Perseidit olalle

Luontokokemuksia tähtitaivaan alla

Tiivistelmä: Kertomus pienestä retkestä lähikalliolle katselemaan Perseidien tähdenlentoparvea elokuun yössä. Ja sen myötä ylistys tähtitaivaalle upeana luonnon osana, joka tarjoaa samalla muhkeaa perspektiiviä kaikkeen muuhun elämään.

Tähtitaivasta Kirkkonummen Neidonkalliolla. Kyseessä ei Perseidit. Kuva: Seppo Ryynänen.

 

Tapahtui 12.8.2015, tunti puolenyön jälkeen.

Paikka

Nyt piti mennä ulos ihan varta vasten tähtitaivasta katsomaan, kun oli upean selkeä elokuun yö ja kaikki tiedotusvälineetkin olivat jo päivien ajan toitottaneet Perseidien meteoriparven maksimikohdan olevan käsillä. Niin kävelin parin sadan metrin matkan kotiovelta Neidonkallion huipulle, missä katuvalot eivät enää pimeyttä häiritse.

Huikea luontokokemus

Taivas ei kyllä ollut aivan pimeä vielä tähän aikaan vuodesta, vaan sellainen metkan harmaa. Pienen ympärille katselun ja rauhoittumisen jälkeen laittauduin selälleni sileälle kalliolle ja antauduin taas kerran tähtitaivaan vietäväksi. Kallio hohkasi yhä lämpöä aurinkoisen loppukesän päivän jäljiltä ja leudot tuulen pölähdykset tuntuivat ihanasti poskilla. Mistään itikoista ei tietenkään ollut tietoakaan tähän aikaan vuodesta, mutta joitakin yöperhosia liihotteli ympärillä. Luontokokemus oli melkeinpä täydellisen tuolla puolen, tuntui että sitä oli aivan yhtä ympäröivän todellisuuden kanssa, katsellessaan omin silmin tätä koko maailmankaikkeutta, missä elämme! Tai no, puolikasta siitä vain näin kerrallaan, mutta siinäkin tuntuu kyllä olevan kylliksi yhdelle ihmiselle. Ihminen ja insinööri toki silti aina keksii jotain parannettavaakin tässä maailmankaikkeudessa. Kuten vaikka koettaa seuraavalla kerralla muistaa ottaa myös jonkun makuualustan mukaan tähtiretkelleen :-).

Aivan kuten muutkin luontokokemukset, myös tähtitaivaan kokee kaikkein voimakkaimmin ollessaan aivan yksin.

Perspektiiviä elämään

Joka tapauksessa tähtitaivaan katseleminen rauhassa, ilman kiirettä, antaa ajatuksille tilaa. Jopa vieläkin enemmin, kuin aavat, horisonttiin saakka siintävät maisemat täällä pallomme pinnalla ihmisaivoille tekevät. Kaukaisten tähtien, linnunradan ja galaksien äärellä kaikki asiat alkavat asettua toisenlaiseen perspektiiviin, kuin missä niitä normaalisti katselee. Päähän saattaa tulla ajatuksia siitä, miten koko ihmisten maailman ja tämän maapallomme merkitys noin maailmankaikkeuden kannalta on jotain klassisen sanonnan ”hyttysenpaska valtameressä” luokkaa. Oikeasti numeroina arvioiden sitten vielä hurjan paljon vähäisempi.

Ne tähdenlennot

Kaiken tällaisen tervehdyttävän ”toisinajattelun” lisäksi näköjärjestelmä havainnoi automaattisesti myös tapahtumia taivaalla. Ja vaikkei siellä nyt mitään varsinaista ilotulitusta ollut, niin kyllä tähdenlentojakin tapahtui aina silloin tällöin. Suurin osa niistä näkyi idän ja koillisen suunnilla ja pääosin samansuuntaisina. Joskin välillä näkyi myös vilahduksia täysin poikkeavin suunnin, minkä syitä tähti-insinöörin aivot jäivät  puntaroimaan. Kaikkiaan kaksitoista tähdenlentoa havaitsin sen reilun tunnin aikana, jonka kalliolla vietin. Melkein kaikki niistä olivat hyvin nopeita, kestoltaan vain alle sekunnin luokkaa. Vain yksi, järjestysnumerolla 10, kesti pitkään, kuin ilotulitusraketti ikään.

Jossain vaiheessa samalla kalliolle oli hiipsinyt myös naapurini Sepi, joka koetti jalustalla olevan kameran kanssa saada taivaan ihmeitä tarttumaan kennolle. Pistäen minut harmikseni huomioimaan, etten itse taaskaan muistanut yrittää tehdä mitään tuolla saralla. Minä kun olin näköjään taas lähtenyt vain hakemaan pelkkää rauhoittavaa luontokokemusta.

Uutta putkeen

Yllä oli minun kokemukseni tuosta Perseidien tähdenlentoparven katselusta. Jotain samanlaista voi olla tarjolla kenelle tahansa meistä myös tänä vuonna, aivan samojen elokuun päivien aikana. Jos vaan selkeitä öitä piisaa. Oheisesta Ursan artikkelista voi katsoa joitain faktoja meteoriparvista.

