Tiivistelmä: Kirjoitussarjan viimeinen osa. Matkan neljännellä päiväretkellä päästään kummastelemaan melkeinpä Lapin avotuntureita muistuttavaa maastoa aivan Englannin etelärannikolla. Eikä ollenkaan mitään vähäisenläntää aluetta!
Retki 3.7.2014
Tarinasarja
Jos ken haluaa havainnoida tämän vuoden 2014 heinäkuussa toteutetun merkillisen hienon kesälomaretken kokonaisuutta, silloin kannattaa lukea koko pikkuinen tarinasarja, joka alkoi kauan sitten artikkelista ”Englannin etelässä 1 – Brixton, Devon”. Eipä nimittäin ole päässyt ainakaan meikäläisen hyvin pitkälle ja monipolviselle retkeilyuralle osumaan vielä toista sellaista matkaa, joka tehdään neljän aikuisen, kahden koiran ja täyden lomavarustuksen kanssa Mini Convertible –autolla! Tarjoten monia mitä ihastuttavimpia kokemuksia ulkona Etelä-Englannin kauniissa luonnossa. Siitä huolimatta, siitä vallan riippumatta, tai juuri siksi. Sano sinä?
Suuria humisevia harjuja
Neljänneksi päiväretken kohteeksi olimme karttoja ja esitteitä porukalla katsellen valinneet varmaankin Englannin eteläisimmän ylänköalueen, kansallispuiston nimeltä Dartmoor Heights. Ja pakkohan se nyt melkein olikin, kun nimi vei yhden ja kenties toisenkin ajatukset jonnekin ”Humisevan harjun” maailmoihin. Jollaisista on varmaan melkein jokaisen pallon tallaajan ajatuksissa jotain mielikuvia. Tässä vaiheessa toki jo tiedettiin juuri tämän ylängön nimen juontuvan alueen suurimmasta virrasta, tuosta Tikkajoesta näin suomalaisittain.
Minä kun olen havainnut suuren osan ainakin minun tuntemistani ihmisistä ajattelevan Englannin puistoja ja ulkoilumaastoja jotenkin sellaisina pikkuisina omiimme verrattuna, niin tässäpä vähän numeroita sille saralle ihmeteltäviksi. Dartmoorin kansallispuisto kattaa 954 neliökilometrin alueen, jota voi vertailla esimerkiksi Nuuksion 54:ään tai vaikka omaan kaikkein muhkeimpaamme, Lemmenjoen kansallispuistoon (2850 km2). Skotlannista löytyy kyllä sitten tuotakin suurempia, melkein tuplaksi asti.
Paljakalle oitis
Meidän 6 hengen seurueemme nautti taas mukavat omatoimiaamiaiset hienossa majapaikassamme ja ajeli sitten aurinkoisessa säässä kohti päivän pelikenttiä. Piskuisen Harfordin kylän, tai muutaman talon ryppään, läpi ajettuamme päädyimme yhdelle kansallispuiston parkkipaikalle, joka on jo aika korkealla ylängön rinteellä. Siitä sitten vaan reput selkään, koirat hihnoihin ja patikoimaan.
Tie oli tuonut meidät jo valmiiksi noin puurajalle ja kävely lähti liikkeelle ylämäkeen, heti avoimessa maastossa, muhkein näköaloin tulosuuntaamme, länteen päin. Me kaikki ihmettelimme ääneen maisemia, jotka eivät niin mahdottoman paljoa eronneet niistä, jollaisia katsellaan Suomen Lapin tuntureilla! Noh, toki niitä erojakin sentään on, maa on valtaosin vehreän tuohon peittämää ja hevosten laiduntamaa porojen sijasta. Varsinaiselle ylämaalle (Moor) päästyämme, päädyimme ensin patikoimaan noin suoraan idän suuntaan, pitkin yhtä polkureittiä, joka oli noin meikäläisen metsätien veroinen. Jossain kauempana näimme jokusen vaeltajan taittavan taipaleitaan, samoin jonkun maastopyöräilijän. Erityisesti jälkimmäiset kutkuttivat kovasti meikäläisen mielikuvitusta, sillä en voinut olla miettimättä, miten upeaa olisikaan taittaa pitkiäkin päivämatkoja moisessa maastossa ja sellaisissa maisemissa!
