Camino Portuguese 1001, osa 2

Tuhannen ja yhden tapahtuman pyhiinvaellus, osa 2/5

Tiivistelmä: Toinen osa tarinaan kymmenen päivän pyhiinvaelluksesta Portosta Santiago de Compostelaan keväällä 2015. Kertoen vaelluksen kertakaikkiaan matoperspektiivistä, niin kuin asiat siellä oikeasti tapahtuivat. Siinä on aurinkoa, merenrantoja, kukkaloistoa, vuorten rinteitä, viinitarhoja, kirkkoja, portviinilasillisia, ikivanhaa kulttuuria ja mukavia ihmisiä. Myös vesisadetta, märkiä kenkiä ja vaatteita, rakkoja, kipeytyneitä jäseniä, flunssaa, ärtymystä ja hiertäviä ihmissuhteitakin. Kaikkea, mitä Camino kulkijoilleen eteen tuo.

Tämä toinen osa kertoo taipaleesta välillä Barcelos – Rubiaes. Kaikenlaisia haasteitakin alkaa jo kasautua vaeltajille.

DSC01248
Vanhan kulttuurin maisemia. Roomalainen silta, kirkko ja vuoret Ponte de Limassa.

 

Maanantai 27.4.

Reput päivähoitoon ja maantielle

Aamu valkeni kirkkaana, vain jonkun poutapilven kera. Jo eilen oli ryhmässämme vallalle päässyt ajatus, ettei seuraavan päivän pitkällä taipaleella haluta kantaa rinkkoja, koska erilaiset peregriinoille tarjolla olevat tavaroiden kuljetuspalvelut olivat tiedossa. Reissun aktiiviseksi organisaattoriksi hyvistä syistä valikoitunut naishenkilö oli asian sitten junaillut hotellin respan kanssa ja aamupalan jälkeen odotettiin hetki kuljetuspalvelun paikalle ilmestymistä. Ai niin, hotellihuoneen hintaan (15€/nuppi) kuului aamupala, sellainen aika kevyt Continental-versio vaan, mutta kovin arvostettu kuitenkin kulkijan kannalta. Ne heitettiin tietenkin helttoihin heti kun paikka aamulla aukeni.

DSC01065
Lähdössä hotellista intoa täynnä, taas uusi vaelluspäivä edessä.

Porukkamme lähti sitten taipaleelle tänään kello 9:50 aikaan, vain olemattomat minireput selässään. Minä olin jo alunperin päättänyt, että tämänkin reissun kuljen rinkkani kanssa, jos ylipäätään kuljen. Reppu ja reissumies. Kuljen siis ainakin niin pitkälle kuin pystyn. Yksi ryhmämme miesjäsenistä, kokenut kulkija, kantoi myös oman rinkkansa selässään, mutta oli sentään keventänyt sieltä painavat tavarat pois vaimonsa reppukuljetukseen.

DSC01100
Viinitarhat ovat kauniita.

Halki maaseudun ensimmäiselle tauolle

Taas läpi maaseutu- ja omakotimaisemien kulki tiemme – keltaisilla nuolilla merkitty Camino. Sadekuurot tai tihkut uhkailivat silloin tällöin ja porukka kulki välillä kernit niskassaan. Upeaa kukkaloistoa, viinitarhoja ja kauniiden, vehreiden laaksojen maisemia riitti matkalla niin paljon, että sellaisiinkin alkoi jo tottua, jos ei nyt ihan vielä turtua sentään. Uskokaa tai älkää.

DSC01361
Caminon reitti on merkitty keltaisilla nuolilla.

