Kaksin aina kaunihimpi?

Vaeltaminen yksin ja ryhmissä

Tiivistelmä: Pohdiskelu siitä, miten vaeltaminen ja ulkona liikkuminen on erilaista yksin ja eri kokoisissa ryhmissä. Omien prioriteettien miettiminen ja johtopäätökset.

img_1449-cropped
”Laivavaellus” Norjan rannikon päästä päähän saa kenen tahansa suun messingille.

Lähierän vuoden 2016 viimeiseksi blogiksi tulkoon tämä, ainakin vuosikymmenen jatkunut   puntarointi. Joka tuntuu ensin ehkä vain retkeilyyn liittyvältä asialta, mutta vie kyllä oikeasti kenen tahansa miettimään suorastaan syntyjä syviä. Millaiset asiat ovat tärkeitä itselle.

Kirjoitettu valmiiksi 28.8.2014. Ja viilailtu monta monituista kertaa vielä sen jälkeen.

 

Tämä on aihepiiri, jota olen kyllä miettinyt todella usein. Se on tullut mieleen monesti, kun on oltu retkeilemässä tai oikein vaeltamassa yhdessä kavereiden kanssa ja sortattu jotain reitinvalintaa, leiripaikkaa taikka muuta. Tästä aihepiiristä on vanhojen eräkamujen kanssa myös keskusteltu ja jopa laitettu toisemme miettimään sekä vastaamaan kysymykseen ”mikä on paras vaelluksen henkilömäärä sinulle, kaikki asiat huomioon ottaen?”. Eihän ole ollut ihan helppo nakki vastata koskaan kenellekään. Tässä tulee nyt kuitenkin minun henkilökohtainen näkemykseni, perustuen ikiomaan luonteeseeni sekä kaikkiin tähänastisiin kokemuksiini jo aika pitkältä luonnossa liikkumisen aikajanalta.

Ensin yleisempiä puntarointeja asian ympärillä, siihen liittyvien eri aspektien tiimoilla, kukin oman otsikkonsa alla. Kaikissa miettien, miten mukana olevien ihmisten määrä niihin vaikuttaa.

Huomaa, että minä valitsin nuo viisi asiaa sellaisiksi, joiden kanssa tätä mielenkiintoista kenttää nakerran hiukan pienempinä palasina. Nuokin ovat isoja kakkuja, joista jokaisesta on kirjoitettu hyllymetreittäin kirjoja ja niidenkin analysointi voisi olla jopa tässäkin vielä paljon monitahoisempaa. Samoin on varmasti olemassa ties kuinka monia muita aspekteja, jotka ihmisten luontokokemuksista saamaan tyydytykseen vaikuttavat, mutta juuri noita nyt tämä eräinsinööri päätyi aivan menestyksellä apuvälineinä käyttämään.

Seura

Itsestään selvästi, mitä enemmän porukkaa, sen enemmän seuraa. Juttua riittää kun mukana on erilaisia ihmisiä, erilaisilla huumorintajuilla ja omilla tarinoillaan. Niin kuin missä tahansa muuallakin, erä- ja luontoretkillä usein syntyy mainiota interaktiota vähintään joidenkin kahden tai kolmen henkilön kanssa keskenään. Niin, että juttuihin mennään mukaan ja niitä kompataan omilla lisäyksillä. Kaikilla jutuissa mukana olijoilla on silloin ehdottoman hauskaa.

Joskus koko porukka pysyy kertakaikkiaan mukana kaikessa tällaisessa herjan heitossa, ainakin osat ajat ja pitkin retken kestoa. Mutta isommissa ryhmissä kyllä aina alkaa myös tapahtua jonkun asteisia ”klikkiintymisiä”. Keskustelut pyörivät joidenkin ihmisten välillä ja joku tai jotkut jäävät niiden ulkopuolelle.   Ja jos heitä on enemmän kuin yksi, muodostavat sitten liki aina oman ryhmänsä, ainakin turinoinnissa ja keskusteluissa. Nämä ryhmädynamiikan asiat tulevat tietenkin sen enemmän näkyviin, mitä suurempi porukka on kyseessä. Oman kokemukseni mukaan jo kolmen hengen ryhmissä tapahtuu aina tällaista ryhmittymistä kaksi versus yksi. Enemmin taikka vähemmin. Toivottavasti vain vähemmin! Ja ryhmäkoon kasvaessa sitä varmemmin. Tosin isoissa (yli 4 hengen) ryhmissä se sitten taas jo haittaa vähemmän. Jokainen on mukana jossain ”alaryhmässä”.  Itselläni on kokemusta isoista (>5) ryhmistä vasta jonkun verran, tosin nykyään karttuen määrätietoisemmin ja vauhdikkaammin kuin koskaan ennen.

