Camino Portuguese 1001, osa 1

Tuhannen ja yhden tapahtuman pyhiinvaellus, osa 1/5

Tiivistelmä: Tästä alkaa tarina kymmenen päivän pyhiinvaelluksesta keväällä 2015. Se kertoo yhden tällaisen vaelluksen kerta kaikkiaan matoperspektiivistä, tavattoman monine tapahtumineen, joiden kudelman kautta kirjoittaja kuvittelee olevan lukijallekin mahdollista  päästä sisään tuollaisen vaelluksen todellisuuteen. Siinä on auringonpaistetta, hiekkarantoja, kukkaloistoa, vuorten rinteitä, viinitarhoja, kirkkoja, portviinilasillisia, ikivanhaa kulttuuria ja mukavia ihmisiä. Samoin kuin  vesisadetta, märkiä kenkiä ja vaatteita, rakkoja, kipeytyneitä jäseniä, flunssaa, ärtymystä ja hiertäviä ihmissuhteitakin. Uskomattoman paljon asioiden ja tapahtumien vyöryä, minkä vuoksi julkaisen tarinan viisiosaisena jatkokertomuksena.

Tämä ensimmäinen osa kertoo lähtöpaikasta Portosta, sekä  kahdesta vaelluspäivästä sieltä kaupunkiin nimeltä Barcelos.

DSC00612
Tällainen oli Portugalin huhtikuu. Ja paljon muuta!

Taustat: Tällä tarinalla on hyvin paljon taustoja. Mutta koska niitä on niin paljon ja niistä olen itsekin jo kirjoitellut jossain, loikataan tässä vaan kahden taustalauseen jälkeen suoraan Caminolle – tien päälle. Tämä on tarina pyhiinvaellusmatkasta Portugalin Portosta Espanjan Santiago de Compostelaan kahdeksan hyvin erilaisen ihmisen muodostamassa ryhmässä, jonka jäsenet jo jossain määrin toisiaan tuntevat. Matoperspektiivissä näkökulmia on vain yksi, tässä tapauksessa se on allekirjoittaneen madon.

Perjantai 24.4.

Matka Portoon

Lähtö Helsinki Vantaan lentokentälle aikaisin aamulla ennakkoon tilatulla tilataksilla, joka kävi poimimassa ihmiset kotoaan. Lentoaseman kakkosterminaalissa vallitsi kello seitsemän aikoihin sellainen aika normaali hulina, muttei mikään ruuhka. Meidän jengillä oli kuitenkin sen verran kaikenlaista säätämistä rinkkojen kuljetuskuntoon saamisen kanssa, että aika alkoi loppua siinä tiskille pääsyjä odotellessa. Oikeastihan moinen johtui tietenkin siitä, että meidän kentälle tulemisen aikataulumme oli mietitty kovin optimistisesti. No, kaikki saivat kuin saivatkin pakaasinsa hihnoille ja itsemme koneeseen, mutta virkailijoiden varoittelut tavaroiden mahdollisesta ehtimättömyydestä samaan koneeseen jättivät kyllä epämiellyttävän yllätyksen odotuksen fiiliksen itse kunkin vatsanpohjalle.

Kauan sitten ja huokealla varatut lentomme kulkivat Helsingistä Frankfurtin kautta Portoon. Mukavan leppoisasti, ilman kiirettä vaihdon kanssa Frankfurtissa. Tunnelma oli korkealla ja kuohuviinitkin oikein kilisteltiin sen kunniaksi lentomatkan toisella legillä.

DSC00401
Seikkailu on alkamassa, kaikki on edessä!

Porton kentällä oltiin joskus yhden jälkeen iltapäivällä paikallista aikaa ja siellä jännitys hiukan taas tiivistyi odotellessamme matkatavaroita. Kaikkien rinkat kuitenkin putkahtelivat hihnalle ja pelot ties minkälaisista uudelleen junailuista koko vaelluksemme alkupäiville haihtuivat tiehensä. Iloisia olivat matkalaiset marssiessaan rinkat selässään Portugalin maaperälle! Iloisen kanalauman lailla myös kävelimme sinne sun tänne, etsiessämme  lentokentän metroasemaa. Paikallisen Vodafonen Prepaid – dataliittymän osto kävi näppärästi, mutta samaa ei voi sanoa metrolippujen ostamisesta automaateista. Meikäläisiä hääräsi erilaisina pikkuryhminä kahden tai kolmenkin automaatin kimpussa, huudellen välillä toisilleen sitä sun tätä. Joku sai ostettuakin jotakin, yksi tai kaksi lippua, jonnekin, joku vissiin vahingossa edestakaisetkin liput. Loputkin saivat ainakin jonkinlaiset tiketit ulos koneista sen jälkeen, kun yksi ryhmämme jäsen oli mennyt hakemaan jonkun virkailijan paikalle auttamaan.

DSC00404
Ryhmä rämä rinkkoineen Porton lentoaseman junapysäkillä, valmiina ottamaan maailman haltuun.

