Maailman ympäri veneellä lokakuussa

Tiivistelmä: Syksyisen päivän retki vanhojen kavereiden kesken saareen saunomaan. Purjeveneellä, joka ensi kesänä lähtee oikein isosti maailman merille. Samalla pieni katsaus yhteen Suomen etelärannikon upeaan ulkoilusaareen nimeltä Stora Halsö.

Sy Omaha Stora Halsön venesatamassa 7.10.2015.

 

Retki 7.10.2015

 

Taustat

Taustana tämmöiselle retkelle on pieni kolmen henkilön kaveripiiri, joka juontaa yhteisistä menneiden vuosikymmenten sukellusharrastuksista, sekä myöhemmistä maastopyöräseikkailuista. Kun yhteiset touhut ovat jo viimeisen vuosikymmenen aikana jääneet asuinpaikkojen ja ihmisten elämäntilanteidenkin muuttumisten vuoksi, olemme sitten varmistaneet henkisen yhteytemme säilymisen viettämällä saunaillan kerran tai pari vuodessa. Usein minun kutsumanani meillä, nyt aivan viime vuosina toisenkinlaisilla kuvioilla, mistä hieno esimerkki tässä tarinassa. Kaverini esiintyvät tässä jutussa ihan omilla lempinimillään Aiski ja Jone.

Jotkut minun palstani säännöllisemmistä lukijoista ovat ehkä jo tottuneet meikäläisen sanaleikkeihin yhteisen äidinkielemme kanssa, etenkin postausten pää- ja väli otsikoissa. Sekä uudempien lukijoiden, että varmuuden vuoksi annan kuitenkin pienen selityksen tämänkertaiseen. Tämän tarinan nimihän on siis täydellisesti Suomen kielen ja totuuden mukainen lisäämällä vain tavuviiva veneellä-sanan eteen.

Taustatiedoksi kannattaa vielä lisätä se, että Aiski hankki ison 42-jalkaisen, teräsrunkoisen purjeveneen jo 5 vuotta sitten, merkittävänä osana vielä isompaa suunnitelmaansa. Sehän ei olekaan sen enempää eikä vähempää, kuin lähteä purjehtimaan maailmalle! Maailman ympäri varmasti, muttei pelkästään sitäkään. Vaan lähteä kerta kaikkiaan, omaisuutensa myyden ja ilman suunnitelmaa mistään takaisin palaamisesta. Vain menolippu – kallis sellainen!

Lähtö

Myöhään viime syksynä Aiski jo kutsui meidät iltapäivän veneretkelle Stora Halsön saareen, missä on sauna. Jotta voimme niin jatkaa pitkää ja erinomaista saunatapaamisperinnettämme. Kutsu kuului uudelleen tämän vuoden syyskuussa ja saimme sitten ajan sopimaan keskiviikkoon 7.10. Koko päivän retkestä oli kyse ja aamuyhdeksän maissa tapasimme Kirkkonummen Kantvikin venesatamassa, missä kannoimme Jonen kanssa kassimme veneeseen ja ryhdyimme välittömästi valmistautumaan lähtöön, me maakravut kipparin ohjeiden ja käskyjen mukaan ainoastaan mitään tehden. Näin ison ja yli 20 tonnia painavan veneen sompaaminen ulos hyvin ahtaasta satamasta, missä väylien syvyyskään ei tahdo joka paikassa riittää kahden ja puolen metrin syväykselle, ei olekaan mikään läpihuutojuttu tyyliin ”käännä kaasua ja kurvaa merelle”. Mutta niin se vaan onnistui, kun ei sattunut olemaan ihan ensimmäinen kerta kipparille :-). Pakkasyön jäljiltä tyyni vesi höyrysi satama-alueella ja ilma tuntui kolealta näppeihinkin.

Kippari luotsaa venettään yhteen, jollei nyt aivan seikkaluun, niin hienoon retkeen ystävien kesken kuitenkin.

