Sonaatti maastopyörälle, Opus 1, G-duuri

Yhteenveto: Perustelut sille, että maastopyörä on kaikkein hauskin ja tehokkain kulkuväline ainakin niille, jotka haluavat tutkia ympäristöään mahdollisimman laajasti ja tarkkaan. Hiukan esittelyä erilaisista pyöristä ja vähän enemminkin maastoretkeilyyn sopivista varusteista.

Saatesanat: Halusin lopulta postata tämän jutun, koska maastopyörällä niin kovin monet omat retkeni tapahtuvat. Ja kun Lähierä-blogin käsittelemä löytöretkeily ja luonnossa kulkeminen on aivan ympärivuotista touhua, on varusteiden kanssa melkein aina käsittelyssä mukana kaikki vuodenajat. Siksi tässäkin lipsutaan aika paljon syys- ja talvikeleihin, koska siellä piilee eniten kaikenlaista kokemusten kautta opittua tietoa. Eikä tuo syksykään nyt niin kauhean kaukana enää ole 🙂. Sorry!

DSC04112_1296x784
Kaksi seikkailijaa Kopparnäsin kallioniemillä kesällä 2014.

Jos kameli on aavikon laiva, niin putkikameli on sitten metsien ja kallioiden peura. Repun olen kylläkin jo tainnut nostaa aivan ensimmäiseksi tuohon tärkeimpien varusteiden listalle, enkä sitä sieltä pois väännä, koska se on tässäkin artikkelissa esiin tuotava. Joka tapauksessa maastopyörän esittelen retkeilijän parhaana  kulkuneuvona, heti omien jalkojen jälkeen – ja useimmiten niitä ennen.

Maastopyörä on löytöretkeilijän lentokone

Kun muuten ei ole tullut sanottua, niin tässä. Minä pidän polkupyöräilystä. Erityisesti osana sellaista hauskaa lähilöytöretkeilyä, joka on rakkaimpia harrastuksiani. Samalla pääasiallinen kuntoilulajini, kävelylenkkien lisäksi. Vanhaa suomalaista sanontaa mukaellen, ”rahalla saa ja pyörällä pääsee”. Fillari on minun mielestäni tosiaan luonnossa liikkujan paras ajoneuvo oikein monesta syystä:

  • Sillä on hyvä kantomatka, pääsee katsomaan paikkoja laajoilla alueilla. Ja kun kunto kohenee, alue senkun vaan kasvaa.
  • Retkille pääsee lähtemään suoraan kotoa, ilman siirtymisiä autolla paikasta toiseen. Ulkoilun hyötysuhde on hyvin korkea, jokainen minuutti on täyttä lenkkeilyä ja ulkona oloa.
  • Sillä ja sen kanssa voi mennä moniin paikkoihin, minne ei autolla eikä välttämättä muillakaan moottoriajoneuvoilla ole asiaa. Pyöräilijä rinnastetaan jalankulkijaan, jota koskevat ne niinkutsutut jokamiehen oikeudet.
  • Maastopyörällä pääsee myös hyvinkin pitkälle ”sisälle luontoon”. Metsäautoteille, puomeilla tai ilman, sekä lukemattomille poluille. Ja kun ei ihan joka paikassa pysty ajamaan, sitten pystyy helposti työntämään. Ja kun ei pysty oikein työntämäänkään, kantamalla matka jatkuu hyvinkin vaikeiden paikkojen ohi. Kaikki työntämiset ja kantamiset ovat tietysti kauhistus ”oikeaoppisille” maastopyöräilijöille, joiden päätarkoitus on ajaa pyörällä maastossa, kuinka ollakaan. Mutta kun päätarkoitus on löytää uusia paikkoja ja mennä niihin, silloin suhtautuminen on toinen. Usein lopulta pyörä pannaan parkkiin ja retkeilijä jatkaa kävellen loppumatkan kohteeseen. Tällainen outo suhtautuminen   lienee toki ainoastaan seurausta siitä, että olen itse tähän mennessä omistanut niin kovin alkeellisia pyöriä. Pelkästään sellaisia, jotka eivät ole osoittaneet mitään kiinnostusta paikkoihin, minne olen ne vienyt. Maassa vain ovat maanneet penteleet, tai puunrunkoa vasten, puhumatta ja pukahtamatta.
  • Pyöräily on kulkuvälineen lisäksi myös oivallinen kuntoilun tapa. Ei polteta yhtään fossiilisia luonnonvaroja vaan läskivarantoja sen sijaan. Ja ne vasta uusiutuvia luonnonvaroja ovat jos mikä!
  • Ja onhan se toki myös aivan mainio harrastus ihan sinälläänkin. Ajamisen taitoja riittää opeteltavaksi vaikka loppuelämäksi, eikä täältä meiltäpäin (Suomi) puutu vaikeusasteita keneltäkään. Ei edes kesällä. Ja sitten meillä on vielä kaikki nuo muut herkulliset vuodenajat olosuhteineen.