Asettuminen Portoon

Metromatkan jälkeen putkahdimme ulos Porton kaduille vähän hukassa paikasta ja hotellimme suunnasta. Pian toki kummatkin selvisivät ja tallustimme lyhyen matkan kadulle, mistä pieni ja huokea hotellimme löytyi. Huoneiden saatavuus ei ensin meinannut oikein natsata meille tehtyihin varauksiin, mutta pienten sepustusten ja enemmin tietävän henkilön paikalle tulon jälkeen, saimme kuin saimmekin riittävästi huoneita käyttöömme. Ja sitten lähdimmekin oikopäätä tutkimaan Portoa, joka on kertakaikkiaan upean kaupungin maineessa. Greenwichin ajassa kulkevassa Portugalissa kello oli vasta noin 14 ja meillä oli siis mainiosti aikaa.

DSC00415
Värikäs porukka suunnistaa kohti majapaikkaa Porton kaduilla.

Turisteerausta hienossa kaupungissa

Ensimmäiseksi ryhmämme navigoi Se’ –katedraalin kupeessa olevaan toimistoon, mistä saimme jokainen ensimmäisen leiman pyhiinvaelluspassiimme. Nyt olimme siis Peregriinoja! Ihan oikeasti ja virallisesti, nykyisten spesifikaatioiden mukaan. Seuraavaksi oli vuorossa lounaspaikan etsintä, koska kaikilla oli jo huutava nälkä. Pian löytyikin aivan alas jokirantaan johtavan kadun kulmasta ravintola nimeltä Cris Bar, jonka menut houkuttelivat porukan sisään. Ja erittäin tyytyväisinä sieltä ulos lähdimmekin vajaan puolentoista tunnin kuluttua. Kaikki kehuivat syömisiään ja juomisiaan. Jälkimmäisistä mainittakoon erikseen hyvät Portviinit, sekä paikallinen Super Bock –niminen olut, johon tuolla pääsimme tutustumaan ekan kerran. Ja sitten syventämään suhdetta pullo pullolta koko Portugalintaipaleiden ajan. Positiivinen yllätys oli myös hintataso. Yksinkertaistaen sanon, että kokonainen menu maksoi noin kympin, sisältäen alkupalat, pää- ja jälkiruuat, sekä juomat!

DSC00479
Nälkä vei jengin Super Bockin ääreen heti peregriinopassien saamisen jälkeen.

Kaupunkikierroksemme jatkui siitä Douro-joen rantaan, missä ihmettelimme kauniita, vanhoja taloja, sekä korkealla joen yli johtavaa teräsrakenteista siltaa, jossa arvelimme havaitsevamme jotain samanlaisuutta peräti Eiffelin tornin kanssa. Ja ainakin hiukan sinne päinhän arvauksemme osuivatkin, sillä kyseessä on vuonna 1886 valmistunut, Teophile Seyrig –nimisen suunnittelijan piirtämä metallikaarisilta Ponte Luis I (englanniksi Luis I Bridge). Entäpä se Eiffel? No tämä herra oli edellisessä projektissaan työskennellyt partnerina muuan Gustave Eiffelin kanssa. Onhan meillä kyllä hitsin tarkka arkkitehtooninen silmä, ei voi muuta sanoa!

DSC00493
Ponte Luis I = Luis I Bridge across river Douro.

Hetkeksi suojauduimme kaatosateelta tiilikaaren alla, ennen kuin jatkoimme matkaamme tuon sillan vuotta myöhemmin valmistunutta alatasoa myöten joen toiselle puolen Vila Nova de Gaian kaupunkiin. Kohteenamme oli joku siellä olevista, kuuluisista Portviiniluolista. Sitä ennen oli kuitenkin aivan pakko ottaa liutakaupalla valokuvia nyt joen toisella puolella olevasta, korkeille rantavalleille rakennetusta Porton vanhasta kaupungista, joka ikivanhoine, monenvärisine rakennuksineen oli kerrassaan pittoreskin näköinen!

DSC00524
Palanen Porton vanhaa kaupunkia, kuvattuna Vila Nova de Gaian puolelta.

Portviinin kotiseuduilla

Me päädyimme sitten sisään kenties maailman tunnetuimman portviinin valmistajan, Sandemansin rakennukseen ja kellariholveihin. Siellä osallistuimme opastettuun vakiokierrokseen, nähden riveittäin eri mallisia, mahtavan kokoisia (esimerkiksi 20.000 litraa) puisia tankkeja, missä Portviinejä kypsytetään, sekä päästen maistelemaan lasilliset niin punaista kuin valkoistakin portoa.

