Camino Portuguese 1001, osa 5

Tuhannen ja yhden tapahtuman pyhiinvaellus, osa 5/5

Tiivistelmä: Viides ja viimeinen osa tarinaan kymmenen päivän pyhiinvaelluksesta Portosta Santiago de Compostelaan keväällä 2015. Kertoen vaelluksen kertakaikkiaan matoperspektiivistä, niin kuin asiat siellä oikeasti tapahtuivat. Siinä on aurinkoa, merenrantoja, kukkaloistoa, vuorten rinteitä, viinitarhoja, kirkkoja, portviinilasillisia, ikivanhaa kulttuuria ja mukavia ihmisiä. Myös vesisadetta, märkiä kenkiä ja vaatteita, rakkoja, kipeytyneitä jäseniä, flunssaa, ärtymystä ja hiertäviä ihmissuhteitakin. Kaikkea, mitä Camino kulkijoilleen eteen tuo.

Tämä viides osa kertoo taipaleesta välillä Caldas de Reis – A Picarana – Santiago de Compostela. Edessä on kaksi hyvin erilaista vaelluspäivää ja sitten lopulta ikiaikaisen pyhiinvaelluskohteen kokeminen. Herrrmotkin ehtivät jo kiristyä matkalla.

DSC01777
Espanjan kukkaloisto ei yhtään hävinnyt Portugalille. Olkoon tämä viimeisten päivien sankarikuvana kirkkokuvien sijasta.

 

Sunnuntai 3.5.

Liikkeelle mars

Liikkeelle lähtö tasan kello kahdeksalta, hotelliaamiaisen jälkeen. Sateinen päivä näytti olevan edessämme taaskin, sellaista ainakin aamu lupasi. Aamun ekoista taipaleista muistan vain kaupungin läpi kävelyn ja sitten kahvitauon kello 10 jälkeen. Silloin tallusteltiin jo kaupungin ulkopuolella, ison valtatien vartta seuraillen. Taakse olivat jääneet mm. seuraavan nimiset paikat, satellikartan nimistä poimittuna: Lavandeira, O Cruceiro, Carracedo, Gorgullon ja As Cernadas. Kahvitauon pidimme listan viimeisessä paikassa, maantiestä jonkun sadan metrin päässä olevassa punaisessa talossa.

DSC01698
Ei ehkä näytä keitaalta, mutta sellainen tämäkin vaan oli flunssaisille peregriinoille.

Seurueemme oli hajonnut osaporukoihin, mitä on tapahtunut enenevässä määrin matkan vanhetessa. Meitä oli silloin kasassa kolmen hengen ryhmä. Joku meni jo edellämme, ainakin ymmärryksemme mukaan,  ja pääryhmä tuli perässämme, luultavasti. Meillä oli joka tapauksessa kiva ja virkistävä vajaan puolen tunnin pysähdys kolmisin, vajaan 10 kilsan taipaleen jälkeen. Baarin nimi oli Bar Pardal ja minä taisin nauttia siellä kuuman rommitotin ginistä tehtynä, sitä kun nyt sattui hyllyssä olemaan. Se oli kyllä aika metkan makuista, mutta hyvää siinä tilanteessa, kuten myös kahvi sen kanssa. Nyt nimittäin ei tarvinnut enää yhtään arvailla, oliko se flunssa tulossa vai ei. Ei ollut tulossa enää.

Pyöräilijät ja jalkaisin vaeltavat sulassa sovussa

Pyöräilijöistä en ole muistanut kertoa juuri mitään, vaikka heidän kanssaan on jo kauan Camino jaettu. Heitä siis kulkee eri kokoisina ryhminä pitkin tätä Camino-reittiä varmaan yhtä paljon kuin kävelijöitäkin. Tiukkakuntoisen näköisiä nuoria miehiä ovat lähes poikkeuksetta. Mahtavahan tällainen äärettömän monipuolinen reitti onkin maastopyöräilijöille, osaan sitä lajin innokkaana harrastajana arvostaa, enkä todellakaan ihmettele, että se on suosittua. Katseltuani heidän menoaan jo monen päivän ajan, on pakkoa sanoa seuraavaa. Fillaristit käyttäytyvät kertakaikkiaan fiksusti ja ystävällisesti täällä! Ilmoittavat aina tulostaan puhumalla ja huutelemalla toisilleen kun lähestyvät kävellen eteneviä takaapäin. Jotkut soittelevat kelloja tai torvia. Enkä yhtään kertaa kuullut mitään napinoita tai epäystävällisiä kommentteja, vaikka joutuvat tuon tuostakin jarruttamaan ja väistelemään torvia jalankulkijoita, jotka täyttävät koko väylän, kävelevät missä sattuu ja siirtyilevät sivuttain miten sattuu. Pyöräilijät myös aina ohittaessaan toivottavat muille kulkijoille ”Bom Caminho” tai vain ”Caminho”. Joten negatiivisia kommentteja Caminon pyöräilijöistä ei minulla kerta kaikkiaan ole, vaikka sellaisiakin jonkun kerran kuulin.

DSC01701
Vanhemman ja uudemman tyylin vaeltajat kulkevat samoja polkuja.

Kostean kelin maisemia ja lounas

Hienon metsäalueen läpi kävelimme puolenpäivän tienoilla, jopa pienten korkeuserojen kera. Lehtimetsän syvä vihreys suorastaan huusi silmiin tällaisella sateisella kelillä! Toivottavasti se tarttui edes jotenkin myös kameran kennolle. Tuolla minuun iski yhtäkkiä myös halu juoda vettä vuoripurosta. Se oli toki aivan järjetön halu ja johti seurauksiin, joita ei tässä vaiheessa reissua käsitellä.

DSC01706
Yksi umpihölmö peregriino hörppii puron vettä.

Pian olimme seuraavassa laaksossa, jonka yli aukenivat komeat näkymät, vaikka pilvet roikkuivat matalalla. Mutta sehän toki vain lisäsi maisemien dramatiikkaa. Vaikuttavan näköisiä hautausmaita erikoisine muistolaattamuureineen ihmettelimme useassa paikassa. Sekä kukkien peittämiä tienvarren penkkoja ja muureja, joita en ole vieläkään kyllästynyt kuvaamaan!

DSC01718
Hienoja hautausmaita ja nousevan pilvipeitteen takaa avautuvia maisemia.
DSC01731
Kaikkeen tällaiseen ei vaan pysty kyllästymään edes paljon nähnyt eräinsinööri!

Pontecesures -nimisessä kaupungissa söimme lounaan pienessä pääkadun varren kuppilassa. Se oli vähän paikallisen eksoottinen, ainakin papuja ja läskiklimppejä sisältäneen alkukeiton osalta, mutta kokonaisuutena ehdottomasti hyvä, varsinkin vielä hintakin huomioon ottaen.

