Katse yli uuden maan

Falkberget Kirkkonummen ja Siuntion rajalla

Tiivistelmä: Erilainen näkökulma lähellä olevaan paikkaan. Sellainen, missä nähdään vain puhdasta, ihmisen koskematonta maisemaa. Samanlaisena, kuin sitä joku katseli esimerkiksi  3000 vuotta sitten!

Täysin ehyttä Etelä-Suomen rannikkomaisemaa!

Viimeisin retki 14.6.2016

 

Uusimaa on todellakin uusi maa!

Lieneekö monikaan pysähtynyt ajattelemaan miksi tämän Suomen eteläisimmän läänin, anteeksi maakunnan, nimi on Uusimaa? En minä ainakaan tajunnut sitä tehdä, ennen kuin jossain vanhojen  paikannimien tutkimusta esittelevässä tilaisuudessa luennoitsija sen kertoi.

Silloin monia tuhansia vuosia sitten pysyvä asutus juurtui Suomeen ensin Hämeessä ja Lapissa, sekä joskus myöhemmin länsirannikolla. Tämä eteläisin rannikkomme oli silloin vielä saaristoa, villiä erämaata, missä sisempää Suomesta sekä Virosta tulleet metsämiehet ja kalastajat kulkivat retkillään luonnonantimia saalistamassa. Sitten myöhemmin maan yhä noustessa, tänne asettui pysyvämpääkin asutusta viimeistään joskus neoliittisella kivikaudella (5200 – 1500 eaa). Noista muinaisista ajoista, jolloin meri vielä ulottui kauas nykyiseen sisämaahan, juontuvat esimerkiksi monet Kirkkonummella yhä näkyvät alueiden nimet kuten vaikka Lapinkylä ja Eestinkylä.

Tuosta ahaa-elämyksestä lähtien minä olen ainakin katsellut näitä maastonpiirteitä, nimiä ja historiaa taas uusin silmin. Millaista villiä saariston, niemien, kallioluotojen, vuonojen ja metsien erämaata tämä on ollutkaan! Ja siitä voikin saada yllättävän paljon kuvaa itselleen vaikka tutkimalla karttojen korkeuskäyriä, muinaishautojen sijainteja ja monia muita asioita. Sitten alkaa myös helposti havaita sellaisia alavia maita, nykyään useimmiten peltoja, jotka ovat olleet merenpohjaa vielä vain muutama tuhat vuotta sitten. Toivon hartaasti, että jonkun muunkin silmät voivat avautua katselemaan paikkoja myös tällaisin uudenlaisin näkökulmin!

Aikahyppy muinaisiin erämaisemiin

Niinpä oli perin hienoa, kun joskus vuosia sitten satuin paikalle, mistä yhä aukenivat laajat, kymmenien kilometrien mittaiset näkymät puhtaaseen eteläsuomalaiseen luontoon! Näkymät, joita eivät ryyditä talot, maantiet, sähkölinjat ja kaikenlaiset muut ihmisen luomukset. Vaan lukemattomat kalliot, suot, kankaat, metsät ja lammet peittävä kumpuileva metsämaasto jatkuu silmänkantamattomiin koko näkökentässä. Ja etelän suunnalla siintää Suomenlahden avoin horisontti sinisenä.

Etelänkin suunnalla vain ehyttä luontomaisemaa ja Suomenlahden rannikkoa!

En minäkään uskoisi, jos joku minulle tuollaista kertoisi. Mutta niin se vaan sellainenkin paikka yhä on olemassa. Omassa kunnassamme, eikä edes kaukana Kirkkonummen keskustasta ja muista ”vilkkaista alueista”. Paikka on nimeltään Falkberget, joka sijaitsee juuri Kirkkonummen ja Siuntion rajalla.

