Ensimmäinen harjoitus koulutuksen jälkeen
Tiivistelmä: Oppaan roolin ja toiminnan harjoittelua iltalenkillä yhdessä osin tutun porukan kanssa.
Kurssin opit
Suomen Ladun eräopaskurssin perusosan suurimmat opit voi meikäläisen osalta tiivistää näihin kahteen isoon asiaan. Tuli opittua, miten vähän ja huonosti sitä oikeasti pystyy ryhmien ja sen kaikkien jäsenten hyväksi toimimaan. Sekä suurimman osan muidenkin oppaan taitojen kohdalla, ettei niitä moninaisia asioita ollenkaan hyvin kykene hallitsemaan. Sellaiseen tähtääminen vaatii harjoittelua. Paljon harjoittelua. Minun opaskurssini kokemuksista kirjoitin jo aiemmin summauksen tämän blogin artikkeliin ”Opasopissa 1”. Ja saatanpa joskus jakaa joitain muitakin kokemuksiani tämän pitkän opintien varrelta. Tässä ensimmäinen.
Samalla tiedoksi, että tämän julkaistessani olen ehtinyt jo sentään vetää viisi muutakin erilaista keikkaa oppaan roolissa, mutten ole niistä kaikista teidän siunaukseksenne tarinoita kirjoittanut :-). Vaikka monissa kyllä sisältöä riittäisi.
Harjoittelemaan vanhojen tuttujen kanssa
Koska ihan oikeiden taitojen oppimiseen ja hiomiseen olen päättänyt tähdätä, todellista harjoittelua siis täytyy ryhtyä tekemään. Siksi otin heti kurssin jälkeen yhteyksiä pariin kolmeen suuntaan, laittaen tarjolle ”lähiseudut kuin omat taskunsa tuntevan oppaan palveluksia ilmaiseksi”. Ja saaden myös mukavaa palautetta noista suunnista. Yksi niistä on vanhan Aikojen Kulkijat II –kurssin porukka, joka yhdenlaisena kokoonpanona on lähdössä taas uudelle pyhiinvaellukselle syyskuussa ja mieluusti tekee erilaisia kävelyretkiä harjoittelun ja verryttelyn vuoksi. Jos kukaan haluaa tietää lisää tuosta huikeasta ja varmasti ainutlaatuisesta – ja ikävä kyllä ainutkertaisestakin – kurssista, siitä löytyy jo muutamia hipaisuja tästä blogista. Artikkeleista ”Yölaulajien retki” ja ”Herttuan tarinat #10: Pivileirejä Koilliskairassa”. Sekä varsinkin kurssin ”lopputentistä”, eli pyhiinvaelluksesta Santiago de Compostelaan on blogissani viiden artikkelin sarja, omassa Camino-kategoriassaan. Jokusia muitakin tarinoita noista mieleen jääneistä retkistä tulen blogiini vielä laittamaan.
Me saimme heidän retkensä vetäjän kanssa nopsasti sovittua kalentereihin muutamia ilta-aikoja sekä yhden viikonlopun päivän, jolloin yhdessä vaellamme, taas pitkästä aikaa. Minä lupauduin mielelläni ja innokkaasti suunnittelemaan ja vetämään noita retkiä. Ensimmäinen sellainen oli sovittu tiistain 16.8. iltapuhteelle.
Reittisuunnitelma
Minä tietenkin antauduin retken suunnitteluun kaikella sydämelläni. Ja mailin kautta juttelemiemme reunaehtojen puitteissa rakensin seuraavanlaisen reittiehdotuksen, jolle sain myös OK-kuittauksen. Ohessa suunnitelma kaappauksena Google Maps –ohjelmasta, jonka kanssa matkojen pituuksia tällä kertaa katselin. Se on aivan mainio reittisuunnitteluun kaikilla maanteillä ja metsäteilläkin, jotka kartasta löytyvät, koska reiteille saa muutamalla hassulla klikkauksella myös hyvin tarkat pituudet. Polkuja ja metsätaipaleita ohjelma ei sitten osaakaan käsitellä ollenkaan, kuten oheisesta kuvastakin näkee. Sellaisten tutkailemisessa voi sitten käyttää jotain maastokarttaa tai sellaista näyttävää ohjelmaa, kuten vaikka Metsähallituksen Retkikartta.fi –palvelu. Silloin joutuu tietenkin kliksuttelemaan reittejä kartalle piste pisteeltä.
