Opasopissa 1: Koulussa

Mietteitä Suomen Ladun opaskurssin perusosan 2016 jälkeen

Tiivistelmä: Yhdenlainen kokemusten purku heinäkuun intensiivisestä kurssiviikosta Koilliskairan tuntureilla, Suomen Ladun kouluttajien hellässä huomassa.

DSC06874, tuned & cropped
Potretti Kiilopään rinteellä keikan lopussa. Muikeat ilmeet kertovat paljon. Mistä sitten kertovatkin.

 

Tapahtui 16.7. – 24.7.2016 Kiilopäällä ja UK kansallispuistossa.

Tämän tarinan syntyhistoria on vähän erikoinen ainakin sillä tavoin, että alun perin päätin kirjoittaa oman tarinani kurssin tapahtumista, mikä on tietenkin perin normaalia itselleni ja noudattamilleni Lähierä-blogin tavoille. Kurssin aikana ajatukseni kuitenkin sitten muuttuivat erinäisistä syistä, etenkin tajutessani, etten oikeastaan voisi kertoa asioista sillä tavoin, kuin olen tottunut tekemään. Mutta tuon huikean keikan jälkeen rakentui sitten vielä päähäni ajatus kertoa kuitenkin kokemuksesta. Nimenomaan summauksena siitä, miten ajatukset kehittyivät minun päässäni ennen kurssia, sen aikana, sekä jälkeen.

Tämän jutun kuvat liittyvät tietenkin perin juurin kurssiin, mutta eivät varsinaisesti niiden otsikoiden aihepiireihin, joiden alla sattuvat olemaan. Näin, koska tämä artikkeli ei etene tavanomaisen tarinan muotoisesti. Kuvat ovat ikään kuin tekstin piristeenä, kivoina spotteina sieltä viikon touhujen ja taipaleiden keskeltä.

DSC06402
Erilaisia yllätyksiäkin tunturit välillä eteen toivat.

Motivaatiot

Syitä ja taustoja siihen, että sitä tekee tai on tekemättä jotakin, olisi varmasti hyvä miettiä enemmänkin kuin mitä tulee elämäänsä läpi juostessa tavallisesti tehtyä. Juuri tämän asian kohdalla minä olen kuitenkin suorittanut hyvinkin paljon erilaista mietintää matkojen varrella. Sellaista on tapahtunut suorastaan tuhannet kerrat, nimenomaan ulkona luonnossa liikkuessani ja nimenomaan yksin siellä kulkiessani. Mietinnän kohteena on ollut muiden muassa se, millaista on liikkuminen yksin ja eri kokoisissa ryhmissä. Ne asiat olen aikojen saatossa saanut jopa analysoitua ja tiivistettyä yhteen artikkeliin otsikon ”Kaksin aina kaunihimpi?” alle. Tämän tarinan stimuloimana julkaissen senkin lopulta blogissani tässä kuluvan kesäkauden aikana.

Nuo analyysit ovat vain vahvistaneet ymmärrystäni siitä, että yksinäisenä sissinä kulkien juuri minä taidan kokea vahvimman linkin luontoon. Ja minä myös tarvitsen niitä kokemuksia välttämättä, pitääkseni ajatteluni ja perspektiivini maailmaan selkeinä – edes itselleni. Kaikesta tästä huolimatta olen myös ainakin kohtalaisen sosiaalinen eläin, joka on saanut paljon upeita luontokokemuksia myös porukoissa ja vuosien varrella monia sellaisia jopa itsekin kasaan kyhännyt sekä vetänyt. Tämän karmean dualismin keskeltä päähäni rakentui kevään 2014 pyhiinvaelluksen pitkillä taipaleilla ajatus, että dualismin ryhmäreunaa pitää vaan tutkia pidemmälle. Ja koska erinäisiä ehdotuksia luontoretkien vetämisestäkin on välillä tipahdellut, päätin hankkia lisää ymmärrystä ja ehkä jotain taitojakin siihen koulutuksen kautta. Erinäisten menneiden ryhmäretkien kokemuksiin perustuen tiesin myös tarvitsevani paljon lisää tietoa ja työkaluja nimenomaan siitä, miten ryhmät toimivat. Millä tavoin voidaan parhaiten pitää huolta, että kaikki rullaa ja jokaiselle syntyy mukavat retkikokemukset? Ja vaikka oma kokemus itse retkeilyn taitojen ja varusteiden saralla tuntuikin perin riittävältä, ajattelin silti voivani jopa niilläkin rintamilla saada samalla mukavaa ja hyödyllistä ajatustenvaihtoa toisten kokeneiden retkeilijöiden kanssa.

