Tiivistelmä: Kaverin kutsuma yllätyslähtö tutkimaan hieno ja ilmeisesti hyvin vähän tunnettu luontoalue Espoonlahden reunalla.
Tapahtui 29.5.2017
Eläköön yllätykset
Meikäläisen löytöretkeily taitaa noin 99-prosenttisesti olla sellaista, missä menen omatoimisesti jonnekin. Joskus peräti tutkimaan jotain oikein ajatuksen kera, mutta useimmiten vain retkeilemään ja ulkoilemaan jonnekin. Mieluiten paikkoihin, missä en ole ennen käynyt. Ja siellä sitten vaan pyrkii eteen tulemaan ties mitä mielenkiintoisia asioita milloinkin. Aivan useimmiten retkuilen yksin, koskei mikään muu voi 3-6 kertaa viikossa onnistua. Toisinaan on mukana joku ulkoiluhenkisistä kavereistani.
Mutta onneksi on olemassa myös se prosentti! Nyt kävi niin, että vanha kamuni Jone, jonka kanssa on yhdessä aikanaan paljonkin seikkailtu sukeltamisen maailmoissa ja myöhemmin myös maastopyörien selässä, soitti minulle yllättäen maanantai-iltana. Kysäisten, lähtisinkö hänen kanssaan katsomaan jotain merkillistä mäyränpesää, johon olivat kumppaninsa kanssa törmänneet jollain veneretkellään Espoonlahdella. No kyllähän minä, vaikka ensin pitikin käydä vaimon kanssa kylillä hoitamassa pari asiaa. Mutta kun Jonella ei kuulemma ollut mitään kiirettä ja päivä ei näihin aikoihin helpolla kesken loppuisi, niin mikäpä siinä, eikun menoksi.
Mankinjoki (1)
Parinkymmenen minuutin ajelun jälkeen olinkin jo Jonen talon luona Espoon Lasilaaksossa. Ja tuotapikaa nousimme hänen Buster-veneeseensä, jota Jone lähti sompailemaan Mankinjokea pitkin kohti Espoonlahtea. Perämoottorin viemänä siis. Jokimaisemat olivat kerrassaan vaikuttavat, kulkien tiheiden lehtipuumetsiköiden sisässä, kuin jossain eteläisemmissä maissa ikään. Perin tuttuakin moinen oli minulle, joka juuri noina samoina päivinä aloin lopulta laittaa julki vuosien ajan rakentelemiani juttuja Kirkkonummen pienemmistä jokisysteemeistä. Juuri samanlaisia paikkoja on sielläkin, ainoastaan ehkä varustettuina kokokertoimilla 0,4 – 0,7 tähän verrattuna. Paitsi Estbynjoki 0,7 – 2,0!
Fiskarsinmäki (2)
Vasemmalle puolellemme jäi Fiskarsinmäen nimelläkin tunnettu Espoonlahden luonnonsuojelualue, missä on tullut kerran tai pari itse käytyä, joskus kauan sitten juuri Jonenkin kanssa maastopyöräretkillämme. Ja minne olisin ilman muuta mennyt mukaan Masalan Polun järjestämälle retkelle viime lauantaina, jollei juuri silloin olisi ollut meidän perinteisten kevätmökkitalkoittemme päivä. Joka tapauksessa tuo on lehtometsiköineen, rantakaislikoineen ja lintutorneineen sellainen alue, joka on listallani yhtenä tulevan artikkelin aiheena. Paljon hyvää tietoa siitä löytyy Espoon kaupungin sivuilta, yllä olevan linkin takaa.
Suistoalue ja avomeriosuus (3)
Vallan valokuvauksellisia olivat minun mielestäni myös maisemat joen suistossa, korkeiden kullanväristen kaislikoiden keskellä. Avoimeen veteen päästyämme Jone sitten kiersi kahvaa, jonka jälkeen kiisimme halki koko Espoonlahden, kohti sen toisella laidalla, noin kaakon suunnalla olevia kallioisia rantoja. Eikä tuo taival tuntunut kestävän kuin jonkun hassun minuutin, pitkin lahden melkein tyventä pintaa (kolme hassua minuuttia GPS-lokin mukaan). Alumiiniveneelle oli helppo löytää hyvä parkkipaikka *) jyrkästä rinteestä ja hetikohta oltiin jo ihastelemassa maisemia rantakallion päällä.
Mäyrien valtakunta (4)
Sitten heti kohti niitä mäyrän pesätunneleiksi arveltuja ihmeitä, joiden perään Jone minut sinne toi. Ne löytyvätkin heti noin 10 minuutin kävelyn jälkeen, läpi niin luonnonmukaisten ja ihmisen käden koskemattomien metsien, että olin heti melko varma meidän olevan jollain luonnonsuojelualueella. Vaikka sellaista ei käyttämässäni uusimmassa Suomen peruskartan versiossa ollutkaan merkittynä. Eivät kai ne kaikki ole, eihän ole tuo Espoonlahden luonnonsuojelualuekaan. Aivan tyypillisen näköisiä mäyrien – ja usein samalla myös kettujen – ne olivat, kaivettuna juuri sellaiseen hienoon hiesumaahan, joka tuollaiseen sopii. Täällä ne ovat kukkulan rinteessä ja joka paikka on täynnään isoja kiviä. Jotka eivät näköjään ollenkaan ole haitaksi olleet. En tiedä kuinka yleisiä tai harvinaisia moiset pesäpaikat ovatkaan täällä Suomen eteläisimmissä osissa, mutta itse tunnen kuitenkin ainoastaan kolme muuta paikkaa tätä ennen. Ja tämä pesäluolasto ainakin on yhä aktiivisessa käytössäkin, mikä oli helppo havaita tuoreista hiekkaesiintymistä, sekä niissä näkyvistä tassujen jäljistä.
