Kaksoisvirran maa, osa 2.1

Meikon vedet

Tiivistelmä: Toisen osan jatkokappale pieneen artikkelisarjaan, jossa esitellään Kirkkonummen ydinalueiden läpi virtaavat joet. Meikon erämaa-alueilta tulee merkittävä osa Kvarnbyån vesistä.

Yksi villien vesien yhtymäkohta.

 

Meikon alueilta vettä virtaa Myllykylänjokeen pääosin kahdelta suunnalta, kahta puroa pitkin, jotka yhtyvät ennen päätymistään Kvarnbyån uomaan. Ne ovat nimiltään Korsobäcken ja Vaipobäcken. Tämä on niiden tarina.

 

Vaipobäcken

Kuvattujen alueiden merkinnät peruskartalla. Ote palvelusta Retkikartta.fi.

Vaipo (1)

Vaipobäcken saa alkunsa aika lähellä olevasta Vaipon järvestä, kuten nimestäkin voisi olettaa. Ja vaikkei valuma-alueita näissä artikkeleissa varsinaisesti käsitellä, voi 38,3 metrin korkeudella merenpinnasta sijaitsevan Vaipon osalta kuitenkin sanoa, että se koostuu pääosin Slättmossenin avosoista reuna-alueineen. Ja ne suot ovat kyllä melkoisen muhkeat. Jos Ingelsinjoen lähtöalueet Humaljärvessä olivat upeat, vähintään sama täytyy ehdottomasti sanoa Vaipon järvestä erämaisen kauniine rantoineen! Ja yhdet hienoimmista paikoista ovat juuri järven koilliskulman kalliot, joiden vierestä järven laskujoki, Vaipobäcken lähtee.

Virtauksen estäjänä toimiva kivikkosilta Vaipobäckenin alussa.

Korpimailla (2)

Laskujoen alkua on ilmiselvästi joskus muuteltu ja nykyisen uoman alkupäätä on oikaistu, räjäyttämällä kalliokynnyksiä joissain kohdin. Vanhakin uoma on kuivuneena vielä havaittavissa niillä kulmin. Heti noiden alkumetrien jälkeen puro lähteekin sitten putoamaan melko vauhdikkaasti alaspäin, sukeltaen aikamoiseen ikimetsäiseen korpilaaksoon! Koska se on jo pitkään saanut olla luonnontilassa, on siellä hyvin paljon kaatuneita puita, jotka tekevät kulkemisesta paikka paikoin vähän haasteellista. Mutta on se myös yksi upeimpia korpimaita, mitä lähiseuduilta löytyy! Sellainen ikimetsäinen ja paikoin soistunut purolaakso, joita ei turhan paljon ole koko Etelä-Suomessakaan enää olemassa. Sellainen, missä tuntee olevansa todella intensiivisesti sisällä metsässä ja luonnossa. Korpimetsän ja ympäröivien kallioiden suojasta johtuen hiljaisuuskin on siellä melko syvää, vaikkei kaukana ollakaan esimerkiksi Kuninkaantiestä, eikä edes raskaan liikenteen viisykkösestä.

Oikeaa villiä erämaata niin lähellä meitä!

Timmermossen (3)

Vain noin 700 metrin matkan Vaipobäcken virtailee vajaan puolen kilometrin päässä ja noin 13 metriä alempana olevalle Timmermossen -suolle. Se on kahden kallioalueen väliin jäävä kapea, mutta pohjois-etelä-suunnassa pitkä suo, joka nykyään kasvaa pientä männikköä. Suo on joskus ojitettu, mutta ojat on myöhemmin täytetty, pyrkimyksenä suon ennallistaminen, kuten muutamissa muissakin paikoissa Meikon alueella. Suo on kuitenkin erittäin kaunis, jollei vanhojen, jo sammaleen haltuun ottamien ojanjäänteiden anna häiritä. Aika vetinenkin se on monina vuodenaikoina, etenkin reunoiltaan. Vaipobäcken jatkaa matkaansa pohjoiseen suon pohjoisosassa, saaden lisää vettä suosta. Puron uoma on kuitenkin menneiden ojitusten jäljiltä jäänyt viivasuoraksi suo-ojaksi ja sellaisia pitkin Vaipon vedet kulkevat pienen pellon reunat kiertäen Myllykyläntien varteen, missä yhtyvät Korsobäcken -puroon.

