Jalankulun perusta 1(3)

Kokemuksia retkeilyjalkineista – Ominaisuudet

Tiivistelmä: Massiivinen paketti kokemuksia ja tietoa luonnossa ja ulkona liikkujan jalkineista. Tämä kolmiosaisen paketin ykkösosa käsittelee jalkineiden ominaisuuksia.

DSC09156
Syksyinen yökastekin voi rankaista kenkiä oikein kunnolla.

 

Tämän artikkelin sisältö:

OSA 1 – OMINAISUUDET

  • Tukevuus
  • Varren pituus
  • Pohjan jäykkyys
  • Kannan malli
  • Pohjan pitävyys
  • Iskunvaimennus
  • Keveys
  • Veden pitävyys
  • Hengittävyys
  • Lämpimyys
  • Pintamateriaali
  • Iltti
  • Istuvuus!

 

OMINAISUUDET

Tukevuus

Tai vaikka järeys toisella termillä. Enemmin kuin varsinainen ominaisuus, tämä on oikeasti enemmänkin seuraus erilaisista valinnoista, joita jalkineen rakenteissa on tehty, kohti joitain ominaisuuksia ja käyttötarkoituksia. Tukevimmat ja järeimmät jalkineet ovat useimmiten tarkoitetut johonkin kovaan hommaan tai olosuhteisiin, kuten vaikka: Pitkiin marsseihin kaikenlaisissa maastoissa. Hiihtämiseen tai lumikenkäilyyn kylmissä olosuhteissa. Pelastustoimiin. Rakennustöihin.

Varren pituudet vaihtelevat käyttötarkoituksen mukaan, mutta jäykkyyttä tällaisissa järeissä jalkineissa on aina aika paljon. Esimerkiksi suojaamaan jalkoja iskuilta, tukemaan nillkkoja kaikenlaisissa paikoissa, jne. Joissain jalkineissa kylmän eristämiseen tarkoitetut rakenteet lisäävät myös jäykkyyttä. Kaikista näistä seuraten, tällaiset jalkineet ovat myös painavia.

20170601_150831
Erittäin jäykkärakenteinen ja keveämpi vaelluskenkä.

Varren pituus

Varren mitta on sinänsä yksi oikein tärkeä asia, koska ainoastaan pidempi varsi voi ylipäätään tarjota nilkalle tukea. Eli tämän asian tarvetta kannattaa tutkailla kenkiä valitessaan. Ehkä yhdessä alla olevan pohjien jäykkyyttä käsittelevän luvun kanssa.

Varren pituus vaikuttaa tietenkin paljon myös kenkien suojaavuuteen ulkoisen ympäristön vaikutuksilta, esimerkiksi kylmältä. Sekä lumen, loskan ja risujen pääsyyn kengän sisään. Myös vedenpitävyyteen asialla on vaikutusta. Jos vesi sattuu ulottumaan varren reunan tasolle hetkellisestikään, kengät tietysti kastuvat sisältä perinjuurin. Matalissa kengissä tämä ”vesiraja” ei voi kovin korkealla olla. Korkeammissa tätä varaa on enemmän, tosin ei ikinä minnekään varren yläreunaan saakka! Sillä kengissä täytyy olla niinkutsuttu iltti-osa, joka helpottaa niiden jalkaan laittoa ja pois ottamista. Siis se semmoin läppä siinä kengän etuosassa. Se, kuinka korkealla iltin reunoilla olevat kankaat ovat, ratkaisee kenkien äärimmäisen vesirajan.

20170601_123024
Kevyehkö vaelluskenkä ja pitkävartinen talvisaapas.

