Tiivistelmä: Porkkalanniemen äärimmäisen kärjen fanaattisen upeiden merenrantojen esittely yhden retken muodossa, tarjoten hienojen kohteiden ja luontokokemusten lisäksi palasia paikkoihin liittyvästä mielenkiintoisesta historiasta.
Retki 7.10.2014
Taustaa
Kesällä 2015 Lähierä-blogissa aloitetun Porkkala-sarjan toiseksi kohteeksi valikoitui itseoikeutetusti Kirkkonummen kunnan oma virkistysalue aivan Porkkalanniemen kärjessä. Kun sitä kaikkein hienointa aluetta joutui oikein puntaroimaan, se tapahtui minun mielessäni juuri tämän ja Vetokannaksen välillä.
Vaikka näillä kunnailla on tietenkin tullut käytyä erilaisilla retkillä aivan likilaskuisen monta kertaa vuosien saatossa ja niiden perusteella olisin voinut vaikka mimmoiset tarinat ja retkioppaat kirjoittaa, päädyin kuitenkin tekemään juuri samoin, kuin aiemmin Vetokannaksen alueen kanssa. Lähdin sinne yhdelle erityiselle retkelle aivan tämän jutun kirjoittamista varten. Jotta saan käveltyä siellä yhden passelin mittaisen lenkin, mihin osuu sopiva määrä hienoja paikkoja, saan siitä GPS-lokin ja myöskin otettua tuohon reittiin istuvia, tuoreita valokuvia. Tällekin kolmen tunnin retkelle sain mukaani tutun eräkaverini Aarnon. Ja löytöretkihän se vaan muotoutui taas tästäkin pikku kävelystämme, vaikka kuinka tutuilla paikoilla kuljimme!
Lähtöpaikka ja kartat
Lähtöpaikkamme näkyy satelliittikartalla olevassa reittimme kuvassa merkittynä punaisella ympyrällä ja numerolla 1. Ote peruskartasta on jutun lopussa ja siitä jokainen voi katsoa, miten perille ajetaan kääntöpaikalta, Porkkalantien päästä. Juuri tuo ykkösellä merkitty paikka sijaitsee tien varressa olevan entisen puistonvartijan mökin kohdalla. Siihen ei saa pysäköidä, mutta kunnon parkkipaikka löytyy tien varresta pari sataa metriä aiemmin. Siitä pääsee kävelemään tähän pääpolun alkuun joko hyvää polkua tai soratietä pitkin. Pari sataa metriä edempänäkin on vielä pysäköintipaikkoja muutamille autoille ja sieltäkin pääsee polkuja pitkin samoille reiteille. Tuossa mökin kohdalla on kuitenkin pääpolun kaikkein virallisin alkupiste ja siinä on isot infotaulut, joista voi katsella perustietoja tästä alueesta.
Suosittelen katselemaan joskus näitä seutuja, niinkuin kyllä muitakin sellaisia paikkoja, jotka kiinnostavat joko potentiaalisina tai jo käytyinä alueina, Google Earth –ohjelmalla, omalla tietokoneella. Siellä nimittäin näkyy huikean tarkan satelliittikuvan lisäksi suuret määrät valokuvia monista paikoista. Eri vuodenajoilta, monet vallan upeita.
Alkutaipaleet
Väli 1–2. Me lähdimme nyt kulkemaan ”puistonvartijan mökiltä” tuota pääpääpolkua lounaaseen. Se on erinomaisen hyväksi tehty polku, jota pitkin voi kävellä kuka vaan. Sitä jatketaan eteenpäin jonkun kuutisensataa metriä, yli kauniiden kalliomaastojen ja parin notkelman, kunnes noustaan ylös kallioille, joilta meri jo näkyy. Me päätimme tällä kertaa kävellä reitin aivan merenrantoja seuraillen ja käännyimme siksi oikealle vievälle polulle. Tuosta numerolla 2 merkitystä paikasta iso polku jatkuu eteenpäin yhä lounaan suuntaan, johtaen ensin keittokatokselle, josta kerron myöhemmin, ja siitä aivan niemen kärkeen saakka. Sitä on hyvä kulkea vaikka ensimmäisellä käynnillä täällä. Sitä pitkin matka lähtöpisteestä niemen viimeiseen kärkeen on vain 1,3 kilometrin mittainen. Sinänsä Porkkalanniemen kärjen alue on täynnänsä polkuja ja siellä on mukava vain kulkea aivan omin nokkinensa, katsellen ja ihastellen mitä tahansa paikkoja. Eksyminen on kokolailla mahdotonta, koska tämä niemen kärkialue on kapea ja meri koko ajan näkyvissä.
