Herttuan tarinat #15 – Kireää pakkasta (-26)

Tiivistelmä: Talviyöpyminen pivipussissa oikein kunnon pakkasella. Hyvän makuupussin ja jo moneen kertaan hiottujen oppien kanssa homma toimi kuin buikki.  

 

Testipivileiri vakipaikalla takapihan pikku metsikössä.

Tapahtui 7.1.2016

 

Talvi tuli eteläänkin

Kunnon talvi rojahti meidän eteläsuomalaistenkin päälle lopulta tammikuun alussa. Ja loppiaisen jälkeen, samalla kun pohjoisessa Suomessa rikottiin vuoden pakkasennätyksiä, alkoivat täälläkin pakkaskelit kiristyä. Ensin kymmeneen, sitten viiteentoista ja niin edelleen. Meikäläinen katseli tulevien päivien ja öiden lämpötilaennusteita vähän sillä silmällä, että jospa sitä pääsisi kokeilemaan piviyöpymistä kunnon pakkasessakin. Viime talvikaudella toki jo pakkasiakin kokeiltiin, mutta paras lukema taisi silloin olla -14 astetta. Jo viikon alkupuolella ennusteet vakiintuivat näyttämään kireimpiä pakkaslukemia torstain ja perjantain väliseksi yöksi, juuri ennen kuin kelit taas vähän leudontuisivat.

Pivimiestä piiputtaa

Niinpä meikäläinen asennoitui henkisesti ja aikataulullisesti siihen, että silloin on ulkona yöpymisen aika. Vaikkei kuulu vähääkään tähän asiaan, kävi vielä niinkin, että aiemmin samana iltana päädyin viettämään kolmannen session joululahjaksi saamani uuden piipun kanssa. Ja syistä, joita en kaikkia ymmärrä, se sattui olemaan yksi kaikkein parhaimpia piipullisia minun reilun 40 vuotta jatkuneen satunnaisen piiputteluni ketjussa! Siis nimenomaan siltä kannalta, että piippu (tai tupakka sen sisällä) paloi tasaisemmin kuin luultavasti koskaan ennen!  Piiputtelun raameina oli tällä kertaa oman talon terassi ja pihapiiri, joten ei kai juuri sen hienompaa ympäristöäkään voi moiselle toivoa.

Varustus

Yhdentoista maissa sitten laittauduin ulos pienen varustesettini kanssa, joka koostui Fjell Duken King Size –pivistä, makuualustasta ja minun parhaasta makuupussistani, joka on mallia Joutsen Tunturi Special. Kyseessä on noin 2,1 kilon painoinen untuvapussi, jonka joku lämpötilaspesifikaatio taisi olla -30 astetta silloin kun sen kauan sitten ostin. Niihin aikoihin ei vielä ollut käytössä nykyisiä ”Mukavuus”, ”Extreme” ja ties mitä luokkia, joten sellaisiin en sitä osaa asettaa. Muistan kuitenkin nukkuneeni siinä hyvin ainakin parinkymmenen asteen pakkasissa muutaman kerran menneiden vuosikymmenten aikana. Lisävarusteiksi pakkasin mukaani vettä pienessä termospullossa, otsalampun, pähkinä-rusinapussin, kännykän ja varapipon. Nuo kaikki ”pikkuhilut” pakkasin nyt yhteen vetoketjulliseen pussukkaan. Tämä oli minun uusimpia piviyöpymisoppejani, joka on seurausta siitä, että erilaisten tavaroiden löytäminen siellä pimeässä, minileirin sisällä, on usein osoittautunut vähintään haasteelliseksi. Ja yhden kerran kännykkä oli jopa päätynyt niin väärään paikkaan, että tuhoutui kerta kaikkiaan.

Testaaja yöpytmisvaatteissaan ennen leiriin kömpimistä.

Leiriin mars

Asettelin leirini taas kerran samaan paikkaan takapihallamme, missä olen jo monet kerrat näitä piviyöpymisiä harjoitellut. Yöpuvukseni olin valinnut keskipaksun fleecekerraston pyjaman päällä, jottei likimain pakollisen todennäköinen aamuyön vedenheittokeikka olisi aivan niin surkea. Hyvä ja mukava olotila löytyi hetipaikalla sen jälkeen, kun makuupussin ja Fjellduken vetoketjut olivat kiinni vedetyt. Hyvin lämpimältä tuntui siellä sisällä, heti saatuani sekä Duken, että makuupussin vetoketjut kiinni. Pivin ketjua en tosin tietenkään vetänyt kiinni saakka, vaan jätin sen yläreunastaan auki noin 30-sentin verran ja vääntäydyin sitten sellaiseen asentoon, että naamani oli juuri tuon aukon kohdalla. Niin sain hengitettyä puhdasta, raikasta pakkasilmaa, enkä puhaltanut uloshengityksen kosteutta pivipussin sisään, joka aikaansaisi sinne surkean kosteuden ja jäänmuodostuksen. Päähäni olin vetänyt kypärähupun, sekä kunnon villapipon, ettei tarvitsisi niin tarkkaan yrittää pysytellä makuupussin hupun sisässä. Niinpä siinä oli sitten erinomaisen mukava maata ja nukahtaa ennen pitkää, kunhan kirkkaan tähtitaivaan tuiketta oli pieni tovi tullut pivin aukon, kypärähupun sekä pipon rajaamasta pienestä ikkunasta katseltua.

Tuollaista leiriä ei oikeasti huomaa, jollei tiedä mitä katselee.

Yö

Minä olen sellainen levoton nukkuja, vähintään 20 kertaa yössä kylkeä kääntävä ja monta kertaa ainakin puoliksi heräilevä jopa omassa, maailman mukavimmassa sängyssänikin. Pivissä nukun sitten vieläkin enemmin heräillen, koska siinä ainakin nukkumisen asennoista ja pään paikasta hengitysaukkoon nähden täytyy pitää hyvin tarkkaa huolta aina, jos asentoa vähääkään vaihtaa. Lisäksi käytettävissä on ainoastaan asennot selällään tai vasemmalla kyljellään maaten. Koska oikealle puolelle ei sitä pivipussin vasemmassa yläkulmassa olevaa hengitysaukkoa saa millään väännettyä. Niin minä sitten nukuin. Aika hitsin hyvin kuitenkin! Täydellisen yön kruunasi vielä se, ettei tarvinnut kusellekaan vääntäytyä. Mikä olisikin tuossa lämpötilassa ollut niin surkea kokemus, että sitä olisi varmaan välttänyt vaikka naama keltaisena, jos niikseen olisi tullut.

Aamu

Vaimo tuli sitten herättelemään kello seitsemältä, niin kuin olin keittiön pöydälle jättämässäni lappusessa pyytänyt. Ja napsi myös muutaman valokuvan meikäläisen leiristä aamun pimeydessä, fikkarin valokiilassa.

Siinäpä se, taas yksi hyvä pivikokemus vyön alla. Koska talon luotettavat lämpömittarit näyttivät -26 asteen pakkasta sekä puolilta öin leiriin vetäytyessä, että aamulla ylös noustessa ja vielä pivin ulkopuolella olleeseen mittariinkin oli tallentunut sama minimilukema, pidän tuota lukemaa nyt omana virallisena piviennätyksenäni.

–Kari