Kotaparlamentti kokoontuu

Tiivistelmä: Lopulta auki kirjoitettuna eräveljeskunnan yhden virallisen kotaparlamentti-istunnon kulku.

Kotaparlamentin istuntosali Porkkalanniemessä.

 

Istunto 9.3.2018

 

Tämän huiman hienon ja pitkän perinteen taustoja ei enää tarvitse tässä erikseen availla, koska ne on jo tallennettu historiankirjoihin, kahteen tämän blogin artikkeliin nimillä ”Lähieräilyn keskipitkä historia” ja ”Kotaparlamentin synnyt syvät”. Niin taas oli parlamentti saatu koolle kutsuttua maaliskuun yhdeksännen päivän perjantai-iltaan.

Kotaparlamentin äänivaltaisuus

Eräveljeskunnan viime keväältä peräisin olevan Whatsapp-ryhmän kautta selvisi nopsasti, että neljä jäsentä oli pääsemässä mukaan, muiden ollessa estyneinä jossain matkoillaan. Oikein mukavalta vaikutti tällainen osallistujamäärä ja tiedettiin parlamentin kokoontuvan istuntoonsa täysin päätösvaltaisena. Näissä piireissä demokratian säännöt ovat reilut ja yksinkertaiset – kuten itse demokraatitkin :-). Ikiaikaisten sääntöjen mukaan kotaparlamentti on päätösvaltainen, kun keskustelu käydään nuotion yli. Itsekseen nuotiotulten ääressä jupisevat parlamentaarikot eivät tee eräveljeskuntaa koskevia päätöksiä, vaikka moistakin toimintaa huhujen mukaan esiintyy siellä ja täällä, silloin ja tällöin.

Porkkalanselän talvimaisema Vetokannaksen keittokatoksen kalliolta.

Leirinteon alku Porkkalanniemellä

Aarno ja Kari pääsivät roudaamaan itsensä suuren tavaramäärän kera Porkkalan Vetokannaksen eteläiselle tulipaikalle jo kolmen jälkeen iltapäivällä. Ensimmäinen askare paikan päällä oli kodan paikan valitseminen niistä kolmesta tai neljästä, joita olemme tähän tarkoitukseen historian saatossa käyttäneet. Niemellä oli nyt lunta vain alle puolet siitä, mitä löytyy Kirkkonummen metsistä, eli noin 15 senttiä. Olimme kovasti innoissamme hoitaessamme saappaillamme kodan perustustyöt, koska nuoskalumeen syntyi paljon tasaisempi pohja, kuin mitä maasto ikinä sulaan aikaan retkeilijöille tarjosi.

Seuraava askare, eli kodan runkopuiden kantaminen metsästä, oli sitten jo pikkuisen hikisempi urakka, mutta mukavaa kaikki tyynni. Ja yhä vaan nousee joka kerran melkein hymynkareet suupieliin, kun kodan runko niistä pitkistä riu’uista kasataan. Konseptin yksinkertaisuus ja samaan aikaan huikea tukevuus on vaan niin insinöörin, kuin muidenkin tieteen ja taiteenalojen edustajien mieltä lämmittävä kokemus. Yhä vaan noin viidennelläkymmenennellä kerrallakin.

Yksi aikakausien hienoimpia kodanpohjia tasoitettuna.

Rakennusvaiheet

Sitten nostettiin auton katolla kuljetetut kodan kolme vuotaa paikoilleen seiniksi ja Aarno asetteli tiivisti helmat lumella, minun hoitaessani sillä aikaa tuvan perussisustamista, eli mattojen levittämistä lattialle. Mattoina näissä kuvioissa toimivat siis monenlaiset omakotitalon rakennustyömaalta aikanaan jääneet, ties mitä kaikkea käyttöä senkin jälkeen nähneet kevytpeitteet. Kaupasta ostetut uudet muovikelmut tuntuisivat näissä kuvioissa aivan vierailta.

Kotaleiri valmiina jo valoisaan aikaan.

Ennen taloon muuttoa oli jäljellä vielä yksi olennainen rakennusvaihe, tulisijan ”muuraus”. Se hoitui nostamalla tuohon käyttöön omistettu rautainen tulialusta, eli entinen muurinpohjapannu Aarnon kodan keskelle lumesta putsaamaan paikkaan. Toki sen kolmen jalan alle haettiin ensin vielä sopivat kivenmurikat lähellä olevasta kesäajan nuotiopaikasta. Sitten vaan sisään makuualustat, makuupussit, muonavarastot ja muut mahdollisesti illan istunnon aikana kaivattavat emmeet.

