Kaakkolammen kämpällä

Eräveljien kämppäkeikka Keski-Suomen korpimailla

Yhteenveto: Kertomus eräveljet-porukan ensimmäisestä kämppäkeikasta ja perin juurin upeasta päivävaelluksesta uskomattoman hankikannon päällä, Metsähallituksen Kaakkolammen kämpän ympäristössä, Ylöjärven kunnan pohjoisosassa.

 

Kaakkolammi 012
3/4 porukasta kämpän edustalla, lähdössä päivän kävelyretkelle luontoon. Kuva: M.Lindroos.

Tämä on taas vaihteeksi näitä ”Eräveljet-tarinoita”, jotka olen kirjoittanut pienen porukkamme joistain retkistä, nimenomaan tallentamaan niiden muistot mahdollisimman hyvin osallistujille. Muille tällainen saattaa olla liian pitkää ja yksityiskohtaista kerrontaa. Mutta sellaisen tunteen iskiessä on lukijalle tietenkin olemassa maailman helpoin pakotie. Ja minähän ainakin toivon, että tällaisen kerrontatavan kautta voisi joku muukin päästä melkein mukaan tuntemaan niitä hienoja fiiliksiä, joita me pääsimme kokemaan!

 

Retki 20.-22.03.2015

 

Erilainen keikka

Eräänlainen juhlakeikka oli nyt kyseessä. Siitä on nyt tasainen neljännesvuosisata, kun meikäläinen pääsi aloittamaan lähieräilyn ja sen myötä paljon aikaisempaa intensiivisemmän luonnossa liikkumisen alan legendan, Muhammed ”Masa” Kärjen mukana. Ja 23 vuotta siitä, kun vielä Vesakin lähti mukaan ja Eräveljien seurakunta lähti oikeasti muotoutumaan. Nuo varhaishistoriathan löytyvät kiinnostuneille tämän blogin jutusta ”Lähieräilyn keskipitkä historia”.

Toisekseen. Mitään kämppäkeikkoja ei oltu vielä koskaan tehty Eräveljien porukoilla, vaan kaikki monenmoiset, erilaiset retket eri osallistujien kesken olivat aina tapahtuneet yöpyen laavulla, teltassa tai  kodassa. Tämä koskien myös vielä toistaiseksi harvemmin tapahtuneita pidempiä vaelluksia esimerkiksi Lapissa.

Kämppäkeikankin järjestämisestä joskus oli tosin ollut puhetta etenkin Hobittiveli Vesan kanssa, koska hän oli monesti kertonut hienoista kämppäretkistään Liesjärven kansallispuistoon jonkun kaverinsa kanssa. Niinpä moisen järjestelyvastuu vieräytettiin Vesalle jo joskus useita vuosia takaperin. Ja aika ajoin tapahtuneiden perään kyselyiden seurauksena vuoden 2014 lopulla Vesa lopulta lähetti Eräveljien jakelulla ehdotuksen keikan ajankohdasta. Ja parisen viikkoa ennen toteutusta myös tiukan toimintasuunnitelman, jonka oheistan alle, sen tekijän luvalla.

Ote peruskartasta
Alue peruskartalla. Ote palvelusta Retkikartta.fi. Karkea sijainti selviää yo. linkistä.

Kaakkolammen keikka operaatiosuunnitelma

Tiistai-Torstai

01) Jokainen hankki etukäteen väkijuomia oman tarpeensamukaan, ihan niinkuin laavukeikalla. Kaikki varusteet on voitava kantaa enintään noin 6 kilometriä. Muuten on yhteismuonitus.

02) Pakataan normaali metsämarsille sopiva varustus , saappaat, otsalamput ja taskumatti. Ei suksia tai lumikenkiä. Vetimet kämpällä hengailuun ja  saunomiseen.  Alussa kämppä voi olla  kylmä, mutta majoitustiloissa pyritään välttämään saappaiden käyttöä, joten jotkut lämpimät luistit on mukavat. Majoitteina kesämakuupussi riittänee ja tyynyliina mahdollisille kermaposkille.