DSC00548             DSC00567

DSC00539

Tuon jälkeen kello läheni seitsemää ja pari ryhmästämme suuntasi saman sillan yli takaisin hotelliin. Me loput kuusi kiipesimme vielä ylös tuon Vila Nova de Gaian puolen rantatörmän huipuille ja katselemaan maisemia korkeimmalta paikalta, vanhan ”Mosteiro da Serra do Pilar” -luostarin pihalta. Sekä lopulta kävelemään sillan ylintä tasoa pitkin takaisin Rio Douron ”kotopuolelle”, eli Porton vanhaan kaupunkiin. Näkymät sillalta ja joka puolelta noilla jokirannoilla olivat kyllä kerta kaikkiaan upeita! Satojen vuosien ikäistä kaupunkirakennetta, missä eri aikakaudet ovat solmiutuneet tiiviiksi ja värikkääksi kudokseksi kolmessa ulottuvuudessa jyrkillä jokiuoman rinteillä. Eikä ollenkaan kaikki siellä ole vimpan päälle puleerattua ja kunnossa, vaan seassa on myös vaatimattoman ja suorastaan köyhänkin näköisiä, sekä jopa aivan raunioitumisenkin tilassa olevia asumuksia.

DSC00614
Maisemaa luostarin pihalta yli Ponte Luis I -sillan Porton vanhoihin osiin.

Monen kaivatessa jo iltapalaa, poikkesimme vielä sellaisilla yhdessä kuppilassa. Ei mitään ihmeellistä mainittavaa siitä, muuta kuin ihan OK perusmuonat ja huokea hintataso.

Lauantai 25.4.

Aamutoimet

Herätys oli joskus kuuden jälkeen ja treffit kadulla seitsemältä. Illalla valitsemamme kahvila ei kuitenkaan ollutkaan auki vielä seiskalta, mutta suoraan hotellimme alapuolella oleva kahvila-konditoria onneksi oli. Siellä sitten arvailimme itse kukin mitä ne erilaiset herkullisen näköiset leivonnaiset oikein olivat, joita kuppilaan vähän väliä laatikoissa sisään roudattiin ja ostelimme niitä monissa erissä. Ihan hyvän härdellin saimme siten aikaan koko kahvilaan pelkästään omalla kahdeksan hengen porukallamme. Siis yhdessä iäkkään omistajapariskunnan kanssa, ilman juuri sanaakaan yhteistä kieltä eri osapuolten välillä. Pientä ärtymystäkin oli välillä havaittavissa rouvan kasvoilla, ilmeisesti koska ulkomaalaiset juntit toistelivat samoja hölmöilyjä loputtomasti perä jälkeen. Mutta paperilappusten kautta kommunikointi alkoi lopulta sujua ja herkullisia kaikki ostokset olivat! Eivätkä maksaneet juuri mitään.

DSC00434
Portugalin herkkuja tarjolla!

Luulimme eilen sopineemme niin, että aamiaiselle tullaan täysin lähtövalmiina, rinkkojen kanssa, jotta pääsemme starttaamaan pitkänlaiselle päivämatkallemme mahdollisimman ajoissa. Pari henkilöä ei kuitenkaan ollut tehnyt niin, koska halusivat mennä pesemään hampulit ja tekemään ties mitä muuta puleerausta aamiaisen päälle. Keskustelukaan tuosta aiheesta ei sujunut ollenkaan hedelmällisesti, ajatellen vaan yhteisten pelisääntöjen sopimista tulevan sujuvuuden parantamiseksi. Odottelimme sitten ja lähdimme liikenteeseen vähän myöhemmin, mitäpä muutakaan?

Vartin vaille kahdeksan marssimme läheiselle metroasemalle, missä lippujen ostot sujuivat jo huomattavasti vähemmällä säätämisellä kuin eilen lentoasemalla. Tosin asiaa auttoi paikalle jostain taivaan lahjana putkahtanut virkailija. Junamatka oli aikamoisen pitkä, kestäen toista tuntia ja vieden meidät läpi koko Porton kaupungin aina Matos Inhos –nimiseen kaupunginosaan saakka. Sieltä ylitettyämme satama-altaaksi siinä kohtaa jo leventyneen Rio Leca -joen ja talsittuamme muutamien korttelien halki, tulimme Atlantin rantaan!

DSC00668
Atlantin valtameri ja ohi kiitävät sadepilvet.

Camino alkaa!

Tästä tuntui vaelluksemme nyt sitten alkavan! Niin kuin se toki ihan oikeasti myös teki. Fiilis oli aivan mahtava katsellessa ja kuunnellessa aavalta  mereltä vyöryvien aaltojen murtumista rantoihin ja aallonmurtajiin! Ainakin minä tunsin ikäänkuin jonkunlaisen vapauden sisälläni. Edessä pitkä tie, El Camino, ja vasemmalla Atlantti sekä koko maailma! Sinne lähdimme siis marssimaan kohti pohjoista. Porukka meni vähän eri tahteja, monien meistä pysähdellessä ottamaan valokuvia. Mutta mikäpä siinä oli mennessä pitkiä, suoria rantaraitteja, missä näkyvyys oli kilometrejä kumpaankin suuntaan. Säätila oli sellainen melkoisen pilvinen ja kovasti ”kostean näköisiäkin” pilviä tuli mereltä maalle päin, mutta ne näyttivät aina menevän ohi joltain puolelta ja raikkaan tuulen kera tuollainen 16-17 –asteinen keli oli mitä mainioin kävelemiseen. Oikeastaan ihanteellinen.