Pohjan jäykkyys

Tämä on osoittautunut tosi tärkeäksi asiaksi ainakin meikäläiselle. Pohjan jäykkyys suojaa jalkaterää erilaisilta alustan epätasaisuuksilta, kuten vaikka louhikot, karkeat sorat tai metsän risukot. Samalla se jäykistää koko kenkää niin, että askelten malli muuttuu tosi paljonkin siitä, mikä se on pehmeäpohjaisella kengällä. Niinpä merkittävästi erilaiset kenkien jäykkyydet rasittavat jalkojen lihaksistoakin eri tavoilla. Aivan eri kohdat rasittuvat ja mahdollisesti kipeytyvätkin. Omien kokemusteni mukaan nämä asiat ovat kuitenkin sellaisia, että niihin tottuu kävelemällä. Eli vaikka ensin alkuun joidenkin kenkien kanssa jotkin lihakset kipeytyvät, sellainen menee kokonaan ohi kun niitä käyttää monia kertoja, pidemmän ajan (viikkoja) aikana.

Perinteisesti jäykkäpohjaisia kenkiä suositaan silloin, kun mennään jonnekin haasteellisiksi koettuihin maastoihin, kuten vaikka tunturien louhikoihin, vaihteleviin kallio- tai vuoristomaastoihin, jne. Sellaisissahan tuntuu selvältä, että jäykät pohjat vähentävät ja helpottavat jalkojen rasituksia. Enkä minä tätä yleistä tietämystä halua kyseenalaistaa. Tosin omat kokemukseni pistävät hiukan miettimään.

Ensinnä, kumisaappaillakin kuitenkin pärjää aivan mainiosti aivan kaikkein haasteellisimmissakin maastoissa. Ne tukevat jalkapohjia ja muutenkin koko jalkoja erittäin vähän, eli huonosti. Kuitenkin niiden kanssa jalat sitten tottuvat juuri sellaiseen. Nilkkojen ja jalkatrerien lihakset ottavat duunin vastaan, taipuen ja vaimentaen askeleet juuri sopiviksi joka helkkarin paikkaan. Koska tämä asia vaivasi minua ja mietin onko kyse vain muistin kepposista, koskien jo vuosikymmentenkin takaisia ”muinaisvaelluksia”, laitoin asian testiin kesällä 2016. Patikoiden läpi Suomen Ladun opaskurssin aika haastavatkin taipaleet aidoissa nokialaisissa. Aivan samanlaisin kokemuksin, kuin silloin ennenkin! Ei mitään ylimääräisiä vaivoja, eikä kipeytymisiä.

Täysin toisensuuntaisia kokemuksia minulla on sitten asfalttikävelystä, johon lajiin lähdin kunnolla tutustumaan vasta vuonna 2014, valmistautuessani elämäni ensimmäiseen pyhiinvaellukseen. Silloin jouduin oppimaan, että yhdet erittäin hyvät retkijalkineeni, joiden kanssa oli jo taivallettu useampikin erävaellus niin etelämpänä kuin Lapin tuntureillakin, eivät vaan toimineetkaan yhteen jalkojeni kanssa pitkiä matkoja kovilla alustoilla tallatessa. Aiheuttivat aivan surkeita, lihastulehduksen kaltaisia vaivoja erityisesti pohjelihaksiini. Jäykempipohjaiset jalkineet toimivat minulla noissa hommissa paljon paremmin ja niiden kanssa tuli sitten menestyksekkäästi patikoitua läpi niin se yksi pyhiinvaellus etelämpänä, kuin jokusia muitakin täällä pohjoisemmassa.

Taipuisammat ja silloin myös useimmiten ohuemmat pohjat tuntuvat jalkineissa parhaimmillaan kevyiltä ja luonnollisilta kävellä. Niinkuin ne myös silloin ovatkin! Ihmisen jalat sopeutuvat paljon mieluummin ja nopeammin pehmeisiin ja taipusisampiin kenkiin, kuin jäykkäpohjaisiin. Kävely tuntuu keveältä ja sellaista se mitä luultavimmin myös on. Pohjien jäykkyyttä ei missään tapauksessa kannata ottaa käyttöön yhtään sen enempää, kuin mitä jostain syystä tuntuu tarvittavan.

Itselläni sellainen syy on jalkapohjien kipeytyminen nimenomaan kovilla alustoilla pitkään (20+ km) kävellessä. Jollain toisella se voi olla mukavuus kivikoissa ja louhikoissa.

