Tiivistelmä: Tutkimusretki kahden Kirkkonummen Evitskogissa sijaitsevan järven ympärillä, jotka ovat aika erikoisia habitukseltaan, samoin kuin osana jännää vesistöjärjestelmää.
Retket 1.12.2016 ja 1.6.2017.
Kauan haikailtu kohde
Nuo järvet ja niiden ympäristöt ovat minulla olleet tutkittavien listalla jo mahdottoman monen vuoden ajan. Ovat listalle päätyneet siksikin, että niiden eteläpuolelta kulkevaa tietä numero 1130 (Lapinkylä-Virkkala) on tullut viiletettyä ihan oikeasti sadat kerrat koko sen yli kolmenkymmenen vuoden ajan, jonka olemme pääkaupunkiseudulla asuneet. Vanhempieni mökille Sammattiin olemme matkanneet. Ja takaisin. Erilaisilla tutkimusretkillä fillarin selässä olen myös noilla kulmilla kuljeskellut ehkä 15-20 kertaa, muun muassa Meikon alueen niitä reunoja nuuskimassa, Siuntion Kirkonkylän tienoilla, jne. Mutten ole siltikään noiden aika erikoisten järvien sielunelämää päätynyt tarkemmin tutkimaan.
Muuta kuin yhden kerran, osana upeaa kesäyön linturetkeä. Ja kartasta aika hiton monet kerrat. Huomaten niiden olevan osana melko merkillisessä etelärannikon vesistöjärjestelmässä. Muttei spoilata sitä asiaa ihan vielä tässä alussa.
Merkilliset nimet
Kaikki paikkojen nimet kiinnostavat ainakin meikäläistä erittäin paljon. Koska ne aina sisältävät jotain tietoja kyseisen paikan historiasta. Mutta mitä ne sisältävät, se onkin sitten usein haasteellinen juttu. Esimerkiksi Suomen peruskarttaan päätyneiden nimien taustoista ei ole ollenkaan helppoa löytää tietoa edes tänä nykyisenä internet-aikana. Onneksi juuri tässä kohdassa on sitten positiivinen poikkeus! Kirkkonummen järvien ja lampien nimistä on nimittäin tehty erittäin perusteellinen ja hyvä Pro Gradu –tutkielma, jota käytän tässä lähdeaineistona (Lähde 1).
Harmi kyllä näiden Lonoks-nimien historia ei ole mitenkään täysin selvää kauraa – niin kuin ei toki ole kovin monen muunkaan nimen tausta. Mutta heitän tähän kuitenkin tuon tutkimuksen todennäköisimmäksi nostaman ”Lahnus” –nimen, joka siis periytyisi lahna-sanasta. Joka taas tuntuisi kovin sopivalta noiden järvien nykyiseen olomuotoon. Vaikkakaan kukaan minun haastattelemistani lähiseutujen asukkaista ei ole lahnoista mitään puhunut. Mutta tämän syvemmälle nimien historiaan ei nyt vissiin parane tässä mennä.
Ensimmäinen retki
Ihan vaan sieltä listalta esiin bongaten, päätin lähteä lopultakin tutkailemaan Lonoksien rantoja. Kauniiksi ja aurinkoiseksi ennustettuna ja sellaiseksi aamupäivän aikana myös toteutuneena torstaipäivänä. Autolla ajoin onneton Nordic Lake Hostelin (entisen Aktiivi-instituutin) parkkipaikalle noin puolilta päivin – koska aivan kokonaisvaltainen polkupyöräretki ei nyt vaan olisi mahdollinen enää tämän vuodenajan valoisina tunteina. Varustautumisen jälkeen kävin läheisillä pelloilla sihtailemassa valokuvaperspektiivejä Stora Lonoks –järven erikoiseen, ruovikon valtaamaan habitukseen. Mutta ne sihdit olivat kovin huonoja, koska aurinko paistoi matalalta noin suoraan vastaan. Ja järvi oli vielä kokonaan jäätynytkin viime yön pikku pakkasen tuloksena, pieneksi pettymyksekseni.
