Tiivistelmä: Luonnossa liikkuminen tuottaa enemmän positiivisia vaikutuksia ihmiseen kuin mikään muu liikunta. Geeneissä se meille kaikille tulee ja nykyään tätä tukevaa tutkimustietoa tipahtelee lisää kiihtyvällä vauhdilla.
Kyllä kai meillä suomalaisilla on jotenkin sisäänrakennettuna sellainen tieto, että luonnon keskellä oleminen tekee hyvää. Sielulle ja ruumiille. Olen täysin varma tästä vähääkään vanhempien ikäluokkien, sekä kaikkien muualla kuin kaupungeissa asuvien ihmisten osalta. Jonkunasteiset epäilykset tämän tiedon häviämisestä tai laimenemisesta ovat kyllä alkaneet hiipiä mieleeni katsellessani monenlaisten jumppasalien ynnä muiden kasvavaa suosiota ihmisten liikkumisen ja kunnon ylläpitämisen tapoina. Ainoinakin sellaisina. Muttei toki vikaa niissäkään, kun kerran saavat ihmiset liikkumaan ja hankkimaan siitä itseään tyydyttäviä kokemuksia.
Ulkona vai sisällä?
Tietenkin jo ärsytän monia, kertoessani itse edustavani yhtä ääriliikettä. Sellaista, jota ei voisi moni asia vähempää kiinnostaa, kuin meneminen hikoilemaan paikalleen jonnekin sisätiloihin. Kuntopyöriin soutulaitteisiin, jne. Kun samalla ajalla ja rahalla voi liikkua ulkona, raikkaassa ilmassa ja jopa luonnon keskellä. Eikä sitä rahaakaan usein tarvita ollenkaan.
Myös kaupungeissa. Itselläni on kokemusta asumisesta ja elämisestä useammissa kaupungeissa Suomessa sekä muualla. Myös kamalan monista hotellikeikoista eri kaupungeissa työmatkoilla. Enkä ole vielä osunut yhteenkään, missä en olisi päässyt ulkoilemaan. Vieläpä helposti. Bulevardeille, puistoihin, rannoille, kukkuloiden ja vuorten rinteille. Kyse on toki ”vain” kävelemisestä, juoksemisesta ja polkupyöräilystä. Jos on pakko saada lihastreenausta myös yläkropalle ja joka paikkaan, sitten pitää ehkä hikoilla punttisalilla. Vaikka kyllä lenkkipoluillakin pystyy halutessaan tosi monia treenejäkin tekemään jopa ilman tankoja ja muitakin. Lisäbonuksia noilla ulkoilulenkin ja pienen löytöretkeilyn yhdistelmillä tulee sitten tosi paljon.
- Ulkoilmaa erilaisine säävariaatioineen.
- Liikkumista puiden ja luonnon keskellä, ainakin vähän mutta mieluusti enemmin.
- Loputtomasti uusia hienoja paikkoja!
- Vaihtelevuutta niin paljon, että se yhä yllättää, vähän väliä.
- Kohtaamisia uusien ihmisten kanssa – joilla useilla on samankaltaisia arvoja.
Mutta tämän ulkoilu vs. sisäsali -vertailun lopetan omaan päätelmääni siitä, että monet ihmiset varmasti tarvitsevat ja arvostavat nykyään asioita, jotka ovat; järjestettyjä, ohjattuja, formuloituja ja sosiaalisia. Ja mikäs siinä, kehitys kehittyy. Toiset menevät enemmän kehityksen trendien aaltojen harjoilla kuin toiset.
Omia kokemuksia
Minä olen siis ulkonaliikkuja, piste. Se on aina irroittanut minut työn ja muun elämän vauhdista sekä paineista paremmin kuin mikään muu. Opiskeluajoilta muistan jo selkeästi, miten välillä (useinkin) joku asia vaan jumittui. Tenttiin lukeminen, jonkun asian ymmärtäminen, erikoistyön tekeminen. Aika nopeasti opin, että silloin kannattaa lähteä ulos. Vaikka kävelemään ”katajalle ja takaisin”. Juuri silloin ja heti, säästä piittaamatta. Siellä ulkona tuulen tuiverruksessa aivot menevät nopeasti johonkin ihan toisenlaiseen moodiin. Mieli irtautuu niistä luupeista, joita on yritetty vääntää jo tunti- tai päiväkausia ja kuljeskelee paljon laveammilla radoilla. Itselläni usein jossain juuri luontoon liittyvissä sfääreissä. Säissä, retkissä, matkoissa, hienoissa kokemuksissa. Ja vaikkei enää ollenkaan aktiivisesti ajattele niitä työskentelyn kohteina olleita asioita, jossain taka-alalla ne silti muhivat ja kypsyvät. Niin, että joskus jo ulkoilun aikana tai sitten heti sen jälkeen asiat selkenevät. Selkenevät on oivallinen sana, sillä aina ei toki synny jotain yksittäistä ahaa-elämystä, mutta mielessä pyörinyt sekamelska jotenkin järjestyy, niin että sen kanssa on paljon helpompi jatkaa.
