Oudoilla rajoilla

Espoon lihapiikki Kirkkonummen kyljessä

Tiivistelmä: Talvinen patikkaretki tutkimaan yhtä aivan irrationaalista raja-aluetta Kirkkonummen ja sen itäpuolisen seurakunta-alueen välimaastossa. Monenlaista muutakin mielenkiintoista luontoa löytyi niin, että on pakko vielä uudelleenkin mennä. Artikkelin Espoo-huumoria ei suositella nautittavaksi sillä suunnalla muuten, kuin hyvän itseironiaankin kykenevän katsannon kanssa 🙂.

DSC08512
Komea kaukomaisema Goddarsbölebergetiltä yli Vitträsk-järven.

 

 

Retki 24.1.2015

 

Koillisväylä Kirkkonummelta Espooseen

Talvi jo oli, mutta siitä huolimatta – tai sen vuoksi – lähdimme kaverini Aarnon kanssa tutkimusretkelle Espoon Mankin ja Kirkkonummen Vitträskin väliin jäävälle kohtalaisen kokoiselle kallio- ja metsäalueelle. Minä olin noilla seuduilla toteuttanut jo aika monta seikkailua niiden parin vuoden kuluessa, kun asuimme Masalan itäreunoilla talomme rakennusprojektin ajan. Nuo olivat silloin suurimmat aivan vieressä sijainneet luontoalueet ja oikein erityisenä intohimona minulla oli silloin Koillisväylän löytäminen. Sillä nimellä kutsuin pitkään tuota projektia, jonka tavoitteena oli löytää maastopyörällä ajettava reitti läpi tuon korpialueen jonnekin Espoon puolelle, vaikkapa Rajakylään. Pelkästään tuo projekti vaati ainakin puoli tusinaa retkeä, ennen kuin sellaisen reitin onnistuin todellakin löytämään. Noilla retkillä päähäni muodostui jo jonkinlainen kuva tuosta alueesta, mutta koska retket suuntautuivat intensiivisesti vain juuri tiettyihin suuntiin, selkeästi jäi jäljelle vielä paljon aivan tuntemattomia alueita.

Peruskartan ote retken alueesta
Retken kohdealue peruskartalla. Huomaa Espoon irtokärki! Ote palvelusta Retkikartta.fi.

Sykähdyttävä maisemapaikka

Niitä meikäläisen nupissa olevan kartan valkoisia alueita olimme nyt menossa tutkailemaan, lisäpontimena vielä peruskartasta katseltu ja ihmetelty kerrassaan merkillisesti piirretty raja Espoon ja Kirkkonummen kuntien välillä! Auton jätimme pikkutien varteen, puomin viereen ja lähdimme ensin talsimaan suoraa, niillä main tarkalleen kuntien rajaa myöten luoteeseen kulkevaa, minulle jo kovin tuttua metsätietä pitkin.  Kääntöpaikalta sitten tutulle hyväkuntoiselle polulle, joka johtaa Goddarsbölebergenin muhkealle kallioalueelle. Sitten oli aivan pakko vielä marssia myös suoraan etelään, katsastamaan se upea kalliohuippu, joka oli joskus ensimmäisellä retkelläni täällä, karttoja turhaan katselematta, laittanut aivan pääni pyörälle. Eteen kun oli yht’äkkiä ja ilman varoitusta avautunut upea ja pitkä näkymä suurelle järvelle. Jonka laisia ei pitänyt minun mielestäni olla mailla eikä halmeillakaan! No, hetken ihanien ja sekavien löytöfiilisten jälkeen karttaa käyttäen sitten selvisi, että katselin näkymiä Vitträsk-järvelle, jonka lähistölle tuo alueen läntisin kalliohuippu jo kurotteli. Tuommoiset kokemukset syöpyvät mieleen niin vahvasti, että muistan ne varmaan vielä kymmenien vuosienkin päästä! Komeat näkymät paikka nytkin tarjosi, joskin ilman niitä huimia hämmennyksen lisämausteita.

DSC08508
Maisemien tarkastelua Goddarsbölebergetin huipulla.

