Jalankulun perusta 2(3)

Kokemuksia retkeilyjalkineista – Jalkinetyypit

Tiivistelmä: Iso paketti kokemuksia sekä tietoa luonnossa ja ulkona liikkujan jalkineista. Tämä kolmiosaisen paketin toinen osa käsittelee erilaisia retkeilyjalkineiden tyyppejä.

Tätä ei kai sentään joka päivä näe? Nokialaiset ovat päätyneet puuhun!

 

Tämän artikkelin sisältö:

OSA 2 – JALKINETYYPIT

• Vaelluskengät
• Tossut
• Kumisaappaat
• Talvisaappaat
• Sandaalit
• Taukojalkineet
• Säärystimet

 

JALKINETYYPIT

Vaelluskengät

Hirmuisen iso kategoria – niinkuin kyllä jo joka ikinen jalkineiden ryhmä nykyään. Hyvän istuvuuden lisäksi tärkein aspekti minun ymmärrykseni mukaan on itselle ja omiin käyttötarkoituksiin sopivan ”järeysasteen” valinta. Halutaanko keveää askelta vai paksuja pohjia, korkeampia varsia  ja nilkan tukemista?

Minulle on nykyään valikoitunut vähän erilaiset kengät nimenomaan luonnossa taikka sitten kovilla alustoilla kulkemiseen, eli vaikka ”asfalttikävelyyn”. Minulla edelliset ovat vähän pehmeämmät ja jälkimmäiset taas kovempipohjaiset ja jäykemmät. Nämä preferenssit ovat siis vain muodostuneet minulle ja jaloilleni kokemusten myötä, eivätkä ne välttämättä ole samanlaisia kaikille muille!

Uusi järeänlainen vaelluskenkä ja loppusuoralla oleva vähän kevyempi.

 

Tossut

Rajanveto ”todellisten” vaelluskenkien ja monenlaisten ”tossujen” välillä on vielä häilyvämpää kuin se kuuluisa veteen piirretty viiva. Eli hyvin monenlaiset jalkineet, joita voisi vaikka tossuiksi kutsua, soveltuvat oivallisesti myös luontoretkeilyyn. Siellä järeämmässä päässä (korkein varsin ja tukevin pohjin) ne ovatkin vaelluskenkiä kenen tahansa puritaaninkin mielestä. Mutta myös keveämmillä tossuilla voi olla oikein mukava retkeillä poluilla ja vaikka niiden ulkopuolellakin. Joidenkin jalat arvostavat keveyttä ja joustavuutta paljon enemmän kuin toisten.

Toki keveiden jalkineiden kanssa kannattaa miettiä mihin kaikkialle ne soveltuvat. Esimerkiksi risukoissa ja varvikoissa hyvin matalat tai olemattomat varret altistavat nilkat kovasti vähintään naarmuille. Tarjoten myös punkeille oivat metsästysmaat. Samaten veden pitävyys ja kosteuden sieto on syytä pitää mielessä, jos voi päätyä kulkemaan märissä paikoissa edes satunnaisesti.

Kaksi hyvin päiväretkille ja miksei vaelluksillekin sopivaa tossua.

 

Kumisaappaat

Ikiklassikko. Toki myös nykyajan perusjalkine oikein märissä olosuhteissa tallailuun, joita perusarkikäyttöjä en tässä artikkelissa käsittele. Joka tapauksessa kumisaappaat ovat vaan niin hemmetin hyvät jalkineet luonnossa liikkumiseen kaikkein suttuisimmissa olosuhteissa, että ne ovat ainakin itselläni osa perusarsenaalia ja usein käytössä luontoretkillä syksyllä sekä varhain keväällä. Tässä esimerkin vuoksi yksi reipas kesäkäyttökokemus  heinäkuulta 2016.