Purjehdus

Ihan heti päästyämme ulos varsinaiselta satama-alueelta Aiski halusi nostaa purjeet. Vaikka tuuli oli likimain olematon ja väylä eteenkin päin aika kapea, ainakin tämän kokoiselle purjeveneelle. Mutta tuulen suunta oli jostain luoteesta, mannermaan puolelta. Siis pääosin myötäinen meille ja se tietenkin sitten voimistuisi ulommas päästyämme. Aiski nosti pääpurjeen lisäksi ylös myös genuan ja me Jonen kanssa ähläsimme milloin minkäkinlaisten köysien kanssa, kipparin komennusten mukaan. Mutta helpoimmat mahdollisethan nuo olosuhteet kaikkeen sellaiseen olivat, leppoisassa myötätuulessa.

Keli on hienon hieno, purjeet alkavat vetää ja tunnelma on sen mukainen!

Purjehdus oli sitten niin leppoisaa touhua, kuin se nyt ylipäätään olla voi. Vene kulki ensin vain noin 2,5 solmun nopeudella, joka ulompana nousi neljän solmun paikkeille. Aurinko paistoi ja alkoi lämmittää, etenkin kun lievään myötäiseen liikkuessa ei juuri tuulikaan jäähdyttänyt. Me saimme Jonen kanssa kumpikin olla vuoroillamme ruorissa, pitämässä venettä osoitetulla kurssilla kohti seuraavaa jiippauspaikkaa. Perinteinen, tässä seurassa aina lievän herjan heiton sävyttämä, jutustelu pääsi mukavaan vauhtiin ja yhdet oluetkin kippari jo heltyi tarjoamaan noin hyvin pärjäävälle miehistölleen. Purjehdusmatkan loppuosilla mentiin jo parhaimmillaan yli kuuden solmun nopeudella. Stora Halsön venesatama on saaren luoteisrannalla ja Aiski ohjasi meidät sinne tällä kertaa saaren itä- ja koillispuolelta kiertäen. Purjeet laskettiin tietenkin ja siirryttiin moottoriajoon jo siellä saaren koillisnurkan edustalla. Sitten oli edessä laituriin ajo Stora Halsön mielettömän hienoon, suorastaan laguunissa olevaan venesatamaan. Mutta niinpä siellä sitten myös veden syvyydet ovat aivan niukin naukin riittävät tämän kokoiselle purjealukselle ja Aiski sai taas komentaa meitä matruuseja oikein olan takaa. Hienosti kaikki toki taas meni, koska tämä nyt sattuu olemaan melkein veneen toinen kotisatama, eikä tuulikaan ollut haittana tällä kertaa.

Parasta menoa näillä keleillä.

Asettuminen

Heti kun vene oli kunnolla kiinni poijussa ja laiturissa, ryhdyttiin valmistelutoimiin päivän tärkeintä toimitusta, eli saunomista varten. Miniskuulinen ja ekstra-kiikkerä jolla laskettiin veteen, Jone ryhtyi sen kippariksi ja kohta jo pumpattiin vettä jollassa oleviin ämpäreihin ja saaveihin veneen isosta vesitankista. Suolatonta vettä siis tarvittiin saunassa, missä ainakaan kiukaalle ei saa heittää merivettä. Ja kun Aiskin veneessä nyt on kunnon tankit, niin hän oli päättänyt meidän poikien kylpevän kokonaan juomavedellä. Satakunta litraa siirtyikin aivan yllättävän nopsasti ja vaivatta saunaan vene-jolla-saavinkanto –menetelmällä.

Jone laittoi sitten myös tulet heti saunan pesään, jotta se mukavasti esilämpiäisi meidän muiden touhuilujemme aikana. Sen jälkeen siirryimme venesataman pikku niemen kärjessä olevaan grillikatokseen. Siellä tulien tekemisen jälkeen söimme kipparin tarjoaman kivan grillikana-patonki –lounaan, minkä kanssa pärjäisimme eteenpäin kohti ulkoilua, saunomista, päivällistä ja muita ohjelmanumeroita.