Ja takaisin nykyaikaan

Sen huipuilta tosiaan aukeavat juuri edellä kuvatun laiset näkymät lännen suuntaan. Onhan sielläkin suunnalla tietysti nykyään elämää, asutusta ja kaikenlaista nyky-yhteiskuntaa, mutta jollain ihmeen tavalla ne vain uppoavat täysin näkymättömiin sinne kumpuilevan metsämaiseman sisään. Ainoana poikkeuksena matkapuhelinverkkojen mastot, joita ovat maastot täynnä nykyään. Jos ne vaan pystyy unohtamaan, voi tuolta tänä päivänäkin katsella maisemia hyvin samanlaisina, kuin niitä  joku siellä varmasti katseli esimerkiksi 1000 vuotta ennen Kristuksen syntymää! Silloin nimittäin lähin sisämaahan johtava merenlahti ja vesireitti sijaitsi noin kolme kilometriä lännempänä, nykyisen Siuntionjoen ja Vikträskin muodostamassa laaksossa. Se tuskin näkyi Falkbergetille silloin sen enempää kuin nykyäänkään, eli ei ollenkaan. Juuri sen vuoksi Falkbergetiltä ei löydykään muinaishautoja, vaikka muuten maisemat mitä mahtavimmat ovatkin.

Lounaasta luoteeseen aukeavat kumpuilevat metsämaisemat niin pitkälle, kuin silmä kulloinkin siintää.

Minulle ainakin tuollainen näkymä on hieno ja rauhoittava jo ihan sellaisenaan, koska sieluni lepää pitkien sihtien ääressä.  Ja nuo muinaishistorian perspektiivit tuovat siihen lisäksi vielä toisenlaistakin hohtoa. Vieläkin pidempää sihtiä. Auringonlasku on siellä vaikuttavaa katseltavaa ja osaan kuvitella, että leirissä istuminen kevät-, kesä-, tai syysillan pimetessä tuolla vasta jotain olisikin! Se on vielä kokematta, mutta toteutettavien lähiseikkailujen listalla kyllä. Vaikkapa ultraluonnonläheisenä yöpymisenä Herttuan kanssa joskus.

Telenäkymä lännen suuntaan, missä Kasabergetin mahtava kalliomassiivi tuskin erottuu horisonttiviivassa.

Jopa äänimaailmakin on tuolla maisemaan sopiva. Juuri viimeisimmällä illansuun kahvitteluretkelläni ryhdyin tuota oikein erityisesti kuuntelemaan. Ja vaikka leppoisa tuuli pölähteli silloin jostain eteläiseltä suunnalta, silti suurimman osan aikaa ei korviin kuulunut muuta kuin hiljaista tuulen huminaa kalliomännyissä ja alempana olevien metsien latvustoissa. Upeaa! Aika lähellä kulkevan Viisykkösen äänet eivät jostain kumman syystä kanna hyvin juuri sinne, vaan ilmeisimmin uppoavat ja vaimenevat tietä reunustavien metsien sisään. Tämä ei todellakaan ole mikään maailman tavallisin asia, sillä muutaman kilometrin lännempänä sijaitsevan mahtavan Kasabergetin (Tunturin laella etelärannikolla) laelle ne kyllä kuuluvat paljon voimakkaammin.

Kulku

Helpoin reitti Falkbergetille kulkee hyväkuntoista metsäautotietä pitkin Kuninkaantieltä, eli Vanhalta rantatieltä. Metsätie lähtee pohjoisen suuntaan likimain tarkalleen Kirkkonummen ja Siuntion rajan kohdalla, jonka paikka on tietenkin kyltillä merkittynä tien vierellä. Siitä on kävelymatkaa noille kalliohuipuille noin 1,7 kilometriä. Yksittäisille autoille löytyy hyviä parkkeerauspaikkoja Kuninkaantien varresta. Jollei aivan tämän metsätien sulkevan ketjun eteen kehtaa autoaan jättää, vielä parempia paikkoja on 100-300 metrin päässä lännempänä. Ja pyörällä liikkuvalle on tietysti aina koko maailma auki! Ylös kalliolle saakka pääsee fillarilla ajelemaan ja himopolkijoiden reisilihaksillekin löytyy purtavaa niissä ylämäissä. Lisäksi voi halutessaan takaisin mennessä kiertää metsätien tekemän hauskan lenkin, joka näkyy selvästi maastokartassa.

