Jalankulun perusta 3(3)

Kokemuksia retkeilyjalkineista – Hankinta ja säätäminen

Tiivistelmä: Suorastaan murhaava paketti kokemuksia ja tietoa luonnossa ja ulkona liikkujan jalkineista. Tämä kolmiosaisen paketin viimeinen osa käsittelee retkeilyjalkineiden hankintaa ja virittämistä.

 

Tämän artikkelin sisältö:

OSA 3 – HANKINTA JA SÄÄTÄMINEN

• Kenkien ostaminen
• Kenkien virittäminen
• Sukkastrategia
• Nyöritys
• Kuluminen
• Huolto
• Korjaus

 

Kenkien ostaminen

Ei ole mikään helppo nakki tämä ollut ainakaan itselleni juuri koskaan! Vaan olen minulle tosissaan sopivia kenkiä ostaessani joutunut näkemään asian eteen aika paljon vaivaa ja käyttämään aikaa.

Ensin pitää päättää, minkä tyyppisiä kenkiä hakee. Kuinka paljon pohjien jäykkyyttä, kuinka paljon nilkkojen tukea? Nilkkojen tuki siis vaatii korkeampia kengän varsia. Noiden perusteella voi valkkailla kokeiltaviksi kenkiä, jotka ainakin näyttävät sellaisilta. Ensin etsien suurinpiirtein sopiva koko, jonka tunnistaa siitä, että varpaat eivät ota kiinni kengän kärkiin, vaan pääsevät pikkuisen liikkumaan. Liian pieniä kenkiä älä ainakaan osta! Sille asialle ei sitten pysty enää myöhemmin mitään tekemään. Ostatko sitten jopa pikkuisen ”liian suuret”, on strategiakysymys, jonka käsittelen alempana kohdassa sukkastrategia.

Sitten niitä kenkiä kannattaa kokeilla siellä liikkeessä. Nyörittäen ne ensin ainakin silleen kohtalaisen napakasti (tästä puhutaan lisää myöhemmin). Kannattaa kävellä vähän ympäri liikettä ja tunnustella useampiakin asioita. Kaikkein eniten sitä, tuntuvatko ne jalkoihin hyvälle kävellessä. Etteivät ainakaan ala vähäisimmässäkään määrin painaa jostain kohtaa. Toisekseen myös pohjien jäykkyyteen ja muotoiluun  kannattaa kiinnittää huomiota. Kuinka pehmeää tai jäykkää askellusta hakee? Jäykemmät pohjat alkavat muuttaa koko kävelyn mallia. Usein niin, että askeleet tuntuvat jotenkin metkasti ”keinuvilta”. Jäykkä pohja kun ei päästä jalkapohjia taipumaan niin paljon, kuin mitä ne luontaisesti (ja pehmeämmillä kengillä) tekevät. Moinen ei kuitenkaan ole välttämättä mitenkään haitaksi, vaan ainakin itselläni on aina käynyt niin, että jalat ovat sitten tottuneet myös sellaiseen jäykkäpohjaisten kenkien askellukseen. Uusien, jäykkien kenkien kanssa ovat jalkojen lihakset ensin pikkuisen kipeät paikoista, mistä eivät normaalisti ole.  Mutta 3-4-5-6-7 lenkin jälkeen koko asia on unohtunut, lihakset ovat tottuneet tuohon uuteen kävelyn malliin.

Olen ylläkuvatunlaisen prosessin käymässä läpi taas juuri nyt tätä loppuun kirjoittaessani (29.1.2017), löydettyäni lopulta itselleni sopivat aika jäykkäpohjaiset vaelluskengät, loppuun ajettujen edellisten tilalle. Niin hyvin hankinta ja sisäänajo sujuivat, että tilasin juuri toissapäivänä nettikaupasta itselleni vielä toiset juuri samanlaiset kengät! Koska hyvien löytäminen ei tosiaankaan ole kauhean helppoa ainakaan minulle ollut ja ykköskenkäni näkyvät nykyaikoina kestävän tuollaiset 3-4 vuotta ja 1500-3000 kilometriä (arvio). Sitten niissä alkavat olla pohjat puhki joistain kohdin ja kenkien rungoissakin vaurioita tai peräti repeämiä.

Yhdet suosikkikengät alkavat olla teittensä päässä.

