Päivänsäde ja menninkäinen

Pimeässä kulkeminen valoilla sekä ilman

Yhteenveto: Artikkeli pimeässä kulkemisesta. Keskittyen kuitenkin eniten siihen, miten vältetään olemasta ihan pimeänä siellä pimeässä. Melkoinen pläjäys tietoa maailmaa nyt valtaavista LED-valoista ja ennen kaikkea niiden ominaisuuksista luonnossa liikkujalle.

DSC00744, Naapurin pihaa 1200 lm etsintävalon kiilassa.
Naapurin pihaa 1200 lm sukellusvalon kiilassa. Ledillä tietenkin.

 

Nyt on kyllä käsillä se paras aika! Laittaa jakoon tämä kohtalaisen suuri tieto- ja kokemuspaketti, jota olen kasannut jo vuosia. Tuon pimeämmäksi kun ei luonto enää muutu – muuta kuin reilun viikon verran, talvipäivän seisaukseen 20.12. Ole hyvä ja varaudu kunnon lukuhetkeen, sillä tällä alueella on paljon opittavaa ja tiedettävää!

 

Hämäriä juttuja

Syystä tai toisesta me ihmisetkin päädymme joskus tallustamaan poluilla ja metsissä myös hämärässä taikka vallan pimeälläkin. Muulloin kuin kesäaikaan sellainen tapahtuu helpostikin, jonkun patikkareissun vaikka vaan venähtäessä vähän pidemmäksi kuin oli ajateltu. Silloin päädytään kävelemään ainakin hämärässä, jota kestää eteläsuomalaisessa myöhäissyksyssä noin kolmen vartin verran.  Laskien siis auringonlaskun ajasta viralliseen hämärän päättymisen aikaan. Esimerkin vuoksi nämä ajat olivat Kirkkonummella 20.11.2014 seuraavat:

  • Aurinko laskee:                           15:42
  • Hämärä päättyy:                         16:33

Ensin menninkäisistä

Mitä sitten ihmiset hämäräksi kokevat, on jo paljon epämääräisempi juttu. Alkaen siitä, ettei monen mielestä edes koko loppusyksyn päivinä esiinny mitään muuta kuin onnetonta hämärää. Ja päätyen toisessa reunassa siihen, että ihmisen silmät sekä aivot tottuvat hyvinkin paljon hämärään, kun saavat sen rauhassa tehdä. Ja sen jälkeen voi esimerkiksi poluilla kulkea vielä uskomattoman tummassakin hämyssä!

Toiset meistä aivan tykkäävät kulkea pimeässä ja hämärässä, toiset vähän vähemmin. Ihmisten hämäränäkökyvyssäkin on varmaan aika suuria eroja, mutta kyllä se on enemmän psyyke, joka meidät menninkäisiin ja päivänsäteisiin jakaa. Mieli ja ajatukset. Monet jollain tavalla pelkäävät pimeää. Pimeä metsä ainakin tuntuu herättävän jonkinlaista pelkoa aika monen mielessä. Niin ollen kulkeminen siellä ei varmaankaan ole hauskaa heidän mielestään. Hämärillä poluilla kompastutaan helposti, tai ainakin luullaan niin. Jos taas pimeäkin metsä tuntuu ystävältä, ei siellä silloin olekaan niin vaikea kulkea. Poluilla kävellessään oppii luottamaan askeleihinsa ja etenemään juurakoissa ja kivikoissakin valtaosin tunto- ja tasapainoaistiensa varassa, aivan niin kuin intohimoinen alpinisti päästelee paksussa puuterilumessa läpi vaihtelevien rinteiden, näkemättä yhtään mitään. Kyse on erittäin paljon tottumisesta ja itseluottamuksesta. Ensimmäinen rakentaa jälkimmäistä.

Oikeasti säkkipimeässähän ei kukaan meistä kyllä kykene kulkemaan. Ehkä käsikopelolla kömpien ja rämpien, mutta se ei taitaisi olla enää hauskaa kenenkään mielestä. Kyllä tuollaista ihmissilmälle säkkipimeääkin toki Suomen metsistä vielä löytyy, erityisesti lumettomina myöhäissyksyinä, mutta ainoastaan jossain vähän kauempana ihmisen vaikutuspiiristä. Ihmiskunnan valosaaste kantaa melkoisen kauas, kolmen, viiden ja jopa kymmenenkin kilometrin päähän, riippuen valojen määrästä, sekä pilvipeitteen tyypistä ja korkeudesta. Lisäksi meillä on vielä tuo kuu-ukko. Näin ollen ihan oikeasti pimeää ei ole juuri missään eikä koskaan, on vain eri asteisesti hämärää – ihan ihmisenkin näköaistille. Esimerkiksi Kirkkonummen metsien poluilla pystyy meikäläisen hämäränäöllä ja luottamuksella useimmiten kävelemään aivan ilman mitään valoja niin kutsuttuun pimeään aikaan. Viimeksi tein niin juuri eilen tuolla Ingelsin metsissä. Hämärän aste kyllä vaihtelee erittäin paljon. Kun aukeammilla paikoilla näkee vielä oikein hyvin, voi kuusimetsän sisässä jo mennä aivan sokkomoodiin. Lumipeite maassa taas vahvistaa valoa uskomattoman paljon.