03) Malkus ilmoittaa Vesalle ja Aarnolle milloin pääsee lähtemään perjantai-iltapäivällä.  Mitä aikaisemmin sen parempi.

Perjantai

1) Aarno hakee Vesan Laurinlahdesta ja ajavat Pääkaupunkiseudulla Malkuksen ilmoittamaan aikaan lähtöpisteeseen. Ryhmä   varusteineen nousee Malkuksen johtamaan ajoneuvoon.

3) Ryhmä Malkus käy kaupassa ja bensa-asemalla Espoon ja Ylöjärven välillä ja ostavat kaikki muut muonat neljälle, poislukien  aamiaiset,  jotka Kari hankkii kailille omia aikojaan. Vesalla on otsikkoluettelo kaikista muista ruokailutarpeista retkimuonineen, mutta  menun  päättää ryhmä Malkus  autossa  yhdessä. Jos joku haluaa kokkailla etukäteen jotain, riittää kun  autossa on mukana tieto  tästä.

4) Kari hankkiutuu kämpille omia polkujaan ja laittaa tulet harkintansa mukaan kämpään, pataan ja kiukaaseen, jos ehtii. Kämpän numerolukko on 3349. (Tämä numero on geneerinen, kämpän turvaksi artikkelin mahdollista julki tulemista ajatellen)

5) Ryhmä Malkus saapuu kohdealueelle. Ryhmä päättää missä kohtaa noustaan ajoneuvosta, sen mukaan miten marssituttaa tai autotie kelpaa kuskille. Siirtyminen kämpille.

6) Saapuminen paikalle kylmään tai Karin lämmittämään kämppään.

7) Tervetuliasryyppy, syödään jotain.

8) Saunaan jos jaksetaan, jos ei, jatketaan ryypiskelyä, syödään, nukkumaan.

Lauantai

 9) Herätään, syödään, pitkä luontoretki ja makkaranpaitoa retkilounaana. Nokipannukahvit.

10) Paluu kämpille, syödään alkukeitto jotta jaksetaan saunoa.

11) Saunaan, pitkä versio.

12) Syödään ja ryypätään, nukkumaan.

Sunnuntai

13) Herätään ja syödään aamupala.

14) Siivotaan, puuhuolto tuleville retikunnille.

15) Lähdetään, kämppä luovutettava 12:00.

t. Vesa

PS: kuitatkaa että meili saapui ja meni jakeluun.

 

Perjantai, tulopäivä

Tie auki perille asti

Minä pääsin perille Kaakkolammen kämpälle noin vartin yli 5 perjantain illansuussa, monien työ- ja muihin asioihin liittyvien mutkien kautta. Sinne johtavat metsätiet olivat osin jäisen liukkaat ja osin kuraiset, mutta niin hyvässä jamassa, että tavallisella etuvetoisella henkilöautolla sinne pääsi aivan helposti ajamaan. Tämä helpotti ja nopeutti tavattomasti perjantai-illan logistiikkaa, verrattuna siihen, että olisimme joutuneet marssimaan kämpälle kaikkien varusteiden kanssa jostain lähimmän ison tien varrelta. Mihin olimme tosi varautuneet. Kolme hirveä näin juoksemassa tien yli kahdessa eri ryhmässä metsäteillä ajaessani ja lähetin siitä varoituksen myöhemmin, pimeässä tuleville.

Heti tähän alkuun tietoa kämpästä ja paikasta vaikka tällaisen linkin takaa.

