Herttuan tarinat #1 – Ensitapaaminen

Tiivistelmä: Uuden isomman suojapussin kokeileminen ensi kertaa yöpymiseen omalla takapihalla. Avaten taas yhden uuden tavan hankkia kelluvuutta ihmisen elämään.

Pivileiri takapihalla.

 

Suhteen ensimmäinen testi 20.9.2014

Jaanpa teille jokusia kokemuksia uuden pivi-vaatteeni ensimmäisestä kokeilusta. Tämän halusin kirjoittaa sen päälle, kun olen liki koko sunnuntaipäivän vääntänyt useita välttämättömiä ja aikataulukriittisiä työhön liittyviä asioita juuri tähän asti.

Tulin perjantaina kotiin aika myöhään ja väsähtäneenä hyvin rankan viikon päätteeksi. Piristääkseni itseäni ja irrottautuakseni työasioista, keksin kaksi juttua. Tein hyvän Irish Coffeen ja singahdin myöhemmin yöpuul­le Herttuan kanssa meidän ”terassin takaiseen metsään”. Siis noin 5 metrin etäisyydelle terassista. Otin mukaani ainoastaan Herttuan, makuualustan, lyhyen yöpuvun (tyyliin bokserit + T-paita), otsalampun ja tyy­nyksi suojavaatteen pussiin tungetun kevyen fleece-asun. Lämpötila oli ennen puolta yötä 11 astetta ja ilman kos­te­us 76%.

Makuupaikaksi olin jo joskus ikuisuus sitten katsonut yhden ”kumpareen päällä olevan montun”. Jotain sam­maleen ja mäntykankaan kuntan sekoitusta on maapohja tuossa.

Kokemuksia pussin sisällä

Eka kokemus oli se, että makuualustan saaminen auki pivin sisään oli kauhean hankalaa. Johtuen eniten siitä, että olin napannut alustaksi vaan sellaisen ikiaikaisen, kovan rullan, jonka satuin nopsimmin terassin alta löytämään. Ehkä myös vähän siitä, että paikka todella oli aikamoinen monttu.

Seuraavaksi ihmettelin hetken aikaa mitenkä vetoketjut oikein laittaisin, että pystyn mukavasti nukkumaan, ilma vaihtuu riittävästi, eikä kosteutta kerry sisään. Vaikka tulisi sadekin yöllä, niinkuin jonkunlainen sanssi oli sääennusteiden mukaan. Tämän oppiminen tapahtui sitten pikkuhiljaa illan ja alkuyön aikana. Ratkaisu oli yksinkertainen, niin kuin sen on tietenkin aivan pakko ollakin näin perin yksinkertaisen varusteen kanssa. Pidin sivuvetoketjua auki ihan pikkuisen ja päätyvetskaa vähän enemmän. Niin sain halutessani vetäydyttyä enemmän tai ko­ko­naan suojaan kylmältä, taikka pidettyä naaman aivan avoimen taivaan alla.

Heti majaksi asetuttuani tuntui aivan mahtavalta, kun tilaa riitti jokaiseen suuntaan! Myös siis pituus­suun­nas­sa, niin että tuo edellä kuvattu säätäminen oli helppo hoitaa. Samaten vaatteen vuoripinnoite tuntui vallan miellyttävältä ainakin minun ihoani vasten.

Paikka ratkaisee mukavuuden 

Tämä ei varmaan liity ainakaan pelkästään majoitusmuotoon, mutta tuo aika reilunlainen monttu osoittautui parhaaksi makuupaikaksi koskaan. Tai siis 100 prosentin mukavuudeksi, mihin aika harvoin kenttäoloissa pääsee. Se, että jalat nousivat ylöspäin montun pohjan (perseen) kohdalta, ei tuntunutkaan oudolta saati ikä­vältä, vaan aivan täydelliseltä. Mukavuus oli kohdallaan, nukkui sitten selällään tai kyljellään. Sen verran tämäkin asia Herttuaan liittyy, että moisen pienen leirin paikan voi kyllä valita monta pykälää helpommin ja tar­kemmin kuin teltan kanssa.