DSC06393
Tällaisissa maisemissa sielu lepää!

Kurssin rakenne

Erilaisten opaskurssien tarjontaa internetin syövereissä tutkaillessa herätti ensin ihmetystä se, että koulutusta näyttää olevan kovin monenlaista. Aina vuosia kestäviin ammattitutkintoihin saakka, minkälaisiin ei meikäläinen ainakaan tässä elämänvaiheessa pystyisi uppoutumaan. Suomen Ladun järjestämä eräopaskurssi nousi nopeasti kärkeen kiinnostavimpien listalla, sekä kompaktilta vaikuttavan muotonsa, että hyvän maineensa vuoksi. Sinne sitten laitoin hakemuksen joskus kevättalven aikana ja toukokuun alussa sain ilmoituksen kurssille hyväksymisestä.

Suomen Ladun opaskoulutus siis muodostuu kahdesta jaksosta. Ensin on opaskurssin perusosa heinäkuussa ja sen suorittaneet voivat sitten hakea opaskurssin talviosalle helmikuussa. Aivan ensin jäi vaikutelma, että kurssin kaikki oppiminen tapahtuisi tuon yhden viikon aikana. Pian kurssille hyväksymisen jälkeen sitten tosin selvisi, että myös ennakko-oppimista erilaisine tehtävineen oli kyllä vähintään kohtalaisesti.

Valmistelut

Etenkin kun noihin tehtäviin pääsi käsiksi vasta työkiireisen kevätkauden jälkeen, jossain vaiheessa alkukesää tuntui, ettei sitä voisi millään ehtiä ja pystyä perehtymään itselle nakitettuihin aiheisiin riittävästi ja tehdä niistä kunnollisia tutkielmia sekä esityksiä. Pelkän listatun lähdekirjallisuuden lukeminenkin olisi vaatinut noin kaikki yöt ennen kurssin alkua! Mutta hitsin mielenkiintoisia ne olivat kaikki ja niinpä vaan tulivat esitykset tehdyiksi ennen määräaikaa.

Suomen Ladun ohjeellinen varusteluettelo saatiin myös sähköpostissa ja erinäiset asiat esimerkiksi yhteisten varusteiden suhteen täsmentyivät sitten kyselemällä. Vaellus suoritettaisiin niin kutsuttuina pakkipareina, jotka myös selvisivät muutama viikko ennen kurssin alkua. Sen jälkeen päästiin synkkaamaan erinäisiä varusteasioita tulevien vaellusparien kesken, kuten nyt teltat, keittimet, EA-varusteet, jne. Samoin kuin kimppakyydit pelipaikalle ja sieltä takaisin.

DSC06266
Yhden vaeltajan muonat hyvässä järjestyksessä.

Kurssin alkutahdit

Kurssin kokoontuminen tapahtui lauantaina Suomen Ladun Kiilopään keskuksessa, missä kaikki ensin esittäytyivät ja sen jälkeen oli ohjelmaa pitkälle iltaan, sisältäen paljon tietoja mm. erilaisista periaatteista ja käytännöistä kurssin aikana. Näiden sessioiden loppupuolella alkoi sitten myös tipahdella osallistujille ensimmäisiä kunnon ”nakkeja”, jotka antoivat esimakua siitä, mitä edessä oli. Vaikkei tuon lähestymistavan intensiteettiä kyllä vielä silloinkaan kunnolla bonjannut. Tämän tarkempaanhan en halua mitään esiin tuoda, koska kokonaisuus on huolella rakennettu sellaiseksi, että se vie osallistujat mennessään kaikkein tehokkaimmin, kun he eivät tiedä kaikkea etukäteen.