Päivän ensimmäinen tauko vietettiin tyylikkäässä kahvilassa, ylhäällä laakson rinteellä. Taukoja pidetään tällä patikalla aika vähän, vain juuri ja juuri silloin, kun tarpeeksi halutaan. Niitä ei edes yritetä pitää jotenkin säännöllisesti ja riittävän tiuhaan, mikä olisi yleisesti hyvä tapa. Toisaalta ei näillä taipaleilla ole taukojen paikkojakaan kuin siellä sun täällä, eikä aina sielläkään. Joten maksimaalista ja optimaalista etenemistä varten täällä pitäisi vissiin kulkea omilla eväillä ja nesteillä. Tällä tauolla oli minulla vuorossa pelkistetty versio matkan hienosta kahvitaukojen menusta: Olut + leivos, vallan ilman kahvia. Eikä yhtään hullumpi ollut tämäkään! Vajaan puolen tunnin tauon jälkeen Camino kutsui taas kulkijoitaan.

DSC01103
Näkymä pian taakse jätettävään vehreään laaksoon.

Lounas seuraavassa laaksossa

Ylitettyämme solan pääosin maantien reunoja kävellen, tulimme seuraavaan laaksoon. Yhtä hienoa ja vehreää oli täälläkin. Reitti kulki lähes pelkästään pitkin vanhoja pikkuteitä ja polkuja, kivisiltoja, jne.

DSC01122
Ja pian kärrytiellä seuraavassa laaksossa.

Kylästä nimeltä Balugaes löysimme pienellä etsinnällä, kyselyllä ja reitiltä poikkeamisella lounaspaikan vähän kello kahden jälkeen. Taipaleella oli oltu 4t 20 min ja taakse jätetty 15,8 km. Ruokien tilaaminen ja saaminen oli siellä melkoista sählinkiä yhteisen kielen puuttuessa, mutta tokihan jokainen jotain lopulta sai tilattua ja syötyä. Tuon säpinän lisäksi minä käänsin rinkkani ympäri, kaivaen esiin tietotekniikan, jolla oppaamme sitten kirjaili nopsaan ylös siihenastiset tapahtumat ja minä etsin tarinaan sopivia kuvia kamerastani. Sitten oli vielä vuorossa datayhteyden saaminen ja dokun sekä kuvien lähetys, mikä ei meinannut millään onnistua. Jouduin koettamaan monia erilaisia tapoja, aikaa kului, eikä ollut niin hauskaa, kun olisi mieluummin keskittynyt syömiseen. Tässä kohdassa (vasta) minä ymmärsin, että sovittu aikataulu matskun lähettämisen ja lehden julkaisun kanssa on täysin älytön, kun joka tapauksessa pitää joka päivä ja koko ajan kulkea pitkiä tai pitkähköjä matkoja, eikä mihinkään muuhun ajankäyttöön ole mahdollisuuksia. Jollei kaikki onnistu vauhdissa ja lennossa, sitten ei onnistu ollenkaan. Mutta kyllähän ne dokut ja kuvat lopulta matkaan lähtivät mobiiliverkon ja internetin läpi kohti Kirkkonummea ja hyvän fiiliksen varmisti elimistön saaman energian lisäksi taaskin laskun maksaminen. Minun oikein kiva salaattiateriani oluen kera maksoi 4,30€! Vieläkin tukevammin olisin mieluusti syönyt, mutta moinen ei vaan ollut mahdollista tällaisen häslingin keskellä.

DSC01152

DSC01155

DSC01158

Kaikkeen kauniiseenkin tottuu

Noin puolentoista tunnin virkistyksen jälkeen tielle taas. Monia kirkkoja kurkittiin, aina yhtä huonolla menestyksellä. Lammaslauman kohtasimme yhdellä pikkukadulla. Säätila oli upean kumpupilvinen ja lämmin, maisemat aina vaan hienon vehreitä. Mitä niistä enää osaisi lisää sanoa – kaikkeen hienoonkin aina alkaa turtumaan, pikkuhiljaa. Pieni juomatauko pidettiin keskellä maaseudun peltoja ja viiniviljelyksiä, ihastellen kaunista, puista kylttiä, missä tekstit: Porto 73,3km ja Santiago 171,3km. Kumpaa mahtoi tehdä kenellekin ryhmän jäsenelle enemmän, innostaa tehty taival vai pelottaa edessä oleva?