Pienellä etujoukolla piisaa askartelua

Saatuani kämpän oven avattua numerolukon takana olevalla avaimella, ryhdyin oitis laittamaan tulia sekä keittiön puuhellaan, että tuvan varaavaan takkaan. Se sujui napakasti, kun kaikki puulaatikot olivat täynnä edellisten asukkaiden toimesta – niinkuin toki pitääkin. Sytyketikkuja ja tuohia eivät sentään olleet viitsineet valmiiksi laittaa, mutta ne löytyivät nopsasti puuvajasta. Puoli kuudelta molemmat tulisijat jo pöhisivät täysillä ja minä pakkailin valot sekä muuta pientä valmiiksi päiväreppuuni, koska kirkas hieno ilta tarjoasi minulle vielä mahdollisuuden tunnin tai puolentoista kävelylenkkiin, ottamaan vähän maistiasia kämpän ympäristön luonnosta, etenkin sen pohjoispuolella aukeavasta suuresta avosuosta. Seuraavaksi oli kuitenkin vuorossa vielä saunan lämpiämään laittaminen, koska aika riittäisi siihen mainiosti ja olisihan saunominen nyt perinjuurin mukava tapa aloittaa oleskelumme täällä. Siinä oli askartelua jo pikkuisen enemmän kuin tuvan lämmityksessä. Ensin veden pumppaaminen ja kantaminen pataan, sitten tulien laitto kiukaaseen ja pataan. Mutta sen jälkeen olikin jo kauhia kiire mennä täyttämään uudelleen tuvan tulipesät. Siinä kohdassa huomasin, ettei näistä neljän pesän lämmitystouhuista kyllä lähdettäisi yhtään millekään kävelylle ja istahdin hetkeksi saunan terassin reunalle, ihailemaan upeaa iltataivasta lammen ja suon takana.

20150320_190745
Illansuun maisema kämpän edustalle, noin idän suuntaan.

Viestejä vaihdettiin matkaa vielä taittavan pääryhmän kanssa ja siinä järjestyi näppärästi minun tullessani isäpappani luokse jättämän kuoritakkini saaminen kyytiin samalla, kun porukka suoritti elintarvikeostoksia Lempäälän Ideaparkissa.

Asettautuminen kämppäelämään

Malkus, Aarno ja Vesa saapuivat paikalle noin klo 20:20 jo täysin pimenneeseen iltaan. Muutkin asettuivat taloksi jo mukavasti hiukan lämmenneeseen kämppään ja Vesa nostatutti ensimmäiseksi pienet, herkulliset tervetulomaljat lupauksensa mukaan.

Vesan tarkkaan mietityn toimintasuunnitelman mukaan tämän perjantaisaunan piti olla sellainen nopeampi versio. Ehkä se sellainen olikin. Vissiin vain pari kolme tuntia. Ennen saunaa ja sen jälkeen jokainen syödä märsysi suihinsa grillatut kanankoivet, jotka pääjoukko oli tuonut tullessaan iltapalaksi. Kyllähän maistuivat, etenkin ruisleivän kera. Muistini mukaan joskus yhden aikaan porukka kömpi yöpuilleen. Muut tuvan sänkyihin omiin makuupusseihinsa, mutta Malkus nukkumaan ulos yläparvekkeelle, testailemaan uudehkoa untuvamakuupussiaan.

Kaakkolammi 004
Kämpän siistiä ja väljää mukavuutta. Kuva: M.Lindroos.

Kaikki tuntuivat nukkuvan sikeästi, päätellen vain joka puolelta kajahtelevista kuorsauksista, niin sisällä kuin ulkonakin, käydessäni kusikeikalla joskus aamuyön tunteina. Heräsin siihen, että oli hiki päässä. Ja kun palasin tupaan, huomasin sen ilmaston muistuttavan turkkilaista saunaa ainakin lämpötilan ja kosteuden puolesta. Hajumaailmassa turkkilaiset eivät toki pärjää. Varaavaa takkaa oli lämmitetty innolla pitkin iltaa ja nyt se sitten luovutti lämpöänsä oikein olan takaa. Kiilasin kylmempään keittiöön johtavan oven auki saappailla ja niin tuvan lämpötila asettui pikkuhiljaa ihan mukavaksi loppuyön tunneiksi.