DSC06845
Sinne mennään, sinisten tuntureiden sekaan!

Juuri samoista syistä tämän jutun loppuosa ei etene kertomuksena tapahtumista ja paikoista – missä kyllä hienoa sisältöä piisaisi monien sivujen verran! Vaan keskittyy joidenkin kurssin aspektien ja varsinkin juuri tämän osallistujan kokemusten summaamiseen.

Käytännön kautta

Niin kuin kurssin aikataulu ja ennakko-odotuksetkin antoivat olettaa, kaikki opetus ja oppiminen tapahtuvat erittäin vahvasti käytännön kautta. Oppaan tehtäviin ja moninaisiin haasteisiin päästään – tai suorastaan joudutaan – aivan valtaosin oikeissa tehtävissä ja olosuhteissa. Kurssin pääsyvaatimuksena on vähintään kohtalainen kokemuspohja vaeltamisesta ja juuri sellaisia olivat kaikki tämänkin opaskurssin osallistujat. Erilaisilla taustoilla kukin, mutta porukkaa, joille rinkan kantaminen, leirin teko ja monet muut askareet ovat tuttua kauraa. Niinpä itselläni oli luulo, että moisen porukan kanssa kulkemiseenhan ei juurikaan voi haasteita liittyä.

DSC06287
Porukka marssii polkua pitkin ensimmäisen päivän alussa.

Mutta eihän se toki niin ollut! Vaan oppaan näkökulmasta porukka on silti hyvin erilaista vaikka kuinka monien aspektien kannalta. Esimerkkeinä vaikka nyt vaan kulkemisen luontainen vauhti, preferenssit taukojen, juomisen ja syömisen suhteen, jne. Ja muun muassa näistä johtuen ryhmän vetämiseen syntyy kaikenlaista ”dynamiikkaa” ja haasteitakin aivan yllin kyllin.

DSC06428
Leppoisaa leiritunnelmaa. Olikin ainoa kerta, jolloin peräti piipulliselle löytyi aikaa.

Intensiteetti

Juuri tämän otsikon termin alle minä laitan erittäin paljon painoa siitä, miksi koin kurssiin niin vahvaksi ja vaikuttavaksi paketiksi. Aivan vaelluksen ensimmäisinä päivinä tuntui välistä jopa ärsyttävältä se, että aina tuli eteen jotain tekemistä, silloinkin, kun oli toisin kuvitellut. Sitten siihen tietenkin tottui ja alkoi itsekin ymmärtää, että sen enemmin vaan kaikki saavat irti niistä tunneista siellä erämaissa. Vaikka se mukavaa olisikin, ei siinä leirielämästä laiskana nauttiessa kuitenkaan yhtään mitään uutta oppisi. Ja jäihän niihin nautiskeluihinkin kuitenkin ihan sopivasti aikaa, etenkin sen jälkeen, kun porukka oli ehtinyt hiukan tottua moiseen menoon.

DSC06507
Yhteinen Pow wow -rinki aina päivän päätteeksi.

Oppaan roolissa itse toimien pääsi vahvasti havaitsemaan sen, miten paljon mitä erilaisimpia asioita on hoidettavana vaelluksen eri vaiheissa. Sen varmistamiseksi, että muilla osallistujilla, asiakkailla, kaikki sujuisi mukavasti ja syntyisi hyviä kokemuksia. Ainakin vielä noita taitoja opetellessa ei omiin perustekemisiinsä voisi oikeastaan käyttää mitään kapasiteettia, varsinkaan ajatuspuolella.

DSC06332
Ensimmäinen joen ylitysharjoitus oli hieno ja keskittymistä vaativa kokemus.

Paine ja epävarmuus

Nämäkin ovat olennaisina osina tuon intensiivisen tekemisen rakentumisessa. Jo pelkästään lukuisten asioiden muistaminen ja hoitaminen rakentaa painetta sellaiselle, jolla ei ole vielä juurikaan kokemusta tuollaisesta roolista. Tällaisessa koulutuskuviossa sitä vielä merkittävästi korostaa kaiken tekeminen koko ajan kouluttajien arvostelevien silmien alla.