Täällä meidän lähiympäristöissämme jossain Meikon alueilla ja etenkin sen keskiosissa alkaa ihmisten valojen vaikutus pimeyteen sitten jo hipoa nollaa.

Vaikka et itse kuuluisikaan meidän menninkäisten sukukuntaan ainakaan vielä, ehdotan silti ainakin jonkinasteista tutustumista hämärän maailmaan. Vaikka jonkun toisen kanssa yhdessä kulkien ja sopivia valoja myös apuna käyttäen. Mieluiten kuitenkin sellaisilla pienillä tehoilla, jotka auttavat näkemään riittävästi, mutta hävittävät hämäränäköä mahdollisimman vähän. Se on silloin kokonaan eri maailma! Siellä olet kertakaikkiaan luonnon sisässä, vaikka olisit tutussa, pikkuruisessa lähimetsässäsikin.

Loistavat diodit

No niin, noustaanpa sitten tuolta menninkäisten maailmasta takaisin valoon. Ei aivan päivänsäteisiin, mutta valonsäteisiin kuitenkin.

Koko valaisemisen maailma on par’aikaa muttumassa valtavalla vauhdilla monenlaisista valonlähteiden tyypeistä (hehkulamput, loisteputket, halogeenivalot, jne) niinkutsuttuihin LED-valoihin. Joka paikassa esiin tuleva LED on siis lyhenne sanoista Light Emitting Diode. Suomeksi se on valodiodi, mutta sitä nimeä olen viimeksi nähnyt käytettävän joskus 80-luvulla elektroniikan rakentelupuuhissa, ledien ensimmäisen voittokulun alkaessa.

Kannettavien valaisinten maailma on jo kokonaan siirtynyt käyttämään pelkästään LED-valoja ja sama on nyt tapahtumassa myös kotien, katujen, autojen, ynnä muiden valaisemisessa. Eikä mikään ihme, sillä LED-valot pesevät kaikki aikaisemmat teknologiat mennen ja tullen. Erityisesti energiatehokkuudessa, mutta myös kestävyydessä. Energiatehokkuus tarkoittaa sitä, että suurempi osa käytettävästä sähköstä todella muuttuu valoksi, eikä lämmöksi. Kannettavissa valaisimissa siis saadaan enemmän valoa pienemmistä laitteista sekä pidempiä käyttöaikoja. Oheinen minitaulukko koettakoon havainnollistaa asiaa. Siinä näytetään muutaman tavallisille ihmisille tutuimman valaisintyypin energiatehokkuus yksiköllä Lumen/Watti. Eli kuinka suuri valomäärä saadaan aikaan yhden Watin sähkön käytöllä.

  • Hehkulamppu              15 lm/W
  • Halogeenivalo              20 lm/W
  • Loisteputki                   60 lm/W
  • LED-valo                       60 lm/W

Sen mukaisesti esimerkiksi 100 Watin hehkulamppu tuottaa 1500 Lumenin valomäärän ja sama valo  saadaan aikaan 25 Watin loisteputkella, tai samaa teknologiaa käyttävällä nk. energiansäästölampulla.

Yleinen väärä luulo

Nykyään yleisesti kerrotaan LED-teknologian antavan juuri samanlaisen energiatehokkuuden kuin loisteputket, eli tuon 60 lm/W. Näin ehkä onkin juuri nyt esimerkiksi maitokaupan hyllyllä myynnissä olevien LED-lamppujen kohdalla, mutta korkeintaan siellä ja vain juuri nyt. Parhaissa kannettavissa LED-valoissa on tällä hetkellä jo käytössä ledejä, joiden tehokkuus on kaksinkertainen, siis 120 lm/W. Ja luultavasti alle vuoden sisällä on markkinoilla laitteita, jotka tuottavat taas kaksinkertaisen valomäärän tuohon verrattuna – jokaista käytettyä sähköenergian Wattia kohti! Jopa 300 lm/W valotehokkuus on jo raportoitu ylitetyn ainakin yhden johtavan komponenttivalmistajan laboratoriossa.