Lauantai, retkipäivä

Aamutoimet

Joskus yhdeksän maissa alkoi porukka nouseskella, laittaa tulia takkaan ja keittää kaurapuuroa. Näin kämppäolosuhteissa aamiainen koostui nyt ensin kunnon lautasellisesta kaurapuuroa mustikkasopan ja maidon kera ja sitten juustolla ja paprikalla päällystetyistä leivistä, jotka huuhdeltiin alas kunnon pannukahvin kanssa. Näistä jälkimmäinen, kahvi-voileipäsetti, on jo aikoja sitten muodostunut vakioksi kaikilla eräveljien keikoilla, melkeinpä niiden tavaramerkiksi.

Kaakkolammi 228
Aamupalatoimia kämpällä. Kuva: M.Lindroos.

Aamupalojen jälkeen alettiin pakkailla reppuja kävelyretkeä varten, leppoisasti, ilman kiireen kierää. Noin 20 yli yhdentoista lähdimme sitten talsimaan reittiä, joka oli Malkuksen johdolla tuumailtu aamiaispöydässä. Jalkineina oli kaikilla saappaat, kullakin erilaiset. Koska ainakin meikäläisen tekemien lukuisten kävelyretkien tuloksena sellaiset ovat nyt ylivoimaiset kulkuneuvot keväisen märissä metsissä. Ainakin eteläisimmässä Suomessa. Malkus tosin lähti lenkille vaelluskengissään, mikä sai minut miettimään, kuinkahan hankalaa tuosta mahtaakaan tulla.

Huikea hankikanto yllättää kaikki!

Kokolailla suoraan itään päin lähdimme taivaltamaan. Aivan alusta lähtien, kävellessämme läpi väljien mäntymetsien, hämmästelimme kilvan osaksemme langennutta keliä. Sellainen täydellinen hankikanto nyt vallitsi, etten ainakaan minä ole ikinä moista kokenut! Jotain samansuuntaista ehkä poikasena, vuosikymmeniä sitten, tuskin tämmöistä silloinkaan. Hangen pinta oli niin kova ja vahva, ettei edes tasajalkaa hyppiminen siihen murtumaa tehnyt! Käveleminen oli siis helpompaa ja hauskempaa kuin asfaltilla. Kun heti seuraavaksi päädyimme vielä ylittämään upean, suojellun avosuon (Raitakulonneva) auringon paistaessa kirkkaalta taivaalta, oli koko porukka melkein ekstaasissa. Maisemia ihasteltiin ja valokuvia otettiin varmaan päällään seistenkin, puhumattakaan rähmällään maaten.

Kaakkolammi 022
Matka etenee pitkin kivikovaa hankikantoa. Tässä lunta harvinaisen vähän. Kuva: M.Lindroos.

Puroja, avosoita – ja tauko

Matka jatkui halki metsien, avohakkuuaukeiden ja ojitettujen soiden, yli muutaman metsäautotien, suometsäiseen laaksoon, ison ja vuolaan puron rantamille. Tuota Heinäoja –nimistä puroa lähdimme seurailemaan, löytäen sen rannoilta toinen toistaan upeampia paikkoja. Ensin rinteestä, missä kovemman virtauksen lisäksi oli likilaskuiset määrät pieniä koskia ja putouksia, sekä auringossa kimaltelevia jäämuodostelmia. Sitten taas alavalla maalla puro muodosti aivan mahtavan ”suolimuodostelman”, lukuisine melkein irti kuroutuneine niemekkeineen. Noilla paikoilla matka eteni niin olemattomalla vauhdilla, että joku träkkeriään katseleva alkoi toivoa enempien purojen jo pian loppuvan.

Kaakkolammi 075
Heinäojan kevättalvista kauneutta. Sitä riitti eri variaatioina vaikka valokuvanäyttelyyn! 

