Tiivistelmä: Toinen inkarnaatio juuri tietynlaisesta myöhäissyksyisestä viikonlopun vaelluksesta halki Länsi-Uudenmaan kauniiden maaseutujen.
Retki 20.10.2017.
Jos tarinan otsikko ihmetyttää, joko J.R.R. Tolkienin tarinoiden kanssa tekemisissä ollutta, taikka niistä vallan tietämätöntä, tässä pikkuinen selitysyritys heti alkuun.
Kyseessä on kahden vanhan kamun yhdenlainen patikointi halki Suomen myöhäissyksyisen maaseudun ja kylien. Selässä päiväreput, joiden kanssa pärjätään vaikka pidemmiksikin muuttuvat vaelluspäivät keleineen, viettäen nautiskelevia lounas-, eväs- ja kahvitaukoja ties minkälaisissa hienoissa paikoissa taipaleiden varsilla. Yöpyen kerran matkalla, etukäteen tuumatussa paikassa ja päätyen lopulta järven rannalle, yksinkertaisen erämökin suojiin. Tämä kaikki siis sovitettuna yhden viikonlopun tarjoamaan aikaikkunaan ja ryyditettynä muisteloilla sekä tarinoilla niin hobittien huikeista matkoista, kuin kummankin kumppanuksen omista seikkailuista. Aivan omanlaisensa ulkoilu- ja retkeilykokemus. Nyt jo perinteeksi muodostunut sellainen, koska tämä oli peräti toinen laatuaan (Hobittikävely Sammattiin). Eikä enää kuuluen blogin ”Sulaa hulluutta” –kategoriaan, kuten edeltäjänsä. Sinne saattavat päätyä ainoastaan uudet hulluudet, vanhojen muuttuessa perinneasioiksi lähieräilyn rajattomassa skaalassa.
Perjantai 20.10.
Viikonloppu oli sovittu ja laitettu kalentereihin jo kuukausia sitten ja tietenkin kiinnostuksella tuli katseltua sääennusteita, kun niin lähelle H-hetkeä lopulta päästiin. Kaikenlaista oli luvassa, mutta sen paremmaksi ennusteet muuttuivat, mitä lähemmäs perjantai 20.10. tuli. Treffipaikaksi oli sovittu Karjaan juna, minne Vesa oli ostanut meille liput. Siellä sitten tavattiin noin puolen päivän maissa, lähtien kiitämään rantarataa länteen. Upean auringonpaisteisessa syyssäässä!
Karjaa näkyvissä
Karjaan kylillä harhailimme hetken, etsien hyvää kahvipaikkaa, mistä seikkailu olisi mukava aloittaa. Ja paikalliselta taksilta kysyen sitten löytyikin mitä ihastuttavin pieni kotileipomo, missä nautimme sekä hyvät kahvit, että kerrassaan erinomaiset leivonnaiset. Sopivien valinta oli peräti haastavaa, kun herkullisen näköisiä vaihtoehtoja oli niin paljon. Kahvin ääressä tuli sitten katseltua tarkempia reittivaihtoehtoja mittoineen. Havaiten, että sieltä Karjaalta sen illan maaliin oli melkein 30 kilsan taival, joka vetäisi alkuiltapäivästä aloitetun patikan 8-9 tunnin mittaiseksi taukoineen. Semmoinen aikataulu ei olisi sen paremmin toimiva, kuin varsinkaan hyvä ja mukava. Joten marssi takaisin taksiasemalle, mistä kyyti Fiskarsin ruukkikylään.
Marssi alkaa Fiskarsista
Sieltä sitten lähdimme taipaleelle kohti Karjalohjaa, pitkin maantietä numero 104. Se ei juuri reunakaistoja tarjonnut, vaan välillä oli tien valkoiset reunaviivatkin maalatut asfaltin kaltevaan reunaan! Siihenhän ne mainiosti sopivat, kun kerran reunaviivoja ovat. Mutta eipä moinen meitä haitannut, aina sitä jonkun ojanpenkan löysi silloin, kun autoja tuli vastaan. Välillä toki tuntui harmilliselta, kun täytyi pitää niin pitkiä taukoja kesken parhaiden jutustelujen. Rengasmelun yli kun ei mitään kuullut.