Alla muutama oma kokemukseni tärkeimmistä varusteista luontoseikkailuretkillä maastopyörän kanssa. Ne kun tahtovat  tällaisessa käytössä päätyä hiukan erilaisiksi kuin perusmaastopyöräilijöillä. Tai ettei vaan loukattaisi kenenkään tunteita, sanon – oikeilla maastopyöräilijöillä.

Pyörä

Onhan se toki yksi tärkeimpiä varusteita, pyöräilystä kun puhutaan. Ja maastopyörä on ainakin minun kokemusteni mukaan ilman muuta paras pyörätyyppi luontotutkimusmatkoille, koska sellaisella on hyvä ja mukava edetä mitä moninaisimmissa paikoissa. Maastopyörät kulkevat oikein hyvin myös ”siirtymätaipaleilla”, eli maanteillä. Jos matkat ovat oikein pitkiä – mikä kenellekin sellainen sitten onkaan – silloin kannattaa vaan pumpata renkaisiin kovemmat paineet ja madaltaa ne sitten taas parhaimmiksi maastossa ajeluun. Moinen käy oikein näppärästi pienellä pumpulla, jollainen kannattaa ilman muuta olla aina mukana retkillä, samoin kuin renkaanpaikkausvälineetkin.

Toki millä tahansa muunkin laisella polkupyörällä oivallisesti pääsee perille erityisesti tässä löytöretkeilyharrastuksessa, koska ei ole ollenkaan pakko ajaa joka paikassa, vaan fillarin työntäminen on aivan sallittua ja monesti mukavin tapa edetä erilaisissa hankalammissa paikoissa. Iso skaala vaihteita on kyllä suuri etu, koska maastossa on usein tarve ajella hyvinkin pienillä vaihteilla ja maanteillä taas tarvitaan isoja välityksiä. Aivan varsinaisilla maantiepyörillä ei kyllä kannata edes metsäteille ja poluille lähteä ajamaan, koska niiden hyvin kapeat ja kovapaineiset renkaat ovat siellä kaikin tavoin huonot. Ne hajoavat alta aikayksikön, eikä ajaminenkaan ole sen paremmin helppoa, mukavaa kuin turvallistakaan.

Maastopyöriäkin on nykyään vaikka minkä tyyppisiä, enkä minä lähde tässä niistä laajasti kertomaan, saati vertailemaan erilaisia pyöriä ja niiden parhaita käyttökohteita. En edes tosi paksuin renkain varustettuja ns. Fat Bike –pyöriä, joiden suosio on juuri nyt nousussa. Eikä ihme, sillä perin hauskoja ja hyviä etenemään ne ovatkin maastossa, hitto vie!