20170601_123245
Jäykkäpohjainen ja joustava vaelluskenkä. Myös kannan mallissa on eroja!

Kannan malli

Tämä asia oli minulta jäänyt kokonaan huomiotta. Mutta yksi kokenut lukijani sen nosti esiin, minkä jälkeen tutkailin läpi jalkinearsenaalini, muistellen kertyneitä kokemuksiani kaikkien niiden kanssa. Tämmöiseen analyysiin perustuen seuraavat kirjoitan.

Lukijani mukaan ja hyvin ymmärrettävästi viistetyt tai kaarevat kengän kannat tarjoavat ”pehmeämpää ja joustavampaa” askellusta, kuin sellaiset jyrkemmät tai suorastaan reunuksella varustetut. Meikäläisen nykyisessä noin 15 parin ulkoilujalkineskaalassa (kaikkine saappaineen ja sandaaleineen) näkyy vain yhdessä ainoassa parissa olevan selkeästi kaareva kantaosa. Ja totta totisesti nuo kevyehköt Meindlin eräkengät ovatkin kyllä yhdet pehmeimmän ja joustavimman askeleen tarjoavat kenkäni. Tosin tämän asian takana on myös niiden silkkisukan kaltainen jalkaan sopivuus ja ennen kaikkea joustava (siis EI jäykkä) rakenne. Ja noilla kengillä on tullut talsittua läpi kolme viikon mittaista vaellusta, sekä tusinoita lyhyempiä. Nimenomaan maastoissa.

Mutta juuri nuo samaiset kengät ovat sitten myös osoittautuneet suorastaan vahingollisiksi minun jaloilleni kovilla alustoilla, eli maanteillä ja niiden reunoilla kävellessä. Kävely tuntuu mukavalta sielläkin, mutta jo 10-15 kilometrin jälkeen alkaa pohkeisiin kehittyä jotain lihasärsytyksiä, jotka sitten nopeasti jatkavat aivan lihastulehduksen kaltaisiin tiloihin. Tässäkään en pysty sanomaan, onko juuri tuolla kantojen pyöreämmällä muodolla jotain tekemistä asian kanssa. Itse olen tämänkin pannut kenkien ”pehmeyden” piikkiin. Eli pohjien taipuisuuden ja vähäisen iskunvaimennuksen syyksi.

Minulle on joka tapauksessa pitkien ja osin kipeidenkin kokemusten kautta selvinnyt, että itselläni toimivat parhaiten melkoisen jäykät ja suorapohjaiset sekä –kantaiset jalkineet nimenomaan kovilla alustoilla kävellessä. Ne muuttavat askelten malliakin vähän sellaiseksi merkillisen ”keinahtelevaksi”, kun ensin astutaan sille järeän kantapään kulmalle. Mutta psyykeni ja lihakseni sitten tottuvat tuollaiseen askellukseen päivien ja viikkojen kuluessa. Lihakset tottuvat noihin erilaisten askelten aiheuttamiin vähän erilaisiin rasittumisiin ja sen jälkeen ei ole tullut mitään normaalia väsymystä kummempia ”oireita” viikon parinkaan jokapäiväisestä 15-25 km kävelystä.

Mutta huomio vielä kerran! Nämä ovat minulle löytyneitä totuuksia MINUN jaloilleni! Voi olla, että ne ovat samanlaisia muillekin jalkapareille, mutta yhtä hyvin voi olla toisinkin.

Pohjan pitävyys

Kenkien pohjien kitkaa kävelyalustoihin pyritään hallitsemaan kolmella tavalla.