DSC01733
Kivaa ja halpaa paikalliseksotiikkaa lounaspöydässä.

Helteessä läpi kaupunkien ja markkinoiden

Porukkamme eteni taas parissa eri ryhmässä, mutta sehän on vallan hyvä, koska niin saadaan vauhdit kullekin sopiviksi, samoin tauot paremmin sovitettua ihmisten tarpeisiin. Keli oli seljennyt ja lounaan jälkeen alkoikin olla vaihteeksi upea poutapilvinen sää. Maisematkin alkoivat vaikuttaa taas perin hienoilta, kas kummaa. ison näköisen Rio Ulla -joen ylitimme ja pian sen jälkeen päädyimme Padronin kaupungissa saman joen sivujoen varrella olevalle suurelle torille, jollei peräti markkinoille. Sehän oli tietysti kivaa katseltavaa ja vaihtelua, mutta alkoi myös tuntua jonkinlaiselta kujanjuoksulta. Sen vuoksi, että meillä oli taas sadekelin vaatteet päällämme ja lämpötila oli yhtäkkiä +25 tai jotain.

DSC01761
Kujanjuoksu läpi markkinoiden.

Helpotus koitti heti torikävelyn jälkeen kivikirkon seinustalla, missä kevensimme vaatetustamme. Pitkin katujen reunoja kävelimme vallan läpi asutettujen seutujen, pysähtyen välillä pikaisille juomatauoille kirkkojen pihoilla. Kirkkoja sattuikin tämän taipaleen varrelle vaikka kuinka monia, mutten muista niiden juuri auki olleen – tai ainakaan me emme sisään yrittäneet.

DSC01767
Jalat huilaavat kirkon seinustalla, kernihousut yhä päällä.

Oivallinen majapaikka ja iltaelämää

A Picaranan kylä tai pikkukaupunki tuli vastaan ennen neljää ja majapaikkamme löytyi tien varrelta. Tosi siisti paikka tuo Pension Glorioso olikin ja meidän huoneestamme aukeni ovi isolle parvekkeelle. Sinne kaiteille oli mahtava levittää kuivumaan kaikki märkä kama, ilta-aurinkoon ja tuuleen.

DSC01795
Hieno ja siisti majatalo odotti kunnon patikoinnin päätteeksi.

Muu porukkamme oli jo aikaisemmin siirtynyt viereisen rakennuksen edustalle, siis baarin, terassille. Sinnehän minäkin sitten tietenkin, minne muuallekaan? Oluen ääressä päädyin vaihtamaan jonkun sanan naapuripöytäkunnankin kanssa, kuultuani sieltä selvää Amerikan aksenttia. Siihenpä jäinkin sitten pitkäksi toviksi turisemaan tuon Alaskassa asuvan pariskunnan ja heidän teini-ikäisen poikansa kanssa. Koska minä nyt vaan satun tykkäämään noista murteista, sekä jutustelun leppoisasta sujuvuudesta minkä tahansa aihepiirien ympärillä. He ovat kävelemässä samaa reittiä kuin mekin, porukalla vanhemmat ja lapset puolisoineen. Tässä majatalossa olivat nyt vain vanhemmat ja heidän nuorin poikansa, jonka jalka oli muusina. Suuri ero meidän matkoissamme on aikataulu. He käyttävät matkaan 2-kertaisen ajan, mikä tarkoittaa tietenkin lyhyitä päivämatkoja, vapaapäiviä ja mahdollisuuksia paikkojen katseluun. Meillähän jutunaiheita piisasi, vaeltamisesta, varusteista, karhuista ja vaikka mistä!

DSC01792
Amerikkalainen perhe. Ihan samalla vaelluksella ollaan,  mutta erilaisella.

 

Tunteet kiristyvät illallisella

Myöhemmin illalla sitten meidän jengimme kokoontui baarin ruokasaliin, heti sen auettua  kello kahdeksalta. Tuosta päivällisestä on painunut mieleen vain yksi asia, joka peitti kaikki muut alleen totaalisesti.

Joku otti merkillisellä tavalla yleistäen esille asian, että joku toinen ei ole muistanut maksaa velkaansa, siis jotain vippiä, joita tapahtuu tuon tuostakin tällaisella reissulla suuntaan ja toiseen. Siitähän kehkeytyi heti mahdoton hämmästely ja kommenttien vaihto, koska jokainenhan on ilman muuta koettanut parhaansa eri suuntaisten hotelli-, lounas- ynnä muiden maksujen tasaamisen kanssa. Eikä kenelläkään ainakaan ole ajatusta tehdä jotain tahallaan, täysin järjetöntähän moinen olisi. Eikä kukaan sitten pystynytkään muistamaan mitään sellaista auki jäänyttä pikkuasiaa.

Minä koetin heti sanoa, että tuollaiset jututhan kannattaa jutella suoraan kahden ihmisen kesken. Koska olen tuhansista bisnesneuvotteluista oppinut, että millään tuon kaltaisellakaan tavalla aloitettavassa kanssakäymisessä ei voi olla voittajia. Kaikki häviävät aivan satavarmasti, ainoastaan häviöiden tavat ja määrät vaihtelevat. Mutta ei tuota enää takaisin saatu vedettyä. Asiahan oli siten täysin pakko ottaa selville ja jokainen vuorollaan kysyi suoraan, olenko minä unohtanut jotain.

Sitten yhden henkilön kohdalla asia nousi esiin ja puhuttiin läpi muutamalla lauseella. Välituloksena se, että asian esittäjä oli muistanut väärin, miten kyseessä olevat maksut olivat oikeasti menneet. Ja  lopputuloksena, että epäilyksen alaiseksi joutunut henkilö loukkaantui aivan perinjuurin moisesta, marssien ulos ja sanoen maksavansa sitten saman tien koko porukan päivälliset. Niin kuin myös tapahtui, eikä kukaan sille mitään voinut, tyynnytysyrityksistä huolimatta. Niin loppui tuo ihan lupaavasti alkanut illallissessiomme.

Tokavika vaelluspäivä paketissa

Meikäläisen kantapäävaiva ei ollut toki mihinkään hävinnyt päivän aikana, muttei ollut enää yhtään pahentunutkaan. Hyvin tepsivät lääkärin ohjeet siis, mainiota! Aivan sama päti myöskin flunssaan, isot Burana-annokset pitivät mokoman mukavasti taka-alalla, tunnelmaa pilaamasta.

