Korppien kotiseudulla. Ja jyrkänteiden ja luolien ja …

Tiivistelmä: Tämä on tarina yhdestä ex-tempore –lähdöstä nauttimaan lounas luonnon helmassa. Samalla kuvaus sellaisesta erinomaisesta Kirkkonummen herkkupalakohteesta, minne pääsee helposti ilman pitkiä taipaleita, jos niin haluaa. Kyseessä on Korkberget, Humaljärven etelärannalla sijaitseva suojeltu niemi, joka tarjoaa aikamoisen kattauksen erilaisia luontokokemuksia yhdessä kompaktissa paketissa.

Maisema koilliseen Korkbergetin laelta, yli Humaljärven itäisimmän lahden.

Lounastunti Korkbergetillä

Potentiaalisia lähtöpaikkoja kävelyretkelle

Tämän tarinan pieni kävelyretki tapahtui varhaiskevään keskiviikkopäivänä 9.4.2014. Itse kävelen Korkbergetille mielelläni hiukan pidemmän taipaleen kotoa asti ja suosittelen muillekin kävelyretkeä sinne vaikkapa Neidonkallion päiväkodin pihasta. Koska Kirkkonummen taajamien ja Humaljärven välissä on kivoja maastoja lukuisine metsäteineen sekä polkuineen. Hyvän viikonloppupäivän ulkoilmapatikan jälkeen Korkbergetin jylhä ja erämainen luonto on sitten vielä antoisampi ja ikäänkuin aidompi kokemus. Mutta jos haluaa tai täytyy pitää kävelymatka lyhyenä, sitten suosittelen parkkeeraamaan auton esimerkiksi Dalkullan tien laitaan, vaikkapa partiolaisten kämpän pihaan tai tienhaaraan. Kaikkein lyhin kävelymatka hyvää, peruskarttaankin merkittyä polkua pitkin Korkbergetille (700-800 m) kulkee Mäyrätien viimeisiltä osilta, mutta siellä auton jättäminen minnekään muualle kuin talojen pihapiireihin on vaikeaa. Ja tuottaa mitä luultavimmin kitkeriä tunteita alkuasukkaissa. Ohessa olevaan peruskartan otteeseen olen merkinnyt punaisilla ympyröillä muutaman itse parhaina ja ketään häiritsemättöminä pitämäni paikat, joihin voi auton taikka pari jättää parkkiin. Kaksi vasemmanpuoleista niistä ovat varmimmat sen kannalta, ettei ärsytä ketään, kahdesta oikeanpuoleisesta on lyhin kävelymatka.

Peruskartta lähialueesta. Kohdemerkinnät keltaisilla ja autonpaikat punaisilla ympyröillä. Lähde: Retkikartta.fi -palvelu.

Retkelle mars, pitkin metsäteitä ja polkuja

Kun tuo lounas nyt on jossain syötävä, niin päätin tänä kauniina, tuulisena päivänä pitää hiukan pitemmän aivojenvirkistystauon intensiivisen kirjoitustyön lomassa ja syödä sen Korkbergetin tutuissa, hienoissa maisemissa. Eväät vaan reppuun ja menoksi joskus yhdentoista aikaan. Minä siis marssin sinne nyt yhtä polkureittiä Neidonkalliolta, mistä matkaa tulee viitisen kilometriä, ilman tekemiäni pikku poikkeamia. Kertoilen tässä tarinassa nyt ainoastaan Korkbergetistä ja sen lähiympäristöstä, en­kä muista kohteista sekä luonnosta matkalla sinne ja takaisin. Monenlaisia kiinnostavia asi­oita kyllä löytyy myös noista Kirkkonummen ja Humaljärven välisistä maastoista, sisältäen oikein jännittäviäkin luon­to­kokemuksia. Niistä kenties joskus tuonnempana sitten.

Retken reitti GPS-lokina Google Earth satelliittikartalla. Matka 10,4 km ja kokonaisaika 3 t 38 min.

