Reppu ja reissumies

Tiivistelmä: Helismaa sen jo tiesi, mikä on reissumiehen paras tuki ja turva. Reppu mahdollistaa sen, että kaikilla erilaisilla retkillä on mukana tarpeelliset varusteet. Erityisesti se, mitä tarvitaan täysipainoisesti retkellä olemisesta nauttimiseen. Jopa silloinkin, kun asiat menevät erilaisia ratoja kuin on suunniteltu.

20140518_160104, Yksinäisen päiväretkeilijän lounasleiri
Päiväretkeilijän reppu tehokäytössä yhden kallion laella.

Tämä tarina on julkaistu ensimmäisen kerran 1.7.2014 osoitteessa Verkkonummi.fi.

Varusteistahan on myös tarkoitus tällä palstalla puhua. Minua olisi huvittanut arvuutella, mikä mahtaisikaan eri ihmisten mielestä olla ihan kaikkein tärkein varuste luonnossa kulkijalle, jos sellaista järjestystä nyt yrittäisi tehdä. Mutta kun arvuuttelu ei oikein toimi tällaisella medialla, niin laitoin oman näkemykseni sitten jo tuohon otsikkoon. Perustella tuota varmaan pitää, koska eihän tuollainen järjestys tosiaan mistään kotoisin ole. Ilman kenkiä tai housuja esimerkiksi on aika hölmö kulkea – ainakin useimmiten.

Paras eräkaveri

Itse olen pikkuhiljaa huomannut repun olevan tavattoman tärkeä varuste kaikenlaisilla luontoretkilläni. Koko asian voi tiivistää jopa näin kompaktiksi: Kun minulla on reppu selässäni, saan kaikista retkistäni aina mukavia.

Tyypillisellä retkelläni minulla on repussani jotain varavaatetta sitä varten jos kelit vähän vaihtelevat tai kun pidän taukoa. Yhtälailla voin heittää sinne takin tai pipon kun kunnolla liikkuessa keho alkaa puskea lämpöä ja hikeä. Minulla on repussa aina juomapullo sekä myös jotain pientä nakerrettavaa. Vähän niinkuin hätävarana, sillä joskus ovat lenkkini venähtäneet pidemmiksi kuin alunperin ajattelin niin matkan kuin ajankin suhteen. Ja kun tallustaa jo hiukan tai enemmän väsyneenä kotia kohti ja energiatasokin alkaa laskea, niin ei se retkeily enää hauskalta silloin tunnu. Mutta kuinka mukavaa onkaan kaivaa repusta termospullo ja nauttia lämmintä kahvia laivakorpun tai suklaan kera kannon nokassa! Mitään tuollaista tilannetta ei toki edes tarvita siihen, että kahvihetki luonnon helmassa se vasta kruunaa retken kuin retken. Ainakin minulle.

Itselläni kulkee repussa useimmiten myös pieni istuma-alusta. Samoin otsalamppu muulloin kuin kesällä. Jottei hämärän ja pimeän tulo aiheuta harmaita hiuksia. Niin käy muuten kovinkin helposti syys- ja talviaikaan, kun päivät ovat lyhyitä. Kiikaritkin ovat usein mukana, jotta voin tutkailla lintuja ja muitakin eläimiä sekä tarkistaa mitä maamerkkejä kaukana horisontissa näkyykään. Samaten kamera, jollen jätä sitä pelkästään kännykän kameran varaan. Entäpäs kartta ja kompassi, jossain nekin pitää kuljettaa, ainakin jos liikkuu sellaisissa maastoissa,  joita ei hyvin tunne ja missä voisi olla mahdollista eksyäkin. Pientä, räätälöityä ensiapupakettiakin ainakin minä kuljetan aina mukanani repussa. Ja viimeiseksi se tärkein, eli matkapuhelin, joka on nykyään ehdottomasti kulkijan tärkein turvavaruste. Yhä useammalle myös paras navigointiväline. Mutta käsitellään näitä asioita (navigointi ja hätävara) kunnolla joskus myöhemmin.