DSC01133

DSC01098

DSC01194

Yhden solan kaltaisenkin taas ylitimme, kulkien tosi vanhan näköistä tien pohjaa halki Eucalyptusmetsiköiden. Kauempana pohjoisen suunnalla näkyi laaksojen takana jo oikein vuorten kaltaisia mäkiä ja harjanteita. Maisemat olivat kerrassaan komeat! Mutta taival tuntui jatkuvan ja jatkuvan, kilometrit olivat aina vaan toinen toistaan pidempiä.

DSC01218
Jokilaakso, missä on tämän päivämme määränpää. Kelvolliset maisemat?

Taukopaikkaa oli kaivattu jo pitkään ja lopulta sellainen putkahti eteen Seara –nimisen kylän reunalla. Silloin takanamme oli reilut 9 tuntia matkantekoa ja 29 kilometriä mitä erilaisempia hienoja tienvarsia ja kärryteitä. Porukka oli aika väsynyttä ja rakot vaivasivat useampien kulkijoiden jalkoja. Joten kylläpä ne oluet ja kahvit taas maistuivatkin itse kullekin!

Pitkät viimeiset kilometrit

Noin viisi kilometriä oli vielä jäljellä Ponte de Liman kaupunkiin, missä varattu majapaikkamme sijaitsi. Minä ainakin muistan tuosta asutun maaseutumaisen laakson läpi kulkeneesta taipaleesta sen, että kilometrit tuntuivat aivan kummallisen pitkiltä. Minä kun joskus katsoin matkan etenemistä puhelimessani pyörivästä GPS-logger –ohjelmasta, tuntui kuin siinä olisi ollut jotain vikaa. Aivan loppumatkan Camino vei meitä ison joen vartta (Rio Lima), kunnes eteen tuli lopulta viitta meidän hostelliimme.

DSC01233
Viimeiset sadat metrit majapaikkaan hienoa joenrannan bulevardia pitkin.

Ponte de Lima – kaupunki

Tällä kertaa majoituksemme oli tosiaan hostelli nimeltä Pousada de Juventude. Noin ”nuorisomaja” siis vissiin? Sinne sisään kirjautumisemme ei sujunut oikein tyylikkäästi. Varauksia oli onnistuttu tekemään kaksi kahden hengen huonetta ja yksi 4 hengen huone. Kakkoset napattiin pois periaatteella kuka nopeimmin ehti, mitenkään sopimatta porukan kesken. Itse en toki mennyt resparyysikseen mukaan, vaan jäin istumaan penkille rinkka selässäni, vain nauttimaan istumisesta! Mutta en toki voinut välttyä kuulemasta napinoita illemmalla. Moisen kaltaisista käytöksistä syntyy aina hiertymiä jollekin, luonnollisesti. Minulle ei onneksi kyllä, koska olin joka tapauksessa ja vapaaehtoisesti se liikuteltava nappula näissä kuvioissa. Tosi hostellihan tämä olikin, kaksi kerrossänkyä ja pieni pöytä ahtaassa ja matalassa huoneessa. Suihkussa käytiin tietysti noin heti, yleisissä suihkutiloissa. Vaatteita vaihdettiin ja koetettiin taas ripustella kuivumaan niitä joskus aiemmin kostuneita. Vain kolme meistä jaksoi tai viitsi lähteä illalla syömään kylille, siis kaupunkiin.

DSC01227
Hostellin neljän hengen huoneen luksusta.