Liikkeessä kannattaa ehdottomasti testikävellä useampia erilaisia kenkiä, jos muuten sopivia vaan löytyy. Sitten jos pääsee tilanteeseen, missä on kahdet erilaiset kengät ”loppusuoralla”, kannattaa laittaa yksi kenkä yhteen jalkaan ja toinen toiseen. Silloin pystyy erinomaisen hyvin huomaamaan ainakin kenkien eroja toisiinsa nähden. Lainausmerkit loppusuoran ympärillä sen vuoksi, ettei tuon tarvitse olla vielä lopullinen loppusuora, vaan etsintää voi jatkaa toisissa liikkeissä. Jollei sitten saanut jo niin vahvaa tunnetta kenkien sopimisesta, että haluaa tehdä kaupan. Edellisiä ykkösmonoja valitessani muistelen kävelleeni kyseisessä kaupassa peräti pari tuntia. Onneksi siellä oli niin paljon mielenkiintoista muutakin katseltavaa, ettei aika tullut pitkäksi. Nyt viimeisellä kerralla prosessi oli viimeisessä kaupassa vain ehkä puolen tunnin mittainen.

Pohjien pintakuviointien tai materiaalien en ole itse päästänyt vielä koskaan vaikuttamaan kenkieni valintaan. Johtuen vain siitä, että niissä vieläkin tärkeämmissä asioissa on minulle aina tarpeeksi, jollei liikaakin pähkäiltävää. Muttei tietenkään olisi huono asia, jos pystyisi valkkaamaan itselleen myös mahdottoman hyvin pitävät pohjat!

Omien kokemusteni mukaan huolellisella tutkailulla ja testailulla ennen ostamista saa ehkä noin 70-80 prosentin varmuuden siihen, että kengät osoittautuvat oikeasti niin sopiviksi, että niiden kanssa voi tallata vaikka satojenkin kilometrien kokonaistaipaleita, päivä toisensa perään. Ilman, että jalat erityisesti kipeytyvät jostain. Sillä rasittuvathan ne aina silleen yleisesti pitkillä taipaleilla, mutta parhaimmiten niin, ettei seuraavana päivänä ole jäljellä mitään erityisharmia, joka sitten vaan kehittyisi yhä eteenpäin matkan edetessä. Mutta onneksi on sitten vielä jäljellä konsteja, joilla kenkien toimivuutta itselle voi säätää!

Kenkiä sovittelemassa.

Kenkien virittäminen

Jos nyt on sattunut ostamaan kengät, jotka eivät kertakaikkiaan sovi jalkoihin, puristavat varpaita tai painavat kovasti johonkin, ei kyllä ole paljoa tehtävissä. Varsinkin nahkarunkoisten kenkien muotoa voi toki koittaa hiukan muuttaa sopivilla jigeillä, lämmittämällä ja kastelemalla. Joko tutun suutarin kanssa tai itsekseen. Mutta jos kengät toimivat ja niillä voi kävellä ilman merkittäviä kipeytymisiä, se on hyvä merkki.

Tavallisimpia syitä kenkien virittelyyn ovat jalkojen pieni liikkuminen kenkien sisällä, joka vähintään saa jalkapohjat aristamaan ja pahimmillaan alkaa aiheuttaa hiertymiä jonnekin. Tai liian vähäinen eristys ja vaimennus maastosta taikka tien pinnasta, mikä usein ilmenee erilaisina jalkaterän lihasten kipeytymisinä. Tässäkin on vielä pakko viitata seuraavaksi käsiteltävään sukkastrategiaan, jolla voi tehdä paljon.

Aina on ollut käytössä pohjallisia, joiden kanssa kenkiä, saappaita ynnä muita on pystynyt säätämään vähän mukavammiksi astella. Ja kaikki sellaiset ovat tietenkin käytössä nykyäänkin. Niillä saa mainiosti lisää eristystä ja lämpimyyttä kengän pohjiin, samaten ne vaikuttavat hiukan myös kenkien vaimennusta parantavasti. Lisäksi niiden kanssa pystyy tarvittaessa hiukan täyttämään kenkää, niin että jalan ylimääräiselle liikkeelle ei jää niin paljon tilaa.

Nykyään on kaupoista ostettavana vaikka millaisia pohjallisia. Lämpöä heijastavia,  eristäviä ja jopa lämmittäviä (akkujen voimalla). Joustavia, vaimentavia, eri paksuisia ja eri materiaaleista. Saatavana on myös mitä erilaisimpia muotopohjallisia. Sellaisia, joihin on muoviosilla rakennettu jalkapohjaa tukevia kaaria, joissain on erityisiä iskunvaimennuselementtejä, jne. Ja joissain tulee mukana erilaisia lisäosia, joilla voi hienovirittää sopivuutta yhä pidemmälle useiden ominaisuuksien kannalta. Noista voi löytyä aika huimaakin parannusta esimerkiksi kengän istuvuuteen ja vaimentavuuteen. Jopa pohjien jäykkyyteenkin jonkin verran.

