Helatorstain testivaellus Meikossa

Tiivistelmä: Kahden hengen koko päivän retki halki Meikon eteläisten alueiden. Yhtenä tavoitteena testailla varusteita ja painoja syksyllä odottavaa Lapin vaellusta varten. Retken kokemukset ovat kirjatut talteen normaaleimmasta poikkeavalla tavalla.

Tyytyväiset haikkaajat Meikon parkkipaikalla retken jälkeen.

Tapahtui 9.5.2013

Tämä kevätvaellus saatiin lopulta toteutumaan Aarnon kanssa kaksin. Tavoitteina ja intohimoina on (ainakin minulla) sekä päästä nautiskelemaan vaeltamisesta keväisessä luonnossa, että hiu­kan testailemaan erinäisiä asioita, ajatellen tulevaa pitkää Lapin vaellustamme syksyllä. Kirjai­lenpa tämän vaelluksen kokemuksia ylös vaihteeksi eri aihepiirien alle, enkä ajan mukaan ete­nevänä tari­na­na. Tämmöisiä kaikkia tuli mieleeni, tätä hienoa keikkaa muistellessani pari päi­vää myöhem­min.

Reittimme piirrettynä Google Earth satelliittikartalle on ensimmäisenä kuvaosiossa, artikkelin lopussa. Se kulki ensin Mei­kon alueen eteläisintä kalliojonoa pitkin sen länsireunaan, Siuntion rajalle. Siitä länsireunan kallioita pitkin luoteeseen, ylittäen kaksi aika syvää laaksoa tai rotkoa, puroineen ja soineen. Sitten Falkberget, korpimetsä, korkeat kalliot, Lappträsk-puron ylitys, metsäautotie kaasu­putkilinja, monenlaisia kallioita, vanha metsätien pohja, Riddarbackenin kalliot ja lounasleiri siellä.

Paluumatka kulki reittejä: Meikon absoluuttisen läntisimmät näköalakalliot, kallioreittejä pitkin metsäautotielle, siitä Rudträsk-järven kalliolle pikku tauolle, metsätielle, Tottendammin padol­le, kiipeäminen huimalle kalliotornille, alas toiselle metsätielle, sitä pitkin kahvileirille Lång­träsk-järven eteläpäähän. Siitä ylös keskimmäisen kalliojonon viimeisille näköalapaikoille, ja samaa kalliojona pitkin Meikobergetin huipulle nauttimaan makeista näköaloista ja viimeisestä tauosta – oluen kera. Sitten viimeinen, tuttu taival polkua pitkin Meikon pumppuasemalle.

Matkaa meille kertyi yhteensä ainakin yli 18 kilometriä. Tämä on minimalistisin lukema minun muka­nani olleista kahdesta GPS-laitteesta, ajettuna Google Earthin suodatusten läpi. Näissä Meikon erämaissa minun tekemistäni päivätaipaleista tämä pääsi aika korkealle pituuden ja rasittavuuden akseleilla.

Aikaa käytimme yhteensä melkein yksitoista tuntia (10:47), mistä 5:52 olimme liikkeessä ja siis noin toisen mokoman (4:55) paikallamme mitä erilaisim­milla tauoilla ja leireillä.

Kunnon kantamukset selässä. Aivan kunnon taival tuli tehtyä kelvollisesti painoa selässä. Itselläni oli rinkan paino lähti­es­sä 26,6 kg ja palatessa 24,5 kg. Rinkkaan oli siis pakattuna vaikka kuin­ka paljon sellaista tava­raa, jota tällä reisulla ei tarvittu, kuten vaikka laavuvaatteita, teltta, kirves, leuku, vettä, jne.

Muista varusteista. Minulla oli myös vaellussauvat mukana. Ja ne osoittautuivat kertakaikkiaan aivan mahtaviksi varusteiksi Meikon erämaissakin! Purojen, soiden ja hetteiköiden ylityksissä sekä etenkin liukkailla, jyrkillä kallioilla. Ne olivat toki niin hienosti jemmassa Savotta-rinkan maini­ossa sivuputkikolossa, etten niitä ottanut sieltä kertaakaan esiin. Mutta Aarno voi todistaa, miten mainiosti ne kuitenkin helpottivat menoa, kun tiesi niiden olevan mukana.

Hienoja, uusia paikkoja. Niin vaan taas löytyi tällä reisulla monen monta uutta hienoa paikkaa Meikosta minulle. Tässä sellaiset, jotka jäivät erityisesti mieleeni. En voi olla mainitsematta myös jokusta aiemmilta reisuilta tuttuakin paikkaa, makeimmasta päästä. Minulle uudet ovat tekstissä vahvennettuina.