Jylhät kalliojyrkänteet
Paikka 3. Tämä lyhyt, mutkitteleva sivupolku johtaa aivan niemen länsipuolen korkeille rantakallioille. Siitä avautuvat kauniit näkymät lännen ja kaakon suuntiin, missä pienen lahden yli näkyy Porkkalan luotsiasema, ihan lähellä. On hyvä tajuta heti alkuunsa olevansa kohtalaisten kalliojyrkänteiden päällä, jotka putoavat ehkä noin 10 metrin matkan suoraan mereen! Nämä monin kohdin aivan pystysuoratkin jyrkänteet jatkuvat tästä kohtaa aika pitkään pienen merenlahden rantaa koilliseen päin. Joissain kohdin on alhaalla rannassa kivan näköisiä, tasaisia auringonottokallioita, oikeita salataskuja. Yksi niistä näyttää aivan kuin jättiläisen jalalta, jonka varpaat ovat vedessä viilenemässä! Noihinkin paikkoihin pääsee kyllä myös menemään tietyistä kohdin. Mutta vain ne, jotka tykkäävät vähän kiipeillä jyrkkiä rotkelmia ja ruohotupsujen laikuttamia pykäliä pitkin. Jos näille kallioille tulee pienten lasten kanssa, niin ainoastaan vahvoin naruin kiinnitetyissä valjaissa please!
Aurinkoparatiisi
Väli 3-5. Noiden jyrkännekallioiden päältä pääsee sitten kävelemään alas rantaan hiukan etelämpänä. Silloin tullaan 200-300 metriä pitkälle rantakaistalle, jonka kalliot laskevat hyvin loivasti ja pehmeästi mereen. Samaiset kalliot ovat myös täynnään mitä hienoimpia kuviointeja kivipinnoissa. Erilaisia raitoja ja laikkuja, joita hurjat luonnonvoimat ovat aikaansaaneet miljardeja vuosia sitten syvällä maan kuoren sisällä ja jääkaudet ovat sitten esiin hioneet. Juuri tämä alue on kesäaikaan kaikkein suosituin kohde auringonottoon ja rannalla olemisesta nautiskeluun koko Porkkalanniemellä. Eikä mikään ihme, sillä täällä voi turvallisin mielin antaa lastenkin leikkiä kallioilla ja meressä. Mitään ruuhkaa en silti ole koskaan vielä nähnyt edes tällä suosituimmalla rantakaistaleella, vaan silloin heinäkuun hienoimpinakin viikonlopun päivinä löytyy mukava, oma rantapaikka jokaiselle uudelle tulijalle. Puhumattakaan muista päivistä. Saati sitten niistä kaikista muista upeista ranta-alueista, joita täällä piisaa!
Pienen lahden pohjukassa, juuri rantamännikön reunassa, on yksi hyvin suosittu levähdyspaikka pöytineen, penkkeineen ja nuotiopaikkoineen. Ja siitä reilut sata metriä sisämaahan sijaitsee alueen ainoa keittokatos, merkittynä numerolla 4 satelliittikartassa. Se on tarkalleen samanlainen kuin Vetokannaksen alueellakin oleva, toisessa puolikkaassa takka ja toisessa hella. Kerrassaan makea paikka viettää evästaukoja vaikka makkaraa paistellen. Lähellä on myös aina polttopuita ja puuceekin löytyy näköpiiristä. Siinähän mekin Aarnon kanssa nyt kahvieväitämme mutustelimme, koska paikka oli aika mukavan suojaisa navakalta kaakkoistuulelta.