Mitään selkeitä ohjeita en osaa antaa siihen, millaisia muotopohjallisia voisi kannattaa minkäkin ”vaivan” hoitamiseen käyttää, vaan moinen on kyllä aina niinkutsuttua kokeilevaa gastronomiaa. Johon voi toki saada vinkkejä tämän artikkelin aiemmista osista. Eikä moinen kokeilu ole välttämättä aivan halpaa lystiä, sillä monet muotopohjalliset maksavat esimerkiksi 30 tai 40 euroa per pari! Oikein huokeitakin kyllä löytyy, esimerkiksi joskus Lidlin laareista. Minä olen sekä halpoja että kalliita onnistunut hyvin usein käyttämään menestyksekkäästi jalkineitteni virittämiseen jaloilleni sopivammiksi. Monesti aivan kympin suoritukseen saakka, koska ”virityselementtien” skaala on nykyään niin mahtava.

Tässä mainittuna huikein onnistumiseni jostain viiden vuoden takaa. Koska jalkapohjani olivat jonkunkin verran kipeytyneet joskus nokialaisten kumisaappaiden kanssa pitkään marssiessa, päätin kokeilla hiukan parantaa niitä. Ostin niihin sitten sellaiset keskikorkealle jalan kaarelle viritetyt muotopiohjalliset, jotka kyllä taisivat maksaa aika paljon. Mutta niin ne sitten myös muuttivat nuo perinteiset kumisaappaat sellaisiksi, ettei yhtään mitään jalkojen erityiskipeytymistä ole niiden kanssa sen koommin tapahtunut!

Valikoima erilaisia pohjallisia, alhaalla muotopohjia.

Sukkastrategia

Viimein päästään tähän tärkeään aiheeseen. Sukat kun ovat todellakin toiseksi tärkein elementti kävelemisessä, heti jalkineiden jälkeen. Ja hyvien, liikkumiseen tarkoitettujen sukkien merkittävin ominaisuus on se, että ne pysyvät paikoillaan jaloissa, kaikesta liikkumisesta ja hiertämisestä riippumatta. Niinpä niihin jalkoihin alimmaisiksi (tai ainoiksi) tuleviin sukkiin kannattaa kiinnittää paljon huomiota. Hyvät patikkasukat ovat tyypillisesti tehty jostain joustavista materiaaleista, eivätkä ne saa olla väljät jalkoihin laitettaessa. Monet hyvät urheilusukat on tehty niin, että molemmille jaloille on omansa. Vasen ja oikea. Koska niin vissiin saadaan sukan rakenteet istumaan vielä paremmin jalkojen muotoihin. Tuollaiset hyvät sukat ovat perinteisesti maksaneet aika paljon, femman, kympin tai jopa kaksikin per pari.

Mutta kova kilpailu ja suuret kauppaketjut ovat kyllä muuttaneet tuotakin maisemaa paljon menneinä vuosina. Aiemmin minulla oli vain pari hassua paria sellaisia oikein hyviksi osoittautuneita urheilusukkia, ostettuna erikoisliikkeistä för dyra pengar. Kolmisen vuotta sitten menin ja nappasin sieltä Lidlin laarista mukaani pari paria Hiking-sukkia heidän omalla brändillään (jota en nyt muista). Ne osoittautuivat sitten kohtalaiseksi yllätyksekseni aivan viimeisen päälle hyviksi sukiksi! Ainakin yhtä hyviksi kuin ne aiemmat noin dekaadia kalliimmat. Sen jälkeen olen ostanut niitä varmaan kymmenen paria lisää ja käytännössä kuljen ulkona enää ainoastaan niissä Lidlin sukissa. Sama ”tauti” näyttää olevan levinnyt yhä laajemmalle lähipiirissäni.

Allekirjailleelle hyviksi osoittautuneita retkeily- ja alussukkia.

