Erämiehen ikäkriisi?

Tiivistelmä: Puntarointeja siitä, mitä meille tapahtuu kun vanhenemme. Miten siihen suhtaudumme ja suunnittelemmeko tietoisesti jotain siihen liittyen tai sen vuoksi? Tämä kaikki tietysti retkeily- ja eränkäyntiharrastusten vinkkelistä tässä tapauksessa. Ja vähän vinkkelisti muutenkin.

DSC07434 

Kirjoitettu noin joskus välillä 2014-2018. Ja siirtynyt toteutuksen tielle viimeistään vuonna 2015. Jo melkein vakiintuneeseen tyyliin, jokaisen luvun perässä on yksi valokuva, ilman enempiä selityksiä tällä kertaa.

 

Hyödyllistä miettiä

Tällaisiakin asioita olen päätynyt miettimään ja summailemaan. Sisällytän tämän myös blogini skaalaan, koska se nyt tietenkin liittyy tiiviisti ulkoiluun, eränkäyntiin ja kaikkeen tällä rintamalla. Sen lisäksi vielä koskettaa aivan joka ikistä näiden asioiden harrastajaa. Jollei juuri nyt, niin vähän myöhemmin kuitenkin. Samoin kuin kyllä kaikkia muitakin tämän pallon tallaajia, aivan harrastuksista, ammateista, elämänfilosofioista ja poliittisista suuntautumisistakin riippumatta.

Koen tämän myös hyvin tärkeäksi siksi, että ainakin itselleni näiden asioiden tietoinen huomioiminen ja miettiminen on luultavasti ollut peräti hyödyllistä. Koska olen tällaisten ”strategisten katseluiden” kautta päätynyt miettimään, mitä oikein haluaisinkaan seuraavilla elämän vaiheilla tehdä. Ja mietintöjen pohjalta sitten jopa lähtenyt tietoisesti itse viemään asioita joihinkin suuntiin sen sijasta, että vaan eläisin elämää, antaen sen viedä mihin vie.

DSC05475

Vanhenemisesta

Tästä nyt voisin kirjoittaa yhden kirjan, jopa minäkin. Mutta tuonpa nyt vaan esiin jotain sellaisia näkökulmia, jotka ovat itselleni olleet valaisevia tai jopa herättäviä. Ja jotka eivät huomatakseni ole olleet kovasti yleisesti esillä. Tai jos ovatkin, sitten aivan erilaisella katsannolla.

Me kaikki tiedämme nämä hyväntuuliset kevytjutustelut, missä eläkepäiville siirtyneet kertovat siitä, miten täynnä touhua ja suorastaan kiireistä elämä nyt on. Kaikin tavoin positiivistahan moinen toki on, koska täydellinen mitään tekemättömyys ei taida olla juuri kenenkään unelmatila. Vaikka ehkä voisi joidenkin unelmien täyttymykseltä näyttääkin, kyllä se suurella osalla meistä sitten johtaisi myös aiheelliseen mitääntekemättömän tunteeseen, juuri Suomen kielen tuolle sanalle antamassa merkityksessä. Vaan joku kullekin sopiva touhuamisen taso, missä ikinä asioissa, taitaa olla meille parasta.

DSC04165

Kauhea kiire

Mutta jos kukaan nyt pysähtyisi oikeasti miettimään niitä eläkepäivien ”mahdottomia kiireitä”, kyllähän ne omanlaisikseen paljastuisivat. Ensinnä tärkeiksi touhuiksi, melkeinpä työksi, muodostuvat monet tavanomaiset pikku askareet, joita ei aikaisemmin tehokkaassa iässä sellaisiksi laskettu – tai laskettiin peräti  kuuluviksi vapaa-aikaan. Puutarhan hoitamiset, kaupassa käynnit, mökin kunnossapito, ruuanlaitto, siivous, kyläilyt ja niin edelleen. Kiire on J.

Aivan pakko on tässä kertoa yksi 89-vuotiaalta isäpapaltani joskus taannoin kuulemani herja.  Eläkeläisvaari soitti vanhalle kaverilleen, kysyen ”ehtisitkö ensi viikolla tulla kyläilemään, kun ei olla nähty pitkiin aikoihin?” Vastaus oli että ”En kyllä mitenkään ehdi ensi viikolla, koska minulla on keskiviikkona parturi”. Naureskellaan me kaikki tuolle, eikö vaan?

