Yksi keväinen pyöräretki

Tiivistelmä: Kertomus helatorstain kombinaatioretkestä pyörän selässä mökille, touhuamaan kevätaskareita mukavassa seurassa ja hienossa säässä.

Se on kuulkaas kesä nyt!

 

Tapahtui 25.5.2017

Ajatus

Vaikka kuinka mieli tekisi, en kehtaa ottaa kunniaa tällaisen retken ideasta. Vaan vaimoni sen jossain välissä heitti, tuumaillessamme tulevan viikon lopun sekä viikonlopun aikatauluja, sisältäen joka tapauksessa perinteisen kokoontumisen suvun kanssa Sammatin mökillä, kevätsiivousten tiimoilla. Ensin torjuin suoralta kädeltä hänen heittonsa siitä, että minä ajaisin mökille pyörällä jo loppuviikosta, koska isäpappanikin autoilee sinne Lempäälästä saakka. Vaikka aikatauluni sen sallisivat, hyljeksinnän takana oli minimissään yli 60 kilsan matka sellaisen olemattoman pyöräilykunnon kanssa, minkä takana on vain pari kolme hassua lenkkiä koko kevätkauden aikana. Mutta jonnekin taka-alalle ajatus jäi näköjään silti kutkuttamaan ja viikon edetessä se alkoikin muodostua suorastaan suunnitelmaksi. Joka ei sitten ehkä vaimoani niin suuresti enää ilahduttanutkaan, koska moisen seurauksena eräätkin taloon ja pihaan liittyvät tekemiset siirtyivät taas eteenpäin :-).

Toteutus

Torstaina kymmenen aikaan kuitenkin hyppäsin maastopyöräni selkään ja lähdin taipaleelle kohti reittejä, joita olin joskus iltayön tunteina jo etukäteen miettinyt. Aika paljolti vallan uusia teitä ja paikkoja meikäläiselle, joka on toki joskus ennenkin mökkitaipaleita myös fillarin selässä taittanut.

Seikkalija lähtee kotipihalta.

Ensimmäinen legi vei minut suoraan halki rakkaan tuttujen Meikon erämaiden, pitkin ne itä-länsisuunnassa halkaisevaa entistä metsätiereittiä, joka nykyään on tosin osittain polun tasoinen. Mutta siis aivan huikean hieno ja helppo maastopyöräilijän ajettavaksi. Kaunis, aurinkoinen helatorstai kun oli, jokusia muitakin ulkoiljoita näin ja morjenstin matkallani.

Uusia uria ja tuttuja naamoja

Seuraavaksi tutut pätkät soratietä Karskogiin ja siitä vain reilun kilometrin verran pikitietä numero 1130, mistä Nybyn kylän kohdalta soratielle 11181. Hitto, onko niillä noinkin suuria numeroita? Ja ihan iso sekä hyväkuntoinen tiekin vielä. Sitten vasemmalle, oikeasti pienelle soratielle kohti Siuntion Myllykylää. Ja kuten hiukan olin arvellutkin, siellähän sitten vanha lapsuuskaverini Esa askarteli hiki päässä kesämökkinsä tai sukutilansa pihapiirissä. Niinpä tarjosin hänelle pienen tauon jo sinä aamuna puutöissä hankitun rakon lepuuttelemiseen.

Reitti Googlen satelliittikuvalla. 67,6 km ja 6 t 15 min.

Myllykylästä sitten itään ja pohjoiseen tietä 11191, joka olikin meikäläiselle korkkaamaton reitti, ainakin polkupyörällä. Se vei minut mukavan mäkisenä halki vaihtelevien metsäisten seutujen Järvinummen ja Lieviön kautta Muijalaan, Lohjanharjun, eli Salpausselkä ykkösen reunalle. Sieltäkin onnistuin vielä suhaamaan itselleni aivan uusia reittejä Lohjalle saakka. Pyöräteitä, polkuja, asuinalueiden katuja, ynnä muita. Niin vielä Moisionpellon asuinalueellakin, mistä löysin hauskan reitin vanhan teollisuusradan reunaa ja kirkkomaan ympäri keskustaan.

Ihastuttava kyltti Lieviöntien varressa! Tuolla kanit ovat kunkkuja.