Kannaksella
Takaisin rantaan, missä mukavat, loivat kalliot yhä jatkuvat. Etelään päin edetessä tullaan pian hyvin kapealle, kallioiselle kannakselle, joka melkein erottaa niemen viimeisimmän kärjen mantereesta. Tuo lähes saaren kaltainen kallioniemeke kantaa hauskan kuuloista nimeä Pampskatan. Tämä kannas on merkintä 5 kartalla. Siinäkin on aivan joka paikassa mukavia lekottelupaikkoja. Niistä suosituin on jostain syystä aina kannaksen kaakonpuolella oleva poukama. Liekö siksi, että se on suojassa kesäajan tavallisimmilta lounais- ja länsituulilta? Kannaksen tuntumassa on myös talon perustukset ja muitakin merkkejä menneestä ihmisastuksesta täällä. Ohessa tiivistettyjä historian palasia siitä. Näistä, niinkuin valtavan monesta muustakin paikasta, nimestä ja historiasta löytyy paljon kiehtovaa tietoa kiinnostuneille lähiympäristönsä tutkijoille useista Kirkkonummen Ympäristöyhdistyksen julkaisemista kirjoista, joista kahteen allakin viitataan.
”Pampskatanin kalliolla on näkyvissä rautarenkaita vuonna 1906 pystytetystä langattomasta lennättimestä. Niemen tyvellä on myös veneiden ankkuroinneista kertovia kiinnitystappeja, sekä majakkamestari Karl Weckströmin suuren talon betoniperusta.” (Lainaus kirjasta: Pekka Borg; Elämisen laatua, Ympäristönsuojelun vaiheet Kirkkonummella.)
Majakkamestari Kalle Weckström osti 1923 huutokaupasta Kyrkogårdsön puolelta hirsirakennuksen, myyjä oli Lasemanns krydderi. Hän siirrätti rakennuksen Pampskatanille ja teki siitä suuren, taitekattoisen huvilan. Alakerrassa oli kolme huonetta ja yläkerrassa huoneita kesävieraille. Talossa oli peltikatto ja sen vuoksi sitä kutsuttiin ”kanisterikatoksi”. Jotkut ovat sitä mieltä, että nimityksen taustalla olisi ollut myös tuon harvinaisen kookkaan rakennuksen hankinta ja pystytys pirturahoilla. Tämä lienee vain ilkeää juoruilua. Weckström oli majakanvartijana Kallbådalla ja toimi kyllä yhteistyössä merivartioston kanssa ilmoittamalla puhelimitse salakuljetusaluksista. Weckströmin talon kirkkaana loistava peltikatto oli myös hyvä maamerkki merellä liikkujille. Se näkyi hyvin, kun Porkkalanniemeä lähestyttiin lännestä, Barösundin suunnasta tultaessa. (Lähteenä kirja: Porkkala ungdomsförening fr & Sigbritt Backman, 2004; Porkkala – Byn vid havet. Suomennos ja tiivistelmä: Maaret Eloranta).
Nuo betoniperustukset ovat siis vuodelta 1923, mutta juuri samalla paikalla on ollut asumus jo paljon aikaisemmin. Venäläiset topografit tekivät varsin huolellista työtä kartoittaessaan Suomenmaata 1800-luvulla. Linkin takaa löytyy kartta, jonka mittaukset on tehty vuonna 1872. Kartassa näkyy tupa sekä ulkorakennus. Päärakennukselle on annettu merkintä T, eli torppa. http://digi.narc.fi/digi/view.ka?kuid=1427441
Kalliorantoja ja historiaa
Väli 5-6. Tästä kannakselta johtaa suuri, hyvä polku suoraan Pampskatanin kärkeen ja siellä olevalle näköalapaikalle. Sitä suosittelen ensi kertaa täällä käyville, koska hienoja paikkoja ja näkymiä ei tule puuttumaan. Me valitsimme Aarnon kanssa tällä kertaa reitin, joka kiertää koko niemenkärjen rantoja pitkin. Tämän ”melkein saaren” luoteiskulmalla on nättejä, pieniä kallioniemiä, joita kävimme ensi kerran vähän tarkemmin tutkimassa vasta nyt. Niinpä yhden kallioniemekkeen päällä havaitsimme kivikasan, soraa, sekä tiheää katajakasvustoa. Ilmiselvät vanhan tykkiaseman jäänteethän siinä oli. Näitähän on useampia juuri Pampskatanilla ja kerrotaanpa tässä niidenkin tarina, Aarnon lyhentämänä, mainitusta lähteestä.