Polttopuut

Jo paikalle autolla saapuessamme, olimme ilahtuneina panneet merkille keittokatoksen puuvajassa olevan yhä jäljellä reippaasti ihan hyvän näköisiä metrihalkoja polttopuuksi. Meillä oli toki varmuuden vuoksi mukanamme pari korillista kotoa tuotuja kuivia klapeja, mutta kyllähän puiden tekeminen on vallan mukavasti sekä mieltä, että kehoa lämmittävää toimintaa. Siksi sahasimme parin korillisen verran suhteellisen kuivan tuntuisia klapeja samaan muovipulkkaan, jolla suurin osa leirin tarpeista oli pelipaikalle kuljetettu. Siinä heiluessamme arvelimme ääneen, että eiköhän perinteiseen tapaan seuraavat tulijat ilmestykin kuin ihmeen kaupalla jostain metsän reunasta juuri minuutti sen jälkeen, kun saha ja kirves lakkaavat laulamasta. Ja tokihan tällaiset varmat luonnonmerkit toteutuivat tälläkin kertaa, Malkuksen nilkuttaessa näkyviin heti meikäläisen tartuttua pulkan hihnaan :-).

Klapikuorma valmiina pulkassa parin ruhmupöllin kanssa.

Alkukeitot ja haltiajuomat

Siitä siirryimme sitten kotaan, mihin laitettiin heti mukavat tulet lämmittämään, samalla kun Aarno viritteli tekemänsä keiton kuumenemaan Trangian päällä. Niinpä noin heti neljännen parlamentaarikon, Jussin saavuttua myös paikalle rinkka selässään, pääsimme kaikki herkuttelemaa kuumaa ja maukasta kasviskeittoa. Jota ainakin meidän jonkun tunnin leiriaskareissa hääräilleiden kehot kyllä arvostivat. Samaan syssyyn meikäläinen rakenteli myös jokaiselle tervetuliaismaljaksi mukilliset oikeaa haltijajuomaa, Miruvoria! Jollei tämä termi ja juoma ole vielä tuttu, kehotan sitten tutkimaan asioita vaikka internetistä. Vielä paljon enemmän sielua avartavaa toki olisi lukea läpi vaikka vain trilogia Taru sormusten herrasta.

Tuon hienon juoman tekeminen otti kyllä tällä kertaa kohtalaisesti aikaa ja askartelua kahdestakin syystä. Minä valmistan sen eri ainesosat nykyään vallan itse perustarpeista. Ja toiseksi veljeskunnan jäsenten mukiarsenaali oli melkoisen ”laajaspektrinen”, ulottuen tavallisesta muovimukista merkillisen kourun ja Kupilkan kautta kokonaiseen vaalean vihreään kousiin! Siis nappoon, joka on kuulemma ollut miehen kokoisen Jussin äärimmäisen monikäyttöisenä retkiastiana partioajoista lähtien. Mutta sen kanssa tahtovat kyllä mennä kokin kuin kokin määrälaskelmat sekaisin :-).

Ihana kotatuli lämmittää niin asumuksen kuin tunnelman.

Päivällinen kulkurityyliin

Eipä aikaakaan, niin ilta oli laskeutunut ja meidän kotaparlamentti-istuntomme päässyt sujuvasti liikkeelle tulen loisteessa, mukavassa lämmössä. Näissä piireissä keskustelujen aiheista ei ole ikinä pulaa, ihmisten omatessa hyvin erilaisia taustoja sekä osaamisia – ja kuitenkin kaikilla yhdistävinä tekijöinä elämän mittaiset historiat monipuolisten ulkoilu- ja retkeilyharrastusten parissa. Niin sujuivat alkuillan tunnit, kunnes tuli päivällisen aika. Sen keskiöksi oli pitkästä aikaa valittu ”kulkurin rautavitonen”, eli niin kutsutulla Hobo Pie Iron –välineellä tehdyt ruuat. Niistä löytyy hiukan taustoja ylle linkatusta kotaparlamentin historia-artikkelista, jos kiinnostaa.