Tätä asiaa voi miettiä vielä näinkin. Pidätkö enemmän seurasta vai yksin olosta? En edes viitsi lähteä avaamaan niitä ajatuksia, että oletko itse aivan ylivoimaisesti parasta seuraa itsellesi.

Turvallisuus

Turvallisuus myös kasvaa kun on useita henkilöitä. Jos jotain sattuu, toiset pystyvät auttamaan. Vähintään kolmen ryhmissä jopa ääritilanteessa kantamaan. Jonkun jäsenen katoamisen tilanteissa myöskin pystytään organisoimaan etsintää ja uudelleen ryhmittymistä paremmin isommalla kuin aivan pienellä ryhmällä.

Vastapainona on kyllä se, että mitä useampi ihminen on mukana, sitä suuremmaksi kasvaa myös erilaisten sattumusten todennäköisyys! Nilkan nyrjähdykset, kaatumiset, sairastumiset, jne. Mutta ehkei tämä olekaan enää turvallisuutta, vaan jotain muuta.

Ripeys

Jos puhutaan nopeudesta erilaisista askareista suoriutumisessa, kuten leirin pystytys ja kasaaminen, ruokatauot, kahvitauot, matkan taittaminen ja niin edelleen, silloin vähempi on parempi. Pienempi porukka selviää yleensä ripeämmin kaikesta kuin suuri. Yksi hyvä eräily- ja sukelluskaverini Pekka on tiivistänyt tämän hienosti ”pienimmän yhteisen nimittäjän” -malliksi. Ryhmä tekee aina kaikki asiat hitaimman suorittajan tahdilla, oli kysymys sitten askareista suoriutumisesta tai vaikka etenemisen vauhdista.

Lisäksi pienemmän ryhmän oppiminen ”samoille tavoille” tapahtuu nopsemmin ja varmemmin kuin suuren, johtuen pelkästään pienemmästä alkuasetelman hajonnastakin. Toki on ihan aiheellista miettiä kuinka tärkeä aspekti tällainen nopeus tai ripeys oikein kenellekin on. Tuleeko kaikesta siitä hitaudesta, eli sosiaalisesta kanssakäymisestä, johon aikaa kuluu, itse asiassa enemmän ja parempaa sisältöä matkaan kuin nopeudesta?

Päätöksenteko

Ihan pienillä ryhmillä ei useinkaan ole sovittuna mitään retken johtajaa, sen paremmin intuitiivisesti, kuin varsinkaan tietoisesti keskustellen. Vaan yleensä mennään tasa-arvoisina vaeltajina, mikä sopii loistavasti ainakin meille pohjoismaalaisille ihmisille. Minusta näin näyttää olevan ainakin kolmen ja samoin vielä neljänkin hengen ryhmillä. Viiden hengen seurueessa voisi jo viimeistään olla paikka jonkunlaiselle retken vetäjän roolille.

Noissa pienissä, tasa-arvoisissa ryhmissähän päätöksenteko on toki useimmiten ihan helppoa, jutellaan muutama sana, sovitaan ja mennään. Mutta kyllä niissä välillä tulee esiin niinkin paljon erilaisia mieltymyksiä, että päädytään vaikka vähän eri reitteihin samaan kohteeseen. Silloin on parasta miettiä nämä valinnat kunnolla, niin että varmistetaan se takaisin yhteen päätyminen. Sovitaan tapaamispaikka todella riittävän selvästi ja yksiselitteisesti, niin ettei pääse syntymään erilaisia tulkintoja asiasta. Sovitaan myös aikatauluista, niiden rajoista ja toiminnasta siinä tilanteessa, ettei kuitenkaan osuta yhteen.