Metsänreuna (5)
Jatkoimme siitä matkaamme eteenpäin, kohti idempänä kajastavaa avoimempaa maastoa, päätyen ensin kivan näköiselle, ruohikkoiselle metsän reuna-alueelle, ennen kaislikkoa. Molemmat katselivat aluetta sellaisin silmin, että olisipa siinä monta hienoa telttaleirin paikkaa.
Rantaniitty (6)
Siitä suuntasimme kohti koillista ja Espoonlahden rantaa, kapeikon kohdalla. Matkalla ennen alueen reunimmaista kalliosaareketta oli tasainen niittyalue, ehkä jonkun 80 metriä kanttiinsa. Tasaista, vain muutaman puskan täplittämää ruohikkoa, jonka poikki kyllä kulki pikkuisia ojan tapaisia määrävälein, merkkeinä ihmisen toiminnasta siellä joskus.
Rantakallioita ja parenteesijäänteitä (7)
Tuolla alueen koilliskulmalla katselimme hienoja maisemia avokallioilta ja kuljimme taas läpi koskemattomien kuusikoiden, sekä lehtojen, lukemattomine eri ikäisine kaatuneine runkoineen. Jo aiemminkin olimme havainneet siellä ja täällä kaikenlaisia monttuja, jotka eivät voineet olla muuta kuin ihmisen tekemiä. Ja alueen pohjoisnurkan tuntumissa oli sitten myös oikein selvästi tunnistettavia neuvostotasavaltojen liiton parenteesiaikaisten juoksuhautojen jäänteitä. Täälläkin siis totta kai, koska eipä vissiin parempaa sihtipaikkaa pohjoisen ja itäisen (tässä kohdassa!) vihollisen suuntaan ollut olemassa koko luovutusalueella!
Vanha laavu (8)
Suunnatessamme kulkuamme takaisin lähtöpaikkaamme, valitsimme tietysti reitin, joka kulkee sinnepäin korkeampaa kannasta myöten. Ja sinne siirtyessämme havaitsimme jonkun laavulta näyttävän rakennelman, juuri aiemmin ylittämämme niittyalueen reunassa. Sepä olikin oikein perinjuurisen tukevasti ja hyvin tehty laavu, aikanaan. Tukevin puurungoin ja penkein tai luultavimmin laverein. Nykyään toki jo surkeassa kunnossa ja kevytpeitteet säiden reikäisiksi syömät. Mutta onhan ollut hienon hieno leiripaikka jollain porukalla joskus!
Muinaishauta (9)
Matkamme takaisin kulki vielä yli parinkin hienon kallion ja yhden syvän rotkolaakson. Alueen keskimmäisen kallion huipun tuntumassa on peruskarttaan merkitty muinaishauta, jota me emme kuitenkaan tällä retkellä huomanneet käydä katsomassa. Koska minä en muistanut katsella karttaa koko ajan, kaiken muun viedessä mielenkiintomme niin perusteellisesti.
Lähtö ja maali (10)
Lopulta kipusimme tutulle rantakalliolle, mistä veneemmekin näkyi. Samoin upeat, ilta-auringon valaisemat maisemat, joita katselimme vartin verran persiillämme istuskellen ja meikäläinen retkieväitänsä nauttien.
Paluumatka meni juuri samoin koukeroin kuin tullessakin, käänteisessä järjestyksessä vain. Ja lisänä suuret kiitokset Jonelle moisen uskomattoman hienon alueen näyttämisestä! Olipas se hieno maanantain yllätys!
Alueen status
Mikään suojelu- tai Natura-aluekaan tuo Kirkkonummen itäreunalla sijaitseva hieno niemi ei ole, vaan niin sanotusti yksityisomistuksessa. Siis aika lähellä sijaitsevaa Sundsbergin aluetta rakentavan EKE yhtiöiden omistama. Olisipa hienoa, jos moinen luonnonhelmi voisi säilyä tuollaisena koskemattomana ja kenen tahansa nautittavissa olevana luontokohteena Espoonlahden reunalla! Mutta ei ole kyllä vaikeaa kuvitella, miten monet miljoonat väikkyvätkään alueen omistaman kiinteistökehitysyhtiön napamiesten silmissä, vaikka vaan muutaman omakotitontin myynnin, saati sitten jonkun kokonaisen talo- tai rivarikompleksin rakentamisen kautta.
Toivokaamme parasta, eikä kai olisi huonoa, jos koetettaisiin kansalaisina tuoda asiaa esille ja yrittäisimme edistää alueen pyhittämistä tuollaiseksi luonnontilaiseksi jollain tavoin, jotain reittiä.
–Kari
Lähierä™ 