Ponte de Lima oli aivan aution tuntuinen illalla, mutta vaikkei iltahämärässä ja vähän väsähtäneenä ainoastaan ruokapaikkaa etsien paljoa tullut ympärilleen katseltua, silti muodostui takaraivoon joku fiilis siitä, että tämä taitaa olla aikamoisen kaunis kaupunki joen rannalla. Aivan joen rantamilta sitten löysimme myös yhden avoinna olevan ravintolan. Se olikin sellainen vähän tyylikkäämmän oloinen paikka, mutta aivan tyhjä ja me saimme siellä peräti oman tarjoilijan tai hovimestarin. Söimme ihan OK-hyvin, eikä ollenkaan niin kalliistikaan kuin olimme odottaneet. Syödähän ihmisen täytyy, jotta jaksaa! Tämä on pyhä periaate, jota minä noudatan niin hyvin kuin ikinä taidan, aina. Se on myös periaate, jota kaikki maailman armeijat ovat aina noudattaneet, sattuneesta syystä.

Päivä ja rakko pakettiin

Matkaa muuten taitettiin tänään 34,2 km ja tien päällä oltiin 10 tuntia 55 minuuttia. Ihan rankka päivä tämä oli, vaikka kelitkin olivat suotuisat. Minullakin oli jo eilisestä lähtien jotenkin hiertänyt ja sattunut vasemman jalan isovarpaaseen. Kunnon rakkohan siihen olikin tullut. Leikkasin sen illalla auki liian tylsän tuntuisella linkkarilla, jupisten hiljaa mielessäni, että tästä lähtien EA-laukkuni tulee sisältämään myös kunnon lansetin.  Rakkolaastarin laitoin siihen päälle, vaikka vähän epäilinkin miten semmoinen möykky siellä kengässä mahtuu olemaan, kun ei pelkkä varvaskaan mahtunut. On se vaan kummallista miten voin täällä nyt saada rakkoja jalkaani kengillä, joiden kanssa olin ennen keikkaa taivaltanut yli 1500 kilometriä, pitkiäkin matkoja ja peräkkäisiä päiviä!

Screen Shot 08-05-15 at 02.08 PM
Päivän taipaleen GPS-loki Google Earth satelliittikartalla.

Tiistai 28.4.

Neljäs vaelluspäivä odottaa edessä. Jo tähän mennessä taivalluksemme vakiokaavaksi näyttävät  muodostuneen seuraavat asiat.

  • Majoitus tilataan etukäteen sieltä, minne seuraavan päivämatkamme on tarkoitus viedä. Jotta on varmasti majapaikka olemassa ja jotta on paikka, minne reput voidaan aamulla lähettää. Reput lähtevät tänäkin aamuna kohti seuraavaa majapaikkaamme.
  • Ainakaan toistaiseksi emme siis vielä ole majoittuneet sellaisiin vain peregriinoille tarkoitettuihin albergue –majataloihin. Oppaamme, vanha Caminon kävijä, vaikuttaa olevan siitä harmissaan, mutta ei tuosta majapaikkojen etukäteen varaamisesta kukaan kuitenkaan halua luopuakaan. Onhan se kuitenkin NIIN paljon mukavampaa mennä paikkaan, joka on varma ja varattu.
  • Aamulähtöjemme aikaisuutta rajoittaa se, että syömme aamiaisen majapaikassa jos ja kun sellainen vaan on tarjolla ja ja ne aukeavat tavallisimmin joskus kahdeksan maissa tai jälkeen.

Tässä hostellissa saimme etukäteen varattua aamiaisen puoli kahdeksaksi ja taipaleelle lähdimme kuitenkin vasta kello 9:53. En muista mitä kummaa pystyimme niin kauan aamulla säätämään. Toisaalta tänään ei toki kiirettä pitäisi ollakaan, kun päivämatka on suunnitelman mukaan vain noin 20 km. Tosin tähänastisen kokemuksen mukaan nuo kirjasta otetut matkat eivät ole perin hyvin stemmanneet todellisuuden kanssa.

DSC01235
Ponte de Liman vanha, roomalainen kivikaarisilta.