Karkea kuviointi. Karkea kuviointi vaikuttaa kitkaan lähinnä silloin, kun kävelyalusta on suhteellisen pehmeä. Kuten lumi, tietynlaiset sorat ja miksei jossain määrin kangasmaastot ja risukotkin. Mutta tuon kuvioinnin merkitys hiipuu sitten kovilla alustoilla, kuten kalliopinnat, jää ja jopa oikein pakkautunut lumikin. Oikein reippaat urat vaativat aina myös paksun kengän pohjan, joten sellaisia tehdäänkin erityisesti aika järeisiin kenkiin. Sinänsä niistä isoista urista ei juuri mitään haittaakaan ole, jollei sellaiseksi lueta rakoihin kiilautuvia pikkukiviä, jotka sitten rouskuttelevat erilaisia lattioita oikein komeasti. Paitsi lattioiden omistajien mielestä.

Hienokuviointi. Pohjan pinnan hienompi kuviointi vaikuttaa sitten siihen, miten kenkä pitää sileämmillä ja kovemmilla alustoilla. Siis vaikka asfaltilla, kallioilla, kovaksi pakkautuneella lumella ja hiukan jäälläkin. Se voisi myös kenties auttaa jotain esimerkiksi märän liukkailla, sammaleisilla kallioilla. Ainakin sellaisissa paikoissa, missä sammalpeite on erittäin ohut. Minä en ole koskaan oppinut havaitsemaan mitään erityisen tyyppistä pintakuviointia, joka toimisi paremmin kuin toisenlaiset. Niitä on olemassa varmaan saman verran, kuin erilaisia kenkiäkin.

Materiaali. Pohjan materiaalin valinta vaikuttaa sitten kaikkein eniten siihen, miten kengät pitävät oikein sileillä ja kovilla alustoilla. Kuten äärimmillään jää. Myös erilaiset kalliopinnat. Pohjien materiaaleja on varmaan myös melko rajattomat määrät erilaisia ja niiden erot pitävyydessä ovat äärimillään aivan valtavan suuria! Minulla oli kerran maailmanaikaan esimerkiksi sellaiset järeänlaiset talvikengät, joiden pohja oli pehmeää, kuin jotain sellaista kovemman luokan vaahtomuovia, tms. Niiden pitokyky oli täysin uskomaton, pitivät kummallisen hyvin jopa sileällä, märällä jääpinnallakin. Mutta kun ne pohjat sitten vähäisen käytön jälkeen alkoivat imeä vettä lävitseen, ei noista päässyt olemaan pitkää riemua. Lähimmäs tuon materiaalin pito-ominaisuuksia olen viime vuosina nähnyt EVA-muovista (Etyylivinyyliasetaatti) valmistetuissa talvisaappaissa. Vibram (suojattu kauppanimi ymmärtääkseni) -nimisestä materiaalista valmistettuja kenkiä minulla ei ole vielä ollut, mutta niistä ainakin mainokset lupaavat paljon.

20170601_123621
Äärikarkea- sekä erityisen sileä jalkineen pohja. Kokoeroakin vähän löytyy!

Iskunvaimennus

Tämä on tietenkin tosi paljon tekemisissä edellisten kohtien kanssa, mutta ihan samasta asiasta ei kuitenkaan ole kyse. Paksumpi pohja joka tapauksessa vaimentaa enemmin kuin ohut. Se on täysin selvä asia ja jos vaimennusta paljon haluaa tai tarvitsee, niin paksupohjaisia kenkiä sitten täytyy katsella ja kokeilla. Mutta nykyään on käytössä vaikka minkälaisia materiaaleja, joilla tätä vaimennustakin voidaan kenkien pohjarakenteisiin aikaansaada. Löytyy ilmatyynyjä ja  ainakin mainosten mukaan löytyy jopa materiaaleja, jotka muuttavat ominaisuuksiaan liikkeen nopeuden mukaan, vaimentaen siis enemmän nopeita ja kovia iskuja.

Kuinka paljon noissa on todellista ja kuinka paljon markkinointia, en tiedä, mutta erinomaisia jalkineita kyllä on nykyään myynnissä aivan käsittämättömän laajat valikoimat! Jopa niin, että minäkin olen aina löytänyt itselleni sopivat, vaikka joskus aika pitkien etsiskelyjen jälkeen.

