Tiivistelmä: Ensimmäinen osa pieneen artikkelisarjaan, jossa esitellään Kirkkonummen ydinalueiden läpi virtaavat joet. Estbyån on se päävirta, joka kuljettaa kaksoisvirran vedet kirkonkylän keskustasta mereen asti.
Vårnäs sund
Mereen päädytään. Niin käy kaikille maailman suurimmillekin virroille. Meidän nykyään pienet jokemme päätyvät Porkkalanniemen ja Upinniemen väliin jäävän Tavastfjärden –nimisen merenlahden pohjukkaan. Tuo joen suu on varmasti hyvin tuttu paikka monille ja helppo käydä katselemassa sillalta, joka vie niin kutsutun Kabanovin tien joen yli. Ennenhän siinä oli peräti neuvostojen liiton Porkkalan parenteesiaikana rakentama silta, joka kuitenkin purettiin liian huonokuntoisena pois vuonna 2008 ja korvattiin 2010 tällä uudella. Uuden sillan rakentamisen aikana liikenne kulki joen suiston yli pioneerien rakentamaa ponttoonisiltaa pitkin, mistä ei harmi kyllä tajunnut silloin ottaa yhtään kuvaa.
Sillan historiasta saa mukavan, kompaktin tietopaketin Wikipedian artikkelista.
Sillan korvat ovat hyvin suosittuja onkimispaikkoja oikeastaan aivan kaikkina vuodenaikoina. Ajoneuvojen pysäköinnissä siellä kannattaa kuitenkin olla varovainen, koska ainakin jotkin lähiseudun maanomistajat ovat kehittäneet jokamiesten vihaamisen suorastaan harrastukseksi, jollei sairaudeksi. Sillan länsipuolen penkat ja erilaiset levennykset näyttävät olevan suosituimmat ja ilmeisesti turvalliset paikat autoille ja muille ajoneuvoille.
Sillalta sisämaahan (koillisen suuntaan) jatkuva leveä ja aivan pikkuveneillä kuljettava joenuoma on nimeltään Vårnäs sund. Sen reunat ovat yksityisiä maatalousmaita, eivätkä joen reunat oikein sovellu kuljeskeluun. Koska pelloilla ei parane kävellä ja toisaalta joen rannat ovat läpipääsemätöntä ja paikoin märkääkin ruovikkoa.
Sperrings sund
Seuraavan joen alueen nimi ylävirtaan mennessä on Sperrings sund. Oikeastaan sekin jo näkyy sillalta katsellen, koska aika ”kompaktejahan” nämä seudut kuitenkin ovat.
Nimi on niin jännän kuuloinen, että sen tausta täytyi kaivella. Sieltä ei kuitenkaan löytynyt varhaiskampakeramiikkaa, eli Sperringsin keramiikkaa, vaan varpushaukka, sparvhök. Näin ainakin Finlandssvenska Bebyggelsenamn –sivuston mukaan.
Näillä alueilla on maatiloja, joiden peltojen ja alueiden läpi joki virtaa, joten siellä ei ole oikein ole hyviä alueita eikä paikkoja joenrantojen katseluun. Tokihan yksityisilläkin mailla saa varovasti kulkea, kun välttää pihapiirejä, eikä aiheuta häiriötä, mutta pääseminen noille rannoille on hankalaa kulkematta talojen pihojen läpi.
Yksi kiva poikkeus kuitenkin ainakin löytyy. Porkkalantieltä lähtee pieni mökkitie lähteen, vastapäätä Gunnarskullantien risteystä. Se johtaa kesäasunnon pihaan, mutta ennen tuota kääntyy alas rantaan johtava polku tai kärrytie. Se vie pienelle venepaikalle Sperringssundin äärelle, missä on kiva katsella siinä kohtaa yli 10 metriä leveän joen vehreitä kaislikkorantoja.