Yksi hyvä kategorisointi on joka tapauksessa jousitus. Maastopyöriä kun on olemassa jousittamattomia (kuten tavalliset katupyörät), etujousitettuja ja sekä etu- että takapyörästä jousitettuja. Kaikki ovat ehdottomasti hyviä vaikka mihin! Itse olen aikojen saatossa siirtynyt etujousitetusta pyörästä täysjousitettuun ja pidän jälkimmäistä vieläkin parempana maastoissa seikkailemiseen. Koska se on sekä mukavampi, että paremmin ajettava kaikenmoisissa juurakko-, kivi- ja monttusarjoissa – joita suomalaisissa maastoissa totisesti piisaa. Mutta nämä ovat jo enemmän makuasioita. Mikä tahansa maastopyörä on oivallinen kapine luonnossa kulkemiseen ja joku taitava pyöräilijä voi vaikka ajaa koko ajan luuppeja ”Hard Tailillaan” toisen vähemmän osaavan täysjoustofillaristin  ympäri. Oikeasti melkein millä tahansa vanhalla pyörällä pääsee tosi hyvin kulkemaan luonnon sisään ja muutenkin tutkimusmatkailemaan, jos tavoitteet ovat muualla kuin itse pyörällä ajamisessa. Jos siitäkin haluaa erikseen nauttia samoilla reissuilla, silloin tietenkin välineeseen kiinnitetään enemmän huomiota ja siihen satsataan  omien intohimojen ja kykyjen mukaan.

20140119_214728_1024x768
Vanhan ja paljon kokeneen maastopyörän eturattaat taas yhden lenkin ja pesun jäljiltä.

Jalkineet

Jalkineiden on parasta olla sellaiset, joilla pärjää hyvin ja mukavasti myös kävellen, mitä erilaisimmissa paikoissa ja keleissä. Kuivahkoihin aikoihin (kevät, kesä ja osin syksykin) se tarkoittaa tukevia ja mielellään hyvin kosteuttakin sietäviä tossuja tai retkeilyjalkineita. Kunnon märillä keleillä oikeita kumisaappaita ja talven pakkaskeleissä kaikkein lämpimimpiä talvisaappaita, mitä olemassa on! Nimittäin jo 10-15 pakkasasteessa juuri jalat ovat vaikeimmat pitää lämpiminä pyöräillessä. Ei välttämättä kädet, pää ja naama, niinkuin helposti voisi luulla. Tällaisten normaalien maastojalkineiden kanssa menetetään toki lukkopoljinten antama parempi voimankäyttö, mutta kun sellaisilla lukkopolkimiin sopivilla kengillä vaan pärjää tosi huonosti tarpoessa ja rämpiessä suomalaisissa metsissä. Ilman taikka kera erilaisten suojasukkien, kuorten, jne. Kokeiltu on, itse ja kavereiden toimesta.

Nykyään markkinoilta löytyy myös sähköllä lämpiäviä pohjallisia. Niitä on sellaisia, joiden akut kiinnitetään kenkien ulkopuolelle tai jopa jonnekin vyölle. Viime aikoina myöskin kokonaan kenkien sisään akkuineen kaikkineen mahtuvia   sähköpohjallisia on tullut enenevässä määrin kauppojen hyllyille. Itse olen kokeillut ainoastaan jälkimmäisiä ja huolimatta suurista epäluuloistani niiden tehoja ja akkukestoja kohtaan, ainakin minun ensimmäiset henkilökohtaiset kokemukseni niistä talvikaudella 2014-2015 ovat olleet hurjan hyvät. Jalat ovat tuntuneet lähes epäluonnollisen lämpimiltä ja akutkin ovat kestäneet 2-4 tuntia, mikä riittää jo mainiosti useimpiin talvilenkkeihin.

Kenkien nauhat on parasta paketoida hyvin tavalla tai toisella, etteivät ne tartu kiinni oksiin ja varsinkaan pyörän eturattaisiin. Tämän nyt tajuaa ja muistaa varmaan jokainen muutenkin, mutta minä toki opettelin tuonkin niinkutsutusti kantapään kautta joskus. Tai se oli kyllä muistaakseni kyynärpää, joka tuon oppimisen jälkeen pisimpään kolotti. Mitään lisävarustusta tähän ei välttämättä tarvita, vaan nauhojen päiden pujottaminen solmittujen nauhojen alle on erittäin hyvä, minun pyöräseikkailukaveriltani Jonelta aikanaan oppimani tapa. Säärystimet tai muut kengän päälle laitettavat suojasukat voivat tietysti hoitaa myös tämän puolen.