Noin yksinkertaista se on, jos mennään vaan yksillä sukilla kengissä. Mutta erinäisistä syistä joskus halutaan enemmän sukkia sinne kenkiin tai saappaisiin. Tavallisimpia syitä moiseen ovat esimerkiksi jalkojen lämpimänä pitäminen. Talvella ja muutenkin kylmemmissä oloissa paksummat ja lämpimämmät sukat ovat poikaa. Edellyttäen tietenkin, että ne mahtuvat jalkineisiin hyvin. Ja tässä kohtaa tullaan nyt siihen otsikon mukaiseen sukkastrategiaan. Nimittäin erinäisiä jalkineita voi myös ostaa ja käyttää niin, että ne ovat kooltaan tavallaan liian suuret. Numeron pari, tai jopa enemmänkin. Ja niitä käytetään silloin aina sellaisen sukka-arsenaalin kanssa, joka täyttää kengät juuri sopiviksi ja tukeviksi. Jossain muistan joskus nähneeni ohjeita siitä, miten ei missään tapauksessa tule toimia näin ja ostaa ”liian” suuria jalkineita. No, saahan niinkin sanoa. Minä olen joka tapauksessa elävä esimerkki sellaisesta hiipparista, joka on juuri ja likimain pelkästään tällä strategialla käyttänyt mitä erilaisimpia jalkineita mitä erilaisimmissa touhuissa koko ikänsä.

Minun jalkani ovat kokoa 42, noin keskimäärin, Suomessa käytetyllä skaalalla. Nokialaiset kumisaappaani (vielä Suomessa tehtyä sarjaa) ovat kokoa 44, vanhat juuri loppuun kuluneet Canada Bootsini olivat kokoa 47, uudet kokoa 45, viimeisimmät kolmen kauden eräkenkäni kokoa 44, jne. Kaikkia noita käytän erilaisilla sukkakonfiguraatioilla, jotka isojen saappaiden kohdalla sisältävät jopa kaksi ja puoli paria villasukkia vaellussukksien päällä. Uusimmat eräkengät (vielä sisäänajossa) puolestaan toimivat hyvin sekä pelkkien urheilusukkien, että sellaisten plus paksujen talviurheilusukkien kanssa. Nyörit vaan erilailla kiristäen.

Useampia sukkia päällekkäin käyttäessä on vähintään yhtä tärkeää, että alimmaiset sukat pysyvät tiukasti paikoillaan jaloissa, kuin yhden sukkaparin taktiikallakin. Silloin mahdolliset pienet hiertoliikkeet tapahtuvat alimmaisten ja seuraavien sukkien välillä, eivätkä hinkkaa jalkoja. Kahden sukan taktiikkanahan tällainen on kyllä klassinen, monen vaeltajan kehuma tapa välttää hiertymiä esimerkiksi pitkillä Lapin jonkhilla. Silloinkin niiden alimmaisten sukkien pitää olla ohuet, tiukasti istuvat ja vielä mielellään aika liukkaan oloisetkin ulkopinnoiltaan. Toiset sukat ovat sitten vaan sellaiset, jotka juuri sopivasti täyttävät kengät. Tätä en ole itse vieläkään testannut, mutta useampikin kokeneen oloinen Lapin vaeltaja on minulle vuosien varrella esitellyt kaikkein parhaina alussukkina naisten sukkahousuja. Siis sellaisista leikattuja alimmaisia osia vaan. En ole koskaan muistanut kysyä, mitä mahtavatkaan tehdä niiden ylempien osien kanssa. Enkä kysy :-).

Muutama hyvä villasukka. Vasemmalla sellainen ”puolikkaan paksuinen”.

Nyöritys

Kenkien nyörit ovat myös yksi tärkeimpiä tapoja pitää ne hyvin jalkoihin istuvina. Ne olisi hyvä kiristää niin, etteivät jalat pääse juurikaan liikkumaan kenkien sisällä käveltäessä. Tästä on itselläni serllainen kokemus ja käsitys, ettei jalkojen aivan totaalisesti tarvitse olla paikoilleen lukitut. Varpaiden pitää tietenkin päästä heilumaan, mutta jalkojen pikkuinen ”eläminen” kenkien sisällä näyttää olevan aivan sallittua, ainakin useimmilla minun jalkineillani. Eikä oikeastaan mikään kiristäminen saakaan jalkoja aivan kokonaan immobilisoitua ainakaan silloin, kun sukkia on sisällä enemmin.

Joka tapauksessa nauhojen kireydellä pystyy aikamoisen paljon säätämään kenkien käyttäytymistä jaloissa. Kiristämällä nyörityksen alemmat osat, saa jalkaterän pysymään hyvin paikallaan. Ylempien lenkkien kireydellä pystyy sitten puolestaan säätämään sitä, kuinka paljon kenkä antaa vastusta eteenpäin kallistuvalle säärelle ja se vaikuttaa myös nilkkojen tukemisen määrään. Tuossa alimpien lenkkien kiristettävyydessä onkin sitten todella suuria eroja erilaisten kenkien välillä! Joissain harvoissa ne alimmatkin, varpaita lähinnä olevat, osat kiristyvä ihan vaan jostain ylempää nauhoista vetämällä. Useimmissa kengissä täytyy tuo homma kuitenkin hoitaa ihan erikseen, kiskomalla ja kiristämällä niitä hampaat irvessä lenkki kerrallaan, alhaalta ylöspäin. Ja jos ne haluaa oikein tosi kireälle saada, tuo onkin sitten jo jonkinmoinen voima- ja taitolajin yhdistelmä. Koska heti naama punaisena kiristämisen jälkeen täytyy tietenkin painaa joku sormi seuraavan lenkin päälle, ettei juuri aikaansaatu kireys heti löystyisi. Tuosta taas eteenpäin jatkaminen vaatii sitten tosiaan vähintään jonkinlaista sorminäppäryyttä.

