Syksyinen testivaellus, osa 6/5

Summaus, mitä tuli opittua?

Tiivistelmä: VAROITUS, TÄMÄ ON MONSTERI! Tässä vedetään yhteen kaikki keikan antamat opit, joita on PALJON! Tämä on tarkoitettu ainoastaan kaikenlaisista eräilyasioista kovin paljon kiinnostuneille, eikä ehkä aivan kaikille heillekään.

 

Sankarikuva: Kun asioita testataan ja otetaan opit talteen kunnolla.

 

 

Johdanto

Tämä kyseinen testivaellus oli minulle aika merkittävä asia kaikenkaikkiaan. Lähtien siitä, että se on yksi tärkeä palanen valmistautumisessani kohti omaa kulkuriunelmaani. Näin ollen siihen oli tietenkin ladattu paljon valmistautumista ja odotuksia. Odotukset sitten vielä täyttyivät ja ylittyivät vaikka kuinka monella akselilla, mistä johtuen innostuin kirjoittamaan reissun kokemukset auki kovin syvästi, koettaen saada sen fiilikset talteen mahdollisimman hyvin heti tuoreeltaan. Itselleni ainakin. Ja päädyinpä sitten ne jakamaan täällä blogissa aivan sellaisinaan muillekin, jotka mahdollisesti jaksavat sukeltaa noin pitkälle sisään jonkun toisen kokemus- ja ajatusmaailmaan.

Aivan samoin halusin sitten kerätä talteen saamani kokemukset ja opit. Perusteellisemmin kuin varmaan koskaan aikaisemmin. Tämä on se dokumentti – be warned! Purin tähän auki saamani opit kaikista niistä asioista, joita olin jo etukäteen miettinyt tutkailevani vähän säntillisemmin kuin ennen, oikein muistiinpanojakin tehden. Sitten kun vielä päädyin ajattelemaan laittavani tämänkin blogiin, eli kirjoittavani muillekin kuin itselleni, purin moneen kohtaan myös hiukan taustaa. Esimerkiksi kyseessä olevasta varusteesta, minun aikaisemmasta kokemuksestani sellaisten kanssa, jne. Niinpä asiaa tuli melkoisen paljon, noin 20 liuskaa tai sivua, ilman kuvia.

Mistä puheenollen, tätä summeerausta en lähde ollenkaan keventämään valokuvilla, koska ne eivät toisi tähän juttuun mitään muuta lisäarvoa, kuin sen kevennyksen. Joskus kun julkaisen lisää kunnollisia varusteartikkeleita esimerkiksi makuupusseista, -alustoista, retkeilyvaatetuksesta, kengistä, vaellussauvoista ja muista, niissä on sitten taas mukana valokuviakin, kuten reissutarinoissakin.

Tämä on nyt vaan semmoinen eräinsinöörin erikoinen, tarkoitettu ainoastaan sitkeimmille lukijoille, joita asioiden miettiminen vähän pintaa syvemmältä saattaisi kiinnostaa.

Opeteltavaa epäpyhiinvaeltamisessa yksin

Jo ennen tätä testiretkeä minulle oli kertynyt seuraavanlainen lista otsikoita ja asioita, joihin halusin erityisesti ottaa tuntumaa. Sellaisia, joita pidin ja yhäkin pidän tärkeinä sen kaltaisilla vaelluksilla, joihin tähtäilen ja mistä ensimmäisen pienen testin pääsin vuoden 2016 lopuilla herkuttelemaan. Niinpä summaan kokemukseni noiden otsikoiden alle.

Kyllähän aika monetkin näistä asioista ovat sellaisia, mistä on jo ollut hyvä käsitys ennenkin, perustuen moninaisiin omiin kokemuksiin. Mutta kahdestakin syystä ne on aiheellista katsoa ja miettiä kunnolla. Ensinnä nähdäkseen, miten ne toimivat juuri kyseisen kaltaisilla vaelluksilla, missä selässä on tietynlaiset kuorman määrät, taivalta pitäisi taittaa jonkun verran, monenlaisiin asioihin kuluu kaikkiin oma aikansa ja päivien mittakin on kovin rajallinen varhain keväällä ja myöhään syksyllä. Toisekseen mitään tällaisia ei ole koskaan tullut katsottua oikein kunnolla ja laitettua jotain ehkä oikein ylöskin.

Niiden perään kertyi retkellä vielä muutama täppi lisää asioita ja varusteita, joista muodostui tai vahvistui asioita summattaviksi.

1. Yön pituus ja ylösnousun aika?
2. Mukava aamutoimien aika (2t)?
3. Millainen on 20km päivämatka, toinen toisensa perään?
4. Matkanteon ja erilaisten taukojen rytmitys?
5. Syömisen, juomisen ja muun napostelun sopiva rytmi?
6. Sopivien leiripaikkojen löytäminen?
7. Leiriin viimeistään klo 17?
8. Mukana 2-3pv eväät.?
9. Muonatarpeiden ostaminen 1-3 pv välein?
10. Kauppojen löytämiseen kuluva vaiva, matka ja aika?
11. Veden kantaminen vs. hankkiminen vs. oman suodattimen käyttö?
12. Jalkojen ja kenkien toimiminen? Meindl Stowe GTX + lisäpohjalliset kovan alustan vaimentamiseen.
13. Sopiva vaatetus lokakuun keleissä? Marssissa ja leirissä.
14. Leirijalkineet?
15. Lepopäivien tiheys (7, 6, 5 pv)?
16. Lepopäivän (huokeiden) majoituspaikkojen löytäminen?
17. Reitin suunnittelu 3-4 pv eteenpäin karkeasti (GT-kartta) ja 1 pv tarkasti (puhelin)?
18. Susilaumojen elinalueet?
19. Älypuhelimen akun riittävyys erilaisella käytöllä (GPS Log, Kartanluku, Viestintä)?
20. Sähkön riittävyys lisäakuista?
21. Lataus vain lepopäivinä?
22. Muistiinpanojen tekeminen matkalla?
23. Märkien varusteiden kuivaaminen matkalla?

24. Matkanteon vauhti.
25. Kaasun riittävyys.
26. Yksin.
27. Kello.
28. Lämpömittari.
29. Teltta.
30. Makuupussi.
31. Makuualusta.

 

1. Yön pituus ja ylösnousemisen aika?

Yön pituuden osalta summeeraaminen on helppoa. Sitähän piisasi! Päivän pituus on Etelä-Suomessa lokakuun puolivälissä noin 8 tuntia auringonnoususta laskuun plus noin kolmen vartin hämärän ajat siihen päälle molemmissa päissä. Illansuussa oli parasta olla lähitutkailemassa leiripaikkaa noin viiden maissa, jotta jäi valoisaa aikaa sen löytämiseen ja pystyttämiseen. Pimeän laskeuduttua tuli askarreltua iltaruokien kanssa, joskus katseltua vähän ympäristöä ja hämymaisemia, ennen telttaan vetäytymistä aina viimeistään yhdeksältä, hyvin usein vielä aikaisemminkin. Mielekästä tekemistä ei vaan yksinäisen vaeltajan leirissä pimeän keskellä niin kauheasti ole. Eikä sellaisia edes osaa kaivata. Koska yksin kuuluukin olla rauhassa – ja lisäksi monisisältöiset vaelluspäivätkin toki tuntuivat elimistössä, jolle rauhallinen tekemättömyys sopi vallan mainiosti.

Yön lepoon jää paljon aikaa, kun menee ajoissa koisimaan. Niin ollen sitä pystyisi ja voisi myös nousta ylös aikaisin. Mutta pimeään nouseminen ei tunnu mitenkään perin hauskalta ja motivoivalta ja myöhäissyksynä valo alkaa kunnolla lisääntyä vasta kahdeksan maissa. Tottakai voisi nousta ajoissa ja alkaa toteuttaa aamutoimia otsalampun valossa. Mutta minä en ainakaan tällä testivaelluksella halunnut lähteä toimimaan tuolla intohimoisten pyhiinvaeltajien suosimalla tavalla, vaan nimenomaisesti katsoa, miten päivät voivat sujua sellaisella ”touhutaan pelkästään valoisaan aikaan” -filosofialla.

Tämä asia tulee esiin monessa yhteydessä, tässä nyt ensimmäisen kerran. Hienoin mahdollinen vaeltamisen tapa minun ajatuksissani on sellainen, missä ei ole kiirettä. Vaan kaikki tekeminen ja meneminen olisi leppoisaa, ilman pakkoa tehdä sitä ja tätä, ehtiä sinne sun tänne, päästä eteenpäin joku kilometrimäärä joka päivä, viikko ja kuukausi. Täydellisen lööbailun tilaan ei nyt varmastikaan voi päästä, jos tavoitteitakin kuitenkin on. Kiireettömyyden ja leppoisuuden periaate on kuitenkin niin kantavana teemana minun suunnitelmissani, että sellaista kohti koetan edetä niin pitkälle ja hyvin, kuin vaan kykenen.

Kokemusten summa: Kohtalaisen hyvin meni ”luontaisten ylösnousemusten” kanssa. Jonkun kerran kyllä löhöilin vähän pommiin ja muunmuassa sitä varten täytyy kyllä pitää kelloa mukana ja laittaa siihen sopiva herätyksen aika. Kännykkää ei moiseen kannata sähkönkulutussyistä käyttää.

2. Mukava aamutoimien aika?

Edellä mainitun leppoisuusperiaatteen mukaisesti myös aamun hetkien ja toimien olisi kiva olla mukavia. Leirielämästä, ympäristöstä ja aamupaloista nauttimista. Sen vuoksi olin jo suunnitteluvaiheessa arvellut keskimäärin noin kahden tunnin ajan riittävän ylösnousun ja liikkeellelähdön välissä, niin ettei tarvitse tuntea sitä kiirettä, vaan voi nautiskella aamuista luonnon keskellä.

Kokemusten summa: Sinnepäin se meni. Taisi tosin ainakin kaksi viidestä aamusta ottaa vielä enemmänkin aikaa. Mutta siitä olen kyllä mahdottoman tyytyväinen, että aika leppoisalla asenteella pystyin kaikki aamutkin handlaamaan, kiireen ahdistukselle itseäni juurikaan altistamatta.

3. Millainen on 20 km päivämatka, toinen toisensa perään?

Minun ensimmäisen testireissuni päivämatkojen sarja oli seuraavanlainen. Suluissa matkoihin käytetty aika.

Matka-ajoista on pääosin poissa ainakin pitkät pysähdykset, muttei välttämättä lyhyempiä. Niiden sarja on kyllä hämmästyttävän tasainen!

