Tiivistelmä: Uuden isomman suojapussin kokeileminen ensi kertaa yöpymiseen omalla takapihalla. Avaten taas yhden uuden tavan hankkia kelluvuutta ihmisen elämään.

Tiivistelmä: Yhden Kirkkonummen ”luontotaskun” tutkailu pienellä varhaiskevään päivälenkillä. Ja yllättävän kivojen maastojen löytäminen sieltäkin, vilkkaiden liikenneväylien välistä.
Yhteenveto: Toinen osa kertomukseen siitä, miten olen itse aikojen saatossa päätynyt retkeilemään lähiluonnossa ja kehittänyt siitä suorastaan harrastuksen. Kakkososa keskittyy talvisiin kotakeikkoihin, joista on muodostunut jo pitkään jatkunut hieno perinne. Kotaopettelu on sisältänyt runsaasti oppimista niin sanotusti kantapään kautta, eikä siitä ole outoja ja hauskoja tapauksiakaan puuttunut.
Tiivistelmä: Kertomus yhdestä tavalliseksi ajatellusta iltakävelystä Kirkkonummen lähimetsissä, vain muutamien satojen metrien päässä lähimmistä ihmisasumuksista. Ja Karhun kohtaamisesta siellä peräti kahteen kertaan!
Tiivistelmä: Katsaus koko retkimajoitteiden kenttään, perustuen kirjoittajan omiin kokemuksiin. Tämän myötä selviävät niin erilaisten telttojen, kuin myös laavujen, kotien ja muunkinlaisten suojavaatteiden sielunelämät hyvine ja huonoine puolineen kenelle tahansa.