Tiivistelmä: Miniretki analysoimaan telttojen sielunelämää Porkkalanniemen rantakallioille. Antaen uskomattoman hienoja ja kiireettömiä nautiskeluhetkiä vaivaisella 17 tunnin ajan käytöllä.
Retki 12.6.2015
Retken motivaatiot
Meillä on eräveli Malkuksen kanssa ollut jo vuosikausien ajan paljon ajatustenvaihtoa mitä erilaisimmista erävarusteista, myös teltoista. Yhtenä taustana näille oli nyt tulevan syksyn patikkaretki Pohjois-Norjan vuorille. Päädyimme sitten sellaiseen, kerta kaikkiaan nerokkaaseen ajatukseen, että kaikkein parasta olisi sparrailla itse kunkin kokemukset ja mielipiteet läpi jossain telttaretkellä. Jossain, missä ollaan itse asian äärellä, sekä samalla poissa mahdollisimman monien muiden asioiden ääreltä.
Paikaksi valitsimme kolmesta syystä Porkkalanniemen. Se on lähellä, mikä sopii molempien meidän hiukan rajoittuneisiin aikatauluihin lauantaina. Sääennusteet lupailivat aika kovia tuulia ja missäs niistä enemmän irti saisi kuin avoimen meren rannalla? Siellä ei myös ole hyttysistä tietoakaan, joten on mukava istuskella iltaa. Miniretki siis toteutetaan eräveljien klassisella FNE-taktiikalla (Friday Nite Escape), jonka syvemmät selitykset ja taustat löytyvät artikkelista ”Kotaparlamentin synnyt syvät”.
Leiripaikan haku nautiskeluineen
Minä pääsin ajamaan Porkkalaan perjantaina seitsemän jälkeen. Sitten eikun auto parkkiin tien poskeen ja kilometrin kävely Porkkalan niemen kärjessä olevan Kirkkonummen ulkoilualueen rantakallioille. (Koko tästä alueesta löytyy esittely Lähierän Porkkala-sarjan artikkelista Pampskatan). Jokuset vastaantulijat vilkuilivat vähän sivusilmin kaveria suuri rinkka selässään. Retkemme tarkemmaksi kohteeksi olimme valinneet Omsatuviken nimisen lahden rantakalliot, noin vastapäätä Porkkalan luotsiasemaa. Koska siellä on tuulisia kallioita, hienoja näkymiä ja hyviä teltanpaikkoja aivan rannan lähellä. Myös vähän kulkijoita, verrattuna moneen muuhun alueen paikkaan.
Kaukaa vuosikymmenten takaa muistelin, että joku suorastaan asui kesäkausia telttaleirissään tuolla silloin joskus. Yritin siis löytää juuri kyseistä paikkaa, koska vallan tasaisena ja hienona se oli muistiini piirtynyt. Mutta enhän minä sellaista paikkaa sieltä löytänyt. Kalliot olivat varmasti kasvaneet ja muuttaneet muotojaan niistä kaukaisista ajoista, mikäpä muukaan tuon selittäisi? Edestakaisin kuljeksimalla löysin kuitenkin ihastuttavia paikkoja niin leirille kuin teltoillekin.
Leiripaikan ollessa katseltu, heitin rinkan mustikkavarvikkoon yhden valitsemani teltan paikan viereen ja menin rantakalliolle herkuttelemaan kesäiltapäivää. Mutta siellähän tuli T-paitasillaan vilu alta aikayksikön, vaikka kävellessä oli ollut hiki. Fjellduken vaan esiin repusta ja kääriydyin sen suojiin nautiskelemaan. Siellähän oli sitten ihanan lämmintä istuskella, katsella ja kiikaroida yli aurinkoisen Porkkalan selän. (Näistä niinkutsutuista pivi-vaatteista löytyy nykyään jo paljon lisää tietoa ja kokemuksia Lähierän kategoriassa ”Herttuan tarinat”).
Moinen rauhallinen istuskeluhan alkoi sitten väsyttää, jolloin heittäysin pitkälleni pehmeään mustikkavarvikkoon, pää mukavasti rinkan päällä ja keho suojavaatteen sisällä. Siinä olikin sitten NII-IN mukava olla, että taisin suorastaan torkahdella välillä. Katsellen pilviä ja rantapuiden sekä varvikon elämistä tuulessa, navakan merituulen huminaa ja aaltojen tyrskyämistä rannassa kuunnellen. Olipa kerrassaan niin nautinnollinen, täysin kiireetön olotila, että sellaisiin aivan liian harvoin osuu!