Sopiva reppu

Millainen reppu sitten on sopiva, hyvä ja paras? No mikä vaan, joka mukavasti selkään sopii. Päiväkävelyillä ja pienillä seikkailuretkillä ei reppuun paljon painoa tule, eikä sen tarvitse olla yhtään erityinen tai hieno, saati kallis. Minun mielestäni nykyään ja jo pitkän aikaa ovat kaikki paikat olleet väärällään oikein käypäsiä ja aivan erinomaisia perusreppuja, jotka mitä mainioimmin soveltuvat kaikenlaiseen pikkuretkeilyyn. Tai vaikka pidempiinkin dallauksiin, jollei paljon tavaraa tarvitse mukana kuljettaa. Meillä on perheessä ollut hyvinä metsäretkien reppuina esimerkiksi lasten koulureppuja.

Riittävän hyvän repun vaatimuksia ovat ainoastaan säädettävät (kiristettävät) olkaremmit ja lannevyö. Rinnan kohdalla oleva remmi, jolla saa säädettyä ja pidettyä olkahihnat juuri sopivilla kohdilla hartioita on usein myös mainio istuvuuden varmistin, mutta sellaisen saa halutessaan laitettua itse jälkikäteen mihin tahansa reppuun. Erilaisia osastojen ja taskujen kombinaatioita on olemassa varmaan miljoona erilaista, suurin osa hyviä, monet aivan mainioita. Omaansa on oikein kiva tykästyä itse kunkin. Se on hyvä asia silläkin tavoin, että tutun repun oppii pian pakkaamaan näppärästi niin, että tietää mihin minkäkin asian laittaa ja mistä sen sujuvasti sitten tarvitessaan löytää.

Rinkat

Mutta kun aletaan syystä tai toisesta päätyä kantamaan suurempia kuormia, silloin repun tai rinkan sopivuus ja oikea koko muuttuvat kyllä tärkeiksi. Yleisin syy suurempiin kuormiin on tietenkin useamman vuorokauden kestävät retket, missä silloin monesti kannetaan mukana majoite (teltta, tms.), makuupussit ja -alustat, vaatetta erilaisiin tarpeisiin, keittovälineet sekä ruokaa joka päivälle. Rinkoiksihan noita isompia kantovälineitä kutsutaan ja sellainen on parasta hankkia huolella, aikaa käyttäen, niin että löytää sitten itselleen sopivan. Sopivan niin kantamisen mukavuuden kuin tilavuudenkin suhteen. Kunnon rinkka voi maksaa jonkun 200-300 Euroa, joka on tietysti paljon rahaa. Toisaalta se sitten helposti palvelee isäntäänsä tai emäntäänsä koko elämän ajan. Ja jotain toistakin kenties vielä sen jälkeen. Lisäksi hyviä rinkkoja voi saada paljon halvemmallakin kun kiertelee, katselee ja kokeilee. Tarjonta on nykyään mahdottoman laajaa, kilpailu kovaa ja valmistajia sekä myyjiä paljon enemmän kuin joskus ennen.

Aivan valtaosa nykyään myytävistä rinkoista on niin kutsuttuja anatomisia rinkkoja, joiden virallinen suomenkielinen nimi on rosnarinkka. Niissä on yleisesti jotain metallista, muovista tai komposiitista tehtyjä kaaria tai tukirakenteita kiinteästi ja huomaamattomasti rinkkaan integroituina, selkää lähinnä olevalla puolella. Tuollaisia tukirakenteita tarvitaan isoissa rinkoissa, jotta ne pysyvät tukevina ja mahdollisimman mukavasti kannettavina myös silloin kun ovat täyteen kuormattuja. Toinen, ainakin täällä Suomessa perinteinen rinkan malli on niinkutsuttu putkirunkoinen rinkka. Siinä tukirakenne on aivan erillinen, alumiiniputkista tehty kehikko, mihin itse reppuosa ja kantolaitteet (hihnat) on kiinnitetty. Ja kumpikas onkaan sitten parempi? Se riippuu siitä mistä tykkää ja mitä tekee. Alla kummastakin rinkkatyypistä plussia ja miinuksia minun omien kokemusteni mukaan. Nykyinen tarjonnan valtavuus pitää toki sisällään myös erittäin monenlaisia anatomisia rinkkoja, jotkut hyvinkin suuria ja myös leveitä.