Taskulampuissa ja otsavaloissa on muutamassa vuodessa päästy siihen, että valoa saadaan metsäänkin jo aivan hienoja määriä, näppärillä pienillä valaisimilla, joiden paristot tai akut kestävät silti pitkään.

Kykloopit tulevat

Otsavalo on aina ollut ylivoimaisesti paras valaisintyyppi metsissä tai missä tahansa muuallakin pimeässä kulkevalle. Suunnistajat ovatkin niitä sen vuoksi tietenkin käyttäneet halki vuosikymmenten. Eivätkä sitten kovin monet muut olekaan, koska aikaisemmilla teknologioilla toteutettuina ne ovat olleet isoja ja kalliita kapistuksia. LED-teknikka on ne nyt kuitenkin tuonut käteviksi ja järkeviksi jo viimeisten 10 vuoden aikana ihan kaikkeen käyttöön ja kaikille ihmisille. Tässä tulee kirjoittajan omiin kokemuksiin perustuvia havaintoja otsalampuista ja niiden erilaisista ominaisuuksista.

DSC07312, Mies ja nykyaikainen otsavalo pimeässä metsässä
Mies ja nykyaikainen otsavalo pimeässä metsässä. Valoa noin 150 lm verran.

Teho, säätö ja valon määrä

Monet ajattelevat, että aina vaan mitä enemmän valoa, sen parempi. Enkä minä toki voi tuota yksinkertaista perusfilosofiaa vääräksikään väittää. Oman kokemukseni mukaan niin yksinkertaisesti ei asioiden laita kyllä välttämättä ole pimeässä metsässä liikkuessa. Esimerkiksi polulla kävelemiseen riittää hyvin aika pienikin valomäärä, kun silmät ovat tottuneet hämärään. Silloin nähdään otsalampun valokiilassa polun ja sen lähiympäristön muodot aivan riittävän tarkkaan ja lisäksi havaintokyky yltää paljon kauemmaskin, valojen tuolle puolen, metsän hämäryyteen. Jos käyttää suurta valotehoa, kaikki valokiilan sisällä toki näkyy upean hyvin, mutta laajempi havaintokyky törmää valon rajalla olevaan mustaan seinään.

Esimerkiksi leirissä touhutessa sitten suurempi valomäärä on usein paikallaan, jotta helposti nähdään tavarat, teltan narut, jne. Ja jos etsitään jotain metsässä ja halutaan nähdä pitkälle, silloin ei liikaa valotehoa ole olemassakaan. Etsinnässä ja kaukokatselussa valokiilan muoto on sitä parempi, mitä tiukempi se on. Vieden mahdollisimman suuren osan valosta sinne kauas ja valaisten mahdollisimman vähän lähellä olevia kohteita, häikäistymistä aiheuttaen.

Nykyään kun eri valaisinten ja polttimoiden valomäärät alkavat olla tunnettuja ja julki tuotuja, voidaan jo aivan hyvin puhua valomääristä ihan numeerisestikin. Jonkunlaisen perstuntuman luomiseksi valovirran (eli valon määrän) SI-järjestelmän mukaiseen yksikköön nimeltänsä Lumen, suomeksi virallisesti Luumen ja lyhenteenä ”lm”, kerron seuraavan. Yksi kynttilä tuottaa 12,6 lumenin valovirran.

Niinpä sitten heitän tähän muutaman numeroarvon sopivista valomääristä eri tilanteisiin omien kokemusteni mukaan, vaikka tiedän tämän olevan riskaabelia. Moni on varmasti eri mieltä ja sanoo, että HALOO, ENEMMÄN VALOO!

  • Kävely polulla                              15 – 100 lm
  • Kävely umpimetsässä                50 – 200 lm
  • Leirin pystytys                          100 – 300 lm
  • Etsintä                                        200 – 3000 lm

Minun henkilökohtaisen pimeässä kulkemisen valaistusfilosofiani perustuessa siihen, että haluan säilyttää mahdollisimman paljon hämäränäköäni ja havaintokykyäni siitä hämärästä luonnosta, käytän itse suurin piirtein yllä olevan taulukon vasemman reunan valotehoja. Vaikka minulla toki innokkaana eräinsinöörinä on aika tehokkaitakin valaisimia käytettävänä ja testattavana.

Oikeastaan aivan kaikissa nykyajan käsi- ja otsavaloissa on mahdollisuus säätää valotehoa, joten täysillä niitä ei tarvitse ”paahtaa”, jollei valaisin nyt ole niin heikkotehoinen (vanha), ettei millään muulla kuin täysteholla näe mitään. Ja saahan tehon pihtaamisella ympäristön paremman havainnoinnin lisäksi myös pidempää käyttöaikaa samoilla paristoilla.