• 22,7 (7:30)
• 16,7 (6:39)
• 19,0 (6:30)                              Summa:       91,2 km
• 16,9 (6:11)                              Keskiarvo:   18,2 km
• 15,9 (6:52)

Eli se 20 kilsaa per päivä ei aivan toteutunut, mutta eipä nyt kaukanakaan siitä kyllä olla. Tällä myöhäisen syksyn retkellä päivän pituus oli niin lyhyt, että se vaikutti aivan kaikkeen vähän rajoittavasti. Niin myös päivämatkojen pituuteen. Kun vielä leppoisuusperiaatteen ohjaamana juuri mitään pysähdyksiä tai muitakaan toimia ei edes yrittänyt hoitaa kiirettä pitäen, patikoimiselle ei tuon enempää aikaa jäänyt.

Kuukauttakin lähempänä kesää, valoisaa aikaa riittää jo pari tuntia pidempään ja silloin dallaamiselle jää lisäaikaa. Sellainen tunne jäi noin yleisesti, että tuollaisen 30 kilon taakankin kanssa voisi kyllä muutaman kilometrin enemmänkin päivässä kävellä.

Toisaalta ekan päivän noin 23 kilsan jälkeen väsymystä oli jo melkolailla. Ei se tuntunut enää seuraavana aamuna eikä päivänä, mutta en tiedä alkaisiko tulla jotain ”kertymää”, jos vaikka viisikin kilsaa lisäsisi keskimäärin jokaiseen päivään? Kaikki nämä jatkuvuuteen liittyvät asiat vaativat paljon pidempää yhtäjaksoista taivaltamista, toivottavasti seuraavalla testikeikalla.

Kokemusten summa: Oikein hyvä fiilis jäi siihen, että kaiken pohjolan syksyssä tarpeellisen selässään kuljettaen pystyy vallan hyvin – ja valtaosin suorastaan mukavasti – taittamaan noin 20 kilsan päivätaipaleita

4. Matkanteon ja erilaisten taukojen rytmitys?

Muistikuvien mukaan taukoilin kyllä kohtalaisesti ja riittävästi. Minä olen aina ollut sellainen liikkuja, joka pitää taukoja ainoastaan tarpeiden ja fiilisten, eikä minkään sääntöjen tai systeemien mukaan. Ja moisesta johtuen joskus käy sitten niinkin, että tulee mentyä turhan pitkään ilman mitään pysähdyksiä. Harvoin, mutta joskus. Opaskoulutuksen myötä olen sitten kyllä saanut tähän puoleen hiukan lisää fokusta. Koska vaikkei itse tarvitse eikä viitsi taukoja aina ja joka välissä pitää, täytyy pitää huoli, että muut niin tekevät. Periaatteita en ole kuitenkaan muuttanut enkä tuskin muutakaan. Kaikki tehdään luonnollisesti ja sen mukaan, miten asiat etenevät ja eteen tulevat.

Tällaisella retkellä on aikamoisen paljon asioita, jotka aiheuttavat taukoja kävelemiseen joka tapauksessa. Ruokatäydennykset on tehtävä aina juuri siellä ja silloin kun sopiva kauppa reitille osuu tai reitti säädetään osumaan. Samoin on veden kanssa. Samoin lounaiden tai kahvitaukojen, silloin kun syö ulkona. Eikun siis sisällä. Vain omatoimilounaiden ja snäksitaukojen aikoja voi vapaasti säädellä. Sellaisia kun muistaa välillä pitää, jos eteneminen on jatkunut paljon tunteroista pitempään, niin hyvin menee. Painavaa rinkkaa kantaessa sen selästä pois ottaminen aina välillä tuo mukavasti vaihtelua keholle, ehkäisten liiallisia rasittumisia ja kipeytymisiä.

Niin kuin kaikessa muussakin, myös pikkuisissa lepotauoissa kannattaa minun mielestäni koettaa vaalia sitä leppoisuusaspektia.  Ei siis niin, että rinkkatauon mitta on 10 minuuttia. Tai viisitoista. Vaan mieluummin kelloa katsomatta ja siitä tilanteesta nautiskellen.

GPS-lokeista irtoaa seuraavanlaista tietoa minun pysähdyksistäni retken eri päivinä. Noissa sarjoissa on mukana kaikki yli minuutin mittaiset tauot kävelemisessä. Eri tyyppisten taukojen määriä ja pituuksia ei tässä syynätä, vaan mukana ovat ihan kaikki. Lounaista ostoksilla käynteihin (jos GPS oli kaupassa pois päältä) ja kartanlukupysähdyksiin seisaaltaan.

• Päivä 1:  120 min.
• Päivä 2:  121 min.
• Päivä 3:    51 min.
• Päivä 4:    93 min.
• Päivä 5:    74 min.

Kokemusten summa: Hyvin riittävästi oli kaikenlaisia taukoja. Retkeen ei minun mielestäni mahtunut yhtään ainutta pitkää puurtamista.

5. Syömisen, juomisen ja muun napostelun sopiva rytmi? 

Noin kaikki tuli jo edellisessä kohdassa käsiteltyä. Kaikkea tuli tehtyä juuri tarpeen mukaan. Syötyä kun oli nälkä, juotua kun oli jano. Mitään erityisiä rytmejä minä en näissä ole harjoittanut, enkä ole tarvetta moisiin löytänyt tälläkään retkellä.

Minä kyllä juon aina aivan liian harvoin ja vähän. Ainakin jos sitä vertaa kaikenlaisiin suosituksiin. Alkumatkasta vielä vesikin pyrki olemaan vähissä joillain jaksoilla ja mistäs silloin juot?

Kokemusten summa: Hyvin meni, mutta menköön. Vesitaloudesta lisää myöhemmin.

6. Sopivien leiripaikkojen löytäminen? 

Paljon luonnossa liikkuvana olin tästä asiasta varmempi kuin varmaan mistään muusta. Tietäen, että pikkuisen yhden yön leirin paikkoja löytyy Suomesta melkein mistä tahansa. Ehkä lukuunottamatta suurimpien kaupunkien keskustoja. Silti tämänkin asian kokeileminen aivan todellisen käytännön kautta kiehtoi minua. Millaisia paikkoja sitä tulisikaan löytämään? Oikeinko hienoja ja rauhallisia, vaiko jotain muuta?

Ensimmäisten parin päivän taipaleiden alueet olivat minulle niin tuttuja, että suorastaan tiesin noin jokaisen hyvän teltanpaikan, mistä ikinä reittini tulisikaan kulkemaan. Mutta siitä eteenpäin oli vain näköhavaintoja metsistä, pelloista ja kallioista lukuisilta ohi kulkemisilta ja tietenkin hyvien karttojen tarjoamat tiedot.

Ja niinhän se sitten meni, että joka ainoa viidestä leiripaikastani oli suorastaan makea! Meren ja järven rantoja, sekä toinen toistaan hienompia kallioita oikein näköalojen kera. Tämä luo suorastaan hykerryttävän odotustason tuleville samankaltaisille retkille!

Kokemusten summa: Täydellistä ja ihanaa!!!

7. Leiriin viimeistään klo 17?

Näin olin suunnitellut, arvellen siten ehtiväni aivan sopivasti laitella leirin aina kuntoon vielä luonnonvalolla. Ja näin todella tapahtuikin. Sekä niin, että valoisa aika riitti mukavasti leirin laittamiseen joka kerran, jopa ensimmäisissä leireissä. Sitten yhäkin väljemmin, kun rutiinit olivat muodostuneet kaikkiin asioihin, teltan pystytyksestä tavaroiden paikkoihin. Samaten pystyin melkoisen hyvin pitämään kiinni tuosta leiriintuloajasta. Ihmekös tuo, koska kaikki tuli aina asetettua juuri sitä varten. Eihän ollut pakkoa mennä jotrain tiettyä reittiä tai ehtiä jonnekin kunakin päivänä, vaan leirin alue tuli tuumailtua vasta iltapäivän tunteina, retken siihenastisen etenemisen ja kello viiteen jäljellä olevan ajan mukaan.

Tässä leiriintulojen kellonajat sarjana.

• Päivä 0:  18:19
• Päivä 1:  17:24
• Päivä 2:  17:12
• Päivä 3:  17:21
• Päivä 4:  17:11
• Päivä 5:  16:38

Huiman tasainen on tuo sarja, varsinkin jättäen ensimmäisen ja viimeisen omaan arvoonsa, koska ne päivät erosivat perusmatkanteon päivistä. Nollaleiriin pääsyn aika asettui muiden aikataulujen mukaan ja viimeinen päivä asettui myös omilla tavoillaan. Toisaalta noin se asettuu, koska kulkija juuri tuollaiseen ”noin viideltä leiriin” -kuviooin tähtää.

Lähempänä kesää vaeltaessa sitten valoisia tunteja on paljon enemmän ja leiriintulon aikakin voi olla myöhempi. Antaen yhä vaan lisää pelivaraa kaikkeen, ennen kaikkea siihen leppoisan menemisen ja olemisen mantraan. Tämä lokakuun puoliväli oli juuri sen vuoksi oivallinen ajankohta testivaellukselle, koska siinä pääsi kokeilemaan kaikkia asioita haasteellisemmalla reunalla. Omien pidempien patikoiden aikaikkunana kun olen ajatellut noin väliä huhtikuu – lokakuu.

Kokemusten summa: Täydellisesti toimivaa.

8. Mukana 2-3 päivän eväät?

Keskimäärin parin kolmen päivän muonat pitäisi olla mukana, jotta pystyy toimimaan vapaasti ja riippumattomasti. Niin, ettei ole pakko koko ajan tähdätä jonnekin ostoksille, vaan hoidella niitä siellä ja silloin, kun kauppoja osuu sopivasti reitille. Suurin piirtein sellaisella einesmäärällä varustettuna retkelle lähdin, vaikka jotain emmeitä oli ehkä hiukan enemmänkin.

Samaa taktiikkaa koetin sitten harjoittaa myös retken aikana, tosin ihan vain fiiliksen mukaan elintarpeita ostellen. Tuskin tein yhtään laskutoimitusta tai muutakaan arviota siitä, kuinka monta päivää ostosten kanssa taas eteenpäin pärjäisi. Aivan helpolta ja mukavasti toimivalta tuntui tämä taktiikka, ainakin täällä Etelä-Suomen seutukunnilla kulkien. Silloin kun patikoi jossain, missä kylien ja kauppojen välit voivat olla vaikka satakin kilometriä, täytyy toki suunnitella ja varautua vielä vähän perusteellisemmin. Toisaalta minä kyllä simuloin sitäkin jo vähän tällä reissulla, kulkemalla syrjäisiä reittejä niin, että vain kaksi potentiaalista palveluiden keskittymää osui matkalle. Kirkkonummen ja Lohjan keskustat.