Anatominen rinkka

  • Tiukka ja tukeva istuvuus selässä kun kaikki mitat ovat kohdallaan.
  • Kapea, ruumiinmyötäinen rakenne, joka sopii hankalampiinkin maastoihin, kiipeämisiin, jne.
  • On parhaimmillaan kun kaikki pakataan rinkkaan sisään.
  • Tavaroiden kiinnittäminen ulkopuolellekin onnistuu, mutta huterosti ja rinkan ominaisuudet alkavat heikentyä.
DSC01236, 55 litran anatominen rinkka siististi pakattuna
55-litrainen anatominen rinkka tiukasti pakattuna.

Putkirinkka

  • Aina tukeva, kuormasta riippumatta.
  • Erinomaiset mahdollisuudet pakata tavaroita myös rinkan ulkopuolelle. Putkirunko mahdollistaa tavaroiden (teltta, makuupussi, makuualusta, sauvat, kirves, vapa, jne.) kiinnittämisen tukevasti.
  • Saa yleensä paremman tuulettuvuuden selän ja rinkan väliin.
  • Rakenne leveämpi kuin monissa anatomisissa rinkoissa, voi olla hankalampi kiipeillä ynnä muuten voimistella sen kanssa.
  • Saattaa olla hiukan painavampi kuin aivan saman tilavuuden anatominen rinkka. Itse en ole kyllä moista eroa pystynyt havaitsemaan.
20130908_090358, Kaksi reilusti pakattua putkirinkkaa tosi toimessa
Kaksi eri ikäkausien putkirinkkaa pitkän vaelluksen alussa. Miehetkin ovat jossain siellä takana.

Jos joku haluaa lisää perustietoa erilaisista rinkkatyypeistä, niiden ominaisuuksista , pakkaamisesta, kantamisesta ja säätämisestä tiiviissä muodossa, niin suosittelen lukaisemaan tunturikerho Kavtsin artikkelin ”Tietoa kantolaitteista”. http://www.kolumbus.fi/tunturikerho.kavtsi/kavtsi706.htm

Painon vaikutus

Mikä sitten onkaan paljon painoa? Se on kovasti henkilökohtaista, riippuen ihmisen koosta, painosta, kunnosta, kokemuksesta ja ties mistä. Kannettavan painon vaikutus kulkemisen raskauteen ja energiankulutukseen on joka tapauksessa varsin tarkkaan lineaarinen yhtälö kevyemmässä päässä skaalaa. Niin, että kuorman lisääminen tekee kävelystä noin tasaisesti enemmän raskasta jokaista lisättyä kiloa kohti. Yhtä varmasti tuo yhtälö muuttuu kaikilla ihmisillä epälineaariseksi sitten siellä skaalan yläpäässä. Jonkun painomäärän yläpuolella jokainen lisätty kilo alkaakin vaikuttaa yhä dramaattisemmin ja dramaattisemmin.

Minä esimerkiksi painan hiukan yli 80 kiloa ja itselläni jonkinlainen ”rajapaino” kantamuksella on 30 kilon paikkeilla. Muutokset tämän rajapainon läheisyydessä tuntuvat hyvin voimakkaina. Voihan siitä mennä vielä pari kolme kiloa ylikin vaelluksen alussa, mutta rankaksi se sitten jo käy. 5 kiloa tuohon lisää, niin tuskin pystyisin montaa kilometriä marssimaan – ja nekin vain tuskin. Jos taas otan pois 5 kiloa, niin kaksvitosen rinkan kanssa menen jo kuin pupujussi pitkin tuntureita. Vain tarpeellisen tavaran mukana kuljettaminen ja rinkan keveys on aina yksi johtavia periaatteita pitkien taipaleiden pakkauksien  suunnittelussa. Se on yleensä ihan pakon sanelemaa, koska kovin helposti painot tahtovat vaan nousta sinne ylärajoille ja niidenkin yli.

20130908_122140, Reilusti pakattu 85 litran anatominen rinkka menossa
Reilusti pakattu 85 litran anatominen rinkka tosi toimessa siellä jossain.

