Pala taivasta mustikkamettässä

Tiivistelmä: Suomalainen metsä on aivan uskomattoman kaunis, kun sitä rauhoittuu katselemaan ja kokemaan jänöperspektiivistä, mustikoita poimien!

DSC03763
Tervemenoa suomalaisiin satumetsiin!

Tämän tarinan retki tapahtui elokuun alussa 2014. Tänä vuonna 2015 mustikoita, niin kuin muuten kaikkia muitakin luonnon marjoja, on ainakin täällä Etelä-Suomen metsissä tavattoman paljon! Esimerkiksi mustikoita on nyt melkein kaikkialla, missä vaan mustikanvarpuja löytyy, kun tavallisesti marjoja on vain joissain paikoissa. Ja ne ovat SUURIA, sekä muuttuneet vielä herkullisen makeiksikin elokuun auringossa. Vanhoilla kouluarvosanoilla nyt on kympin mustikkavuosi!

Saalistusta vai luonnon kokemista?

Ehkä taas kummastutan joitain tämän blogin lukijoita. Mitä ihmettä tekee mustikanpoiminta täällä eräretkeilyn foorumilla? Minähän kyllä koen itseni ”vanhaksi eräjermuksi”, joka rämpii pitkiä matkoja syksyisissä metsissä keleistä piittaamatta, yöpyy ulkosalla pakkasessa ja niin edelleen. Eihän sellaiset eräjormat nyt missään mustikassa käy vaimon kanssa. Ei vai? Minä kyllä olen oppinut vissiin aika pienestä pitäen käymään metsissä myös marjoja poimimassa. Vanhempien mukana ensin ja sitten myöhemmin vaimon kanssa kaksin. Ja nauttimaan niistä monin tavoin. Kokonaisuutena, metsässä olona, ulkoilukokemuksena. Ei ollenkaan jonain pelkkänä vimmaisen keräämisen ja maksimaalisen saaliin hamuamisen pakkopullana. Omatkin lapsemme veimme tietenkin mukaamme jokusen kerran aikanaan, mutta tuohon polveen emme tainneet tätä kipinää saaneet enää siirtymään. Tai ehkäpä se kuitenkin tulee sieltä vielä esiin, joskus myöhemmin? Odotetaan vaan rauhallisesti, tämä on pitkäjänteinen harrastus, kuin metsän kasvatus.

DSC03760
Njam!!! Mitä näistä muuta voi sanoa?

Mustikkatilanne

Täällä meillä Kirkkonummen metsissä näkyy olevan mustikoita tänäkin vuonna 2014 sillä tavoin kohtalaisesti. Ei mitään vuosikymmenen huippua, mutta ihan hyvin monin paikoin. Minä tein 17. heinäkuuta pyöräillen ja kävellen semmoisen 50 kilsan mustikkatiedusteluretken, missä kävin tutkailemassa läpi kymmenkunta paikkaa, missä on mustikoita menneinä vuosina ollut. Ja arvosana oli noin 7, asteikolla 0-10. Missä kymppi on paras koskaan nähty ja nolla on nolla, ei mustikoita ollenkaan. Kouluasteikolla siis suorastaa hyvä kasi. Näin hyvin toki vain joissain, aika harvoissa. Mutta kyllä tuollaisia hyviä alueita löytää, jos vaan muutamia satoja metrejä nyt metsissä kulkee. Tänä vuonna parhaimmiten vissiin puiden suojaamilla, ei rutikuivilla rinteillä.

Metsään illansuussa

Olemme käväisseet pienillä keruumatkoilla lähimetsissä myös tämän yhä jatkuvat huiman hellekauden aikana. Ihan hyvin olemme pärjänneet, eikä ole päässyt epämiellyttävän puolelle vääntymään, vaikka joskus on hiki valunut otsaa pitkin ja kärpäsiä sekä joitain paarmoja on saanut pois huitoa. Nyt torstaina menimme taas samaan tuttuun paikkaan, ihan lähellä. Heti työpäivän jälkeen, joskus kuuden maissa. Helle oli nyt antanut hiukan periksi juuri yli menneelle ukkosrintamalle ja varjolämpötila taisi olla jossain +24 asteen paikkeilla.

