Meikon testi

Eka yhteinen testiretki tulevien talvivaellusten rintamalla

Tiivistelmä: Sunnuntain  iltapäivällä pääsimme ensikerran testailemaan talvista vaeltamista kaksin ja juuri sellaisilla varusteilla, mitä olimme suunnitelleet. Eteläisen Meikon maastot tarjosivat meille niin umpitalviset  ja -hankiset olosuhteet, ettei moista olisi osannut edes toivoa!

119
Mies ja ahkio etenevät yhden suon yli, valmista jälkeä pitkin. Kuva: M.Lindroos.

Tapahtui 24.1.2016

Nyt on päästy jo ensimmäiseen yhteiseen pieneen kokeiluun, vaeltamaan kaksin juuri sellaisilla varusteilla ja konfiguraatioilla, joiden kanssa varsinaista Lapin talvivaellustamme suunnittelemme.

Lähtö ja ensiähkyt

Meikon pumppuaseman parkkipaikalta pääsimme lähtemään sunnuntaina kello 11:20. Meikäläinen Meikon alueet perinjuurin tuntevana oli tehnyt sellaisen suunnitelman, että kulkisimme Meikon eteläisimpien alueiden läpi, yhdelle metsätielle Kirkkonummen ja Siuntion rajalla, mistä vaimoni oli ystävällisesti luvannut hakea meidät sinne päästyämme.

meikon-testiretki-ge-satelliittikartalla-5km-ja-3h-41min
Retken reitti Google Earth satelliittikartalla. 5,0 km ja 3 t 41 min.

Aivan tarkoituksellisesti maastomuodoista piittaamatta johdin reittimme kulkemaan ensin suoraan etelään päin, poistuen pumppuasemalta lähtevältä pääpolulta heti pienen niittyaukean jälkeen. Siinä joutuu hetipaikalla punnertamaan ylös aika jyrkkiä rinteita – ja niinhän me teimme. Vähän hammasta purren raskasta ahkiota vetäen, mutta kehoon latautunut into ja energia eivät tuossa vaiheessa mäkiä kumarrelleet. Reitti suoraan etelään päin vei sitten ensin Meikon laskujoen laaksoon ja siitä oikein kunnollisen nousun ylös seuraavalle kallioharjanteelle. Siinä jo sitten ainakin ahkiomiestä jo vähän koeteltiin. Malkus meni edellä, etsien sopivinta ja loivinta reittiä ihan mukavasti, mutta silti minä sain kyllä ähkyä oikein tosissani, saadakseni karavaanini ylös.

dsc01866
Kaveri avaa edellä reittiä, tässä läpi helpompien maastojen.

Läpi upeiden talvimaisemien

Sen jälkeen reittimme johti läpi monenlaisten kallio- ja metsämaastojen, joista Meikon alueet pääosin koostuvat. Meikäläisen ohjaamana navigoimme tietenkin vältellen jyrkkiä nousuja ja pudotuksia niin hyvin, kuin se nyt tuollaisissa Etelä-Suomen äärivaihtelevissa maastoissa mahdollista on. Eli eii kovin hyvin. Eteneminen sujui suorastaan yllättävänkin hyvin noinkin upottavassa lumessa. Tosi paljon siihen vaikutti minun osaltani Malkuksen edellä kulkeminen ja latu-uran tekeminen, mitä pitkin kävely ja ahkion vetäminen olivat melkoisesti kevyempää touhua kuin aivan umpilumessa.

Pikku-Meikon reunallakin melkein kävimme ja ylitimme kallioiden lisäksi kaksikin pienempää suota, ennen kuin päädyimme suuren Slättmossen -suon pohjoisemman osan itäkulmaan. Siinä pidimme keikan ensimmäisen huilaustauon, ottaen rinkat selästä ja nauttien vähän juomaa sekä snäksiä.

dsc01872
Eka huilitauko Slättmossenin pohjoisosan reunalla.

Tuon vain 12 minuutin tauon jälkeen jatkoimme yli koko Slättmossenin soiden pohjoisesta etelään, ylittäen vain välillä olevan matalan metsikkökaistaleen, jota pitkin kesäinen polku johtaa Vaipolta Vitträskin rantaan. Matkanteko avosuon tasaisilla kentillä oli helppoa kuin heinänteko. Tuo vanha sanonta voikin olla juuri oikea tässä kohtaa, sillä heinänteko tosiaan oli helppoa, muttei kevyttä! Samankaltaista oli ahkion vetäminenkin tuollaisissa olosuhteissa ja kaverin mennessä edellä. Tasaista ja helppoa, mutta silti ihan kohtalaisesti energiaa kuluttavaa.

Kunnon evästauko

Suon eteläisimmän lahdekkeen reunalle sitten pysähdyimme pitämään kunnollisen evästauon. Niinkuin lounastauon oikeasti. Se syntyi suit sait vain ottamalla rinkat pois selästä ja katsomalla sopivat paikat, mihin istua mätkähdettiin, peflettien päälle tietenkin. Ja siinä kuumaa juomaa termospullosta, sekä voileipiä nauttiessa kyllä myös mainiosti tajusi, että tauko oli paikallaan. Energiaa oli pantu palamaan aika hyvin menneen parin tunnin aikana ja keho todella jo arvosti levähdystä. Kolme varttiahan me siinä sitten evästelimmekin (armottoman GPS-lokin mukaan), vaikka läheskään niin pitkäksi taukoa ei itse mieltänyt, eikä suostuisi muistamaan.

dsc01878
Yksinkertainen eväsleiri juuri ”rakenteilla” lumen keskelle.