DSC06389
Yksi kartan luku- ja tulkintatauko korkealla tunturin rinteellä.

Turpiinkin voi välillä tulla noin palautemielessä, kun asiat eivät suju kuten pitäisi. Itselleni ainakin kouluttajien läsnäolon tuoma hermopaine oli täysin uusi ja outo alue koko oman pitkän eränkäyntihistoriani aikana. Tilanne, jota en huonoimmillaan pystynyt ollenkaan hyvin handlaamaan. Mutta niistä kokemuksista voi oppia jopa enemmän kuin mistään muista! Koska ne painuivat kerralla mieleen :-).

Ryhmä ja ryhmäytyminen

Jo lauantain esittäytymisten myötä tuli selväksi, että kasassa on ryhmä todella erilaisia ihmisiä. Eri puolilta Suomenmaata, erilaisilla taustoilla niin ammattien kuin muunkin kokemuksen suhteen. Puhumattakaan luonteenpiirteistä, jotka sitten pikkuhiljaa avautuivat intensiivisen yhdessäolon myötä, monenlaisten jutusteluiden kautta patikoidessa, tauoilla ja leirituokioissa. Koko ajan paremmiksi ja mielenkiintoisemmiksi muodostuivat nämä suhteet matkan edetessä.

DSC06732
Millaisia iltahetkiä!

Jengin ikäjakautumakin oli melko kattava, alle kolmekymppisistä eläkekategoriaan.

Omien kokemusteni mukaan porukka kyllä aina tutustuu toisiinsa eri tavalla yhdessä retkeillessä, kuin muun ”siviilikanssakäymisen” aikana. Nopeammin, välittömämmin ja tehokkaammin. Tämän opaskoulutuksen aikana sitä tapahtui vielä tavallistakin voimakkaammin. Ymmärtääkseni juuri edellä kuvatuista syistä. Sotakokemuksiin nyt ei sentään kannata verrata, mutta armeijakokemuksiin hyvinkin. Mitä intensiivisemmin ja tiukemmissa tilanteissa yhdessä toimitaan, sen vahvempaa ryhmäytymistä ja sitoutumista tapahtuu.

DSC06653    DSC06644

Porukan tosi kalastajatkin kyllä selvisivät retken aikana.

Niinpä ainakin nyt heti kurssin jälkeen on tunne, että kerrassaan mainioita ihmiskontakteja on syntynyt ja yhteyttä pidetään varmasti jatkossakin tavoilla taikka toisilla.

Kelit

Vielä päivää ennen tunturiin lähtöämme sääennusteet lupailivat alueelle melko sekalaista viikkoa ja sadekuuroja melkein joka päivälle. Ennusteet kehittyivät kuitenkin pikkuhiljaa koko ajan ”kuivemman näköisiksi” ja totuus muodostui lopulta seuraavanlaiseksi. Ensimmäisten parin päivän aikana saimme muistaakseni niskaamme pari kolme pientä sadekuuroa, jotka nekin toimivat enemmän virkistyksenä ainakin itselleni. Koko loppuviikon keli sitten vaan koko ajan lämpeni, muuttuen yhä puhtaammaksi helteeksi. Upeaahan moinen oli, vaikka toki kunnon hellesää alkaa jo helposti tuntua rasittavaltakin ison rinkan alla tuntureiden kupeita ylös ja alas tallaavalle vaeltajalle. Hiki virtaa, varsinkin nousuissa. Onneksi kuitenkin kaikkina päivinä puhalteli raikas tuuli, joka tarjosi aivan ihastuttavan täydellisiä hetkiä ainakin silloin, kun oltiin vähän korkeammilla mailla, tunturipaljakalla!

DSC06684
Luonnonmuonaa sieltä parhaasta päästä. Pannulla paistettu hauki (vas.) vei tällä kertaa makukisan voiton.

