Herttuan tarinat #6 – Kaksin yksin Nuuksiossa

Tiivistelmä: Laavukeikka eteläisen Suomen alkutalven umpimärässä kelissä. Suomen vilkkaimmassa kansallispuistossa, missä ei näkynyt ristin sielua.

Jääriitteinen Holma-Saarijärvi joulukuun kelmeässä aamuvalossa. Kuva: M.Lindroos.

 

 

Idea ja sen toteutus

Idea tästä heitettiin jo aika kauan sitten ja useiden ajankohdan uudelleen skedulointien jälkeen pääsimme lopulta asiaan 16. joulukuuta 2013. Kyseessä oli siis meneminen istumaan tu­lil­le kaverini hyvin tun­temaan Nuuksion kansallispuistoon. Hiukan testailemaan joitain yö­py­mis­vä­li­neitä sekä myös­kin vaihtamaan ajatuksia erilaisilta työrintamilta, menneisyydestä ja varsinkin tule­vai­suudesta.

Emme peruneet tai siirtäneet keikkaa, vaikka keli maanantaina oli sellainen mahdollisimman vähän ketään ulos houkutteleva. Neljä astetta lämmintä sadetta reippaan tuu­len ryy­dit­tämänä. Tallustimme noin parin kilometrin matkan Haukkalammen jäi­sel­tä parkkipaikalta leiripaikkaamme, valmiille laavulle Holma-Saarijärven rantaan.

Pikkuisen kävelyn jälki Google Earth -satelliittikartalla. 4,5 km ja 16 t 27 min – koko keikka yöpymisineen!

 

Kunnon tulet

Tuotapikaa laitoimme tulet laavun edustan nuotiopaikkaan ja istuskelimme sen jäl­keen tiiviisti loimun ääressä koko illan. Kun vettä satoi koko ajan, mepä sitten pidimmekin kohtalaista braa­sua tällä kertaa. Sellaista, että välillä piti oikein mennä vähän etäämmälle tar­kis­ta­maan kuinka paljon ulkona oikeasti satoi. Nimittäin siinä tulipiirissä vesi ei meitä juurikaan kastellut. Ihan oi­keasti, se vissiin haihtui tai höyrystyi jonnekin! Tai sitten tulen aiheuttama il­ma­vir­ta­us teki jotakin. Joka tapauksessa siinä oli perin hieno istuskella ja parantaa maailmaa.

Joku syyllisyydentunto toki vaikutti koko ajan taka-alalla, kun moisella tavalla tulta pidimme ja puita käytimme. Molemmat tiesivät hyvin, miten nuotioita poltellaan kun ollaan omil­laan tuolla jossain. Juuri sen kokoista tulta vain pidetään kun tarvis on ja polttopuita käytetään varsin nuukasti, koska niiden hankkiminen luonnosta niin, ettei tehdä mitään hallaa ympäristölle, ei usein ole ollenkaan helppoa. Sama ”vain tarpeen mukaan” –filosofia on tietenkin oikein kaikilla leiritulilla, myös ulkoilualueilla. Tosin kunnon sadekeli kyllä ihan oikeasti sitä tarvetta nosti.

Kunnon tulet. Oliko tuo nyt kohtuutonta kumminkaan? Kuva: M.Lindroos.

Nykyään köyhän ja velkaisen isänmaamme tarjoamien resurssien mahdollinen lievä ylikäyttö tuolla tavoin siis kyllä hiukan kaihersi. Mutta toisaalta mietin myös näin. Tämä oli minun kohdallani ihka ensimmäinen kerta, kun käytin minkään kansallis- tai luonnonpuiston valmiita polttopuita. Ja on varsin todennäköistä, että seuraavakin kerta on vuosien tai vuosikymmenten päässä. Niinpä ainakin vuositasolla tai leirikertaa kohti olen varmasti vieläkin käyttänyt niitä äärimmäisen niukasti.

Hyvin syöntiä nuotiolla

Malkus loihti Trangialla ja avotulella meille kerrassaan muhkeat kana-vihannesateriat. Tämä täytyi mainita jo ihan sinälläänkin, sekä myös kirjallisesti vahvistaa se, että hän samalla lupautui muo­namestariksi seuraavaan yhteiseen laavukeikkaamme Eräveljet-porukalla.

Parit olvit nautimme ruuan painikkeiksi, sekä jossain vaiheessa myös tujaukset huippuviskiä (termi vaatii ja saa selityksensä joskus). Ja olikos Malkuksella vielä pieni konjakkipullokin jossain jemmassa? Kumma kun ei oikein muis­ta :-).

Leirikokki hommissaan laavun edustalla.

Varusteiden testailua

Nukkumavarusteet eivät nyt erityisemmin testiin päässeet, kun keli oli varsin lämmin ja leiripaik­ka kertakaikkisen kuiva. Minä en ainakaan muista tuosta testauksesta muuta kuin että nukahdin heti ja heräsin vasta aamulla. Nukuin siis taas yhdistelmällä Nordisk Fjäder Caravan II + Fjellduken King Size. Molempien vetoketjut kokonaan auki. Makuupussini oli tuo tavattoman monissa oloissa testattu ja yli 30 vuotta käytetty 1,3 kilon ruotsalainen klassik­kountu­va­pus­si.

Kyllä yhtä ja toista hyödyllistäkin testausta tuli kuitenkin tehtyä. Mainittavimpana uusi remmi­konstruktio sekä järeä suojapussi 906-rinkkani päällä kannettaville tavaroille. Ideoitu rus­ka­vaelluksen kokemusten perusteella ja erinomaisen näppäräksi nyt todettu.

Edellisellä laavukeikallamme pettänyt Hackmannin nokipannuni oli eräveli Vesan idean mukaan renoveerattu­na uudelleen käytössä ja nythän se on parempi, kuin mitä rahalla ostamalla saa! Sen tarinan kerron ihan omanaan joskus.

Myös otsa­va­lai­simen käyt­täy­ty­mi­nen sekä käyttö aivan lopussa olevilla pattereilla tuli kokeiltua. Uu­siakin oli kyllä mu­ka­na.

Tyhjä kansallispuisto

Monia upeita leiripaikkoja tarjolla, myös pikku saaressa. Kuva: M.Lindroos.

 

Yhtään ristin sielua emme koko keikalla nähneet, ennen kuin vasta parkkipaikan lähellä aamulla. Rauhassa saa olla Suomen vilkkaimmassakin kansallispuistossa kun valitsee ajankohdan ja kelin sopivasti.

–Kari