Kumpparit olisivat meikäläisellä yhä käytössä monina talviaikoinakin, ellei niihin keleihin jopa vieläkin parempia jalkineita olisi tullut vastaan. Ja kuten yllä on tullut jo todistettua, oikeasti kunnon kumisaappailla pärjää likimain kaikissa keleissä, helteistä syksyihin, ehkä kireitä talvipakkasia lukuun ottamatta. Sukkastrategian ratkaistessa paljon tässäkin kohtaa.

Kumisaappaat kun eivät hengitä sitten pilkun vertaa, niiden sisässä jalat tietysti hikoavat joko vähän, kohtalaisesti tai paljon. Riippuen ulkolämpötilasta, tehosta, jolla matkoja taitetaan, sekä aika paljon myös henkilökohtaisista perspiraatiotaipumuksista. Sopivilla sukkakonfiguraatioilla (joihin palataan myöhemmin) moinen ei kyllä oikeasti ole haitannut yhtään, ainakaan allekirjoittanutta. Leireissä kuivattavien sukkien mahdollisista haittavaikutuksista täytyy kysellä muilta :-).

Ikiaidot suomalaiset nokialaiset ja lyhytvartiset talviversiot.

 

Talvisaappaat

Tähän kategoriaan laitoin alkujaan oikeastaan vain niinkutsutut Canada Bootsit, eli sellaiset talvisaappaat, joiden teräosa on kumia tai muuta vedenpitävää materiaalia ja varsiosa nahkaa tai muuta ainakin kohtalaisesti ”hengittävää” materiaalia. Sisäkengät ovat irrotettavat, usein huoparakenteiset. Tämä lienee ikiaikainen talvisaappaan rakenne ilmeisesti jostain Kanadan mailta, joka tosiaankin on huikean hyvä ja monikäyttöinen talvijalkine. Minä olen sellaisia käyttänyt yli 25 vuotta hyvin monenlaisissa talviulkoiluissa, jääsukellusten valmisteluista, laavu- ja kotakeikkojen kautta lumikenkäretkiin, sekä talvivaelluksiin. Sellaisista en varmasti ikinä luovu ja uudet hankin juuri talven 2016 jälkeen, jolloin ihka ensimmäisten bootsieni käyttöaika kului loppuun.

Silti tällekin rintamalle on tullut uutta tarjontaa, joka pääsi suorastaan yllättämään meikäläisen joskus talvikaudella 2014/2015. Avaamatta tässä sen enempää kokemuksiani tuollaisista ”muovisaappaista”, tarjoan linkin niistä kirjoittamaani artikkeliin, jota on luettu todella paljon.

Järeä Canada Boot -talvikenkä ja valtava EVA-saapas! Samalle jalan koolle molemmat.

 

Sandaalit

Perusjalkineet etelän hiekka-aavikoilla, tottakai. Mutta hyvät mahdottoman moneen muuhunkin käyttöön. Oikeastaan milloin ja missä tahansa, missä ei jalkoja tarvitse suojata kylmyydeltä taikka muilta uhkilta, kuten vaikka risukoilta tai hakkuuaukioilta. Sandaaleita on tosi pitkään ollut saatavina myös oikein vaellusversioina, joissa löytyy niin pohjan tukevuutta ja vaimennusta, kuin jalan istuvuutta säädettävin hihnoin. Eivät ole kovin paljoa tapetilla täällä meidän leveyspiireillämme, vaikka aivan hyvin voisivat ja ansaitsisivat. Koska kohtalaisen lämpimiä kesäaikoja kuitenkin meilläkin päin aikalailla piisaa. Ja hyvät vaellussandaalit voivat olla aivan huippumukavat jalkineet vaikka millaisilla taipaleilla. Jopa rinkka selässäkin. Niiden etuina on tietenkin kevyt paino ja jalkojen mainio tuulettuvuus, sukkien kanssa tai ilman.