Kahden hengen ryhmässä tällaista tapahtuu aika harvoin, mutta kolmen ryhmissä jo usein. Minun omien kokemusteni mukaan siis.

Yhteys luontoon

Isommassa ryhmässä saadaan sosiaalista kanssakäymistä ja kokemusta. Tietenkin myös hienoja luontokokemuksia ja niiden jakamista yhdessä. Minun henkilökohtainen kokemukseni kertoo, että sosiaalisuus kuitenkin myös aina syö tilaa luonnon kokemiselta. Ääriarvotuumailuna tämä lienee helpoin selittää. Kun istuu ihan yksin illalla luonnon keskellä missä tahansa, kokee ympärillä olevan luonnon aivan äärimmäisen voimakkaasti. Siellä ei ole mitään muuta asiaa jakamassa huomiota. Parhaimmillaan tuntee olevansa osa sitä. Helposti voi tuntea myös pienuutta mahtavan luonnon keskellä ja ehkä siitä seuraavaa haavoittuvuuden tunnettakin. En minä täällä ole mikään luomakunnan herra, vaan aika vähäinen otus, jonka ihokarvat nousevat pystyyn oudoista luonnon äänistä pimeässä metsässä. Karhuko?

Aritmetiikka avuksi

Vaikka tällaisten asioiden mietintä tapahtuu kyllä meillä kaikilla puhtaalla tunnetasolla, yleensä ilman muodollisia analyysejä, kyllä insinööri silti voi jopa näitäkin ainakin taulukkoon laittaa. Tässä siis yllä miettimäni asiat hiukan numeerisemmassa muodossa siten, että kullekin asialle olen laittanut pisteet yhdestä viiteen, missä viitonen on paras.

kaksin-aina-kaunihimpi-taulukko-painted

 

Henkilökohtaiset johtopäätökset

No niin, sitten onkin minun oman lopputilitykseni vuoro. Mikä on kaikkein paras joukkueen koko luonnossa liikkumiseen minulle? Vaihtoehtoina ovat nyt henkilömäärät: Yksin, kaksin, kolmisin ja isommassa ryhmässä. Johon minä niputan tässä kaikki 4 hengen ja sitä suuremmat ryhmät, vaikka toki on vielä valtava ero neljän ja kymmenen hengen porukoilla! Omat vastaukseni ovat lopulta kohtalaisen selvät, näin heti muutaman kymmenen vuoden testailujen ja puntarointien jälkeen :-).

Alla ovat siis minun preferenssini. Aivan satavarmasti tulokset ovat omanlaisensa jokaisella luonnossa liikkujalla! Koska ihmiset vaan ovat erilaisia ja arvostavat eri asioita eri tavalla.

Ja vaikka käytin ihan oikeasti hyväkseni tuollaista yllä olevaa taulukkoa eri aspektien miettimiseen, ei siitä vielä välttämättä mitään valmista tulosta ulos putkahda. Koska me itse kukin arvostamme noita eri asioita eri tavoin. Siksi minunkaan  alle  tekemäni analyysi ei olekaan aivan aritmeettisen analyyttisesti sama, minkä taulukon summat kertovat. Mutta aika vähän kuitenkin eroavat.

1. Yksin

Vahvimmat kokemukset luonnossa liikkumisesta minä saan aivan yksin. Se irrottaa minut parhaiten siitä normaalimaailmasta, missä elän. Niin havaitsen eniten ympärilläni olevaa luontoa, koska se on ainoa asia, mitä ylipäätään havainnoin. Kun en keskustele (en tee sitä vielä itsekseni, ainakaan kovin usein), luonnon äänet täyttävät myös koko kuuloaistini. Koen sykähdyttäviä ja vähän jännittäviäkin hetkiä välillä esimerkiksi metsän eläinten kanssa, jotka eivät aina huomaa, halua tai viitsi väistää hiljakseen yksinään kulkijaa. Saan myös kiksejä siitä, kun navigoin luonnossa ihan itse, tehden aina vaan uusia löytöjä, ihan läheltä ja jo tutuiksikin luulleistani paikoista. Kallioita, jyrkänteitä, metsiä, jättimäisiä puita, järviä, lampia, soita ja niiden reunoja, meren rantoja, kivikasoja, muinaishautoja, hiidenkirnuja, rajalinjoja, vanhoja asumusten ja erätulien paikkoja, luolia, patoja, polkuja, ynnä paljon muuta. Myös upeita mustikka-, vadelma-, puolukka- ja sienimaita. Hillojakaan unohtamatta.

dsc00247
Yksin retkeilijä evästauolla (taas kerran) jossain.