 

Keittokatoksen tulet lounaan valmistusta varten.

Saaren ympäri

Stora Halsö on siis Uudenmaan virkistysalueyhdistyksen omistama saari, missä on vierasvenesatama, grillikatos ja sauna. Viime syksynä minun täällä ensimmäisen kerran käydessäni, kiersimme juuri ennen pimeän tuloa lenkin saaren koilliskulman niemen ympäri, ihastellen jo silloin mäntymetsikköisen ja kalliorantaisen saaren karua kauneutta. Nyt sitten oli suunnitelmamme kiertää valtaosa saaren muista osista. Suunnistimme ensin kapean kannaksen (kaula = hals?) yli saaren kaakkoispuolelle. Siinä kannaksella näkyy vanhojen asumusten perustusten jäänteitä. Ja toiselta puolelta löytyy pikkuinen lahti, jonka pohjassa on kaunis, vaalea hiekkaranta. Paljon tuon lähemmäs etelämerten saarten idyllisiä laguuneja voi tuskin täällä pohjolassa päästä! Tuohan valokuvattiin tietenkin tämän retken alkupisteenä, aivan niin kuin se myös kuvattiin viime syksyn lenkin loppupisteenä.

Stora Halsön pieni hiekkalaguuni.

Reittimme eteni sitten saaren kaakon puolen vaihtelevia kallioisia rantoja pitkin, missä saaristoluonnon kauneutta oli esillä mitä moninaisimpina variaatioina. Kivikkorantoina, kaislikoina, kalliopintojen erilaisina kuvioina ja jäkäläpintojen väreinä. Hienoa oli havaita noilla rannoilla myös paksuja, kuivuneita rakkoleväpaakkuja! Sellaisia olivat ennen vanhaan kaikki Suomenlahden rannat täynnä, mutta nykyään niitä tuskin näkee. Asiaa kenties tietämättömille siis tiedoksi, että rakkolevä on puhtaiden vesien kasvi :-(. Vaikka luonnon katselu ja ihailu oli meillä päällimmäisenä agendana, ei se tietenkään estänyt myöskään perinteistä leikinlaskua milloin minkäkin asian tiimoilla. Niistä edes jotkut tulkoot esiin kuvateksteissä.

Jäkälien ja kivipintojen kauneutta, osa 4/23.

 

Jäkälien ja kivipintojen kauneutta, osa 9/23.

 

Palstojen ja tonttien lohkomisenkin salat alkoivat lopulta selvitä myös meille.

Saaren lounaispäässä ihasteltiin kimpassa vanhojen sukeltajien kesken sitäkin, miten kirkkaalta vesi näytti  rannan poukamissa. Seuraavaksi esitettiin kukin omia teorioitamme siitä, missä suunnassa ne Kopparnäsin rantakalliot sijatsevatkaan, missä oli ennen Imatran Voima Oy:n tuulimyllyjä. Minulla tosin oli tuossa keskustelussa täysin epäreilu etu, kännykkäni tarkalla maastokartalla varustetun navigointiohjelmiston muodossa. Rankan retken ääripisteessä oli pakko myös pitää lepo- ja juomatauko ison ajopuun päällä istuskellen.

On se kaunista varmaan kenen tahansa silmin, mutta ainakin sukeltajien!

 

Vanhat jermut huilaavat saaren länsipäädyssä.