Oudot kokeilut, osa 1

Itselleni viritin kolme aivan omanlaistaankin testailua tähän koitokseen. Ensimmäiseksi sellaisen, että halusin tavattoman pitkän tauon jälkeen saada kalibroitua sietokykyäni sääskien kanssa. Koska lienee jo yli 30 vuotta (!) siitä, kun olen viimeksi ollut vaeltamassa Lapissa keskellä kesää. Kaikki menneiden vuosikymmenten keikat ovat nimittäin erinäisistä hyvistä syistä tehty syksyllä ruska-aikaan. Niinpä halusin koittaa mennä tämän vaelluksen läpi käyttämättä lainkaan mitään hyttysmyrkkyjä, sen paremmin kuin hyttyshattuakaan. Jotka molemmat toki kulkivat rinkassani varmuuden vuoksi. Hyvin meni tämä, en tarvinnut mitään apuja, eivätkä hermoni joutuneet liian koville. En nyt sentään yritä sanoa, ettei niitä koeteltu. Paljaina lämpimissä keleissä olleiden käsivarsien iho muuttui viikon kuluessa pikkuisten pattien peittämäksi rosopinnaksi ja kämmenselät näyttivät välillä vähän turvonneilta. Mutta tottumus noihin silti syntyi, eivätkä moiset asiat vaivanneet liikaa edes vaelluksen alkuvaiheissa. Loppupuolella ei enää tippaakaan.

DSC06650
Valtavasta sienivalikoimastakin tislautui lopulta melkoisesti hyvää syötävää.

Oudot kokeilut, osa 2

Nykyajan vaeltajat kulkevat hienoissa vaelluskengissä ja tarinat jostain kumisaapasvaelluksista lienevät jo likimain katoamassa jopa legendojen joukosta. Oman vaeltajan urani alkupuolellahan kaikenlaiset vaellukset aikoinaan tehtiin vain ja ainoastaan kumisaappaiden kanssa, koska mistään muusta ei edes tiedetty, eikä moinen siis ole itselleni ollenkaan mitään legendaa. Ja vaikkei omasta viimeisestä tosi vaelluksestani klassisten nokialaisten kanssa ole edes vaivaista neljää vuotta enempää, minua kutkutti ajatus testata tämän ikivanhan konseptin toimivuutta taas kerran. Nyt vieläpä aivan keskikesän keleissä. Täydellisestihän ne vaan taaskin toimivat. Ilman tietoakaan rakoista tai muista jalkavaivoista, joiden kanssa ainakin jokuset kanssakulkijat kuitenkin askartelivat.

DSC06726
Opaskurssilaisten touhut ovat joskus melkoisen kummallisiakin.

Oudot kokeilut, osa 3

Kolmas oman testaukseni kohde oli massapuolella. Eli pärjääkö sitä meikäläinen vanha pieru yhä sellaisen ”kunnon kantamuksen” kanssa kuin ennenkin. Kulkien nykyajan vaeltajien mukana, jotka viilaavat rinkkojaan aina vaan keveämmiksi. Tokihan itsekin viritin kuormani hiukan matkaa alle sen 30 kilon rajapainon, jonka kanssa olen monet monituiset pidemmät retkeni menestyksekkäästi aloittanut. Mutta paljoa sen alle en edes yrittänyt, vaan pakkasin mukaan normaalin syyskauden varustuksen, sisältäen neljän kauden teltan, kolmen kauden makuupussin, kylmän kelin vaatetuksen Fleeceineen, untuvaliiveineen, pipoineen ja käsineineen. Oikein hyvin meni tämä kolmaskin kokeilu, en kokenut ollenkaan liian kovia rasituksia taivaltaessani rinkkani kanssa muiden mukana. Toki se tuntui painavalta välillä – aivan niin kuin melkein kaikki muutkin tuntuivat omia kantamuksiaan joskus noituvan.

DSC06695
Moisen klovnijengin kaitseminen pistää kyllä kouluttajien ilmeet välillä vakaviksi.