Jostain iskuista ja niiden vaimennuksista on varmasti kyse myös siinä alkuun merkilliseltä tuntuvassa omassa havainnossani, että omat jalkani vaativat jäykempiä ja enemmän vaimentavia kenkiä pitkiin maantiepatikoihin, kuin suinkaan luonnossa tai erämaissa kulkemiseen. Kun sitten ensimmäiseen pyhiinvaellukseeni valmistautuessani päädyin haasteitteni kanssa jutustelemaan peräti kokeneen ortopedin kanssa, asia selvisi minulle. Toivottavasti se selkenisi teille juuri yhtä vakuuttavasti ja kerralla alla olevísta häneltä vapaasti lainatuista lauseista. ”Kun kävelet luonnossa tai poluilla, on jokainen askel täysin erilainen, rasittaen hyvin vaihtelevasti suurta joukkoa jalkojen lihaksia ja nivelistöä. Kun kävelet tai juokset kovalla alustalla, joka ikinen askel on juuri samanlainen, tuottaen miljoona iskua peräkkäin koko ajan samoihin paikkoihin”. Voiko tuota enää paremmin ja tiiviimmin amatöörille selittää?!

20170601_150831
Jäykissä kengissä on tavallisesti paksut pohjat. Eikä paksuus aina selviä sivulinjasta.

Keveys

Aivan lähtökohtaisesti keveämmät jalkineet olisivat paremmat kuin raskaat jalkineet. Jos siis samat ominaisuudet ovat keveämmissä ja raskaammissa. Yksinkertaisesti koska kaikki paino rassaa kulkijaa, on se sitten selässä, vaatteina päällä, taikka jaloissa. Niinpä tätäkin asiaa voi katsella, jos haluaa. Ja vertailla jalkineiden painojakin toisiinsa nähden. Mutta minun mielestäni vasta toissijaisesti. Niin paljon tärkeämpää on se, ovatko kaikki muut ominaisuudet kohdillaan juuri sinulle ja niihin tarkoituksiin, joihin jalkineita valitset.

Näin siis silloin, kun ne jalkineet kulkevat koko ajan vain jaloissa. Mutta tämä asiaa korostuu kyllä aivan eri tavalla silloin, jos joistain syistä mukana kuljetetaankin kaksi paria jalkineita. Niitä syitä voi olla monia muitakin kuin vain taukokäyttö, muttei mennä niihin kaikkiin tässä.

Vedenpitävyys

Niinä kaukaisina aikoina tämä asia oli hiton yksinkertainen. Oli olemassa kumisaappaat, jotka pitivät vettä ja sitten kaikki muut jalkineet, jotka eivät pitäneet vettä. Toki jo silloinkin oli olemassa aineita, joilla nahka- ja muita kenkiä voitiin käsitellä niiden kosteuden sietämisen parantamiseksi, muttei kukaan väittänyt eikä uskonut niiden silti oikeasti vettä pitävän. Eivätkä ne pitäneetkään.

Mutta nykyään on toisin. Erilaisilla kalvomateriaaleilla saadaan vedenpitävyys aikaan niin vaatteissa kuin jalkineissakin. Sen lisäksi vielä hengittävyyttäkin, jota käsitellään seuraavassa kappaleessa.

Omat tosi pitkäaikaiset kokemukseni näistä nimenomaan jalkineissa ovat sellaiset, että kyllä tosiaan aivan täysin vettä pitäviäkin kenkiä on olemassa. Mutta niiden vedenpitävyys on kyllä aika rajallista kestoltaan, etenkin juuri jalkineissa. Niissä ilmeisimmin liike ja rasitukset käyvät kelmujen kimppuun niin, että joskus jo  muutamien satojen kilometrien jälkeen jotkut paikat eivät enää vettä pidä.