En muista enää, kertoiko Ukki tuossa juuri jostain omasta soitostaan, vaiko vaan kuulemansa vitsin, mutta minuun se kolahti. Pistäen entistäkin enemmän havainnoimaan joka puolella ympärilläni näkemiäni eläkepäivien kuvioita. Miksi ihmeessä sellaisia muuten nyt näyttääkin juuri minun ympärilleni niin kovasti  kasautuneen näinä menneinä vuosina? Kun näihin mahdottomiin eläkeläiskiireisiin aina silloin tällöin kavereiden ja tuttujen kanssa keskustellessani törmään, minulla on välillä ollut melkoinen kiusaus kysäistä, että mahtaako olla ensi viikolla parturi? Mutta olen kyllä pystynyt hillitsemään itseni, ainakin toistaiseksi :-).

DSC00550

Hidastuu, hidastuu

Mutta niin se vaan on aivan karussa todellisuudessa, että ihmisen iän karttuessa, hänen tehokkuutensa pikkuhiljaa vähenee. Kellotaajuus hidastuu. Nämä ovat aivan perin juurin tunnettuja asioita esimerkiksi lääketieteessä, urheilussa ja vaikkapa sodankäynnin tai puolustuksen rintamilla. Ovat olleet jo monia tuhansia vuosia! Samoin monet meistäkin ovat varmasti huomanneet, että oikein vanhat ihmiset, joita peräti vanhuksiksi kutsutaan, ovat jo silminnähden hitaita aivan kaikissa askareissaan. Mutta on kyllä suorastaan vitsikästä se, että tätä ihmisen – sinun ja minun – hidastumista ei useimmiten tiedosteta eikä tunnusteta ollenkaan tapahtuvaksi. Muuta kuin EHKÄ sitten joskus yli 90-vuotiaana. Ehkä. Ei kuitenkaan minun tapauksessani luultavasti silloinkaan.

Tosiaan fyysisen suorituskyvyn osalta jotkut hidastumiset ja vähenemiset alkavat tapahtua jo parinkymmenen vuoden iästä eteenpäin. Henkisellä puolella sitten ehkä vähän hitaammin, mutta kyllä se vaan tapahtuu sielläkin. Ja näissä on tietysti sitten valtavia eroja ihmisten välillä, mutta kyllä silti jopa pelkän puhtaan ajattelun nopeuskin vaan lopulta alkaa hidastua, aivan joka ikisellä ihmisellä. Myös kenellä tahansa teräsvaarilla tai -mummolla. Myös nobelisteilla ja superälykkäillä. Tällä ei-fyysisellä puolella iän myötä karttunut kokemus ja osaaminen toki kompensoivat tätä väistämätöntä kehityskulkua aika paljon. Ja erityisesti tarjoavat kaikille meille hyvät syyt sekä selitykset asian väistelyyn.

DSC08501

Totuuden kieltäminen

Tärkeimmät syyt ihmisen tehokkuuden vähenemisen kieltämiseen ovat psykologisia. Moisen tajuaminen ja tunnustaminen saattaisi olla liian masentavaa monien mielelle. On sen sijaan valtavasti parempaa mielenterveyden ja positiivisen asenteen kannalta, että tuntee itsensä tehokkaaksi ja aikaansaavaksi, suorastaan kiireiseksi. Ja lisäksi vielä monin tavoin paremmaksi, kuin likimain kaikki muut ympärillä.

No, minun summaukseni on se, että ihan hyödyllistä voi olla myös näiden asioiden rehellinen tiedostaminen ja tunnustaminen. Ainakin itselleen. Ainakin jossain vaiheessa elämää. Realismi on minun mielestäni kaukana pessimismistä. Juuri yhtä kaukana, kuin optimismistakin. Se on niiden välissä, antamatta liikaa valtaa kummallekaan noille tunteisiin ja asenteisiin perustuville näkövinkkeleille. Mutta ennen kaikkea se on älyllistä toimintaa, perustaen nimensä mukaisesti ajatuksia ja tekoja todelliseen tietoon.

Kunnianhimoisia tavoitteita voi oikein hyvin rakentaa myös realismin varaan. Niillä on silloin jopa suuremmat mahdollisuudet toteutuakin. Ehkäpä realismi ja ympäröivän todellisuuden tunnustaminen voi olla edes joitain pykäliä helpompaa tieteellisen koulutuksen ja näkökulman pohjalta, tiedä häntä? Mutta niin uskon.