Patikointi oli mukavaa ja eteni kuin itsekseen aurinkoisessa syyssäässä, missä ympärillä aukeavat metsä- ja peltomaisemat näyttäytyivät kauniina ja ystävällisinä. Taukoja kun pidettiin hyvien tapojen mukaan noin tunnin välein, saimme nauttia useista mukavista ”leiripaikoista”, aina vähintään maisemien, juoman ja pikkusnäksien kera. Yhden täysverisen lounastauonkin pidimme, keittäen vettä Trangialla ja nauttien puoliksi suuren pasta-annoksen.
Nähtävää piisaa
Erikseen mainittavia paikkoja perjantain taipaleilla ovat ainakin muhkean näköinen Simijärvi, jonka ympärillä tiesimme olevan myös hienoja ulkoilumaastoja. Ne ovat jo aika pitkään olleet sillä kartalla, jossa on potentiaalisia kohteita jollekin viikonloppuretkelle joskus.
Antskogin Suomen vanhimmaksi ruukiksi, padoksi ja ties miksi tituleerattu tehdasalue oli kiinnostava tuttavuus. Enempää emme sitä toki tällä retkellä ehtineet tutkailla, kuin katsellen infotaulua ja kuunnellen parin paikallisen heebon juttuja alueen pitkästä teollisesta historiasta.
Useita muitakin tosi vanhan ja myös suuren näköisiä ”maatalousrakennuksia” osui tien 104 varrelle ja jotkut niistä näyttivät suorastaan potentiaalisilta kuvauspaikoilta vaikka jollekin kauhu- tai kummituselokuvalle!
Sopivien pikku taukojen ryydittämä matka eteni sujuvasti noin 5 kilometrin tuntivauhtia kävellessä ja 3 km/t taukojen kera, eli aikalailla juuri kuten elokuvissa. Ei toki niissä kummitustarinoissa, vaan sellaisissa positiivisissa kulkurifilmeissä, tiedättehän?
Tämä on karjamatka
Sitten joskus kello kuuden jälkeen lähestyttiin Karjalohjan keskustaa, ihastellen ilta-auringon viimeisiä säteitä sen kirkontornissa.
Sekä poiketen keskustan jälkeen iltakaffelle kylän huoltikan baariin, jonka olemassaoloa minä olin pitkin matkaa muistellut, koska joku etäinen sukulainen oli kyseistä putiikkia aikanaan pitänyt. Tuollaisen pyöriessä mielessä, tähtäin asettui jotenkin väkisin siihen, eikä kahvien keittäminen hämärtyvässä metsässä sen jälkeen enää tuntunut ykkösvaihtoehdolta :-). Ja vallan mainiolta tuo huoltikkakahvitauko sitten tuntuikin siinä vaiheessa iltaa!
Perjantai-illan huumaa
Siitäpä ei sitten ollutkaan kuin parisen kilometriä enää määränpäähämme, Päiväkummun kylpylähotelliin. Jonka respassa selvisi, ettei minun kauan sitten tekemästäni majoitusvarauksesta ollut jälkeäkään heidän järjestelmissään! Mutta vastaanoton ystävällinen naispuoline hoitaja hoiti homman juuri niin kuin fiksua onkin, etsien jostain jonkun varahuoneen ja soittaen ekstrasiivojaan laittamaan sen meille kuntoon. Me hinauduimme siitä sitten juomakuponkiemme ja reppujemme kanssa salin puolelle odottelemaan.
Myöhemmin toki selvisi, että kyllä se varauskin siellä oli, väärällä nimellä vain. Ilta vierähti sitten siellä kylpylän ravintolassa ja tanssisalissa, missä pyörivätkin mitä melkoisimmat eläkeläistanssit ja karaoket perjantai-illan kunniaksi.
Päivän patikoinnin saldoksi tallentui 19,9 kilometriä ja 5 tuntia 58 minuuttia matkan päällä kaikkiaan. Keskimääräinen etenemisnopeus päivän aikana oli 3,3 km/t, tauot mukaan lukien ja 4,6 km/t liikkeessä ollen, eli tauot poistettuna laskuista.
Lauantai 21.10.
Aamulla ylös joskus ennen kasia, aamiaisten nautinta ja check-out ylhäällä hotellilla, jonka jälkeen kulkurit lähtivät taas tielle. Mitäpä muuta kulkurit tekisivätkään? Varsinkin upean aurinkoisena lokakuun aamuna! Pakkasyön jälkeiset sumut vielä sävyttivät tämän päivän maisemia liki koko patikkamatkamme ajan, tarjoten vielä ylimääräistä dramatiikkaa syksyisiin maaseutunäkymiin. Niin patikoidessa, kuin tauoilla. Joita varsinaisesti pidimmekin vain yhden, satsaten siihen sitten vähän enemmän.