DSC03125_1024x768
Lyömätön ”Jonezky-menetelmä” maastopyöräretkeilijän kengännauhojen kurissapitoon.

Reppu

Tavallisimmat  pyöräilykäyttöön tarkoitetut reput tahtovat olla  onnettoman pieniä pyöräseikkailuretkeilijälle. Useimpiin sellaisiin ei mahdu sisään sadevarusteita, lisävaatteita, juomaa, hätävaramuonaa, kiikareita ja muuta pientä varustetta, joilla saa varmistettua joka reissun onnistumisen. Eikä pelkästään onnistumisen, vaan myös hauskuuden ja mukavuuden. Koska kuka nyt viitsii painaa tuolla hampaat irvessä kerta toisensa jälkeen. En viitsi edes laittaa kysymysmerkkiä tuon lauseen perään. Reppujen ominaisuudet olen käynyt vähän paremmin läpi omassa artikkelissaan otsikolla ”Reppu ja reissumies”. Siinä en muistanut sanoa, että kyllähän pyöräilijänkin selkään löytyy nykyään reppuja ihan joka lähtöön! Muiden muassa täysin vedenpitäviä pyörälähetin reppuja, joissa tilaakin riittää vaikka mihin.

Maastoretkeilypyöräilijän vaatteet

Kesävarusteet ovat helppoja. Ihan oikeat pyöräilyvaatteet toimivat parhaiten. Paidat ovat hengittäviä  ja shortsit istuvat napakasti. Pitkävartiset pyöräilyhousut tahtovat toki aina tulla vedetyiksi jalkaan jopa hikoilunkin kustannuksella. Tähän kannustavat pikku hiljaa säärissä ja pohkeissa lisääntyvät naarmut sekä arvet.

Samoin pitkät housut jättävät vähemmän vapaata melskaustilaa sääskille, paarmoille, hirvikärpäsille ja punkeillekin. Joiden minkään takia ei kyllä kannata metsiin menemistä kainostella! Eivät ne ketään elävältä syö. Ja jos joskus sitten kenties käyvät hermoon jossain paikassa, silloin hypätään pyörän päälle ja jätetään moiset pikkukiusat yksinkertaisesti taakseen. Pyörällä ajaessa, hitaasti maastossakaan, itikat eivät pysy mukana.

Muina vuodenaikoina kuin kesällä, pyörällä liikkuvan ulkoilijan toimiva vaatetus etenee samoja ratoja  kävellen liikkuvan kollegan kanssa. Niin, että pystytään suojautumaan tuulelta, sateelta ja kylmältä. Se tarkoittaa sopivaa kerrospukeutumista, missä päällimmäisenä ovat jotkut kuorivaatteet, jotka parhaimmillaan pitävät ulkona sekä tuulen että veden. Välissä lämmittäviä vaatekertoja, vaikka villaa, Fleeceä tai jotain vielä ”teknisempää” materiaalia ja alimmaisina ihoa vasten ohut alusasu. Niinkutsutut urheilukerrastot tai tekniset alusasut ovat kyllä nykyään tosi hyviä, eivätkä maksakaan välttämättä paljoa. Niiden tärkeä ominaisuus on kyky siirtää kosteutta ulospäin, pois ihon pinnalta ja pois siitä alusasusta. Sama ominaisuus on tärkeä myös väliasuilla. Villa ja fleece ovat oivallisia.

Talvella sitten kaivetaan kaapista pipoja ja kypärähuppuja pyöräilykypärän alle ja vedenpitäviä sekä yhä paksumpia sormikkaita käsiin, lopulta lampaannahkarukkasia. Aivan tavallisia kosteiden ja kylmien kelien varusteita, ei välttämättä mitään kallista teknopornoa. Juuri itse kullekin sopivimmat varusteet eivät kyllä välttämättä löydy näiden minun jakamieni kokemustenkaan kautta, vaan ainoastaan itse kokeilemalla. Niin erilaisia ovat muunmuassa meidän kehojemme lämpötaloudet.

