Tiivistelmä: Sunnuntain ulkoiluretki tutustumaan upeaan luonnonsuojelualueiden verkostoon Kirkkonummen Volsin seudulla. Oppaana Kirkkonummen luonnonsuojelun Grand Old Man.
Tapahtui 7.5.2017
Taustat ja kartat
Kyseessä oli Kirkkonummen ympäristöyhdistyksen järjestämä retki, jonka vetäjänä Pekka Borg. Koska kyseinen herra sattuu olemaan meikäläisen varsinainen oppi-isä luonnon tuntemisen rintamilla, ei tuota voinut väliin jättää. Ei, vaikka se vaati palaamisen vaimoni kanssa mökiltä kotiin jo lauantai-iltana, jäämättä sinne nauttimaan kevätaskareista ja rantasaunasta.
Tässä artikkelin alussa on heti sekä peruskartan ote retken alueesta, että retken reitti satelliittikuvalla. Jälkimmäisestä luonnollisesti näkee hyvin, missä käytiin ja edellisestä puolestaan luonnonsuojelualueet rajoineen.
Tämä kevätretki kulki suurelta osin polkujen ja teiden ulkopuolella eikä reitti siten sovi viralliseksi ohjeeksi muille kulkijoille.
Kokoontuminen (1)
Retken tietojen mukaisesti porukkaa kokoontui Vols-kodin pysäköintialueelle jo ennen yhdeksää sunnuntaiaamuna. Ja peräti 21 meitä sinne lopulta ilmaantui. Ennen liikkeellelähtöä Pekka kertoili meille siitä, miten juuri täällä Volsin ympäristössä on kokonainen liuta erilaisia luonnonsuojelualueita, jotka myös muodostavat hienoja laajempia rikkomattoman luonnon viherkäytäviä, missä muun muassa monet eläimet voivat viihtyä ja myös liikkua ihmisten liikaa häiritsemättä. Pekka sanoi laskeneensa näillä seuduilla olevan peräti 18 kappaletta erilaisia luonnonsuojelualueita! Laskien mukaan myös järven lahden takana olevat, Meikon alueeseen kuuluvat suojelualueet. Ja Pekka taitaa itse olla vahvasti hyvin monien noiden alueiden suojeluhankkeiden takana.
Koska joukko oli näin suuri, minä otin edes Pekan kanssa asiaa etukäteen sopimatta eräänlaisen kakkosoppaan roolin, eli huolen pitämisen siitä, että porukka pysyy kasassa. Kukaan ei pääse eksymään porukasta käydessään vaikka pissitauolla, taikka jäädessään valokuvaamaan jotain. Kaikkea sellaistahan luonnollisesti tapahtuu ja sen enemmin, mitä suurempi ryhmä on kyseessä. Samaten jos joku sitten vaikka poistuu seurueesta kesken retken, seuraisi moisesta aika ikävän tuntuisia tilanteita yksin toimivalle oppaalle, joka ei välttämättä tietäisi mitä on tapahtunut. Oli kiva sitten retken edetessä huomata, miten Pekka kokeneena oppaana heti hyödynsi ”takavahdin” olemassaoloa, joka oli toivottavasti myös helppo aina havaita isosta hatustaan.
Sepelbergen (2)
Ensimmäiseksi käveltiin pieni matka Volsintien laitaa Mariefredintielle, mistä poikettiin vasemmalle sisään amatöörille pusikkoiselta vaikuttavaan metsään. Joka siis oikeasti on runsaasti pähkinäpensaita sisältävää lehtoa. Siellä Pekka kertoili muun muassa, että jos pähkinäpensaslehtoja halutaan pitää yllä ja sillätavoin suosia, niitä täytyy aika ajoin ”huoltaa”. Muuten isommat puut, erityisesti kuuset, pikkuhiljaa kasvavat ja varjostavat niin, että pähkinäpensaat häviävät. Me vierailimme vain tuon alueen yhdessä nurkassa, emmekä laisinkaan sen upeilla kallioisilla osilla, jotka kyllä myös mainittiin. Sekä näytettiin sen hienon polun pää, joka johtaa Mariefredin tieltä yhtenäistä kallioharjanteiden ketjua pitkin aina Urbysbergetin huipulle saakka.