Jos nauhojen ala- ja yläosille halutaan oikein merkittävästi erilaiset kireydet, silloin täytyy ehkä käyttää hiukan konsteja sen saavuttamiseen. Sillä muutenhan eri osien kireydet pyrkivät tasaantumaan keskenään. Moinen toki riippuu erittäin paljon niin kenkien nyörilenkkien rakenteesta, kuin myös itse kengännauhoistakin. Joissain kengissä on nykyään jopa itsekseen lukkiintuvat lenkit jossain noin nyörityksen puolivälissä. Sellaisten kanssa eri kireydet onnistuvat tietenkin suit sait ja ne helpottavat muutenkin nauhojen kiristämistä, koska nuo lenkit pitävät siihen asti tehdyt kiristykset takanaan ja retkuilija voi keskittyä ainoastaan yläosien kiristämiseen juuri sopivasti. Minä sain juuri ensimmäiset näin varustetut kenkäni ja olen mokomaan ominaisuuteen erittäin tyytyväinen.

Yhdet lenkit väärinpäin.

Mutta saman saa halutessaan aikaan ihan millaisiin tahansa kenkiin seuraavasti. Kiepautetaan vaan nauhat halutussa kohtaa väärinpäin ympäri kyseisista nyörilenkeistä. Siis kun ne normaalisti tulevat sisään alhaalta ja lähtevät ylöspäin, laitetaankin ne lenkkien ympäri toisinpäin. Yläpuolelta sisään, koko lenkin ympäri ja taas ylöspäin. Silloin siihen syntyy nyörilenkki, joka ei enää luista mihinkään.

Joidenkin kenkien nyöreissä tavalliset rusetit pysyvät kiinni vaikka koko pitkän päivän, ilman että niitä täytyy koskaan kiristää tai solmia uudelleen. Ja toisissa taas rusetit aukeavat ties kuinka monesti. Moinen riippuu niin nyörin ominaisuuksista, kuin nyörilenkkien rakenteesta. Esimerkiksi muuten loistavat, aivan puhtaat metallilenkit, joista nauhat menevät läpi, eivät pidä mitään. Silloin sen solmun täytyy pitää aika paljon. Kovapintaiset ja liukkaat nyörit luistavat tietenkin paljon enemmin kuin notkeat ja karheat. Pyöreät nyörit luistavat enemmin kuin litteät nauhat. Hiukan ärsyttävää on sitten se, että sellaiset pehmeät ja notkeat nyörit kuluvat ja katkeavat tyypillisesti paljon nopsemmin kuin ne kovat. Ehkä hiukan unohdettu totuus on se, että nyörit voi peräti vaihtaa kenkiin! Jopa ennen kuin ne katkeavat. Vaikka heti kaupasta tuonnin ja ensimmäisten sisäänajojen jälkeen, jos tykkää toisenlaisista kuin mitkä kengissä alunperin ovat. Eivät maksa turhan paljoa mokomat ja vaikka minkälaisia on nykyään tarjolla.

Sitten vielä takaisin siihen kenkien rusettisolmujen löystymiseen ja aukeamiseen. Pikkuharmi, mutta vallan tarpeeton sellainen. Seuraavassa neljä minun tuntemaani hyvää tapaa tuon pikkujutun hoitamiseen pois päiväjärjestyksestä. Kuvat ovat minun 15 vuotta palvelleista maastopyöräilykengistäni, koska niissä on selkeästi näkyvät nyörit. Eikä se näy kuvissa, että niiden pohjat ovat jo pilalle jauhautuneet vajaan kymppitonnin sotkemisesta.

Väärinpäin lenkki

Käytä yllä kiristämisen yhteydessä kuvattua ”nyörit väärinpäin ympäri” -taktiikkaa, mutta toteuta se tässä tapauksessa kenkien toiseksi ylimmäisiin lenkkeihin. Sen jälkeen yleensä aivan perusrusettikin jo pysyy paikallaan vaikka vähän liukkaammissakin nyöreissä, koska edelliset kiristyvät lenkit eivät tuota enää vetoa rusettiin.