Jälkimmäisten syiden vuoksi sandaalit ovatkin kohtalaisen yleiset kakkosjalkineet erilaisten vaeltajien keskuudessa. Niistä vähän lisää kohdassa ”Taukojalkineet”.

Todella pitkään palvellut vaellussandaali ja uudempi, vähän kevytrakenteisempi.

 

Taukojalkineet

Kaikenlaisilla pidemmillä matkoilla on kulkijalla parasta olla mukanaan toisetkin jalkineet, niiden lisäksi, joilla matkat taitetaan. Jotta niille jalkaparoille, joiden varassa koko retki kuitenkin on, annetaan mahdollisimman hyvät olot levätä ja palautua leireissä. Samaten myös ne pääjalkineet saavat vähän enemmän aikaa ”hengitellä”.

Sopivimmat taukojalkineet ovat erilaiset ainakin eri olosuhteissa. Kesäoloissa erilaisia sandaaleja käytetään paljon, mutta talvella ne eivät jostain syystä ole niin suosittuja. Vaan talvioloissa taukokenkienkin täytyy tietenkin olla lämpimät. Parhaimmiten jopa enemmin kuin itse pääjalkineiden. Niinpä talviretkien taukosaappaat ovat aika haasteellinen valintakysymys, sillä lämpimät jalkineet tahtovat olla myös suuria ja painaviakin. Itse satuin parisen vuotta sitten löytämään jostain halpamyymälästä sellaiset varsin kevyet, puolikorkeat, teddyvuorilliset kengät, jotka ovat osoittautuneet minulle parhaiksi tähän asti. Nimenomaan niiden yhdistelmä lämpimyyden, koon ja painon suhteen. Sukka-asiaan on taas pakko viitata, sillä niiden kanssa voi tätäkin puolta hoitaa varsin ”kokonaistaloudellisesti”.

Retken kohteesta ja olosuhteista riippuen kakkosjalkineet voivat olla hyvät myös muuhun käyttöön leireilyn lisäksi. Jos ne ovat esimerkiksi tukevanlaiset vaellussandaalit, niiden kanssa voi olla mukava silpaista joku iltalenkki katselemaan maisemia lähimmän tunturin huipulta. Samaten vaikka peräti kävellä joitain osuuksia itse taipaleista, varsinkin jos kelit ryhtyvät oikein suosimaan lämpimyydellään ja auringonpaisteellaan. Ne isommat monot täytyy sitten tietysti sitoa jonnekin pakaasin päälle, tai laittaa roikkumaan jostain hakasesta.

Jokien ylityksissä monet haluavat jotain suojaa jaloilleen liukkailla ja usein hyytävän kylmillä lohkarepohjilla. Ainakin silloin, kun joudutaan ihan oikeasti kahlaamaan niinkin syvissä kohdissa ja sen verran pitkään, ettei vaelluskenkien ja säärystimien yhdistelmäkään pysty pitämään vettä ulkona. Sukkia monet vain tuohon tarkoitukseen käyttävät, vaikkeivät ne oikeasti suojaa juuri mitään. Mutta antavatpahan kuitenkin vähemmän ilkeän tunteen. Joka usein riittää haasteesta suoriutumiseen. Myös erilaisia neopreenisukkia tai tossuja näkee joskus käytettävän. Joku vannoo Crocsien nimeen, jne.

Kaikenlaisten tuollaisten kanssa minäkin arpoelin ikiajat, ennen kuin joskus kuusi vuotta sitten juttelin kokeneen norjalaisen vaeltajaryhmän kanssa. Heillä oli kaikilla sellaiset hyvin napakasti jalkaan istuvat ja remmeillä kiristettävät sandaalit, valmistettuina vettä imemättömistä materiaaleista. Sanoivat sellaisten olevan tasan parhaat jokien ylitysten välineet. Ja siellä Norjan vuoristoissa niitä jokien ylityksiä tosiaan piisaa! Helppoja, vaikeita ja vielä vaikeampia. Sellaiset minä sitten etsin ja löysin itsellenikin jonkun suomalaisen myyjän valikoimista, enkä ole muihin suuntiin sen jälkeen katsellutkaan. Muuta kuin hymy suupielissä toisten virityksiä ylityksissä. Samaiset sandaalit toimivat sitten mainiosti myös tauko- ja vapaa-ajan jalkineina kohtuulämpiminä vuodenaikoina.