Sittenpä polkemaan kartan mukaan järvien pohjoispuolella kulkevaa kärrytietä, joka on kartoissa nimeltään Opistotie. Heti alkuun tuli vastaan talon pihapiiri, joka oli huolellisesti sellaiseksi osoitettu myös kyltein. Ei toki mitään (useimmiten virattomia) kieltoja, mutta kun pihapiiri on kuitenkin juuri se, mitä niin kutsutut jokamiehen oikeudet eivät koske, niin moinen pisti olemaan tarkkana. Niinpä nähdessäni jonkun mieshenkilön kävelevän kasvihuoneilta ylös taloa kohti, pysähdyin kysymään, saisiko järviä tutkaileva turisti kenties jatkaa matkaansa eteenpäin. Ystävällisesti suhtautui hän minuun ja päädyimmekin siinä sitten jutustelemaan ainakin varttitunnin.
Hauki on kala!
Minulla oli muistissani yhden tosi kokeneen luonnon tuntijan kertomus hänen veneellä suorittamistaan joistain tutkimuksista Lonoks-järvillä aikoja sitten ja mieleeni oli jäänyt erityisesti seuraava. Siellä oli kuulemma haukia aivan mahdottomasti, kaiken kokoisia, suuriakin. Mutta niitä ei saanut sieltä millään pyydystettyä, koska mitkä tahansa pyyntivälineet vaan tarttuivat kiinni pohjat totaalisesti vallanneisiin vesikasveihin. Kysyessäni tältä paikallisasukkaalta järven kaloista, saman hänkin kertoi! Lisäten vielä, että vain tuulastamalla niitä sieltä ylös saa. Ja kertoi jostain huippuretkestään muistaakseni veljensä kanssa, jolloin olivat nostaneet järvestä aivan mahdottoman määrän haukia. Kolminumeroinen kilomäärä yhden ja viiden kilon välillä olevia vonkaleita! Nyt harmittaa, etten pysty lukua muistamaan, enkä laittanut sitä ylös.
Rantoja ja pihapiirejä
Kevyen pakkaslumen korputtama kärrytie oli maastopyörällä lystiä ajettavaa ja poikkesin muutamissa paikoissa katselemaan Stora Lonoksin rantoja. Lepikkoisia ja märkiä ne olivat. Järvimaisemat pelkästään puhdasta, syksyn kellastamaa kaislikkoa, jonka takaa ei järveä edes näkynyt niin matalalta katsellen. Kaunista sellainen kaislikko kyllä on.
Ennen Ekebackaa kärrytie johtaa toisen talon piha-alueen läpi. Siellä oli taas kieltotauluja ja ketjukin tien poikki viritettynä, joten lähdin kiertämään paikkaa metsiä myöten. Törmäten siellä kaikenlaisiin romuvarastoihin, sekä monenmoisiin kärryteihin ja polkuihin, joita pitkin oli alun pusikkoähellyksen jälkeen mukava jatkaa matkaa aivan ajaen. Yhtä pohjoiseen lähtevää ja kartassakin näkyvää kärrytietä läpi Storskogen –nimisen alueen, katselin vähän sillä silmällä, mutta nyt ei parantunut lähteä säntäilemään innostusten perässä, jotta päivän valoisat tunnit piisaisivat. Tuo alue täytyy tulla tutkimaan joskus ihan varta vasten, vaikka ensi kesäkaudella.
Lilla Lonoks ja Harvsån
Raiviontieltä poikkesin muutamassa paikassa katsomaan, josko osuisin sille rannalle, missä olimme vuoden 2014 yölaulajien retkellämme käyneet kaulushaikaraa kuuntelemassa, mutten sinne kyllä osunut, enkä jaksanut sen retken GPS-logia ruveta esiin kaivamaan.
Raiviontien alussa, ison tien (1130) vierellä pysähdyin vähän katselemaan Lilla Lonoksin (vaiko Lonoksen?) laskujokea nimeltään Harvsån. Runsaasti vettä siinä näkyi nyt virtaavan, mutta koska joen habitus vaikutti minusta vähän ankealta tähän vuodenaikaan jääriitteineen ja ruskeine penkkoineen, päätin tulla ottamaan valokuvia joskus keväällä ja/tai kesällä.