Kokemusten summa: Täydellisesti toimivaa.

9. Muonatarpeiden ostaminen 1-3 pv välein? 

Tämä on tietenkin tiukasti linkissä edelliseen asiaan ja on oikeastaan käsiteltykin jo siinä. Lisäyksenä vain se, että minä käytin hyväkseni itse asiassa noin kaikki matkalleni osuneet kauppapaikat, täydentäen  evästarpeitani niissä. Tärkeimmäksi täydentämisen kohteeksi osoittautuivat leivät ja juusto, sekä pari pussikeittoa. Koska jostain syystä kehoni ei ollut ollenkaan kiinnostunut varsinaisista retkimuonista sen paremmin päivällä, kuin illansuussakaan. Joskus kaupaksi meni joku pussikeitto, mutta parhaiten maistuivat voileivät kahvin tai teen kanssa.

Täydennysostot muodostivat tällä retkellä seuraavanlaisen sarjan retkipäivien, -aamujen ja -iltojen kanssa.

• 2 aamua + 1 päivä + 2 iltaa => Kirkkonummen Pit Stop.
• 2 aamua + 2 päivää + 2 iltaa => Lohjan Pit Stop.
• 1 aamu + 1 päivä + 1 ilta => Sammatin Pit Stop.

Kokemusten summa: Aivan mainiosti pelasi kuvio suunnitellun mukaan, sitä tosin ostosten kohdalla soveltaen. Mahdolliset ruokaostosten paikat voi ja kannattaa suunnitella etukäteen seuraavien päivien reittiä tuumaillessa.

10. Kauppojen löytämiseen kuluva vaiva, matka ja aika? 

Tällä reissulla ostospaikkojen suunnittelu oli tietenkin mahdollisimman helppoa, kun retkuilija tunsi paikat entuudestaan. Tosin Lohjalla sen itse kaupan sai kyllä etsiskellä ihan normaalisti. Tämä on joka tapauksessa yksi matkanteon ja reittien suunnittelun perusteita ja sillä tavoin ajatellen siihen ei sitten tien päällä tavallaan kulu mitään ylimääräistä aikaa, vaan kyse on perusasiasta ja reitin osasta. Ostoskeluun käytetyt minuutitkin ovat mitä suurimmassa määrin ajan hyötykäyttöä. Koska ihminen nyt elää syömällä, niin mikäpä voisi hyödyllisempää ajan käyttöä olla? Lisäksi nuo toimivat tällaisella retkellä vielä oikein mukavina taukoina ja vaihtelun aikaan saajina.

Kokemusten summa: Ei mitään vaivaa tai ylimääräistä ajankulua, mutta olennainen osa reitin suunnittelussa keskipitkällä aikajänteellä (2-5 pv).

11. Veden kantaminen vs. hankkiminen vs. oman suodattimen käyttö? 

Kyllä tätä vesiasiaa etukäteen mietinkin ja hiukan arvelin sen kanssa joutuvan opettelemaan parhaita käytäntöjä, sekä soveltamaan. Vieläkin olennaisemmaksi se sitten osoittautui. Minun arsenaalissani oli neljän litran vesikapasiteetti ja sellainenhan ei riitä kunnolla edes yhden vaelluspäivän handlaamiseen. Saati että riittäisi esimerkiksi leiristä leiriin, aamu- ja ilta-askareineen. Tai välttämättä myöskään Pit Stopista toiseen, jos niitä ei ole useampia mahdollisia joka päivälle. Mukana kuljetettavaa määrääkään ei viitsi lähteä tuosta neljästä litrasta enää nostamaan, koska vesi on aikamoisen painavaa emmettä ja kylmän syksyn aivan täyden pärjäämisen varustus pyrkii joka tapauksessa painamaan melko paljon.

Nopeasti päädyin tällä testikeikalla siihen, että luonnonvesiä kannattaa hyödyntää. Koska niitä riittää ihan joka puolella ja silloin ei tarvitse ottaa tästä elämälle ja etenemiselle melkeinpä tuntitasolla kriittisestä asiasta mitään pulttia itselleen reitin suunnitteluun ja päivittäiseen toimintaan. Hyvä veden suodatin on silloin toki oikeastaan välttämättömyys, koska luonnonvesien laadusta mitä moninaisimmissa paikoissa ei voi ikinä olla varma. Eihän täällä Suomessa varmaankaan monesta paikasta niin paljoa pöpöjä vedestä löydy, että siitä vatsataudin saisi, mutta pieni riski sellaiseenkin voi olla, eikä moisen kanssa aivan jatkuva pelaaminen varmaan ole korkealla kenenkään prioriteettilistalla. Ei ainakaan minun.

Aivan retkeilijän perusvarusteilla, eli keittimellähän tietysti saa vedestä kuin vedestä juomakelpoista, koska noin kaikki potentiaaliset taudinaiheuttajat kuolevat sadassa asteessa. Noinhan minäkin päädyin kerran tällä retkelläni toimimaan, toisen illan vesipulassani ja ilman suodatinta mukanani. Mutta moinen on sekä mahdottoman paljon aikaa, että energiaa (polttoainetta) kuluttavaa touhua ja kaiken päivittäin tarvittavan veden keittäminen söisi kyllä täysin kohtuuttoman määrän tunteja jokaisesta vuorokaudesta. Lisäksi kaikki mahdolliset makuhaitat – tai elämykset – pysyisivät mukana pelissä.

Vedensuodattimia on nykyään olemassa vaikka minkälaisia ja niillä saa käytännöllisesti katsoen mistä tahansa vedestä juomakelpoista. Pohjoisilla leveyspiireillä jo niiden pelkkä keraaminen suodatin varmistaa hyvän juomaveden ja jossain hikisemmissä olosuhteissa vesi vielä käsitellään ensin esimerkiksi joditableteilla ennen suodattamista, ikävämpien ilkimysten, kuten esimerkiksi Giardian ja Cryptosporidiumin eliminoimiseksi. Ihan olemattoman pieniä ja kevyitäkin suodattimia löytyy nykyään, mutta niissä käytetään hyväksi painovoimaa ja suodattaminen on silloin aika rauhallista touhua. Itselläni on jo pitkään ollut käytössä sveitsiläisen Katadynen pumpulla varustettu veden puhdistin, jossa on keraamisen suodattimen lisäksi myös aktiivihiilisuodatin, joka poistaa vedestä valtaosan sivumauista. Se painaa kenttähuoltovälineineen melkein kilon, mutta on kyllä myös sekä hyvä, että näppärä vehje, jolla on tullut tehtyä herkullisia juomavesiä tähän mennessä ainakin järvien, lampien, purojen, soiden ja metsäojien vesistä.

Nyt tiedän varmasti, että paras vesistrategia tämänkaltaisilla retkillä on kaikkien eri konstien yhdistelmä. Siis niin, että mukana on sopivia pulloja tai muita sellaisia veden säilyttämiseen ja käyttämiseen. Itselläni oli tällä kertaa mukana seuraava arsenaali, joka osoittautui kerrassaan sopivaksi kaikissa eri tilanteissa. Myös tilavuuden suhteen jäi kokemus, että enempää ei tarvitse eikä jaksa kantaa, mutta vähempääkään ei haluaisi, jotta vettä on tarpeeksi leirikäyttöön, sekä illaksi, että aamuksi.

• 2 litran vesipussi, Platypus.
• 1 litran suurisuinen muovipullo, rikkoutumatonta norjalaista tekoa.
• 1 litran muovinen kenttäpullo, joka roikkuu rinkan olkahihnan karbiinihaassa, aina helposti käsillä.

Kokemusten summa: Vesihuolto toimii parhaiten kaikkien konstien yhdistelmänä, jossa mukana on säilytyskapasiteettia esimerkiksi 4 litran verran ja vedensuodatin, jolla saa aikaan raikasta juomavettä mistä tahansa luonnon vedestä. Lisäksi juomavettä kannattaa tankata aina poiketessaan esimerkiksi jossain syömässä tai kahvilla. Tai joskus kaupastakin ostaen, aina tilanteen mukaan.

12. Jalkojen ja kenkien toimiminen?

Tässä ollaan tietysti aivan syntyjen syvien äärellä, silloin kun kyse on oikein pitkistä ja jatkuvista patikoinneista. Lisäksi patikointi kovilla alustoilla altistaa jalat merkittävästi eri tavoin, kuin poluilla ja luonnossa kulkeminen, vaatien jopa erilaisia kenkiäkin. Ainakin minulla on näin. Olen sen aivan omien kantapäiden kautta oppinut, valmistautuessani aikanaan ensimmäiseen pyhiinvaellukseeni. Noita oppeja olen kirjaillut ylöskin artikkeliin nimeltä Maantiekävely on taitolaji.

Tälle vaellukselle lähdin nykyisillä hyvillä Meindlin eräkengilläni. Vähän niinkuin painaen unholaan jo aiemmin saamani omakohtaiset kokemukset siitä, etteivät ne ole minun jaloilleni hyväksi kovilla alustoilla, vaikka toimivat loistavasti eräretkillä. Aktiiviseen unohtamiseen kannusti lähinnä se, että koville alustoille parhaat kenkäni ovat jättäneet taakseen niin paljon maileja, että aika on puolestaan jättämässä ne taakseen. Pohjat osittain puhki kuluneina ja kaikki kelmuteknologiat vettä joka suuntaan hyvin läpi päästävinä. Ja nahkakin rikki jo paikka paikoin. Mutta vaikka olin koittanut virittää noihin eräkenkiini vähän lisää iskunvaimennusta ylimääräisillä pohjallisilla, niin vaan sain toisen pohjelihakseni suorastaan tulehtumaan rasituksesta heti ensimmäisenä patikkapäivänä.

Niinpä ne loppuunajetut Merrellit vaan päätyivät taas jalkoihini toisena reissupäivänä. Ja ryhtyivät sitten peräti ohjaamaan reitinvalintaani kolmantena. Mutta pitäen jalkani tyytyväisinä läpi loppujen 65 kilometrin taipaleiden.

Kokemusten summa: Pitkillä vaelluksilla kenkien on oltava juuri sopivat kyseisen hiipparin jaloille ja vielä oikean tyyppisille alustoillekin. Niiden on viisainta olla perinjuurin testatut ja sisäänajetut.