Ledien määrä

Oikea vastaus voi olla yksi. LED-komponenttien tehot kehittyvät niin huimalla vauhdilla, että yhdellä sellaisella saadaan aikaan pian jo auton valonheittimen teho. Silloin on toki kyse hyvin uusista ja siten myös kalliimmista komponenteista. Kun niitä vanhempia ja vieläkin vanhempia saa komponenttimarkkinoilta olemattomaan hintaan, käyttävät etenkin monet niin kutsutut halpavalmistajat tätä hyväkseen ja rakentavat tuotteita, joissa on ledejä monia tai jopa tusinoittain. Eikä siinä ole tietenkään mitään pahaa, valokiilat saadaan kyllä muotoiltua vaikka täydellisiksi myös monien valopisteiden kanssa. Ainoa haittapuoli tahtoo olla se, että halvimpien ledien valon väri on vähän kylmänlainen (sininen) ainakin tällä hetkellä.

Toisaalta myös monet eturivin valmistajat käyttävät paria kolmea valodiodia aivan huipputuotteissaan, hoitaen niillä valokiilan muotoja eri tilanteissa, eri teholuokkia ja joskus punaista valoa hämäränäön parhaaseen säilyttämiseen.

Valaisimen koko

Vaikka ledeillä ollaan jo päästy tavattoman pitkälle valomäärien kanssa, silti isompi valomäärä tarvitsee yhäkin isomman valaisimen, eniten paristojen tai akkujen koon vuoksi ja myöskin diodin tuottaman lämmön pois johtamiseksi. Otsavaloissa toki saadaan aika isotkin paristokotelot takaraivolle, vyölle taikka peräti reppuun ja valaisin pysymään varsin mukavasti paikallaan, niin ettei se menemistä haittaa, esimerkiksi suunnistamisessa.

Kevyt otsavalo, joka ei tunnu missään, on silti mukavampi pitkään käytettynä. Kun se yksi ja sama otsavalo on sitten käytössä retkellä muutenkin, alkaa sen koko ja kätevyys näytellä yhä suurempaa roolia. Ääriesimerkkinä  joku vyölaukkukaliiperin akkupaketti johtohärdelleineen syö kyllä hermot viimeistään sitä viidettä kertaa teltanpohjan myttyjen seasta etsiessä ja käyttökuntoon asetellessa. Takin taskuun sopiva ja yhdellä ranneliikkeellä käyttöön siirtyvä valaisin on paras ja mukavin kaikenlaisissa olosuhteissa.

DSC07242, Kolme nykyaikaista LED-valaisinta
Kolme nykyaikaista LED-valaisinta.

Valokiilan malli

Valokiilan muodolla on tavattoman suuria merkityksiä usealla tavalla. Ensinnä tietenkin niin, että pienempi kiila antaa kirkkaamman valaistuksen sen kattamalle alueelle, kuin laaja, samalla valoteholla. Mutta otsavaloissa aika laaja näkökenttä on kyllä poikaa. Tai tyttöä, jos niin haluaa. Kaikkein vaativin käyttö on edessä olevan reitin valaisu pimeällä kävellessä tai juostessa. Juoksemista ja suunnistamista ei nyt tässä kuitenkaan enempää käsitellä ja siinä touhussa tarvitaan kyllä sitten niitä suurempia valotehoja. Pimeällä maastossa kulkiessa olen ainakin minä havainnut seuraavien asioiden toimivan ja ei toimivan.

Tärkein asia on se, ettei valokentässä ole jyrkkiä, voimakkaita eroja tai rajoja. Koska ne koko ajan heiluessaan aiheuttavat ylimääräistä liikettä, joka rasittaa silmiä ja aivoja. Samaten jyrkkä raja kirkkaan valon ja pimeän välillä varmistaa sen, ettei sinne pimeään näe yhtään. Parhaiten näyttää toimivan pehmeästi hiukan kirkkaammasta keskustasta sivuille päin himmenevä valokenttä, joka ei tee ollenkaan jyrkkää rajaa valon ja pimeän välille. Hauskasti vanhat, perinteiset suunnistajien otsavalaisimia jo vuosikymmeniä valmistaneet yritykset hallitsevat nämä asiat, mutta monet isot ja tunnetutkaan uudemmat valmistajat eivät kaikki ihan vielä :-).

DSC07234, Otsavalon pehmeärajainen valokuvio
Otsavalon pehmeärajainen valokuvio. Kameran kenno ei toista valon hämärimpiä osia.