Bysån joki
Minun retkeni eteni sitten aika vilkkaan 1130-tien laitaa pitkin koilliseen, suolavedessä polkemista pikkuisen harmitellen. Mutta onneksi seuraava tutkimisen kohde oli taas lähellä. Tien alitse kulkeva, Stora Lonoksiin johtava Bysån –joki. Katselin sen runsasta virtausta ja etelän jokivarsille tyypillistä lehtomaista miljöötä, joka ei toki alkutalven lehdettömänä todellakaan kauneintansa näyttänyt, edes näin upean aurinkoisella säällä.
Melko lailla hämmästelin kuinka olemattoman pienen putken tien rakentajat ovat joskus joelle varanneet! Ehkä siitä sitten mahtuvat tulvavedetkin juuri menemään, mutten silti ole noin ahtaita röörejä nähnyt edes paljon pienempien purojen yli menevissä maanteissä.
Kävin myös katselemassa Storträsk –järven rannalla, mihin tässä pääsee mukavasti pellonreunaa pitkin. Voisi olla aika kiva paikka vaikka evästauolle, joskus kauniina kesäpäivänä. Jonkun pikkuruisen mökin tai muun rakennuksen perustuksen jäänteet näkyivät olevan jokitörmällä, pellon nurkassa, sekä selkeät jäljet myös sinne aikanaan johtaneesta tiestä.
Mutta tässä kohdassa on nyt hyvä kertoa tästä jännästä vesistöjärjestelmästä.
Suuren lenkin kautta mereen
Mereenhän kaikki joet, järvet, lammet ja suot lopulta laskevat. Ihan aina juuri sitä parasta taikka ainoaa reittiä, jonka maastojen muodot ja korkeuserot ovat niille mahdollistaneet. Usein ne reitit näyttävätkin aika loogisilta ihan ihmissilmällekin. Niin luonnossa kuin kartallakin katsellen. Mutta tämä vesistö näyttää aika metkalta. Järvien laskujoet suuntaavat mutkitellen pohjoiseen, eikä etelään, missä se rannikko sijaitsee!
Vedenjakajalla
Tämä hauskuus alkaa Meikon Dorgarnin itäpuolen jyrkänteiden alapuolella sijaitsevasta Mustjärvestä, joka on vedenjakajajärvi tasan 30 metrin pinnankorkeuksineen! Sinne laskevat Dorgarnin ylängön vedet aika laajalta alueelta ja siitä lähtee pieni laskujoki tai puronen sekä etelään, Korsobäcken-puron kautta Myllykylän jokeen, että pohjoiseen. On hauska huomata, miten vain noin 300 metriä Mustjärven itäpuolella, mutta 13 metriä alempana oleva Humaljärvi laskee kyllä vetensä hyvätapaisesti suoraan etelään Ingelsinjoen kautta, mutta tämä mustiainen sitten valtaosin aivan ”väärään” suuntaan. Koska etelään vievä reitti on yhä jatkuvan maannousun vuoksi pikkuhiljaa hiipunut jo lähes kuivaksi. Siitä lisää myöhemmin ilmestyvässä Kaksoisivirran maan tarinoiden osassa 2.1.
Yhä vaan pohjoiseen
Pohjoisen suunnalla vedet päätyvät seuraavaksi Kirkkonummen kolmanneksi suurimpaan järveen nimeltä Storträsk. Tai Bakträsk tai Nydalsviken. Tuon erikoisen mallisen, kuin Mitsubishin tähden muotoisen, järven kaikilla kolmella lahdella kun on oma nimi. Sen luoteisimmasta nurkasta sitten laskee Bysån-joki Stora Lonoks –järveen. Joka laskee vetensä lounaan suunnalla olevaan Lilla Lonoksiin. Jonka laskujoki Harvsån puolestaan tekee ensin pienen koukkauksen lounaaseen juuri tuossa Raiviontien liittymän kohdalla, suunnaten sen jälkeen kulkunsa noin suoraan pohjoiseen. Päätyen siellä, monen kilometrin päässä Karhujärveen. Sen pinta on vain kaksi metriä Mustjärven alkupistettä matalammalla, eli huiman paljon matkaa ja erilaisia vesistöjä saadaan noinkin pienellä korkeuserolla hoidettua!