Toiseksi viimeisen marssipäivämme saldo oli hämmästyttävän korkea, etenkin kun olimme vielä ehtineet perillekin hyvin aikaisin. Minun GPS-träkkini kertoo kaikkien suodatusten jälkeen meidän talsineen 29,8 kilometriä ja viettäneen taipaleella kaikkiaan 8 tuntia 40 minuuttia, taukoineen, lähdöstä maaliin.

GPS Log, Day 09
Yhdeksännen vaelluspäivän GPS-loki Google Earth satelliittikartalla.

Maanantai 4.5.

Tälle koko pyhiinvaelluksemme viimeiselle päivälle oli meillä edessämme enää noin 15 kilometrin matka määränpäähämme. Mutta aikataulu oli tiukka, koska meidän piti ehtiä katedraalissa puolilta päivin alkavaan jumalanpalvelukseen ja sitä ennen vielä hoitaa seuraavat asiat:

  • Patikointi.
  • Hotelliin meno ja rinkkojen sinne jättäminen.
  • Pyhiinvaelluspassiemme lopullinen leimaus ja Compostela –dokumentin hakeminen toimistosta.

Varhaisen lähdön suunnitelma ja aamutoimet

Niinpä suunnitelmana oli lähteä liikkeelle hyvin aikaisin, jo kuudelta, ja syödä sitä ennen omat aamupalat hotellihuoneissa. Tämä pläni oli siis vain kolmella meistä, muut tulisivat perässä vähän toisenlaisella toimintasuunnitelmalla. Minä heräsin vartin vaille 5, noudattaen nytkin koko reissun ajan toteuttamaani taktiikkaa. Herätä aina reippaasti ennen kämppistäni ja muitakin, jotta saan rauhallista aikaa pakata ja etenkin syödä kunnolla aamupalaa. Eikä herääminen ole minulle onneksi yhtään vaikeaakaan, varsinkin kun täällä mennään nukkumaan niin hitsin aikaisin ja minun 6-tuntinen perusyöuneni tulee täyteen jo viideltä, jos menen koisimaan yhdeltätoista. Niinpä laittelin nyt itselleni oikein tuplakaurapuuroannoksen kiisselin kera, sekä yhdeltä kollegaltani saamani lattekaakaokahvin. Ja vielä pari jugurttia, jotka olin eilen ostanut baarista, samalla kun täytin siellä termospulloni kuumalla vedellä näitä aamutoimia varten. Sieltä myös ostamaani muhkeaa kinkkusämpylää en sitten enää jaksanutkaan syödä, vaan jätin sen käytävälle, laittaen asiasta viestin myöhäisherännäisille kollegoille.

Vaeltamisen huumaa sateisessa aamuyössä

Kuudelta sitten ulos, tavaten ulko-ovella aamuryhmämme jäsenet, jotka sattuivat olemaan juuri sen eileniltaisen episodin pääosapuolet. Tehtyä suunnitelmaa kuitenkin kaikki kolme meistä näköjään lähtivät toteuttamaan. Yhtään ainutta sanaa ei kuitenkaan vaihdettu eilisten kiistakumppanien kesken, eikä ainakaan anteeksipyyntöjä esitetty. Suomalaisia kun ollaan, niin parhaita suomalaisia tapoja on noudatettava.

Viimeistään nyt on pakko kertoa, että vaikka olimme koettaneet virittää tämän viimeisen aamupäivävaelluksemme lyhyeksi ja helpoksi, kyllä Camino koetti parhaansa mukaan vielä haastaa meitä. Vettä nimittäin tuli aivan taivaan täydeltä! Ensimmäiset aamun tunnit olivatkin aivan mieleenpainuvat, ainakin minulle. Kävelyä oikein kunnon kaatosateen keskellä, säkkipimeässä ja yksin. Ristin sielua ei tosiaankaan ollut liikkeellä kävelyteillä eikä muuallakaan siihen aikaan ja siinä kelissä. Minun kunnollinen otsalamppuni sekä tehokas LED-fikkarini olivat nyt mainiot, että pystyimme havaitsemaan Caminon reittiä viitoittavat nuolimerkinnät. Noissa aamun ensimmäisissä taipaleissa pimeyden ja sateen keskellä oli kyllä kerta kaikkiaan jotain hohtoa!

Kohti Santiagoa halki asuinalueiden

Aamu alkoi valjeta ja marssimme jatkui melkolailla mitään puhumatta. Minä koetin välillä heitellä jotain ympäristöön liittyviä kevyitä kommentteja, saaden niihin aika lyhyitä vastauksia. Vähän pitkältä tai ainakin pitkästyttävältä alkoi tuo taival tuntua sateen harmaudessa. Muistelen sen kulkeneen taas aika paljon asuntoalueita pitkin, ja sitten yli metsäisten harjanteiden, joiden takaa Santiago de Compostela alkoi tulla näkyviin. Valokuvia en juurikaan saanut otettua, koska olin pakannut kamerani rinkan sisään, kunnolla suojaan sateilta ja kosteudelta. Odotustasohan oli ainakin minulla sellainen, että tuo vanha ja kuuluisa kaupunki tulisi näkyviin jo matkojen päästä, katedraali kohoten ylväänä korkeuksiin sen keskellä. Mutta katin kontit. Kaikenlaisia epämääräisen näköisiä asuinalueita vain näkyi siellä sun täällä harjanteiden ja mäkien lomassa, eikä katedraalista tai edes mistään keskustasta näkynyt merkkiäkään.

DSC01805
Paljon tämän enempää ei Santiago de Compostela näyttäydy etelästä tuleville pyhiinvaeltajille.

Lähestyessämme kaupunkialuetta, toinen aamuryhmämme jäsenistä kiihdytti kovasti kävelyvauhtiaan. Tuumailin mistä moinen mahtoi johtua, kenties halusta mennä ilman seuraa loppumatka? Mistäpä tuota tietää voisi, kun ei mitään kommunikoitu. Minä sitten kuitenkin päätin pysyä mukana, ties miksi. Vaikkapa siksi, ettei minua nyt kukaan pysty taakseen jättämään, ainakaan reppu selässä kulkien. Näinkin typerästi voi ihmisen mieli toimia, ihan helpostikin vielä J. Kolmas ryhmämme jäsen ei vähän jalkavaivaisena yrittänytkään moisessa vauhdissa mukana pysyä. Niin sitten harpoimme perä perää halki Santiago de Compostelan aika rumannäköisten esikaupunkialueiden, löytäen lopulta tiemme myös suurelle katedraalille, vaikkei keltaisia nuolia enää näkynytkään ollenkaan kaupungissa. Melko typerää moinen muuten, koska ei se katedraali näy yhtään mihinkään, ainakaan tuolta meidän suunnastamme kaupunkiin tullessa.

DSC01808
SdC:n kaupunki ei oikein tee vaikutusta ainakaan etelän suunnalta lähestyvään kulkijaan.