• ”Meikon eteläinen kalliojono”. Vain muutamat kerrat olen noilla kallioilla aiemmin kulkenut ja niistäkin useimmat kerrat talvella, lumikengillä. Kallioalue on kuitenkin niin iso, ettei siellä helposti osu tutun näköiseen paikkaan. Aivan uusia reittejä riittää vaikka kuinka monelle retkelle vielä.
• Falkbergetin kalliot. Tavattoman monesti noilla uskomattoman hienoilla kallioilla käyneenä uutta vaan yhä löytyi. Paikalla koskaan käymättömille tiedoksi ensin tämä: Täältä avautuu länteen päin monien kymmenien kilometrien näkymät hienointa, puhdasta, eteläsuomalaista maisemaa ilman mitään muuta ihmisen aikaansaamaa, kuin jokunen GSM-masto! Uutta löytyi taas, koska Aarno ehdotti meidän etenevän koko kallioalueen reunaa pitkin. Ja megahienoahan se oli. Varsinaiset maisemien ihailupysähdykset teimme toki jo tutuilla paikoilla, mutta voi veljet miten monia makeita paikkoja tuolla onkaan!
• Kallioalue Skräddarbergetista pohjoiseen. Olinhan mennyt tästä alueesta ohi ja läpi useita kertoja menneinä vuosina, mutta nyt oli aikaa ja intressiä mennä katsastamaan korkeimmat huiput. Ja voi pahkasika miten komea oli ainakin se läntisempi huippu, jonka valloitimme. Itäinen jää vielä tutkittavaksi joskus.
• Lappträskbäcken -puron ylitys. Juuri samasta paikasta menin yli jo kerran pisimmällä lumikenkävaelluksellani paukkupakkasilla. Ja vaikka tämän purolaakson reunat ovat pusikkoisia ja hankalia kulkea, on paikka minun mielestäni jotenkin villin ja aidon tuntuinen. Samoin se on myös hirvien mielestä, jotka näkyvät mellastavan täällä niin talvella kuin kesälläkin.
• Kallioalue suoraan Rudträskin eteläpuolella, jonka kaasuputken linja ylittää. Taas uusi, väljän ja komean tuntuinen kallioalue, joka tekisi mieli tulla joskus katselemaan vielä tarkemmin kuin nyt läpi kävellen teimme.
• Jännä, vanha metsätie Riddarbackenin rautatietunnelin itäpuolella. Osuimme sellaiseen vahingossa ja seurasimme sitä GSM-linkkitornille vievälle soratielle. Enpä ole moista huomannut pyöräretkelläni täällä. Käyn kyllä tutkimassa tarkemmin joskus…..
• Riddarbackenin kalliot. Aivan mahtava ”kalliomassiivi”, jonka useista länsireunan paikoista avautuu hienoja ja väljiä näkymiä länteen päin! Niissä maisemissa näkyy vielä metsiä ja kallioitakin, mutta monin paikoin myös peltoja. Eli täällä ollaan koko Meikon alueen viimeisellä laidalla. Maailman äärilaidalla, tällaisen vaeltajan näkövinkkelillä katsellen.
• Samaten toinen kallioalue Riddarbackenin vierellä, siitä koilliseen. Muhkeita kallioita sekä näkymiä niin lännen, pohjoisen kuin idänkin suuntiin.Kaksi ainakin neljästä hui­pus­ta oli käytävä katsomassa.
• Upean erämainen Rudträsk -lampi täytyy tietenkin mainita. Katselimme sen suoran­to­ja, joutsenpariskuntaa ja muita lintuja lammen itärannan ainoalta kalliolta, samoin kuin joskus siellä ensi kerran käydessäni.
• Yksinäinen, korkea kallio metsäautoteiden välissä. Suunnistuksemme ”Nyåkerin met­säautotieltä” ”Kelan metsäautotielle” vei meidät (tarkoituksella) yksinäisen, kor­ke­an kallion yli. Sen koko luoteispuoli oli niin jyrkkää, että jouduimme oikein kiipeämään sin­ne rinkat selässä. Aivan makea, upouusi  paikka minulle!
• Niin tuttuja kuin jo ovatkin, on seuraavat kolme paikkaa pakko mainita tässäkin, sen verran hienoja ovat: 1) Långträsk-järven eteläinen rantakallio. 2) Meikon ”keskim-mäisen kalliojonon” viimeiset huiput. 3) Meikobergen-kallioiden näköalapaikka.

Taukopaikat. Taukoja pidimme seuraavissa paikoissa. Tässä ovat ainoastaan varsinaiset pysäh­dykset, missä otimme reput pois selästä. Monia lyhyempiä juoma- ja maisemien katselutaukoja oli tietysti enemmänkin.