Minä olen palauttanut jo kaksi jalkineparia myyjälle sen jälkeen, kun niiden vedenpitävyys on hiipunut jopa alle kolmen sadan kilometrin käytön jälkeen. Niin, että esimerkiksi kostealla nurmella kävely kastelee kulkijan sukat muutaman minuutin päästä. Ei kai mikään takuu enää oikeasti koske varusteita, jotka ovat jo vähän aikaa käytössä olleet, mutta kyllä ovat nuo palautukset menneet viuhuen läpi kunnon selostusten kera. Ehkä asiaa on auttanut sekin, että kummassakin tapauksessa oli kyseessä muuan GoreTex -kelmu, jonka valmistaja varmaan vahtii mainettaan aika tarkkaan.

Vedenpitävyyttä siis kyllä ihan oikeastikin nykyään löytyy erilaisista jalkineista jopa allekirjoittaneen tiukkojen kriteerien mukaan, mutta sen kanssa kannattaa olla todella tarkkana, ennen jonnekin kunnon vaellukselle lähtemistä.

DSC06039
Kengän läpi kastunut sukka märän nurmikon läpi kävelyn jälkeen.

Hengittävyys

GoreTexistä se alkoi ja jo pitkään on ollut olemassa niin vaatteita kuin jalkineitakin, joita kutsutaan ihan oikeasti sekä vedenpitäviksi että hengittäviksi. Enkä minä yritä noita hienoja väitteitä kumota. Itsellänikin on ollut kelmuvaatteita aivan niistä alkuajoista lähtien ja toimineetkin ovat, ainakin jotenkin. Niistä enemmän joskus artikkelissa otsikolla ”Vaatteet vaatteet, on mun aatteet”.

Vaatteissa hengittävyys ja sen puutteet tulevat esiin todella vahvasti jotain voimakasta liikuntaa harrastaessa. Mutta jalkineissa tämä asia on ainakin minulla jäänyt paljon vaikeammin todettavaksi. Päinvastoin kuin vedenpitävyys, joka nimenomaan kengissä tulee esiin – tai läpi – niin että kirkuu. Enkä usko tämän haasteen nyt johtuvan siitäkään, ettenkö minäkin myös niin kutsuttua sukkamehua kehittäisi. Olen kyllä huomannut eron sukkavarustuksen kosteudessa hyvien vaelluskenkien ja kumisaappaiden välillä. Myös ehkä verraten johonkin nykyaikaisiin talvisaappaisiin. Mutta hengittävyyden erot esimerkiksi perinteisiin Canada Boots -tyyppisiin talvijalkineisiin ilman mitään kelmuja, jäävät kyllä ainakin minulla jo aivan arvailujen tasolle.

DSC05997
Vedenpitäviä kalvoja on monia.

DSC06001

 

Lämpimyys

Tämä asia on tietysti merkittävä vain talvikäytössä, tai ehkä vähän myös välikausilla. Silloin kengän tai saappaan täytyy eristää niin, että jalat pysyvät lämpiminä sekä kulkiessa, että varsinkin paikallaan ollessa, tauoilla taikka leirissä. Sukkastrategia vaikuttaa tähän asiaan hyvin paljon, mutta siitä puhutaan toisessa kohtaa.

Kenkiäkin on olemassa eri lämpötila-alueille ja myös ihan oikeasti talvikäyttöön. Silloin niissä on tyypillisesti sisällä kunnon vuori, mistä ikinä materiaalista. Kaikkein lämpimimmissä on irroitettavat vuorit, tai oikeasti sisäkengät. Mutta minä en tiedä sellaisia olevan varsinaisessa kenkäkategoriassa, vaan sitten mennään jo niin kutsuttuihin talvisaappaisiin. Jos talvijalkineet ovat tehty tarkenemiseen ihan oikeastikin kylmissä oloissa, silloin ne ovat myös käypäset vain aika viileissä olosuhteissa ylipäätään. Eli sellaiset eivät oikein käy yleisjalkineiksi, käytettäväksi esimerkiksi kesällä. Ovat liian kuumat ja hikoiluttavat jalkoja turhaan. Painavat myös.

20170601_123024
Kevyt vaelluskenkä ja äärikylmien olosuhteiden jalkine, nk. Canada Boot.