DSC05640

Pakko tunnustaa

Minä nyt kumminkin olen hidastunut. Täysin selkeästi fyysisellä puolella, vaikka siellä asiaa on hauskasti vähän peittänyt se, että minulla ei ole vissiin koskaan ollutkaan lihaksistossani muita kuin niitä hitaita lihassyitä J. Ja pelkästään niiden kanssa leppoisat lajit, kuten vaikka kävely ja pyöräily sujuvat yhä vaan oikein mainiosti. Vaelluksista puhumattakaan. Taitaa kuitenkin olla niin, että isompiin repäisyihin riittävää kuntoa täytyy nykyään jo yrittää ylläpitää, kun ennen riitti vain päätös ja lähteminen melkein mihin vaan. Ikiaikaisen lahjomaton Cooperin testi myös kertoo, etten todellakaan kykene enää mihinkään lähellekään kolmen tonnin suorituksiin. Saati yli, kuten joskus tiukimpina vuosina pääsi käymään. Vaikka niistä juuri samoista hitaista lihassyistä on yhäkin kyse.

Henkisellä puolella sitten osaan ainakin tunnistaa sen, että koko niin kutsuttujen ”ruuhkavuosien” palettia en kyllä pystyisi nyt enää pyörittämään. Siis nykyajan intensiivistä työ- ja yrittäjäelämää perheen, lasten, yhteisten lomailujen ja monien harrastusten kera. Jollain ”pikkuisella” talonrakennusprojektilla, ulkomaille muutoilla ja muilla sellaisilla vielä välillä höystettynä. Siihen eivät auta riittävästi edes öiden runsaat tunnit, jotka ovat hiukan kevyemmin unta tarvitsevalle tarjolla. Koska ne ovat olleet aina ennenkin tarjolla ja kovasti käytössä.

Mutta minun on tietenkin hyvä miettiä näitä ja tunnustaa tosiasioita juuri näillä kohdin, kun olen saavuttanut jonkinlaisen eläkeiän ja vähentelemässä yritystoimintojen intensiteettiä. Yritysmaailman suorastaan kiehtovan koukuttavista asioista irti päästäminen ei kuitenkaan tunnu ollenkaan helpolta. Enkä yhtään tiedä, onko tällainen varovaisempi liukuminen parempi vai huonompi siirtymäriitti, kuin kunnon loikka palkan saamisesta eläkkeen nauttimiseen?

IMG_3327

Mitä en halua tehdä?

Yksi tapa ja näkökulma asioiden puntaroinnissa ja strategian muodostamisessa on tämäkin, jota olen hyvin monissa kohdin käyttänyt työ- ja bisnespuolella. Ja on se ollut tärkeä komponentti myös tässä minun henkilökohtaisen kehityspolkuni miettimisessä.

Taisi tulla jo sanottuakin se, etten halua ainakaan ajelehtia jonnekin. Ei varmaan ole mitään vikaa niissä lukuisissa eläkepäivien toteutumissa, joita olen tietysti havainnoinut ympärilläni jo vuosia, ellei vuosikymmeniä. Ensin omien vanhempien ja sukulaisten kohdalla, tosin silloin vielä ei tainnut osata edes ajatella niitä omien kuvioittensa mahdollisina esikuvina. Koska eiväthän ne minua koskeneet. Mutta katse on kyllä skarppautunut aikalailla tässä menneinä vuosina, jostain kumman syystä.

Tosiaan niitä peruskomponentteja näyttävät olevan asustelu, elely, lukeminen, puutarhan ja pihojen hoito, mökkeily, matkustelu, kyläily, veneily, lasten ja parhaimmillaan lastenlastenkin kanssa (kevyesti) tekemisissä oleminen, marjastelu ja sienestely. (Huom! Meikäläisen ikäpolvesta on kyse.) Hienoja ja mukavia touhuamisen kohteita aivan kaikki, ei siinä mitään. Ja nuo kyllä näyttävätkin täyttävän monien ikääntyneempien ihmisten kaistanleveyden ihan täysin ja ilmeisesti juuri heille mieluisimmilla asioilla. Ja silloin on varmasti kaikki niin kohdillaan, kuin olla voi. Yksiä ja toisia noistahan sattuu toki valmiiksi kuulumaan myös minun ja vaimoni touhujen skaalaan, joten sinne on helppo mennä! Mutta työelämän kautta tapahtunut vahva tekemisissä oleminen liiketoiminnan ja yhteiskunnallistenkin asioiden, saati tavattoman monenlaisten ihmisten kanssa, näyttäisi vähän niin kuin jääneen taakse monissa havainnoimissani eläkekuvioissa.