Saltfjärdenin lintutorni, josta kerrotaan seuraavassa luvussa, näkyy varsin lähellä yläjuoksun (luoteen) suunnalla.
Saltfjärden
Seuraavaksi tullaan alueelle, jonka nimi on Saltfjärden, suomeksi siis jotain niin kuin ”suolainen vuono”. Nimi kertookin hyvin mistä on kysymys. Vaikka täällä ollaan jo tavallaan sisämaassa, poissa meren välittömästä läheisyydestä, nousee suolainen merivesi silti tänne aina välillä, esimerkiksi Suomenlahden pinnan noustessa vaikka voimakkaiden etelä- tai länsituulten seurauksena. Koska Saltfjärdenin alueella kulkee monenlaisia vesiuomia, sitä voisi vaikka pitää entisten muhkeiden jokien suistoalueena. Oikeastihan kysymys on kuitenkin vanhasta merenlahdesta, joka on maankohoamisen seurauksena pikkuhiljaa muuttunut tällaiseksi monien sivu-uomien ja lampareiden kirjomaksi ruovikkoalueeksi.
Nykyään se onkin yksi Etelä-Suomen hienoimpia ruovikoita, joka vieläpä suositulla muuttoreitillä sijaiten on melkoinen lintuparatiisi. Parhaiten Saltfjärdenin aluetta pääsee katselemaan melko lailla sen keskellä sijaitsevasta lintutornista. Sinne kuljetaan Eestinkyläntieltä ja tienhaarassa on lintutornin viitta, mistä pysäköintipaikalle on noin 1,6 kilometrin matka. Ja siitä sitten vielä vajaat 400 metriä hyvää polkua lintutornille, kävellen taikka polkupyörällä.
Joen rannan ruovikon ja peltojen välissä on pieni metsäinen kumpare, joka on rauhoitettu alue. Siitä löytyy tietoa parkkipaikan infotaulusta.
Saltfjärdenin koilliskulmassa on toinen, isompi rauhoitettu alue, jonka reunaan kulkee hyväkuntoinen kärrytie Porkkalantieltä. Ennen vanhaan sieltä pääsi pyörällä tai kävellen katselemaan noita ruovikkoalueita lintuineen, ojanreunoja seuraillen, mutta nykyään alue on aidattu siellä laiduntavan karjan vuoksi. Muistan tuolla aikanaan olleen myös jotain melontatoimintojen tukikohtia, muttei enää.
Eestinkylän osuus
Laskenpa nyt tähän jaksoon kuuluvaksi myös Saltfjärdenin luoteisreunat, jotka rajoittuvat Peuramaan golfkenttään. Sen eteläreunoilla on suuri määrä eri muotoisia pitkulaisia lampia, jotka lienevät jäänteitä alueelle aikanaan tehdystä ojituksesta, joka kattaa lähes koko Saltfjärdenin alueen. Jos golfia harrastaa, niin voi varmaan käydä halutessaan myös tutkailemassa Eestinkylänjoen reunoja niillä main.
Dörakall –nimisen peltoalueen ja Kattasberget –kallion reunoilla varmaankin pääsisi myös joen rantoja seurailemaan, mutta koska en ole niitä seutuja tullut itse tutkailleeksi, en osaa kertoa mitään. Eestinkyläntieltä kääntyvän Hiekkaharjuntien vierellä on kuitenkin helppo käydä katselemassa, miten joki siinä virtailee tavattoman vehmaan lehtomaiseman läpi. Juuri sellaisen, mitä jokien rannat täällä etelärannikolla ovat, muualla kuin peltojen keskellä.
