Historiallinen jääsukellus

Yksi jääsukellus Ojamon kaivoslammessa.

Tiivistelmä: Kertomus kahden kaveruksen talvisukelluksesta jään alla, Ojamon kaivoslammessa Lohjalla. Tarkoituksena ottaa jotain valokuvia noista erikoisista pinnanalaisista maisemista alkutalvella, näkyvyyden ollessa yleensä parhaimmillaan. Mukana on myös historiaa sekä nostalgiaa, koska allekirjoittanut on aikanaan toteuttanut siellä mitä huimimpia löytöretkeilyprojekteja niin pienempänä kuin suurempanakin pojan koltiaisena.

Laaja näkymä talviselle kaivoslammelle etelästä pohjoiseen päin. Kuva: Pekka Tuuri.

 

 

Lukijalle: Tämä minun sukelluslokieni käyttäminen materiaalina Lähierä-juttuihin omassa kategoriassaan nimeltä ” Pinnan alla osin” hakee vielä blogiin sopivinta muotoaan. Tässä kategorian toisessa artikkelissa käytän lokitiedostoa niin, että laitan alkuun pienen dataosion sellaisenaan ja sen jälkeen lisään lokin tekstiin väliotsikot sekä valokuvia. Teksti itsessään on aivan sellaisenaan minun sukelluslokini. Aivan ensimmäiseksi laitan hiukan tietoja itse kohteesta. Tämä osio ei ole kotoisin sukelluslokistani.

 

Kohde, jolla on muhkea – ja myös henkilökohtainen – historia

Uudellamaalla, Lohjan kaupungin alueella sijainneella Ojamon kaivoksella on komea historia aivan koko maammekin perspektiivillä. Se kun oli Suomen ensimmäinen rautakaivos, jonka virallinen perustamisvuosi oli 1542. Noita mielenkiintoisia vaiheita ei minun kannata lähteä tähän enempää eri lähteistä lainailemaan, vaan laitan alle kaksi linkkiä Wikipedian artikkeleihin. Lisäten niihin vain kolme seikkaa, jotka meikäläisen tuohon kaivokseen sitovat.

1. Isoisäni työskenteli siellä syksystä 1938 talvisodan alkamiseen asti, mille tielle hän sitten jäi. Perimätiedon mukaan hän työskenteli silloin tasolla yhdeksän. Kyseessä on ollut 88 metrin syvyys, jolle päästiin työskentelemään vuonna 1939.
2. Lapsuuteni Lohjalla asuneena ja kaivoksen silloin vielä toimiessa, se oli pojanviikareille ultrajännittävä paikka, minne joskus uskaltauduttiin jopa menemään kurkistelemaan järeiden verkkoaitojen ali ryömien.
3. 1980 luvulla ryhdyimme sukeltajina tutkailemaan ensin vedellä täyttynyttä kaivoksen avo-osaa ja sitten sen tunneleita muutamien kavereitteni kanssa, päätyen sitä myöten aloittamaan niin kutsutun tekniikkasukelluksen, varmaankin ensimmäisten joukossa Suomessa. Se jatkui sitten vuosituhannen loppuun saakka toinen toistaan jännittävämpinä luolasukellusprojekteina, samaan aikaan kun sukellustoiminta siellä koko ajan lisääntyi muidenkin toimesta.

https://fi.wikipedia.org/wiki/Ojamon_rautakaivos

https://fi.wikipedia.org/wiki/Ojamon_kalkkikivikaivos

Lisääntynyt sukellustoiminta ja monet erilaiset alueen muuhun käyttöön liittyneet suunnitelmat menivät sitten ristiin 90-luvulla, aikaansaaden niin monia, monimutkaisia ja huikeita tapahtumia, että niistä pitäisi ehdottomasti kirjoittaa oma historiikkinsa! Ehkä se on jo tehtykin, itse en mitään sellaista vaan nyt löytänyt?

Pieninä esimerkkeinä noiden aikojen menosta olkoon vaikka tapaukset, missä poliisit odottelivat laiturilla monen tunnin mittaiselta sukellukselta palaavia harrastajia nimiä ylös keräillen. Ja sitten lohjalaisten sukeltajien nerokkaasti Ojamosta KTM:ään tekemä kaivosvaltaus, joka pitkien vääntöjen jälkeen lopulta johti järkevään sopimiseen osapuolten kesken ja nykyisen kaltaiseen tilanteeseen, missä kaikki oikein hyvin kaivoslammelle mahtuvat.