Paluumatkan Aiski suunnisti sitten enemmän saaren keskiosaa, kuin rantoja myöten, koska kaikki rannat kiertäen tämän päivän valoisat tunnit olisivat vaan loppuneet kesken. Vielä aivan uudenlaisia maastotyyppejä sieltä löytyi, esimerkiksi suorastaan lehtomaisen laakson muodossa, joka kuulemma on korkean veden aikoina osin veden vallassakin. Nyt ultrakuivana syksynä siellä olisi tosin pärjännyt vaikka sandaalit jalassa. Saaren hoitotyötäkin tuli tehtyä ainakin sen verran, että Aiski kuljetti maastosta pois jonkun sinne jättämän vesipurnukan.

Tulen teko kielletty mäntyjen latvustoihin, all right. Noudatamme sitä huolellisesti tästäkin eteenpäin.

 

Ulkoilusaarten kunnossapito ei ole mitään helppoa hommaa. Ajatelkaa nyt vaikka laajojen mustikkavarvikoiden säännöllistä kastelua.

 

Stora Halsö kuuluu Uudenmaan virkistysalueyhdistyksen omistamaan Kopparnäs – Inkoo -ulkoilualueeseen, jonka historia ja perustiedot löytyvät yhdistyksen sivuilta

Venelehden satamat -osiosta puolestaan löytyy kevyttä kuvausta saaren luonnosta ja nähtävyyksistä, etenkin veneilijän perspektiivistä katsoen.

 

Stora Halsön sijainti peruskartalla, merkittynä oranssilla renkaalla. Karttaote palvelusta Retkikartta.fi.

 

Saunominen

Retkeltä palattuamme Aiski oli käynyt laittamassa uudet tulet saunan pesään ja suureksi yllätykseksi hän oli sitten saman tien menossa saunaankin! Esilämmitys oli toiminut niin hyvin, ettei paljoa lisää sen jälkeen tarvittukaan. Niinpä me sitten saunoimme. Perusteellisesti ja ilman kiirettä, ainakin kaksi tai kolme kertaa välillä terassin reunalla istuskellen ja monia asioita ihmetellen. Muiden muassa täydellistä auringonlaskua säätilassa, joka voisi aivan yhtä hyvin olla elokuussa. Sekä kaunista saaristoa, missä ei varmaan ollut enää ketään meidän lisäksemme.

Kyllä on vaikeaa kuvitella hienompaa saunomiskokemusta kuin tämmöinen!

Päivällinen

Saunamakkaroita ei tällä kertaa paistettu, koska illalliseksi oli varattu muuta. Päivällä olimme pähkäilleet, mahtavatko ruokavarantomme ollenkaan riittää illaksi kolmelle nälkäiselle miehelle. Kun sitten niitä ruokia grillikatoksessa valmistelimme, huomasimme niitä kuitenkin löytyvän eri kassien pohjilta jopa enemmän kuin lääkäri määrää. Tyyliin: 8 kpl ohuita, grillattuja kananpojan fileitä. Herkkusieni-juusto-pekoni-nyyttejä, vihannesnyyttejä, toisenlaisia kanapihvejä. Ja vielä viimeiseksi kipparin oli pakko paistaa muutama oikein kunnon pihvi jälkiruuaksi. Kyseessä siis hänen veneensä oma erikoisuus, hevosen liha. Minun syömäkykyni loppui kerta kaikkiaan kesken noissa turnajaisissa! Eikä niitä ihan kaikkia ruokia kyllä jaksanut syödä kukaan muukaan. Mutta hyvää oli kaikki, herranjestas sentään!

Kipparin erikoinen, iihahaa – in memoriam.

Kotimatka

Aivan hämärä oli, kun lopulta Stora Halsön laiturista irtosimme ja pimeässä sitten taitoimme paluumatkan. Moottorilla toki ajaen, sillä kapealla väylällä pimeässä kryssailu isolla veneellä olisi ollut melkoista urheilua. Mutta kipparille ultratuttua väylää myöten ajelu oli taas vallan leppoisaa ja saimme nautiskella öisestä meri-ilmasta. Joka oli toki vastatuuleen mennessä niin vilpoisaa, että toppatakit ja haalarit löysivät hyvin pian oikeat paikkansa. Häivähdyksiä revontulistakin näimme pohjoisella taivaalla, ennen kuin Kantvikin teollisuuslaitosten valot ne meidän näkyvistämme himmensivät.