Minulla oli mukanani kaksi noita mainioita työkaluja, sekä myös omat elintarvikesettini, joita niillä ajattelin valmistaa. Mutta kun myös Jussi oli samoin valmistautunut, hän sai tällä kertaa ottaa pääkokin kunniakkaan position. Niinpä pääsimme sitten nauttimaan aivan huikean hyviä paahdettuja kerrosleipiä. Sellaisia, joita jotkut isoista, raavaista erämiehistä jaksoivat syödä peräti kaksi kappaletta, toiset vain yhden.

Haltiajuoman valmistus menossa, huomaa käsissä oleva ”isomman sortin muki”.

Karhut ja sudet ruotuun

Oikein piiputusfiilikseen pääsin minä päätymään päivällisen jälkeen. Taisipa edellisestä sellaisesta ollakin päässyt kulumaan jo lähes vuoden päivät! Siitä keskustelut pääsivät sitten siirtymään varsinaisten hoidettavien asioiden listalle. Niistä ensimmäinen käsitteli suomalaisia suurpetoja retkeilijän kannalta ja oikein erityisesti yksin liikkuvan kulkurin näkövinkkelistä. Karhut tulivat kuitattua pois pöydältä hyvin lyhyellä käsittelyllä, koska kaikilla parlamentaarikoilla oli melko yhteneväinen käsitys siitä, että ne veijarit kyllä väistävät ihmistä äärimmäisen taitavasti. Ja meikäläisen muutamat henkilökohtaiset kokemukset noiden metsiemme kuninkaiden ja kuningatarten kanssa ovat myös täysin linjassa tuon kanssa.

Mutta susista sitten riitti jo enemmän näkökulmia ja keskustelua. Siinäkin toki melko täydellisen yhteneväisesti pääteltiin, että todennäköisyys suden tai susien käymisestä ihmisen kimppuun Suomessa on aivan äärimmäisen pieni. Susia kun ei oikeastaan päästetä ollenkaan kehittymään sellaiseen suuntaan, missä ne alkavat napsia ensin ihmisen kotieläimiä helpoksi ravinnokseen. Siitä huolimatta meikäläinen, joka kuljeskelee ja yöpyy yksinään ympäri ämpäri Suomenmaata, myös susilaumojen elinalueilla, haluaa valmistautua retkilleen sillä tavoin, ettei asia pääse haittaamaan yöunia. Ainakaan liikaa.

Tosi keskustelut

Ja lopulta meikäläinen liipaisi liikkeelle myös keskustelun aihepiiristä otsikoiden ”kotivara” ja ”kodinturva” alla. Siis siitä, miten itse kukin eräveljistä moiset asiat näkee. Vaikkapa valmistautumisen erilaisiin mahdollisiin poikkeustilanteisiin, joissa esimerkiksi sähkön ja lämmön saanti voisi keskeytyä jonkin mittaisiksi ajoiksi. Samoin maksuliikenne, sekä polttoaineen ja elintarvikkeiden saanti saattaisi alkaa häiriytyä tai peräti katketa. Nämä keskustelut käytiin varsinaisesti aamuyön tunneilla, missä kaikki äänivaltaiset osakkaat eivät enää olleet kokoaikaisesti mukana. Mutta näissä havaittiin jo erittäin paljon toisistaan poikkeavia näkemyksiä ja varautumisen strategioita eri suunnilla. Niin paljon, että vaikka vahvaa koheesiotakin kyllä ilmeni kahdella suunnalla, tämä kokonaisuus päätettiin pitää asialistalla ja käsitellä sitä uudelleen laajemmissa parlamentaarisissa piireissä. Mutta huomatkaa, ei päätetty perustaa työryhmää selvittämään asiaa.

Erikoinen otos piippuhetkestä.

Tähän loppuun lainaan vielä susiasiasta ylös kirjatun resoluution suoraan veljeskunnan Whatsapp-ryhmästä:  ”Kiitokset kaikille! Ja poissa olleille tiedoksi kotaparlamentin päätökset: 1) Suden vaarallisuus vaeltajalle riippuu siitä, montako olutta kulkija on nauttinut. Mitä enemmän olutta, sitä vaarattomampi susi. Jokaisen kulkijan onkin pidettävä varustuksessaan mukana aina riittävästi juomaa liikkuessaan alueilla, joilla suurpetoja saattaa esiintyä”. Päätöksen kirjaus: Malkus (TM).

–Kari