Timmermossenin dramatiikkaa yhtenä myöhäissyksyn päivänä.

 

Samaan uomaan (4)

Voimansa yhdistäneet purot virtaavat sitten rehevässä lehtipuumetsikössä, Myllykyläntien eteläpuolella, kunnes uoma kääntyy, alittaen tien. Sillan kohdalla voi kuka tahansa helposti pysähtyä hetkeksi katselemaan Meikon vesiä, jotka siinä kulkevat aika syvässä ja komeassa uomassa kahden mäen välistä pohjoiseen, pellon reunaan. Siinä mäkien välisessä kapeikossa joki virtaa aivan useiden talojen pihapiirien läpi, eikä sinne ole oikein asiaa mennä lähempää ihastelemaan.

Loppumatka menee pellon reunaan kaivettua ojaa pitkin Ingelsinjokeen, joka varmaankin juuri siinä kohdassa muuttuu Myllykylänjoeksi, eli Kvarnbyåksi. Jollei tuo nimi periydy jo edellisestä purojen yhteen menemisestä. Harmi kun ei osaa ottaa selvää asiasta.

Meikon vedet virtaavat melkein viidakkomaisemissa Myllylyäntien ali.

Korsobäcken

 

Kuvattujen alueiden merkinnät peruskartalla. Ote palvelusta Retkikartta.fi.

Alkulähteet (5)

Korsobäcken saakin sitten alkunsa kauempaa, tekisi mieli suorastaan sanoa juhlallisesti että ”Meikon laajojen erämaa-alueiden melkein tuntemattomilta äärireunoilta”. Oikeasti sen kauimmainen syöttö näyttää tulevan Siuntion puolella, Meikon alueen läntisimmillä reunoilla olevalta Degermossen -suolta ja sen valuma-alueilta. Degermossen itsessään on ehkä rumimmaksi ojituksella raiskattu suo, jonka minä olen tähän mennessä eläissäni nähnyt. En jaksa asiaa enempää avata, tutkimassa sielläkin voi kuka vaan käydä. Trehörningen -lammen pieni laskuoja tuo myös oman kontribuutionsa peliin vielä Siuntion puolella.

Kesänkaunis näkymä Degermossenille metsäautotieltä, puron alkulähteillä.

Pieni, villi erämaa (6)

Oikeastaan metrilleen Siuntion ja Kirkkonummen rajalla yksi suora suo-oja sitten muuttuukin mutkittelevaksi puroksi, joka liruaa ensin läpi pusikoiden, sukeltaen sitten nopeasti mäkien väliseen kapeikkoon. Siellä se virtaa paikoin yllättävänkin syvässä ja jyrkkäreunaisessa, luonnon muovaamassa  uomassaan, jylhän korpimetsän suojissa. Perin kauniita ja erämaisen tunnelman paikkoja ovat nuo, ainakin minun mielestäni! Omaa kiehtovuuttaan asiaan tuo vielä sekin, että puro juuri noilla kohdin pusertaa tiensä eteläpuolella olevan kallion ja pohjoispuolen suuren hiekkarinteen välistä. Hiekkakenttiähän ei Meikon alueilla kovin monia olekaan. Lyhyen kapeikkoalueen jälkeen puron meno tasaantuu vähän leveämmän ja soistuneen laakson pohjalle, joka vie vedet loivasti Talimossenin suolle. Näille kulmille pääsee oikein helposti luonnon ihmeitä ihastelemaan Meikon läpi tuovalta metsätieltä tai polulta, joka Siuntion puolella vaihtuu hyväkuntoiseksi metsäautotieksi.

Korsobäckenin villejä alkutaipaleita Meikon länsiosissa.