Odottamaton kohtaaminen

Partiokämpän luona keräilyä aloittaessamme huomasin aika lähellä istuvan jäniksen. Rusakko hän siis oli ja sekä koosta, että käytöksestä päätellen ihan nuori sellainen, joka vissiin vasta opetteli elämisen sääntöjä. Ei lähtenyt karkuun, vaikka minä kaivoin kameran repun olkataskusta ja hiippailin varovasti yhä lähemmäs hyvän kuvan saamisen toivossa. Monen oivallisen otoksen jälkeen aloin sitten jutella hänelle rauhallisesti ”että lähdeppä nyt siitä veikkonen (tai siskonen) jonnekin metsän suojaan, ettei joku haukka tai muu peto tule ja syö teikäläistä poskeensa”. Ja niin hän lähti, kurkistellen kuitenkin vielä jonkun aikaa meitä kauempaa, kuusen alta. Aivan hellyttävä oli tuo jänönen ja me tunsimme melkein syyllisyyttä siitä, että poimimme täällä hänen kotimetsänsä satoa. Mutta jäi sitä kyllä hänellekin – jos nyt rusakot edes mustikoita syövät?

DSC04738, 1024x768
Kuka kumma tulee minun mustikoitani keräämään?

Uppoutuminen maastoon

Kävelimme sitten samaan marjapaikkaan, missä olimme olleet jo kolme kertaa aiemmin. Meidän keräämisemme tyhjensi varvikkoa mustikoista niin vähän, että yhden illan jälkeen 20 metriä johonkin suuntaan antoi taas aivan uudet marjamaat. Kohta olimme siellä taas uppoutuneena metsän lumoon, poimien upeita, suuria mustikoita astioihin sormin, ”puhtaana käteen” -menetelmällä. Edellisellä kerralla olimme taas vaihteeksi käyttäneet poimuria, mutta palanneet heti taas tähän luonnonmenetelmään. Koska olemme tähän tottuneet, olemaan kertakaikkiaan kokonaan ja herkästi kosketuksissa metsän kanssa.

DSC04186
Mielen rauhoittava lähimaisema.

Tuollainen kerääminen vie mukanaan aivan omalla tavallaan. Vaihtelevia, erilaisia mustikkamättäitä ja varpuja näkee tarkkaan, samoin kaikki maaston mikromuodot kivineen, kantoineen ja koloineen. Korvat myös herkistyvät pikkuhiljaa kuulemaan kaikki metsän äänet. Lintuja, vaikka vaan rastaita, variksia ja kyyhkyjen kujerrusta kauempana. Korpin töräytykset reviirinsä iltatarkistuskierroksella. Tikka jossain lähistön lahopuussa. Toki myös ihmiskunnan ääniä jossain, mutta hiljaisina. Puhumattakaan ihanasta tuulen huminasta puissa! Kokonaisuus on joka tapauksessa aivan meditatiivinen.

Taivaallinen paikka ja hetki

Niin jatkoimme meditoimista vaimoni kanssa, vaihtaen vain joskus harvoin joitain, lähinnä mustikoihin ja luontoon liittyviä ajatuksia keskenämme hiljaisella äänellä. Pikkuisen paikkaa vaihtaessani ja repusta vesipulloa hakiessani vasta heräsin katsomaan ja tajuamaan ympäristöämme jotenkin analyyttisesti.

Olimme tosi kauniissa maastossa ja paikassa. Ei mitenkään kummallisessa tai erikoisessa, vaan yhdessä sellaisessa, joita on tuhansin tavallisessa suomalaisessa metsässä, jos vaan antaa katselleen aikaa huomata maaston pienimuotoisen kauneuden. Satumetsiähän nämä ovat! Matalalla olevan auringon säteet siivilöityivät puiden läpi lännen suunnalta, kauniisti täplittäen rehevien, vihreiden mustikanvarpujen peittämän kumpuilevan metsänpohjan. Lounaasta puhaltava tuuli pöläytti vähän väliä raikkaita tuulahduksia kasvoillemme. Itikoista ei ollut tietoakaan. Minäkin olen elämässäni tähän mennessä päässyt näkemään monia iltahetkiä tosi hienoissa paikoissa ympäri maailman. Yhtään tämän hienompia eivät ole olleet mitkään niistäkään! Korkeintaan erilaisia.

DSC04192
Kyllä kelpaa tuolla olla.

Saalis

Kolme litraa. Puhtaana käteen, niin kuin lottovoitto. Ja sen saa joka kerta! Kun marjoja kerää näin nautiskeluharrastuksena, niin ei ole eikä tule mitään duunia ollenkaan. Ei metsässä, eikä kotona. Kaksi tuntia elämää käytettynä. Minusta tuntuu, että tuon paremmin käytettyjä tunteja ei ole olemassa tässä elämässä!

DSC04197
Luonnon ihanuuksia – superfoodia!

–Kari

Advertisements

One thought on “Pala taivasta mustikkamettässä

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s