Telttoja pystytetään ja ihmetellään
Sitten joskus yhdeksän jälkeen Malkus soitti kännykkääni, ihmetellen ettei hän löydä minua rannasta, vaikka navigoi tarkalleen lähettämiini koordinaatteihin. No eipä tietenkään voinut löytää maastonvärisen suojapeitteen alla varvikossa löhöävää tyyppiä, vaikka olisi kävellyt ohi 10 metrin päästä. Tavattiin, moikattiin ja Malkus katsoi paikat omille teltoilleen vähän ylempää, yhden kalliotasanteen päältä. Meillähän oli siis tarkoitus pystytellä peräti useampia erilaisia telttoja, päästäksemme niiden rakenteita ja ominaisuuksia sitten oikein tutkailemaan, samalla kun niistä keskustelisimme. Niin Malkus rakenteli pystyyn oman, uudehkon mutta jo muutaman kerran vähän ”oloissakin” testatun kolmen hengen kupolitelttansa, mallia Hannah Serak Al. Hänellä oli mukanaan toinenkin teltta, vielä vähän pienempi ja kevyempi Hannah Falcon, joka oli myöskin tarkoitus pystyttää ja kimpassa analysoida. Mutta niin siinä vaan kävi, että kaikkinainen muu tekeminen ja turina veivät mennessään, eikä sitä telttaa edes pystytetty.
Minä taas taioin pystyyn pitkälti yli 30 vuotta ja yli 500:aan yöpymiseen käytetyn historiallisen ihmetelttani merkkiä Tena Iglu Aluflex. Sisäteltan koko 200 x 200, säädettävä ulkoteltan helmankorkeus, erinomainen tuulenkestävyys, täysi neljän vuodenajan ja tunturiolosuhteiden teltta. Paino 2850 grammaa! Minun kokemukseni ja näkemykseni koko retkeilyn majoitteiden kirjosta löytyy tästä blogista otsikolla ”Asento! Kokemuksia erilaisista majoitteista”.
Tuossa Malkuksen nyt pystyttämässä uuden sukupolven vaellusteltassa minun huomioimiani seikkoja olivat:
- Erittäin piukea ja tilava rakenne kahden ristikkäisen kaaren varassa.
- Vain kaksi kaarta, mutta ainakin kaverin kokemusten mukaan silti aika vankasti tuulia kestävä.
- Sama päälliteltan kanssa. Sen kiinnitys erittäin näppärästi ja tiukasti kaariin jonkunlaisilla pikalukoilla.
- Sisäteltan koko: 220 x 150 cm.
- Paino: 3300
- Päälliteltan helmat eivät ulotu maahan saakka.
Tuulen kestävyydestä
Juuri tuosta viimeisestä kohdastahan me olemme käyneet jo moninaisia keskusteluita keskenämme sähköpostin välityksellä. Minun kokemukseni kun ovat sellaiset, että ainoastaan pystymällä vetämään päälliteltan kankaan aivan maanpintaan asti ja sitten tukemaan sen vielä kivillä tikkujen lisäksi, voi teltta kestää kaikkein kovimpia tuulia. Siis jopa myrskyjä tuntureilla taikka vuorilla.
Kaverini kokemukset ovat taas sellaiset, että hyvin kovia tuulia kestävät tuollaisetkin teltat, jonka hän juuri pystytti. Ja juuri tuokin teltta. Lumen pöllyämistä päälliteltan sisäpuolelle ei voi talvituulissa estää, mutta se ei ole katastrofi, koska sisäteltan alaosat ovat myös jollain lailla vedenpitävää kangasta ja teltan hengitys tai tuuletus tapahtuu ainoastaan verkkomaisen yläosan kautta. Tuohan oli kyllä aivan uskottavaa jopa eräinsinöörille.