Yllä kirjoitettu siis pitää minun kohdallani paikkansa ainakin lyhyemmillä retkillä päiväseltään ja yön yli. Parin kolmen yön yli kantaneita metsäretkiä olen tehnyt yksin ja omillani muutamia, samanlaisin kokemuksin. Pidempiä yksin tallaamisia on takana vasta yksi, eikä sekään analyysia muuksi muuttanut.

Näiden toteutusta haastavana tekijänä on minun mielessäni vain turvallisuus. Se jonkin kokoinen riski, että teloisi itsensä jossain niin syrjäisessä paikassa, ettei matkapuhelinkaan siellä toimi. Opiskelen ja harjoittelen tässä vielä lisää tapoja, joilla yksin kulkiessa voi yhä paremmin varmistaa pärjäämistään.

2. Kaksin

Kaikkein paras ryhmäkoko minulle on kaksi henkeä. Monista yllä jo käsitellyistä syistä. Luontokokemus säilyy hyvänä ja sen voi vielä jakaakin heti siellä paikalla. Jutut kulkevat, päätösten tekemiset eivät ole koskaan vaikeita, ryhmädynamiikka toimii aina ja turvallisuuskin on erinomaisen hyvin puikoissa. Kaikki nämä aivan samoin niin lyhyillä kuin pidemmilläkin reissuilla.

Kaksin on kiva mennä eri ihmisten kanssa eri kerroilla. Ihmiset tykkäävät erilaisista paikoista, menemisen tavoista ja kestoista. Itselläni kun on näissä asioissa hyvin leveä makuskaala, niin pääsen kokemaan erittäin monenlaisia retkiä sekä löytämisen riemuja erilaisten kaverieni kanssa. Itse kunkin tietämys, harrastukset ja näkemykset tuovat aina lisää näkökulmia ja usein syvyyttäkin asioihin. Ja jutut kulkevat omanlaisissaan avaruuden sfääreissä eri henkilöiden kanssa. Aivan ihanaa on myös se, että näin pääsen   retkeilemään ja tutkailemaan myös oman vaimo-kullan kanssa! Usein Suomessa ja aivan lähiseuduilla, välillä lähiretkeillen jossain ihan muualla maailmalla.

dsc06277
Kaksi kummallista hobittivaeltajaa Hiidensalmen sillalla.

Ykkönen ja kakkonen ovat minulle siis parhaat ja juuri yhtä hyvät. En osaa laittaa toista paremmaksi kuin toista, vaikka ovat hyvin paljon erilaisia. Toisessa saa enemmän jotain, toisessa toisia.

3. Kolmin

Tylsältähän siis näyttää tämä minun oma paremmuusjärjestykseni, 1-2-3. Tai ehkä merkinnällisesti oikeammin 1&2-3. Mutta minkäs teen, näin ne ovat asettuneet minulle, omien kokemusteni seurauksena. Olen siis tehnyt useita aivan sairaan upeita retkiä myös kolmen hengen porukoilla! Enkä edes tiedä, olisivatko nuo voineet olla sitä parempia yksin tai kaksin kulkien.

20130910_122716
Kolmen hengen tiimi nautiskelee tauosta niin avarissa maisemissa että!

4. Pluralismista

Hienoa on kyllä ollut myös neljän ja viidenkin ihmisen kesken yhdessä päiväretkeillen, sekä myös muutaman kerran vaeltaenkin. Tätä juttua ensimmäisen kerran summatessani minulla oli juuri takana myös elämäni ensimmäinen Lapin vaellus oikein ison, 12 hengen seurueen kanssa. Se oli kerrassaan mahtava kokemus, erityisesti niin suuren erilaisuutensa ansiosta, verrattuna kaikkiin aiempiin pidempiin vaelluksiini. Kaikkien yllä puntaroimieni aspektien suhteen kokemukset olivat aivan tarkalleen sellaiset, kuin mitä olin jo aiemmin ajatellut ja kokenutkin pienempien ryhmien kanssa. Mutta ne lukemattomat asiat ja tavat, joilla nuo ”luonnonlait” toteutuivat, olivat minulle suurta oppimista, jonka tiivistän tässä vain yhteen huomioon.

dsc00342
Isompi ryhmä päiväretkeläisiä Meikonsaloilla kerran.