Lähestyin Korkbergetiä nyt lännen suunnalta, Dalkullantieltä. Siltä samalta, joka johtaa partiolaisten käm­päl­le. Ylitin hakkuuaukean ja tulin komean Harabackenin kallioalueen lounaispäätyyn, mistä etsin ylös kal­li­olle johtavan polun. Tuo ennen vahva polku näkyy nykyään olevan enää vähän kuljettu, eikä kovin selkeä . Minä siitä monet kerrat menneenä sekä tulleena sen toki löysin helposti, mutta mutkittelin nyt muus­ta syys­tä. Siksi, että tuossa metsikössä on venäläisten juoksuhautoja, joita en ollut ennen pysähtynyt tut­ki­maan. Itse asiassa koko Korkbergetin lähiympäristö on ollut perin vahvasti linnoitettu silloin. Juok­su­hau­ta kiertää esimerkiksi tämän koko kallioalueen lounais- ja luoteisreunat.

Parenteesiajan juoksuhautoja Harabackenin lounaispuolella.

Harabackenin kalliojono

Sitten ylös kalliojonon laelle, missä kulkee nätti ja nykyään siis aika ”himmeä” polku kallioharjanteen suun­tai­sesti. Siellä täällä vilahtelevat vasemmalla upeat maisemat kaukana alempana olevalle Humaljärvelle. Polkujen risteyskohdassa 90 as­teen kään­nös vasemalle, isolle pääpolulle, joka tulee läheisten Fagerkullan alueen talojen luota. Siltä avau­tuu myös komea maisema järvelle, ennenkuin polku putoaa syvään laaksoon kallioiden välissä.

Maisema Humaljärvelle Harabackenin kalliolta. Keväällä puiden lehdet eivät peitä näkyvyyttä.

Yhdessä kohtaa polku kulkee myös poikki jännän hiekkakannaksen ja vasemmalla puolen on syvä monttu. Sekin on melkoisen varmasti veli venäläisten tekosia, kenties joku varaston paikka tms. (Keltainen rengas numero 2 peruskartalla). Tämän teorian esitti yksi venäläisten parenteesijätöksiä Kirkkonummella paljon tutkinut reserviläinen tuttavani. Ja sen ”rotko­laak­son” pohjalla on sitten myös taas noita juoksuhautoja. Minä suunnistin nyt ylös Korkbergetin kallio­jyr­kän­teil­le noin suorinta reittiä siitä, missä lopetin parenteesitutkailuni. Joku polun tapainenkin sinne rot­kos­ta johtaa, mutta minä en ole tainnut koskaan osata mennä sitä koko matkaa. Nyt en edes yrittänyt, sillä maas­­to on alaosan ryteikön jälkeen oikein mukavasti kuljettavaa. Sellaista jylhää, luonnontilaista kuusikkoa. Ei nyt aivan ikikorpea vielä, mutta sinnepäin.

Korppimietteitä Korkbergetin laella

Sitten olinkin kalliojyrkänteellä, hupsista! (Keltainen rengas numero 1 peruskartalla). Paikka on niin muhkea, etten taida yrittää sitä nyt paljon paperille vääntää. Eikä kaikkea tuota ole helppo saada tallentumaan valokuviinkaan, sellaiset ovat nuo alas lou­hik­koon ja järven rantaan putoavat jyrkänteet, joissa on negatiivisenkin kulman omaavia seinämiä. Järvelle avautuvia maisemia voi katsella sekä piknikin pitää halutessaan vaikka jyrkänteen reunalla istuen ja jal­ko­jaan heilutellen. Enpä ole tuota kyllä vielä nähnyt :). Minä en tällä kertaa viitsinyt lounastani ruveta noilla var­­si­nai­sil­la näköalapaikoilla nauttimaan, koska siihen osui vihaisen kylmä, jostain kaakon suunnilta pu­hal­ta­va tuuli. Et­sin siis taukopaikakseni suojaisen ja aurinkoisen kallionkolon vähän alempaa. Sinne men­nes­sä­ni olin aivan vä­hällä kävellä yli pienen, mutta pulskan näköisen kyykäärmeen, joka loikoili auringossa juuri rei­tilläni. On­nek­si en astunut päälle, huonostihan siinä olisi voinut pikku kyylle käydä!

Nuori kyy lämmittelee kevätpäivän auringossa.