Joissain otsavalaisimissa on säädettävä valokiila. Sitä voidaan silloin käyttää sekä kävellessä laajalla valokentällä, että vaikka kauemmas katsomisessa tiukemmalla kiilalla. Tällainen monikäyttöisyys on tietenkin hyvä juttu, tosin tuoden mukanaan myös raskaan ja ulkonevan valopään, linssisysteemistä johtuen. Lisäksi tämäntyyppisten otsavalojen valokentät ovat ainakin useimmiten jyrkkärajaisia ja siten huonoja kävelyvaloja.

Kaikki tämmöiset asiat kyllä kehittyvät hurjalla vauhdilla nyt, eikä minullakaan ei ole kuin jonkinlainen, hatara käsitys olemassa siitä, mitä kaikkea sadat valmistajat koko ajan markkinoille tuuppaavat. Yhä vaan parempia valaisimia, halvemmissakin hintaluokissa, niin se kehitys etenee.

Valokiilan pystysuuntaus

Ehkä pikkuasia, tai sitten ei. Kaikkien otsavalojen valopää on jollain tavoin nivelletty, niin että valokiilan suuntausta voidaan säätää pystysuunnassa. Useimmissa valaisimissa tämä tapahtuu muutamalla karkealla pykälällä, parhaissa portaattomasti. Ihminen toki korjaa hiukan ei-optimaalisen valon tulokulman automaattisesti niskan asennolla, eikä tuota luultavimmin useimmat edes huomaa. Mokoma pikkuasiakin  iskee kuitenkin tajuntaan sitten, kun on hetken aikaa käyttänyt portaattomasti säädettävää valaisinta. Takaisin sieltä ei enää haluaisi tulla.

Valon väri

Parhaana valon värinä pidetään nykyään mahdollisimman puhtaan valkoista. Kyseessä on auringonvalon värilämpötila, eli 5000 Kelvin-astetta. Tämä valon väri näyttää esineet ”virallisesti” juuri oikean värisinä. Ihmissilmän värejä aistivien tappisolujen herkkyys on kuitenkin suurimmillaan keltaisen ja vihreän valon alueilla, joten keltaisempi eli lämpimämpi valon väri itse asiassa tuottaisi vielä parempaa näkemistä samaa valomäärää kohden kuin puhtaan valkea valo. Tätä aspektia ei kyllä ainakaan vielä tänä päivänä hyödynnetä ainakaan kannettavissa valaisimissa. Lieneeköhän syynä keltaisen valon vanhanaikainen fiilis?

LED-valoissa nykyään mahdollista tuottaa oikeastaan mitä tahansa värilämpötilaa ja kaikkia erilaisia LED-komponentteja on valmistajille saatavana. Juuri nyt on meneillään sellainen ”trendi”, että uusimmat ja parhaimmat ledit tuottavat hyvin puhtaan valkoista valoa, taikka jopa hiukan lämpöiseen valkoiseen vivahtavaa. Aikaisemmat ja nyt siis halvemmat tuottavat enemmän tai vähemmän sinertävämpää valoa. Äärimmilleen yksinkertaistaen siis kalliimmista LED-valaisimista saa valkoista valoa ja halvemmista sinisempää. Valkoisempi on ehdottomasti parempi ja sinisempi on ehdottomasti huonompi väri.

DSC00759
Uuden ja hyvän valaisimen valo, verrattuna 10 vuotta vanhaan. Tehoero näkyy myös.

Yksittäin jotain valoa vaikka kaupassa katsellen, sen väriä on kyllä aika vaikea aistia. Sinisyyden huomaa ainoastaan vertaamalla valoa johonkin oikeasti valkoiseen.

 

Kytkimet ja toiminnot

Suurimpaan osaan juuri nyt myytäviä ledivaloja on lisätty valaisemisen oheen erilaisia ”toimintoja”. Käytännössä ne ovat erilaisia vilkutuksia, SOS-morsetuksia, jne. Valmistajat tunkevat niitä tuotteisiinsa vissiin niiden arvoa nostaakseen, kun niiden toteuttaminen ei kerran maksa palanutta puupenniä. Mutta oikeasti ne tuottavat kyllä merkittävästi negatiivista arvoa ainakin luonnossa liikkuvalle käyttäjälle, koska aina valoa päälle laittaessa tai sitä säätäessä täytyy nikutella käyttökytkintä ties kuinka monta kertaa, yli merkillisten, häikäisevien vilkutusten. Jos siis löydät otsavalon ilman vilkutuksia, osta se. Niiden puuttumisesta kannattaa vaikka maksaa jokunen kymppi ylimääräistä!