DSC00681
Bom Caminho. Tästä se alkaa!

Yksi majakka katseltiin ja valokuvattiin ohi käveltäessä ja parin kolmen kilometrin jälkeen päästiin talsimaan sellaista varta vasten kävelijöille puusta rakennettua ”laiturireittiä”, eli Board Walkia pitkin. Niitä myöten oli kerrassaan kiva kävellä kauniita merenrantoja katsellen. Erilaisia kukkia oli paljon joka puolella ja monia kauniita esiintymiä oli aivan pakko pysähtyä valokuvaamaan. Sääennusteiden lupaillessa sateita koko päiväksi, meidän jengillämme oli kaikilla sadesuojat rinkkojen päällä, valmiina varmuuden vuoksi. Ja kun ne olivat kaikki eri värisiä, kirkkaissa sävyissä, näyttivät vaeltajat kerrassaan pirteältä porukalta sieltä takaapäin, mistä minä heitä aina jonnekin jumiin jäävän valokuvaajan ominaisuudessa katselin.

DSC00780
Yksi otos kukkakauneudesta, jollaisen läpi sai kulkea satoina erilaisina lajeina ja väreinä!

Laiturireitin eri osioiden päässä näkyi aina etäisyyksiä kilometreinä suuntaan ja toiseen, mutta minä en oikein koskaan päässyt jyvälle niiden merkityksestä – kosken jaksanut tällä kertaa tutkailla karttaa, vaan ainoastaan paikkoja ja maisemia. Oppaamme tiesi kertoa, että muun muassa nämä rantaraitit ovat tänne rakennettu EU:n tukirahoilla. Me olimme sitä mieltä, että huonomminkin voisi EU-rahoja käyttää, koska mekin pääsimme näin niiden tuloksista nauttimaan, ainakin tämän kerran.

DSC00686
Voiko kävelymaasto tämän makeampaa olla?

Taivallusta ja taukoja Atlantin hiekkarannoilla

Fantasisia hiekkarantoja oli koko ajan vasemmalla puolen ja minunhan oli pakko päästä sinne kävelemään. Kukaan muu ei kumma kyllä lähtenyt mukaan, vissiin jotenkin peläten edessä olevaa taivalta ja jaksamista. Joten eikun itsekseen vaan sitten. Hiekkarannat olivat kilometrien ja kilometrien mittaisia. Joku kivikko tai niemi vain katkaisi yhtenäisen hiekan välillä, mutta sen toisella puolen aukeni taas seuraava pitkä biitsi. Upeaa! Eikä ristin sielua näkynyt missään tähän aikaan vuodesta. Kävely hiekalla oli vähän raskasta, koska mikään kohta ei ollut kovaa, mutta pystyin ihan hyvin pitämään keskimäärin samaa vauhtia muun porukan kanssa – välillä kyllä puuskuttaen. Mutta taivaltaminen oli kyllä pienen puuskutuksen arvoista, kymmenkertaisesti! Erilaisia simpukan ja muiden merenelävien kuoria oli välillä kerroksittain, mutta yhtään varsinaista kampasimpukan kuorta en nähnyt. Jokusia pienempiä ja vähän samannäköisiä sen sijaan laitoin talteen reppuni kamerakoteloon. Minähän olin nimittäin päättänyt ottaa tuollaisen peregriinojen symbolin käyttööni ainoastaan, jos sen itse Atlantin rannalta löydän. Henkilökohtainen kiinnostukseni matkamuistojen ostamiseen kun on jäänyt jonnekin edelliselle vuosituhannelle.

Camino 2015-05 948
Reppu ja reissumies naatiskelevat ison veden äärellä. Kuva: Erkki Tapanainen.

Pysähdyimme yhdellä Portugalin itsenäisyyden historiaan liittyvällä muistomerkillä (Pedro IV, 1832). Uhkaava sadekuuro sai melkein kaikki säheltämään sadevaatteet päällensä. Mutta sitten keli heti taas selkeni  ja sadevaatteet piti ottaa pois, koska muuten sitä hikoaisi kuin sika. Alla listana lukuisat kylät ja alueet, joiden läpi matkamme kulki koko päivän aikana. Paljon enemmänkin niitä oli, mutta noille nyt ainakin näkyi nimet kartassa. Matos Inhos, Adeia Nova, Cabo do Mundo, Facho, Marreco, Agudela, Praia de Angeiras, Facho, Bairro da Louca, Gafa ja Vila do Conde.

DSC00743
Taas yksi upea biitsi edessä!

