S/y Omaha lähti maailman merille
Tiivistelmä: Kertomus siitä, miten vanhan kaverin lähtö kerta kaikkiaan omille teilleen – isoille valtamerille ja maailman ääriin – sai jokaisen katsojan ja rannalle jääneen herkistymään.
Tapahtui 29.6.2016
Lähemmät ja kauemmat taustat
Tänä keskiviikkoaamuna oli mentävä Kirkkonummen Kantvikin venesatamaan. Koska nyt oli sitten koittava se hetki, jolloin kaverini Aiskin vene s/y Omaha starttaisi pitkälle matkalleen maailman ympäri – ja paljon muuta! Kuusi vuotta kestäneen valmistautumisen loppukiri, johon minäkin olin ehtinyt edes hiukkasen joskus käsiäni avuksi viedä, oli näyttänyt kerrassaan hurjalta – noin niin kuin oikein vaatimattomasti sanottuna. Ja vaikka Aiski oli vakuuttanut nyt fiksanneensa lähtöpäiväksi tämän keskiviikkoaamun, en minä oikeastaan siltikään jaksanut uskoa sen voivan vielä tapahtua. Niin valtavasti asioita oli veneessä ollut levällään vielä aivan muutama päivä sitten, jolloin olin sieltä kipparin pyynnöstä käynyt jiirisahani pois hakemassa. Mutta kun samainen hemmo oli eilen hänelle soittaessani yhä vaan vakuuttanut lähdön tapahtuvan keskiviikkoaamuna, ei tuota uskaltanut väliin jättää pelkkien omien fiilistensä perusteella. Etenkään, koska Aiski on kuitenkin onnistunut yllättämään meikäläisen jo muutamaankin kertaan erilaisissa ympyröissä menneiden vuosikymmenten aikana.
Yhdenlaisia taustoja tälle projektille, kuten myös minun linkistäni siihen, voi lukea blogin aiemmasta artikkelista Maailman ympäri veneellä lokakuussa. Ja veneen Facebook-sivuilta näkee vielä paljon enemmin kurkistuksia hankkeen pitkään historiaan.
Roudaus ja sivuprojekti
Niin ajelin Kantvikin venesatamaan noin puoli yhdeksältä, havaiten siellä kipparin, sekä viiden, kuuden hengen joukon kanniskelemassa raskaan näköisiä pahvilaatikoita veneeseen. Isompi roudaus oli kuitenkin jo takana ja minä pääsin kantamaan enää vihoviimeistä laatikkoa autosta laiturille. Kipparilta kyselemällä sain ymmärryksen, että ehkä myöhästytään yhdeksästä tunnin verran tai jotain, mutta kyllä lähdetään! Tämän tiedon saanti oli tärkeää pienelle sivuprojektille, joka oli meneillään taka-alalla, kenenkään muun tietämättä. Pekka Tuuri oli tuonut autolla toiseen paikkaan satamaa pienen kumiveneensä, perämoottorin ja sopivat kamerakalustot siihen, että pääsee sekä saattamaan venettä sen lähtiessä huimille taipaleilleen, että ottamaan lähdöstä kunnollisia valokuvia, muusta kuin sataman laituriperspektiivistä. Tällä aikataulutiedolla Pekka pystyi nyt rauhassa valmistelemaan kommandovarustuksensa toisaalla satamassa, piilossa kaikkien katseilta.
Viimeiset valmistelut
Lähdön valmistelut etenivät sitten niin, että osa saattajista odotteli laiturilla ja osa meni veneeseen avustamaan missä ikinä touhuissa jotain ylimääräisiä ”tyhmiä käsiä” tarvittaisiin. Jälkimmäisiin kuuluen, minä päädyin katselemaan, että aika hurja kaaos oli yhä läsnä ainakin veneen kansilla!
Niinpä niille ekstrakäsillekin sitten riitti kaikenlaista askaretta, kuten tavaroiden keräämistä, laatikoihin laittamista, kiinnittämistä, jne. Ja vaikkei veneen tavaramäärä taikka järjestys vieläkään vaikuttanut kovin järkevältä ainakaan tällaisen maakravun silmiin, eteni kippari määrätietoisesti kohti lähtöä, hitto soikoon! Yhtä kamua vielä odoteltiin Lohjalta saapuvaksi ja sen, sekä lähtökättelyiden ja halausten jälkeen laivan kone jo hörähtikin käymään.