Se yksi ja ainoa tilanne, missä olen itse havainnut vilkutuksen ehkä hyödylliseksi, on maantien laidassa pimeällä kävellessä. Vilkkuvalo vielä tehostaa kävelijän erottumista pimeän tien reunalla. Tosin se samalla tekee valon hyvin huonoksi, ellei peräti aivoja ärsyttävän käyttökelvottomaksi itse valaisuun. Siksi oma valaisinarsenaalini koostuu nykyään otsavalosta ja pienestä LED-taskulampusta, joista jälkimmäisessä käytän vilkkutoimintoa maanteiden laidoilla pimeässä kulkiessani. Tällä tavoin voi helposti myös suunnata vilkun niin, että se on hyvin havaittavissa eri suunnista, otsavalon toimiessa oman kulkutien valaisimena.

Otsavaloissa on yleensä vain yksi ainoa kytkin, koska ne ovat pieniä ja ne halutaan pitää pieninä. Parhaimmillaan yhdelläkin kytkimellä pystyy kuitenkin toteuttamaan hyvät ja helpot toiminnot, joilla käyttäjä saa tehtyä haluamansa asiat ilman tolkutonta nikuttamista joka kerta. Esimerkiksi käyttämällä hyväksi lyhyttä ja pitkää painallusta. Hiukan isompiin taskulamppuihin mahtuu sitten jo parikin kytkintä ja niillä saadaan aikaan hyvin miellyttävä käyttöliittymä.

DSC00757
Isomman käsivalaisimen selkeät ja mukavat käyttökytkimet.

Vedenpitävyys

Täydellistä vedenpitävyyttä tarvitaan vain sukellusvalaisimissa, mutta vähintään kohtalainen veden sekä kosteuden sietokyky ovat kyllä suureksi eduksi myös ihan kuivalla maalla toimittaessa. Kas kun ne olosuhteet eivät kuitenkaan aina ole perin kuivat luonnossa liikkuessakaan. Euroopassa on käytössä oma luokitusjärjestelmä laitteiden suojaustasolle. Menemättä näihin niin kutsuttuihin IP–luokituksiin (Ingress Protection) sen enempää, voi olla hyvä tietää IP-luokan toisen numeron kertovan laitteen veden sietämisestä seuraavasti. 4: Suojaus vesiroiskeita vastaan. 5: Kestää vesiruiskun joka suunnasta. 6: Kestää suurella paineella tulevan ruiskun. 7: Kestää hetkellisen upotuksen veteen. 8: Kestää pysyvän upotuksen.

Oikeasti sateellakin käytettävän valaisimen suojauksen on syytä olla tasolla 5, mutta nelonenkin riittää yleensä hyvin kaikenlaisessa ”eräilykäytössä”. Toki enempi ja parempi suojaustaso ei missään tapauksessa haittaa. IP-luokitusta ei ole välttämättä kerrottu tai ehkä olemassakaan esimerkiksi joillakin halpaketjujen tuotteilla. Ulkokäyttöön suunniteltuina nekin ovat kuitenkin useimmiten aivan riittävästi vettä ja kosteutta sietäviä, eurooppalaisen luokituksen puutteesta huolimatta. Itselleni ei ainakaan ole osunut vielä yhtään tämän asian suhteen ongelmallista tapausta, vaikka olen käyttänyt ja testaillut melkoisen monia erilaisia LED-valoja, ihan halvimmissakin hintaluokissa.

DSC00753
Hyvin nykyaikainen pikkufige uimassa. 930 lm ja IPx8, hinta ulkomaisissa verkkokaupoissa noin 11 €!

Akut ja paristot

Paristoista taikka akuista kaikki mukana kuljetettavat valaisimet tietysti energiansa saavat. Paristot puolustavat yhäkin paikkaansa ihan hyvin, johtuen varsinkin niiden erinomaisesta saatavuudesta ja hieman niiden huokeasta hinnastakin. Toinen tai vaikka kolmaskin varasetti paristoja on helppo kuljettaa mukana vähän pidemmillä reissuilla. Tosin parhaat paristot, joissa on suurin energiasisältö ja hyvä vuotokestävyys kyllä maksavat aikalailla.

Ladattavat akut ovat viime vuosikymmenten aikana vallanneet alaa paristojen korvaajina. Niiden etuna on tietenkin uudelleen lataamisen ja käytön mahdollisuus, joka pidemmän päälle säästää merkittävästi rahaa. Akut myös pystyvät antamaan merkittävästi suurempia virtoja eli tehoja kuin paristot. Tällä voi olla merkitystä maksimitehojen ulos saamisessa joistain valaisimista, mutta harvemmin niissä teholuokissa, joita ulkoillessa tavallisimmin käytetään.