DSC06732

Kiinnostava vaihtoehto

Mutta myös muutamia seuraavanlaisia siirtymiä näen siellä ja täällä ympärilläni. Jotkut ihmiset näyttävät ottaneen työn ”korvikkeeksi” jonkun harrastuksen, johon sitten satsaavat enemmin, kuin mihin on aiemmin ollut mahdollisuutta. Koska aikaa on käytettävissä roimasti enemmän. Näen parhaimmillaan – siis oman katsantokantani mukaan parhaimmillaan – sellaisia esimerkkejä, joissa harrastustoiminta on viety oikein pitkälle niin, että siitä on muodostunut suorastaan elämää ohjaava tekijä entisten työkuvioiden tilalle. Jokusia sellaisia näen lähellä ympärilläni ainakin valokuvauksen, kirjoitus- sekä luontoharrastusten  ympärillä. Nämä harrastukset vievät tekijöitään koko ajan eteenpäin niin oppimisen, kuin saavutustenkin rintamilla. Haastavat aivoja ja organisointikykyä. Välillä vallan vaativat tekemään asioita ja aiheuttavat suorastaan paineitakin joskus. Yhdistävät heitä vahvasti toisiin harrastajiin, kuten parhaimmillaan myös jopa kyseisten alojen ammattilaisiin ja laajempiinkin piireihin.

Tällaista havainnointia olen tehnyt jo ainakin viiden vuoden ajan ja niiden pohjalta minulle oli muodostunut käsitys, että jotenkin tuolla tavoin minäkin haluan työrupeamien jälkeistä elämääni sitten joskus rakentaa. Itselläni oli mukamas vähän haasteena se, että aika monia rakkaita, pitkän jänteen harrastuksia oli tarjolla ehdolle. Mutta asiat selkenivät sitten matkalla jotenkin vähän niin kuin itsekseen. Ei taaskaan minään yksittäisenä suurena ajatuksena – liian harvinaisia ovatkin sellaiset minulla. Vaan pikkuhiljaa, milloin mikäkin osanen paikoilleen loksahdellen. Aivan kuin jossain tosi suuressa elämän palapelissä, joka on aivan varta vasten rakennettu juuri minulle! Siellä pelilaudan sisällä harhailevalle meikäläiselle kokonaisuus paljastuu kuitenkin vasta vähä vähältä. Kun saa niitä yksittäisiä palasia laitettua paikoilleen omien pienten osatietojensa valossa.

DSC08732

Ikioma elämän palapeli

Noista meikäläisen tulevaisuuspalapelin komponenteista ja niiden loksahteluista olen jo aiemmin kirjoittanut erityisesti artikkelissa ”Tuplakymppi”, jonka sitten peräti siirsin myös Lähierä-blogin perustuslaillisten asiakirjojen joukkoon, blogin etusivun yläpalkkiin. Taustoja moniin niistä löytyy yläpalkin kohdasta ”Taustoja”, kuinka ollakaan. Saman palapelin olennaisia palasia käsitellään myös ”Filosofia” –osiossa, sekä ainakin artikkeleissa ”Lähieräilyn keskipitkä historia” ja ”Kotaparlamentin synnyt syvät”. Myös koko ”Opasopissa” –sarja on tiiviisti tätä tarinaa. Mutta pentele, niinhän on koko tämä blogikin, jokaista artikkeliaan myöten!