Seuraavien peltoaukioiden joen rannat ovat itseltäni myös vielä tutkimattomat. Olettaisin kuitenkin niiden olevan aivan hyvin kuljettavia, niin kuin peltojen halki kulkevien jokien rannat aivan yleisesti ovat. Kun nämäkin joen rannat joskus käyn itse kävelemässä, teen sen lounaispuolen (eli tien puolen) rantoja seuraten, koska siellä on vain yksi oja ylitettäväksi, toisen puolen neljää vastaan. Joen kaartelu tuo sen joka tapauksessa pian taas Eestinkyläntien alitse keskellä pitkää suoraa. Siinä voi joen ainakin panna merkille seuraavan kerran autolla (tai toivottavasti polkupyörällä) ohi kiitäessään. Tästä ylöspäin jokea kutsutaan nimellä Hilabäckån, ainakin peruskartan mukaan.
Hilabäckån – Jännän historianpalan kera
Långäng –nimisen peltoalueen joen rannat olen katsellut vain pienin osin, lähellä Hällnäsiä. Ja ne olivat siellä oikein mukavia rantoja, missä tunsi olevansa aivan maaseudun sydämessä, kaukana kaikesta. Asutuksesta, ihmisistä, maanteistä. Vaikkei mistään niistä kovin kaukana oikeasti ollakaan.
Tähän joen jaksoon liittyy myös suuria muutoksia menneisyydessä. Nimittäin ei joki ole tällaisena ollut ennen olemassa näillä main. Ennen vanhaan Tollsån jatkui suoraan laaksoa pitkin Syväjärveen ja siitä Hemvikenin kautta Strömsbyvikeniin. Sinne, missä nykyään sijaitsee Kantvikin venesatama. Se oli osa merkittävää Sundetin vesiväylää, jota pitkin päästiin kulkemaan vesitietä Strömsbyvikenistä Sundsbergiin ja Espoonlahteen. Pystyen siten oikaisemaan poikki koko Porkkalanniemen ja varsinkin välttämään Porkkalan ulkoreunojen merialueiden syys- ja talviaikoina myrskyiset ja vaaralliset vedet.
Syväjärven ruotsinkielinen nimi Djupström kertoo vielä sen historiasta osana tuota vesireittiä.
Porkkalan takaisin saamisen jälkeen paikallisten maanviljelijöiden vaatimuksesta Hilabäckin puro perattiin ja oikaistiin, sekä siinä ollut kalliokynnys räjäytettiin. Näiden toimien seurauksena Tollsån lähti virtaamaan nykyiselle reitilleen Syväjärven sijasta. Samaten Tolsanjärvi kuivui nykyiseksi pieneksi lammeksi (mistä vielä moottoritie nielaisi myöhemmin osan), tulvat poistuivat ja uutta viljelysmaata saatiin. Samassa yhteydessä sitten myös Syväjärven vedet alkoivat laskea toiseen suuntaan. Nykyään tuo Syväjärvestä tuleva entinen vesiväylä on enää hyvin pieni ja metsittynyt oja. [Lähde 1.]
Tuo kaivettu uoma on tietenkin hyvin suora, kulkien nykyään todella vehmaan, lehtipuumetsikön läpi, mitä ainakin kauriit pitävät kotiseutunaan. Maatilojen välille on joskus rakennettu peruskarttaankin merkitty jalankulkusilta, joka on yhä kohtalaisessa kunnossa, vaikka kansirakenteet alkavat jo olla vähän ajan syömät.
Täälläkin pääsevät oikein innokkaat luonnon tutkijat halutessaan kulkemaan, talojen pihapiirejä välttäen.
Tollsån
Katsotaanpa tämän joen osan siis tällä kertaa alkavan vaikka siitä, missä joki kulkee Eestinkyläntien alitse, keskellä peltolaaksoa. Niin, jokilaaksoa. Laaksoa, joka oli aikanaan merenlahti ja vielä kauan senkin jälkeen nykyisen Espoonlahden pohjukkaan asti jatkuneen Sundetin vesireitin osa.
Joskus oikein kevään runsaimpien vesien aikana tämä Storängen –niminen laakso vieläkin muuttuu järveksi, jonka Tolsajoki sitten pikkuhiljaa palauttaa takaisin nykytilaansa.