Kauhean pitkän aikaa kevyiden akkujen teknologiana on ollut Nikkeli-Kadmium (NiCad) ja sitten Nikkeli-Metalli-Hydridi (NiMh). Niiden energiantallennuskyky on kutakuinkin samaa luokkaa kuin esimerkiksi perinteisten alkaaliparistojen. Vaikka tehokkaammat Litium-pohjaiset teknologiat ovat olleet käytössä kannettavissa tietokoneissa ja matkapuhelimissa jo parin kymmenen vuoden ajan, on niiden tuleminen ”paristorintamalle” kestänyt jostain syystä tavattoman kauan. Nyt sekin on kuitenkin lopulta tapahtunut ja niin yhä suurempi osa esimerkiksi kaikista uusista kannettavista valaisimista käyttää niinkutsuttuja Litium-Ioni (Li-Ion) –akkuja, joiden energiatiheys on keskimäärin 30% parempi kuin vanhempien akkujen taikka paristojen. Lisäksi ne ovat huomattavasti kevyempiä.

DSC00747
AAA-paristo, AA-koon akku ja 18650 Litiumakku, yhäältä alas.

Käyttäjän kannalta kätevintä olisi tietysti se, että otetaan vaan uudet Litiumakut käyttöön vanhojen NiMh-akkujen tai paristojen tilalle. Tämä ei kuitenkaan onnistu, koska Li-Ion –kennojen jännite on paljon suurempi kuin noiden vanhempien teknologioiden. Se on peräti 3,7 volttia, versus 1,2 (NiMh) ja 1,5 (paristot). Näin ollen valmistajat ovat standardoineet aivan eri malliset ja kokoiset uudet akkutyypit. Niistä kaikkein eniten käytetyksi näyttää muodostuvan tyyppi 18650, joka siis omalla tavallaan noussee korvaamaan kaikkein suosituinta vanhaa AA-paristomallia, eli nk. ”sormiparistoa”.  Summa Summarum: Uusissa valaisimissa käytetään ihan erilaisia akkuja kuin vanhoissa! Vanhat paristot eivät sovi uusiin fikkareihin, eivätkä uudet akut mihinkään vanhoihin laitteisiin.

Virransyöttö

Vielä yksi palanen teknologiaa voi olla hyvä tietää uutta fikkaria itselleen ostaessa. Vanhemmissa lampuissa sähköä syötetään paristoilta LED:ille yleensä tavallaan suoraan, enempiä reguloimatta. Silloin päädytään siihen, että valoteho pikkuhiljaa himmenee kun paristojen tai akkujen teho alkaa hiipua. Moinen tapahtuu useimmiten niin hiljaa, että ainakin yksin pimeässä kulkija havaitsee sen vasta, kun valo on himmentynyt jo aivan olemattomaksi. Uudemmissa ja paremmissa valaisimissa virransyöttöä sen sijaan reguloidaan tarkasti, yleensä nk. hakkurivirtalähteen avulla. Niin aikaansaadaan se, että valoteho säilyy aivan samana ja muuttumattomana alusta loppuun. Näissä valaisimissa on toki sitten myös parasta olla joku tapa, millä ne kertovat käyttäjälle ainakin jonkun verran etukäteen siitä, että jäljellä oleva sähkömäärä on vähissä.

Käsivalaisimet

Kaikki yllä kerrottu pätee myös käsivalaisimiin, tai taskulamppuihin, kuten niitä on ennenvanhaan tavattu kutsua. Fikkareissa paras valokiilan muoto on erilainen kuin otsavaloissa. Niissä on useimmiten voimakas kohdennus, eli kapeampi valokiila, joka yltää kauas. Pitkälle kantavan valon paras kiilan muoto onkin mahdollisimman kapea ja tiukka valokimppu, vähäisellä hajavalolla. Liian kapeaa kiilaa ei voida tavallisilla valaisimilla edes aikaansaada.

Äärimmäisen harvoissa valaisimissa on tuollainen puhtaan kapea valokiila. Tavallisin on sellainen, missä on tiukka tai tiukahko kiila keskellä ja sen ympärillä himmeämpi valokehä, joka valaisee lähiympäristöä. Tällaisen valokiilan dominanssiin on kaksi syytä. Ensinnäkin täysin tiukan valokiilan aikaansaaminen on haastavaa ja toisekseen myös taskulamppuja ajatellaan useimmiten ainoina yleisvaloina, jolloin lähellekin on hyvä saada jotain valoa, vaikka kauemmas välillä tihrustetaankin.

DSC07238, Taskulampun mahdollisimman tiukka valokiila
Taskulampun mahdollisimman tiukka valokiila. Samassa paikassa kuin otsavalon edellä.

Ainakin sormikokoa suuremmissa käsivalaisimissa on jo tilaa enemmälle kuin yhdelle kytkimelle ja fiksuimmat valmistajat myös käyttävät tuota mahdollisuutta hyväkseen. Kahdella nappulalla saa jo erittäin kätevät ja helppokäyttöiset toiminnat, vaikka omistaen toisen virtakytkimeksi ja toisen tehon säätöön.