Tähänkin kohtaan sain kyllä reissulta taas lisää mainiota kokemusta siihen, miten voin napsia vaikka pari kolme kiloa pois painoa juuri tuollaisen retken pakaasista. Koska kävin läpi pakkauslistani, katsoen mitä tarvikkeita olin käyttänyt matkalla ja mihin en ollut koskenutkaan. Sekä paljonko mitäkin elintarvikkeita tuli takaisin. Tyylilleni uskollisena tulen siltikin pitämään huolen, että omassa retkivarustuksessani on niin kelivaraa, kuin muutakin pelivaraa. Muiden muassa ravinnon suhteen. Niitä grammoja en tule pois viilaamaan, varsinkaan yksin kulkiessani.

DSC06536
Erilaisia alkuasukkaitakin nähtiin silloin tällöin.

Oppimisen ydinalue

Kaikkein massiivisimmin oppia tuli kuitenkin juuri siltä alueelta, mistä meikäläinen sitä hakemaan lähti ja eniten tarvitseekin. Eli toimimisesta ryhmän kanssa. Ja sitä tulikin niin paljon, että edes kaiken sulattamisen ja muistamisen kanssa on haasteita. Puhumattakaan siitä, että niitä kaikkia vielä osaisi ihan oikeasti hoitaa. Harjoitteluun siis pitää tähdätä, jonkunlaisten oikeiden retkien vetämiseen ja sitä kautta niiden oikeiden taitojen opettelemiseen ja hiomiseen. Ja varmaankin myös jatko-opiskeluun opaskurssin talviosan kautta, kunhan vaan saa ajankäytön ja muut resurssit natsaamaan.

DSC06591
Rinkkalautan tyylinäyte 1. Kantavuutta piisaa vaikka puolijoukkueelle kerrallaan!

Kouluttajat

Vaikka kurssin aikana usein korostettiin sitä, että kouluttajat ovat läsnä ”näkymättöminä henkilöinä”, kyllä he tietenkin oikeasti olivat kovasti läsnä, osana porukkaa ja sen ryhmäytymistä. Tämän kurssin kolme kouluttajaa hoitivat hommansa – siis aivan koko kurssin läpi vetämisen – kerrassaan tyylikkäästi ja leppoisasti kaikissa tilanteissa. Vaikka tilaisuuksia hermostumiseenkin oli kyllä tarjolla aivan riittävästi.

DSC06569
Rinkkalautan tyylinäyte 2. Ei niin paljon kantavuutta, mutta kätevyys kohdallaan.

Summaus

Tietämättä kuinka monen toiston ja säädön jälkeen juuri tällainen kurssin rakenne ja toimintatavat ovatkaan syntyneet, siitä jäi kyllä ainakin allekirjoittaneelle erittäin hiottu maku. Sellainen, etten osaa edes kuvitella, miten voisi enempää oppimista saada ihmispolojen kaaleihin tungettua yhden viikon aikana!

DSC06827
Sitä kyllä ihminen metsittyy aika hyvin jopa tuntureilla ja jopa yhdessä viikossa.

Ei voi kuin suositella, ainakin sellaisille ihmisille, jotka oikeasti haluavat oppia toimimaan vaellusryhmien kanssa ja jopa sellaisia vetää yrittäen!

–Kari

 

Advertisements

6 thoughts on “Opasopissa 1: Koulussa

  1. Hyvin rakennettu mielenkiintoinen teksti. Kiitos, kun jaoit kokemuksesi. Pisti tietysti miettimään sitä kuinka itsekin vedän erilaisia retkiä. Ehkä hiukan yksityiskohtia odotin lisää — esim. millä lailla opastin toisia huonosti ja miten se olisi pitänyt tehdä — toisaalta ymmärrän, ettei niitä retken luonteesta johtuen voi liikaa valottaa.

    Tykkää

  2. Kiitos palautteesta, yhdeltä esikuvaltani täällä ulkoilublogien maailmassa! Kuormakaupalla olisi kyllä kerrottavaa muiden muassa tuon koulutusjakson tapahtumista, rakenteesta, käytännön mokista ja opeista. Mutta kun sellainen tosiaan ei olisi fiksua tässä tapauksessa ja kuitenkin oli tarve tuoda julki loistavaa kokonaisuutta, päädyin tuollaiseen omien tuntojen ja kokemusten jälkianalyysin muotoon.

    Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s