Selässä kannettavan painon vaikutus kävelemisen raskauteen ja ihmisen energiankulutukseen on kiehtova alue, jota olen itse testaillut ja mittaillut menneinä vuosina nykyajan tarjoamin menetelmin. Kertoilen niistä tuloksista joskus kun ehdin.

Pyöräilijän reppu

Tuon verran lipsahdin nyt noiden isompien vaellusten reunoille, mutta jätetään ne siihen ja palataan taas lähiretkeilyn pariin. Vähän erilaiset reput ovat kyllä poikaa sitten esimerkiksi polkupyöräilijän selässä. Siinä touhussa useimmat normaalikäyttöön tarkoitetut reput toimivat huonosti. Johtuen eniten siitä, että pyöräilijän selkä on ajaessa kaarella ja monet tavalliset reput eivät oikein taivu kaarelle. Silloin alkavat olkaremmit kiristää, niitä pitää löysätä, reppu heiluu selässä monttujen ja kurvien tahdissa, jne. Pyöräilijät käyttävätkin yleensä aika pieniä, hyvin tarkasti selkään istuvia reppuja. Sellaiset ”kaupunkipyöräilijän reput” eivät kuitenkaan ole olleet hyviä meikäläisen maastopyöräeräseikkailuretkille – koska ne ovat liian pieniä. Ei mahdu mukaan vähänkään pidemmillä ja haastavammilla keikoilla tarvittavat varavaatteet, juomat, EA, hätävaramuonat, jne. Mutta minäpä löysin sitten yhdestä pienestä tukholmalaisesta putiikista tukevista materiaaleista tehdyn, sopivan kokoisen ja minun selkääni kuin nakutettu istuvan repun. Tuo tapahtui 90-luvun alussa ja maksoin siitä itseni kipeäksi silloin, tasan 90 kruunua. Tuo investointi ei ole kylläkään jäänyt harmittamaan, kun reppu on monien satojen lenkkien jälkeen yhä aivan tiptop-kunnossa.

DSC01248, Noin 20 litran pyöräilyreppu kahdella olkataskulla
Noin 20 litran pyöräilyyn sopiva reppu varustettuna kahdella hihnataskulla.

Nykyään on kyllä ihan pyöräilykäyttöönkin saatavana jo isompiakin reppuja, kuten vaikka polkupyöräläheteille tehdyt, täysin vedenkestävät mallit.

Oodi olkahihnoille

Kun aloin aikanaan käyttää navigaattoreita ja sittemmin matkapuhelimia pyörällä seikkaillessa, siinä tuli nopsasti haasteeksi se, miten kätevästi tuota välinettä voi käyttää, kun haluaa välillä katsoa karttaa ja miettiä minne seuraavaksi suunnistaa. Kätevimmäksi tavaksi itselleni löysin monien kokeilujen jälkeen repun olkahihnaan kiinnitettävän, pehmustetun ja säiltä suojaavan taskun. Siitä saan monitoimi-instrumentin kätevästi ja nopeasti käteeni, samoin takaisin. Se onnistuisi jopa ajaessa helpoissa paikoissa. Mutta sitä minä en tee, vaan pysähdyn kun haluan navigeerata. Jotkut haluavat seurata koko ajan kertynyttä matkaa, aikaa ja muita asioita ja silloin instrumenttien täytyy olla kiinnitettynä pyörän ohjaustankoon ja olla koko ajan päällä. Minä en sellaista tarvitse enkä halua. Navigoin vain joskus tarpeen vaatiessa – ja joskus huvikseni.  Samaten GPS-vastaanottimella on aika ylös olkaremmiin sijoitetussa taskussa varsin hyvä ja avoin näkymä taivaalle, eli katveita ja katkoja navigointiin tulee harvemmin.

Joka tapauksessa tuo puhelimen kantotapa osoittautui niin näppäräksi minulle, että aloin käyttää sitä juuri samoin myös kävelyretkillä. Ja niinpä minulla on nykyään samanlainen sopiva kännykkätasku jokaisen sellaisen repun oikeassa olkahihnassa, mitä usein erilaisilla keikoilla käytän. Miksikö juuri oikeassa olkahihnassa? No sen takia, että satuin sen jostain syystä vaan kiinnittämään oikealle puolen siihen pyöräreppuuni aikanaan. Ja sitten kun laitoin – taas jostain syystä mitä en muista – taskun jonkun toisen repun vasempaan hihnaan, niin refleksit toimivat väärin navigaattoria tavoitellessa.