Talimossen (7)

Kuten Meikon alueen lounaisnurkalla oleva Timmermossenkin, myös Talimossen on kallioalueiden väliin jäävä kapea ja pitkä suo, jonka pituus on peräti noin puolitoista kilometriä luode-kaakko -suunnassa. Kuten peruskartasta hyvin näkyy, sekin on perinjuurin ojitettu joskus Suomen 60- ja 70-lukujen ”metsänparannusvimmassa”, mutta nämä ojitukset on restauroitu myöhemmin. Vaikka ojitusten jäljet toki yhäkin selvästi näkyvät niin maastossa, kuin varsinkin ilmasta käsin, on suo silti maisemiltaan erittäin kaunis! Suureksi osaksi kevyen männikön kattama ja molemmilla puolilla nousevat muhkeat kalliot korkeuksiin, paikka paikoin suoranaisten jyrkänteiden ryydittäminä. Korsobäcken virtaa suon halki lähellä sen koillista reunaa, ainakin valtaosin ojituksen aikaan kaivetussa, suorassa uomassaan.

Yksi näkymä Talimossen-suolla.

Aivan suon ääripohjoisesta kulmasta tuo puro melko laajojen Dorgarnin ylängön luoteisosien vesiä mukaan talkoisiin. Siitä ja muista sellaisista joskus paljon lisää toisessa vuosikausia rakenteilla olleessa artikkelissa ”Dorgarnin purot ja putoukset”. Mutta tällainen erikoisuus on vielä pakko mainita. Talimossen suon pinta on peräti noin 7 metriä alempana, kuin hyvin lähellä etelän puolella, mutta onneksi muhkean ”vuorijonon” takana oleva Meikon järven! Se kertoo tietenkin enemmänkin siitä, miten ylhäällä Meikon järven allas on, mutta aika jännän tuntuinen on tuo kuvio, ainakin kulkiessa suolla ja miettiessä vain 200 metrin päässä – ja melkein kuusi metriä pään yläpuolella – olevaa järven pintaa!

Hölmönä ajatusleikkinä voi myös tuumata, että jos tuon kalliojonon matalimman laakson läpi kaivettaisiin kunnon oja, tai porattaisiin putki läpi kallioiden, jäisi Meikonjärven altaaseen jäljelle  vain kaksi hyvin matalaa pientä lampea! Koska aivan valtaosalla järven pinta-alasta (noin 90%) sen syvyys on alle seitsemän metriä. Vain ison selän ja Pikku Meikoksi kutsutun lahden keskellä on hiukan syvemmät alueet.

Kuvattujen alueiden merkinnät peruskartalla. Ote palvelusta Retkikartta.fi.

Kuusikkotaipaleet (8)

Samainen ”rotkolaakso”, missä Talimossen sijaitsee, jatkuu vielä toisen mokoman kaakon suuntaan ja sitä pitkin Korsobäcken tietenkin myös etenee. Tietämättä millainen laakson alkuperäinen habitus on joskus ollut, tämä osa on puolestaan joskus istutettu kuusimetsäksi. Ei vissiin aivan sellaiseksi karmeimman kaltaiseksi, missä samanlaiset puut ovat suorissa riveissä ja liian lähellä toisiaan, muttei tämäkään aivan viehkoimpia luonnon maisemia edusta. Puro virtaa näidenkin synkkien kuusikoiden läpi suoraa, kaivettua uomaa myöten. Jos siellä kuljeskelee ja tarkkaan katselee, pystyy joissain paikoissa yhä havaitsemaan myös jälkiä alkuperäisestä, mutkittelevasta joen uomasta. Samaten siellä on myös jälkiä Porkkalan vuokra-aikaisista juoksuhaudoista. Taas yksi sellainen paikka, joka pistää kauhiasti miettimään, mitä virkaa noilla varustuksilla lieneekään ikinä ollut? Edes teoriassa. Tällä taipaleella puroon tuo oman lisänsä myös ylhäältä Korsolammesta tuleva Korsolammsbäcken.

Kaivettu uoma, mutta on sekin jo aikalailla luonnon haltuun ottama.