Auringonlaskun jälkeinen maisema Stora Halsön venesatamasta.

Rantautumisrituaalit ahtaassa venesatamassa olivat vähintään yhtä jännittävät kuin lähtökin, sujuen hyvin siltikin. Tavaroita pois veneestä roudatessamme ja upeasta retkestä kipparia kiitellessämme, saimme lupauksen saman toistamisesta vielä yhden kerran ensi keväänä, ennen kuin paatti miehistöineen lähtee maailman merille.

Vene

Saunoessa ja kaikkea muutakin touhutessa olimme jutelleet ja kyselleet kipparilta aika paljon liittyen hänen suunnitelmiinsa niin veneen lopulliseen matkakuntoon saattamisen, kuin reittisuunnitelmien suhteen. Tässä niistä jotain summeerauksia.

Veneen nimi on siis ”s/y O Ma Ha”, tarkalleen noin kirjoitettuna. Helpon kansainvälisen lausuttavuuden (esimerkiksi radioliikenteessä) lisäksi sen takana lienee jotain sanaleikkejä ”oman mahan”, ”syömähampaan” ja ties minkä tiimoilla. Niiden selvittäminen jääköön muiden tehtäväksi, jos kapteenin huumorintajuun niin pitkälle sisälle pääsevät.

Sy Omaha Stora Halsön laiturissa.

Sellaisen veneen varustus, jonka kanssa lähdetään ihan oikeasti maailman isoille merille ja vieläpä hyvin kauas etelään ja pohjoiseenkin tavallisimmilta huviveneiden reiteiltä, on ainakin retkeilijän ja insinöörin mieltä kiehtova alue. Yksi helpoimmista asioista mieltää on veneen kapasiteetti miehistön suhteen. Se on tämän veneen kohdalla lyhyenä yhtälönä näin: 3 hyttiä ja byssa, 8 makuupaikkaa, 2 vessaa. Byssa on siis kabyysi, eli keittiö. Moisilla purjehduksilla vaadittava varustus on melko huikea, jo pelkästään senkin vuoksi, että oikeastaan aivan kaikki asiat täytyy olla varmistettuna kahteen tai kolmeenkin kertaan. Niin, että siellä selvitään hengissä ja terveinäkin jopa silloin, kun asioita menee rikki ja pieleen.

Kippari Aiski poseeraa veneensä pääsalongissa.

Lähtemättä nyt yrittämäänkään purkaa kaikkia asioita tähän (vaikka se voisi kyllä eräinsinööriltä jopa jotenkin onnistuakin :-)), kerron, että triplattuja tai vieläkin useammilla tavoilla varmistettuja asioita ovat veneessä ainakin purjeet ja niihin liittyvät varusteet, autopilotit ja ohjaukset, navigointilaitteet (tutkasta, plottereista ja satelliittikompassista aina sekstanttiin asti), kommunikaatiovarustus, sekä lämmitys. Viimeinen juuri siksi, että veneellä on tarkoitus mennä myös lievästi ilmaistuna melko koleisiin olosuhteisiin ja jossain etelänavan seutuvilla aikanaan seikkailemaan joutunut kippari ei kuulemma halua enää ikinä joutua kokemaan lämmityksen hajoamista ja kokonaan puuttumista moisissa oloissa!

Veneen takasalonkikaan ei ole ihan kurjimmasta päästä, vaikka vasemmanpuoleinen punkka onkin turhan täynnä petivaatteita :-).

Tässä kuitenkin vielä kohtalainen liuta erilaisia tietoja veneestä lyhyessä muodossa. Kiinnostuksen herättäjäksi. Jolleivät nämäkään tunnu riittävän, silloin viimeistään kannattaa ottaa yhteyttä veneen kippariin, joka ei ole luonteeltaan tuppisuu.