Väärinpäin lenkki toiseksi ylimpänä.

Rusetin lenkit jemmaan

Pujota rusettien lenkkiosat kenkien nyörityksen alle. Niin ne sekä pysyvät ehdottomasti poissa tieltä ja tarttumasta mihinkään, että aukeamatta vahingossa. Tämä taktiikka on lyömättömän hyvä pyöräilyssä, estäen nyörien joutumisen rattaiden tai ketjujen väliin.

Rusetin pitkät lenkit jemmaan.

Tuplasolmu

Tee yksinkertainen alkusolmu rusetin lenkeistä. Sen joutuu toki ”kynsimään” auki sitten kun kenkiä lopulta ottaa pois jaloistaan, mutta tuo onnistuu hyvin helposti, koska tuplalenkkien solmu on aina aika väljä. Se ei kuitenkaan aukea itsekseen millään tällaisessa kohdassa.

Alussolmu rusetin lenkeistä.

Palomiehen solmu

Opettele tekemään rusetin tilalle nk. palomiehen solmu. Se ei aukea nyöreihin kohdistuvasta vedosta, mutta aukeaa kyllä narunpäistä vedettäessä.

 

Kuluminen

Alkuun yksi kovin yksinkertainen totuus. Jalkineet kuluvat käytössä. Ja käytöstä. Tämä vaan siksi, että minulle pääsi joskus kauemmin sitten muodostumaan jotain ihmettelyä siitä, kun jotkut jopa yli 20 vuotta vanhat jalkineeni olivat yhä hyvässä iskussa ja sitten taas jotkut toiset, alle viisivuotiaat ihan paskana. Tietenkin tuli kehuttua niitä entisiä aikoja, kun tavarat vielä tehtiin kestämään. Ja haukuttua nykyajat melkein kertakäyttöisine rimpsuineen. Jotain peräähän tuossakin joskus on, mutta silloin en myöskään tullut ajatelleeksi niiden eri jalkineiden käyttömääriä. Ne ovat nimittäin ne kilometrit, jotka kenkiä syövät. The mileage.

Ne jotkut ikivanhat talvisaappaani olivat kyllä olleet käytössä monta kertaakin joka ainoa talvi, mutta vain jossain mukavilla iltakeikoilla. Ja niillä uudemmilla eräkengillä oli tullut tallattua pari kolme Lapin reissuakin, sekä  vähintään monet kymmenet 5-20 kilometrin päiväkeikat.

Nykyään näistä pysyy paljon paremmin kärryillä, kun matkapuhelinta ja siinä olevaa karttaohjelmistoa tulee kuljetettua mukana oikeastaan aina ja pidettyä samalla sen GPS dataloggauskin päällä. Millä jalkineilla mitkäkin keikat sitten tulee tallattua, se ei lokeista ilmene, jollei tee pientä merkintää. Itse olen ainakin joidenkin jalkineitteni kulumista seuratakseni liittänyt lokeihin yhden kirjaimen, joka kertoo minulle käytetyistä jalkineista. Joka tapauksessa nyt kun olen näitä kulumisaspektejakin seurannut jokuset vuodet oikein kunnolla, näin se näyttää menevän, ainakin minun ja kenkieni kohdalla.

• Mailit kuluttavat, ei niinkään käyttökerrat tai vuodet.
• Ensimmäiseksi alkaa hävitä kelmujen vedenpitävyys, ilman mitään kulumisen merkkejä.
• Pohjissa kulumisen huomaa selkeimmin ja ensin.
• Kengän kantapäät kuluvat eniten ja nopeimmin.
• Niiden muoto muuttuu ja sitten menevät jostain kohdista rikki tai puhki.
• Erilaiset saumat alkava irvistellä.
• Kengän runkorakenteeseen alkaa tulla taittumia ja kulumia.
• Jonkun 1000 – 2000 kilometriä jalkineet näkyvät meikäläisellä kestävän.
  • Kelmujen vedenpitävyys on heikennyt ja häipynyt jo paljon ennen.
  • Loppusuoralla pohjat menevät puhki ja irtoilevat reunoista.
  • Saumoja ratkeilee ja nahkaan tai kankaaseen tulee repeämiä.

Nahkakengistäkin voi aika jättää – vain 3 vuodessa!