• Falkbergetin eteläisempi huippu [3,4 km, 1t28min, tauko: 14min]. Siinä söimme yhden FinnBullett -energiapaketin. Olikin jo korkea aika (kuten myös paikka :)) laittaa kehoihin jotain energiatäydennystä yli YY kilometrin taivalluksen jälkeen.
• Kaasuputkilinjalla [6,6 km, 3t23min, tauko: 4min]. Lyhyt juoma-, paidanvaihto-, sekä kartanlukutauko. Upeita kukkivia jäkäliä!
• Lounasleiri Riddarbackenilla [8,5 km, 5t34min, tauko: 1t18min]. Tuo oli yksi varmasti monista kymmenistä hienoista leiri- ja taukopaikoista tuolla isolla kallioalueella. Me leiriydyimme harjanteelle, mistä aukeni melko aavat näkymät yli peltojen ja Siuntio­joen, niiden takana levittäytyvälle Vargbergetin kallio- ja metsäalueelle. Tai leirin teimme tasaiselle paikalle, hiukan harjanteen itäpuolelle, jotta nouseva tuuli ei haittaisi ruuanlaittoa. Hionneet vaatteet levitimme puiden oksille ja kekkuloimme leirissä noin pelkissä kalsareissa ja paljain varpain. Tavaraa levisi kankaalle salama­vauhdilla niin, että kolmen minuutin päästä alue muistutti kolmen kuukauden ikäistä mustalaisleiriä! Ruokaa keitimme kahdella Trangialla yhtä aikaa.
• Rudträskin koillisreunan kallio [10,5 km, 6t23min, tauko: 11min]. Näkymien ihailua ja juomapullojen tankkausta.
• Långträskin eteläkulman kallio [13,8 km, 7t45min, tauko: 1t32min]. Keitettiin koko reisun ekat ja ainoat kahvit, jotka nautittiin repusta löytyneiden voisilmäpullien kera. Ja kyllä tekikin hyvää väsyneille kehoille, voi herranjestas sentään! Ai niin, ehkei sovi unohtaa myöskään kupin pohjallista viskiä kahvin selkiintymistä odotellessa – ja sen jälkeen. Vettä suodatettiin myös sekä käyttöön, että varastoon loppumatkaa varten.
• Meikoberget [15,7 km, 9t50min, tauko: 20min]. Jaettiin Aarnon oluttölkki ja loikoiltiin ihailemassa uskomattoman hienoa maisemaa yli Meikonjärven, ilta-auringon sivuvalossa. Ritulle soitin arvion saapumisajastamme pumppuasemalle. Tuosta ei olisi viitsinyt lähteä mihinkään!

Kelit olivat oivalliset. Varhain aamulla oli satanut ja aamupäivälläkin piti vielä sadella. Muttei satanut, vaan keli aukeni koko ajan hienommaksi ja aivan auringonpaisteeksi lopulta. Meillä oli vaatetusta päällä sääennusteen mukaan ja niitä sitten kevennettiin nopeasti. Tuulta oli jostain lännen puolelta aivan pikkuisen, niin että se viilensi hikisiä naamoja ihanasti korkeimpien kallioiden laella, muualla ei yhtään. Sitähän olisi saanut olla vaikka enemmänkin, tosin hyvä oli näinkin. Lämpötilan arvelen liikkuneen jossain 15-17 asteessa, suorassa auringonpaisteessa varmaan enemmänkin. Lounastaukomme aikana lännestä nousi uhkaava, tumma pilvi sekä selkeästi sadetta enteilevä navakka tuuli, jotka saivat meidät kiirehtimään syömisen lopettelun sekä pakkaamisen kanssa. Mutta mikään sade ei Meikoon osunut, vaan jatkoimme taivaltamme lämpimässä poutakelissä.

Itikat. Niin mikä, häh?

Vaatteet. Minä olin ainakin varustautunut sekä kuivaan, että märkään. Kuivaa varten mukana oli vanha kunnon Haltin kevyt eräpuku, siis housut ja takki. Ja märkää varten Didrikssonsin vastaavat, hyvin kevyet kelmuasusteet. Jalkineina molemmilla mukana sekä kunnon kumisaappaat, että eräkengät tai -tossut. Suurimman osan päivää kävelimme sitten kumisaappaissa ja minä myöskin nuo kelmuhousut jalassa. Saappaat pidimme jalassa, koska tuntui vaan helpommalta mennä läpi monenlaisten paikkojen, myöskin yli soiden, purojen, ojien, jne. Oikeasti tuolla olisi kyllä nyt pärjännyt hyvin jo kunnon kenkienkin kanssa, olisi vaan tietenkin joutunut hiukan enemmän valitsemaan askelten paikkoja ja joskus reittejäkin. Koko päivänä minulla ei ollut päälläni kuin lyhythihainen urhelupaita, senkin kanssa hiki virtasi oikein desilitrakaupalla. Aarno taisi kyllä kulkea takki päällä suurimmat osat aikaa. Vasta Långträskin kahvileirissä sitten vaihdoimme jalkaan lenkkikengät. Ja sen jälkeen olo tuntuikin kuin uudestisyntyneeltä! Askel oli keveä, rinkka ei enää painanut juuri mitään ja intoa riitti. Siinä kallioreittiä tarpoessamme tuumailimme, kuinka suuri osa milläkin seuraavista elementeistä tähän olon keveyteen mahdollisesti oli: Kengät, kahvi, pulla, snapsilasilliset huippuviskiä? Tuota yhäkään tietämättä, täytyy kyllä painaa mieleen, että juuri tuolla yhdistelmällä saa joka tapauksessa ihmeen aikaan!