Aivan sama on tietenkin ollut totta myös työelämässä halki ruuhkavuosien. Lenkeillä ulkona on saanut puhallettua pois paineita sen sadat kerrat. Isommissa murroksissa kuten joidenkin yritysten perustamisessa tai jostain irtautumisessa olen tainnut sännätä lähimetsiin noin joka ilta, ainakin vähäksi aikaa. Ja aina se on vaan tepsinyt!
Yhteys luontoon
Minulle toimii tähän tarkoitukseen mikä tahansa ulkona liikkuminen ja raittiin ilman sisään hengittäminen. Kuitenkin selvästi sen paremmin, mitä enemmän luontoa on mukana ulkoilussani. Puistojen puut ja pensaat auttavat jo paljon kaupungeissa, merenrannoista puhumattakaan! Metsäiset puistoalueet ovat jo täyttä tavaraa, niinkuin ulkoilureitit ja pururadatkin. Aivan totaalisin ja paras efekti minulle tulee silloin, kun olen mahdollisimman kokonaisen ja koskemattoman luonnon sisällä, yksin metsän sylissä tai kallion laella. Tiedemiehen koulutuksen saaneena insinöörinä olen tietenkin miettinyt myös oikein analyyttisesti, mitkä voivat olla todelliset syyt tällaisten mahtavien vaikutusten takana. Vain kaksi olen pystynyt keksimään. 1) Ilma, jossa on enemmän happea, vähemmän hiilidioksidia ja mukana ties mitä aerosoleja puista, pensasista ja muista kasveista. 2) Luonnon keskellä olemisen kokemus. Tämä on tietenkin psykologinen vaikutus, mutta hyvin uskottava ainakin minulle, tietäen sen takana olevan koko Homo Sapiens -lajin ja kenties sen edeltäjienkin geeneihin tallentunut historia yhteydestä luontoon!
Säiden armoilla
Omien runsaiden kokemusteni mukaan säillä on myös erittäin tärkeä rooli tässä yhtälössä. Suorastaan niin päin, että mitä ”huonompi keli”, sitä paremmin se toimii. Esimerkiksi sateen ja viiman sekaan meneminen kerrassaan ahmaisee sinut sisään luonnon syliin jo kotiovelta! Ja juuri luonnon kanssa tekemisiin pääseminen lienee peräti se tärkein elementti. Pääseminen versus joutuminen on tietenkin mietittävä asia. Minä en kyllä edes tiedä, mitä efektejä syntyisi siitä, että pakottaa itsensä menemään ulos. Vaikkapa hurjaan säähän, jota inhoaa tai suorastaan pelkää. Heitän kuitenkin rohkeasti ilmaan ajatuksen, että siitäkin voisi seurata hyvää. Kokemus on taatusti arjesta irroittava! Ja jos nyt osaa pukeutua edes sinnepäin oikein, uskon syntyvän myös ”minähän pärjään mainiosti” -kokemuksia. Kokeilemista ainakin suosittelen ihan jokaiselle!
Mulle-heti-kaikki-tänne-nyt
Tämän oman analyysini tuloksen pitäisi puolestaan olla helppo omaksua kaikkien meidän nykyihmisten. Olennaista on lähteä ulos mahdollisimman pian, silloin kun tuntuu siltä, että pää on kuin Haminan kaupunki tai muuten ahdistaa. Mieluummin heti, jos se on mahdollista. Vaikka työpaikallakin, ulos vaan kävelemään!
Tutkimustietoa
Jos meidän suomalainen perinnetietoisuutemme taikka minun omat kokemukseni eivät vielä pysty vakuuttamaan ulkoilman ja nimenomaan luonnon parantavasta vaikutuksesta elämäämme, asiasta on onneksi yhä enemmän myös oikeaa tutkimustietoa. Tätä kirjoittaessani vähän harmitti kun en ole muistanut laittaa jonnekin ylös niitä kaikkia itse näkemiäni ja referoituja tutkimuksia tältä alueelta. Yhden sentään laitoin, se on suomalaisen GEO-lehden pääkirjoitus numerossa 4/13. Siinä lehden päätoimittaja tiivistää oman käsityksensä ja liudan erilaisia tutkimustuloksia otsikon ”Neljä titityytä aamuin illoin” alle. Tuossa lyhyessä artikkelissa viitataan mm. seuraavien tahojen tekemiin tutkimuksiin ja niiden tulosten äärimmäisiin tiivistyksiin, jotka lainaan tähän alle lähteineen.
”Jo päivän retki luonnossa nostaa ihmisen vastustuskykyä kolmeksi viikoksi” – Japanin metsäntutkimuslaitos, Chiban yliopisto, Nippon Meidcal School.
”Lääke on sitä tehokkaampaa, mitä villimmässä luonnossa vaellat” – Tampereen Yliopisto, THL, Suomen Akatemia.