Noihin totaalikilometreihin vaikuttavat tietenkin hyvin monet asiat, kuten millaista kävely on, paljonko kävelijä painaa, jne. Esimerkiksi lumikengillä kävely kyllä hiertää ja rassaa niin jalkoja kuin jalkineitakin paljon enemmän kuin tavallinen kävely tai hiihto. Ahkio perässä kuljetut kilometrit vielä enemmän. Kovilla alustoilla käveleminen (maantiet) kuluttavat jalkineita enemmän ja nopeammin, kuin poluilla ja luonnossa kulkeminen. Mikä ei kai kovin kummallista ole, sillä kovilla alustoilla niin kenkien pohjiin, kuin muuallekin kohdistuu enemmän ja kovempia rasituksia.

Totta maar toiset kengät tai saappaat kestävät enemmin kuin toiset. Mutta suurin piirtein tuollaisilta näyttävät minun jalkineitteni kestoskaalat, karkealla asteikolla.

 

Huolto

Nahkajalkineille on olemassa omat vahansa, joilla nahan pinnan saa pidettyä sekä hyvännäköisenä, että myös varsin hyvin vettä ja likaa hylkivänä. Jopa aika hitsin kuluneen näköinenkin nahka muuttuu kuin uudeksi mehiläisvahaa saatuaan. Kangasrunkoiset kengät puolestaan käsitellään niitä varten valmistetuilla sumutteilla, joilla ne saadaan vastaavalla tavalla vettä ja likaa hylkiviksi.

Mehiläisvahaan pohjautuvaa kenkävahaa, parasta nahalle.

Mutta ennen käsittelyä jalkineet on ensin pestävä puhtaiksi! Sillä törky sekä estää suoja-aineita pääsemästä täysin sisään joka kohtaan, että muuttaa kengät nopeasti vanhan ja surkean näköiseksi. Paitsi tietysti jos on tarve saada kengät nopsaan ”uskottavan näköisiksi”, sitten ei ehkä kannata pesemiseen aikaa käyttää. Muutenhan kengät kannattaisi pestä ainakin aina sen jälkeen, kun ovat muuttuneet likaisen näköisiksi. Silloin töryt pääsevät mahdollisimman vähän muuttumaan osaksi kenkää. Mutta siis vähintäänkin pesu aina ennen käsittelyä.

Normaalisti jalkineet pestään vaan ihan pelkällä vedellä. Kylmällä vedellä ja jollain harjalla, helpoiten jossain ulkona, puutarhaletkun tai vesihanan ääressä. Jollei ole juoksevaa vettä näppärästi käytettävissä, sitten esimerkiksi muutama litra vettä pesuvadissa on ihan hyvä setti. Viimeksi huuhtelu puhtaalla vedellä. Sopivimmaksi harjaksi on itselläni osoittatunut vanha, peruskäytöstään pois joutunut tiskiharja. Se on juuri sopivan pitkä- ja jäykkäharjaksinen jopa pohjien isojen urien puhdistukseen. Suoja-aineet tai vahaukset sitten vasta kenkien kuivuttua kunnolla, seuraavana päivänä.

Yksi helppo ja hyvä pesujigi. Homma hoituu hienosti myös painepesurilla.

Mutta joskus voi harkita, haluaako pestä jalkineet myös sisältä. Sillä kyllä ne vaan pikkuhiljaa likastuvat myös sisäpuolelta, keräten materiaaleihinsa kenties suorastaan jotain ”tuoksahduksia”. Ei muuta kuin vain kengät täyteen haaleaa vettä, missä on vähän jotain pesuainetta. Tiskiainetta, Tolua, Mäntysaippuaa. Sitten antaa niiden seistä hyvät ajat, vaikka tunnin tai pidempäänkin. Tiskiharjalla voi myös välillä harjailla sisäosia niin pesu tehostuu. Pesuvesien kaato pois, ihmetellen minkä väriseksi se vesi onkaan muuttunut! Ja huuhtelu pariin kolmeen kertaan. Kuivua niiden pitää antaa aika kauan. Ensin suut alaspäin vaikka seuraavaan päivään, että vedet valuvat pois. Sitten ainakin toinen vuorokausi pystyasennossa, mieluiten jossain lämpimänlaisessa paikassa. Ja voila! Onhan puhtaat ja raikkaat kengät jalkoihin laitettaviksi. Kuin uusilta tuntuvat.

Suosituin ja helpoin tapa on tosin laittaa kengät vaan pesukoneeseen! Sieltä tulevat ulos puhtaina niin päältä kuin sisältäkin, eikä tarvita kuin rauhallinen kuivaus enää. Joku esipesu puutarhaletkulla kyllä kannattaa tehdä aivan kuraisille monoille, ettei pesukoneeseen päätyisi hiekkaa sun muita hiovia aineita.