DSC00995, Noin 25 litran päiväreppu kahdella olkataskulla ja karbiinihaalla
Noin 25 litran päiväreppu varustettuna puhelintaskulla, kamerataskulla ja kahdella karbiinihaalla.

Itse olen havainnut repun olkahihnat kätevimmiksi paikoiksi ripustaa joskus myös joitain muita pikku hiluja, joita välillä kävellessään tarvitsee. Kuten juomapullo, kompassi, sormikkaat, koiran talutusnaru. Suojapussissa olevaa kännykkääkin silloin, kun sitä käyttää sadesäissä. Nyt ei pidä kuvitella, että minä haluan ripustaa repun edustan täyteen kaikkea mahdollista kuin joulukuusen. Mutta joissain tilanteissa on vaan hyvä voida näppärästi käyttää jotain vimpainta ja saada se taas pois käsistään yhdellä ranneliikkeellä, tarvitsematta pysähtyä jokaista suunnan katsomista tai huikkaa varten. Minä en ole parempia paikkoja repusta tai itsestäni löytänyt kuin nuo olkahihnat. Samaan ovat kai päätyneet reppujen valmistajatkin, koska oikeastaan ihan kaikissa repuissa ja rinkoissa on olkaremmeissä kiinnityslenkit ja/tai poikittaisia hihnanpätkiä. Niihin kun laittaa alumiiniset karbiinihaat, niin tuskin helpommaksi voi kiinnityksiä ja irrotuksia saada.

Jos kulkee ja seikkailee keleissä kuin keleissä, silloin on joskus ulkona myös ihan kunnon sateessa. Tuollaisella ulkoilijalla on silloin päällään vettä sekä tuulta pitävät vaatteet. Ja repun päällä on silloin parempi olla myös sadesuoja, ettei kaikki mukana oleva kastu.

Reppufetissi

Loppuun vielä tämä. Kaikesta yllä kuvatusta johtuen itselleni on jo muodostunut reppujen kanssa joku sen tapainen suhde, mitä Helismaan ja Rautavaaran laulussakin kuvataan. Reppu ja reissumies ….. ne kumpikin paikkansa ties. Reppu on yhtäkuin reissu. Reissu on yhtäkuin reppu. Eli minä en tunne edes olevani millään retkellä, jollei minulla ole reppu selässä. Se on vain kävely silloin. Mutta repun kun heitän selkääni, tai jo kun sitä pakkaan, mieleni kevenee ja ainakin alitajunnassani olen jo matkalla. Tämä toimii minulla jopa muidenkin matkojen kuin luontoretkien kohdalla. Kaupunkilomailussa, mökkimatkoilla ja jopa joskus työmatkoillakin.  Jonkinlaisesta liian pitkälle menneestä riippuvuussuhteestahan tässä on kai jo kyse, myönnetään. Mutta minua se ei haittaa – vaan täysin päinvastoin!

Liittykää seuraan, se on hauskaa :-).

–Kari

Advertisements

4 thoughts on “Reppu ja reissumies

  1. Asiaa..samaa mieltä kanssasi. Joskus eri lähiretkellä joutuu jotain paikkaamaan (ihmistä) ja korjaamaan..kuvaamaan jne..porukat sitten ihmettelevät kuinka sinulla on sitä ja tätä mukana. Kun heillä ei tullut mieleenkään. MIKSI?? Tiedätte miksi..siis reppu tarvikkeineen AINA mukaan. ja sitten noista rinkoista, putkimies olen ja eräkisoissa vain anatoomista käyttänyt. Jostakin syystä luottamus-käyttökokemukset antavat putkirinkalle etuajo-oikeuden..toimii ryhdikkäästi. Aihe on ensisijaisesti lähellä selkää ja sieltä siirtyy lähelle sydäntä.

    Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s