13. Sopiva vaatetus lokakuun keleissä?

Aika kunnollisesti vaatteita on parasta olla käytettävissä, jos haluaa jotakuinkin mukavasti elellä vallan ulkosalla myöhäisen syksyn keleissä. Mutta kun kaikki lisää kantamuksen määrää, ei voi pelata vaan varman päälle niin, että pakkaa mukaan varmasti kaiken mitä voi äärimmilläänkään tarvita ja vielä vähän lisää varoiksi. Minä olen itse aina ollut sellainen vaeltaja, joka nauttii siitä, että varusteet ovat kunnolliset ja riittävät. Myös silloin, jos säätilat sattuvat jonnekin äärireunoille, tai jos eteen tulee jotain ongelmia. Edustan siis oikeastaan juuri sitä toista reunaa, kuin nykyään niin muodikkaat gramman viilaajat. Ja vaikka olen viimeisimpien vaellusvuosieni aikana päätynyt minäkin keventelemään sitä sun tätä, niin näitä periaatteitani en ole muuttanut. Näin toimien minä kannan selässäni enemmän painoa kuin useimmat muut. Teen sen erittäin tietoisesti ja nauttien aina siitä tiedosta, että pärjään mukavasti. Olosuhteiden vähän tiukentuessa pärjään paremmin ja mukavammin kuin ne tarkan pelin harrastajat, jotka toki pääsevät vähemmällä patikoidessa. Minä vaan treenaan kantamista aina ja kaikkialla niin, että pärjään omalla strategiallani siellä, minne ikinä lähden kulkemaan. Ja sitten voin jeesailla välillä muitakin.

Tälle keikalle pakkasin mukaani seuraavanlaiset vaatteet. Noudattaen vanhaa ja iankaikkisen hyvää kerrospukeutumisen taktiikkaa, sellaisena kuin olen sen itselleni sopivimmaksi viilannut.

• Urhelisukkapari x 4
• Villasukat x 1
• Bokserikalsarit x 3
• Urheilupaita (T-malli) x 2
• Urheilukerrasto x 1
• Fleece väliasu, hyvin ohut x 1
• Fleece väliasu, paksumpi x 1
• Untuvaliivi, pikkuisessa pussissa x 1
• Vaellushousut, hyvin ohuet x 1
• Tuulitakki, ohut x 1
• Soft shell kelmuhousut henkseleillä x 1
• Järeä kuoritakki x 1
• Ohut fleecepipo x 1
• Paksumpi fleecepipo x 1
• Hyvin ohuet työsormikkaat x 1
• Fleecesormikkaat x 1
• Kuoritumput x 1

Tuollaisen vaatevarustuksen ohjaavina tekijöinä ovat kaikki omat kokemukseni, jotka saavat minut säätämään vaatetustani kovasti aina tilanteen mukaan. Ei pelkästään säiden ja lämpötilojen, vaan myös ja oikein erityisesti liikkumiseni määrän mukaan. Näin, koska kuulun sellaiseen ihmiskategoriaan, joka kehittää paljon lämpöä ja myöskin hikoilee kohtalaisen paljon. Niinpä heittelen patikoidessani nopeasti takin rinkan päälle ja hienosäätelen lämmönhukkaa pipoa ja sormikkaita sopivasti käyttäen. Välilä päässä ja käsissä, toisinaan sauvojen kahvojen ympärille sujautettuina.

Tauoilla ja leirissä täytyy voida laittaa reilummin vaatetta päälle, jotta elämä ulkona tuntuisi mukavalta. Myös sadekelillä pitää pärjätä ja pysyä ainakin lämpimänä, sekä mieluusti vähintään kohtalaisen kuivanakin.

Kyseinen vaatetuksen skaala toimi tällä retkellä oikein mainiosti kaikissa tilanteissa. Leireihin tultuani, kehon lämpötasapainon pudotessa samaa tahtia illan kylmenemisen kanssa, vedin useimmiten päälleni suurimman osan noista vaatteista. Mutten kertaakaan kaikkia, ainakin yksi kerros olisi vielä ollut pelivaraa. Ja sitten tietenkin erittäin lämmin talvimakuupussi, jota en kevyempään ja pienempään vaihda syksysäilläkään.

Lämpötilathan vaihtelivat testireissuni aikana noin välillä 1-5 astetta plussaa. Joskus öisin käytiin varmaan nollan lähelläkin. Tuuli vaihteli nollan ja olemattoman välillä, ilmankosteus puolestaan 90 – 100%. Sateita ei ollut ollenkaan.

Kokemusten summa: Vaatetus oli aivan kohdillaan, tarjoten mukavuutta ja varmuutta loppusyksyn keleissä.

14. Leirijalkineet? 

Toiset jalkineet täytyy ehdottomasti olla reissussa, kahdestakin syystä. Jotta jalat saavat mukavan olotilan päivän rasitusten jälkeen. Se sataa suoraan koko kulkurin hyvän olon laariin. Samaten vaelluskengät saavat tuulettua, kuivua ja huilia. Tokihan ne joka tapauksessa huilivat yöllä, muttei lisäaika pahaa tee. Varsinkin silloin, jos ne saavat kulkijan ohella nauttia vaikka illan lämpimästä tuulesta ja auringonpaisteesta.

Minulla oli nyt taukojalkineina sellaiset puolipitkillä varsilla varustetut kevyet (noin 500 grammaa per pari) lämpövuorilliset jalkineet, jotka ostin aikanaan kylmien talvivaellusten taukokengiksi. Sellaiseen ne osoittautuivat vallan mainioiksi ja aivan samoin nyt vähän leppeämmissä syysolosuhteissa. Nuo grammat eivät minusta mene hiukkaakaan hukkaan tässä.

Kokemusten summa: Taukojalkineet ovat ihanat ja tärkeät sen kannalta, että jaloilla on hyvä olla.

15. Lepopäivien tiheys?

Tällä retkellä pääsin nyt aikataulusyistä testaamaan vain lepopäivää viiden patikkapäivän jälkeen ja sitäkin ainoastaan yhden kierroksen. Tuo kokemus oli seuraavanlainen. Aivan ehdottomasti tuntui siltä, että juuri viiden syksyisessä ulkoilmassa vietetyn vuorokauden jälkeen on hyvä päästä kunnon tauolle. Pesulle, lepäämään, kuivattamaan varusteita, tekemään muistiinpanoja ynnä muuta.

Tuo kokemus oli ehdottoman aito, mutta tajuan kyllä myös sen, että mieli ei mitään muuta edes voi, kuin asettua tuohon tilaan, sen jälkeen kun yhden jakson maali on johonkin kohtaan asetettu. Keidas odottaa siellä tuon viidennen vaelluspäivän jälkeen ja sitä kohti mennään, siihen jo etukäteen valmistautuen. Jos maali tuosta jostain syystä siirtyisikin eteenpäin, se olisi kauhea pettymys ja seuraavan leirin fiilikset varmaan sen mukaiset.

Luulen, että jos maali olisi ollut asetettuna päivää myöhemmäksi, aivan yhtä hyvin olisi vielä yksi päivä lisääkin sujunut. Koska mitään ongelmia ei ollut ja jokainen leiri tuntui aina kerrassaan hyvältä, sinne lopulta päästyä ja sen kasaan saatua. Mukavalta omalta turvapaikalta kylmän luonnon keskellä.

Viikon jaksotus on peruskuvio, jota tavattoman monet pitkään vaeltajat ovat hyvällä menestyksellä käyttäneet. Jotain sellaista minäkin varmaan koetan pyörittää, sitten jos pidemmille taipaleille joskus pääsen. Mutta tässäkään kohdassa minä en kyllä usko sellaiseen, että on olemassa juuri jokin tietty rytmi, joka on maailmankaikkeuden ainoa oikea, jokaiselle ihmiselle ja kaikissa tilanteissa. Vaan aion soveltaa lepopäivien rytmitystä sen mukaan, miltä meneminen kulloinkin tuntuu, mistä sopivia lepopäivän paikkoja löytyy ja mitkä paikat kenties kulkijaa oikein kiinnostavat.

Kokemusten summa: 4-6 vaelluspäivän rytmi on hyvä. Erilaisiin tilanteisiin, sekä omiin fiiliksiin sävellettynä ja sovellettuna.

16. Lepopäivien majoituspaikkojen löytäminen? 

Tätä en toki päässyt ekalla, lyhyellä testivaelluksellani ollenkaan testailemaan. Moinen testaaminen ja opetteluhan ei edes mitään vaeltamista tarvitse, vaan sitä voi aivan oikeasti tehdä kirjoituspöytätyönä kotona. Tai jos haluaa olla aivan sataprosenttisen autenttinen, sitten kännykän ruudulla. Koska näillä nykyajan välineillä majapaikkojen etsintä joka tapauksessa hoidetaan. Ehdottomasti kätevimmin ja tehokkaimmin internetin palveluilla, taikka sitten puhelimella soittamalla, jos ei jaksa näpyttää.

Meikäläisen motivaatio ei vain riitä johonkin puhtaaseen kuivaharjoitteluun. Mutta sitten jos ja kun pääsen rakentelemaan seuraavaa vähän pidempää harjoituskeikkaa, lähden tätäkin tekemään ihka oikeasti. Sen jo ymmärrän, että retkeä voi viedä eteenpäin erilaisilla strategioilla. Esimerkiksi niin, että suunnittelee reittiä eteenpäin aika pitkällekin ainakin sellaisella karkealla tasolla ja tsekkailee valmiiksi ties kuinka moniua potentiaalisia majapaikkoja sen varrelta. Tai sitten voi toimia niin, että plänää reittiä eteenpäin aina noin viikon verran, seuraavaan majapaikkaan saakka. Eikä ole pois laskuista sellainenkaan, että plänäilee menemistään vain parin kolmen päivän verran eteenpäin ja alkaa katsella niitä lepopaikkoja vasta jokusen päivän skaalalla.

Kulkurimiehen elämähän on niin huokeaa, kuin eläminen oikeastaan olla voi. Syömiseen jotain rahaa kuluu, muttei kyllä paljoa, kun tavallisia eväitä ja eineitä itselleen maitokaupoista ostelee ja yöpyminen on ilmaista metsissä sekä tien varsilla. Niinpä tuollaisen reissaamisen merkittävimmäksi kulueräksi nousee lepopäivien majoitusten hinta. Ja koska hyvin pieni rahan käyttö sekä on muutenkin mukavaa, että suorastaan kuuluu kulkurikuvioihin, täytyy tämäkin puoli koettaa hoitaa oikein. Eli etsiä itselleen mahdollisimman edullisia paikkoja lepopäivien viettoon. Tämän tarpeen vielä tuplaa se, että oikea, kokonainen lepopäivä vaatii aina kaksi yöpymistä joka kerta! Jotain motelleita pitää etsiskellä, halpoja lomamökkejä ja mitä mahtaisikaan löytyä? Välillä pitää varmistaa myös pyykkäysmahdollisuuksien olemassaolo.