 

Loppukuulustelu ja synninpäätötodistukset

Me etsimme sitten tiemme sinne paikallisen piispan toimistoon, missä kävimme anomaan omia synninpäästötodistuksiamme. Päinvastaisista luuloista ja huhuista huolimatta siellä ei ollut yhtään minkäänlaista ruuhkaa ainakaan nyt, näinkin aikaisin aamulla. Kello siis oli vasta noin yhdeksän, koska olimme loikkineet tuon reilun 15 kilsan taipaleemme alle kolmessa tunnissa, ilman pienintäkään pysähdystä.

DSC01820
Piispan toimiston virkailijoita.

Virkailijoita taisi olla nyt enemmän kuin asiakkaita. Minun pyhiinvaelluspassini leimat ja määrät kelpasivat hyvin, mutta jonkunlaisen kuulustelunpoikasen naisvirkalija minulle suoritti. Kysyttäessä vaellukseni syytä, vastaukseksi ei nimittäin tahtonut millään kelvata kulttuurihistorialliset ynnä muut sellaiset motivaatiot. Vaan jotain uskonnollista vakaumusta tai draivia piti myös olla. Myönsin sitten jotain senkin tapaista voivan jossain taustalla piileskellä, jotta päästiin eteenpäin. Ja voihan sitä tosiaankin aivan mitä tahansa olla jossain piilossa. Kollegani otti minun compostelani säilöön pahviputkiloon, jonka hän osti siihen tarkoitukseen.

Pyhiinvaelluspassi, Kari Rantanen, leimat
Leimoja matkan varrelta kirjoittajan pyhiinvaelluspassissa.

Tuon jälkeen suunnistimme vain noin puolen kilsan päässä olevaan hotelliimme, minne juuri samaan aikaan saapui toisesta suunnasta myös oppaamme. Huoneitahan emme tietenkään näin aikaisin haltuumme saaneet, mutta flunssan aiemmin uuvuttama toverimme oli matkustanut tänne bussilla Portugalin Valencasta ja hänellä oli jo huone. Meille tarjottiin ystävällisesti mahdollisuutta jättää sinne rinkkamme ja tokihan siihen tartuimme. Minä vaihdoin myös kuivat alusasut päälleni (vaiko alleni?), ennenkuin lähdimme kukin suunnillemme.

Compostela, Carolum Rantanen, 04.05.2015
Carolus Rantasen Compostela. Ainoa matkamuisto, sillä simpukat olivat kadonneet jonnekin taipaleella.

 

Markkinahulinaa

Minun suuntavaistoni vei kylläkin ensin hotellin ravintolasaliin, jossa olin kuullut aamiaisen vielä jatkuvan kello kymmeneen saakka. Ehdin sinne vartin vaille ja sain ahmia aika hyvät aamupalat (siis lounaan) mahaani ihan rauhassa ja yksin, vain paikkoja pikkuhiljaa siivoavan hovimestarin ollessa seuranani. Oli kyllä sen viitosen arvoinen ehdottomasti! Ja enemmän kuin paikallaan, sillä seuraavasta ruuan saamisen mahdollisuudesta ei ollut hajuakaan. Tuon jälkeen minä lähdin kävelemään takaisin katedraalille ja keskustaan. Suuntasin ensin taas sinne piispantoimistoon, koska siellä oli tarkoitus ottaa valokuvia seurueemme jäsenistä seisomassa pitkässä jonossa. Muttei siellä ketään meikäläisiä näkynyt, vaikka odottelin ja kävin paikalla monta kertaa tunnin aikana. Eikä siellä ollut sen puoleen minkäänlaista jonoa kertaakaan käydessäni ja odottaessani.

DSC01832
Pyhän paikan markkinahulinaa äärimmillään.

Väliajat kiertelin sitten katedraalin ympäristössä, ihmetellen joka paikassa pyörivää, kaikkinaista hulinaa. Monenlaista väkeä liikuskeli ja seisoskeli kaikkialla. Pyöräilijöitä, kävellen matkustaneita, muita turisteja, luokkaretkeläisiä ottamassa potrettikuvia rakennusten edustoilla ja kaikkea mahdollista. Ihan niinkuin missä tahansa muussakin huippusuositussa turistikohteessa, tietenkin. Jonkun nunnan ja papinkaavunkin saatoin seassa nähdä. En ole varma tästä kuitenkaan, saattaa olla mielikuvitukseni tuotetta, kosken sellaisia missään valokuvassa havaitse. Ai niin, kirkon yhdellä sivuaukiolla oli käynnissä myös rock-konsertti, missä jammaili nuoria.

Catedral de Santiago de Compostela

Yhdellä toimistokäynnilläni minulla sitten tärppäsi sen verran, että oppaamme oli siellä. Toki jo oman compostelansa hoitaneena ja kiireellä pois menossa, joten en pystynyt mitään järkevää kuvaa siitä saamaan. Eikä siellä myöskään ollut mitään jonoa nytkään kuvattavaksi. Sen jälkeen lopetin tuon päivystämisen ja menin katselemaan itse pyhän Jaakobin katedraalia sisältä päin.

DSC01826
Pyhän Jaakobin katedraali idän suunnalta katseltuna.

Se oli kyllä melkoisen massiivinen kirkko, kuinka ollakaan. Perinteisesti ristin mallinen, vissiin. Joka puolella seinustoilla oli pieniä ja vähän isompiakin saleja. Jotkut olivat kryptia, joissa näkyi erilaisia kristikunnan symboleita, koristeita ja ties mitä. Tuskin mitään pyhäinjäännöksiä sentään. Monissa oli ihmisiä ja meneillään joko yksityisiä rukoushetkiä taikka jotain tilaisuuksia papin johdolla. Ovikylteistä saatoin havaita, että hyvin monen eri kristinuskon oppisuunnan tilaisuuksia siellä oli. Etsin kovasti sitä kivipylvästä, mihin miljoonat ja miljoonat pyhiinvaeltajat ovat kuluttaneet senttejä syvät jäljet kovaan graniittiin monien vuosisatojen aikana. Siihen rituaaliin olin ajatellut haluavani laittaa myös oman kontribuutioni. En löytänyt sitä kahteenkaan kertaan koko kirkon kiertämällä. Kyselemällä selvisi sitten, että juuri tuo kirkon osa oli remontissa ja suljettu. Voi räkämälli!

DSC01850
Muhkeat urut kirkkokansan päiden päällä. Kuvan suunta siis ylöspäin.