Porkkalan taistelu.
Ruotsin kuningas Kustaa III aloitti sodan Venäjää vastaan saadakseen takaisin edellisessä sodassa menetettyjä alueita. Sotaa käytiin vuosina 1788-1790. Ruotsille kuului Suomenlahden rantaa aina Loviisan tienoille saakka. 14. kesäkuuta 1789 venäläisten laivasto-osasto ankkuroi Rönnskärin ja Träskön välille ja esti merikuljetukset Porkkalan ohi. Neljän kuukauden ajan ruotsalaiset yrittivät häätää venäläisiä, mutta eivät onnistuneet. Sen sijaan venäläiset vahvistivat väylän valvontaa rakentamalla tykkipattereita Pampskatanille ja Segelkobbarnille. Venäläisten laivasto-osasto valtasi myös Barösundin. Saarto muurtui vasta 24. lokakuuta, kun venäläisten laivasto vetäytyi talven vuoksi. (Lähteenä kirja: Vanha Kirkkonummi, julkaisija Kyrkslätts hembygdsföreningen r.f.)
Tällä retkellä näemme kaikki loputkin niistä neljästä vanhasta tykkibunkkerista, jotka me olemme Aarnon kanssa onnistuneet löytämään. Saaren luoteiskulman eteläisin kallioniemeke rajaa kivan pienen lahdelman, jonka perukassa on karkean soran muodostama ”hiekkaranta”. Hauskan ja suojaisan näköinen oleskelupaikka sekin. Sen jälkeen kuljetaan niemen nokkaa kohti mereen asti putoavan, jyrkän kalliorinteen juurta, missä kuitenkin on aivan rannan tuntumassa sopivia lohkeamia jalan kulkemiseen. Ilman edes mitään kiipeilyä. Siitä tulimme Pampskatanin viimeiseen niemenkärkeen, missä oli nyt pariskunta ongella. Lyhyen jutustelumme aikana he kertoivat nähneensä juuri hetki sitten hylkeen kurkistelevan pinnalla, sadan metrin päässä rannasta.
Suomen eteläkärjessä
Minä kiipesin sitten ylös kallion laelle, jotta saan tämän retkemme ääripisteen myös näkymään kävelyreitillemme. Tämä todellinen huippumesta on siis kallion korkeimmalla kohdalla oleva taukopaikka pöydän ja penkkien kera. Termien toistamisen ja kulumisen uhallakin sanon tämän olevan yksi koko Suomenmaamme sykähdyttävimmistä paikoista! Ainakin minulle. Numero 6 kartallamme. Ensinnäkin olemme Suomen eteläisimmässä nurkassa, Hankoniemeä lukuunottamatta. Mutta sehän onkin tuolla kaukana lounaassa, eikä missään etelässä. Olemme myös Suomenlahden kapeimmassa kohdassa, vastapäätä Viron rannikolla olevaa Naissaarta. Laajoja näkymiä piisaa kaakosta länteen. Etelä-kaakon suunnalla näkyy Kirkkonummen vanhaksi majakaksi joskus kutsuttu kaunis Rönnskärin majakka ja nyt jo hiljentyneen Mäkiluodon sotilastukikohdan mastot erottuvat puolestaan lounaassa, kun osaa katsoa niitä Stora Träskö –saaren ylitse. Rannatonta merta riittää silmien vaeltaa länsi-lounaan suunnilla, rajoittuen oikealla Suomenmaamme risaiseen etelärannikkoon, joka häviää pikkuhiljaa sinisempinä ja sinisempinä niemekkeinä kauas horisonttiin. Ja näissä maisemissa sitä pääsee kahvittelemaan pöydän ääressä, ilmaiseksi! Huh huh!