Eestinkyläntien sillalta joen rantaa pitkin voi halutessaan lähteä kävellen seurailemaan, jos haluaa. Minä olen joskus halunnut :-). Joki virtaa ensin vähän matkaa pellon keskellä, missä sen reunoilla on aika helppo kulkea. Heinikko ja kaikki muu sellainen on vaan korkeaa ja tiheää joen rannoilla, eikä mistään polusta ole tietoakaan. Mutta jollei sellainen haittaa, saa katsella hienoja ja äärimmäisen vehreitä rantoja.
Sitten joki sukeltaa metsiköiden sisään ja kulkeminen vaikeutuu. Jos haluaa kulkea joen lähellä tai edes lähistöllä, kannattaa valita joen vasen puoli, eli luoteen puoli. Siis kirkonkylän puoli. Toisella puolella kun joutuu vetisemmälle alueelle ja ylittämään ainakin puoli tusinaa ojaa. Toisaalta sillä puolen pääsee taas kulkemaan oikein helppoa metsämaastoa myöten, jos pysyy reilusti kauempana joesta.
Mutta luoteen puolella pääsee sitten sukeltamaan sisään niin vehmaaseen eteläsuomalaiseen luontoon, että yhtä hyvin voisi luulla päätyneensä jonnekin paljon, paljon etelämmäs! Joen rannat ovat ihan oikeaa sademetsää, vaihtelevin koostumuksin. Ihan helppoa ei eteneminen tuolla ole, vaan se tosiaankin on kuin viidakossa ikään. Suurimmat osat matkaa saa kävellä näkemättä lainkaan minne astuu, välillä kainaloihin asti ulottuvissa heinikoissa, välillä nokkosissa! Jollei sitten halua yrittää raivata tietään läpi joen rannan tiheiden paju- ja muiden pusikoiden.
Mutta tuo noin puolen kilometrin matka on joka tapauksessa aivan uskomattoman hienoa ja villiä luontoa. Sellaista viidakkomaista lehtoa, ettei mitään rajaa. Omalla läpikävelylläni näin useita valkohäntäkauriita, jotka säntäsivät pakoon vasta viidentoista metrin päästä, kuultuaan yllättävän kulkijan askelten rahinan. Kaksi niistä sellaisia ihania, täpläturkkisia bambivauvoja! Myös iso hirviemo, tosi pienen vasansa kanssa.
Mielessä pyöri ajatuksia siitä, kuinka huikean hienon luontopolun tuon alueen läpi voisikaan tehdä, jonka jälkeen kaikki supervehreästä luonnosta kiinnostuneet ulkoilijat pääsisivät tuosta nauttimaan. Mutta toisaalta, silloin se villiys kyllä myös paljolti häviäisi. Eivät siellä enää hirviemot vasojensa kanssa aikaa viettäisi. Ehkä se on kuitenkin parempi noin. Villi viidakko joidenkin harvojen kuljettavaksi, tuossa aivan vieressä.
Lopulta päädytään Jerikonmäeltä Peuramaalle johtavalle ulkoilureitille, joka on niillä main nykyään kunnostettu jo isommaksi ja leveämmäksi baanaksi kuin monet Suomen kantateistä! Ja paljon paremmassa kunnossakin se on, kuin niistä suurin osa. Parisen sataa metriä tuosta baanasta lounaaseen, kulkee jokea seuraillen jonkunlainen poluntapainenkin, joen rantavallin päällä. Ehkä siinä ihmisiäkin joskus kulkee, minä pystyin kuitenkin havaitsemaan ainoastaan kauriiden sorkkien jälkiä.
Ja kaikki tuo siis oli useimmiten alle sadan metrin päässä lähimmästä asuinalueesta taikka kuntopoluista!