No, nousimme sitten pois sieltä purolaaksosta, ylittäen sen metsätien siltaa pitkin ja suunnistaen sitten tovin matkaa lounaan suuntaan, yli Jouttineva –nimisen avosuon. Perin ojitettu oli hän, mikä ei toki meidän kulkuamme haitannut pilkun vertaa. Pian tuon suon jälkeen Aarno bongasi pienen kivan taukopaikan, lounaisrinteeltä, missä oli puhdasta, kevään jo vallan kuivattamaa varvikkoa. Siinä lämpimässä auringossa vietimme minitauon, napsien juomahuikkia kukin omista pakeistaan tai pulloistaan. Vettä tietenkin, tai mehua. Vesa veti tapansa mukaan välittömästi itsensä oikoseksi kankaalle, vaikkei tauon mitta ollut kymmentä minuuttiakaan. Hän soveltaa yhä armeijan marsseilla opittua tapaa levätä aina kun voi. Ja heti. Vaikkei moisesta mitään hyötyäkään tämmöisissä leikeissä ole, eihän noita tapoja voi siltikään huonoiksi syyttää.

IMG_20150321_121742
Vanha rannikkojääkäri, aina tavoilleen uskollisena. Kuva: A.Junkkari.

Komeita kallioita sekä lounastauko

Sieltä suunnistimme pohjoiseen, kohti kartalla näkyvää kallioista aluetta. Ja tuotapikaa kipusimmekin jo ensimmäisen kunnon kallion huipulle, hämmästellen ääneen, kun sieltä näkyi jo vähän kauemmaskin, puiden latvojen yli. Kallio olis siis aika paljon korkeampi, kuin millaiseksi sen olimme arvelleet, huolimattomasti peruskarttaa katsellen. Eikun vaan alas notkelmaan ja ylös taas entistäkin korkeammalle kalliolle, mistä näkyi sitten jo maisemia itään päin, kauas horisonttiin asti. Siellä maisemien äärellä joku huomasi kellon lähestyvän kahta ja elimistön jo kaipailevan jotain purtavaa. Niin päätimme katsoa sopivan päiväleirin paikan heti kalliolta alas laskeuduttuamme. Oivallinen sellainen löytyikin heti seuraavasta kallioiden välisestä solasta, missä toinen kallio suojasi meitä luoteen suunnalta puhaltavalta aika kylmältä tuulelta.

Kaakkolammi 131
Korkeammilla mailla. Kuva: M.Lindroos.

Lounasleiri syntyi kuivaan, varvikkoiseen rinteeseen kokeneelta porukalta muutamassa minuutissa. Malkus laittoi myös pystyyn pienen louteen suojaksi tuulelta, jota ei toki tässä paikassa juuri esiintynyt. Mutta maahan levitetty pienempi laavukangas oli kyllä perin mukava istuskeluun ja löhöilyyn. Eipä aikaakaan, niin leirissä oli perinjuurin kotoisa tunnelma. Porukka istuskeli ja makaili kuka missäkin mukavaksi löytämässään asennossa ja paikassa, makkaraa paistaen.

Kaakkolammi 141
Ihana lounasleiri. Kuva: M.Lindroos.

Ennen makkaroiden ja kunnon ruisleipien muodostaman lounaan nauttimista, kerkesimme toki nostaa myös pikkuiset, snapsilasin kokoiset, maljat leirin kunniaksi. Kunnon lounas sisältää tietysti myös jälkiruuan. Ja retkitauko ilman kunnon pannukahvia olisi kuin pilvinen päivä. Meidän päivämme ei ollut pilvinen, vaan hörpimme tosiaan palan painikkeiksi isot mukilliset mustaa kahvia, tällä kertaa lapsuuden klassikon, pumppernikkelin kera. Kerrassaan sereeninen lounastaukomme kesti yli puolitoista tuntia, vaikkakin niin mukava olo tuntui korkeintaan puolelta siitä! Sitten leiri oli kasassa vähintään yhtä nopsasti kuin pystytys ja matkamme jatkui taas.