Kokemusten summa: Ei kokemusta ollenkaan. Kiehtova haaste, johon pääsee toivottavasti ottamaan oikeaa tuntumaa seuraavalla, pidemmällä treenillä.

17. Reitin suunnittelu 3-4 pv eteenpäin karkeasti ja 1 tarkasti?

Tätähän jo hyvinkin suunnittelin ja oikeasti harjoittelin tällä ekalla testivaelluksella. Juuri otsikon mukaisesti, koska mitään paperikartan veroista välinettä reittien suunnitteluun eivät vaan ole insinööritkään vielä pystyneet kehittämään. Suuren karttalehden ruutukoko on vaan niin mahtava, että sen äärellä ihminen pystyy helposti hahmottamaan suuria kokonaisuuksia, paikkojen sijainteja toisiinsa nähden, reittejä, teitä, vesistöjä ja muita. Myös erittäin helposti ja sujuvasti havainnoimaan välillä vähän tarkemmin joitain asioita, jotka voivat vaikuttaa siihen, mistä voi ja haluaa jollain välillä kulkea. Totta mooses kaikkea tuota voi tehdä myös kännykän ruudulla zoomailemalla ja pannailemalla sen tuhannen kertaa edes ja takaisin, mutta surkeaa touhua sellainen on. Pienemmillä etäisyyksillä (10-30 km) sitten kännyköihin saatavat tarkimmat mahdolliset maastokartat ja monet muutkin erikoiskartat (kuten vaikka satelliittikuvat) tarjoavat parhaat välineet itselle mukavimpien reittien, paikkojen, nähtävyyksien tai palveluiden löytämiseen.

Omien monien kokeilujeni perusteella havaitsin niin kutsutun vanhan kunnon GT-kartan itselleni sopivimmaksi kartaksi pidemmän skaalan reittien katseluun. Sen mittakaava on siis 1:100 000. Eli uuden version Etelä-Suomen GT-kartasta ostin itselleni tätä harjoitusta varten. Ja sen kanssa katselin potentiaalisia reittivaihtoehtoja ensin Siuntion ja Lohjan välillä ja sitten varsinkin Lohjanjärven länsipuolella, missä paikat ja tiet eivät ole minulle juurikaan tuttuja. Usein myös ”zoomasin” tutkimaan jotain alueita tarkemmin lähinnä kännykän karttaohjelmiston peruskartalta. Tein kaikkea tätä jo kotona ennen reissuun lähtöä ja juuri tuon otsikon mukaan. Eli vain kolmen päivän päähän ylipäätään reittejä ja potentiaalisia leiriytymisen alueita tuumailin.

Oikein hyvä niin, sillä jo kolmantena päivänä reittini lähtikin sitten muuttumaan aivan tykkänään siitä, mitä olin sille hahmotellut. Syistä, joita en missään tapauksessa olisi osannut etukäteen edes arvailla. Uuden reitin laajempaa suunnittelua en viitsinyt kartalla edes tehdä, koska satun nyt tuntemaan se seudut sekä tiet niin hyvin. Mutta seuraavan päivän reittiä tuumasin joka ilta innokkaasti kännykän ruudulta, viimeisenä iltalukemisena makuupusiin lämmössä.

Huomion arvoista on se, että varsinkin kotona ja alkumatkaa koskien, tein myös aika tarkkoja arvioita sekä suunnitelmia siitä, kuinka pitkiä eri reitin osat ovat ja minne sitten leiriin voisin päätyä. Ne menivät kutakuinkin kaikki persiilleen. Reittien ja omien kävelyitteni matkat osoittautuivat aina pidemmiksi, kuin oli suunniteltu. Ainakin 10%, joskus jopa 20% pidemmiksi. Kaikkia syitä moiseen en välttämättä tiedä, mutta oletettavaa on ainakin se, että ihminen nyt vaan tulee kävelleeksi enemmän mutkia kuin mikään reitti sisältää. Sitä tulee poikettua polulta tai tieltä katsomaan jotain, kuselle, lounaalle, kahville, jne. Niin minä ainakin tein.

Kokemusten summa: Mietitty ja toteutettu reitinsuunnittelu toimi oikein hyvin sekä periaatteeltaan, että käytännön ja välineiden puolesta. Kaikki suunnitelmat muuttuivat koko ajan reissun aikana ja niiden säätäminen sujui oivallisesti ison paperikartan, sekä tarkkojen kännykkäkarttojen kanssa.

18. Susilaumojen elinalueet? 

Ei ole mikään vitsi tämä. Vuoden 2015 tammikuussa Suomessa eleli noin 220-245 sutta noin 34-38 laumassa tai kahden yksilön ryhmässä. Ja niitä hiippailee nykyään jo aivan Etelä-Suomessakin. Muutkin tästä asiasta kiinnostuneet voivat katsella tietoja riista- ja kalatalouden tutkimuslaitoksen (RKTL) sivuilla, minne pari linkkiä tässä.

Minä en ainakaan mahda mitään sille, että näin yksinäisen kulkijan ja metsissä leiriytyjän näkökulmalla asia tuntuu sellaiselta, että se on jotenkin otettava huomioon. Kas kun olen noin satavarma siitä, että suden ulvonta pimeässä metsässä saa ainakin meikäläisen ihokarvat nousemaan pystyyn ja saattaa peräti häiritä yön nukkumista. Siitä en ole kuitenkaan vielä ollenkaan varma, miten se pitäisi huomioida ja miten siihen varautua. Seuraavanlaiset ovat nykyiset suunnitelmani, joita ehkä pääsen tai joudun soveltamaan käytäntöön jo tulevalla kevätkaudella 2017.

Niiden alueiden osalta, missä sudet ja laumat kulloinkin vaikuttavat, on tarkempaakin tietoa olemassa, kuin mitä ylläolevilta RKTL:n sivuilta löytyy. Niihin lähteisiin koetan päästä käsiksi yhden susialueella elävän metsästäjätuttuni kautta. Hän on tosin jo kertonut minulle, että ne tarkimmatkin tiedot ovat tarkoituksellisesti muutaman vuorokauden verran viivästetyt, salametsästyksen haittaamiseksi. Ja tietäen susien taittamat muhkeat etäisyydet kulloisillakin elinalueillaan, aika karkealla haarukalla voi ”tietää” olevansa jossain, missä sudet eivät liiku.

Varautumisen rintamalla minulla on nyt kolme linjaa.

1. Koettaa pystyttää leirinsä jonnekin mahdollisimman lähelle ihmisten asumuksia tai peräti asutuksen keskittymiä.
2. Hankkia mukaan muutamia ilotulituspommeja, joiden pamauttamisen luulisi pistämään sudet luikkimaan niin kauas kuin pippuri kasvaa. Erilaisista susiuutisista olen oppinut, että paukut ovatkin toimineet monessa paikassa – mutta jossain sitten ei.
3. Kännykän sovellus toimittaa samalla tarkan paikkatiedon hätäkeskukseen ja parhaimmillaan jonkun minuutin päästä ujeltavat pillit nyt viimeistään saavat mitkä tahansa eläimet ottamaan jalat alleen.

Etelä-Pohjanmaan riskialueilla koetan vielä saada metsästäjätuttavani kulkemaan kanssani niin monta pysäkinvälilä, kuin vain suostuu :-).

19. Älypuhelimen akun riittävyys erilaisella käytöllä?

Näitä on tullut testailtua vaikka kuinka paljon jo pitkään. Nyt sitten vielä varsin systemaattisesti ja asioita ylös laittaen, viiden päivän mittaisella retkellä syksyn viileydessä. Suuriruutuista (5,5 ”) älypuhelinta tuli käytettyä ensisijaisesti GPS-lokin tallentajana (1 sekunnin näytteenottovälillä), kartanlukuun vähän väliä ja viestintäänkin silloin tällöin, pääosin illalla leirissä. Sähkönkulutusta tuli seurattua niin täysin rajoittamattomalla käytöllä, kuin myös pitäen moninaiset tietoliikenneyhteydet pois päältä patikkapäivien aikana. Muita virransäästötoimia tai puhelimen sisältämiä sähköä säästäviä käyttöprofiileita ei kokeiltu.  Yöllä puhelin oli kokonaan pois päältä ja latauksessa mukana kulkeneesta akkupatterista.

Tulokset ovat yksinkertaistettuna seuraavat. Sähkö riitti aina koko päiväksi ja illaksi, vaikka kaikki mahdolliset asiat olivat päällä ja käytössä. Silloin sähköä oli akussa jäljellä noin 20-30% illalla ja 10-20% nukkumaan mennessä. Tietoliikennettä päivällä pois päältä pitäen (Lentotila) vastaavat lukemat olivat noin 40-30% ja 30-20%.

Kokemusten summa: Ison ja tehokkaan älypuhelimen akku riittää ilman mitään säästelemistä reilusti aina yhdeksi reissupäiväksi. Hyvin tarkkaan säästämällä sen saa varmasti riittämään kahdeksikin vuorokaudeksi.

20. Sähkön riittävyys lisäakuista? 

Allekirjoittaneella oli tällä testiretkellä mukanaan kaksi varasähköpakettia, seuraavanlaisin ilmoitetuin kapasittetein ja painoin.

•                 12 Ah  –    315 g
•                 20 Ah  –   467 g

Edellistä käytin ensin sekä puhelimen, että kameran lataamiseen yöaikaan. Se lopahti kuitenkin vähän yllättäen, vaikka kapasiteettia piti olla jäljellä vielä puolet. Kyseessä oli vanha (yli 5 vuotta) ja hyvin paljon käytetty akku, joka oli ilmeisesti jo kunnollisen käyttöikänsä loppupäässä. Isompi ja uudempi akku toimitti sitten sähköä loogisesti koko loppureissun ajan ja siinä oli viiden vuorokauden jälkeen vielä 46 % varauksesta jäljellä.

Eräinsinöörin laskelmien mukaan isompi 20 Ampeeritunnin (72 Wattitunnin) akkupaketti riittäisi hyvin ruokkimaan hänen käyttämänsä älypuhelimen sekä kameran 5-6 vuorokauden ajan, ilman nuukailua sähkön käytön kanssa. Jos puhelimen energian käyttöä optimoidaan vähän säästäväisemmäksi, silloin yksi vajaan puolen kilon lisäakku varmistaa sähkön riittävyyden 7-8 vuorokauden ajaksi.