Ponte de Lima – silta

Alkuun kävelimme eteenpäin upeaa, vanhaa joenrannan lehmuskujaa, samaa, jota pitkin eilen kylään marssimme. Nyt kävelimme sitä pitkin keskustaan, eileniltaisen ravintolamme ohi ja kohti mahtavaa, vanhaa kivikaarisiltaa. Tuo silta, Ponte de Lima, josta kaupunkikin on nimensä saanut, on alunperin roomalaisten tekemä noin 2000 vuotta sitten! Komea oli totisesti ja tukeva kävellä hän! Eikä tuo jokikaan yhtään limaiselta vaikuttanut, sen virtoja sillalta katsellessamme.

DSC01266

DSC01253

Sillan jälkeen matkamme lähti taittumaan, taas halki upeiden maisemien ja kukkaloiston joka paikassa! Paikannimiä tällä osuudella olivat Antepaco, Sabadao, Arcozelo, Barrosas ja Regatal, missä poikkesimme päivän ensimmäiselle tauolle puolentoista tunnin ja 5,7 kilometrin jälkeen. Tämä havaitsemamme kahvila oli hiukan syrjässä reitiltämme, muttei kaukana. Sää oli aurinkoisen lämmin ja Super Bock oli suosittu taukojuoma, kuten myös kahvi.

DSC01271

DSC01275

DSC01287

Teräviä havupuita

Lyhyen tauon jälkeen matka taas maistui aivan mainiolta. Camino-reitti lähti sitten kulkemaan kukkulaisten metsien yli, rauhallista sorapintaista pikkutietä tai kärrypolkua, ison valtatien lähellä seuraillen. Siellä noin solan korkeimmilla kohdilla ihmeteltiin yhdessä pitkillä neulasilla varustettuja havupuupensaita, joita eivät osanneet seurueemme biologitkaan tunnistaa. Arveltiin olevan jotain tuontitavaraa. Minä kun heitä lähikuvasin, tökkäsin sormeni kipeästi neulasen kärjessä olevaan terävään piikkiin. Tarkemmin katsoen noiden neulasten päissä oli nimittäin oikein äärimmäisen terävät, kivikovat ja tummat kärjet! Ja tuo pikkuinen pistos oli muuten kipeä vielä seuraavana päivänäkin.

DSC01308
Auts! Näiden havupensaiden läpi ei kannata yrittää.

Naisväki piti pienen tauon, hoidellen ainakin yhden henkilön monia, kipeitä rakkoja. Päästyämme taas vähän enemmän ihmisten ilmoille, lähimpien ohi kulkemiemme kylien nimet olivat Paredes, Devesa ja Codecal.

DSC01314
Jalat vaativat teippausta ja muuta huolenpitoa.

Codecal-tauko taksin kera

Viimeisestä löysimme sitten päivän ensimmäisen kappelin, pienen sellaisen. Ja sinne pääsi oikein sisäänkin viilentymään ja rauhoittumaan hetkeksi. Näitä avoimia kappeleita tai kirkkoja saisi kyllä olla matkalla paljon enemmän. Koska niissä tulee helposti rauhoituttua ja silloin myös hiukan tuumailtua asioita. Esimerkiksi sellaisia, että miksi täällä olen.

DSC01335
Yhden tyypillisen kappelin sisätila.

Kappelin viereisessä kahvilassa pidimme päivän toisen tauon – joka oli oluttauko, kuinka ollakaan. Joskus ihmetyttää, miten jaksamme kulkea välillä päivät pitkät syömättä varsinaisesti mitään. Vain napsimalla jonkun kahvin, minileivoksen ja/tai olutlasillisen silloin tällöin. Toisaalta toki tuntuu, ettei sitä kaipaakaan mitään raskaampaa. Ja kolmannekseen, useimmiten ei ole tarjollakaan muuta, koska suurin osa paikoista on todella kahviloita – tai välillä kahvilan ja baarin yhdistelmiä.