 

Enkelin laulua ja pako messuhallista

Puolenpäivän messu sitten lähestyi ja minä hain itselleni istumapaikan pääsiivestä, pääalttaria vastapäätä. Messu alkoi ja jatkui lauluilla, joita veti joku nunna puhepöntössä. Hänen äänensä oli kyllä aivan sykähdyttävä, puhdas, voimakas ja lämmin. Aivan väkisin päähän tuli kuva enkelinäänestä. No, minkä muunlainen virtuoosi tuollaiseen rooliin olisi valittukaan, kun ehdokkaita on varmaan piisannut lyhyellä sekä pitkällä jänteellä? Nuo laulut olivat hienoja ja osaan niistä osallistui myös kirkkokansa. Välissä oli sitten aina erilaisia pappeja ja muita puhujia.

DSC01852
Puolen päivän messu alkamassa.

Tuollaisena samanlaisena tilaisuus vaan sitten jatkui ja jatkui eteenpäin. Muuttuen aivan kertakaikkiaan puuduttavaksi, kun puheistakaan ei mitään ymmärtänyt. Paitsi nyt yhdestä englanninkielisestä palasesta välissä. Osaltaan puutumiseen vaikutti varmaan sekin, että vilu oli taas hiipinyt puseroon. Vaikka olin vaihtanut alusvaatteet kuiviin hotellissa, märät ulkovaatteet olivat ne jo kastelleet ja kuumeinen keho tykkäsi tuosta aivan mahdottoman huonosti. Niin jätin tuon palveluksen sikseen ja lähdin ulos kävelemään, jotta saisin vähän veren kiertämään elimistössäni. Tiesin kyllä, että joskus tilaisuuden loppupuolella pitäisi tulla ohjelmanumero nimeltä Botafumeiro, missä papit laittavat suuren, suitsuketta kirkkoon levittävän astian heilumaan. Mutta kaiken touhun perinjuurinen markkinahenkisyys oli jo saanut minut niin ärsyyntyneeksi, ettei sekään enää tarpeeksi kiinnostanut.

Camino 2015-05 1068
Kirkonmiehet valmistelevat Botafumeiroa suitsukesavun keskellä. Kuva: E.Tapanainen.

 

Ryhmäpotretti kirkon portailla

Kehon olotila tosiaan taas parani pikkuisen tällä kävelemisen menetelmällä, niinkuin on jo monta kertaa ennenkin tapahtunut tällä reissulla. Pakon edessä, kun mitään muita konsteja ei ole ollut tarjolla. Päivystelin sitten vähän kirkon pääportaiden lähistöllä, koska meidän piti siinä ottaa potrettikuva joukostamme perillä määränpäässä. Kun porukkamme sinne kokoontui, annoin kamerani kollegalleni, joka oli loppumatkan osalta joutunut bussikyytin. Hän sitten napsi liudan kuvia meistä koko matkan tallustaneista. Sepä ei kyllä helppoa ollutkaan, koska ruuhkaisilla portailla oli koko ajan joku turisti oikomassa meidän editsemme. Sitä helpottaakseni asetin kameran optiikkaan tiukan rajauksen, joka oli sitten vähän turhankin tiukka kirkon näkymisen suhteen. Mutta hyvä loppukuva jengistämme tuli kuitenkin noiden valokuvien joukkoon. Vasta tuossa vaiheessa ymmärsin muun porukkamme tulleen kirkkoon noin suoraan tien päältä, likomärissä vaatteissaan. Aika kolea oli siis messu ollut melkein kaikkien kohdalla, puhumattakaan flunssan kourissa kärvistelevistä.

DSC01874
Vaikka märkä ja väsynyt, niin onnellinen vaeltajajoukko tuomiokirkon portailla.

 

Laimeaa iltapäivän viettoa Santiago de Compostelassa

Seuraavaksi marssimme kaikki hotelliin ottamaan käyttöön huoneet, minkä jälkeen oitis lounastamaan lähistöllä olevaan kuppilaan. Minullakin oli taas jo huutava nälkä myöhäisestä kakkosaamiaisestanikin huolimatta. Kuinkahan kova nälkä muilla jo mahtoikaan olla, ilman tuota välipalaa? Salaattiannokseni oli mahtava ja Galician munakas hassu. Syömiseni nautintoa haittasi kuitenkin joku, ilmeisesti flunssaan liittyvä kummallinen yökötys. Minä vietin sitten koko loppuiltapäivän ja illan tiukasti hotellissamme nimeltään San Lorenzo. Ei kertakaikkiaan ollut enää kiinnostusta eikä virtaa lähteä katselemaan Santiago de Compostelan kaupunkia, niinkuin jotkut ryhmämme jäsenet suunnittelivat. Ja olinhan minä sitä jo päässyt jonkin verran näkemäänkin aamupäivällä. Vietin siis vain aikaa hotellin baarissa, olutlasin ja kännykän äärellä, viestintää harrastaen ja flunssalääkkeitä napsien oloa helpottamaan.

DSC01879
Ei aivan pyhiinvaelluksen viimeinen päivällinen, mutta lounas kylläkin.

Vaellus ja retki päätökseen hotellin ravintolassa

Uuden, vasemman isovarpaan sisäsyrjään ilmestyneen muhkean rakon puhkaisin pienen taittoveitseni kärjellä, kiroillen taaskin sen tylsyyttä moisissa hommissa. Päätin laittaa ensiapulaukkuni vakiovarusteeksi tästä lähtien kunnollisen lansetin muutaman terän kanssa. Tämä kirurginen operaatio siis tapahtui hotellihuoneessa, ei baarissa :-). Päivän viimeinen tapahtuma oli päivällinen hotellin ravintolassa. Sinne kokoontui sitten iso osa meidän muutakin porukkaa, joka ei ollut sateisessa kaupungissa oikein viihtynyt. Muita asiakkaita taisi olla tasan kaksi. Minä sain taaskin syötyä – kun keho ravintoa huusi – kummallisesta pahoinvoinnin tunteesta huolimatta.

Ja päivän saldo siis oli, tässä ainoastaan perusfysiikan matka- ja aikasuureiden kannalta tarkasteltuna: 16,2 km / 3:37.

GPS Log, Day 10
Viimeisen vaelluspäivän #10 GPS-loki Google Earth satelliittikartalla.

Tiistai 5.5.

Tämä on sitten jo paluumatkan päivä, ilman mitään sen enempää linkkiä pyhiinvaellukseen, kuin takaisin kotiin pääseminen. Siksi summeeraan tämän vain aika kompaktisti, samoin kuin tulomatkankin.