Veri veti minua taas kävelemään hiekkarannoille. Yhden niemennokan jälkeen eteeni aukeni kilometrin tai parin mittainen, hyvin syvä (siis vesirajasta sinne, missä hiekka loppuu) hiekkaranta, jonka toisessa päässä häämötti kaukana joku pylväiden varaan rakennettu rantakuppila. Ryhmä kalastajia pitkien vapojensa kanssa touhusi myös rannalla, lähellä ravintolaa. Minä taapersin sinne kuppilaan, tilaten reteesti itselleni oluen (Super Bock tietenkin) ja Latte-kahvin ulkopöytään. Siinä sitten elvistelin lämpimässä auringonpaisteessa olueni äärellä muiden saapuessa paikalle rantareittiä pitkin. He olivat pitäneet jonkun varustelutauon aikaisemmin, mikä antoi minulle tämän etumatkan. Toki makea kahvitauko kelpasi jo  jokaiselle kahden ja puolen tunnin patikoinnin jälkeen, joten hyvä ja pitkä sellainen sitten vietettiin siinä koko porukalla, syödenkin jotain, kuka mitäkin.

DSC00755
Ja palkinto odotti sen toisessa päässä.

Rantakylien nähtävyyksiä

Tauon jälkeen matka aina taittuu mukavasti, kuin uusin kehoin ja mielin. Niin nytkin. Kukei, kukei, kukei! Erilaisia kukkaesiintymiä oli taas siellä ja täällä, suorastaan pakottaen niitä välillä valokuvaamaankin. Entisöidyt tai uudelleenrakennetut roomalaisten tekemät kalansuolaus ja –säilytysaltaat olivat yksi kiehtova nähtävyys tuolla taipaleella. Samoin myös kalastajakylä, jonka läpi kävelimme kaikenlaisten pyydysten vierestä. Kun oppaamme lopulta lähti kulkemaan yhden lyhyen Beach-taipaleen, pääsivät kaikki kokemaan ainakin hiukan myös aitoa Atlantin rantaa. Sekä jopa väistelemään maininkien häntiä yhden kallioniemekkeen ohituksessa. Sen jälkeen tutkailimme pienen ja sievän kappelin rantatörmän päällä, paikassa, jonka tajusi todella alttiiksi meren raivolle. Praia Nova luki kyltissä paikan nimenä. Pikkuhiljaa ja huomaamatta olimme siirtyneet alueelle, missä oli hienoja hiekkadyynejä varsinaisen beachin ja meidän kulkemamme Board Walkin välillä. Ja joissain kohdin niitä dyynejä vissiin oikein entistettiin tai kunnostettiin peräti kaivinkoneen avulla. Tai olisko sittenkin ollut kyse uuden rantahotellin rakentamisesta? Kun mukana oli todellisia lintuharrastajia, minulle näytettiin parissa kohtaa rannalla vipeltäviä aika pirteän näköisiä lintuja, jotka olivat kuulemma suomenkieliseltä lajinimeltään Karikukkoja. Olihan noista nimikaimoista sitten valokuvakin saatava, vaikka se vaati jonkun verran yrittämistä kun olivat niin kaukana.

DSC00786     DSC00806     DSC00839

DSC00875     DSC00851     DSC00888

Päivän toinen evästauko pidettiin 16,6 kilometrin / viiden ja puolen tunnin taipaleen jälkeen. Kahvityyppinen tauko oli sekin taas, jostain syystä oikeaa ruokaa ei vissiin niin kaivattu, aika outoa? Itselläni, niinkuin monilla muillakin meikäläisillä, menu oli: Olut + kahvi + leivos. Nam! Niitä sellaisia pieniä, herkullisia, portugalilaisia leivoksia, joita taidetaan kutsua yleisnimellä Pastel de Nata. Ja tuollaisen annoksen hinta täällä rannan tuntumassa, tarjoiltuna, oli 2,20€! Tähän ei onneksi totu, vaikka se toistuukin kerta kerran jälkeen. Ihana, positiivinen hämmästys leviää mieleen joka kerta. Ja ihmekös tuo, kun on sentään maksanut jonkun viisin- tai kuusinkertaisen hinnan (siis 500% korkeamman!) vastaavista jonkun tuhannen kerran. Tauon pidimme ulkona auringonpaisteessa, kahvilan edustalla, mutta juui kun olimme lähdössä alkoi vähän sadella ja niinpä vedimme sadevaatteet päällemme.