Tällä tauolla kaikki varpaansa jo rikki hiertänyt naisjäsenemme päätti ottaa helpotuksen tuskaansa ja tilasi taksin. Samaan kyytiin lähti myös miesjäsenemme, jonka kulkeminen koko ajan pahenevan flunssan kourissa alkoi olla liian surkeaa.

DSC01346
Ei se aina pelkkää herkkua ole. Näilläkin varpailla silti taivallettiin ihan koko matka.

Halki viinitarhojen täyttämien vehreiden laakson rinteiden kävi taas tiemme tauon jälkeen, tasaisesti koko ajan Labrujan laaksosta ylöspäin vieviä tien vieriä kävellen. Olimme nyt nousemassa tämän päivän taipaleelle osuvan, melkein 400 metriä ympäristöä korkeammalla olevan solan yli. Taksikyytiläiset hurauttivat kohta meistä ohi käsiään ikkunasta heilutellen ja minua harmitti, etten ehtinyt ottaa siitä tilanteesta valokuvaa.

Alto da Portela Grande, 405 moh

Lopulta tuli eteen se jo odotettu, koko reissumme suurimman korkeuseron ylitys. Ympärillä olevat kukkuloiden huiput kohoavat vielä kolmisenkymmentä metriä tuon solan yläpuolelle. Kohta alkoi kivikkoinen ja jyrkkä polku, joka tuntui aivan ihanalta vaihtelulta kaikkeen tähänastiseen, melko tasapaksuun tallaamiseen – siis noin kävelyn kannalta. Minä suorastaan innostuin moisesta niin, että painelin edellä ylös aivan hiki päässä. Joku pyhä risti löytyi rinteen puolivälistä, nimeltään Cruz do Franceses.

DSC01383       DSC01385

Samoin siellä oli valtava määrä männynrunkoja uritettu ja varustettu pihkaa keräävillä kupeilla. Ylhäällä solan huipun kalliolla pidimme sitten pienen juomatauon, kaikkien sinne ennätettyä. Toisella puolella alas mennessä aukenivat taas aika komiat näkymät seuraavaan, Couran laaksoon.

DSC01395
Maisema taakse jätettyyn ”siniseen laaksoon” Alto da Portela -solan huipulta.

Cabanas –nimiseen kylään tultuamme pysähdyimme tauolle kivaan paikkaan, polun varrella olevaan kojukahvilaan, missä oli monia muitakin peregriinoja huilailemassa. Likimain kaikki olivat jo morjenstuttuja aiempien päivien taipaleilta. Jotain pientä snäksiäkin siellä vissiin sai, mutta elävästi muistan, miten erinomaiselta maistui sillä kertaa yhdistelmä porto + latte! Juuri tuo kuva meikäläisestä taisi sitten päätyä oppaamme reissusta tekemän lyhyen retkitarinan tähän osaan. Tyylikäs kuva, ei siinä mitään :-).

DSC01415
Yksi tyytyväinen peregrino AK2 pyhiinvaelluksen peruslounaan ääressä.

Määränpää, Rubiaes

Tämän päivän kohteemme oli kylä nimeltä Rubiaes, missä suurimmalle osalle porukkaa oli taas varattuna siisti pikku hotelli, rinteellä, kylän ulkopuolella. Sinne kävelimme kaikki ensin. Ja vaikka olinkin päättänyt tällä kertaa mennä kokeilemaan Alberque-yöpymistä ensimmäisen kerran, kyllä siinä kohtaa olisin vaikka voinut antaa periksi ja vetäytyä huilimaan siihen kivannäköiseen majataloon! Mutta enpä antanut. Tällä kertaa oppaamme halusi lopulta mennä yöpymään perinteisesti hiukan edempänä sijaitsevaan albergueen  ja lähdin hänen mukaansa, varmistaakseni että pääsen nyt ainakin kerran kokemaan minäkin moisen. Joka siis on se varsinainen, perinteinen peregriinojen majoittumisen tapa.