Mutta se tuulen kestävyys minua kyllä yhä kummastuttaa. Nimittäin jos ja kun tosi kovat tuulet pääsevät päälliteltan sisäpuolelle, ne kyllä repivät kaiken irti. Kun taas ei pääse, niin silloin suuri osa voimista vain painaa telttaa kasaan. Tämmöisiä kokemuksia minulla siis on kaukaa, sellaiselta leiriytymiseltä oikein korkean tunturin ylärinteellä, missä teltat eivät vaan pysyneet enää maassa kiinni. Paitsi se yksi, jonka helmat saatiin umpeen ja liimattua kiinni maan pintaan.
Resoluutio
Tämä aihe siis jäi yhä vaan vaiheeseen. Ei suinkaan täydellisesti ratkaisematta, vaan ratkaisematta täydellisesti. Mutta lisää syvyyttä ja tietoa siihen saimme varmaan kumpikin. Siitä meillä kummallakin alkaa sen sijaan olla melko yhteneväiset näkemykset, että onko järkeä hankkia ja kuljettaa mukanaan napaolosuhteetkin sietävää telttaa kaikilla retkillään? Eipä todellakaan taida olla, vaikka minulla hiukan sellaista kummallista viehtymystä onkin. Jos kaikki tuollaisetkin ominaisuudet samaan telttaan haluaa, sitten kahden hengen teltta painaakin jo 3,5 kiloa tai yli, mutta toisaalta keventää lompakkoa oikein kiitettävästi, peräti nelinumeroisen summan. Oikein hyviä ja kestäviä 2-3 hengen niin kutsuttuja kolmen vuodenajan telttoja sen sijaan löytyy paljon erilaisia, painohaitarissa 1,8 – 2,8 kiloa ja hintaskaalassa 200-300 euroa.
Leuhkat eväät
Telttaturinoiden jälkeen kello taisi olla lähempänä yhtätoista ja meillä molemmilla oli hitsinmoinen nälkä. Niin kuin kovin tavallisesti erilaisilla lyhyillä keikoilla, emme me aika kokeneet eräveljet viitsi varusteista juuri mitään sopia, korkeintaan jotain majoitteista. Tyyliin mennäänkö vaan laavulle vai otetaanko joku telttakin mukaan ja kuka sen ottaa. Eväistä ei puhuta mitään, vaan jokainen osaa ottaa mitä tarvitsee. Hyvin usein käy niin, että jokainen ottaa vähän ekstraakin, jaettavaksi kavereiden kanssa.
Niinhän kävi taaskin. Kun Malkus oli käynyt tulomatkallaan peräti ostamassa isot pihvit ja vihannessekoitukset jostain kaupasta, niin niitähän me sitten söimme. Kahden Trangian päällä ne kypsyivät aika näppärän vauhdikkaasti ja syötiin nälkäisiin suihin ilman pelkoakaan ruuan jäähtymisestä. Ja kun sitten Malkus kaivoi repustaan vielä ison leipäjuuston viipaleen, joka pannulla tiristämisen jälkeen popsittiin jälkiruuaksi, niin olihan meillä gourmet-olotilat siinä rantakallion päällä!
Merisavunäytös
Keli oli koko ajan oikein navakan tuulinen ja kun tuo lounatuuli puhalsi suoraan Porkkalan selän yli Suomenlahden aavoilta, niin sen lämpötila oli kutakuinkin yhtenevä meriveden pintalämpötilan kanssa, eli tasan 10 astetta. Niissä olosuhteissa vaatteita olisi tarvinnut olla päällä aika reippaasti, mutta me tarkenimme mukavasti kesävaatteissamme, koska molemmat elelimme koko ajan suojavaatteidemme sisällä siinä ruokaillessammekin. Sitten siirryttiin istuskelemaan iltaa rantakallion reunalle, Bivvybagien sisällä tietenkin. Siinä taisi sitten vierähtääkin vielä jokunen tunti niistä ja näistä asioista rupatellen. Eränkäynnistä, ulkoilusta, retkeilystä, maastopyöräilystä, kohteista ja varusteista nyt ainakin. Niin rauhallinen ja seesteinen oli olotila siinä, että minä jopa piipullisen poltin.