Sitten vielä Karhujärven laskujoki Kanalaån lähtee tuon aika suuren järven pohjoispäästä. Eli peräti kymmenen kilometriä linnuntietä pohjoiseen mentiin, ennen kuin vedet pääsevät lopultakin suuntaamaan kulkunsa kohti merta, yhäkin läpi monien mutkien. Pikkalan lahteen sitten päätyvät, läpi Siuntionjoen, kahden järven, sekä Pikkalanjoen. Kerrassaan upea vesistökokonaisuus!
Suuri saari on löydetty!
Tuotahan voi myös niin hauskasti katsella, että oikeastaan koko Kirkkonummen läntisimmät osat, ja siinä sivussa myös naapurin Siuntion itäisimmät osat, ovat tavallaan purojen, jokien ja järvien rajaamassa saaressa! Tästä mielenkiintoisesta tulkinnasta minun on pakko antaa kreditit hyvälle lenkki- ja eräkaverilleni Malkukselle, jonka hoksottimet ovat muutenkin jonkun pykälän herkemmät ja nopsemmat, kuin meidän monien muiden. Juuri hänen kanssaan yhdessä teimme toisen tutkimusretken näihin maisemiin alkukesästä 2017.
Näset
Minun viimeinen tutkimusmatkakohteeni tällä reissulla oli Lövuddintie. Sitä polkiessani katselin maastokartasta, että vasemmallahan oli metsäinen kallioalue, jonka reunat laskivat suoraan Stora Lonoksiin paikoin oikein jyrkänteinä. Sinne oli tietysti aivan pakko mennä katsomaan. Ja sieltähän löytyikin tämän keikan ehdottomasti upeimmat paikat! Kallioita, joilta oli suorat näkymät noin parikymmentä metriä alempana olevan järven merkillisen täplikkäälle pinnalle. Vasta tuolta pääsi kunnolla näkemään, miten totaalisen kasvuston valtaama tämä vesiallas on! Nyt kun ympäristön vesitilanne on runsas, sitä voi ehkä järvenäkin katsella, joskin hyvin erikoisena sellaisena. Kuivempina vuodenaikoina se kyllä näyttäytyy jo enemmin suon kaltaisena. Mutta kaunista ja erikoista se oli katsella, herranjestas sentään!
Asioita yhä lisää oppineena kevätkesäisen tutkimusretken jälkeen voi myös kertoa, että keväällä ja alkukesästä Lonoksit näyttävätkin melko lailla tavallisilta järviltä. Toki hyvin ruovikkorantaisilta, mutta sisältäen paljon aivan avoimia vesialueita. Kaikki muuttuu sitten kesän edetessä syksyä kohti ja pohjan vesikasvien ylettyessä pintaan saakka.
Toinen kohtaaminen ja evästauko
Juuri siinä tuli pientä polkua pitkin vastaani rouva, jolle toivotin hyvää päivää – ja päädyimmekin sitten jäämään siihen juttelemaan hyväksi aikaa. Koska minä ryhdyin heti kyselemään kaikenlaista mieleeni tulevaa näistä järvistä ja ympäristöistä. Häneltä kuulin muun muassa miten juuri tämä järvi ja juuri alapuolellamme sijaitseva tulojoen suu on jo vuosikymmenet ollut joutsenten ykköspaikka, mistä viimeksi etelään lähdetään ja minne ensimmäiseksi keväällä tullaan, viimeistään jo pääsiäisen aikoihin. Pari pientä joutsenten ryhmää siellä sulissa paikoissa nytkin touhusi ja kuin kunniaa tehden, toinen seitsenpäinen ryhmä siitä sitten suoriutuikin matkalle etelään päin, kurvaten aivan matalalta ja läheltä editsemme! Komea näky, mistä en harmi kyllä kerennyt valokuvia ottaa.