Kommandoryhmä
Pekan yhden miehen kumpparikommandoryhmä oli jo päässyt aikamerkkieni perusteella ”hiipimään” ihan lähelle ja kiinnittymään viereisen, ison moottorialuksen taakse näkymättömiin. Minä seurasin tilanteen kehittymistä, kävellen aina välillä kauemmas laiturille ”ottamaan sopivia kaukokuvia” kamerallani. Päästen siten kertomaan Pekalle asioiden etenemisestä. Kännykkä korvalla oli oikein luontevaa turista Pekan kanssa, ilman että kukaan muu kiinnitti asiaan mitään huomiota.
Toisaalta on kai pakko sanoa sekin, etten usko kenenkään liikaa kummastelleen edes meikäläisen itsekseen puhelemista. Kuten myös mainita kaikkien paikallaolijoiden huomion kiinnittyminen perin juurin lähtevään veneeseen ja sen kipparin touhuihin – aivan kuten oli arveltukin.
Lähtö!
Sitten se koitti, lähdön hetki! Purjelaivojen perinteisiä lähtörituaaleja kunnioittaen, pitkälle matkalle lähdettäessä viimeinen köysi katkaistaan kirveellä. Ja tässä rautaveneen tapauksessa se katkaistiin sitten kipparin ohjeiden mukaan rälläkällä, eli kulmahiomakoneella! Koska sehän olisi voinut aivan yhtä hyvin olla myös vaijeri J. Tämän viimeisen lähtörituaalin suoritti Miia, eli veneen ainoa varsinainen miehistön jäsen. Hän hyppää veneen matkaan joskus heinäkuun jälkeen, saatuaan työasiansa pakettiin.
Pian veneen päästyä liikkeelle, päräytti myös Pekka sen rinnalle väijypaikastaan, alkaen paukutella kuvia järjestelmäkamerallaan. Täydellisenä yllätyksenä moinen tuli kaikille katselijoille ja jotkut huomasivat ihmetellä moista kamikaze-purtiloa vasta kun molemmat veneet olivat jo satojen metrien päässä laiturista. Päinvastoin kuin luulin, Pekka jatkoi sitten Omahan jahtaamista yhä vaan pidemmälle, veneiden häipyessä Sundsudd-niemen taakse näkymättömiin. Ei ollut yhtään vaikea arvailla hänen hakevan erilaisia kuvakulmia, missä taustalla näkyvät maisematkin ehkä istuisivat paremmin tällaisen lähdön tunnelmiin, kuin suttuisen teollisuussataman tarjoamat.
Jälkipyykki
Muut saattajat lähtivät, kahden meistä jäädessä vaan yhä katselemaan. Minulla oli syynä se, että halusin vielä varmistaa Pekan palaamisen tuolta kommandokuvauskeikaltaan ja jeesata häntä kumiveneen roudaamisessa auton katolle. Mutta ihan ilman tuota syytäkin, itse kunkin ajatukset olivat kyllä aika jännässä ja jotenkin haikeassa tilassa tuollaisen todelliseen seikkailuun lähdön todistamisen jälkeen! Noista asioista sitten vaihdoimme vielä kommentteja sataman pikku kahvilan terassilla, Pekan liityttyä seuraamme. Samalla näimme jo tabletin ruudulta maistiaisia Pekan ottamista valokuvista.
Alussa mainittu veneen Facebook-sivu on varmasti paras paikka seurata s/y Omahan suuren seikkailun edistymistä. Ei ole toki kokonaan poissa laskuista sekään, että tässä blogissakin vielä asiaan palattaisi. Riippuen nyt tiedon kulkemisen tavoista ja kanavista – ja ties mistä muista potentiaalisista tapahtumista.
Olipa muuten hieno ja erikoisen mielialan jättävä aamupäivän kokemus!
–Kari
Lähierä™ 