Jonon häntäpään vahtijana pääsin hienosti havainnoimaan, miten niinkin suuri ja heterogeeninen porukka vaan hioutui vähitellen yhteen. Niin, että taipaleen neljäntenä ja varsinkin viimeisenä päivänä kaikki jo sujui kuin kokeneelta vaellusryhmältä ikään. Jono pysyi marssiessa kasassa, taukojen määrät ja ajat olivat löytäneet sopivan rytminsä ja kaikki suoriutuivat niiltä takaisin taipaleelle sujuvasti, ilman odottelua tai patistelua. Erilaisia samankaltaisia kokemuksia olen sittemmin saanut myös yhdestä pyhiinvaelluksesta ja jokusista luontoretkistä isompien ryhmien kanssa.

Suunta eteenpäin

Vaikka minä siis olen ryhmäkoon vaikutukset ja annit itseni kannalta näin perusteellisesti selvittänyt, ei se tarkoita, että oppiminen olisi kohdaltani loppunut vielä edes tässä asiassa. Vaan olen jo muutaman vuoden takaisen päätöksen perusteella tutkimassa tätä pluraalireunaa enemmän ja pidemmälle. Sen tärkeimmät suunnat selviävät blogin artikkelista ”Opasopissa 1”. Ja tuo yksinäinen rintama puolestaan etenee nykyään  kategoriaan ”Kulkuriunelmia” kirjailtuja reittejä.

Juuri nyt uskon, etteivät lisäopitkaan tule muuttamaan tuota minun henkilökohtaista ryhmäkoon suosikkilistaani, mutta taivas tietäköön. Joskus viiden vuoden päästä aion kyllä suorittaa saman puntaroinnin uudelleen. Ja siihen mennessä tiedän joka tapauksessa saaneeni läjäpäin huikeita kokemuksia sekä varmasti myös oppineeni paljon lisää!

Entäpä sinä?

Jollei tuo ole jo tapahtunut automaattisesti tätä juttua lukiessa, ehdotan miettimään omalla kohdallasi mikä tai mitkä olisivat sinun vastauksesi tuohon kysymykseen 1, 2, 3, monta? Uskon noiden miettimisen olevan sekä mielenkiintoista, että avartavaa oman itsensä ymmärtämisen kannalta.

Alla siis sama taulukko vielä uudelleen tyhjänä versiona. Sen tulostaen tai jotenkin muuten askarrellen voit halutessasi itse pyöräyttää samankaltaisen mietinnän ja koettaa päätyä johonkin johtopäätöksiin.

kaksin-aina-kaunihimpi-taulukko-tyhja-framed

Toivon siis Sinunkin päätyneen miettimään näitä asioita ja saaneen niiden myötä ehkä peräti jotain ahaa-elämyksiä. Tai ainakin lisää ymmärrystä omasta itsestäsi retkeilijän roolissa – ja samalla ihmisenä yleisemminkin. Joka tapauksessa toivotan mitä hienoimpia retki- ja ulkoilukokemuksia kaikille, yksin, kaksin, kolmin ja seurueissa!

Ties vaikka minun opastamissani seurueissa joskus :-).

–Kari

Mainokset

4 thoughts on “Kaksin aina kaunihimpi?