Ensimmäinen koitos alkaa

Taipaleemme jatkui siitä taas oluen, kahvin ja leivoksen hienolla yhteisenergialla ladattuna samankaltaisia, dyynien reunustamia laiturireittejä pitkin. Sade lisääntyi vaihtelevasti pikkuhiljaa ja ennen pitkää käveltiin aivan kaatosateessa, ryyditettynä Atlantin aavoilta puhaltavalla navakalla tuulella. Moisella oli varsin nopeasti ainakin seuraavat vaikutukset:

  • Kaikki kastui, sadevarustusten tyypistä, merkistä ja laadusta piittaamatta.
  • Näkymä lyhentyi ja kaventui. Maisemia ei näy kuin joidenkin kymmenien metrien päähän ja muutenkin ihmisen fokus alkaa kiinnittyä pääasiallisesti vain muutamien metrien päähän, edellä kulkevan jalkoihin.
  • Karttoja, kännyköitä ynnä muita ei voinut käyttää. Minäkään en ollut tajunnut laittaa omaa monitoimi-instrumenttiani mukanani kyllä olevaan vedenpitävään pussiin. Ja kun ei sitä ole tehnyt etukäteen kuivassa, märkä puhelin huurruttaa suojapussin läpinäkymättömäksi.

Kerran pysähdyimme lukemaan karttaa sekä majapaikkamme osoitetta minun kännykästäni  yhden ravintolan eteisessä, juuri lähestyessämme määränpäänämme olevaa Vila do Conden kaupunkia. Sen jälkeen etenimme kohti tuota osoitetta niiden muistikuvien varassa, jotka olimme päihimme tallentaneet hetken Google Mapsia sateensuojassa tuijottaen. Joen yli muisti kantoi hyvin ja senkin jälkeen olisi vienyt ihan oikein vasemmalle isosta risteyksestä, jollei siinä joku remonttiporukka olisi innokkaasti huitonut, että tuonnepäin, tuonnepäin. Ja sinnehän meidän porukka sitten meni, vaikka olisi varmaan ollut aiheellista ihmetellä mitä ja mistä nuo remppamiehet muka meidän päämäärästämme tiesivät. Kun oikeaa kadunnimeä ei sitten parin korttelinkaan jälkeen näkyviin tullut, minä onnistuin tutkailemaan uudelleen Google Mapsia jossain porttikongissa, huomaten meidän edenneen liian pohjoiseen. Reitin taas muistiin tallentaen, pujottelimme sitten muutamien korttelien halki oikeille kulmille. Tai siis osoite oli se, mikä oli opaskirjasesta Google Mapsiin aamulla syötetty. Mutta meidän majapaikaksemme suunniteltua alberqueta  ei kyllä ollut siellä päin, ei vaikka sitä monen hengen voimin etsittiin ja jokuselta sateen seassa loikkivalta alkuasukkaaltakin kysyttiin. Eli meidän ryhmämme noin jumalallisena totuutena pitämään opaskirjaan oli painettu väärä osoite.

Onnenpotku majapaikan kanssa ja hieno illanvietto

Kävellessämme hajanaisena ja järjestäytymättömänä joukkona takaisin kaupungin keskustaan päin, satuimme tsägällä kävelemään Brazao nimisen peräti neljän tähden hotellin ohi ja vielä isommalla tsägällä  siellä oli huoneita vapaana! Kun hintakin oli vielä täkäläiseen tapaan oikein edullinen 50€ per kahden hengen huone, sinnehän me sitten loggasimme sisään koko likomärkä porukka. Hotelli näytti perin tyylikkäältä ja siistiltä tällaisten peregrino-oppilaiden silmiin.

DSC00919
Kengät kuivumassa, olevinaan.

Päästyämme huoneisiin ja saatuamme kukin käytyä suihkussa, sekä vaihdettua vaihtelevasti kuivaa tai ainakin puolikuivaa vaatetta päälle, kokoonnuimme hotellin alakertaan. Nälkä oli kova, mutta ketään ei yhtään huvittanut lähteä märkänä kaatosateeseen päivällistä etsimään, kumma kyllä. Jonkun heitettyä ilmaan idean pitsojen tilaamisesta hotellille, respaa hoitava nainen auttoi ystävällisesti tilaamaan ne hänelle tutusta pizzapalvelusta. Eipä aikaakaan, niin muhkea pizzakuorma saapui paikalle ja pitsojen valintaa ja tilaamistakin kenties sekavamman härdellin välttämiseksi minä maksoin ja tarjosin ne koko porukalle. Hotellia nyt pyörittävä leidi oli tarjonnut ryhmällemme käyttöön koko hotellin baarin, missä sitten vietimme vallan mainion iltarupeaman. Baariakin hän tuli sitten pyörittämään, joten saimme oluet pitsojen seuraksi, kuten myös portviinit sekä kahvit jälkiruuiksi – mitä muutakaan tällä reissulla. Minä viritin mukana kuljettamani tabletin ja näppäimistön toimintakuntoon ja oppaamme lisäili sitten menneiden parin päivän tapahtumat jo kotona tekemäänsä dokumentin runkoon.

DSC00906
Muuan peregrino nauttii olostaan pizza-aterian jälkeen. Kuvan hämäryys ei johdu ainakaan pelkästään tyhjien lasien määrästä.