Myllykylä (9)

Vedenottamon takaa Korsobäcken hurauttaa vielä yhden istutusmetsikön läpi Myllykylän asutuksen pariin ja Kylänraitin alitettuaan pääsee taas vaihteeksi kulkemaan jopa alkuperäisessä uomassaan, lirutellessaan vesiään ohi talojen pihapiirien. Mutta Myllykylän peltoaukean läpi mennään jo taas nöyrästi kaivettua ojaa myöten.

Meikon järvi (10)

Jo aiemmin mainitun, Kirkkonummen helmeksikin kutsutun Meikonjärven laskujoki sijaitsee Pikku Meikon lahden aivan pohjoisimmassa nurkkauksessa. Sieltä tuo puro laskeutuu nopeasti syvään, kallioalueiden väliseen rotkolaaksoon, jota pitkin myös jotkut Meikon alueen pääpolkureiteistä kulkevat. Kyseisen puron yli on aina kulkenut Pikku Meikon kalliorannoille kulkeva iso polku ja nykyään siinä on peräti komeista, tuppeen sahatuista lankuista tehty silta. Runsaampien vesien aikaan tuossa paikassa on hieno katsella ja kuunnella kirkkaan puron lorisemista läpi jyrkän, kivikkoisen uoman.

Meikon laskujokea rotkolaaksossa, Pikku-Meikon polun sillankorvalla.

Usein vesimäärä on kuitenkin hyvin vaatimaton, koska Meikon järvestä otetaan raakavettä Kirkkonummen vesijohtoverkkoon, eikä järven pinta nykyään kovin usein pääse nousemaan niin korkealle, että liruakaan riittäisi järven laskujokeen. Mutta onneksi tuon rotkolaakson pieni päätyalue kerää soistuneelle pohjalleen useimmiten sen verran vesiä, että puro sentään hengissä säilyy.

Hieno pieni korpimaa (11)

Rotkolaakso ja sen pohjalla kulkeva puro laskevat polun ja sillan jälkeen yhä alaspäin noin kaakon suuntaan ja siellä, aivan lähellä noita koko Meikon alueen ”vilkkaimmin liikennöityjä seutuja”, laakso on itse asiassa melkoisen hieno erämaatasku! Jylhää rotkon pohjan ikimetsää, jonka läpi pieni puro lirisee alkuperäisessä uomassaan. Sietää poiketa katsomassa joskus!

Puron luontaista kulkua läpi pienen korpimaan.

Sitten tuo puro virtaa läpi talojen pihapiirien, Myllykyläntien pellon eteläreunaan ja senkin vedet yhtyvät pellon keskelle suoraksi ojaksi kaivettuun Korsobäckenin uomaan.

Yhtymäkohtia (12)

Myllykylän peltoaukeaa noin vain ohi mennessä katsellessaan, se ei perin kummalliselta vaikuta, eikä siinä varsinkaan osaa havaita mitään ”vesistöjärjestelmiä”. Kuitenkin juuri niillä näppylöillä sijaitsee alue, missä monelta suunnalta tulevat vedet kokoavat voimansa Korsobäckenin uomaan. Juuri edellä kuvattu Meikonjärven laskujoki yhtyy siihen Myllyharjuntien kohdalla.

Tässä yhtyvät Vaipon ja Korsobäckenin vedet.

Keskelle peltoa tulee pohjoisen suunnalta myös pieni ojapahanen. Sen yli Myllykyläntie kulkee, ilman että varmaan kukaan moista edes huomaa. Eikä mokomissa pelto-ojissa sinällään mitään huomaamista olekaan. Mutta juuri tämä ojanen on kuitenkin perin mielenkiintoinen seuraavista syistä.

Se tuo vettä vajaan kilometrin pohjoisempana sijaitsevasta Mustjärvestä, joka jo aivan sinälläänkin olisi vaikka oman tarinansa väärti! Koska se sijaitsee melko uskomattoman hienossa paikassa Dorgarnin laajan kallioylängön itäreunan  kalliojyrkänteiden juurella. Ja sen toisella puolen nousee korkeuksiin vielä Urbysbergetin huippu, jonka laelta aukeaa näkymiä aina Espooseen ja Helsinkiin saakka! Urbysbergetistä löytyy oma artikkeli tästä blogista nimellä ”Muinaiskylän vuori”.  Järveen laskee myös yksi Meikon alueiden upeimmista puroista, jne, jne.