Kylläpä kahvi ja voileivät sitten maistuivatkin siellä kalliolla! Vaikka ruoka oli sieltä yksinkertaisimmasta pääs­tä, kokonaislounaskokemus oli kyllä jonkun kymppimiikan arvoinen, vanhalla kouluasteikolla. Miinuskin vain sitä varten, että jää varaa vieläkin parantaa. Siinä yksin keväisessä luonnossa istuessani mietiskelin, taas, mis­tä mahtaa tämänkin paikan nimi juontua. Korkkivuori, korkkikallio. Ei siitä mitään logiikkaa tai yh­ty­mä­kohtaa näihin maastoihin ainakaan minulle löytynyt. Minä kuitenkin ainakin mielessäni vaihdan nimessä vain yhden kirjaimen ja sitten kaikki natsaa. Korppikallio. Nimittäin siitä lähtien kun täällä ensimmäisen ker­ran kävin muistaakseni aivan tämän vuosituhannen alussa, täällä on melkein joka ainoa vuosi asunut korp­pi­pariskunta! Tuolla jossain korpikuusikossa niillä on aina pesä ja kiroavat välillä kohtuullisen ronskisti mi­nua, joka heidän rauhaansa häiritsen. Noiden älykkäiden, erämaiden asukkien läsnäolo kertakaikkiaan kruu­naa tämän paikan minulle. Siinä jo tarpeita reppuun pakatessani ja mietiskellessäni missä mahtavatkaan tä­nä keväänä olla, enkös juuri silloin kuullutkin tuon kaipaamani ronksotuksen! Ja kun yritin katsella missä hän len­teleekään (oli vain yksi juuri silloin), silmäni osuivat aivan sattumoisin isoon möykkyyn yhden pienemmän kuu­sen latvustossa. Korpin pesä luultavasti! Satuinpa vaan nyt olemaan juuri sopivassa katselukulmassa. Ja mi­nä kun olen aina ajatellut sen olevan jossain syvemmällä, suur­ten korpikuusten katveessa. Elinikäisen parisuhteen muodostavat korpithan usein käyttävät samaa pesää vuodesta toiseen, niin varmaan täälläkin.

Yksi näkökulma kalliojyrkänteisiin.

Korkbergetin hienouksia

Laitan niitä tähän nyt vain lyhyehköinä bulletteina, jottei tarinan mitta kasva mahdottomasti. Mutta saan silti esiteltyä ainakin suurimman osan tämän paikan ainutlaatuisesta skaalasta, jonkunlaisena yhteenvetona paikan kiinnostavista elementeistä.

1. Jyrkänteet ja maisemat. Pelkästään näidenkin takia paikka on moninverroin enemmän kuin käymisen väärti! Jyrkänteet ovat todella vaikuttavat ja niissä on useita negatiivisenkin kulman kallioseinämiä. Järvelle aukeava maisema on nätti, vaikkei kannakaan kovin pitkälle, koska nämä kalliot katselevat aivan Humaljärven viimeiseen, itäisimpään lahdenpohjukkaan, missä nousee korkeuksiin toinen jyhkeä kallio nimeltä Norgeberget.

2. Louhikko. Kalliojyrkänteet putoavat alhaalla järven rannassa olevaan jyhkeään louhikkoon. Sen kumpaankin reunaan johtaa polku ja louhikon läpi pystyy kulkemaan reunasta reunaan, jos on kohtalaisen notkea käsistään ja jaloistaan. Louhikon läpi pääsee navigoimaan useampaakin kuin yhtä reittiä, ilman mitään varsinaisia vuorikiipeilijän taitoja. Mutta jokainen reiteistä vaatii kyllä jonkunlaisia pieniä kiipeämisiä sekä loikkimisia lohkareilta toisille, niin ylös- kuin alaspäin. Kalliojyrkänteiden alapuolella on hieno ihastella jyrkkiä seinämiä, sekä jopa sateensuojankin tarjoavia kalliolippoja. Noilla aina varjoisilla kallioseinillä viihtyy kauniita sammalkasvustoja ja kevättalvella löytyy välillä hienoja jääputouksia. Siellä on myös vanha, mutta yhä hyväkuntoinen, tukevasta pressukankaasta puiden väliin pingotettu luontokuvaajan koju.

3. Luolat! Nyt kun nuo varsin salaisina pysyneet onkalot on sitten tutkittu ja julki tuotu aivan hiljattain Retkipaikan artikkelissa, voi asiasta sitten kertoa vapaasti. Eli siellä louhikon sisällä on useita aikamoisia erilaisten onkaloiden sarjoja, joita voi varmaan ihan luoliksikin kutsua. Ja näköjään kutsutaan, suorastaan koko Etelä-Suomen pisimmiksi sellaisiksi! Omista kurkistuksistani niihin ei kannata mitään mainita, vaan kannattaa lukea tämä Retkipaikan artikkeli.