Kuuden legin kotimatka

Meillä on siis edessämme tosi pitkä matka, noin ajan suhteen ainakin. Eka legi juna-asemalle, sitten noin 600 kilometrin junamatka Madridiin, mistä kolmas legi vie paikallisjunalla lentoasemalle, neljäs lentäen Frankfurtiin. Viides sieltä Helsinkiin ja kuudes on sitten tilataksikyyti kotiin, joskus aamuyöllä. Muu porukka arpoi parin kilsan kävelemistä juna-asemalle niin illalla kuin vielä aamullakin. Minä olin päättänyt mennä joka tapauksessa taksilla, koska en viitsinyt edes harkita riskiä kastella kevyet matkavaatteeni. Eikä moinen suoritus nyt jaksanut muutenkaan minua innostaa pilkun vertaa. Pari seurueemme leidiä tuli myös mukanani taksilla.

Junamatka halki Galician

SdC:n asemalla oli oikein matkatavaroiden turvatarkastus ja läpivalaisu, missä minun rinkkani joutui avattavaksi. Kyse oli tietenkin isosta 20Ah akkupaketista, jota olin pitkän reissun myös selässäni kantanut. Varmistamaan sähkön riittävyyden reissutarinan ja kuvien hoitamiseen kaikissa tilanteissa. Kai se on hyvä, että tarkastetaan. Mietityttää vain, kuinka älyttömän helppoa olisi kenelle tahansa virittää juuri tuollainenkin paketti täyteen jotain ihan muuta kuin Litium-Ioni –kennoja ja silti pitää se aivan toimivana kaikin tavoin. Huh huh.

Junamatka oli tavallaan hieno, koska se vei halki Galician maakunnan uskomattoman villien, vuoristoisten ja aution näköisten länsiosien. Ja ravintolavaunukin oli ihan vieressä. Olotila ei nyt vaan kertakaikkiaan ollut kovin häävi ja aika tiukka aikataulukin vähän hermostutti, junan sitten myöhemmin seisoskellessa paikallaan jossain.

WP_20150505_09_13_22_Pro
Galician maisemat vilistävät ohi junan ikkunassa. Vuoristoalue jäänyt jo taakse. Kuva: E.Tapanainen.

 

Pisimmän tuntuinen kotimatka ikinä

Hyvin kaikki kuitenkin meni. Minun muistikuviini tuo koko matkapäivä on silti palanut kaikkein pisimmältä tuntuvalta kotimatkalta ikinä! Ja minä olen sentään joutunut matkustamaan paljon ja kokemaan mitä moninaisimpia takaiskuja, mukaan lukien nk. 911 terrori-iskun aikaansaama puolentoista viikon mittainen kotimatka. Mutta silloin ei toki ollut takana 250 kilsan patikointia rinkka selässä, eikä vatsaflunssan riemua.

*** Tähän päättyy CP 1001 ***

Jälkimietteitä

Kokonaisuudessaan matka oli kerta kaikkiaan muhkea kokemus meikäläiselle! Aivan omanlaisensa konsepti, sisältäen niin paljon uusia asioita ja kokemuksia, etten moista määrää kerrallaan muista itse saaneeni vielä kertaakaan vaeltelu-urani aikana. Kaikenlaista uutta tuli kuormakaupalla mitä erilaisimmilla rintamilla, muiden muassa liittyen pitkään kävelyyn peräkkäisinä päivinä, kenkiin, varusteisiin, säätiloihin, ryhmän toimintaan ja henkilösuhteiden kehittymiseen. Uusista paikoista, maisemista, rakennuksista, historiasta ja ihmisistä nyt puhumattakaan.

Tällä reissutarinalla on kaksi tarkoitusta. Tallentaa matkan kokemukset itselleni ja matkakumppaneilleni mahdollisimman elävästi. Sekä tuoda ihan koko kokonaisuus esiin myös lukijoille sellaisenaan, kaikkine tapahtumineen ja fiiliksineen. Jos jollekulle kenties jää vaikutelma, että matkalla on tapahtunut enemmän vastoinkäymisiä ja jotenkin haasteellisia asioita kuin hienoja kokemuksia, se ei missään tapauksessa vastaa totuutta! Vaan johtunee sitten vain seuraavasta. Hienoja asioita oli edessä kerroksittain ja koko ajan. Ihmisiä, paikkoja, maisemia, rakennuksia, kukkia, hyviä ruokia ja juomia, jne. jne. Sellaiseen sitten vaan tottuu ja jopa turtuu. Eivät ne kirjaudu sen paremmin muistiinpanoihin kuin muistiinkaan jatkuvasti. Mitä erilaisimmat tapahtumat, haasteet, pienet vastoinkäymiset ynnä muut sellaiset sen sijaan tulevat eteen jokainen omanlaisinaan ja siten myös muistiin tallentuvat.

Voisin ilman muuta summeerata monia kymmeniä erilaisia asioita vaikkapa näihin jälkimietteisiin, mutten lähde sitä tekemään, vaan haluan jättää kokemuksen juuri sellaisekseen ja kaikenlaisten päätelmien tekemisen lukijoille – sekä itselleni. Pari kolme lyhyttä puntarointia vain tähän.

Aika ja kiire

Minä olen piipun polttelija. Sellainen hyvin, hyvin harvakseltaan, mutta hartaasti asiaa aina opiskeluajoista lähtien harrastellut tupruttelija, jolle oikeanlainen hetki tulee eteen keskimäärin ehkä 3-5 kertaa vuodessa. Se vaatii toteutuakseen kaksi asiaa. Hyvän fiiliksen, joka voi tietysti syntyä vaikka mistä, tavallisimmin kivasta paikasta, usein yksin, joskus sopivan seuran kanssa. Sekä ajasta, rauhallisesta, kiireettömästä ajasta. Piippu oli mukanani tietenkin myös tällä pyhiinvaelluksella. Mutta muistin sen mukanaolon vasta rinkkaa kotona purkaessani! Eli yhtään (minulle ja tähän tarkoitukseen) riittävän rauhallista hetkeä ei ollut tällä vaelluksella eteen tullut.

CP AK2 Päivämatkat ja ajat

 Galician sateet ovat oma lukunsa

Sadevarusteista ja niiden huonosta toimivuudesta on itse tarinassa jo varmaan pariin kertaan kerrottukin. Mutta vanhana vaeltajana, joka on tavattoman monet märät kelit ja olosuhteet, samoin kuin monenlaiset sadevarusteet ikivanhoista uudenaikaisiin ja halvoista kalliisiin kokenut, en kerta kaikkiaan malta olla taivastelematta tätä asiaa vielä kerran. Miten siis noissa, melko lämpimissä Atlantin rannikon sadekeleissä esimerkiksi minä kastuin kokolailla päästä varpaisiin, kalsaritkin mukaan lukien, alle parissa tunnissa? Samoissa varusteissa, joiden kanssa olen säilynyt oikein hyvin kuivana mm. Lapin tuntureiden sateissa ja viimoissa. Myös vaikka kuinka monilla maastopyöräretkillä, eri vuodenaikoina, aika hurjissakin keleissä. Tätä on eräinsinööri pähkäillyt siitä saakka ja toki muiden kokeneiden vaelluskavereiden kanssa olemme jo osanneet kehitellä mahdollisen tuntuisia selityksiäkin, mutta niistä enemmin joskus toisaalla.