Eka vaelluspäivä pakettiin

Kun kaikilla oli paljon märkiä vaatteita ja kenkiä, niitä yritettiin sitten illanlopun aikana kuivata huoneissa. Mutta eihän siellä mikään kuivunut, koska ei lämmitystä toki käytetä ainakaan tällaiseen aikaan vuodesta. Kylpyhuoneesta löytyneellä hiustenkuivaajalla sai sentään jotain aikaan märille kengille, tosin vaatien kovaa sitkeyttä ja pitkää aikaa. Minä koin sentään onnellisia hetkiä kaivaessani repustani kuivia urheilupaitoja, kalsareita ja sukkia, jotka olivat pakattuina täysin vedenpitäviin kuivapusseihin.

Matkaa taitettiin tänään 23,5 km ja tien päällä oltiin 7 tuntia 31 minuuttia taukoineen. Kilometreistä puuttuu ratikkapysäkiltä joen rantaan kävely Portossa, ehkä noin 1 km.

Screen Shot 08-05-15 at 12.41 PM
1. vaelluspäivän GPS-logi Googlen satelliittikartalla. Matosinhos – Vila do Conde.

Sunnuntai 26.4.

Aamu valkeni hienona ja jo puoliksi aurinkoisena, kun nousin ylös ennen seitsemää. Ihan mukavat aamiaiset nautimme hotellissa kello 8:30 ja Caminolle pääsimme kello 9:34. Matka lähti kulkemaan helposti kadunpintaan, pylväisiin ja muihin paikkoihin maalattuja keltaisia nuolia seuraten. Reitti vei ensin joen (Rio Ave) pohjoisrantaa myöten, lähtien siitä sitten pujottelemaan katujen varsia noin keskimäärin koillisen suuntaan. Nythän nimittäin jätimme rannikon taaksemme tältä retkeltä, siirtyen sisämaassa kulkevalle Camino Portuguese –pääreitille.

DSC00930
Kohti uuden päivän seikkailuja käy pyhiinvaeltajien tie.

Aurinkoa ja herkkutaukoja

Vaikka aamu oli raikas, hikinen päivähän tuosta muodostui alta aikayksikön. Jo ennen kymmentä täytyi pitää ensimmäinen vaatteidenvähennystauko kadun varrella ja seuraava vastaavanlainen taas vähän yli kymmenen, jonkun kirkkomaan muurin vierellä. Oppaamme kävi tarkistamassa jokaisen matkan varrelle sattuneen kirkon, pienemmät ja suuremmat. Melkein aina ovet olivat lukossa, mutta tänään sunnuntaina aina välillä tärppäsikin. Junqueiran kylän isossa kirkossa oli sunnuntain jumalanpalvelus, emmekä menneet sinne sisään, mitä nyt jotkut kävivat vähän kurkistelemassa. Tauollekin oli jo kysyntää ja kylän reunoilta löytyi kuppila, vähän reitiltä syrjässä. Puolisen tuntia siellä istuimme ulkoterassilla ja toinen Portugalin vakioseteistä maistui taas kerran.

DSC00969
Näiden voimalla mennään.

Halki vaihtelevan maaseudun, vähän sateessakin

Matka jatkui halki viljelysmaiden, viiniviljelysten vierillä ja yli vanhojen kivisiltojen. Kirkkoja oli paljon, nättejä ja komeita, mutta ovet kaikki kiinni. Nyt kun oltiin jo kunnolla varsinaisella Camino Portuguese –reitillä, oli myös keltaisia nuolia jo melko kattavasti, niin että reitillä pysyminen oli helppoa. Melkein joka paikassa. Eucalyptusmetsiä havaittiin siellä sun täällä ja korkkitammiakin nähtiin paikka paikoin. Juuri kun lähdimme kulkemaan vähän metsäisemmän ja mäkisemmän alueen läpi, alkoi sitten sataa. Eipä auttanut kuin pysähtyä ja äheltää kaikki sadevarusteet päälle. Mitään kunnon sadetta siitä ei onneksi kehkeytynyt, vaan sellaista vaihtelevaa tihkua. Tämä osa reittiä kulki aika hienoja kärryteitä yli metsäisten kukkuloiden. Käveleminen sadevaatteet päällä oli kuitenkin aikamoisen hikistä touhua, kun lämpötila huiteli vissiin jossain 20 asteen tienoilla. Kukkia ja hedelmiä oli pakko valokuvata talojen pihoilla ja seinustoilla, kun päädyimme taas kävelemään katujen ja teiden varsia ja sääkin oli muuttunut pikkuhiljaa aurinkoiseksi. Hiki virtasi, ennen kuin lopulta löysimme lounaspaikan Rua Novan kylässä. Silloin oltiin oltu tien päällä jo 6 tuntia 23 minuuttia ja taitettu taivalta 21,6 kilometriä, joten erilaista pientä ärtymystäkin alkoi esiintyä ja kunnon lounastauko oli todella paikallaan.

DSC00987     DSC00981

DSC00974

Lounastauko ja loppumatka leiriin

Päivän keiton taisi jokainen syödä, miksikö? Koska sitä oli saatavilla. Ja kyllähän se hittovieköön hyvältä maistuikin nälkäisille kulkijoille! Lukaalin isäntä puhui vähän kieliäkin, jutusteli kaikenlaista ja pyysi allekirjoittamaan vieraskirjaan. Otti myös ryhmäkuvan meidänkin porukastamme.