Siinä juuri tuon pöydän molemmin puolin on muuten sitten kahden venäläisten tykkiaseman jäänteet niistä 1700-luvun kähinöistä. Kun vaan tajuaa katsoa kivikasoja, soraa ja katajia sillä silmällä.
Ainakin lapsiperheille voi olla hyvä tietää myös, että ruotsinlaivojen (Silja ja Viking) rannikkoa lähin reitti kulkee Pampskatanin ja Rönnskärin välistä. En osaa sanoa milloin ne tätä reittiä käyttävät, mutta sen osaan kertoa, että silloin kun niiden ohitusta sattuu katselemaan Pampskatanin kallioilta, se näyttää kyllä melkoisen majesteettiselta ja jopa melkein epäuskottavaltakin. Valtavat kerrostalot lipumassa täällä pienten saarten väleissä!
Hylje näkyvissä, ohoi!
Nyt oli kylläkin piipullisen paikka, kun aurinkokin ryhtyi paistamaan ja oli niin ihastuttavan kiireetön olo! Sen jälkeen tutkailin katseellani sitä parin lähiluodon ja tämän niemennokan väliin jäävää merialuetta, missä kalastajat sanoivat hylkeen nähneensä. Ja eikös mitä, hetken päästä huomasin tumman pään nousevan pintaan hiukan enemmän oikealla! Kiikaria en ryhtynyt kaivamaan esiin repusta, mutta koetinpa ottaa valokuvia kädessäni olevalla digipokkarilla. Se oli mahdottoman hankalaa, kun näyttöruudusta ei kirkkaassa valossa tahtonut erottaa mitään. Mutta kuin ihmeen kaupalla onnistuin kuin onnistuinkin saamaan pari kelvollista kuvaa hänestä vain objektiivin viertä pitkin sinnepäin tähdäten.
Suomenlahden ulkoluodoilla hallit ovat aika tavallinen näky syksyllä, mutteivät kyllä rannikolla. Itselleni tuo oli ihka ensimmäinen hylkeen bongaus kovalta maalta käsin, vaikka olen melkoisen paljon ja kauan näillä rannoillakin kulkenut. Toisaalta hallikanta on asiaa tarkasti seuraavan luontokuvaajatuttuni mukaan yleistynyt todella paljon viimeisten 10 vuoden aikana, joten ehkä heitä pääsevät kuivan maan ulkoilijatkin jo useammin näkemään tulevaisuudessa.
Komea muinaismuisto vuodelta 1789
Tuon jälkeen Aarnokin tahtoi luonnollisesti otuksen nähdä ja seisoimme sitten ainakin varttitunnin siinä kallion laella kuin iipässit, tuijottaen merelle ja luotojen rannoille. Tajuten, ettei etenkään rantojen tuntumasta voinut millään erottaa pientä, tummaa pistettä. Ei nähty hylkyä enää, vaan kävelimme seuraavaksi pienen matkaa kalliorinnetta alas suoraan etelään. Aarno oli siellä havainnut sen yhden ehjemmän venäläisen tykkiaseman jäänteet. Se on suuri, pyöreistä rantakivistä koottu kaari, jonka takana on tilava suojapaikka suurellekin kanuunalle. Sinne oli tosin kasvanut järeitä kuusia, jotka tekivät paikan hiukan risuiseksi ja ahtaaksi nykyään. Noista kuusista ja muistakin merkeistä pystyi päättelemään, ettei tuo rakennelma voinut olla peräisin parenteesiajalta. Numero 7 kartalla.