Vatsaflunssa?

Jonkun sellaisenhan minä vissiin olin matkalla saanut ja sen kanssa viimeiset vaelluksen päivät diilaillut. Flunssan oireet kyllä hävisivät nopsaan kotiin tultua, mutta ne omituiset vatsaoireet eivät. Vaan jatkuivat aivan viikkokausia ja labrassa sekä lekurissakin tuli niiden vuoksi juostua. Mitään ei kyllä selvinnyt ja noin neljän viikon päästä huonot olot pikkuhiljaa hävisivät.

Vasta sitten eläessäni retkeä uudelleen läpi tätä matkakertomusta julkaisukuntoon prosessoidessani, huomasin tämän mahdollisen asiayhteyden. Minun huonon olon oireeni alkoivat seuraavana päivänä siitä, kun olin innoissani hörppinyt vähän raakaa purovettä. Ja henkilääkärini kanssa asiaa pähkäiltyämme päädyimme tosiaan pitämään tuota  kummallisen vatsatautini todennäköisimpänä syynä.

Joten, vaikka täällä pohjolassa voi aika huoletta juoda erilaisia luonnonvesiä, eipä kannata moista harrastaa tuolla etelämpänä! Minäkin olen toki tiennyt tuon aina ja elänyt sen mukaan monessa paikassa etelämpänä vaellellessani, mutta silti hölmöilin tällä kertaa – jostain syystä, mitä en edes tiedä.

–Kari

Advertisements

12 thoughts on “Camino Portuguese 1001, osa 5

  1. Hienoa stooria, Kari! Jännä reissu ja hienoja kokemuksia. Itse valitsen kuitenkin – ainakin toistaiseksi – Pohjolan kalseat ja sateiset metsät ja tunturit.

    Tykkää

  2. Hei Kari!

    Päädyin sattumalta sivuillesi, mikä oli minulle miellyttävä kokemus. Olen itse tehnyt nämä samaiset matkat pari vuotta sitten ja kokenut samat kokemukset – jos niin voin sanoa. Erinomaisesti olet tiivistänyt sanomasi.

    Olet kattavasti hyvin perehtynyt aiheeseesi, joten voisit ehkä antaa meille vähemmän kokeneille muutaman vinkin pakkaamisesta ja tavaroiden hukkaamisen välttämisestä – pimeässä kun pakataan…

    Myös ohje vaelluskenkien oikeasta nyörityksestä voisi olla paikallan.

    Itse muistelen, että erivärisillä pussukoilla ja gummibandeilla voi olla hyväkin rooli eri tavaroiden hallinnassa…

    Buen camino!

    Paavo, eläkeläismökkiläinen Inkoosta

    Tykkää

    • Kiva kuulla kommenttejasi!

      Minähän en varmasti ole mikään asiantuntija ainakaan pyhiinvaellusten saralla, tuon yhden sellaisen kun olen vaan tehnyt. Siihen toki perehdyin ja ennakkovalmistauduin yhdenmoisen eräinsinöörin innolla ja perusteellisuudella. Erityisesti juuri kävelemiseen kovilla alustoilla, mikä oli minulle vähän uutta ja ennen kokematonta. Tuosta perehtymisestä olen kirjoittanut montakin juttua, joista jokusen olen laittanut myös tänne blogiini. Ainakin ”Maantiekävely on taitolaji” on yksi sellainen, samoin ”Hobittikävely Sammattiin” liittyy aiheeseen.

      Muunlaisestaa retkeilystä ja vaeltamisesta mulla on kyllä hyvin pitkästi kokemusta ja sen myötä (ainakin itselle) parhaat tavat ja varusteet löytyneet vuosien myötä. Esimerkiksi tuohon mainitsemaasi värillisten pussukoiden käyttöön tutustuin, ihastuin ja päädyin joskus 80-luvulla Ruotsissa paljon matkaillessani. Siellä oli jo silloin retkeilykaupoissa myynnissä eri kokoisia ja värisiä pakkauspusseja, joiden kanssa rinkan sisällön sai pysymään paremmin hallussa. Niitä kutsuttiin nimellä ”persedelpåse”, mikä nimi on yhä tuttu ja käytössä meidän lähipiireissämme. Samoin ovat yhä täydessä käytössä nuo mainiot pussukat, ihan kaikilla ja kaikenlaisilla retkillä päiväkävelyistä, laavuyökeikkojen kautta pitkiin vaelluksiin. Konsepti muuttuu hyvästä huikean hyväksi sitä mukaa, kun alkaa muodostua tapoja pakata juuri tietyt asiat tietyn värisiin, kokoisiin ja mallisiin pusseihin. Kahvipannu ruskeaan, ruokailuvälineet keltaiseen, vessa- ja talouspaperit violettiin, jne. Sen jälkeen kaikki kamat ovatkin aina upeasti hallussa kaikilla retkillä ja kaikissa olosuhteissa, vaikka tavaroiden määrät, paikat ja reputkin vaihtelevat keikasta toiseen.

      Ainoa itselläni tapahtunut kehitysaskel tällä tavaroiden pakkaamisen ja järjestyksen rintamalla tuon persedelpåse-konseptin jälkeen, on veden ja kosteuden kestävien pussien käyttöönotto noiden rinnalle. Ne kun ovat lopulta ihan ainoa tapa varmistaa haluttujen tarpeiden kuivana pysyminen silloinkin, kun ”going gets rough”. Vaikkapa päiväkausien sadekeleissä, joen ylityksessä molskahtaessa, jne.

      Tämmöisiä tuli mieleen ihan pikaiseltaan. Ehkä laitan korvan taakse kommenttejasi, harkiten vaikka juttujen kirjoittamista vielä joskus joistain mainitsemistasi aihepiireistä.

      –Kari

      Tykkää

      • Hei Kari – sinähän oikein romaanin innostuit tekemään. Itse tein tuon ensimmäisen pyhiinvaellukseni Roncesvallesista Santiagoon (800 km), 24 päivää 60 vuotispäiväni kunniaksi ja seuraavana vuonna sitten Portosta Santaigoon (400 km, niinkuin hyvin tiedät), 14 päivää. Kumpikin reitti oli vaatimuksiltaan suurinpiirtein samanveroisia, toinen vaan vähän pitempi. Sen voin minäkin hyvin todeta, että eka reissu on aina eka ja jännitystä oli ilmassa, toinen meni sitten rutiinilla. Jos on yksin matkassa, on täysin riippuvainen omista ratkaisuistaan, niin hyvässä kuin pahassa. Oma pieni virheeni oli ymmärtääkseni siinä, että kiiruhdin liikaa, olisi pitänyt antaa itselleen enemmän aikaa ja naatiskella matkanteosta vähän perusteellisemmin!

