Tiivistelmä: Kirjoitussarjan kolmas osa. Toinen päiväretki vie ihmettelemään Englannin etelärannikon kauniita maisemia ja hämmästyttävää vuonojärjestelmää.
Noss Mayo
Jos ensimmäisen kohteemme nimi Totnes kuulosti oudolta ja epä-englantilaiselta, sama linja senkun vaan jatkui toisenakin retkipäivänä. Devonin varsinaiset rannikkomaisemat olivat meillä hakusessa ja jo eilen illalla olimme käyneet katselemassa muiden muassa Plymouthin satamakaupungissa, sekä sen läheisellä niemellä Heybrook Bayssa. Jälkimmäisestä aukenivat lahden yli maisemat vastapäiselle niemimaalle, sekä vuonon suulle, minne olimme menossa. Reitti oli siis ainakin karkeasti katseltuna jo eilen illalla ja tänään aamulla vielä Ordnance Surveyn topografisista kartoista.
Välikahvikonsepti
Keskiviikkona lähdimme mukavien, ikiomien terassiaamiaisten jälkeen ajelemaan aurinkoisessa säässä kohti yhden pienen sivuvuonon perällä sijaitsevaa Noss Mayon kylää. Sieltä löytyi parkkipaikka autolle, tosin vähän alta kulmien katselimme nousuveden jälkiä pysäköintialueen reunoilla, kamalan kaukana sen hetkisestä vesirajasta. Kaikki ihastelimme jo heti alkuun vuonon jyrkillä rinteillä olevia taloja, joista aika suuri osa taitaa olla loma-asuntoja.
Jonkun seurueesta todetessa, että ehkä pitäisi jotain haukata, ennen taipaleille lähtöä, poikkesimme sisään rannan pubiin nimeltä The Ship Inn. Tai emme me minnekään sisälle menneet, vaan parkkeerasimme mukavaan terassipöytään aivan vuonon rannalla, aurinkovarjon alla. Siinä tuli sitten istuskeltua varmaan ainakin tunti, nautiskellen Latte-kahveja, kivennäisvesiä, voileipälautasia ja muita. Ja samalla tuli joko luotua tai vissiin jo vahvistettua niin kutsuttujen välikahvien käytäntö, joka taisi siitä eteenpäin toistua koko lomaretken ajan. Ja taitaa tuo kantaa vielä paljon pidemmällekin, näihin päiviin saakka. And beyond. Forever. Hopefully :-).
Kyse on siis sellaisesta leppoisasta lomaelämisen tavasta, missä ennen retkelle lähtöä nautitaan elämästä kunnon kahvimukin ääressä jossain kuppilassa tai pubissa. Vaikkei aamiaisesta olisi vielä kauaakaan.
Ensi taipaleet
Päivän kävelyretki lähti sitten etenemään tämän pikkuisen kylän keskustan läpi, kirkon vierestä. Ensin ylemmäksi rinteelle vievää tietä ja sitten ylös pelloille johtavaa kärrytietä pitkin. Näkymät olivat kauniit taakse lähtölaaksoommekin katsoen, mutta sitten mäen päältä, avarien niittyjen keskeltä, aukesi vat toisenlaiset maisemat. Samalle lahdelle, jonka toiselta puolelta olimme eilen iltapäivällä katselleet tännepäin. Samaten meidän paluureitillemme, mitä en itse kyllä silloin bonjannut, koska annoin kartan lukemisen ja oppaana toimimisen kokonaan Samin haltuun.
Matka jatkui harjanteilla kulkevia kärryteitä pitkin, koko ajan avarin maisemin, kunnes lähdimme laskeutumaan niemen lounaispuolelle, aivan rannattoman avomeren äärelle. Tai onhan siellä Ranskan rannikko ja Cherbourgin niemimaa jossain vajaan parin sadan kilometrin päässä, muttei se näy. Erilaisten karjaporttien läpi reitit kulkivat monessa kohtaa, mikä on perin tavallista joka puolella Englantia. Polut kun kulkevat usein maatalous- ja laidunmaiden halki. Lampaita näkyi täälläpäin olevan niityillä.