Båtnäset
Tässä on kyse pelto- tai niittyalueesta, missä joki virtaa moottoritien eteläpuolella. Minä en ole löytänyt lähdettä, missä olisi kerrottu tuon nimen historiasta, mutta likimain täysin varmasti se liittyy muutaman sadan vuoden takaisiin aikoihin, jolloin aivan täällä Kirkkonummen nykyisen keskustan alueilla vielä kulki Sundetin vesireitti ja veneillä päästiin kulkemaan lähelle kirkkoa. Kartan nykyisiä korkeuskäyriä katselemalla voisi arvailla jonkun hyvän venepaikan sijainneen näillä main, esimerkiksi jossain nykyisen Jerikonmäen reunoilla.
Kartasta näkee mukavasti, miten entisen vesiväylän pääuoma jatkuu nykyään pääosin moottoritien alle jääneestä Tolsanjärvestä tähän jokeen. Siksipä juuri edellisen joen jakson nimikin on Tollsån. Tästä kiehtovasta, historiallisesta Sundetin vesireitistä löytyy jonkin verran lisää tietoa aiemmasta artikkelista nimeltä Jättiläisen pelikentillä ja siinä puolestaan on linkkejä vielä syvemmälle aiheeseen.
Tällä peltoaukealla Eestinkylänjoki näyttää ainakin paikoin vielä virtailevan vanhassa, luonnollisessa uomassaan, jopa parin sellaisen tyypillisen mutkan kera, jollaisiksi tasamailla virtaavien jokien uomat tyypillisesti muodostuvat. Kartalta tämän näkee parhaiten. Tällä peruskarttaan vaaleanruskealla merkityllä niityllä on aivan mukava kulkea joen rannoilla, vaikkei siinä mitään polkua olekaan. Itse pidin siinä kerran pienen juomatauon näiden jokieksploraatioitteni välissä, nauttien hienoista ja vehreistä joen rannan maisemista – vaikka moottoritie on siinä kovin lähellä. Sen kun sulkee tajunnastaan, niin on upeasti luonnon helmassa!
Joen rannan seuraavat, karttaan kosteikoksi (vaaleanvihreällä vinoviivoituksella) merkityt alueet ovat nekin oikeasti aivan kelvollisen mukavasti käveltävissä, kunhan ei nyt jokiuoman noin kolmen metrin syvyisessä rotkossa yritä kulkea.
Ydinpiste
Sittenpä ollaankin koko jutun ytimessä! Ainakin kolmella tavalla. Ensinnäkin kahden joen yhtymäkohdassa. Toisekseen moottoritien Kirkkonummen liittymän väylien keskellä. Ja kolmanneksi vielä aivan lähellä kylän keskustaa.
Ennen maailmassa jokien liittymäkohdat olivat kiinnostavia paikkoja, vähintään kalastuksen ja kulkemisen kannalta. Tämä paikka on kuitenkin jäänyt niin merkillisesti moottoritiekompleksin sisään, ettei sen olemassaolosta varmaan kovin moni edes tiedä. Tai ainakaan sitä mitenkään merkille pane. Aivan helppo kohde tämä kuitenkin on, jos joku muukin haluaa tuon ihmeen käydä omin silmin todistamassa. Siellä on yllättävän kaunista luontoa piilossa siltojen alla ja väleissä. Ja kyllä ainakin jotkut pystyvät tuollaisiakin piilopaikkoja huomaamaan, sillä pari kertaa olen tutkimusretkilläni nähnyt jonkun koululaisen tai kulkurin istuvan sillan alla huilailemassa ja nikuttelemassa puhelintaan, täysin ulkona urbaanimaailmasta!
Eläimet, ainakin kauriit, tietenkin löytävät tuollaiset luontotaskut ja käyttävät niitä hyväkseen täysillä, meidän ihmisten tietämättä asiasta mitään.