Nydalsviken (3, 4, 5)
Seuraavalle suojelualueelle reitti johti läpi pusikkoisen metsikön ja sitten jylhän kuusimetsän sisään, aivan Storträsk-järven Nydalsvikenin rantamille, missä taas hetken kuuntelimme Pekan kertomuksia tästä alueesta ja sen suojelun historiasta. Siitä oli hieno sihti lahdelman toisella puolen olevalle Björkuddenin niemelle, missä sijaitsee Mariefrediksi kutsuttu talo. Se on nykyään Kirkkonummen kunnan omistama ja kunnan työntekijöiden virkistyskäyttöön omistettu hieno vanha huvila, jonka mielenkiintoisen historian myös kuulimme.
Seuraava ”pysäkki” oli sitten Djupdalenin rotkolaakso (4), missä on yksi niistä kymmenistä luontotauluista, joita Pekka on ympäristöyhdistyksen kanssa eri puolelle Kirkkonummen hienoja luontoalueita viime vuosina pystyttänyt. Vaikka paikka nyt näyttikin aika ankealta näin myöhässä olevan varhaiskevään harmaudessa, Pekka kehotti käymään siellä joskus myöhemmin kesällä, jolloin se on kuulemma saniaisten vallitsema vihreä keidas, pienen puron ympärillä. Todellinen monimuotoisuuskeskus.
Matkalla eteenpäin kuljimme partiolaisten käyttöön omistetun leiripaikan (5) läpi. Se on siellä kunnollisen korpimetsän syleilyssä ja aikalailla täydellisessä luonnon rauhassa. Ainakin meikäläisestä on perin hienoa, että sellainen on omistettu partiolaisille, jotka saavat hyvää koulutusta ja kosketusta luontoon monilla eri tavoilla.
Dockarbäcken (6)
Sitten taipaleemme kulki pienelle soratielle nimeltä Bergvikintie. Sitä pitkin marssimme tien päähän, Sikanalle –nimisen tilan reunalle, mistä metsiä pitkin Salmuddenin suojelualueelle. Sekin rajoittuu Nydalsvikenin lahteen ja sielläkin suojelun tärkein aihe ovat pähkinäpensaslehdot. Joista osa ei kuitenkaan kuulu suojelualueeseen. Siellä kuulimme miten joinain aikoina luonnonsuojelualueet pyrittiin kunnan päätöksenteossa toteuttamaan mahdollisimman pieninä niin, että minimoitiin mahdolliset haitat metsätaloudelle. Mutta suojeltavat luontokohteet tarvitsevat aina ympärilleen myös reunavyöhykkeet, jotta se suojeltava luonto oikeasti säilyisi. Samoin vain silloin hienot luontoalueet pysyvät myös sellaisina kuin ovat olleet. Myös niin, että ne tuntuvat oikealle, rauhalliselle luonnolle siellä kulkijoille. Eipä nimittäin esimerkiksi pähkinäpensaslehto niin kovin hienolta tuntuisi, jos joka puolella sen ympärillä näkyisivät ja kuuluisivat ihmiset aikaansaannokset.
Kristiansberget (7, 8, 9, 10)
Yli kallion ja läpi jo menomatkalla ihmetellyn (suojelemattoman) pähkinäpensaslehdon kuljimme takaisin Bergvikintien päähän ja siitä Kristiansbergetin suojelualueelle, katsellen siellä ensin noin pohjoisen suuntaan laskevan kallioiden välisen rotkolaakson suuta (7), juuri järeän kuusimetsikön ja pähkinälehdon rajamailla. Siellä oli myös yksi uusista infotauluista.
Sen jälkeen olikin jo vallan odotetun evästauon (8) aika, pienen kallion laella, jonka olimme tullessamme juuri kiertäneet. Perin mukava se olikin tauon paikkana, koska pilvien lomasta välillä vilahteleva aurinko pääsi siihen lämpöiset säteensä luomaan, puiden latvojen samalla suojellessa meitä viileiltä tuulilta. Pelkkää nautiskeluahan tuo puolen tunnin mittainen pysähdys oli – aivan kuten tauot aina luonnossa retkeillessä ovat. Ja mukava oli myös jutella leppoisasti useiden lähistöllä eväitänsä nauttivien retkeläisten kanssa.