Kokemusten summa: Yhdellä lisäakkupaketilla saa helposti ruokittua kulkurin hyvätkin elektroniikkalaitteet aina huoltopysähdysten välisen ajan (4-6 vrk).

21. Lataus vain lepopäivinä? 

Kunnon lisäakun kanssa toimii näin. Muuten täytyy koettaa käyttää hyväkseen kaikkia erilaisia tilaisuuksia ladata puhelimen akkua esimerkiksi käydessään joskus lounaalla tai kahvilla muualla kuin tien vierillä. Jos sellaiseen haluaa lähteä, säästääkseen lisäakun 400 gramman painoa, se aiheuttaa aika paljon lisää suunnittelua ja säätämistä vaeltamiseen. On etsittävä ja löydettävä paikat, missä on pistorasia helposti käytettävissä.

Silloin olisi myös parempi olla puhelin ja laturi, jotka osaavat nykyaikaisia pikalatausprotokollia (Quick Charge V1, V2, V3). Ne mahdollistavat jopa 2-3 kertaa nopeammat akun lataukset. Muuten ei esimerkiksi yhden tunnin lounaan tai puolen tunnin kahvihetken aikana saa kovinkaan paljoa lisäjuissia puhelimeensa.

Kokemusten summa: Otsikon taktiikalla mennään. Muu aiheuttaa liian paljon säätämistä kaikkiin päiviin. Kun jaksaa kantaa, ei pääse vähemmällä, mutta elää mukavammin J.

22. Muistiinpanojen tekeminen matkalla? 

Minä usein haluan jotain muistiinpanojakin tehdä, ainakin joillain reissuilla. Muunmuassa siksi, että pelkän muistin varraan aivan kaiken jättäminen jättää myös asioita kokonaan unholaan. Ja silloin sun tällöin osuu retkiin tapahtumia, joista haluaa muistaa jotain vallan erityistä. Monesti ne ovat jotain tilanteisiin tai kuvioihin liittyviä ajatuksia.

Muutenhan retkien ”muistiinpanot” syntyvät nykyään oikeastaan noin itsekseen ja automaattisesti. Nimittäin valokuvien ja GPS-lokien kautta. Minä ainakin olen jo aikoja sitten huomannut, että niiden kautta pystyn sukeltamaan melkein mihin tahansa retkeen uudestaan jopa vuosienkin takaa niin hyvin, että oikeastaan elän ja koen ne uudelleen! Sukellan sinne niin, etten tiedä muusta maailmasta mitään. Vähintään yhtä intensiivisesti, kuin hyvä kirja vie ihmisen parhaimmillaan mennessään. Monetkin omien retkieni tarinat olen kirjoittanut juuri tuolla tavalla, joskus viikkoja, joskus kuukausia ja toisinaan jopa moniaita vuosia itse reissujen jälkeen. Ja kyllä monet matkoilla mieleen tulleet fiilikset ja ajatuksetkin tulevat sieltä esiin, retkiä noin uudelleen läpi kelatessaan. Mutteivät millään kaikki. Siksi vaan kannattaa tavalla tai toisella laittaa ylös erinäisiä hienoja ajatuksia, joita mieleen joskus pelmahtelee siellä kokemusten äärellä. Ne kun ovat juuri sellaista ”jalostunutta arvoa”, joka ei tallennu hienoimpiinkaan valokuviin. Ja monesti niitä kaikkein parhaita juttuja, mitä retkeily voi ihmiselle antaa.

Kännykkä on tietenkin se instrumentti, jolla näitäkin asioita voi tehdä. Ja minä olen harrastellut asioiden ylös laittamista jokusillakin tavoilla. Jos ehtii, viitsii ja jaksaa oikein kirjoittaa jotain ylös mihin tahansa, se on sitten parasta joskus jälkikäteen. Mutta helpointa, kätevintä ja nopsinta siellä kentällä on taas tallentaa asioita puhumalla, eli nauhoittamalla. Siihen käy mikä tahansa  nauhoitin eli Recorder, jollainen on jokaisessa puhelimessa valmiina mukana. Tärkeintä on se, kuinka helpoksi saa tehtyä itselleen nauhoituksen aloittamisen. Paras on vaan yksi ikoni jossain sopivassa paikassa. Jälkikäteen ne nauhoitukset täytyy sitten muistaa kuunnella ja kirjoittaa talteen.

Yksi aika kätsy tapa on käyttää jotain itselle tuttua viestiohjelmaa, kuten vaikka Whatsapp tai Telegram ja lähettää ääniviesti johonkin sitä varten tehtyyn ryhmään tms. Sieltä ne on yleensä helpointa muistaa joskus sitten talteenkin napsia. Tällä reissulla lähetin Whatsapp-viestejä vaimolleni, joka sai samalla sitten aina jonkinlaisia päivityksiä sieltä tien päältä. Moinen käytäntö oli tietenkin etukäteen sovittu keskenämme ja oli kyllä yksi kätevimmistä käyttämistäni tavoista tähän asti.

Kokemusten summa: Kokemusten tallentuminen voi tapahtua miten tahansa, automaattisesti ja itsekseen tai muuten ylös laittamalla, valokuvien, GPS-lokien tai vainihan vaan muistojen kautta. Mutta tärkeintä, että niin tapahtuu.

23. Märkien varusteiden kuivaaminen matkalla? 

When the going gets rough. Niin sitä sanotaan. Kaikkien vaeltajien ja retkelijöiden touhu menee haasteelliseksi silloin kun alkaa sataa. Tai itse asiassa vasta aika kauan sen jälkeen, kun vaatteet ja varusteen alkavat pikku hiljaa kastua. Huonoimmillaan voi alkaa tulla märkä ja vilu, jolloin reissu alkaa olla jo turhan paljon huonoon suuntaan kallellaan. Mutta toki kunnon matkalaisella on kunnon varusteet ja sadettakin pitävät vaatteet, jolloin patikointi kyllä sujuu vähintään kelvollisen muavasti kelissä kuin kelissä. Silloin toki ainakin meikäläisen kaltaisilla vaeltajilla haasteet kehon kehittämän kosteuden kanssa pitävät huolen siitä, että vähintään kohtalaisen kosteita ovat aivan kaikki välivaatteetkin pitkän, sateisen patikkapäivän jälkeen. Eivätkä tätä tosiasiaa muuksi muuta mitkään maailman ”hengittävät” kelmuvaatteetkaan, korkeintaan hiukkasen lieventävät.

Teltta kastuu usein jo ilman mitään sateitakin, etenkin syyskeleillä lämpötilojen voimakkaiden vaihteluiden ja ilmankosteuden aiheuttaman tiivistymisen vuoksi. Samoin uloshengitysilman kosteudesta talvisin ja syksyisin. Jos telttaa ja muita saa tuuletettua aamusella, silloin ei tietenkään ole mistään haasteista tietoakaan. Mutta nykyiset kaksikerroksiset teltat onneksi kyllä toimivat oikein hyvin silloinkin, vaikka ovat aivan kosteita. Pitävät silloinkin tuulet ja sateet ulkona, tarjoten suojan vähintään retkeilijän yöpymiseen.

Vaatteiden kanssa pärjää aika hyvin kosteilla ja kylmillä keleillä, kun alus- ja välivaatteita on kahdet setit. Toisia käytetään päiväsaikaan patikoidessa ja ne ovat sitten ”semmoiseilla keleillä” aina kosteat. Mutta se ei yleensä kauheasti haittaa, koska elimistö tuottaa hyvin lämpöä sopivasti rasitettuna, eikä kylmä pääse hiipimään kylään. Lisäksi jos vaan vaattetuksen kerrokset ovat oikeanlaiset, alimmainen kerros siirtää aika nopsaan kosteutensa ulospäin lämmön mukana ja niin ihoa vasten onkin taas melko kuivat kankaat. Illalla sitten leirin pystytyksen jälkeen vaihdetaan päälle se toinen setti vaatteita, jotka on pidettävä ehdottomasti kuivina, kuljettamalla niitä omissa kuivapusseissaan. Silloin saa itselleen aina huiman mukavat fiilikset vaatteiden vahdon jälkeen! Vähän niin kuin se entinen mies, joka kulki aina päivät muutama pieni kivi kengissään. Vain sen mahtavan tunteen vuoksi illalla J.

Makuupussi on sitten kriittinen ”instrumentti”, koska jos ihminen palelee yöt, eikä silloin kyllä juuri nukukaan, ei hän kauaa pysy edes toimintakuntoisena, saati viitsi jotain retkuilua jatkaa. Makuupussien kosteuden sietämisessä on sitten suuri ero untuva- ja keinokuitueristeisten pussien välillä. Keinokuitupussit toimivat ja eristävät hyvin myös kosteina, jotkut jopa aika märkinäkin. Untuvan eristävyys taas suorastaan romahtaa kostumisen myötä. Joten ainakin untuvapussi täytyy kuljettaa vedenpitävässä kompressiopussissa. Ja silti se kyllä pikkuhiljaa kerää itseensä kosteutta päiväkausien märissä keleissä leiriytyessä.

Jos siis reissulla ”rapa iskee roottoriin” niin, että päädytään retkeilemään päiväkausia keleissä, missä ei pääse mitään varusteita välillä tuulettamaan ja kuivaamaan, haasteelliseksi homma vähintään menee. Meikäläisen suunnitelmien kaltaisella kulkurivaelluksella ne lepopäivät noin kerran viikossa tarjoavat joka tapauksessa tilaisuudet kostuneiden varusteiden kuivaamiseen välillä. Uskoakseni sitä saattaisi jonkun 5-6 päivääkin pärjätä vaikka täyden ja jatkuvan sateen sisässä kulkien, mutta tuollaisella reissulla kyllä voi sitten huiluupäivien sijoittelua ja tiheyttä säätääkin.

Tällä pienellä testireissullani minä pääsin retkeilemään kokonaan ilman sateita. Mutta kyllä äärimmäisen kosteissa syyssäissä, missä tuulesta ei ollut enempää tietoa, kuin muutaman harhaanjohtavan vihjeen verran. Vaatteiden kosteuden kanssa ei ollut mitään haasteita, vanha tuttu kahden setin taktiikkaa toimi täydellisesti. Teltta kostui jo heti ekana yönä, enkä sitä saanut kuivatettua ennen kuin sitten mökillä, lepopäivänä. Sisä- ja ulkotelttaa säilytin aina omissa pusseissaan, jotta aikamoisen  märkä päälliteltan muovi ei päässyt kostuttamaan lisää sisätelttaa, joka oli useimmiten vain hiukkasen kostea. Untuvamakuupussini säilyi ainakin melkolailla kuivana koko reissun. Varmasti sekin oli jo hiukan kostea, koska sitä ei kertaakaan saanut kunnolla tuuletettua, mutta mitään lämpimyyshaasteita ei ollut. Tästä sai varmaankin kiittää suurta pelivaraa, sillä mukanani oli paras 3,1 kilon painoinen talviuntuvapussini, jonka itse testailtu mukavuuslämpötila on jossain -25 tai -30 asteessa.