        Terv. Paavo

        Tykkää

      • Juu, tuosta omasta ekasta pyhiinvaelluksestani kirjoitin ainakin novellin. Ihan sen suunnitelman mukaan, joka minulla alunperinkin oli. Eli että tallentaisin sen kokemukset ja fiilikset mahdollisimman autenttisesti ja yksityiskohtaisesti, yrityksenä pystyä sillä tavalla ehkä avaamaan myös lukijoille sitä, mitä kaikkea tuollainen vaellus kulkijalleen eteen tuuppaa. Ja millaista se on, mahdollisimman hyvin sieltä (yhden) vaeltajan matoperspektiivistä katseltuna. Saamani palautteen perusteella luulen tuon toimineenkin aika hyvin.

        Tuo pyhiinvaellus oli minulle suuri kokemus. Muttei ehkä juuri sillä tavoin, kuin pitäisi ja luullaan. Minulla ne suurimmat kokemukset ja opit syntyivät kahdella akselilla. Sen kautta löysin kävelemisen hienouden muuallakin, kuin pelkästään luonnossa – metsissä, poluilla, tuntureilla, vuorilla, autiomaissa. Toiseksi se antoi minulle mahtavan määrän lisäkokemusta ison ryhmän kanssa vaeltamisen monista aspekteista. Koko tästä problematiikasta olen jo aikoja sitten kirjoittanut artikkelinkin otsikolla ”Kaksin aina kaunihimpi? Vaeltaminen yksin ja eri kokoisissa ryhmissä”. Kypsyttelen sitä yhä vieläkin ja julkaisen joskus.

        Tuo pyhiinvaellus myös sitten liipaisi minussa liikkeelle aivan uudenlaisia ajatuksia, unelmia ja nykyään jopa suunnitelmantynkiäkin yhä pidemmistä kävelyistä, joiden myötä ihminen pääsee oikeasti miettimään asioita ja sinuksi itsensä kanssa. Yksin silloin pitää vaeltaa, sen olen oppinut jo monilla eri tavoilla vuosien aikana. Saman asianhan ovat tietenkin oppineet jo lukemattomat muut aikojen saatossa ja monet asiasta kirjoittaneetkin. Silti asian sisäistäminen on tapahtunut itselläni ainoastaan oman kokemuksen kautta.

        Jos haluat Paavo sparrailla enemmänkin tällaisista asioista ja kokemuksista, niin mielelläni teen sitä jollain 1 to 1 -kanavalla, vaikka emailitse.

        –Kari

        Tykkää

  3. Heip.

    Mielenkiintoinen juttu seuran iloista näin yksin vaeltajalle.

    Muutaman Caminon kokemuksella (Frances, Norte, Primitivo ja Portuguese rantareitti) sanoisin:

    – Jos tavaroiden järjestyksessä pito tuottaa ongelmia, niin niitä on liikaa. Itsellä ekan kokemuksen jälkeen
    kuuden (6) kilon lähtöpaino rinkassa riittää. Syynä noin tiukkaan painorajaan oli muinoin RyanAirin käsimatkatavaralle sallittu paino joka tosin eri paikoissa vaihteli 6 – 8 kg.

    – Kun hankkii ainakin puoli numeroa suuremmat kengät, niin välttyy paljoilta ongelmilta. Ja etukäteen kun laittaa urheiluteippiä hankaaviin paikkoihin, jäävät rakot pois (melkein).

    – Sateen riittävä määrä piti paikkansa kevään 2016 kävelylläkin. Porton jälkeen muutama päivä kasteli kaiken, paitsi repun sisällön. Olen miettinyt sadeviitan käyttöä muiden varusteiden lisäksi.

    – Hyvää matkaseuraa saa helposti muista kulkijoista. Joka kerta olen kuitenkin harmitellut espanjan kielitaidon vähäisyyttä.

    SimoV

    Tykkää

    • Kiitos kommentista ja ajatuksista! Tekisi mieleni vastata ja kertoa omia kokemuksiani ja näkemyksiäni jokaisesta esiin ottamastasi asiasta, mutten taida tehdä sitä. Ainakaan nyt justiin ja tällä kanavalla, sillä aika ja tila eivät riitä :-). Ei siis ollenkaan niin, että haluaisin sanoa vastaan, etteivätkö kertomasi asiat ole totta. Vaan ainoastaan niin, että kaikki nuo(kin) asiat ovat hyvin monitahoisia, eikä yhtä ainoaa oikeaa tapaa ole olemassa. Vaikka sellainen ajattelu tuntuukin aina niin hyvälle. Selkeät ja yksinkertaiset totuudet. Ihmiset ovat erilaisia (mitä valtavimmalla skaalalla), tavoitteet ovat erilaisia, huvin ja ilon tärkeimmät lähteet ovat erilaisia, olosuhteet ovat erilaisia, jne.

      Vaikka hyvin paljon olen elämäni aikana jo vaeltanut, pyhiinvaeltamisen saralla olen ensikertalainen ja harjoittelija. Joka kyllä löysi sen kautta taas uusia, hienoja näkökulmia vaeltamiseen. Sellaisia, jotka sitten pidemmälle kehityttyään tuskin enää vievätkään juuri minua enää vaeltamaan minnekään perinteisille pyhiinvaellusreiteille, vaan melko paljon toisenlaisiin paikkoihin. Niistä kuvioista aion joskus lähitulevaisuudessa jotain tiivistää artikkeleihinkin, joita sitten julkaisen tähän blogiin kohta avaamassani uudessa kategoriassa ”Kulkuriunelmia”.

      Tosi mielelläni kyllä sparrailisin sinun kanssasi noita itse kunkin kokemuksia ja näkemyksiä esimerkiksi pyhiinvaelluksen rintamilla! Kaikkein parhaiten sellainen sujuu ihan juttelemalla, mutta ehkä sähköpostin kauttakin voi ainakin aloittaa. Minä olen tällä tavoin jo päätynyt tutustumaan aika monen hyvin erilaisen vaeltajan kanssa, jotka tuntuvat nykyään jo ystäviltä, koska heidän kanssaan on niin paljon keskusteltu ja kokemuksia mielipiteitä vaihdettu!

      Heitän siis tämän Sinulle myös emailin kautta, koska tänne vanhan postausten kommentteihin nämä saattavat upota unholaan…..

      Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s