Falkberget keskellä ylhäällä. Kuninkaantieltä alkava metsätieverkosto näkyy myös. Karttaote palvelusta Retkikartta.fi.

Innokkaille kävelyretkeilijöille löytyy tietysti monia muitakin reittejä saavuttaa   Falkbergetin näköalapaikat. Esimerkiksi polkua pitkin Meikonjärven länsipäästä. Ja monia muitakin vaihtoehtoja on, mutta jääkööt ne pelottomille ja suunnistustaitoisille, koska polut tuolla päin ovat melko ”hataria” ja tietenkin totaalisesti merkitsemättömiä, koskeivät mitään virallisia sellaisia ole.

Alueen haasteet

Vaikka kaikki näyttää niin hienolta tuolta suurten kallioiden reunoilta katsellen, ovat juuri nuo seudut kuitenkin aikamoisen problemaattisia, ainakin tällaisen luontoa rakastavan kulkijan silmin katseltuna. Etenkin kun ollaan aivan yhden Etelä-Suomen hienoimman luontoalueen, Meikon suojelualueen kyljessä. Oikeastaan ollaan ihan oikeasti sen alueen sisässä, vaikkeivät ne itse suojelualueisiin kuulukaan.

Jos oikein kurottelee, niin kaakon suunnalla näkyvät sitten alumiinitehtaan tornit.

Muhkeat metsätiet kertovat tietysti siitä, että niin kutsuttuja talousmetsiä siellä kaikki tai suurin osa alueista on. Niinpä siellä tuon tuostakin käyvät metsäkoneet rouhimassa suuria aukkoja milloin minnekin. Uusia aukkoja sinne oli päässyt ilmestymään jopa minun edellisen, myöhäissyksyisen poikkeamiseni jälkeen ja pientä ahdistusta rinnassani tuntien nousin maisemia katselemaan. Huomaten kuitenkin helpottuneena, että niin vaan jäävät kokonaan piiloon nuokin aukot ainakin Falkbergetin laajojen maisemien ihailijalta. Aivan kuin kaikki kauempana olevat tiet, asutukset, pellot ja rautatiekin, jäljellä olevat metsien puut ne vaan jotenkin juuri tuolta suunnasta peittävät.

Muuan eräjorma nautiskelee taas kerran näkymistä, jotka ovat pitkiä useammalla kuin yhdellä akselilla.

Paljon tuota surkeampi kehitys on kuitenkin tapahtunut ja ilmeisesti on yhä vaan tapahtumassa asutuksen levitessä koko ajan pidemmälle sisään Meikon alueille juuri täältä suunnalta. Grönalundsvägen –nimiseltä soratieltä on viimeisten vuosikymmenten aikana pikkuhiljaa levinnyt taloja aina pidemmälle ja pidemmälle. Muistan, miten joskus kuljin retkilläni Falkbergetiä osittain vastapäätä lounaan suunnalla olevan Skräddarbergetin kallion yli, tuntien olevani jossain aivan erämaissa, missä ei näkynyt merkkiäkään ihmisistä. Nykyään se on jo noin kokonaan ihmisasumuksilla miinoitettu ja viimeksi siellä suunnilla kulkiessani havaitsin taas jotain uutta tienpohjaa olevan tekeillä yhä pohjoisen suuntaan. Yksityisiä maita kai nuo ovat ja niiden kanssa saavat omistajat tehdä mitä haluavat, perustuslaillisia oikeuksia. Silti jaksaa hämmästyttää, ettei Siuntion kunta ole pystynyt mitään saamaan aikaan, niin ainutlaatuisen erämaisen alueen kokonaisuudesta vaikka on kyse. Mutta juuripa samoin ne ovat olleet pystymättä myös Lappträsk-järven rannoilla, Meikon luonnonsuojelualueen sisässä!

–Kari

 

Advertisement