Sitten polku johdatti meidät jo aivan jylhien, kallioisten rantojen äärelle. Näkymät olivat kyllä perin juurin upeat, katseli sitten mihin suuntaan tahansa! Ja mehän katselimme, ihmettelimme ja valokuvasimme. Noilla main siirryimme kulkemaan oikein viitoitettua polkureittiä nimeltä South West Coast Path.
Rantaelämää ja evästauko
Warren Beach –nimisen paikan kohdalla nuorempi osa seurueestamme halusi mennä katselemaan alas rantaan ja sinne sitten pudottelivat aika jyrkkää polkua pitkin, koirien kanssa. Me vaimoni kanssa katselimme heidän touhujaan siellä kallioisella ja tyrskyisellä rannalla. Koirat kävivät kuulemma siellä kastautumassakin, mutteivät viihtyneet kylmässä vedessä. Siellä ylempänä, vehreillä rinteillä kasvoi myös useamman laisia kauniita kukkia, joita oli silloin aikaa syynätä. Sitten oltiinkin jo aivan niemimaan kärjessä, mistä katseltiin taas niitä eilisen iltavierailun maisemia merenlahden yli.
Pian oltiin jo menossa sisemmäksi vuonon suulla ja polku laskeutui alemmas rinteelle, metsikön sisään ja heti sieltä niittyjen reunaan tultuamme, päätimme pitää retken ensimmäisen evästauon. Mehut, kahvit ja voileivät tekivätkin jo hyvin kauppansa, hienojen näkymien kera. Lampaita vihreällä laitumella, joka laskeutuu alas vuonon rantaan. Ei yhtään paskempi tauon paikka! Sen jälkeen ohitettiin perin hienolla paikalla sijaitseva hotellin tai majatalon näköinen valkea rakennus, joka kummastukseksemme vaikutti aivan asumattomalta.
Maalla vaiko veden alla?
Lopulta polku johdatti meidät aivan vuonon rantaan, missä lähdimme sitten innokkaasti kävelemään pitkin laskuveden paljastamia hienoja sorarantoja. Rannalla olevien lukuisten veneiden köysistä ja niiden kiinnityspaikoista jossain 5-6 metriä ylempänä, osasi tyhmempikin päätellä vuoroveden olevan täällä aikamoinen!
Kävely vasta äskettäin metrejä veden alla olleella pohjalla vaati vähän keskittymistä, ettei olisi uponnut sinne, sillä paikka paikoin pohja oli pehmeää ja siinä oli lätäköitä. Hirmu hauskaa se oli ja meillä riitti ihmeteltäviä asioita. Lopulta kävelimme vuonon pohjalla, missä ei ollut enää ollenkaan vettä! Niillä main olimmekin jo juuri sen pikkuvuonon suulla, jonka perällä lähtöpaikkamme Noss Mayo sijaitsee. Minä vaan en tunnistanut paikkaa ollenkaan, koska eihän se nyt tämän näköinen ollut!
Sorakenttä, jonka keskellä virtaa pieni puro. Sitä pitkin tallatessamme ylitimme vielä pohjalle betonista rakennetun ”polun”, jota paikalliset asukkaat ilmeisesti käyttävät kätevänä kulkuväylänä vuonon rannalta toiselle laskuveden aikaan. Kenkien kastumatta märällä ja paikoin upottavalla pohjalla. Kätevää!
Viimeiseksi jalkineiden pesu
Meidän viimeinen lyhyt etappimme vei loivaa sorarinnettä ylös ensin välikahvilamme edustalle. Tuntui perin hassulta, kun silloin siinä muutama tunti sitten kahvitellessamme, tässäkin oli lainehtinut vesi. Lahden pohjukasta tulevan puron vedessä kävellen oli kätevä saada kenkänsä puhtaiksi, ennen autoon menoa.
Voi että oli meillä upea vaelluspäivä ja reitti!!!
–Kari
Lähierä™ 