Kanoottireiteistä myös kuulin, muun muassa sen, että aikanaan Bysån kulki tien alitse kunnollisempaa tunnelia pitkin, jonka läpi oli kuulemma menty kanooteilla ja kajakeilla monet kerrat. Onneton pikkuputki asennettiin sinne tien peruskorjauksen yhteydessä noin 15 vuotta sitten. Myös kuulin, että jokireittejä Lonokseilta Karhujärveen oli joskus koetettu raivata, mutta se oli vissiin osoittautunut luultua työläämmäksi projektiksi, joka oli sittemmin hiipunut unholaan. Aivan huikea reitti sellainen olisikin, laajennuksena nykyiseen hienoon melontareittiin Siuntion kirkolta mereen!
Kävin vielä katselemassa ja valokuvaamassa järvimaisemat myös länteen ja luoteeseen päin edempää kalliolta, palaten sitten vikkelästi takaisin tuohon ensimmäiseen paikkaan, mihin ilta-aurinko paistoi vielä niin täydellä terällään, kuin tähän aikaan vuodesta vain voi. Siinä pienen lohkareen päällä istuskellen nautin lopultakin eväsleivät ja kahvit repustani, niin makeilla fiiliksillä, ettei paremmista väliä!
Luonnoksiin kesää odottamaan
Noiden huippuhetkien jälkeen poljin vielä katsomaan Lövuddenintien päähän, talojen pihoihin, joista ympäri ja takaisin. Paluureittini kulki Evitskogin seuraintalon sekä metsätien kautta takaisin maanteille ja lähtöpaikkaani Nordic Lake Hostelin parkkipaikalle.
Kovasti tyytyväinen olin retken antiin sellaisena hienona joulukuun ensimmäisenä päivänä! Löysin paljon itselleni uusia paikkoja ja sain niiden katselemisen, paikallisten ihmisten kanssa juttelemisen, sekä taustojen kaivelemisen yhdistelmänä mielestäni jo kivan kuvan noista minua kauan kiehtoneista järvistä. Monta paikkaa laitoin ylös, mihin haluan vielä palata ottamaan niiden ansaitsemia hienompia valokuvia jonain kesäisempänä aikana. Vasta sen jälkeen tämä juttu ja paikkaesittely voi päästä muiden luettavaksi täältä luonnoskansiostani.
Otsikon aloittaman, kenties hieman vinon sanaleikkiympyrän melko lailla yhtä nerokkaasti tässä sulkien: Ensin luonnoksiin ja sitten vasta palataan Lonoksiin :-).
–Kari
Lähde 1. Kirkkonummen järvien ja lampien nimet. Pro gradu –tutkielma. Jaakko Raunamaa. Suomen kieli, Helsingin yliopisto, Marraskuu 2014.
Lähierä™ 
tsekkaa keskustelu Siuntion Asuminen tai evitskog fb sivuilla-
TykkääTykkää
[…] Silläkin tavoin hauska on tuo Mustjärvi, että se on vedenjakaja. Tämän kuvatun laskuojan lisäksi se laskee vesiään myös pohjoisen suuntaan, minne ne suurimmaksi osaksi nykyään virtaavatkin. Ja noiden vesien reitti Suomenlahteen onkin sitten peräti huima lenkki. Jos moinen sattuisi kiinnostamaan, sen tarina löytyy artikkelista ”Nimet vinoks, järvet Lonoks”. […]
TykkääTykkää
[…] Loppumatka Mustjärven pohjoispäähän taittui sitten oikein helpossa, hoidetun kuusimetsän maastossa, joka ei ehkä kyllä mitään luonnon kauneuskilpailuja voittaisi. Tai mistä sitä tietää, mitkä asiat kenenkin kauneusihanteisiin kolahtavat. Mustjärvi sijaitsee hauskasti vedenjakajalla, eli sen molemmista päistä lähtee laskujoki. Etelän puoleinen on tosin maan kohoamisen vuoksi nykyään ”toiminnassa” enää suurimpien tulvavesien aikoina. Tuosta hauskasta vesistöjärjestelmästä löytyy lisää tietoa artikkelista ”Nimet vinoks, järvet Lonoks”. […]
TykkääTykkää