Toiseksi vastaavanlaiseksi mukavuustekijäksi osoittautui tyynyni tällä harjoituksella. Tuo pitkulainen, tiukahko mutta pehmeä paketti oli paras reissutyynyni ikinä! Se oli aina juuri sopivasti niskan alla ja pään tukena, missä ikinä asennossa tulikin oltua. Ja pysyi siinä, vaikka mies ei ehkä niin paikallaan aina ollutkaan. Tästä eteenpäin minulla on juu­ri tuo paketti mukanani joka ikisellä luonnossa yöpymisen kerralla.

Herttua piti myös alustan kosteuden totaalisesti tietymättömissä, ainakin näissä olosuhteissa. Tajusin sen jos­kus aamun varhaisena tuntina, kun huomasin nukkuvani makuualustan ulkopuolella. Eihän tämä paikka mi­kään totaalisen märkä ollut, valitsin sen päinvastoin niin, että tiesin montun olevan keräämättä vettä sade­ke­lilläkään. Mutta oli maasto aika kosteaa kuitenkin, pelkästään äärikostean ilmaston myötä. Yön aikana, läm­pötilan laskiessa, sumu valtasi koko tienoon, aivan meidän kalliotamme myöten.

Yön kokemukset

Nukkumislämpötila oli OK. Muuten sanoisin sen olleen täydellisen mukava, mutta luulen joskus yön synkimpinä hetkinä tunteina tunteneeni jotain. Eihän tuosta kunnolla tiedä, kun vireystila vaihtelee jossain välillä 0-60%. Mut­ta lähes varma olen tästä. Tiedän myös, että minkä tahansa pienenkin peitteen tai pussin lisääminen yh­tä­löön, muuttaa sen dramaattisesti. Koska silloin noiden kahden kerroksen väliin muodostuu paksuja ilma­tas­kuja, jotka saavat aikaan merkittävän eristyksen. Minulla olikin tarjolla moiseen sekä ohut Fleece-peitto, että kevyin kesämakuupussini, mutten niitä viitsinyt hakea pelipaikalle. Seuraavalla kerralla sitten …..

Muita yön kokemuksia olivat:

• Joku yksittäinen itikka pakotti iltayöstä vetämään hiukan piviä pään päälle.
• Kurkien tai hanhien parvi lensi aamun sarastuksen ensitunteina suoraan ylitseni. Tuntui vähän metkal­ta, kun äänet kuuluivat aivan läheltä, mutta mitään ei näkynyt sankan sumun keskellä.
• Tontillamme ja sen ympäristössä pysyvästi asustava talitinttiyhdyskunta heräsi (vasta) joskus kahdek­salta ja tuli sitten ihmettelemään jotain outoa, ennen näkemätöntä möykkyä heidän reviirillään. Metrin pää­hän piti uteliaimpien tulla tsekkaamaan, ennenkuin minut oli kai asetettu samaan legendaariseen ka­te­go­riaan ”enimmäkseen vaaraton”, kuin rakas kotiplaneettamme Encyclopedia Galacticassa.

Iso pivipeite näppäränä laavukankaana. Kuva ei liity tämän jutun yöpymiseen.

Kelluvuutta elämään

Kaiken kaikkiaan sain vielä paljon hienomman kokemuksen kuin mitä edes hakemaan lähdin! Toivon teille sa­manlaisia – vaikka kuinka erilaisia – kokemuksia! Luonnon kanssa diilaaminen, pikkuisenkin, antaa ainakin mi­nulle tavattomasti positiivista vastapainoa elämään. Se on siis kelluvuutta sukeltajien termein :-). Hyvä ter­mi niissä hommissa, kuten tässäkin.

–Kari