Itse panin ensin hiukan kulmiani kohotellen merkille sen, miten Kvarnbyån toi väylään vettä ainakin kolme kertaa enemmän kuin Jolkbyån. Mutta hetken miettien, asia on kyllä varsin selvä. Koska Myllykylänjoen lähteenä on suuri Humaljärvi, se ensinnäkin tasaa virtauksen määrää merkittävästi. Samaten sen kautta joen valuma-alue on hyvin suuri. Jolkbyån puolestaan virtaillessa ilman suurta ”tasausallasta”, sen virtaamat vaihtelevat voimakkaasti maastossa kulloinkin olevan veden määrän mukaan. Samasta syystä Jolkbyån vesi oli silloin hyvin sameaa, edellisten päivien sateiden seurauksena.
Nuo jokien virtausmäärät olivat nyt tietenkin vähän spoilausta artikkelin seuraavia osia kohtaan, mutta on vaan mielestäni niin sopivaa käsitellä ne juuri siinä, missä nuo asiat konkretisoituvat ihmisen silmille. Kenen silmille nyt sitten mahtavatkaan konkretisoitua. Yhden ainakin :-).
–Kari
Lähde 1: Pekka Borg, Elämisen laatua – Livskvalitet. Ympäristönsuojelun vaiheet Kirkkonummella.
Lupauksen mukaan, loppuun vielä jokusia lisäkuvia upean jokijärjestelmämme näistä osista. Ovat järjestyksessä suistosta ylöspäin, kuten artikkelikin yllä. Ja aivan viimeiseksi vielä linkki yhteen videonpätkään,
Ja tässä vielä se linkki yhteen pikkuiseen videonpätkään, jonka ystäväni Sepi laittoi ”juutuubiin” noista kuvauksista, joissa siis vain haettiin joitain tähän artikkeliin sopivia ilmakuvia.
Lähierä™ 
Iso kiitos kivasta ja mielenkiintoisesta artikkelista!
TykkääTykkää
Hieno oivallus tämä Kaksoisvirran maa!
Harva ihminen huomaa miten hienoja näkymiä lähiluonnosta löytyy!
TykkääTykkää
Kiitos vaan, se oli minullekin sellainen hauska elämys aikanaan havaita tietynlaiset yhtäläisyydet noihin historiasta tuttuihin seutuihin. Ja kommenttisi toinen lause osuu itse asiassa kaiken sen ytimeen, miksi minä myös kirjoitan ja valokuvaan näitä ihmeitä, enkä pelkästään keskity nauttimaan itse. Olen tainnut ottaa vallan elämäntehtäväkseni koettaa tuoda esiin sitä, miten huikean paljon ja hienoa luontoa on ihan lähellä meitä jokaista. Koko ajan ja joka paikassa.
TykkääTykkää
Kiitos hienosta kuvauksesta! Mielenkiintoista luettavaa ja uutta tietoa asuinympäristöstämme ja sen historiasta! Kyllä olemmekin nauttineet asumisesta täällä ”Kaksoisvirran maassa”, kauniin luonnon helmassa!
TykkääTykkää
[…] Me ylitimme Jerikonmäeltä Peuramaalle johtavan muhkean kuntoradan. Juuri siinä kohdassa Sundetin vesiväylään yhtyy Kirkkonummen kahden joen juuri yhdistyneitä vesiä kuljettava joki. Tässä kohtaa se on nimeltään Tollsån, muuttuen sitten Hilabäckån kautta Estbyåksi, joka kaikki nämä vedet Suomenlahteen lopulta laskettelee. Näistä vesiväylistä löytyy tästä blogista laaja artikkelisarja, juuri samalla tavoin niiden varsien moninaista luontoa esitellen, kuin tämäkin artikkelisarja. Tässä linkki sen aloitusosaan (Kaksoisvirran maa, osa 0 – Sarja). Ja suora linkki myös sarjan ykkösosaan, joka näitä alueita käsittelee (Kaksoisvirran maa, osa 1 – Estbyån). […]
TykkääTykkää