Eli luonnon parissa minä rakennan elämäni seuraavia vaiheita. Erittäin laajalla skaalalla ja moninaisin näkökulmin sitä tutkaillen, isoa kokonaisuutta tähän blogiin pikku hiljaa myös kooten. Tuo kokonaisuus antaa minulle paljon liikuntaa, niissä itselleni kaikkein mukavimmiksi, antoisimmiksi ja rakkaimmiksi osoittautuneissa muodoissaan. Se antaa kiinnostavia projekteja ja ties mitä tutkimista, jotka vetävät miestä ulos jopa silloinkin, kun lähtemisen kynnys muuten tuntuu korkealta. Stimuloiden myös ajattelemaan ja ottamaan selvää asioista moninaisilla tavoilla. Se antaa mahdollisuudet toimia ihmisten kanssa ja osana yhteiskuntaa, ainakin opastustoimissa, luennoidessa ja kouluttaessa. Vaatien niissä myös paljon keskittynyttä tekemistä. Suorastaan ajattelua välillä! Ja se tarjoaa tavat viedä omaa osaamistaan yhä eteenpäin useilla eri sektoreilla. Puhumattakaan kirjoittamisen ja asioiden tallentamisen upeista työkentistä!

DSC05099

Takaisinmaksun aika

Minä koen niin, että olen koko elämäni ajan, peräti Lohjan metsissä vilistäneestä pikkuvintiöstä saakka, saanut aivan valtavasti luonnolta. Metsiltä, kallioilta, soilta, järviltä, tuntureilta, vuorilta ja mereltä, noin vaan äärikarkeasti jaotellen. Ne ovat antaneet minulle aivan rajattoman monien unohtumattomien kokemusten lisäksi aina myös mielenrauhaa sekä aivojen virkistystä uusien näkökulmien kera. Ja noille on totta vieköön riittänyt kysyntää pitkin matkaa!

Yhdeksi elämäni päämissioksi olen ottanut sen, että voisin auttaa mahdollisimman monia ihmisiä löytämään näitä samankaltaisia elämän ja energian lähteitä! Joita makoilee koko ajan tuossa aivan meidän jokaisen vieressä, vain löytämistään ja nauttimistaan odottaen. Niitä näkökulmia ja tapoja löytää lähiluonto ihanuuksineen on niin monia, etten minä ole vielä pystynyt sitä lukumäärää edes arvioimaan, vaikka itse olen niitä aktiivisesti ja avoimin silmin etsinyt, löytänyt ja nauttinut ainakin 67 tavalla! Tämä luku on ihan totta se, kuinka montaa eri vinkkeliä olen itse tähän mennessä kokeillut. Monista vasta maistiaisia napsien, toisista jo koko elämän ajan nautiskellen. Ja vähän väliä yhä vaan uusia bongaten, sekä esimerkkejä niistä tänne blogiini tuoden.

Nyt on takaisinmaksun aika ja minä tulen satsaamaan siihen tosi paljon aikaani ja energiaani!

16032009139

Miettimisen kohta?

Itselleni nämä eläkekategoriaan (vähitellen) siirtymisen asiat tuntuvat siis asettuneen hyvän tuntuiseen moniulotteiseen palapeliin jo tässä muutamien menneiden vuosien aikana. Ehkei pelkästään sattumien kaupalla, mutta kyllä onnekkailla sellaisillakin on ilmi selvästi noissa sijaa ollut. Artikkelin otsikkoon laitoin silti kysymysmerkin tarkoituksella. Koska kuvittelen, että vastaavanlaisissa tilanteissa – ja silti aina täysin erilaisissa – on koko ajan monia muitakin ihmisiä, myös täällä meidän rakkaissa eränkäynti- ja ulkoilupiireissämme. Ja haluan nostaa kaikille esiin ainakin sen, että näissäkin elämän vaiheissa kannattaa minun mielestäni miettiä, mitä tältä elämältään haluaa. Ehkä peräti ainoalta sellaiselta, jonka me hoidettavaksi, kestettäväksi ja nautittavaksi itse kukin saamme. Ja jos vaan pystyy ja haluaa, juuri näissäkin siirtymissä voi oikein hyvin myös tehdä jotain päätöksiä sen eteen, mitä loppuelämällään haluaa tehdä.

Pahoillani näin (melo)dramaattiseksi päätyneestä lopetuksesta! Kirjoitti varsinaiseksi onnenpekaksi itsensä nykyäänkin tunteva,

–Kari

 

Mainokset

3 thoughts on “Erämiehen ikäkriisi?



  1. But all the while I sit and think
    of times there were before,
    I listen for returning feet
    and voices at the door.

    B. Baggins

    Ikäpolvista nyr ensimmäisenä tulee mieleen ikä ja polvet.
    Muu menettelee.

    e. 🙂

    Liked by 1 henkilö

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s