DSC01418
Täällä olisi aika tiivis tunnelma, jos majatalo olisi täynnä. Alberque Escolan makuusalin yksi kulma.

Alberque-elämän ensiaskeleet

Kilsan tai parin päässä tuo Alberque Escola meitä odotti ja se oli kyllä ensikertalaiselle positiivinen yllätys! Todella siistit ja väljät tilat siellä. Suuren, ehkä 30 hengen makuusalin paikoista oli käytössä alle neljäsosa ja me saimme varatuksi alasängyt salin reunalta. Minä kävin suihkussa ja vein kenkäni kuivumaan ulos talon seinustalle, auringonlaskun puolelle. Alkuillan (tai loppuiltapäivän) aikana teimme ja söimme päivälliset reppujemme aineksista. Minä en edes muista, minkä laatuisen retkimuonapussillisen itselleni laitoin, mutta hyvältä sen muistan maistuneen ja tuntuneen myös perin tarpeelliselta päivän jälkeen. Viiniä ja patonkiakin sitten nautimme vähän, seuralaiseni, vanhan Camino-konkarin haettua niitä jostain kyliltä minun muuta askarrellessani. Ja kaiken kunniaksi otimme vielä pienet snapsilasilliset minun omaa huippuviskiäni, aina mukana kulkevasta perinteisestä sveitsiläisestä retkipullosta – jälkiruuaksi tai yömyssyksi.

DSC01423
Pyhiinvaeltajan leiri. Kulmapaikat on kingejä.

Kaikkien iltatoimien jälkeen kello ei ollut kuitenkaan vielä juuri mitään, enkä minä kyennyt nukkumaan menemään. Niinpä kävelin siitä ehkä kilometrin matkan kylille ja lähimpään ravintolaan, missä huomasin suuren osan meidän jengiämme juuri lopettelevan illallistaan! Olivat tulleet tänne taksilla sieltä hotellistaan – vissiin kylän ainoaan mahdolliseen päivällispaikkaan. Minä livahdin siitä sitten baarin puolelle, koska en ollut nyt seurustelutuulella. Porukan lähdettyä en malttanut kuitenkaan olla lähettämättä viestiä yhdelle ja koska he olivatkin vasta odottamassa taksia ulkona, päädyimme kuitenkin moikkaamaan.

Sen jälkeen istuin siellä vielä parisen tuntia parisen olutlasillisen ääressä, kirjoitellen parisen viestiä  kotopuoleen päin. Myös joitain muistiinpanoja ylös retkemme kulusta. Lopulta kävely takaisin albergueen, suoraan petiin, ja sitten nukuin kuin pieni porsas! Mahdolliset ja todennäköiset yleisen nukkumatilan kuorsauksetkaan eivät häirinneet hiukkaakaan. Joko niitä oli vähän, tai sitten ne haipuivat laajaan, puolityhjään makuusaliin kuin pierut sahaharaan.

Päivä pulkassa

Tämän päivän taival oli mitoiltaan vain 22,2 km ja 7 tuntia 24 minuuttia. Molemmat asiat tuntuivat kyllä minusta enemmiltä, jostain syystä. Joka tapauksessa tänään saavutimme määränpäämme jo kello 18 maissa.

Screen Shot 08-05-15 at 02.09 PM
Päivän taipaleen GPS-loki Google Earth satelliittikartalla.

Se Portugalin huhtikuu…..

Ja perään bonukseksi vielä muutama lisäkuva tämän kaikin tavoin upean vaelluspäivän varsilta. Valtaosin otoksia kaikkialla olevasta kukkaloistosta, joka ei tahtonut mahtua tarinan sekaan.

DSC01296

DSC01290

DSC01298

DSC01070

DSC01077

DSC01301

DSC01367

CP1001 jatkuu seuraavassa numerossa, stay tuned …..

–Kari (the worm)

Mainokset

One thought on “Camino Portuguese 1001, osa 2

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s