Joka tapauksessa kannattaa katsella ainakin verkosta löytyviä aivan huikeita vedenalaisia kuvia ja videoita Ojamon kaivoksesta, joka on jo pitkään ollut luultavasti koko Suomen paras luolasukelluspaikka.

Karin sukelluslokin dataosa

• #849  12.02.2011      Lohja, Ojamon kaivoslampi
• Type:    Jääsukellus valokuvaajan mallina, omalla narulla
• Gear:    Apeks 2/2, Transpak, 905, V12, 2×12/200, 13.5kg (Bow), AirZ
• Weather: Mitä upein aurinkoinen talvipäivä, pakkasta 15 astetta, auringossa vähemmän.

• Down/Surf:     13:15 – 14:01
• Depth/Time:  18.9m / 45 min (AirZ)
• Visib/Temp:   10m / 0 C
• Gas:                  (200 – 95) * 24 = 2500 ltr
• Buddy:              Pekka Tuuri
• Hours tot:        559h11

Varustautuminen

Pekka sai minut taas sukeltamaan ja erityisesti Ojamolle, pitkästä aikaa. Edellinen dyykkini siellä olikin lokeista katsoen PALJON kauempaa kuin edes muistin: Dive#834, 22.01.2005. Tuon monia viikkoja jo kestäneen ”houkuttelun” aikana minä sain aktivoitua Ojamo-portaalin tunnukseni, jotta voin ylipäätään siellä taas sukeltaa. Ja olin kovin tyytyväinen huomatessani minulla olevan siellä yhä L2-luokitus perintönä niiltä 90-luvun lopun pioneerisukelluksiltamme Ojamolla Tompan, Rikken ja Jonen kanssa. Samalla tuli emailin kautta linkkauduttua myös Klaus Berghemiin, joka oli silloin koko Ojamon sukellustoiminnan vetäjä.

Varusteissa oli kovasti rakentelua edellisinä iltoina kun ei ole tullut sukellettua juuri yhtään ylipäätäänkään ja vielä harvemmin näillä raskaammilla varusteilla. Melkein joka toinen letku, liitin ja mittari tuntui vuotavan, tavaroita oli kokonaan hukassa, jne. Sain toki kaiken kasaan, mutta aikaa meni varmaan 5 tuntia perjantai-iltana!

Luolasukeltajan perussetti silloin 80-luvulla, tupla-12 pullot ja siipiliivi, paino 45 kg ilman painovyötä ja muita pulloja.

Matka ja alkutouhuilut

Pekka ajoi sitten pihaamme Neidonkalliolla yhdeksän jälkeen aurinkoisena lauantaiaamuna, lastattiin minunkin kamani hänen vanhaan tuttuun Voyageriinsa ja ajeltiin Lohjalle. Ojamolla haahuiltiin ensin siellä, mistä ennen ajettiin Innofocuksen rantaan ja ihmeteltiin miten valtavasti paikka oli taas muuttunut meidän edellisistä kerroistamme siellä. Meripelastuskeskuksen mahdottomat härvelit ovat vallanneet altaan koko eteläpäädyn ja sinne itärannalle rakennetaan melkein rivitalon näköisiä ja kokoisia rakennuksia ammattisukeltajien koulutustoimintaa varten.

Siinä sitä ollaan menossa. Kuva: Pekka Tuuri.

Lopulta ajoimme sinänsä menneiltä vuosilta myös tuttuun Ojamon sukeltajien tukikohtaan altaan pohjoispäätyyn, mikä oli aivan turvoksissa autoja ja ihmisiä. Klasu oli onneksi paikalla ja hänen hyvällä avustuksellaan Pekka sai kuin saikin Voyagerille vielä priimapaikan. Joskus kymmenen jälkeen olimme pelipaikoilla. Sitten siinä kuluikin tunteja ihmetellen missä välissä me mahtaisimme päästä sukeltamaan, kuka voisi toimia köysimiehenä, jne. Mutta hyväksi tuo kaikki siellä käytetty aika oli, koska ehdimme myös katsella, kysellä ja suunnitella omaa sukellustamme ja päädyimme tekemään sen keskellä lampea olevasta avannosta, eikä suoraan pohjoispään laiturilta, kuten ensin tuumasimme. Näin oli parasta, koska sieltä köydet riittäisivät länsireunan luolansuille, päinvastoin kuin pohjoispäädyssä. Samoin oli tosi mukava ehtiä jutella Klasun kanssa niin menneistä kuin tulevista. Jälkimmäisistä mielenkiintoinen on hänen suunnitelmansa Ojamon sukeltamisen ”historiatapahtumasta” ehkä joskus ensi syksynä ja ehkä jossain Tytyrin luolahallissa! Meikäläiset voisivat tuoda sinne jotain häivähdyksiä (valokuvia, videonpätkiä ja tarinoita) varhaisilta Ojamon sukelluksiltamme 80-luvun alussa. Mutta sitten yhden maissa lähestyi meidän sukellusaikamme. Olimme kantaneet köydet ja muut kamat avannon vierelle. Pekka puki pakettinsa myös päälle siellä, minä puolestani suoraan autosta.