Takaisin niemen etelärantaan menimme. Se on puhdasta kivikkorantaa, jollaista ei juuri monessa paikassa Porkkalanniemellä esiinnykään. Siinähän sitä on ollut mainio materiaalivarasto noiden tykkisuojien rakentajille aikanaan. Me jatkoimme ripeästi kohti numerolla 8 merkittyä paikkaa. Se on yksi tavattoman kaunis leiri- tai taukopaikka tuolla niemen viimeisessä kärjessä. Siinä on kivillä rajattu nuotiopaikka suuren, käkkäräisen rantamännyn suojissa, mistä männynoksien läpi näkee merelle. Takaa löytyy tasainen maakaistale teltalle. Sen me olimme suunnitelleet toiseksi paikaksi, missä nautiskelimme viimeiset repuissa olleet eväämme. Jos tuonne joku haluaa mennä vaikka makkaraa paistamaan, silloin on hyvä tietää, että polttopuut kannattaa tuoda paikalle itse jostain kauempaa. Niitä ei tuolla ole – sehän onkin yksi Porkkalan alueiden monista täysin epävirallisista nuotiopaikoista – eikä ympäröivästä luonnosta poltettavaa löydy, ainakaan tuhoa aiheuttamatta. Aivan nuotiopaikan vierellä on sitten potero, joka meidän analyysiemme mukaan on suuren ja mahtavan Neuvostoliiton edustajien tekosia Porkkalan vuokra-aikana.
Paluumatka
Me kiersimme niemen kärkeä yhä rannan tuntumassa myös paluumatkalla. Niemen kaakkoiskulmassa on yksi muinaishauta, siis iso kivikasa, joka näyttää hiukan hajonneelta joistain kohdin. Sen voi selittää haudan yläreunalla oleva potero, joka ainakin kovasti näyttää veli venäläisten sotien jälkeen tekemältä. Noiden vieressä on tasaisella kalliolla myös yksi aika kivannäköinen leirin ja tulenpidon paikka.
Tuosta johtaa ihan hyväkuntoinen polku takaisin kannakselle ja asumuksen perustuksille. Me kuitenkin kävelimme nytkin aivan rantaviivaa myöten, missä sielläkin oli vaikka kuinka paljon mukavia, matalia rantakallioita kesäisiin lekotteluihin. Jos sitten haluaa seurata näitä niemen rantakallioita aivan tappiin saakka, niinkuin me tällä kertaa, törmää lopulta yksityisaluetta rajaavaan verkkoaitaan. Ennen sitä löytyi kuitenkin taas yksi viehättävän näköinen leiripaikkakin rantamäntyjen lomasta. Sieltä Pampskatanin kannaksen tietämiltä voi kävellä takaisin mitä tahansa polkua pitkin. Kaikki johtavat kuitenkin saman soratien varteen, eri parkkeerauspaikoille. Yksi polku noudattelee tuota yksityisalueen rajaavaa aitaa, mutta me valitsimme pikkuisen lännempänä kulkevan reitin, ihan vaan maisemasyistä.
Porkkalan parhaat palat
Vetokannaksen sekä näiden Porkkalanniemen kärjen alueiden kanssa on ihmisellä minun mielestäni käytössään jo suuret määrät aivan kaikkein hienoimpia rantoja, mitä tämä niemi – ja koko Suomikin – tarjoaa. Lähteelän alueen Porkkalanniemen itärannalla aion vielä tähän sarjaan lisätä joskus, sitten ovatkin isot ja paremmin varustetut alueet katetut. Ja täytyyhän sitä Porkkala-sarjakin nyt trilogiaksi saakka viedä, torso se muuten olisi J. Näiden lisäksi niemellä on toki tarjolla tavattoman monia muita hienoja kohteita luonnossa liikkujalle. Minullakin on niitä takataskussani useampia kymmeniä, tallennettuina valokuviin, GPS-lokeihin, muistiinpanoihin ja etenkin pääkoppaan. Katsotaan nyt mitä saadaan julkaistuksi tässä Lähieräilyä-sarjassa. Pulmana on ainoastaan se, että kaikkia muitakin hienoja kohteita on tyrkyllä niin tavattomasti!
–Kari
Vielä karttaote ja muutamia lisäkuvia, olkaa hyvä!
Lähierä™ 
[…] rantakallioille. (Koko tästä alueesta löytyy esittely Lähierän Porkkala-sarjan artikkelista Pampskatan). Jokuset vastaantulijat vilkuilivat vähän sivusilmin kaveria suuri rinkka selässään. Retkemme […]
TykkääTykkää