Keihään kärjessä

Sieltä matkamme jatkui ensin nöyrästi takaisin samaa polkua ja sitten lopulta uusille urille, kohti seuraavaa, ainakin peruskartalla nimetöntä kallioaluetta vähän pohjoisempana.  Siellä tutkailimme ensin kallion jyrkkiä länsireunoja, ennen kuin suuntasimme juuri sille pienelle kalliohuipulle, jonne kaupungiksi nykyään itseään kutsuva Espoo on katsonut aiheelliseksi kurottaa keihäänkärkimäisen, terävän ja kapean osan itseään. Moinenhan vaikuttaa olevan suorastaan sitä itseään :-). Kunnon eväskahvitauon me myös vietimme Aarnon kanssa tuolla pikkuisella kalliohuipulla, istuen niin tarkkaan keihään kärjessä, kuin vain osasimme. Oikein istuma-alustat meillä oli mukana varustuksena noin vaarallisen tuntuista paikkaa varten, mutta aivan tylsyneeltä se kärki lopulta vaikutti.

DSC08514
Eväskahvitauolla keihäänkärjessä.

Hieno suojärvi ja Espoon irroituskohta

Matkalla retken seuraavaan kohteeseen ihasteltiin melkoisen komeita näkymiä kalliorinteeltä alas Igelträsk- nimiselle järvelle, joka kyllä sekä satelliittikuvan, että peruskartan mukaan on kokonaan suota. Varmaankin muinainen, umpeen kasvanut lampi.  Noin talvella se olisi aivan tasaisine pintoineen mennyt täydestä järvenäkin ja mitä luultavimmin on kyllä hieno myös kesällä.

DSC08526
”Keihäänkärkikalliolta” avautuu upeita maisemia alas Igelträsk-suolle.

Se seuraava kohde oli luonnollisesti jo merkillisen tuolla puolen oleva kohta, missä tuo Espoon lihapiikin kärki kuroo itsensä irti ”emämaastaan”.  Eli tuo Helsingin asumalähiö muuttuu siinä kohtaa ilmeisimmin pisteeksi. Niinpä me pienten etsiskelyiden jälkeen sitten löysimmekin pikkuisen suoaukean pohjoisreunalta kivisen rajapyykin, vain yhden sellaisen. Tuota maailman ihmettä piti tietysti kuvata monella tapaa, ennen matkan jatkamista. Mietimme tietenkin myös mitä pitäisikään tehdä, jotta tuo Espoon turhanaikainen yhteys jo yhtä geometrisesti infinitesimaalisen kokoista pistettä lukuunottamatta irtonaiseen osaseensa voitaisiin kerta kaikkiaan lopettaa. Sen toteutustapa jäi kuitenkin vielä hautumaan. Joka tapauksessa tässä odottaa paljon helpompi työmaa, kuin Tampereen teekkarien (krhmm) jo vuosikymmeniä jatkunut projekti Turun sahaamisessa irti Suomen emämaasta. Joka sekin toki tuottaa positiivisen tuloksen ajan oloon :-).

DSC08536
Onko se piste vai eikö ole?

Loppumatka muinaismerenrantoineen

Talsimme sitten ainakin kilometrin matkan suoraan itään, läpi eri vaiheissa olevien hoitometsäalueiden, joista useimmat tuntuivat oikein viihtyisältä luonnolta, ellei peräti urbaaniretkeilijöiden pikku seikkailuihin sopivilta ”erämetsiltäkin”. Muistini mukaan näimme siellä myös yksiä selkeimmän ja hienoimman näköisiä Litorina –meren muinaisia kivikkorantoja, joihin olen itse missään törmännyt. Mutta minua ihmetyttää kovasti, miksen löydä yhtään valokuvia noista, enkä itse asiassa koko loppumatkasta Espoon kuristuskohdan jälkeen. Noh, sinne on kyllä pakko mennä uudelleen tutkailemaan joskus tässä, syynäten sitten samalla yhä vielä katsomatta jääneet muutamatkin nurkat noista metsäalueista.

Retken reitti GE satelliitikartalla - 8,27km, 3t44min
Retken reitti Google Earth -satelliittikuvalla. 8,3 km ja 3 t 44 min.

Sen kertainen taipaleemme kuljetti meidät mutkittelevaa reittiä halki vaihtelevan metsäisen ja pikkukallioisen maaston toiseen metsätien haaraan ja sieltä takaisin autolle. Olihan tuo tutkimusmatka aivan paremmasta päästä!

–Kari

 

Mainokset

One thought on “Oudoilla rajoilla

  1. Kävin itse samoilla seuduilla kävelemässä ensimmäistä kertaa vähän aikaa sitten. Ehdottomasti tutustumisen arvoinen alue ja monimuotoinen luonto tarjoaa paljon kaikkina vuodenaikoina.
    Alueella risteilee polujakin varsin mukavasti.

    Liked by 1 henkilö

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s