Sukelluksen tirisevät alkutahdit

Minä mulahdin avantoon ensin ja menin jään alle tunnustelemaan tilannetta ja varusteita. No, kuplia tirisi sieltä sun täältä, mm. pääannostajan ja letkun liitoskohdasta. Ja painemittarin letku oli seula, siitä nousi mikrokuplien vanoja monesta kymmenestä kohtaa! Lisäksi oikean käden hanskan peukalo vuoti vähäsen. Mutta ei tuo luultavimmin paljoa haittaisi kun kädessä oli paksut Thinsulate-sormikkaat sekä villalapaset. Pekka tuli kohta perässä avantoon kameravarustuksensa kanssa. Minä kytkin naruni Pekan köydessä sitä varten olevaan solmuun ja menin pohjalta etsimään pintamiehemme sinne juuri päättyneellä sukelluksellaan kadottamaansa lampun metallikahvaa. Näkyvyys kivikkorinteellä 10 metrissä oli aivan erinomainen ja tuo metalliosa löytyi minuutin etsinnällä. Vein sen pintaan ja sitten lähdimme sukeltamaan jään alla kohti lammen länsireunaa.

Ihanaa leijuntaa jääkannen alla! Kuva: Pekka Tuuri.

Jähmettynyt metsä veden alla

Pekka sukelsi aivan jään alla ja minä seurailin hiukan syrjässä. Hetken päästä Pekka näytti hänen annostajansa kuplivan hiukan ja lähti jo takaisinpäin sen vuoksi. Mutta se loppui ja taas suuntasimme länteen. 10 minuutin ajalla pudottauduimme viimein hiukan alaspäin noin 5-7 metrin syvyyteen, missä heti pian tuli edessämme näkyviin vanhat tutut suuret haapapuut! Ne näyttivät yhäkin erikoisen hienoilta siellä veden alla, vaikka lehdet olivat tipotiessään jo aikoja sitten, samoin kuin pienimmät oksanhaaratkin. Pekan merkkejä tulkiten minä kiersin puun toiselle puolen ja pasteerailin siellä paikallani mallina kuville. Tuon jälkeen ajattelin, että menemme heti puiden takana olevalle luolansuulle ottamaan suunnitellut silhuettikuvat, mutta Pekka oli lähdössä uimaan jonnekin pohjoisen suuntaan. Sain huidottua hänelle, että tuolla alhaalla se on ja sinne mentiin.

Kovin paljoa ei enää ole jäljellä niistä metsiköistä, joissa oli vielä lehdet ja neulasetkin jähmettyneinä oksiin 80-luvulla. Kuva: Pekka Tuuri.

Luolansuukuvan yritys

Pekka meni edellä, koska hänen piti ottaa kuvat luolansuun sisältä ulospäin. Näin hänen menevät lähellä pohjaa ja pöllyttävän sitä räpylöillään! Koetin karjua ja huitoa merkkejä, mutteivät ne mihinkään kuulu. Niin pölypilvet alkoivat vääjäämättä viedä näkyvyyttä. Koetettiin vielä ottaa jotain fotoja aivan luolansuun yläreunassa, mutta ei se enää oikein onnistunut. Kirkkaan veden ”rako” oli jo hyvin kapea, enkä minä osannut asettautua siihen oikein vaan olin kuulemma liian korkealla Pekan kameraan nähden. Ja se kamera taas oli liian korkealla sumun takia….. Pekka sai kuin saikin kuulemma kuitenkin yhden ehkä kivanlaisen kuvan ulos kallioseinän aukosta.