Se on hyvä tajuta, että haasteellisissa säissä pyöräillessä asusteet joutuvat kyllä vielä paljon kovemmille kuin kävellessä taikka edes juostessa konsanaan. Ajoviima koettelee niin vedenpitävyyttä kuin kulkijan lämpötalouttakin oikein kunnolla. Maastopyöräily tahtoo myös olla aika intensiivinen liikkumisen laji, jossa keho päätyy työskentelemään ainakin kohtalaisesti, vaikka yrittäisi rauhallisestikin mennä. Saati sitten jos ja kun päätyy vallan innostumaan. Ajaen, taikka pyörää työntäen ja kantaen haasteena on siis myöskin kehon puskeman lämmön ja varsinkin kosteuden hallinta. Ja kun retkillä pidetään välillä taukojakin, niiden järkevyyden saati hauskuuden vuoksi, niin lämpötalous vaatii aivan pakosta vaatetuksen tai muunlaisen suojauksen säätämistä retken aikana. Se hoituu sitten esimerkiksi repussa olevalla lisätakilla, välivaatteilla taikka majoituksen kaltaisella suojavaatteella. Joista jälkimmäinen on minun parhaaksi ja mukavimmaksi kokemani tapa oikein haastavissa keleissä.

DSC03130_1024x768_3
Obi wan Kenobi! Luontoretkeilijä nauttii kahvitauosta ja maisemista kelissä kuin kelissä bivvybagin suojissa. Niistä lisää myöhemmin.

Osta olkaimet, hanki henkselit, paketoi puntit

Tosiaan, sitten kun päällä on muuta kuin varta vasten pyöräilyyn suunniteltuja vaatteita ja vielä useampana kuin yhtenä kerroksena, on syytä noudattaa Pikku Oravien lyömätöntä neuvoa. Henkselit päällihousuissa pitävät ne mukavasti paikoillaan kaikessa menossa.

Ja jos joutuu käyttämään normaaleja veden ja tuulen kestäviä housuja pyöräillessä, niin ainakin oikean puntin lahje menee erittäin herkästi jonnekin fillarin eturattaiden väliin. Kun ei puntteja voi tunkea saappaiden tai kenkien sisäänkään, niin toimivimmaksi vaihtoehdoksi jää säärystimien käyttö housunpunttien päällä. Pyörän rattaisiin voi kyllä myös hankkia suojia, mutta jonnekin ne lepattavat puntit kyllä silti lopulta tarttuvat kiinni ja repeävät. Sanoo nimimerkki ”kokemuksen tuomalla varmuudella”.

Rajattomasti kokemuksia tarjolla

Pyörällä siis pääsee. Minne vaan, satoihin ja tuhansiin paikkoihin itse kunkin lähiympäristössä. Keväisissä ja kesäisissä keleissä tietenkin. Mutta aivan makeimpia retkeily- ja pärjäämiskokemuksia on tosiaan tarjolla myös liikkuessa pyörän kanssa ulkona luonnossa myöhäisen syksyn ja talven säissä. Suosittelen! Jollet viitsi lähteä yksin, niin otahan yhteyttä.

–Kari

Mainokset

One thought on “Sonaatti maastopyörälle, Opus 1, G-duuri

  1. […] Varusteille tulee tietenkin lisää vaatimuksia kun ulkoillaan erilaisissa keleissä. Mutta niissä ei kyllä kertakaikkiaan ole yhtään mitään rakettitiedettä, eikä raketin kokoisia rahanreikiäkään tiedossa. Kumisaappaat, sadevaatteet, kerrospukeutuminen. Jäsentelen ja kirjoitan ulkoilun, retkeilyn ja eräilyn vaatetuksesta myöhemmin enemmän ihan omassa jutussaan. Tietoa ja kokemuksia asiasta erityisesti pyörällä liikkumisen kannalta on jo nyt postauksessa ”Sonaatti maastopyörälle, Opus 1, G-duuri”. […]

    Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s