4. Parenteesin jäljet. Itse nykyään rauhoitetulla Korkbergetin niemellä ei jostain kumman syystä ole mitään Neuvostotasavaltojen liiton Porkkalan vuokra-aikana tekemien puolustusrakennelmien jälkiä, muuta kuin bunkkerin jämiä aivan niemen länsipuolen ”tyvessä”. Lähiympäristössä niitä sitten piisaa kyllä paljon. Harabackenin kallioiden alareunoilla on pitkät juoksuhautojen rivistöt ja Korkbergetin länsipuolella olevan pikkuisen, mutta jyrkän kallion päällä on yhden bunkkerin tai ampumapaikan jäänteet. Niin fantastisella näköalapaikalla muuten, että sinne kannattaa joskus mennä aivan vartavasten vaikka piknikretkelle!

5. Korpit. Niin, ne korpit. Ainakin minusta se on vallan upeaa, että niin lähellä ihmisasumuksia (kesämökkejä valtaosin) ja jo kohtalaisen paljon käytettyjä polkureittejä korpit yhä pesivät! Joka vuosi. Aina kun tuolla Korkbergetin lakiosilla retkeillään, koetetaan siis olla hiljakseen ja ihmisiksi siellä. Että tuo yhteiselo noiden erämaiden asukkien kanssa voisi yhä jatkua ja tuoda hienoja fiiliksiä monille tuolla käyville luonnonystäville.

   

Paluumatkalle

Liikkeelle sitten taas. Kylmä oli jotenkin hiipinyt puseroon siinä istuessa, vaikka olin laittanut repusta yli­mää­räi­sen, täysin tuulenpitävän kuoritakin päälleni tauon ajaksi. Pudottelin jyrkkää rinnettä alas järven ran­taan, ai­van niemen kärkeen, tietäen polun kulkevan siellä rannassa. Lukuisat tuulen kaatamat puut vai­ke­ut­ti­vat kulkemista, pakottaen koko ajan kiertelemään ja mutkittelemaan. Koko Korkbergetin niemihän on luon­non­suojelualuetta, missä mitään metsätöitä ei enää tehdä. Nyt en mennyt katsomaan jyrkänteiden alla ole­vaa lou­hikkoa, minne pääsee rantaa pitkin sekä mantereen puolelta, että täältä niemen no­kalta. Vaan lähdin paluumatkalle rantaa kiertävää polkua pitkin. Ihan niemen kärjessä polku on vähän ole­­maton, mutta vahvistuu siitä pian oikein kunnolliseksi hiukan lännempänä ja etelämpänä. Harpoin kylmissäni ja jo hiu­kan aika­tau­lurajoitteisenakin vaan menemään, pysähtymättä katselemaan jokusia rannoilla olevia mukavia tauko­paik­koja, jotkut nuotiokivineen. Niemen tyvessä, Paikkariviken -lahden rannalla tsekkasin sentään rinteessä ole­vat, vähän epätavallisen muotoiset juoksuhaudat tms. varustukset (Keltainen rengas numero 3 peruskartalla), sekä valokuvasin suuret jääpaanteet, jotka olivat jo poikkeuksellinen jäänne talvesta tähän aikaan.

Hieno bunkkerin paikka ja monia juoksuhautoja

Tämän retken parenteesiosaston ajattelin vielä kruunata upeimmalla bunkkerin paikalla, minkä minä olen Kirkkonummen alueilla nähnyt. Sellainen sijaitsee pienen, suoraan järvestä nousevan kallion laella, Kork­ber­getin lounaispuolella (Keltainen rengas numero 4 peruskartalla). Sinne pääsee nousemaan lähinnä kallion eteläpuolelta, järven puoli on pystyjyrkkä. Ylhäällä on aivan pittoreski kallionlaki, mistä avautuu mäntyjen oksien lomista mitä kauneimmat maisemat Humaljärvelle. Ja kallion keskellä on tosiaan myös venäläisten potero, ei mitään betonibunkkeria kylläkään.

Minun paluureittini kulki tällä kertaa alas laaksoon kallion takana ja mahdollisimman suoraan yli hakkuu­au­kean läheiselle mökkitielle. Tuossakin on ison kallion alarinteellä ja laakson pohjalla pitkiä juoksuhautoja.

–Kari

Advertisement