Yölaulajien retki

Tiivistelmä: Tällainen pitäisi jokaisen ihmisolennon päästä ainakin kerran kokemaan! Retki maaseudun kesäyön täydellisessä rauhassa, jonka äänimaailma koostuu hiljaisuuden lisäksi ainoastaan lintujen laulusta siellä täällä.

 

 

Tapahtui 6.6.2014

Tarina on julkaistu 11.6.2014 osoitteessa Verkkonummi.fi

 

Yksi kokemus muhkean kurssin osana

Tämä on kertomus yhdestä retkestä, joka oli osana Aikojen Kulkijat II -kurssin ohjelmaa kesällä 2014. Tuon jälkikäteen uskomattomaksi oppimisen ja elämysten sarjaksi luokiteltavan kurssin ennakkokuvaus oli tämä.

”Aikojen Kulkijat II” on Kirkkonummen kansalaisopiston, Kirkkonummen Ympäristöyhdistyksen ja Porkkalan Polun järjestämä vaelluskurssi 2013–2015. Kurssi on tarkoitettu vaelluksesta, luonnosta ja ympäristöhistoriasta kiinnostuneille kuntalaisille, joilla on hyvä yleiskunto ja valmius kokopäivän vaelluksiin Kirkkonummella ja läntisellä Uudellamaalla sunnuntaisin, sekä kolmeen pitkään kaukoretkeen.

En tiedä tuleeko kenellekään lukijalle tämän retken nimestä sellaista hauskaa mielikuvaa kuin itselleni sen ensimmäisen kerran kuullessani. Joukko pyöräilijöitä rullaamassa halki hiljaisen, suomalaisen kesäyön, komean kuorolaulun kaikuessa halki usvan peittämien laaksojen. Ehkäpä ei, koska lintujen kanssa tekemisissä olevat ainakin tietävät mistä on kyse. Mutta perin komea on myös tuo aivan oikeaoppisesti ymmärretystä suomen kielestä syntynyt kuva!

Oikeasti oli siis tietenkin kyse retkestä kuuntelemaan sellaisia yölaulajia, lintuja, joilla on moiseen jo monituhatvuotiset perinteet. Tämä retki oli sovittu tapahtuvaksi ehdollisesti perjantain ja lauantain vastaisena yönä 7. kesäkuuta. Ehdollisena sille, että sään täytyy olla tyyni ja poutainen. Kokoontumisen koordinaatit olivat KN Keskuksen parkkialue Kirkkonummen Evitskogissa kello 12 yöllä. Itse ajelin sinne polkupyörällä Kirkkonummelta yhden toverini kanssa ja parkkipaikalle kerääntyi sitten ihan määräaikaan mennessä kokonaisuutena seisenhenkinen ryhmämme, jonka oppaina toimivat AK2-kurssin vetäjä Pekka Borg, sekä paikallisena lintujen kuuntelijana ja tunnistajana Juha Ketola.

 

Kaulushaikaran sireeni virittää tunnelman

Jo siinä entisen Aktiivi-instituutin pysäköintialueella kokoontuessamme, alkoi tajuta miten upeaa oli olla keskellä kesäyötä hiljaisella maaseudulla. Jostain kaukaa Lonoks-järvien suunnasta kaikui aika-ajoin kaulushaikaran kutsuhuuto. Sellainen matala törinä, kuin pehmeä laivan sumutorvi, tai joku puhaltamassa ainakin kymmenlitraiseen lasipulloon. Niin hieno, että tuollaista vasta harvoin kuulleella meikäläisellä menivät kylmät väreet selkäpiitä pitkin – jo ennenkuin itse retki pääsi edes alkamaan!

 

Yölaulajien retken reitti Google Earth -satelliittikartalla.

 

Kesäyön uskomaton äänimaailma ja tunnelma

Yön yli kestävä matkamme lähti sitten kulkemaan pientä soratietä luoteen suuntaan, kohti Karhujärveä. Juha ajoi edellä, pysähtyen usein erilaisiin paikkoihin, joissa hän tiesi olevan hyvät mahdollisuudet kuulla jotain niistä yölaulajalinnuista, joiden perässä täällä olimme. Satakielen upeita konsertteja kuulimme monilla pysähdyksillä, heti kun pyörien ja ihmisten äänet olivat vaimenneet. Juha osasi harjaantuneilla korvillaan erottaa joskus useampiakin laulajia hiukan eri suunnilla. Toisella tai kolmannella ”pysäkillä” kuulimme sitten myös sekä ruisrääkän, että kehrääjän. Amatöörille oli perinjuurin hienoa havaita miten oivallisesti niiden nimet kuvasivatkaan lintujen laulua. Samoin se, että olinhan noita minäkin joskus kuullut, enpä vaan tiennyt mitä olin kuullut. Mutta tästä eteenpäin ne tiedän ja tunnen!

 

Satakielen voimakas laulu hiljaisen kesäyön keskellä on huikea kokemus!

 

Lintujen laulut olivat hienoja, mutta ainakin yhtä sykähdyttävää oli se uskomaton, hiljainen kesäyön tunnelma, joka tuolla maaseudun sydämessä vallitsi! Ei yhtään mitään iankaikkisesti ympärillämme olevia ihmiskunnan ääniä. Ei autoja, ei valoja, ei ihmisiä meidän lisäksemme. Usvan peittämiä jokilaaksoja, yön viileyden laskeutuessa tienoiden ylle. Metsien ja niittyjen moninaisia tuoksuja, pyörien rullatessa hiljaisesti halki hämärän. Aivan hullaannuttava kokemus!!