Tauon jälkeen matka jatkui kiertäen Kristiansbergetin suurin kallio pohjoisen kautta toiseen jännään rotkolaaksoon (9), missä myrskyt ja tuulet ovat vuosikymmenten aikana kaataneet ikimetsän puita rotkon pohjalle ja se on sillä tavoin hieno luonnon monimuotoisuutta säilyttävä paikka, eri ikäisten lahoavien puiden tarjotessa elinmahdollisuuksia mitä moninaisimmille pieneliöille. Siellä vuosikymmeniä aikaisemmin käyneet muistelivat hyvän polun kulkeneen juuri tuolla rotkon pohjalla, mutteivät sen häviämistä kyllä sen enempää surreet.
Periaatteessa polkua seuraten kuljimme sitten takaisin Vols-kodin pihaan, aivan suuren kallioalueen alareunoja myöten. Siellä kallion lakiosalla, meidän oikealla puolellamme sijaitsee Kirkkonummen Komeetan tähtitorni (10), tai oikeasti havainnointikeskus monine pikkuisine puurakennelmineen.
Pungensbacken (11)
Autojemme luona Vols-kodin parkkipaikalla muutamat sitten käyttivät hyväkseen tätä näppärää tapaa päättää retki tähän kohtaan ja ajan käyttöön. Meidän muiden taival jatkui siitä kävellen muutaman sata metriä Österbyn tien laitaa, mistä juuri frisbeegolf –radan kohdalta siirryimme hyvälle polulle, joka kulkee metsän laitaa alas etelän suuntaan, kohti Humaljärveä. Juuri siinä metsän ja pellon reunassa sijaitsee taas yksi luonnonsuojelualue, missä suojelun erityisenä kohteena ovat pähkinäpensaat.
Yhden pienen tuulenkaatorungon päällä havaittiin sitten linnun jäänteitä. Syrjempänä oli koko höyhensato ja rungon päällä vähän muita aterian jämiä. Mukana olevat lintumiehet tunnistivat uhrin kalalokiksi ja aterioitsijan todennäköisimmin kanahaukaksi, jolla kuulemma on useimmiten juuri joku tuollainen huolella valittu vakio ”lounaspöytä” sekä jossain ympäristössä hyvä paikka, missä voi istua tarkkailemassa ja mistä pääsee sujuvasti hyökkäämään pyyntiin. Toiseksi mahdolliseksi vaihtoehdoksi nimettiin vielä huuhkaja.
Nåtabacken (12)
Seuraava suojelualue olikin sitten sellainen, joka on ainakin minulta jäänyt peräti huomaamatta aiemmin, vaikka olen noillakin kulmilla jo varmaan tusinan retkeä tehnyt. Peruskartastahan sen olisi voinut huomata, mutta eipä vaan ole tullut niin tehtyä. Kyseessä pieni ja pusikkoinen ”kalliosaari” peltojen keskellä. Noh, pähkinäpensaitahan ne puskat tietenkin ovat.
Ekudden (13)
Ja sitten vielä muutaman sadan metrin marssi peltojen läpi johtavaa kärrytietä retken viimeiselle kohteelle, Vrångsnäsuddenin niemellä sijaitsevien luonnonsuojelualueiden reunalle. Siinä suojelualueen aidan vierellä Pekka kertoili meille tuonkin alueen historiasta ja miten sitä on eri tavoin – ja erilaisin menestyksin – pyritty palauttamaan sellaiseksi hakamaaksi, kuin se on aikanaan Wohls Gårdin mailla ollut. Siis alueeksi, missä karja on laiduntanut metsiköissä ja rantaniityillä.
Alueen ”entisöintiin” on kuulunut mm. vapaaehtoisvoimin toteutettua hikistä rantaniityn puhdistusta puista ja pensaista, sekä sittemmin metsähallituksen toteuttamaa rajumpaa kuusipuiden vähentämistä, minkä jäljet ovat vielä kovasti näkyvillä siellä maastossa. Ja olennaisena osana on myös se, että viime vuosina alueelle on tuotu taas karjaa laiduntamaan, kuin joskus ennenkin. Kesäaikaan, sitten kun siellä alkaa olla riittävästi vihreää syötävää tarjolla. Itse muistelen jonain kesänä siellä olleen lampaita.