Yön tultua saimme todistaa aika jännää sääilmiötä siinä korkealla rantakalliolla istuen. Navakka lounaistuuli jatkui yhä, mutta auringonlaskun aikaan kirkas pohjoinen taivas oli tiheän, tumman pilven peittämä. Nuo pilvet muodostuivat juuri rannikkoviivan tuntumassa. Oli erinomaisen hienoa katsella, miten pilvet alkoivat muodostua tuulen suuntaisina sumun suikaleina meren päällä ja tihenivät sitten erittäin nopeasti aivan pilvimassaksi mantereen päälle saavuttuaan!
Yön äänet
Olisikohan kello ollut jossain kahden ja kolmen välissä, kun lopulta keksittiin, että voisihan sitä olla fiksua mennä nukkumaankin. Niin molemmat kömpivät omiin, parinkymmenen metrin päässä toisistaan oleviin, valmiiksi varustettuihin telttoihinsa. Tuulen ja meren humina on sellainen äänimaailma, jota hienompaa minä en edes tiedä. Ja sellaiseen oli ihana nukahtaa! Muuten en varmaan tietäisi koko yöstä yhtään mitään, jollei makuupaikkani olisi ollut vähän möykkyinen ja kallellaan. Mistä syistä tuli puoliksi herättyä ja käännettyä kylkeä monen monta kertaa. Sateen ropina telttakankaassa joskus aamuyöstä sitten tunkeutui tajuntaan ja kummastutti, koska eihän yhtään mitään sateita ollut ennustettu. Mutta ropinan epätasaisuus paljasti, että kysehän olikin puiden lehtiin tiivistyvästä kosteudesta, joka ropisi pisaroina teltan päälle. Sama armoton, tiivistyvä kosteus, joka niitä pilviä muodosti, se siellä jatkoi duuniaan yön yli.
Aurinkoiset aamutoimet
Kymmenen maissa vasta nousin ylös, kun mäntymetsän läpi pilkottelevat auringonsäteet alkoivat lämmittää telttaa. Teltan ulkokangas oli jo rutikuiva tuulen ja auringonsäteiden yhteisvaikutuksesta, mutta maan tasolla, rinkan suojana oleva bivvybag oli vielä pisaroiden peittämä.
Malkus oli noussut vähän ennen minua ja istui jo aamupalan äärellä siellä upealla rantakalliolla, missä olimme illankin viettäneet. Minä liityin seuraan ja kohta oli pannukahvi valmistumassa Trangian päällä. Samoin Eräveljien jo klassikoksi muodostuneet perusaamuleivät tukevine juustonviipaleineen sekä punaisine paprikansiivuineen.
Makean aamiaishetken siinä vietimme käkkärämännyn juurella, auringonpaisteessa. Yksi mies ilmestyi etsimään rantakallioiden rotkossa olevaa geokätköä ja hänen kanssaan turisimme mukavia vartin verran. Siinäpä olikin sitten kaikki ihmiset ja ”ruuhkat”, jotka koimme noilla hienoilla paikoilla, aivan polkujen äärellä, kesäkuussa.
Paljon hienoa pienessä paketissa!
Telttojen ja rinkkojen pakkaukset sujuivat molemmilta melkein minuutilleen samalla vauhdilla, yhtään kiirehtimättä. Koska kello oli vielä vaille puolen päivän ja Malkuksen sinänsä hurjan tuntuinen loppupäivän aikataulu sen kuulemma salli, kävelimme paluumatkan upeita rantakalliota myöten lähelle Pampskatanin niemen kapeaa kohtaa ja siitä Porkkalan kärjen ulkoilualueen pääpolkuja pitkin takaisin autoille. Minusta tämä keikka oli aivan kertakaikkisen makea! Sisältäen monia hienoja hetkiä ja täydellistä kiireettömyyden tuntua. Kun kaikki tuo tapahtui käyttäen siihen massiiviset 17 tuntia ihmisen kallista elämää ja sekin sisältäen vielä täydellisen, pitkän yöunen, halusinpa laittaa tämän kokemuksen hyvin talteen itselleni – ja muillekin.
–Kari
Lähierä™ 
[…] pikatelttaretkeä yhden eräkamun kanssa. Koko retkestä on oma tarinansa blogissa otsikolla ”Teltat turisevat Porkkalassa”. Tämän yksityiskohdan siitä halusin vaan tuoda erikseenkin esiin Herttuan Tarinat […]
TykkääTykkää