Kokemusten summa: Vanhat, opitut konstit veivät mukavasti läpi tämän vajaan viikon mittaisen taipaleen, läpi kosteiden myöhäissyksyn päivien ja öiden. Ilman sadetta ja ilman tuulta. Vahvistaen uskoa siihen, että kulkurointi noin viikon jaksoissa voi sujua oikein hyvin myös läpi huonoimpien kelijaksojen.

 

24. Matkanteon vauhti.

Aika paljon – suurimmaksi osaksi – yksin kuljeskelevana hiipparina olen toki jo aikamoisen tuttu omien matkanteon vauhtieni kanssa erilaisissa paikoissa, tilanteissa, kuormilla ja matkoilla mutta kyllähän vaan taas kerran halusin tätäkin asiaa seurata ja saada siihen kuitenkin kenties vielä lisää ymmärrystä. Etenkin juuri tämän kaltaisella asetelmalla, kulkien keskimäärin helppoja reittejä raskaan rinkan kanssa. Hyvät mahdollisuudet moiseen nousevat myös siitä, että tällä kertaa olin oikein päättänyt seurata erinäisiä asioita, laittaa niitä ylös ja talteen eri tavoilla, sekä katsoa analyyttisesti jälkikäteen. Moistahan ei todellakaan tule yleensä tehtyä millään retkellä tai vaelluksella, vaan oppiminen perustuu muisti- ja mielikuviin. Mikä tietenkin riittää hyvin. Mutta joskus on kiva ja aivan varmasti hyödyllistäkin lähestyä asioita toisin.

Katsotaanpa siis ensin statistiikkaa. Samasta lähteestä, kännykkäni karttaohjelmiston tekemästä GPS-lokista, kahdella eri tavalla prosessoituina. Ensin suoraan Android-puhelimen OruxMaps -ohjelman raporteista ja sitten samat träkit Google Earthin analysoimina.

                       Distance      Time             Moving time     Elevation gain        Avg. Speed      Avg. Speed Moving

Päivä 1.         23,01 km     06:20:36      04:53:53                595 m                       3,63 km/h        4,70 km/h

Päivä 2.         16,79 km     04:55:07      03:41:33                566 m                       3,41 km/h        4,55 km/h

Päivä 3.         19,10 km     04:51:26      04:00:47               522 m                       3,93 km/h        4,76 km/h

Päivä 4.         17,07 km     05:39:40      03:42:14               466 m                       3,02 km/h        4,61 km/h

Päivä 5.         16,00 km     04:47:01      03:22:22               528 m                       3,34 km/h        4,74 km/h

Päivä 1.         22,70 km     07:33:13      05:32:57                403 m                       3,00 km/h        4,09 km/h

Päivä 2.         16,70 km     06:39:11      04:37:32                278 m                       2,50 km/h        3,61 km/h

Päivä 3.         19,10 km     06:29:45      05:38:22                376 m                       2,90 km/h        3,37 km/h

Päivä 4.         16,90 km     06:11:30      04:38:18                 315 m                       2,70 km/h        3,64 km/h

Päivä 5.         15,90 km     06:51:56      05:37:57                 321 m                       2,30 km/h        2,87 km/h

Aika merkittäviä eroja näkyy noissa kahdessa summeerauksessa. Google Earth (GE) antaa huomattavasti pidempiä aikoja sekä päivien kokonaiskestolle, että liikkeessä olemisen ajalle kuin OruxMaps (OM). Edellisen selityksenä on se, että OM laskee kokonaisajasta pois ne tauot, jolloin datan tallennus ei ole ollut päällä. Siinä mielessä GE:n antamat keskinopeudet päiville ovat oikeat. Etenemisen keskinopeus siitä hetkestä kun on liikkeelle lähdetty, siihen hetkeen kun leiriin tullaan.

Ne nopeudet siis vaihtelevat välillä 2,3 – 3,0 kilometriä tunnissa. Tuohon vaikuttaa tietenkin kovin paljon se, kuinka paljon erilaisia taukoja ja muita pysähdyksiä matkalla pitää. Mutta oikein hyvä on tietää, että juuri tällaisella menemisellä ja aika leppoisalla taukoihin suhtautumisella edetään keskimäärin noin kaksi ja puoli kilometriä tunnissa. Ja tuollaisten noin seitsemän tunnin mittaisten päivien aikana noin 18 kilometriä. Lähempänä kesää, useita tunteja pidemmät valoisat ajat mahdollistavat helposti pidemmätkin päivämatkat.

Itse patikoimisen keskinopeus vaikuttaisi olevan jossain neljän tuntikilometrin paikkeilla, juuri tuollaisen reippaan kantamuksen kanssa ja sellaiseen minulle passelilla kävelyvauhdilla.

Kokemusten summa: 2,5 kilometriä tunnissa lienee oikein hyvä arvio noin 7-tuntisen liikkeelläolopäivän keskinopeudeksi, tuottaen silloin noin 18 kilometrin etenemän. Pidempien päivien lisätunnit mahdollistavat sitten pidemmätkin päivämatkat, kulkurin pyhää leppoisuusperiaatetta hienosti kunnioittaen.

25. Kaasun riittävyys.

Lähdin matkaan käyttäen 62% täynnä olevaa 230 grammaista kaasupatruunaa, joka riitti läpi neljän aamun ja päivän, sekä viiden illan. Keittelykertoja tuli sille siis yhtyeensä: 4 (aamua) + 3 (lounaat ja kahvitauot) + 5 (iltaa) = 12. Siitä voi laskeskella täyden patruunan kestävän noin 16 keittosessiota, vastaavalla käytöllä. Ja kutakuinkin täyden vaellusviikon verran, siis 6 vuorokautta. Toinen patruuna täytyy olla repussa suurimmat osat aikaa, koska tuollaisia tarvikkeita ei välttämättä löydy joka kylän maitokaupasta.  Ja ilman mahdollisuutta kulkurin täydelliseen omavaraisuuteen leiri-, lounas- ynnä muiden paikkojen valinnassa, koko konseptin ajatus vaarantuisi.

Kokemusten summa: Noin purkki per viikko on kaasun kulutus. Ja toinen samanlainen on syytä olla repussa melkein aina.

26. Yksin?

ISO ASIA. Ei kuitenkaan hirmuisesti kysymysmerkkejä sisältävänä meikäläiselle enää. Olenhan pitkin ikääni liikkunut tosi paljon luonnossa yksin ja pidän siitä ja sen tarjoamasta irtautumisesta muusta nykymaailmasta. Myös pikkuhiljaa rakennellut osaamistani vähän pidempiikin yksin vaelluksiin. Näistä asioista olen oikein summeerannut omia kokemuksiani ja näkemyksiäni pitkin matkaa ja lopulta julkaissutkin yhden version täällä blogissa aika hiljattain, nimellä ”Kaksin aina kaunihimpi?”.

Kyllä minua silti vielä mietityttää se, miten sujuu yksin meneminen oikein pitkään. Kuukausien ajan? Ainakin se mietityttäisi, jos ihan todella olisi omillaan ja yksin tosi pitkään. Mitenkähän päänuppi mahtaisi sellaiseen sopeutua? Siis jos todella olisi vallan eristettynä kaikesta inhimillisestä kanssakäymisestä, kuten vaikka mielikuvitushahmot Robinson Crusoe ja Chuck Noland (Cast Away).

Tällä retkellä olin omillani ja itsekseen noin viikon ja se oli kerrassaan hienoa. Kulkurina suurimmaksi osaksi niinsanotusti ihmisten ilmoilla kulkien tulee tietysti nähtyä ihmisiä vaikka kuinka paljon ja ostoksilla tai  syömässä käydessä tavallaan kommunikoituakin. Mutta ne kun ovat kaikki vain sellaista jokapäiväistä, nimetöntä, asiointiin liittyvää kanssakäymistä, sitä on silti aina aivan yksin.

Sen sijaan kommunikointi läheisten kanssa on aivan eri asia. Ja sitähän pystyy nykyään halutessaan tekemään juuri niin paljon kuin vaan haluaa mobiilipuhelinten ja niiden täyden skaalan viestintäkanavien kanssa. Itse asiassa, nyt kun sitä ekan kerran juuri näin ajattelee, sitähän voi yksin vaeltaessaan lopulta olla juuri niin kuin nykyihmiset muutenkin liki joka paikassa! Tässä kohtaa oletin siis lukijoidenkin mieleen tulevan kuvan vaikka nuorisoporukasta istumassa kahvilan pöydässä. Ei suinkaan toistensa kanssa keskustellen, vaan jokainen hiljaa kumartuneena oman kännykkänsä ääreen.

Minä harrastin kommunikointia tällä retkelläni pääsääntöisesti vain iltaisin, sitten kun leiri oli kasassa, mies ruokittu, eikä mitään muuta ollut enää tehtävänä kuin odotella makuupussiin kömpimistä. Näin kai se voisi mennä ja jatkua vaikka kuinka pitkäänkin.

Kokemusten summa: Oikeasti kokonaan yksin oleminen on valintakysymys, vaikka yksin liikkeellä olisikin. Mukana joka tapauksessa kulkevan (varmistetun) älypuhelimen kanssa voi olla juuri niin paljon tai vähän yhteyksissä ainakin lähimpien ihmisten kanssa, kuin haluaa. Minun valintani taitaa olla niin, että kuljen päivät omissa mietteissäni, viestikanavat kokonaan suljettuina ja kommunikoin lähesteni kanssa sitten vähän aikaa illalla, juuri ennen yöpuulle kömpimistä. Juuri samoin, kuin tällä testiretkelläkin.

27. Kello.

Minulla ei ollut retkelläni mukanani mitään kelloa, ainoastaan kännykkä. Sen kanssa pärjäilen mainiosti ilman kelloa normaali elämässä, mutta kylläpä ehdottomasti täytyy tällaisilla vaelluksilla – ja kaikilla vaelluksilla – kellokin ranteessa olla! Tärkein yöllä ja syy on se, että voi halutessaan pysyä kärryillä ajankulusta myös yöllä ja etenkin aamusella. Laittaa vaikka herätyksenkin itselleen joskus. Puhelinta kun ei kannata moiseen käyttää, sillä sähkötalouden vuoksi se täytyy pitää pois päältä öisin, ollessaan latautumassa.