 

Myllykylän entinen pato

Matkamme jatkui kohti Siuntion Myllykylää ja pian jo laskettelimme pientä soratietä alas jokilaakson pohjalle, missä koski kohisee vanhan padon, myllyrakennuksen ja voimalaitoksen raunioiden ohi ja läpi. Eivät ne toki aivan raunioita vielä ole, vaikka pato on jo murrettu ja koskelle tehty toinen uomakin vanhan voimalaitoksen ohi. Paikka on joka tapauksessa erinomaisen vaikuttava monin tavoin ja käymisen väärti vaikka joskus päivänvalollakin. Eihän sellaisia koskia ja korkeuseroja löydy monesta paikasta Etelä-Suomessa, minkä Siuntionjoki tässä latvajuoksullaan putoaa.

 

Maisemat lepäävät yön rauhassa.

 

Suitia

Polkemamme tiet olivat erinomaisen mäkisiä, laittaen kulkijoiden jalkalihakset usein koville. Noin 12 kilometrin taipaleen jälkeen ajoimme Suitian koetilan ja ikivanhan kartanolinnan alueelle pohjoisen puolelta, pysähtyen ensin pellon laitaan kuuntelemaan lintuja sekä nauttimaan aamuyön uskomattomasta rauhasta. Niinkuin tekivät myös lehmät laitumella, usvan seassa. Aivan vieressä suuressa tammessa lauloi satakieli nyt niin lähellä ja kovaa, että sen lukemattomat hienot nyanssit pystyi amatöörikin täysin kuulemaan. Kuulosuojaimia siinä olisi ehkä jo tarvittu, niin kova oli laulun voimakkuus. Minä olisin voinut jäädä juuri siihen kuuntelemaan vaikka paljon pidemmäksikin aikaa, mutta matkamme piti jatkua. Koska sitä oli vielä paljon jäljellä ja kesäyötä enää rajallisesti.  Ajelimme sitten upean Suitian linnan pihan läpi alas etelään vievälle tammien reunustamalle kujalle ja sitä myöten Siuntionjoen toisen haaran, eli Kirkkojoen (Kyrkå) rantaan. Lintuja kuuntelemaan, tietenkin.

 

Suitian pellot ja lehmät kesäyön levossa.

 

Evästauko kirkkomaalla

Sitten oli vuorossa matkan ainoa varsinainen tauko, jonka vietimme Siuntion komean kivikirkon edustalla, penkillä ja kiviaidalla istuen, eväitä syöden ja hiljaisesti keskenämme jutellen. Olihan hieno hetki tuokin!

 

Oppaat ja retkeläiset evästauolla Siuntion kirkon edustalla.

 

Evästauon jälkeen lähdimme taittamaan matkaa asfalttipintaista Evitskogintietä itään.  Hiljaiset ja hienot olivat maaseudun maisemat sielläkin, joskin taisi jo peräti kolme autoa meidät ohittaa. Kaikki jarruttaen vauhtiaan jo kaukaa, nähdessään valokiilassaan ryhmän keltaisina hohtavia turvaliivejä edessäpäin. On se hienoa, kun autoilijatkin ovat noin ystävällisiä keskellä yötä :-).

 

Aikojen loistavat kulkijat öisellä maantiellä.

 

Lilla Lonoks

Viimeisenä erityisenä kohteenamme oli Lilla Lonoks -järvi, minne poljimme Raiviontietä pitkin. Siellä rannassa kuulimme taas kaulushaikaran upean törinän, nyt paljon lähempää ja selvempänä kuin edellisellä kerralla. Meidän oppaamme, lintukonkarit, seisoivat aivan ruovikon valtaaman pikku järven vesirajassa ja Juha sanoi kuulevansa jopa sen, kun iso lintu vetää henkeä sisään torven soittojen välillä! Vaaleneva koillinen taivaanranta usvan peittämien peltojen yllä vangitsi monien katseet.

 

Oppaat kuuntelevat lintujärven ääniä.

 

Loppumatka ja saaliin summaus

Auringonnousua edeltävien maisemien kauneus vain kehittyi eteenpäin ajaessamme retkemme viimeisiä taipaleita pitkin Evitskogintietä ja sitten Kylmäläntietä takaisin lähtöpaikkaamme. Siellä hyvästelimme toisemme, kiittäen sydämellisesti oppaitamme, jotka olivat meille moisen kokemuksen järjestäneet! Yöllisen rengasmatkamme pituus oli melko tarkalleen 30 kilometriä, kesti neljä tuntia ja sen aikana laskimme 19 laulavaa satakielikoirasta, kaksi ruisrääkkää, kolme kehrääjää, yhden pensassirkkalinnun, yhden viitakerttusen, yhden lehtopöllön, kaksi kaulushaikaraa, rantasipin,  sekä suuren joukon päivälaulajia, mm. käki, pensaskerttu, ruokokerttunen, kirjosieppo, useita rastaslajeja, tiaisia, ym.

 

Yö ja aamu kohtaavat kello 03:48.

 

Kotimatka

Meillä oli kaverini kanssa sitten jäljellä vielä pyöräily kotiin, päästen lopulta myös todistamaan auringonnousun. Sekä ruisrääkän laulamassa kotikallioni viereisellä pellolla. Minähän tunnen hänet nyt!

Itselleni tämä yöretki oli aivan uskomattoman hieno kokemus. Ennenkokematon. En voi kuin suositella jotain tuon kaltaista aivan jokaiselle ihmiselävälle! Yritin parhaani saadakseni sen tunnelmat ja kokemukset edes jotenkin vaivaisesti tallennettua tähän tekstiin.

–Kari