DSC01029
Kerrassaan hyvältä se maistui nälkäisille kulkijoille!

Halki ja vieritse lukemattomien pikkukylien (Silgueiros, Pereira, Aldeia, Pedrego, Pontegaos, Monte de Cima, Fuloes, Igreja, Porto Carreiro, Santa Cruz, Mereces, Barcelinhos) sekä omakotialueiden kulki matkamme eteenpäin lounaan jälkeen, hienossa puolipilvisessä säässä. Lopulta ylitimme Rio Cavado –joen, saapuen kaupunkiin nimeltä Barcelos. Navigaattorini näyttämä suorin reitti hotellille ei kelvannut muille suunnistajille, varmaankin koska siihen ei enää luotettu. Ihmekös tuo, koska eihän se ollut löytänyt meidän edellistäkään hotelliammekaan väärästä osoitteesta. Aivan kaupungin ydinkeskustaan piti menemämme. Siellä olikin väkeä liikkeellä aivan tungokseksi saakka, koska nyt taisi olla peräti Portugalin kansallispäivä, tai ainakin jotain siihen liittyvää juhlintaa. Yhdelle aukiolle pysähdyimme hetkeksi istumaan talon seinustan penkille, havaiten tuon ruuhkan johtuvan kyllä isolla ruudulla pyörivästä futispelistä. Ihmismassoja kierrellen, kaarsimme lopulta hotellillemme.

DSC00782
Päivän kukkakuva on välttämättömyys.

Iltapuhteet jo pienten terveysharmien kera

Minä jaoin aina huoneen oppaamme kanssa, koska sellainen paritus oli saatu sopimaan tälle ryhmällemme. Nyt me saimme tavallaan ”bungalowin”, missä terassina toimi kattotasanne. Se oli hyvä paikka laittaa kosteita kamoja kuivumaan tuolin selkämyksille, ynnä muille. Tosin kuivumisen päälle ei kyllä oikein uskaltanut laskea, sillä säätila oli hieman epävakaan oloinen, vaikkakin se ainakin vaikutti olevan sateeton nyt illalla. Tämä hotellimme nimeltä Terco oli kyllä nähnyt parhaat päivänsä jo joskus aika monta vuotta aiemmin ja huoneet, käytävät ynnä muut vaikuttivat aika kuluneilta ja nuhjuisilta. TV-tason päälle laittamani avatun suklaapatukan muurahaiset valtasivat välittömästi.Illalla vain osa porukkaa jaksoi lähteä syömään yhdessä. Rakoista kipeytyneitä jalkoja oli useammalla ja yksi porukkamme miehistä oli saanut flunssan, jota koetti nyt lääkitä perus-buranoilla. Me iltaruokailijat päädyimme yhteen lähiravintolaan tilaamaan erityisesti pyhiinvaeltajille tarkoitetun Peregrino-menun, joka ei kyllä kovin kaksinen laadultaan ollut. Eipähän se tosin kalliskaan ollut. Iltayöstä jostain hotellin tiloista kantautui juhlinnan ääniä, jotka olivat kuulemma peräti haitanneet joidenkin unia. Minä olin paikallistavani äänten suunnaksi hotellin aamiaistilan, missä nuoriso varmaankin jatkoi itsenäisyyspäivän tai jonkin muun aiheen juhlintaa katuaktiviteettien jälkeen. Itse en siitä mitään harmia kokenut, päivän rasitukset saivat minut nukkumaan vallan sikeästi.

DSC01057
Jo vähän matkustamaan päässyt suklaapatukan jämä kelpasi kyllä mainioisti pienille muurahaisille.

Toisen vaelluspäivän saldo

Matkaa olimme toisena vaelluspäivänä taittaneet kunnioitettavat  30,9 km käyttäen siihen kaikkiaan 9 tuntia 21 minuuttia lähdöstä maaliin. Ainakin lievän uupumisen tuntoja ja merkkejä alkoi olla havaittavissa siellä ja täällä, niin omassa kehossa kuin seurueen muissakin jäsenissä, erilaisilla tavoilla.

Screen Shot 08-05-15 at 12.47 PM
2. vaelluspäivän GPS-logi Googlen satelliittikartalla. Vila do Conde – Barcelos.

Camino 1001 jatkuu seuraavassa numerossa ….. stay tuned!

–Kari (the worm)

Mainokset

6 thoughts on “Camino Portuguese 1001, osa 1

  1. […] ja ihmisen kulttuuriympäristöjen rajapinnoilla ja kurssin viimeisenä loppuhuipennuksena oli pyhiinvaellus Santiago de Compostelaan. Tuota kurssia koskettelevia asioita on tässä blogissa jo monia ja ne löytää helpoiten […]

    Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s