Pintamateriaali

Nahka on tietysti se perinteisin kenkien pinta- tai runkomateriaali, jonka käyttö näissä ympyröissä ulottuu  ainakin satojen vuosien taakse. Se on hyvin kestävä materiaali, joka on myös helppo pitää kunnossa perinteisin menetelmin. Eli kenkäplankilla. No, vaelluskenkiin on kyllä saatavana ihan omia vahojaan, mutta hyvin samanlaisia ne ovat kaikki koostumukseltaan kuin vanhat kenkäplankitkin. Mehiläisvaha taitaa nykyään olla suosituin perusaine noissa. Minä en mahda mitään sille, että katselen kaikkia kenkiä, tossuja tai saappaita sellaisin silmin, että nahkaiset vaikuttavat aina asteen pari paremmilta ja arvokkaammilta kuin muista materiaaleista tehdyt.

Ei tuolla minun vanhalla katsannollani kyllä ilmeisesti mitään todellisuuspohjaa enää kuitenkaan ole. Vaan aivan huippuhyviä, ehkä maailman parhaitakin kenkiä ja muita jalkineita valmistetaan nykyään ties mistä materiaaleista, joilla voi olla jopa nahkaakin parempia ominaisuuksia esimerkiksi kestävyyden kannalta. Ja niitäkin voi sekä pestä, että hoitaa sopivilla aineilla. Tyypillisesti ”kangaskenkien” hoito- ja kyllästysaineet ovat sumutettavia, kun nahkajalkineissa ne ovat levitettäviä vahoja.

DSC06026
Vähän hoitamaton nahkakenkä ja pääosin kangasmateriaalinen kenkä.

Iltti

Ehkei enää tuttu sana kaikille? Kyse on kuitenkin siitä ”läppäosasta”, joka on useimpien jalkineiden varren etuosassa. Sellaisen äärimmäisen tärkeä funktio on mahdollistaa ja helpottaa jalan laittamista sisään kenkään ja saada kenkä sen jälkeen kuitenkin napakasti kiinni nyöreillä. Iltin rakenteella ja materiaaleilla on aikamoisen suuri vaikutus siihen, miltä jalkine sitten jalassa tuntuu.  Koska juuri sen kautta säären alaosa kenkää taivuttaa, jalan kääntyessä askeleen myötä. Jos se ei tunnu hyvin mukavalta, sitten on odotettavissa kipeitä juttuja.

Iltin rakenne ja mukavuus ovat sitä tärkeämpiä asioita, mitä jäykemmistä ja pitempivartisista jalkineista on kyse. Koska sen suurempia voimia kohdistuu iltin kautta säären etuosaan kävellessä.

On myös hyvä huomata, että jalkineiden vedenpitävyys rajoittuu sen mukaan, kuinka alhaalla iltin reunat kiinnittyvät muuhun kenkään. Niille rajoille ei koskaan kannata kenkäänsä upottaa vetisiä paikkoja tarpoessaan, sillä muutoin on vettä kengässä hyvin nopsaan. Tai sitten kannattaa käyttää säärystimiä, joista puhutaan vähän lisää tämän artikkelisarjan seuraavassa osassa.

DSC06033
Yhden kauan palvelleen vaelluskengän iltti avattuna.

Istuvuus!

Huutomerkki on otsikon perässä todella tarkoituksella. Koska mikään muu asia ei kengissä tai muissakaan jalkineissa ole yhtä tärkeä. Minä en osaa tätä asiaa pureskella palasiksi, vaan joudun ainoastaan sanomaan, että kyse on varmaan hitsin monesta osasesta.

Yksi helppo on toki se, että koon pitää olla sopiva. Varpaille on syytä olla pikkuisen tilaa liikkua, ne eivät saa ottaa kiinni kengän etuosaan normaalisti seisoessa tai kävellessä. Eikä paljoa edes jyrkkään alamäkeen mennessä – jota voi jonkun verran simuloida työntämällä kenkää eteenpäin, pohja lattiaan painettuna.   Toisaalta muuten jalkojen pitää asettua kenkiin niin, etteivät ne liiku edes ja takaisin kävellessä. Tähän vaikuttaa paljon kengän muoto ja sitten myös nyöritys, joka käsitellään erikseen. Ja sukilla voi myös vaikuttaa paljon! Siitä enemmin artikkelisarjan kolmannessa osassa.