• Pituus:  42 jalkaa (= 12,8 metriä, meille maakravuille :-)).
• Leveys: 3,8 metriä.
• Paino:   20 tonnia (Kuivapaino. Ison veden varustuksilla monta tonnia lisää).
• Syväys: 2,5 metriä.
• Maston korkeus: 16 metriä.
• Isopurje:  35 m2
• Genoa:  60 m2
• Fokka:  20 m2
• Genaakkeri: 140 m2
• Myrskyfokka ja isopurje
• Varapurjeita
• Moottori Volvo 100 hv.
• Sähkögeneraattori 5400 W
• Tuuligeneraatori 200 W
• Aurinkopaneeleita 600 W
• Akkuja yhteensä 700 Ah useassa eri ryhmässä
• Paineilmakompressori
• Paineilmapulloja (sukellustarkoituksiin).
• Polttoainetta 1000 ltr
• Vettä 1200 ltr (2*600l)
• Vedentekokone 6 ltr/h
• Septi 150 ltr
• 6 pelastuspukua
• 6 henkilön pelastuslautta
• Läjä pelastusliivejä
• Epirb
• Satelliittipuhelin

Takasalongin kylpyhuoneen allaspuoli.

 

Matkasuunnitelmasta

Reittisuunnitelman nykytilasta sain selvää näin paljon: Kirkkonummi – Tallinna – Visby – Kielin kanava – Englannin kanaali – Bristol – Ranskan rannikko – Portugal – Canary Islands – Caribia – Chile?

Niistä muutamien kohteiden logiikka tuli minulle hyvin selväksi, kuten vaikka veneen pilssitilan täyttäminen Tallinnassa kipparin mielijuomalla, ginilonkerolla :-). Tutun luona vierailu Englannissa. Veneen huolto Portugalissa, missä tehdään pohjan viimeinen maalaus sikäläisillä ”kunnon maaleilla”. Karibialla sitten varmasti muun aurinkolomailun ohessa sukelletaan – saatikka myöhemmin Chilen rannikoilla, minne koko ikänsä sukeltaneen kapteenin sielu on joskus jäänyt kiikkiin. Sieltä eteenpäin vievät reittisuunnitelmat ovat niin kaukana edessäpäin (kaksi tai kolme vuotta), ettei niitä välttämättä ole vielä olemassakaan. Paitsi ehkä ajatuksina ja haaveina matkalle lähtijöiden mielissä. Mikä hitsi voisi enää tuon hienompaa olla ihmisen elämässä?!

Vielä uskallan sanoa sen verran, että venekunnan suunnitelmat pitävät sisällään vieraiden, gastien tai miehistön ottamista mukaan erilaisille etapeille. Ja erilaisuudellehan tulee riittämään skaalaa tuolla matkalla! Euroopan rannikoilla, Kanarialla, Karibialla, jne. Sekä sitten vallan toisen tyyppistä purjehtimista vaikka Atlantin ylityksellä ja Etelä-Amerikan rannikoilla myöhemmin. Perusmallit, millä vieraita mukaan otetaan, kuulostivat hyvin reiluilta ainakin tällaisen puolimaakravun korviin. Mutta siinä vaiheessa, kun ajatukset omien seikkailu-unelmien toteuttamisesta alkavat herätä, kannattaa varmasti ottaa yhteyttä tähän venekuntaan ja sen kippariin. Ja se on helpointa aloittaa veneen Facebook-sivuista nimellä ”Sy Omaha”.

–Kari

 

Saari peruskartalla. Merkittynä 1=Venelaituri, 2=Sauna, 3=Hiekkalaguuni. Karttaote palvelusta Retkikartta.fi.

 

Kävelyretken reitti Google Earth -satelliittikartalla. Matka 2,5 km, aika 69 min.