Yökokemuksia ja valotaidetta. Kuva: Seppo Ryynänen.

Tähtitaivaan ylistys

Tuon yhden kokemuksen ja tähdenlentoparven lisäksi, minä haluan tuoda yleisemminkin esiin tähtitaivaan osana meitä ympäröivää luontoa. Sitähän sekin nimittäin on, mitä suurimmassa määrin – aivan kirjaimellisestikin ottaen! Niin se on ollut jo ihmislajin alkutaipaleista lähtien, vieläpä moninkertaisesti merkityksellisempänä, kuin tavalliselle ihmiselle nykyään. Silloin – ja vielä vain muutama sata vuotta sittenkin – tähtitaivas oli osa jumalten valtakuntaa, täynnä merkityksiä ja legendoja. Ne ovat upeasti jääneet talteen aivan tuhatmäärin tähtien ja tähtikuvioiden nimissä. Jo pelkästään näiden huikeiden nimien ja taustojen takia kannattaa mielestäni tutustua tähän aihepiiriin!

Kuten tuon yllä kuvaamani yhden oman pienen kokemukseni kauttakin esiin tuli, taivas voi tarjota nykyihmisellekin aivan mahtavia kokemuksia. Kaikille meistä ovat varmasti tuttuja auringon, sinisen taivaan ja kumpupilvien luomat ihanat kesäfiilikset. Kuten myös monet toisenlaiset taivaan ilmiöt, vaikkapa uhkaavine ukkospilvineen. Taikka iltaruskon pilvilinnat, jotka kantavat monen ajatukset jonnekin kauas.

Aivan vastaavalla tavalla, ehkä jopa vieläkin voimakkaammin, tarjoaa elämyksiä myös öinen taivas. Kuun loiste ja revontulten loimut tietenkin. Mutta vielä paljon, paljon enemminkin. Aivan visuaalista kauneutta linnunradan loisteena ja tähtisikermien kimalluksena. Tutut asiat tähtitaivaalla saavat sen näyttämään yhä hienommalta ja ystävällisemmältä. Otava ja pohjantähti suorastaan tervehtivät yksinäistä kulkijaa taikka paikallaan olijaa, joka kerran kun ne näkee. Samoin sitten monet muutkin taivaan merkit, sen jälkeen kun ne ovat tutuiksi muuttuneet. Cassiopeia, Orion, Seulaset, Pieni karhu, jne. Siksi en kerta kaikkiaan voi muuta, kuin suositella tähtitaivaaseen tutustumista aivan joka ikiselle ihmiselle!

Pohjoisen taivaan revontulia Neidonkalliolla. Kuva: Seppo Ryynänen.

Tutustu lisää, se on nykyään helppoa

En minä suinkaan yritä usuttaa kaikkia tähtitiedettä harrastamaan, vaikka toki paljoin hölmömpiäkin harrastuksia on nykyään aivan pilvin pimein. Vaan ainakin vähän enemmän tutustumaan tuohon toiseen puolikkaaseen meitä ympäröivää todellisuutta. Sehän on paljon helpompi ja yksinkertaisempikin, kuin tämä havaintokenttämme alempi puolisko. Vankempi ja pysyvämpi myös, kuin mikään muu ympärillämme oleva.

Tässä kohdassa vanhan tähtiharrastajan varmaan pitäisi julistaa perinteisten, painettujen tähtikarttojen ihanuutta, joiden kanssa spulaamalla tähtitaivaaseen on ikiajat perehdytty. Mutten viitsi, koska nykyaika tarjoaa tähänkin aivan monia kertaluokkia parempia välineitä. Älypuhelinhan se väline tässäkin tietenkin on. Asenna siis ihmeessä kännykkääsi joku ”tähtisovellus”, vaikka Google Sky Map. (Huom! Tuo ei ole mikään suositus. Tähtitaivasta avaavia sovelluksia löytyy vaikka kuinka monia ja kenties paljon parempiakin). En edes viitsi tässä mainostaa miten hienosti nuo Appsit toimivat, vaan haluan sallia ihastuneet hämmästyksen huokaukset kaikille kokeilijoille.

Vaikka noiden kanssa ei välttämättä enää mitään tarvitse opetella, sitä siltikin ehdotan. Ainakin joidenkin kivojen, itselle uusien tähtitaivaan kohteiden muistiin painamista. Minkä jälkeen öinen taivas todellakin muuttuu pykälä pykälältä tutummaksi, ystävällisemmäksi – ja yhä vain kiinnostavammaksi!

Tunnustus

Kai maar tämä on jo yllä olevan tekstin rivien väleistä selvinnyt kaikille lukijoille muutenkin, mutta tulkoon tunnustetuksi myös itse. Minähän olen ollut innostunut tähtitaivaasta jo aivan pikkupojasta saakka. Niin käytännön tihrustelun ja kaukoputkien rakentelun, kuin kirjallisuudenkin kautta. Vain yhdeksi mielenkiinnon kohteeksi se on toki jäänyt, mutta sellaiseksi, jonka merkitys säilyy läpi koko elämän.

–Kari