Jos sattuu omistamaan jonkun kenkien kuivauslaitteen, niillä saa likomärätkin kengät tai saappaat kuiviksi jo yön yli. Yksinkertaisin ja kätevin tällainen ”huipputeknologian laitteisto” koostuu kahdesta pienestä muovi- tai bakeliittputkilosta, joissa on sisällä pienet sähkövastukset. Ne laitetaan sisään kenkiin, monoihin tai saappaisiin, tepseli seinään – ja aamulla on aina kuivat kengät jalkoihin laitettaviksi. Meikäläisen elämän alamäkihiihtokaudella tällaiset silloisessa Itä-Saksassa valmistetut laatuvarusteet olivat aina mukana ja käytössä.

Sähköpistokkeenhan ne tietenkin tarvitsevat, eli eivät auta ketään eräretkillä. Mutta jos vaan haluaa kantaa, niin kertakäyttöisillä, kemialliseen reaktioon perustuvilla jalan tai käden lämmittimillä saa kyllä mononsa ihanan kuiviksi skuttassakin!

Aidot itäsaksalaiset kengänkuivaimet. Huippuhyvät vieläkin.

Korjaus

Aika tavallinen vika on sellainen, että kenkien pohjat alkavat vähän irvistää, yleensä jostain kärjen alueelta. Sellaisia juttuja voi liimailla ja tiivistää itsekin. Hyviä aineita moiseen ovat ainakin Liquisole (ja monet muut vastaavat, eri nimillä), samoin kuin monetkin rakennus- ja korjaushommissa käytetyt massat, kuten vaikka Sikaflexin erilaiset versiot. Tavallista saniteettisilikonia ei kannata käyttää. Ei siitäkään mitään haittaa sinänsä ole, voi jopa pysyä kiinni yhden pienen retken ajan. Mitkään ”jälkiliimaukset” eivät kuitenkaan tahdo kovin kauaa kestää jalkineissa, jotka joutuvat jatkuvan merkillisen vääntelyn kohteiksi. Mutta uudelleenkorjaukset näin ovat myös helppoja ja nopeita.

Yksi purkkarin pohja työn alla.

Suutareita on myös olemassa yhä nykyäänkin. Ja heikäläiset osaavat fiksata aika monia asioita, kuten korjata tai vaihtaakin pohjia ja jopa korjata jotain jalkineiden runkovaurioita. Tosin useimpien nykyaikaisten retkeilyjalkineiden pohjat ovat niin paksuja ja osana koko kengän rakennetta, ettei niille voi tai kannata mitään tehdä. Mutta jos on kyseessä oikein hyvinä pitämänsä jalkineet, jotka alkavat sortua elon tiellä, kannattaa ehkä ainakin käydä näyttämässä niitä suutarille. Kas kun erittäin hyvin jalkoihin istuvien uusien löytäminen on ainakin joillekin meistä aikamoinen efortti.

Siinä se

Siinäpä niitä tietoja ja kokemuksia ulkona liikkujan kenkävarustuksesta. Toivottavasti löysit tästä itsellesi  jotain uutta tietoa, joka helpottaa ja mukavoittaa vaikka minkälaisia kävelyretkiäsi entisestäänkin!

–Kari

 

Ja jos ketä sattuisi kiinnostamaan, niin alla on vielä kerrottuna tämän artikkelin sankarikuvaan keräämieni, paljon juuri nykyään käyttämieni jalkineiden tyypit.

1. Ultrajäreät EVA-muovista valmistetut talvisaappaat mallia Safari Vermont. Järeät kaikin muin tavoin, paitsi painoltaan! Artikkeli.
2. Aidot Suomessa tehdyt Nokian kumisaappaat, aivan lyömättömät monissa suomalaisissa keleissä ja maastoissa!
3. Canada Boots -malliset talvisaappaat, Meindl Canadian. Tämmöisillä olen hiipsinyt kaikki talviset vaellukseni lumikengillä ja metsäsuksilla.
4. Tosi kevyet halpistalvikengät ”merkkiä” Superior. Aika hyvin eristävinä ja villasukilla varustettuina toimineet tosi mukavina tauko- ja iltajalkineina talvella.
5. Keskijäreät vaelluskengät mallia Karrimor KSB Jaguar eVent, kelmuvehkeitä.
6. Keveät vaelluskengät mallia Meindl Stowe GTX, kelmuvehkeitä.
7. Vettä imemättömät sandaalit merkkiä Columbia, jokien ylityksiin ja taukoiluun sulina vuodenaikoina, kuten myös pikaisiin tunturinhuipuituksiin, yms.