Kirjoittaja vielä fiilistelee ennen takaisin avannolle paluuta. Kuva: Pekka Tuuri.

Pintautuminen maisemien katseluineen

Takaisin ylöspäin mennessämme katselimme uudelleen haapapuita ja Pekka otti niistä ja minusta vielä pari kolme kuvaa. Sitten vaan pikkuhiljaa takaisin ylös jään pintaan ja samaa reittiä takaisin avannolle, seuraten köyttä, jonka pintamies piti oikein siististi sopivan kireällä koko ajan. Avannolla Pekka ryhtyi nousemaan ylös, minä sovin pintamiehen kanssa tekeväni vielä pienen max. 10 minuutin katselukierroksen altaan itäreunan sorarinteillä. Potkin siis rauhallisesti menemään, katsellen mm. sitä poikittaista soraharjannetta, jonka meripelastajat meinaavat kuulemma ruopata pois. Kai se sitten haittaa heidän moottoriveneitään siellä metrien syvyydessä. Näkyvyys oli siinä rinteillä aika erinomainen, sanoisin jopa 15 metriä. Kääntyessäni huomasin potkineeni narun ainakin toisen jalan räpylän ympäri, enkä viitsinyt jäädä sitä selvittämään vaan uin takaisin avannolle.

Sukelluksen profiili Uwatec Air Z -sukellustietokoneesta.

Jälkitoimet ja kotimatka

Jäljellä oli tavaroiden roudaamiset ja pakkaamiset, turinoiden samalla vielä monen sukeltajan kanssa. Paluumatkan neuvoin Pekan ajamaan Karskogin kautta, missä maisemat olivat todellakin ainutlaatuisen kauniit, peltojen kimaltaessa säihkyvän valkoisina! Ja Pekka pääsi näkemään yhden Etelä-Suomen lukemattomista kuuluisista kartanoista, Sjundbyn kartanolinnan koskineen. Hienon hieno keikka, jonka jäljiltä Pekka lähetti minulle muutaman aika nätin pinnanalaisen kuvan Ojamolta.

Jälkikirjoitus Apeks -regulaattoreille

Minun Pitää kyllä nyt lopulta viedä koko tämä kahden Apeks-regun settini aivan täyshuoltoon. En tiedä kehtaako tätä kenellekään edes kertoa, mutta onpa nyt sitten aivan ensimmäinen kerta kun kumpaakaan niistä ylipäätään huolletaan. Ovat palvelleet minua täysin häiriöttä ainakin 15-20 vuotta putkeen! Luultavasti vielä kauemmin, tarkistanpa joskus. Eikä niissä muuten vieläkään ole mitään vikoja taikka häiriöitä, eivätkä jäädy, päinvastoin kuin monet muut regut. Saapas nähdä sitten huollon jälkeen…..

–Kari

 

Kaivoksen karttoja

Ohessa uteliaille sieluille vielä pari karttalehteä vanhasta Ojamon kaivoksesta, antamaan pientä vinkkiä siitä, millainen oma ”avaruutensa” siellä on ollut ja yhä on sukeltajille! Syvyyttä riittää aina 260 metriin saakka, yli hurjimpienkin tekniikkasukeltajien kykyjen ja riskinottotarpeiden. Eri tasojen louhintasalien ja niitä yhdistävien tunneleiden verkostot kulkevat laajalla Lohjan kaupungin ja Lohjanjärven alla.

Esimerkkiä yhden tason louhintasalien ja niitä yhdistävien tunneleiden verkostosta.

 

Poikkileikkauskuvat kaivoksen hissikuilusta, jota pitkin niin malmi kuin miehet kuljetettiin.

Nykyään nuo vanhat hienot kartat ovat digikopioina saatavissa Kauppa- ja teollisuusministeriön toimesta Arkistolaitoksella. Tässä suora linkki niihin.

Silloin joskus hurjalla 80-luvulla ne myös löytyivät ministeriön arkistojen uumenista ja minä muistan yhä elävästi, miten me Jonen kanssa vietimme pari arkistopölyistä päivää siellä KTM:n kellarissa, skannaten kaikki nuo karttalakanat omaan talteemme pienellä HP:n käsiskannerilla. Ehkä sitäkin paremmin ovat tosin mieleen jääneet useat mukavat kesäpäivien kahvitauot Kauppatorilla :-).