Sumujen silta ja muut pysäkit
Se tapahtui aurinkoisessa metsänreunassa, mistä laajat pellot laskivat alempana olevaan Lohilampeen. Siinä keittelimme itsellemme oikein kunnon höyryävät kahvimukilliset, joita hörpittiin melkeinpä hartaasti tuollaisesta hetkestä nautiskellen.
Emme poikenneet Armas Lohilammen taidemuseoonkaan, koska tie vei kulkureita eteenpäin. Mutta jo kohtapuoleen eteen tulleessa Sammatin kirkonkylän keskustassa sentään pysähdyimme, oikein peräti kahteen kertaan. Ensin siemaistiin tämän retken harjakaisoluet kulmakunnan kuppilassa ja sieltä lähdettyämme kävimme tietenkin viettämässä kunnioittavan muistohetken Suomen kaikkien aikojen suurimman vaeltajan, Elias Lönnrotin haudalla. Lakit poissa päästä tietenkin.
Jäljellä oli reilun parin kilometrin kävely Valkjärven rantaan, ensin vähän metsien läpi ja pellonreunoja pitkin oikaisten.
Siellä reput selästämme laskiessamme, totesimme tämän toisen päivän saldon olevan 14,1 kilometriä ja 4 tuntia 42 minuuttia. Keskimääräinen etenemisnopeus tänään oli 3,0 km/t, tauot mukaan lukien ja 5,1 km/t liikkeessä ollen. Koska Vesa pyrki tuon tuostakin keulimaan edellä mennen :-).
Elämää erämökin rauhassa
Vuorossa oli erämökkielämän aloitus, jonka ensimmäinen toimi oli tulen sytyttäminen hirsituvan kaminaan. Sen tehdessä työtään, me kohotimme ilmaan suuret retkimukillisemme aitoa Keskimaan haltijajuomaa, eli Miruvoria! Hienojen taipaleiden kunniaksi. Terassille alkoi silloin jo paistella aurinko, joka ei tosin siihen aikaan päivästä ja vuodesta enää kovin paljon pienellä pakkasella olevaa ulkoilmaa lämmittänyt.
Ilta sujui siitä sitten mitä leppoisimmissa merkeissä, sisältäen muiden muassa perusteellisen saunomisen rantasaunassa, päivänvalon hämärtyessä pikkuhiljaa pois. Ja muhkean lankkupihvin nauttimisen asiaankuuluvine kevyine höysteineen päivän pääateriaksi. Kunnon pannukahvitkin piti vielä keittää myöhäisen päivällisen päälle, mutta niiden kanssa nautitut kermamunkit voisi ehkä jo jättää mainitsemattakin. Illanistuntaa lämpimässä tuvassa. Siinä se päivä. Ei paskempi sellainen!
Sunnuntai 22.10.
Tämä kattakoon tarinan otsikon aivan loppuosan ”… ja takaisin”. Rauhallisen aamupalan jälkeen vaan tavaroiden pakkaukset, tiskaus ja paikkojen talvikuntoon laittaminen, joiden jälkeen ajo kotiin autolla. Joka oli sinne edellisenä torstaina varta vasten tätä seikkailua varten järjestelty, tärkeimpien elintarpeiden kanssa.
–Kari
Seuraavassa vielä retkipäivien reitit satelliittikuvilla, sekä muutama ekstra valokuva.
Lähierä™ 
Reblogged this on Lähierä™.
TykkääTykkää
Hieno tarina jälleen hienojen kuvien kera, tosin ”sulaa hulluutta” vielä kaipailenkin 🙂
Pekka
TykkääTykkää
Kiitos!
Minäkin kaipaan niitä erilaisia ”sulaa hulluutta” -keikkoja ja juttuja :-). Menneisyydessä on kyllä vielä yksi tai kaksikin siihen kategoriaan oikein hyvin sopivaa kokemusta, täytyisi vaan ehtiä kirjoittaa niistä tarinantyngät.
Toki erinäiset keikat ja tapahtumat voisi tuoltakin kannalta ajatella. Vaikkapa jotkut piiitkät projektit jokiluonnon sisässä, tai miksei karhun talvipesälle tömääminenkin, josta on aivan miniskuulinen kertomus blogini tämän vuoden viimeisessä postauksessa.
TykkääTykkää