”Muutama sukupolvi on aivan liian lyhyt aika ihmisen biologisen järjestelmän sopeuttamiseksi uuteen elämäntapaan. Tarve mennä luontoon on edelleen geeneissämme” – Gordon H. Orians, käyttäytymisekologi.
”Ihmisellä on sisäsyntyinen tarve olla osa elävää luontoa ja sen prosesseja, ihminen tuntee rakkautta kaikkea elävää kohtaan. Kutsun tätä taipumusta biofiliaksi” – Edward O. Wilson, sosiobiologi.
Viimeisin data ja kokemus
Kuin ihmeen kaupalla, juuri tätä artikkelia kirjoittaessani torstaina 28.8.2014 oli samasta asiasta sitten artikkeli Helsingin Sanomissa! Kotimaa-osassa, otsikolla ”Luonto tekee hyvää”. Sen pääsee yhä lukemaan HS:n verkkosivuilta osoitteessa: http://www.hs.fi/kotimaa/a1409122406655
Vai menikö se nyt niinpäin, että sain siitä pulssin lopulta viilata valmiiksi tämän pitkään puolivalmiina olleen puntarointini? Sattumusten yhtälöön kuuluu joka tapauksessa myös se, että juuri edellisenä päivänä olimme kaverini kanssa illansuussa pyörälenkillä Espoon Karhusuon alueen metsissä ja poluilla. Emmekä suinkaan peruneet jo viikon alussa sovittua iltalenkkiä, vaikka päivä oli täysin sateinen. Vaan seikkailimme sitten pyöriemme kanssa pitkin isojen kuralammikoiden ja liukkaiden puunjuurien miinoittamia polkuja sekä hienoja, mäkisiä ja mutkaisia ulkoilureittejä. Päällämme olleista vedenpitävistä varusteista huolimatta parin tunnin retkemme jälkeen olimme 100-prosenttisen likomärkiä päästä varpaisiin ja kotona oli tietenkin pestävä pyörä, sekä ripustettava kuivumaan melkoinen määrä tavaraa. Kaiken tuon jälkeen olo oli – hyvä!
Hesarin artikkelin esittämissä tutkimuksissa oli löydetty jopa rahallisia arvioita tai hyödyn määriä yksittäisille luontokokemuksille. Minä kun sitten aamupuuron ääressä arvioin edellisen illan seikkailuamme märissä Espoon metsissä, päädyin seuraavaan. Jos minun olisi tarvinnut etukäteen maksaa 208 euroa siitä, että pääsen tuonne, olisin varmasti ainakin empinyt, ihan rehellisesti sanoen. Mutta näin jälkikäteen hinta tuntuikin jo aika huokealta! Ja sitten se vasta hyvältä tuntuikin, tajuttuani, ettei se arvo suinkaan hävinnyt minun kukkarostani, vaan tuli tilillepanona kehooni ja sieluuni!
–Kari
Lähierä™ 
[…] Ja lisää näkökulmia tämän kaltaisiin ulkoilun aspekteihin löytyy tämän blogin ihka ensimmäisestä postauksesta, suorastaan ”perustuslaillisiin asiakirjoihin” laitetusta artikkelista otsikolla ”Terveyttä ja mielenrauhaa metsistä”. […]
TykkääTykkää
Hyvät on tarinat. Muutama asia itse askeltamisesta. Olin pariin otteeseen ollut taivaltamassa kesäaikaan Italian Alpeilla kun sitten törmäsin Kariin, siis eri Kariin kuin tässä kolumnissa. Tämä Kari oli entinen Aurinkomatkojen opas joka pestinsä jälkeen kieltäytyi lähtemstä taikaisin kotimaahansa ja päätti jäädä Alpeille matkaoppaaksi ja hotellin pitäjäksi. Seurasin sitten kuuliaisesti hänen jalanjälkiään vuoristopoluilla ja mikä varsianinen oppitunti tämä olikaan askeltamisen kauneudesta! Karin askel kivikkoisella polulla hioi täydellisyyttä, kenkä kulki maastoa myöten, ei kompuroinut eikä kompastellut. Askel oli nousuissa sopivan lyhyt, nauhat kireällä, jotta jalka ei kengän sisällä liiku, kädet taskuissa ja hartialinja kevyen mukautuva – kyllä mies osasi kevelemisen taidon! Tätä olen vielä pitkään ihmetellyt ja kummastellut, kuten niin montaa muutakin asiaa tässä maailmassa…
TykkääTykkää
[…] yhden artikkelin, jonka laitoin ihka ensimmäiseksi postaukseksi Lähierä-blogiin otsikolla Terveyttä ja mielenrauhaa metsistä. […]
TykkääTykkää
[…] Sateet ja tuulet toki pyrkivät pitämään ihmisiä sisällä, mutta ne meistä, jotka sinnekin sitten menevät, saavat itselleen yhä vaan enemmän arjesta irrottavia kokemuksia luonnon helmassa, lähelläkin. Tätä aspektia on vähän enemmän purettu artikkelissa Terveyttä ja mielenrauhaa metsistä. […]
TykkääTykkää