  1. Taas hyvää pohdintaa ja perusteluja, hyvä Kari! Lisäisin ehkä yhden vaatimattoman näkökulman pohdintaan eli matkan luonne tai päämäärä tai vaativuustaso. Turvallisuus on yksinmatkailijalle tärkeä osa-alue, halusi sen sitten tiedostaa tai ei. Vaativa reissu Nuorgamista Laanilaan kolmen miehen voimin oli oikea ratkaisu, sillä yksi löi kirveellä pahasti käteen ja jouduimme tekemään mutkan Sevettijärvelle, josta vamman saanut sitten pirssilä Ivaloon… Me muut jatkoimme hiihtovaellusta Laanilaan, jossa säälittävä kaverimme roikkui monen kaunokaisen hellimänä ja jota auvoista rauhaa me haisuliinit sitten häiritsimme. Jos olisimme olleet vain kaksin tai peräti yksin, olisi oikeasti ollut hätä kädessä, taakkaa kun ei voi rajattomasti jakaa, kolmen kesken se sentään sujui… Yksin voi liikkua, jos päivämatkan päässä on jonkinasteinen turvasatama. Itse tein parikin 800 km matkaa (niitä pyhiinvaelluksia…) ja yksin matkaaminen on ehdoton valinta. Saiarastumiselta tai vammoilta tusin voi kokonaan välttyä (kahden kuukauden aikana), mutta apuakin saa aina jostakin. Monen ryhmä vaatii jo organisoitumisen ja vastuiden jakamisen, mistä jo olikin puhetta, että tuo oikeaan osunut ajatus klikkiytymisestä ei liikaa nousisi esille ja hiljaisimmat jäisi vähän tuuliajolle.

    Liked by 1 henkilö

    • Kiitos omiin kokemuksiisi pohjautuvista erinomaisista ajatuksistasi Paavo! Kokemuksen kauttahan vasta todellinen osaaminen ja tieto kehittyvät näissäkin asioissa.

      Jonkun retken kohde ja tekemisen tapa sekä ajankohta määrittelevät ilman muuta sen, kuinka vaativa ja riskialtis juttu on kyseessä. Ja sen perusteella voi sekä kannattaakin sitten miettiä, millaisella kokoonpanolla moista suunnittelee. Itselläni kyllä ajatukset etenevät joihinkin päämääriin vähän erilaisia reittejä. Lähtien halusta tehdä jotain joko yhdessä jonkun tai joidenkin kanssa, taikka yksin. Sitten edeten kohteen tuumailuun, jne. Oikeasti toki mieli ei toimi noin sarjamuodossa, vaan asiat muhivat ja kehkeytyvät siellä kaikenaikaa jonkunlaisena kokonaisuutena. Minulla vissiin jonkun asian tekemisen tapa taitaa jopa ohjata valintoja enemmän kuin kohde. Miten kenelläkin, mutta mielenkiintoisiin pohdintoihin näiden kanssa pääsee! Tämänkin minä osasin miettiä ekan kerran auki vasta juuri nyt ja tässä!

      Turvallisuus on tosiaan olennainen juttu aina ja vieläkin enemmin yksin kulkiessa. Itse olen siihen puoleen paneutunut kovasti menneiden lähivuosien aikana, osana omia omituisia suunnitelmiani yksin vaelluksista. Joista varmaan laitankin tänne blogiin jatkokertomuksen menneen loppusyksyn yhdestä harjoitusretkestäni heti tulevan vuoden alusta alkaen, kategoriaan ”Kulkuriunelmia”.

      Retkeilyn turvallisuudesta olen kasannut aivan oman perinjuurisen artikkelinkin otsikon ”Ettei kävisi huonosti” alle. Siihen olen saanut mukaan muunmuassa koko Eräveljet seurakunnan jäsenistön summeeratut ajatukset tästä aihepiiristä, perustuen veljeskunnan huikean laaja-alaiseen kokemukseen tästä maailmasta! Moisen tieto- ja ymmärrysmäärän sortteeraaminen ja edes kohtalaisen kompaktiin muotoon saattaminen vaan ottaa vielä aikaa sekä tupakkia.

      –Kari

      Tykkää

  2. […] ISO ASIA. Ei kuitenkaan hirmuisesti kysymysmerkkejä sisältävänä meikäläiselle enää. Olenhan pitkin ikääni liikkunut tosi paljon luonnossa yksin ja pidän siitä ja sen tarjoamasta irtautumisesta muusta nykymaailmasta. Myös pikkuhiljaa rakennellut osaamistani vähän pidempiikin yksin vaelluksiin. Näistä asioista olen oikein summeerannut omia kokemuksiani ja näkemyksiäni pitkin matkaa ja lopulta julkaissutkin yhden version täällä blogissa aika hiljattain, nimellä ”Kaksin aina kaunihimpi?”. […]

    Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s