Retkelle autolla
Minä harrastan moista autoilun kautta ulkoilua äärimmäisen harvoin, mutta tällä kertaa olin niin suunnitellut, jotta taipaleelle saadaan tällaiselle iltaretkelle sopiva 11-13 kilometrin pituus ja reitti kulkemaan useita erilaisia, mukavia osuuksia pitkin. Yksi tarkoitus on myös näyttää osallistujille uudenlaisia reittimahdollisuuksia Meikon alueella.
Lähdön kommervenkit
Suunnitelman mukaisesti tapasimme kello seitsemän yhden osallistujapariskunnan talon edustalla, pakkauduimme kahteen autoon ja ajoimme perätoukuria muutaman kilometrin Kuninkaantietä länteen, parkkeeraten autot noin Kirkkonummen ja Siuntion rajalle. Lähtöpaikalla meikäläinen esittäytyi retkeläisille, joista kaksi oli minulle uusia tuttavuuksia ja kolme vanhoja tuttuja AK2-kurssilta. Kerroin myös oman lähestymiseni tähän retkeen, eli että toimin oppaana, joka koittaa tehdä kaikkensa, mutta on kuitenkin samalla opettelemassa tätä taiteen lajia. Pyysin myös kaikkia katselemaan toimintaani ”sillä silmällä” ja antamaan palautetta erityisesti sellaisista asioista, joita opas voisi paremminkin tehdä.
Legi 1
Retkemme ensimmäinen legi vei meitä Kuninkaantietä länteen. Tien vasenta puolta marssimme, nähdäksemme meidän puolellamme tulevat autot hyvin. Tämän äärimmäisen vanhaa reittiä kulkevan tien penkat ovat olemattomat ja kävelijöiden täytyy pärjätä sen kanssa. Oikein hyvin tämä jengimme näyttikin olosuhteisiin sopeutuvan. Toki rinnakkain kävellen, kavereiden kanssa koko ajan jutellen, mutta aina jonoon asettuen, kun joku auto silloin sun tällöin ohitsemme kulki. Minä tietysti oppaan roolissa koetin myös huudella reunalla pysymisestä, mutta kyllä tuntuma oli sellainen, että kaikki osasivat homman ilmankin!
Legi 2
Toinen jakso oli sitten jo pikkuruinen soratie, Mangsintie, jota monet eivät olleet ennen kulkeneetkaan. Siinä jo päästiin nauttimaan täydestä maaseudun rauhasta, näkemättä yhtään autoa. Vehmaita Etelä-Suomen maisemia ihailtiin, sekä Käla Gårdin mahtavaa navettarakennusta, minne tie meidät vei. Tallikahvila ei ollut auki, harmi kyllä.
Legi 3.
Vielä oli muutama sata metriä Sjundbyhyn johtavan soratien vierellä kävelyä, mutta siinä ei nähty auton autoa.
Legi 4
Sitten keikan pisimmälle osalle, joka oli Meikon alueen ytimiin johtava, puomilla suljettu metsätie. Sitä marssimme ensin reilut puoli kilsaa loivaa ylämäkeä, kunnes rantaradan siltaa pitkin ylitettyämme otimme keikan ensimmäisen ja ainoan evästauon. Tämä siis tapahtui 5 kilometrin ja noin 70 minuutin taipaleen jälkeen, eli aikalailla yhden taukojen pitämisen peruskaavan mukaan. Noin vartin siinä istuskelimme itse kukin laakean kallion päällä, eväitä mutustellen ja ulkona olemisesta nauttien. Meikäläinen nautti siitä tietenkin termarikahvin kanssa.
Tämän porukan kanssa tauon pituus ja liikkeelle lähtö tapahtuivat ihan itsekseen, niin että minua melkein harmitti. Eihän opas päässyt edes yrittämään asian hallussa pitämistä. Leikki leikkinä, moinen on aivan upeaa ja melkein kummallista, ainakaan minkään muunlaisten, kuin äärimmäisen tottuneen kulkijaporukan kanssa!
Seuraavat 2,8 kilsaa talsimme tuota metsäautotietä myöten, joka on kokonaisuutena pisimpiä Meikon alueella. Jos maanteiden varsilla marssivauhtimme oli ollut aika ripeää, metsätiellä etenemisen keskivauhti sitten putosi puoleen. Koska tien varsilta löytyi joka puolelta kanttarelleja, joita useampikin retkeilijä ryhtyi talteen keräämään. Moinen on tietysti niin hienoa ulkoilun sisältöä, ettei matkanteon vauhdilla ole mitään merkitystä! Etenkään, kun meidän lyhyehköllä retkellämme oli kuitenkin kohtalaisesti pelivaraa hämärän tulon kannalta.