Minulle itselleni on jo aikoja sitten muotoutunut sellainen ”valaisinstrategia” pimeällä liikkuessani, että käytän lähivalaisuun (siis noin kaikkeen) otsavaloa ja mahdollisiin kauemmas tiiraamisiin pientä,  mahdollisimman tiukan kiilan omaa fikkaria.

Leirivalot yms.

Erilaiset myrskylyhdyt ovat toimineet leirivaloina halki menneiden vuosikymmenten ja kaikkein mahtavimpina sellaisina tietenkin paineella ja hehkusukalla toimivat niinkutsutut ”voimavalolyhdyt”, tunnetuimpina niistä täällä meillä päin Petromax ja Tilley. LED-valojen tehot ovat viime aikoina nousseet jo sellaisiksi, että myös erilaiset leiri- ja telttavalot ovat perin järkeviä niin kooltaan, painoltaan kuin valoteholtaankin. Itselläni ei ole kokemusta moisista ainakaan vielä, mutta fiksuilta näyttävät uusimmat sellaisetkin jo ainakin kuvien ja numerotietojen perusteella.

Hyvää ja halpaa – olkaa hyvä.

Tämä asia tekisi mieleni kuitata vain referoiden ainakin Tampereen seudun motoristien muistaman legendaarisen Värisen Veikon vastausta liikkeeseen sisään tulleelle kaverille, joka kertoi etsivänsä hyvää ja halpaa moottoripyörää. ”Loistavaa, mehän teemme sitten kaksi kauppaa!”. Ei ole missään tapauksessa kokonaan vanhentunut tuo viisaus vieläkään, mutta kehityksen kehittyessä tällä alueella niin valtavaa vauhtia, miettimään kyllä jo joutuu.

Jos haluaa ottaa kustannuspuolen pois yhtälöstä ja tosiaan etsii ainoastaan parasta mahdollista valaisinta itselleen, silloin hakeminen ei ole kovin vaikeaa. Kannattaa katsoa ja kokeilla tunnettujen ja mieluiten vielä kauan markkinoilla olleiden yritysten kalliimman pään malleja. Niissä käytetään aivan varmasti likimain uusimpia markkinoilla olevia LED-komponentteja, joiden energiatehokkuus on suurempi kuin vanhempien mallien, samoin kuin valotehokin. Myös valon väri on siisti valkoinen. Jopa valokiilan muotoon, tasaisuuteen, jne. on ymmärretty kiinnittää huomiota. Samoin on kytkimen toimintojen kanssa.

Mutta mutta. Kun meistä melkein jokainen kyllä vaan katselee myös sitä hintaa. Ja kun juuri tämä ledituotteiden alue vielä kehittyy nyt aivan valtavalla vauhdilla, se tarkoittaa seuraavia asioita. Valmistajia ei ole enää korkeintaan kymmenkunta niin kuin joskus ennen, vaan jo satoja. Tuotteita on tuhansia erilaisia. Se mikä oli parasta ja hienointa viime vuonna, on tänä vuonna peruskamaa varmaan 50 valmistajan tuotteissa. Joten kyllä sitä mielellään tutkii, jos vaikka saisikin kolmella kympillä kaiken sen, mitä tarvitsee ja haluaa, kahden sadan euron sijasta.

Muuten, kolmella kympillä tosiaankin saa tänä päivänä jo ainakin riittävän hyviä otsavaloja tai käsivalaisimia ihan mihin tahansa retkeilykäyttöön. Ja fiksusti valitsemalla sillä rahalla voi saada jopa sen aivan täydellisenkin! Jos siis haluat hankkia valon, jolla pärjää loistavasti joka paikassa, muttei ole tarvetta saada koko maailmaa valkeaksi aina välillä, tai ainakaan näyttää närhen munia kavereille, etsi itsellesi seuraavanlainen valaisin:

  • Kevyt, pieni ja kätevä!!
  • Maksimi valoteho on jotain 150-300 lumenia. Ensi vuonna taas enemmän.
  • Valon väri on puhtaan tai lämpimän valkoinen.
  • Pehmeä valokiilan muoto.
  • Näppärät kytkintoiminnot, ilman vilkutuksia. Paitsi jos pitää niistä.
  • Virtalähteenä vaihdettava Li-Ion –akku tai pari.

Näe sinäkin edessäsi loistava polku!

Ehkä kuitenkin erilainen, kuin Perun maolaisilla sisseillä aikanaan. Toisaalta, mikäpä minä olen kenenkään muiden polkuja kommentoimaan.

–Kari

 

Advertisements

2 thoughts on “Päivänsäde ja menninkäinen

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s