Pit Stop Lohjalla

Lohjan keskustan olin valinnut retkeni huoltokeitaaksi, missä tankkasin pyörän moottoriin puolikkaan Subin, sekä samanverran kolajuomaa. Äärinykyaikainen biomoottori on minun pyörässäni nähkääs. Ja niin mahdottoman taloudellinenkin, että suurin osa kaikista tankkauksista pyrkii vaan jäämään jemmaan hätävaraksi, pääpolttoainesäiliön ympärillä sijaitsevaan varatankkiin.

Vaikka alun perin reitti-ideani oli sellainen, joka olisi vienyt minut Muijalasta pohjoiseen ja Sammattiin asti aivan uusia teitä myöten, enpä viitsinyt enää Lohjalle poikettuani lähteä sotkemaan takaisin sinne, mistä olin juuri tullut. Vaan päätin laiskuuttani mennä loppumatkan kuitenkin minulle jo lapsuusajoista lähtien tuttua Sammatintietä. Mutta keskustasta onnistuin kyllä löytämään itselleni aivan uuden ja upean kevariväylän, joka Aurlahden rantoja myötäillen johti Hiidensalmen sillan kupeeseen.

Moottorin kiertokanget vaativat lepuutusta

Sammatintietä pääsin sitten aina Humppilanniemeen ja Kanneljärven opistolle asti ajamaan peräti kevyen liikenteen väylää pitkin. Ja niiden taipaleiden jossain isommissa ylämäissä polkemaan vissiin vähän liian lujaa ajokuntooni nähden, saaden reisilihakset huutamaan maitohaposta. Eipä siinä mitään, moinen on minulle vallan tuttua, mutta tällä kertaa siinä oli kyllä outo sivumaku. Sellainen, ettei tuo tympeä kipu hellittänytkään jalkoja vauhdissa lepuuttamalla, kuten tavallisesti aina käy. Niinpä ajelu siitä eteenpäin meni sitten aika vaivaisen varovaiseksi, sisältäen jopa ylämäkien kävelemisen. Eikä edes se tuntunut reisilihaksia nyt kunnolla rauhoittavan?

Mutta aivan pian pääsin siirtymään Joenlahdesta Talpelantielle, missä katselin tien penkkoja heti sillä silmällä. Löytäen oitis aurinkoisen ja tuulensuojaisen rinteen, mihin oikaisin itseni pitkälleen. Päättäen kokeilla, auttaako kunnollinen lepo tuohon kummaan maitohappojumiin, vai täytyykö peräti yrittää hoitaa sitä pois jollain tulehduskipulääkkeellä. Siinäpä olikin sitten niin hitsin kuuma, että koko ajan toivoin auringon pysyvän edes välillä pilven takana! Pysyikin hetkittäin.

Kulkurin mukava lepotauko Talpelantien vierellä. Jollei vähän liiankin kuuma.

Lämmin lepotauko kaiken hoitaa

Jalat tuntuivat siinä lämpimässä lepäävän ja toipuvan vallan erinomaisesti. Ja ojanpientareella makoileva kirkkaan värinen pyöräni sai molemmat kaksi tuon reilun puolen tunnin tauon aikana ohi ajanutta autoa vallan pysähtymään ihmettelemään, mistä oikein oli kyse. Toisesta autosta kuulin, miten siellä oleva nuoriso keskusteli kovasti, mitäpä kannattaisi tuollaiselle herkullisen näköiselle yksin jätetylle pyörälle tehdä. Sitten ilmeisesti joku kuitenkin huomasi meikäläisen isojen monojen pilkistävän tiheän kuusen suojista ja niin säästyttiin enemmiltä noloilta tilanteilta.

Maastopyörä ojanpenkalla herätti harvojen autoilijoiden kiinnostuksen.

Pyöräily yhdistää vuosikymmentenkin takaa

Tuo mukava tauko toimi melkeinpä paremmin kuin olisin osannut edes toivoa ja matka jatkui siitä leppoisasti Sammatientielle. Karstun suoran eteläpäässä päätin poiketa vielä talon pihaan, missä tiesin asustavan vanhan oppikoulukaverini Lohjan Yhteislyseosta, monien vuosikymmenten takaa. Yhden, jonka kanssa olimme into pinkeinä pyörittäneet muun muassa UFO-kerhoa silloin joskus. Mutta ikinä emme olleet tavanneet sen jälkeen. No, nytpä tavattiin, koska hän sattui istumaan siinä pihamaalla, nuorison pestessä ja puunatessa autojaan ympärillä. Emmehän me toisiamme enää ulkonäöltä tunteneet, mutta olipa silti hauska vahtaa muutama sananen!