Vuoristossa ja ryteikössä

Seuraavaksi kiipeilimme tämän kallioryhmän pohjoisimmilla huipuilla, joilla on kartassa nimi Leskirouvan vuori. Taas oli maisemia katseltaviksi ja etäisyyksien arveluita kinattaviksi.

Kaakkolammi 156
Ja taas Ylöjärven/Virtain huipuilla. Maisema Leskirouvanvuorelta lounaan suuntaan.

Niiltä lopulta alas harppoessamme minä onnistuin saamaan jonkun kuusen oksan osumaan suoraan vasempaan silmääni, ilman luomen ehtimistä väliin. Se sattui kummasti ja silmän näkö meni täysin sumeaksi. Mitäänhän asialle ei voinut tuolla skuttassa tehdä ja kun Malkus ei nähnyt simässä sen kummempaa, kuin jotain naarmua lasiaisen pinnalla, niin aika levollisin mielin jatkoin matkaa. Noilta vuorilta lopulta tosiaan pudottelimme Karhuluoma –nimisen suon rantaan ja sitä myöten pohjoiseen. Seurasimme vasemmalla virtaavaa vuolasta puroa, jossa ei kelvollisia ylityspaikkoja näkynyt. Kun puro sitten edempänä kääntyi jyrkästi oikealle, itään päin, siinä maasto samalla laski reilusti ja purossa oli kunnon koskia sekä jopa yksi putous. Isot jäämuodostelmat joka puolella sekä antoivat näkymille dramatiikkaa, että tarjosivat hyviä ylityspaikkoja meille. Valokuvausta siis harrastettiin taas suurella innolla. Ja kysehän oli samasta Heinäoja –purosta, jonka varrella hengailimme jo alkumatkasta. Nyt vaan vielä runsasvetisempänä yhden suon ja monien sivuojien jälkeen.

Kaakkolammi 175
Heinäojan ihmeitä vähän alempana sen juoksua. Kuva: M.Lindroos.

 

Meidän taipaleemme jatkui siitä luoteeseen, kohti vielä yhtä muhkeaa kallioaluetta. Sinne aukkohakkuurinnettä noustessamme etumies havaitsi lumen ja jään alta pulppuavan puron, missä täytettiin vajenneet juomapullot. Ihasteltuamme vielä tämän vihoviimeisenkin suuren kallion laveat, viljelysmaiden yli aukeavat itämaisemat, käännyimme lopulta takaisin länteen päin, nokat viimein karkeasti kohti tukikohtaamme, Kaakkolammen kämppää. Yhden ikivanhan kärrytien ja syrjäpellonkin ylitimme, ennenkuin päädyimme yhden mäen yli kulkien keikan viheliäisimpään maastoon. Ne 600-700 metriä tuntuivat paljon pidemmiltä, kunnes tulimme pienelle soratielle. Koska se vei oikeaan suuntaan, päätimme käyttää tilaisuuden hyödyksi, kaikki kun olivat vissiin saaneet tarpeeksensa edellisestä risukkorämminnästä. Noita jääkatteen peittämiä metsäteitä sitten käveltiinkin hyvänlainen matka, ohi ja läpi parin kolmenkin puoliksi hylätyn näköisen asumuspiirin.

20150321_180921
Noilla korpimailla kaivuuhommat ovat ISOJA.

Isoneva koko komeudessaan

Viimeisen, Heinämäki –nimisen talon jälkeen jatkoimme länsilounaaseen, yli parin minimäntyjen kattaman, kivikkoisen kumpareen, matkamme loppuosuuden ääreen. Eli suuren, suojellun avosuon laidalle, nimeltään Isoneva. Se muodosti kävelyretkellemme vähintään yhtä upean finaalin, kuin ne pienemmät avosuot retkemme alussa. Laaja, lähes puuton neva, männikköisine saarineen ja niemineen. Ilta-aurinko luomassa viimeisiä, välkehtiviä säteitään joka puolelle! Ja kohta taivaanranta loistaen muhkeissa keltaisen, oranssin sekä punaisen sävyissä auringonlaskun jälkeen. Valokuvaamisen intohimot pääsivät taas valloilleen. Loppumatkan taivalsimme kahdessa porukassa, Malkuksen halutessa mennä vielä katselemaan Isonevan laajinta avonaista aluetta lampineen lännen suunnalla. Minä myös. Aarno ja Vesa päättivät suunnata suorinta tietä kämpälle.