Metsätien haarassa pysähdyimme hetkeksi miettimään, menisimmekö reittisuunnitelmasta poiketen katsastamaan aika lähellä olevan Långträsk –järven maisemat, mutta fiksusti osasimme jättää ylimääräiset laajennukset tekemättä.
Legi 5
Sitten oli vuorossa retken haastavin osuus, eli siirtyminen metsätieltä toiselle, läpi poluttoman maaston. Olen tämän välin itse kulkenut noin puoli tusinaa kertaa, etsien ja löytäen reitin, jota pitkin pääsee jopa maastopyörälläkin juuri ja juuri ajamaan. Periaatteessa joka kohdassa, mutta käytännössä noin pääosin. Alun hakkuuaukean reuna oli muuttunut ikävän ryteikköiseksi, mutta sen jälkeen pääsimme kulkemaan tuntemaani, helppokulkuista reittiä. Tosin tuo reittini kulkee kallioiden päällä ja ne olivat nyt sateiden jäljiltä aika hitsin liukkaita. Joten loppumatkasta jätin ”helpot” kalliot sikseen ja siirryin viemään jonoa aivan metsään.
Vaikka tuo kallioiden väistely pidensikin matkaamme, ei tuo reitin valinta kai silti totaalisesti metsään mennyt? Koska sieltä vasta niitä keltasieniä löytyikin!
Legi 6
Kilometrin mittaisen metsäretken jälkeen päädyimme retken viimeiselle osuudelle, joka on autojemme luota lähtevä, noin Kirkkonummen ja Siuntion rajalla kulkeva metsätie. Sitä siis marssimme 2,8 kilometriä takaisin autoille. Koska kymmenen kilsan taivallus tuntui jo pikkuisen kaikkien jaloissa ja illan hämäryyden alkaminen oli jo aistittavissa, jätin sovinnolla väliin retken optionaaliseksi loppuhuipennukseksi ajattelemani Falkbergetin kalliolla poikkeamisen. Sen sijaan kerroin sen mahtavuudesta kävellessämme, sekä vinkkasin katsomaan lisää blogini artikkelista ”Katse yli uuden maan”. Vaikka tuon metsätien varret ovat kokolailla joka paikassa jatkuvan metsätalouden harjoittamisen näköisiä, koetin tuoda sieltä esiin myös hienoja asioita. Kuten vasemmalla, hämmästyttävästi kokonaan metsän kätköön jäävän, yhden Meikon alueen suurimman yhtenäisen kallioalueen reunan. Ja pienen avosuon, joka merkeistä päätellen on aikojen saatossa umpeen kasvanut lampi.
Säätila
Sääennusteet olivat luvanneet sateita retkipäivällemme ja myös illalle. Tämä viiden hengen porukka oli kuitenkin lähtenyt retkelle ennusteista huolimatta ja oli varustautunut lenkkeilemään vaikka sateessa. Oikeasti me emme mitään varsinaista sadetta edes nähneet. Kolme tai neljä kertaa yritti jotain pikkuisen vihmoa, mutta suurimman osan retken kolmen tunnin ja kolmen vartin ajasta nautimme raikkaasta ja lämpimästä loppukesän säästä, pienen tuulen kera.
Palaute
Koska kaikki retkeläiset olivat autoille päästyämme jo aika kiireisen oloisia, en viitsinyt siinä enää lähteä heiltä enää peräämään palautetta opastustoiminnastani, vaan pyysin laittamaan sitä minulle sähköpostilla, jos vaan mahdollista. Virhehän moinen tietenkin oli, sillä kuka nyt jaksaa tai edes muistaa istua joskus varta vasten alas ja ryhtyä jotain kirjoittamaan? Yksi sentään muisti ja jaksoi. Ja sainkin häneltä mainioita vinkkejä asioiden esiin tuomiseen!
Jälkityöt
Seuraavana päivänä lähetin osallistujille sähköpostissa alla olevan retkemme reitin satelliittikartalla, sekä joitain omia huomioitani matkan pituudesta, ajasta ja korkeuseroista. Myös linkit tuohon Falkbergetiä käsittelevään blogijuttuun, samoin kuin nykyaikaista navigointia käsittelevään. Koska noista asioista juteltiin parinkin retkeläisen kanssa. Perään lähti vielä lyhyt summaus omista kokemuksistani retkeilysauvojen kanssa. Niistäkin kun jutustelimme ja jotkut ovat sellaisia juuri hankkimassa ainakin tulevaa pyhiinvaellusta varten.
–Kari
Lähierä™ 