Yksi jokien/purojen/ojien yhtymäkohta Myllykylän peltojen keskellä, kevään loisteessa.

Entinen mylly ja melkein entinen laskujoki (13)

Näiden jokijärjestelmien kannalta huiman mielenkiintoista on se, että vanhojen dokumenttien ja karttojen mukaan juuri tämän, nykyään jo likimain pois kuivuneen puron varrella on aiemmin sijainnut vesimylly, josta itse Myllykylä on nimensä saanut! (Lähde 1). Perustuksia ja muita jäänteitä siitä on yhä vieläkin nähtävissä laakson lehtometsän keskellä. Vaikka olen itse pitkään hankkinut tietoa vesistöjen muuttumisesta ja maannousun, sekä ihmisen toimien vaikutuksista niihin, en siltikään tahdo pystyä ymmärtämään, miten tuossa on voinut niin paljon enemmän vettä virrata vielä joskus 1800-luvun lopulla!

Tämä Mustjärven eteläinen laskuoja näkyy vehmaana jokilaaksona satelliittikuvissa ja on se hyvin havaittavissa yhä maastossakin, vaikka uoma on nykyään suurimmat osat aikoja vain sammalikkoa. Mutta joskus oikein runsaan veden aikoina siinä vissiin vieläkin oikein vettä virtailee. Ja siinä hiukan auttaa myös Dorgarnin ylängön reunan pienen Kotolammen laskupuro, joka liruttelee alas jyrkkää rinnettä juuri siinä kohdassa, missä mylly aikanaan sijaitsi. Puron jyrkissä kohdissa on vielä jotain pieniä teräksen ja betonin jämiä, luultavimmin myllyn jäämistöinä nekin.

Mustjärven eteläisen laskujoen uomaa nykyään.

Vedenjakajajärvi (14)

Silläkin tavoin hauska on tuo Mustjärvi, että se on vedenjakaja. Tämän kuvatun laskuojan lisäksi se laskee vesiään myös pohjoisen suuntaan, minne ne suurimmaksi osaksi nykyään virtaavatkin. Ja noiden vesien reitti Suomenlahteen onkin sitten peräti huima lenkki. Jos moinen sattuisi kiinnostamaan, sen tarina löytyy artikkelista ”Nimet vinoks, järvet Lonoks”.

Vain pikkuisen tämän Myllykylän pellon kaakkoispuolella lyödäänkin hynttyyt yhteen etelän suunnalta, Timmermossenin läpi virtaavan Vaipobäckenin kanssa ja loppu onkin sitten historiaa. Koska se on käsitelty tämän artikkelin alussa, Vaipobäcken –osiossa.

–Kari

Lähde 1: Henrik Lindeberg, Sigurd’s saga. Käsin piirretty kartta alueesta.

 

Artikkelisarjan tavan mukaan loppuun vielä kavalkadi valokuvia tämän jokijärjestelmän monilta hienoilta paikoilta.

 

Melkein havaitsematon puron alku Mustjärven eteläpäädyssä.

 

Näin kauniisti lähtee Korsobäcken etenemään Degermossenin reunalta.

 

Kirkkaita ovat soilta tulevat purojen vedet.

 

Tällaisen hiekkakanjonin läpi Korsobäcken on alkumatkasta tiensä raivannut.

 

Tosi korpierämaata hiekkakanjonin jälkeen.

 

Rehevä jakso Meikon laskupuron varrella.

 

Lippaluolakin on näytillä siellä Meikonpuron alajuoksulla.

 

Tästä lähtisi Meikon laskupuro – jos veden pinta olisi 60 senttiä korkeammalla!

 

Korsobäckenin alkutaipaleita Degermossenin ja hiekkarotkelman välissä.

 

Kirkkonummen luonnonhelmet -sarjan kyltti Meikon ja Vaipon välisen polun varrella.

 

Aivan juomaan kutsuvilta näyttävät useimpien Meikon purojen vedet.

Advertisement