Kaakkolammi 220
Auringonlasku Isonevan yhden lahdelman taakse.

Komea on tuo suo! Onpa mahtavaa, että se on suojeltu ja jää siis ihailtavaksi tulevillekin sukupolville. Täälläpäin maailmaa tosin suojelualueet rajoittuvat tarkalleen soiden reunoille ja heti niiden ulkopuolella on sitten sekalaisilla tavoilla ”hyödynnettyjä” talousmetsiä. Meidän reittimme kulki lammen reunalta metsäisten suosaarekkeiden läpi ja mäkien rypäs yhtä ”kanavaa” pitkin kiertäen Kaakkolampien rauhoitetulle suolle ja sieltä Ison Kaakkolammen länsipuolitse kämpälle.

Kaakkolammi 215
Erilaista suomaisemaa auringon viimeisten vilahdusten kera.

Olipa myös muhkea koko retki kerta kaikkiaan! Vaikeahan on keksiä, miten päiväpatikkaa tuosta voisi oikein parantaa?

Patikkaretki GE satelliittikartalla, 16,4 km ja 7 t 30 min
Patikkaretki Google Earth -satelliittikartalla. 16,4 km ja 7 t 30 min.

Illanvietto

Pojat olivat päässeet kämpille ennen meitä ja sauna sekä tupa olivat jo lämpiämässä. Tervetulo-oluset nautittiin heti pihamaalla, mistä kyllä piti luikkia melko nopsasti sisään karkuun lammen yli puhaltavaa hitsin kylmää pohjoistuulta. Kuumat kaakaot myös nautittiin jossain välissä. Sitten Aarno ja Vesa laittoivat kattilallisen tomaattikeittoa, joka heitettiin maiskutellen naamareihin smetanan ja patongin palojen kanssa. Kyllä kelpasi sen jälkeen lähteä saunomaan.

Kaakkolammi 003
Miehistöä retken jälkeisen alkukeiton laitossa. Kuva: M.Lindroos.

Niin toki saunottiinkin, tunti, kaksi ja kolmaskin. Sauna on vähän hidas lämpiämään, mutta siinä on kyllä iso kiuas, mistä lämpöä sitten riittää, kunhan se on kuumaksi saatu. Ja löylyt sekä ilmanala muutenkin ovat likimain kuin savusaunassa, johtuen suuresta tilavuudesta, sekä maapohjan päällä olevasta harvalautalattiasta. Aarno ja Vesa viihtyivät siellä tällä kertaa pisimpään. Keskiyön seutu meni sitten tuvassa turisten, maukkaat pihvinpalat viinilasillisten kera syöden, terassinreunalla piipullinen poltellen ja lammen jäällä tähtitaivasta ihastellen. Sen aikaa kun siellä nyt tarkeni. Pakkanen oli nimittäin kiristymässä, mutta tuuli ei hellittämässä. Se on hyytävä yhdistelmä sellainen.

Nukkumaan mentiin kai joskus yhden ja kahden välillä. Malkus taaskin ulos makuupussiaan testaamaan.