Luonnon kauneutta, joka kannattaa huomata!

Loppumatka tuttuakin tutumpaa Sammatintietä meni sitten leppoisasti ja juuri ennen kirkonkylän keskustaan tuloani arvelin, että nyt varmaan tärppää vielä kolmannessakin kohtaa. Mutta eipä ollut ketään kotona vanhan työkaverini kesäasunnossa. No, hänet olin sentään nähnytkin muutaman kerran, viimeksi vissiin vain kolmisen vuotta sitten, juuri samankaltaisissa ympyröissä.

Lepo vaan

Mökkirannassa asetuin vain istumaan tuvan seinustalle, suojaiselle eteläterassille. Huilimaan, juomaan ja napostelemaan välipaloja repustani. Aika väsähtäneeltä olo nimittäin sitten tuntui, vaikka ajelu ihan mukavaa oli perille saakka ollutkin. Harjoitusta, harjoitusta taas tarvitaan.

Ja kyllä näissä maisemissa ainakin sielu lepääkin.

Isäpappani saapui sitten myös mökille noin puolen tunnin päästä Lempäälästä autoillen ja aloittelimme siitä sitten mökkielämää rauhallisilla fiiliksillä, ilman ajatustakaan minkään hommien tai askareiden tekemisestä vielä silloin torstaina. Jollei nyt saunan lämmitystä ja nautinnollista saunomista sellaiseksi lasketa. Meilläpäin ei lasketa. Perjantaista sunnuntaihin sitten kyllä jo askarreltiin kaikenlaista mukavaa, tärkeimpänä puuvajan ja rannan välimaaston lopullinen siivous viime kesäisen puunkorjuun jäljiltä. Koska se tuntui olevan tärkeää paikan omistajalle, 88-vuotiaalle isälleni.

Kesäistä ulkoilmaelämää

Neljän hengen voimin siellä askaroimme, sen jälkeen kun vaimoni ja siskoni saapuivat myös perjantaina illansuussa. Usein näissä kokoontumisissa mukana olleesta nuorisosta ei tällä kertaa päässyt paikalle kukaan, omien kiireidensä tai etäisyyksien vuoksi. Yhdet asuvat Englannissa, toiset muuttivat uuteen asuntoonsa, yksi siirtopurjehti venettä kesäsatamaan, jne. Mutta mihinkään töihinhän ei sinne oikeasti ketään kaivattukaan, vaan ainoastaan tapaamaan sukulaisia.

Isäntä valitsemansa työmaa-alueen kimpussa lauantaina.

Kerrassaan upea oli tuo ekstrapitkän viikonlopun kokonaisuus! Niin pyöräilymatkoineen, kuin mökillä oloineen ja askarteluineen. Siksikin, että sain tehdä kyllikseni vaikka minkälaisia metsänraivaukseen ja polttopuiden prosessointiin liittyviä hommia, jotka ovat kaikki kuin lääkettä sielulleni ja ruumilleni! Vaikka jälkimmäinen joskus melkein jälkikäteen vähän protestoikin, kaikenlaisten pienten nirhamien, kolhujen ja tikkujen vuoksi. Mutta useimmiten vain melkein. Ja silloinkin harvoin, kun tuo oikeasti yrittää, ei nuppi sitä kuitenkaan kuuntele.

Ja samat kulmat lopulta sunnuntain iltapäivällä. Lisäksi ainakin motti klapeja.

Ai niin, säätkin suosivat, elleivät peräti hellineet meitä koko ajan. Yksikään moneen kertaan ennustetuista sadekuuroista ei osunut sinne Valkjärven rannoille, erilaiset aurinkoisen, puolipilvisen, tyynen ja tuulisen kelin jaksot ne vaan virkistävästi vaihtelivat. T-paitasillaan sai kaiket ajat ulkona heilua ja useimmat kahvitauotkin viettää. Eikä mistään itikoista ollut vielä tietoakaan!

–Kari

Advertisement