Päivien aikana minä en kelloa sinänsä mihinkään tarvitse normaalisti vaelluksillakaan, koska katselen karttaa sen verran usein (kännykän ruudulta), että kellon kulku ja monet muutkin asiat siinä samalla selviävät.

Kokemusten summa: Kello on parasta olla ranteessa ainakin tällaisilla keikoilla. Sellainen (digitaalinen) versio, mitä voi käyttää myös herätyskellona.

28. Lämpömittari.

Sellaista pientä digitaalista lämpömittaria, jossa on erillinen anturi ulko- ja sisälämpötiloille, olen usein pitänyt mukanani vaelluksilla, laavuretkillä ja muilla. Mutta nyt en sitä jostain syystä mukaan ottanut. Pikkuisen jäin sitten kaipaamaan tietoa siitä, millaisia yölämpötilat olivatkaan olleet. Samaten olisi kiva katsoa oikein mittarin kanssa, millaisia ovat lämpötilaerot esimerkiksi teltan absidin ja ulkoilman välillä, kun ne niin merkittäviltä vaeltajalle tuntuivat. Lähtee hänkin siis taas mukaan tästä eteenpäin.

Kokemusten summa: Lämpömittari lähtee mukaan. Pitää katsella ympärilleen, josko löytäsi jostain vielä kätevämmän version kuin nykyisin käyttämäni. Siinä häiritsevät lähinnä liian monet turhat toiminnot ja nappulat, jotka joskus aiheuttavat nollauksia, hälyytyksiä ja ties mitä.

29. Teltta.

Itselläni on pitkään jatkuneiden ulkoiluharrastusten seurauksina aika montakin erilaista telttaa. Tälle syksyiselle testivaellukselle valitsin mukaani kahden hengen tunnelimallisen teltan. Koska sen suuren eteisen, eli absidin olen havainnut olevan perinjuurin mukava ratkaisu monella tavalla. Niin, että absidiin saa kaikki retkeilijän varusteet kätevästi sisään ja turvaan sateilta ynnä muilta luonnonvoimilta. Ja riittävän suuressa eteisessä voi myös retkeilijä hoitaa kaikkia leiriaskareitaan, jos keli jostain syystä ei suosi ulkona olemista. Keitintäkin voi mainiosti käyttää absidissa ja aivan kaikki tavarat sekä varusteet ovat sattumoisin siinä näppärästi ympärillä!

Vaikka kaikki ylläoleva on ollut minulle selvää jo ikiajat, kyllähän tämä syksyinen yksin kulkeminen vielä löi kuin naulan otsaan tälle asialle! Ehdottomasti juuri tunnelimallisella ja isolla absidilla varustettu teltta on se oikea silloin, kun teltan täytyy toimia ainoana asuntona, keleissä kuin keleissä. Voi olla, että riittävillä eteistiloilla varustettuja telttoja on olemassa muunkin mallisina kuin tunnelitelttoina, mutta minä en ole sellaisiin vielä sattunut törmäämään. Siis nimenomaan keveissä eräretkeilyteltoissa. Minun nykyisessä telttavalikoimassani on kaksi tunnelimallista, molemmat neljän vuodenajan telttoja, eli eivät sieltä keveimmästä päästä. Toinen on peräti neljän hengen malli ja tämä kahden hengen mallikin painaa noin 3,6 kiloa. Kun nuo kantamusten painot ovat niin tärkeät pitkillä taipaleilla, taitaa tulla vaan taas telttakauppaan asiaa ennen seuraavaa koitosta. 2,2 kilon painoisia hyvälaatuisia ja riittävät absiditilat omaavia kolmen vuodenajan kahden hengen tunnelitelttoja olen jo netistä bongaillut.

Kokemusten summa: Kahden hengen ja kolmen vuodenajan tunnelimallinen teltta isolla eteistilalla on kulkurin paras asuntotyyppi. Piste.

30. Makuupussi.

Noin kaikki tarpeellinen tulikin jo sanottua ylempänä kohdassa ”Märkien varusteiden kuivaaminen”. Minä kunnollisena varautujana ja varustautujana otin syysretkelle peitteekseni kunnon talvimakuupussin tyyppiä Joutsen Tunturi Special. Ja nukuin siinä erittäin lämpimästi ja mukavasti joka yö. Sen ekstra lämpimyys takasi sen, että keho lämpeni nopsaan silloinkin, kun pussiin tuli kömmittyä ei niin erinomaisen lämpimän kehon kanssa, kuin mikä olisi järkevää. Tosin aina jonkinmoisen iltalenkin tehneenä juuri ennen. Lisäksi reservi takasi lämpimyyden yhä silloinkin, kun viikon jakson loppua kohden makuupussin untuvatäytteen eristyskin oli varmasti jo kärsinyt lievän kostumisen myötä.

Sitä mietin vieläkin, olisiko keinokuitutäytteinen makuupussi sittenkin paras valinta retkelle, missä yövytään ulkona myös kosteilla ja sateisillakin säillä? Tällä retkellä päädyin untuvapussiin lähinnä sen vuoksi, että se puristuu niin paljon pienempään tilaan kuin vastaavan lämmöneristyksen omaava keinokuitupussi, mikä oli helpotus tavaroiden pakkaamisessa rinkkaan. Vastapainona keinokuitupussi olisi sitten kyllä huolettomampi kostumisten suhteen. Mutta taakse jäänyt hyvin kosteissa olosuhteissa toteutettu vaellus vahvisti uskoa siihen, että hyvän untuvapussin kanssakin pärjää. Kun sitä säilyttää vesitiiviissä pussissa ja pääsee kuitenkin tuulettamaan aina vähintään 6-4 päivän jaksojen päätteeksi.

Kokemusten summa: Retkellä, jolla liikutaan mahdollisesti viileissä ja huonoissakin keleissä, makuupussin on parasta olla hyvin lämmin, niin että siinä on reilusti pelivaraa huonoimmissakin säissä.

31. Makuualusta.

Hyvin nukkuminen ja lepääminen on tärkeää aina, eikä todellakaan muutu ainakaan vähemmän tärkeäksi pitkällä patikkareissulla. Edellä käsiteltiin kulkurin petivaatepuoli ja tässä sitten sänky. Minä olen kaikki menneet vuosikymmenet ollut tässä asiassa sellainen vanha pieru, joka on varsinaisilla patikkaretkillä aina käyttänyt yksinomaan perinteistä solumuovista makuualustaa. Ja niissä reilun viimeisen vuosikymmenen ajan Thermarestin Zrest -alustaa, joka on tasan parasta solumuovirintamalla. Taittuu pakettiin ja avautuu ultranäppärästi. Nappulapintaisena se liukuu huonosti teltan pohjalla, eikä nukkujakaan helposti liu sen päällä. Lisäksi sama nappulapinta tarjoaa myös pehmeyttä ja mukavuutta enemmän, kuin tavalliset, tasaiset solumuovialustat. Yksi sellainen eristää mennen tullen tarpeeksi kolmena vuodenaikana ja kaksi päällekkäin talvella lumen päällä. Käyttövarmuus on tasan sata prosenttia ja monikäyttöisyys tulee vielä kaupan päälle. Toimii mahtavana istuinalustana missä vain, pöytänä lounailla varvikon päällä, jne.

Kiinnostuneena ja kokeilevana eräinsinöörinä olen kyllä hankkinut itselleni ja käyttänyt myös ilmatäytteisiä makuualustoja jo usean vuosikymmenen ajan. Mutta kauan sitten ostamani Themarestit ovat painavia, eikä niitä ole sen vuoksi viitsinyt selässään pitkiä matkoja kantaa. Lukemattomilla laavu-, kota ynnä muilla lyhyillä retkillä kylläkin. Ja silloin on päässyt kyllä huomaamaan sen huikean eron nukkumisen mukavuudessa, verrattuna noihin solumuovialustoihin. Yhden uudemman sukupolven ilmatäytteisen alustankin jo ostin tuossa pari kolme vuotta sitten, todistettuani vähän kateellisena miten nuorempi eräkaverini pystytti telttansa kivikon päälle ja nukkui siinä mukavasti. Mutta sen käyttö jäi vähiin pelkän käytön hankaluuden vuoksi. Niin täyttäminen, kuin tyhjentäminen ovat sellaista säätämistä, etteivät minun hermoni moista kestä.

Näin pitkällä kokemuksen kaarella katselen makuualustoja ja lopulta viime kesänä (2016) ostin sitten itselleni ultranykyaikaisen täytettävän makuualustan, jonka ominaisuudet olivat pitkien nettitutkailuitteni mukaan lopulta hyvät jopa meikäläiselle. Ja niin tottavie sitten osoittautui olevankin. Se on sveitsiläistä suunnittelua, täyttyy ja tyhjentyy muutamassa hetkessä, painaa vajaat 500 grammaa, on pakattuna maitotölkin kokoinen ja nukkumamukavuudeltaan aivan huippu! Niinpä mikään muu makuualusta ei ole sen koommin mukaani lähtenyt minnekään.

Kokemusten summa: Nykyaikainen ilmatäytteinen makuualusta on parhaimmillaan aivan huipputuote! Painaa vähän, vie tilaa minimaalisesti ja tarjoaa erinomaisen nukkumamukavuuden. Kaikkein parhaissa täyttäminen ja tyhjentäminenkin on saatu erittäin helpoiksi.

Loppusanat

Siinäpä niitä. Tässä (talven) kohdassa valmistautumisen uraa ajattelen olevani jo miettinyt ja testannutkin aikalailla suurimman osan asioista, jotka ovat olennaisia pitkille kulkurivaelluksille. Mutta lisää oppia haen vielä varmasti monessa taidossa. Sitä tapahtuu nykyään kaikessa retkeilyssäni, koska tämä kulkuriunelma elää nykyään koko ajan sisälläni.  Eniten ja autenttisimmin kuitenkin testivaelluksilla, joista ensmmäisen jätin näin taakseni perinjuurin nautittuna ja opit ulos puristettuna. Seuraavan toivon olevan jo noin kuukauden ja 500 kilometrin mittainen, sisältäen luultavasti jopa jotain varjotanssia susien kanssa. Hitto, Kevin Costnerhan minun pitää seurakseni saada!

Kuulumisiin seuraavaan kertaan tällä kulkuririntamalla!

–Kari

 

Advertisement