Sunnuntai, paluupäivä

Sujuvat aamutoimet kokeneen porukan kesken

Puoli yhdeksän aikoihin piti eräveljien ylös nouseman, koska veli Vesander jo takan kanssa kolisteli. Aamutoimet etenivät alkuun juuri samalla, hyväksi koetulla tavalla kuin eilenkin. Siis kaurapuuro + kiisseli + kahvi + voileivät. Aarno, joka oli eilen tai toissapäivänä urheasti lupautunut hoitamaan tiskivuoron, järjesti puurokattilan pikapesunkin ripeästi heti aamuvarhain. Aamiaisen jälkeen käynnistyi leirin purku, pakkaus ja siivous sitten automaattisesti, ilman varmaan ainuttakaan asiaan liittyvää suunnittelua, selitystä tai edes kommenttia. Omien tavaroidensa pakkaamisen ja autoihin kantamisen lisäksi, jokainen hoiteli muutkin tarpeelliset askareet, kuten tiskaus, puiden ja sytykkeiden kantaminen kaikkiin tulipesäpaikkoihin ja kämpän sekä saunan siivous.

Vartin yli 11 jätettiin jo tutuksi ja mukavaksi muodostunut kämppä taaksemme, lähtien kahdella autolla ensin jäiselle metsätielle ja sieltä kukin suuntiinsa. Minä ajelin kohti Lempäälän Marjamäkeä isäpappani luokse, toinen silmä yhä sumeana ja päälaki vähän kipeänä useista matalan oviaukon yläkarmiin törmäyksistä. Mutta ei kai näin huikeilta keikoilta nyt kokonaan ilman muistoja pidä kotiin tullakaan. Samalla perin tyytyväisenä, ellen suorastaan onnellisena, täydellisen hienon kämppäretken jäljiltä!

–Kari

 

Post Scriptum

Suorana lainauksena veli Malkuksen lähettämästä selityksestä.

Et tosin ollut tuossa lopussa mukana kun lähdimme suunnistamaan navigaattorilla takaisinpäin, joten tämä seikkailu jäi tuosta kertomuksesta puuttumaan. Laitoin TomTom XL -navigaattoriin suunnista kotiin, ja ihmettelimmekin hieman kun olit lähdössä eri suuntaan, mutta päätin sitten että ehkä navigaattori tietää oikoreitin, olihan tuo tulo varsin pitkä ja mäkinen (muutaman kerran teki mäkien nousu tiukkaa jo ennen tuota risteystä).

No, jonkin aikaa homma menikin ihan mukavasti, ja näytimme jopa lähestyvän tietä. Joskin tie oli aivan jäässä, ja pitoa ei ollut oikeastaan yhtään – nastattomat renkaat luistivat niin paljon että perä pyrki pienestäkin uurteesta sivulle. Ehkä noin 3-4 kilometrin jälkeen tulimme risteykseen, josta käännyimme navigaattorin opastuksen mukaan vasemmalle – tajutaksemme että tietä ei ollut kunnolla aurattu, vaan siinä meni ainoastaan traktorin painama ura ja jonkin ennen meitä menneen auton painamat jäljet sohjossa, joka oli sittemmin jäätynyt peilijääksi. Ehdimme ajamaan / liukumaan tätä tietä loivaan alamäkeen 10-20 metriä ennen tämän tajuamista.

Emme lähteneet kokeilemaan, vaan peruutimme HYVIN varovasti ja kieli keskellä suuta takaisin risteykseen, navigaattorin tässä vaiheessa sammuttaen. Onneksi pitoa oli juuri ja juuri sen verran, että Opel kääntyi ja pääsimme takaisin sille paluureitille josta tulimme. Jälkeenpäin tutkien oikealle, auratulle uralle kääntymällä matkaa tielle olisi ollut vain pari kilometriä, mutta eipä tullut tutkittua. Meinasi tulla suurin ja hikisin seikkailu siis vielä sunnuntaille!

Ja vielä pari kolme valokuvaa kaupan päälle.

Kaakkolammi 124
Tutkitaan eläinten jälkiä retkellä. Kuva: M.Lindroos.
Kaakkolammi 219
Isonevan ilta toisella suolahdella.

 

Kaakkolammi 041
Pojat on aina poikia. Kuva: M.Lindroos.

 

Kaakkolammi 207
Tällaiseksi syöpyi retken päätöstunnelma mieleen!

 

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s