Hyvät tuntumat on löydetty

Sitten taas vaan eteenpäin, halki hyvin vaihtelevien kallioisten ja mäntymetsiköisten maastojen, samanlaisella taktiikalla kuin ennenkin. Eli Malkus meni edellä Hokkisuksiensa kanssa, koettaen hakea mahdollisimman helppoja reittejä. Mikä tietenkin alkoi sujua jo pykäliä paremmin, kuin alkumatkasta. Ja minä vaan puuskuttaen perässä ahkiokaravaanini kanssa. Sen vetämisen raskaus oli kuitenkin jo asettunut juuri sellaiselle aika sopivalle tasolle, jota kyllä jaksoi painaa menemään vaikka vähän pidempiäkin rupeamia. Jossain 130-140 välillä noin syketaajuudelta, eli ihan kohtalaisen kovaa rasitustasoa kuitenkin. Mutta juuri hauskaa ja kertakaikkiaan hienoa touhua!

109
Karavaani etenee puoleen sääreen ulottuvassa umpilumessa. Kuva: M.Lindroos.

Bergträskmossen -suolle ohjasin reittimme, koska suot nyt vaan ovat kaikkein helpoimpia kuljettavia näillä hyvin monimuotoisten maastojen kulmilla. Sen ylitimme noin koillisesta lounaaseen ja sitten suuntima suoraan länteen, kohti Falkbergetin metsäautotietä. Siinä tulimme yhden ”omakotitalon yllättämiksi”, kun minä en katsellut karttoja tarpeeksi usein. Elikkäs kiersimme talon pihapiirin pohjoisen puolelta, päätyen sitten taas aivan kunnon metsien sisään. Ja sieltä lopulta metsätielle, kolme ja puoli tuntia sen jälkeen, kun olimme Meikon parkkipaikalta startanneet.

Homma pulkassa

Vielä jäljellä puolen kilometrin punnerrus Kuninkaantien varteen ja testiretkemme oli niinsanotusti pulkassa. Viisi kilometriä ja kolme tuntia, neljäkymmentä minuuttia ihan kaikkinensa. Vaimoni tuli kohta hakemaan meidät ja varusteemme siitä tienvarresta ja aika hitsin tyytyväisiä olimme me kokemuksiimme. Vaikkei viisi kilometriä nyt ehkä kuulostakaan kovin kummoiselta matkalta, se kuitenkin taittui noin vajaan puolen päivän aikana. Ja aikamoisen haastavissa keli- sekä maasto-olosuhteissa. Aiheuttamatta myöskään vielä mitään erityisesti havaittavia rasituksen oireita matkalaisiin. Got it?

–Kari

5 thoughts on “Meikon testi

  1. Mukavaa kuulla pitkästä aikaa kunnon Meikon erämaan meininkiä. Talvinen Meiko on ihan parasta.
    Jännä reittivalinta tällä kertaa. Luntakin oli ihan mukavasti, kerta kaikkiaan ihan kuin Lapissa 🙂

    Tykkää

    • Noin se oli! Meillä kävi aika uskomaton tuuri kelin kanssa, ennakkoon sovittuna päivänä. Varsinkin muistaen, ettei sitä lunta viime talvena nyt useimmiten niin kauheasti täällä etelässä ollut. Silloin sitä oli tosiaan noin 40 senttiä ja kun se oli aivan kokonaan pehmeää puuteria, siellä kyllä kahlattiin juuri kuin Lapissa parhaimmillaan!

      Tykkää

  2. […] Mutta sunnuntaina 24.1.2016 pääsimme tekemään ensimmäisen retkemme yhdessä ja valituilla varustuksilla. Huikean tuurin avulla tuona sunnuntaina oli maastossa lunta 40 senttiä ja se oli kaikki yhä aivan pohjaan asti upottavan pehmeää, joten pääsimme upeaan talvisen eräretken tunnelmaan, vaikkemme kaukana emmekä kauaa siellä olleet. Ahkion vetäminen noissa olosuhteissa oli kyllä aika raskasta, mutta samalla myös hienoa! Vain jyrkissä ylämäissä meinasi happi loppua. Mutta edellä menevän kaverin etsimä reitti ja tekemät jäljet auttoivat yllättävänkin paljon. Tuon jäljiltä yht’äkkiä aloimme molemmat uskoa, että kyllä ne yli 10 kilometrin päivätaipaleet voivat hyvinkin olla tehtävissä aika monissa olosuhteissa tällaisenkin karavaanin konfiguraatiolla. Tästä tulee siis blogiin oma tarinansa otsikolla ”Meikon testi”. […]

    Tykkää

  3. […] Ensimmäisen pienen testivaelluksen pääsimme suorittamaan yhdessä sunnuntaina 24.1. Meikon alueen eteläosissa tallasimme täysin omia reittejämme myöten. Lumiolosuhteet sattuivat silloin olemaan vallan mahtavat, keskimäärin 40 senttiä höttöistä pakkaslunta, joka upotti koko ajan ainakin 30 senttiä niin suksien, kuin lumikenkienkin alla! Matkan mitta oli vain 5 kilometriä ja käytimme siihen yhteensä 3 tuntia 40 minuuttia kaikkine eväs- ja lepotaukoineen. Mutta vaikka nuo numerot saattavat näyttää surkeilta jonkun silmään, me olimme tuloksiin itse asiassa varsin tyytyväisiä! Koska ainakin osittain riittävän useiden taukojen vuoksi, emme olleet ollenkaan uuvuksissa sen jälkeen ja vaikutti hyvinkin siltä, että 10 kilsan päivämatka pystytään taivaltamaan jopa noin raskaissa olosuhteissa. Sisältäen kohtalaisesti korkeuserojakin, Meikolle tyypilliseen tapaan. Tästä on oma pieni juttunsa nimellä ”Meikon testi”. […]

    Tykkää

Jätä kommentti