Se, kuinka jalat painuvat kävellessä eteenpäin ilttiä vasten vaikuttaa valtavasti kenkien tuntumaan – ja sitä myöten koko kävelyyn! Ei kuitenkaan aivan yksioikoisesti niinkään, että pehmeys ja tuntumattomuus ovat aina parasta, vaikka niin tosi helposti voi uskoa. Mutta taipuvatpa kengät sitten pehmeästi tai ovat jäykemmät, ehdottoman mukavasti iltin täytyy säärtä vasten painua. Muutoin loppuvat kävelyt lyhyeen.

Tämän pidemmälle ei meikäläinen pysty kenkien istuvuutta noin erilaisina parametreina analysoimaan. Vaan kyse lienee erittäin monitahoisesta kokonaisuudesta, jossa ovat mukana niin kenkien eri osien muodot, kuin jokaisen hiipparin aivan omanlaisensa jalat. Tästä vähän lisää otsikon ”Kenkien ostaminen” alla. Kokeilla vaan pitää!

Oman tuntuman mukaan kannattaa ja suorastaan täytyy jalkineitaan hankkia ja niistä kokemuksia kerätä oikeassa käytössä. Sellainen tietoinen asioiden seuraaminen ja ainakin korvien väliin talteen laittaminen kyllä kannattaa näissä jalkineasioissakin. Pidemmällä jänteellä sitten pikkuhiljaa oppii melko tarkalleen, mikä itsellä toimii missäkin.

Seuraavassa osassa käsitellään sitten tavallisimmat ulkoilussa ja retkeilyssä käytettävät JALKINETYYPIT.

–Kari

Advertisements

2 thoughts on “Jalankulun perusta 1(3)

  1. Kannattaa hakea kokemuksia myös näistä nykyisistä maastokengistä, joista valtaosa tarjotaan ainoastaan “vibram”-pohjalla – valitettavasti. Valitettavasti sen vuoksi, että vaikka ne ovatkin hyvin tukevia ja kestäviä, ne ovat myös harmillisen liukkaita meikäläisessä luonnossa. Syksyinen märkä juurakko on kuin laakereiden päällä kävelisi. Näin ainakin kun ne eivät enää ole aivan pakka-uusia. Kunnon kumipohjassa ei ole tätä ongelmaa edes loppuun käveltynä.

    Huomio on täysin omani ja sen vuoksi olisi kiva saada vertailupohjaa kokeneemmalta.

    Tykkää

    • Kiitos kommentista! Ja minä kun olen toistaiseksi vasta katsellut Vibram-pohjien kehumista vaikka missä mainoksissa. Ja vähän kateellisena odottanut, milloin saisin ostettua itselleni muuten sopivat jalkineet vielä tuollaisilla pohjilla. Joissa siis pitäisi olla erinomainen pito erityisesti liukkailla talvisilla pinnoilla. Suorastaan nastojen ynnä muiden syrjäyttäjänä niitä esitellään.

      Mutta tosiaan mitään omaa kokemusta noista ei itselläni ole, koska edelliset vaelluskenkäni viime talvena hankkiessani, ei niissä osunut Vibram-pohjia olemaan. Koska mitkään sellaiset eivät vaan minun koipiini ja kokemuksiini istuneet.

      Melkoisia liukkaus- ja/tai pitävyyseroja kyllä löytyy minunkin nykyisestä jalkinearsenaalistani. Niissä aivan hämmästyttävänä huippuna ovat ainoat ”muovisaappaani”, etyylivinyyliasetaatista (EVA) valmistettuina. Kokemukseni niistä olen joskus pakannut blogini artikkeliin otsikolla ”Kumisaappaat muovista, tämäkin vielä!”.

      Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s