Muonat. Evästysten ajoitus oli tällä keikalla hölmö ja huono. Talsimme aamupäivällä turhan pitkän taipaleen ilman mitään energiatäydennystä taikka oikeaa huilaustaukoakaan. Tuon perään vielä samanmoinen taival yhden pienen energiapatukan voimin. Ja sitten söimmekin myöhäisessä lounasleirissä niin että navat naukuivat. Sen jälkeen kävely oli jonkin aikaa melko ähkyä, mutta toki tuolla energialla sitten paineltiin myös koko loppupäivä. Lisänä vain tuo kahvitauko, juuri sopivassa kohdassa taivallusta. Lounaaksi söimme ensin puoliksi yhden Partiokaupasta ostamani retkimuonapussin. Travellunch – Beef, Noodles and Mushrooms. Paino 250 grammaa. Osoittautui oikein maukkaaksi ja täyt­tä­väksi muonaksi tuo. Niitä siis lähtee ainakin pari kappaletta reppuun myös syksyn Lapin vaellukselle. Ja tuon perään nautimme suuret lautaselliset Aarnon tekemää, maustettua ja herkullista juureskeittoa. Hyvää oli kaikki, mutta vähän liikaa yhdellä kerralla.

Juomat. Minulla oli mukanani vain pieni pullollinen (2dl) mehutiivistettä. Se ei riittänyt edes maun antajaksi kuin ehkä 2-3 litraan vettä. Kun nestettä oli juotava vähintään tuon verran mieheen, juotiin siis pääosin vettä. Tarkoitukseni oli ottaa mukaan muutama pussillinen Hartsport-urheilujuomajauhetta, mutta menin ja unohdin tuon harmi kyllä. Tuollaiset juomat ovat juuri hyviä neste- ja suolatasapainon pysymisessä, joskin niiden maku alkaa tympiä ainakin meikäläistä vähänkään isompina määrinä. Täytyypä tässä katsella ja kokeilla mitä muita vastaavia jauheita on tarjolla.

Syke ja energian kulutus. Minulla oli tällä keikalla päälläni Polarin sykevyö ja keskimää­räi­nen syketasoni koko päivän yli (poislukioen pari pisintä taukoa) oli ihan kohtalainen 126 bpm. Se tuottaa yleisesti tun­nettujen ja hyväksyttyjen laskukaavojen mukaan melko hurjan 6032 kcal energian­kulu­tuksen. Päivän aikana sisään mättämieni ruokien ja juomien ener­gia­sisältö oli karkeasti arvioiden korkeintaan puolet tuosta, joten lieneekö sitä sitten omia vararasvoja polteltu tuolla erämaissa? Tiedä häntä, pitää jatkaa näiden asioiden testailua mm. polkupyörän sekä useiden instrumenttien kanssa.

Semmoinen se retki ja tuon kaltainen raportti. Myöhemmin toteutuneesta upeasta ruskavaelluksesta Paistunturien erämaissa on oma tarinansa, joka ilmestyy jatkokertomuksena Lähierä-blogissa joskus vähän syssymmällä.

–Kari

PS. Koska valokuvat mielestäni hajottaisivat tämänkaltaisten otsikoiden alle kootun kokonaisuuden, taitan kuvat tällä kertaa peräkanaa tänne jutun loppuun. Kovin paljoa valokuvia ei keikalla lopulta tullut napsittuakaan, jostain kumman syystä.

Retken reitti Google Earth -satelliittikartalla.

Lounasleiri retken kääntöpisteessä.

Maisemia länteen päin sieltä Meikon alueen lounaisimmalta kulmalta.

 

Lappträskin laskujoen ylitys.

Iki-ihana maisema Meikobergen-kallioiden laelta yli Meikonjärven.

Sama vaeltajamallin kera.

 

 

Advertisement