Yllä olevaa Ekudden nimeä kuulemma alueesta myös paikalliset käyttävät, vaikkei sitä karttojen nimistöstä löydykään, vaan ainoastaan seuraavan otsikon nimi. Kyseessä on joka tapauksessa luonnoltaan erittäin monimuotoinen alue.
Vrångsnäsudden (14)
Siihen luonnonsuojelualueen ja laidunalueen portin viereen päättyi tämä hieno sunnuntairetkemme ja porukka lähti tallustamaan jäljellä olevaa 1,6 kilometrin matkaa sorateitä myöten takaisin autojen luokse. Minä ja vaimoni olimme jo vähän aiemmin päättäneet, että haluamme mennä viettämään toisen mukavan evästauon järven rannalle, niemen kärkeen, missä olemme aiemminkin moisilla askareilla käyneet. Pari muutakin retkeläistä, isä ja tytär varmaankin, päätyivät samaan ajatukseen.
Niinpä menimme portista sisään ja marssimme vielä 300 metriä sinne järven rantaan, missä tosiaan on aikamoisen nätti mäntypuiden metsikkö, jyrkkä rantatörmä, sekä hienot näkymät Kirkkonummen (pinta-alaltaan) toiseksi suurimmalle järvelle. Eikä ollut yhtään hullumpaa taaskaan istua siellä ja nauttia loput kahvit, sekä eväsherkut. Mukavaa oli myös jutustella hyvin perusteellisesti paikallisasukkaiksi osoittautuneiden retkikumppaneidemme kanssa! Useampaankin asiaan ehdin jo saada uusia näkökulmia tuon puolen tunnin kahvihetkemme aikana.
Summaus
Noin numeroina retki oli seuraavanlainen, koskien sitä taivalta, jonka melkein kaikki kulkivat. Siis ilman tuota meidän pikkuriikkistä rantakahvikeikkaamme aivan lopussa.
- Matkan pituus: 8,2 km.
- Korkeuserot: 190 m. (Noin paljon yhteensä sekä ylä- että alamäkeen).
- Aika: 5 t 7 min. (Sisältäen kaikki tauot ja pysähdykset).
Mutta kyllähän retken varsinainen sisältö oli muhkea! Niin paljon uutta tietoa taas noista monista suojelualueista Volsin seuduilla, niiden historiasta ja sisällöstä, sekä luonnon suojelun näkökulmista laajemminkin. Näin siitä huolimatta, että olen itse kulkenut kaikilla noilla alueilla (paitsi yhdellä) vaikka kuinka monia kertoja ja useammista niistä kirjoittanut artikkeleitakin. Toki vain retkeilijän näkövinkkelillä, joka tällaisten tietopläjäysten kautta hienosti laajenee. Kiitos siis retken vetäjälle!
–Kari
PS. Versio tästä tarinasta tulee myös Kirkkonummen Sanomien sunnuntaina 21.5.2017 jaettavaan ja perjantaina nettilehdessä olevaan mökkikauden avausnumeroon.
Lähierä™ 
(14) Isä ja tytär nimenomaan. Perheen äiti on se, joka on Volsista kotoisin, mutta hän ei ollut mukana, koska ei pysty moisia matkoja kävelemään. Kiitos mukavasta kahviseurasta. Oli tosiaan opettavainen retki, joka toivottavasti toimii kohdallani alkusysäyksenä tutkia lisää tätä aluetta.
TykkääLiked by 1 henkilö
[…] Matka lähti taittumaan Myllykyläntietä, ajatuksena kiertää sitä kautta Sigurdsiin ja sieltä tarkistelemaan pähkinäpensaiden anatomiaa lähellä Mariefredia, missä ne ovat 100% varmuudella tunnistetut todellisen asiantuntijan ja oppaan toimesta (kts. artikkeli ”Volsin upeat suojelualueet”). […]
TykkääTykkää