Yhdistetty tauko- ja ylityssandaali, sekä talvikäytön taukokenkä.

 

Säärystimet

Eiväthän ole tietysti jalkineita nämä, vaan jonkinlaisia niihin ja koko pukeutumiseen liittyviä lisävarusteita. Mutta kun ne jalkojen alaosiin ja suorastaan kenkiinkin liittyvät ja ovat myös melkoisen hyvät vermeet, käsittelen ne tässä sarjan kohdassa jalkinetyypit. Saattaa olla myös, etteivät säärystimet ole mahdottoman laajasti tunnetutkaan varusteet nykyään?

Säärystin on siis sellainen ”vaatekappale”, joka kietaistaan jalan alaosan ympäri niin, että sen alle jää sekä housun puntin alaosa, että kengän yläosa. Niin saadaan aikaan erinomainen suojaus ainakin neljää asiaa vastaan.

• Risuja ja roskia.
• Lunta.
• Kosteutta ja vettä.
• Kaikenmaailman ötököitä, punkit etunenässä.

Käytännöllisyyden nimissä nykyaikaiset säärystimet eivät ole enää mitään jalkoihin pujotettavia pusseja, vaan ne avataan ja suljetaan vetoketjuilla tai tarranauhoilla, joskus sekä että.

Useimmissa säärystimissä on myös mekanismeja, joilla ne saadaan pysymään paikallaan ja estämään alareunan ylös nousemista.  Usein siihen käytetään kengän pohjan alta kulkevia lenkkejä, jotka on tehty hyvin vahvasta ja huonosti kuluvasta materiaalista. Taikka erilaisia koukkuja, joilla säärystimen alareuna voidaan kiinnittää esimerkiksi jalkineiden nyöreihin.

Parhaimmillaan housujen, säärystimien ja kenkien yhdistelmä saadaan toimimaan niin, että niiden kanssa voidaan suorittaa jopa jokien ylityksiä aivan tyystin jalkojen kastumatta. Toki silloin koetetaan parhaan mukaan välttää syviä paikkoja, samoin kuin seisoskelua siellä vedessä. Sillä aivan absoluuttisen tiiviiksihän nimenomaan kengän ja säärystimen liitosta ei voi saada.

Tosin esimerkiksi kumisaappaan, säärystimen ja kalvohousujen yhdistelmän saa kyllä niin tiiviiksi, että jopa useampi jäihin putoaminen pahimmillaan munaskuita myöten säilytti miehen rutikuivana! Sellaisesta  touhusta voi halutessaan lukea tarinoita esimerkiksi täältä.

Säärystinkuvion erinomaisena etuna vaikkapa kumi- tai talvisaappaisiin ovat sitten keveys ja monipuolisuus. Säärystimet päälläkin se kombinaatio esimerkiksi hengittää paljon paremmin, kuin pitkät saappaat, etenkin jos säärystimet, kuten housutkin, ovat valmistetut hengittävistä materiaaleista. Nykyään valtaosin erilaisista hengittävän, mutta vedenpitävän kalvon sisältämistä kankaista. Lisäksi tietenkin säärystimet on helppo pitää repussa jemmassa ja ottaa käyttöön vain silloin, kun niitä tarvitaan.

Toinen kelmuhousun puntti paketoitu säärystimellä, toinen vielä ilman.

 

Artikkelisarjan seuraavassa osassa käsitellään retkijalkineiden HANKINTA JA SÄÄTÄMINEN.

–Kari