Järkäleitä ja muinaismuistoja
Noin ylängön länsireunan tuntumassa olevaa erikoisen näköistä kivimuodostelmaa emme voineet jättää katsomatta. Hienoksi olivat jääkaudet sekä vuosituhansien säät tuon järkäleen tai järkäleryhmän muokanneet. Pieni tauko pidettiin sen tarjoamassa tuulen suojassa ja lohkareen päällä olevalle ”näköalatasanteellekin” oli toki ryhmän miesjäsenten välttämättä kiivettävä.
Lampaita näimme myös jokusia, nautiskelemassa heinästä ja varmaan myös maisemista hekin. Me, jotka olivat täällä vain lyhyellä päivätutustumisella, käänsimme nokkamme pian etelän suuntaan ja lähdimme kohti lähintä huipun kaltaista kumparetta. Sieltä löytyi huimaavien maisemien lisäksi iso kivikasa, joka vaikutti olevan vanhaa perua. Kovasti samankaltainen, kuin meikäläiselle jo varsin tutut pronssikautiset muinaishaudat Etelä-Suomen rannikkoseuduilla. Juuri noiden historiaa en ole muistanut selvitellä, mutta tiedän kyllä, että Dartmoorin nummilta löytyy mitä erilaisimpia kivikehiä ja muita rakennelmia, joiden alkuperä on jossain varhaisella pronssikaudella, noin 4000-5000 vuotta sitten. Siellä me sitten ihmettelimme niin maisemia, vanhoja kivikasoja, kuin paljon uudempaa, Englannin kartoituksen historiaan liittyvää Ordnance Surveyn betonipylvästä.
Vihreä oli laaksoni
Parisen tunnin patikoinnin jälkeen päätimme kääntää klyyvarien suunnan noin takaisin päin, jotteivät matka ja päivä pääsisi karkaamaan jaloistamme. Loppumatkasta reitillemme osui sitten sellainen pieni ”ylämaan laakso”, jonka syvimmässä kohdassa on juomavesivarastona (reservoir) toimiva järvi. Me teimme päivän eväsleirin järvestä laskevan ihastuttavan puron rantakiville, missä niin ihmiset kuin koiratkin ryhtyivät nauttimaan melkein helteiseksi muuttuneesta säästä. Kas kun ylängön tuulet eivät sellaiseen Eedenin laaksoon lainkaan sopineet. Hauvat hörppivät puron kirkasta vettä ja muut retkeläiset mehua leileistään. Kerrassaan leppoisaa lomailua oli tuo vajaan 40 minuutin taukomme! Ai niin – lomailua leppoisasta kävelyretkestä, leppoisan kesäloman keskellä. Siis lomailua kolmanteen potenssiin!
Joen rantaan
Noin kolmen tunnin retken jälkeen olimme taas takaisin auton luona. Mutta kun ainakin naisväkeä kiinnosti päästä vielä katsomaan alempana vehreän metsän sisässä virtaavan River Ermen rantoja, sinnehän me sitten vielä askeleemme suuntasimme. Ja mikäs siinä, kun polkukin sinne alas näytti johtavan. Mutta se polku sitten kyllä haarautui ensin muutaman kerran, hiipuen sen jälkeen vallan pois. Ja vaikka vielä hetken ajattelimme, että mihinkäs me tottuneet vaeltajat ja metsien kansan jälkeläiset mitään polkuja tarvitsemme, kyllä eteläisen Englannin ”sademetsäluonto” söi ne uhot pois alta aikayksikön.
Muttei hätää, sillä juuri tuon joen yli oli pikkutie meidät Dartmoorin reunalle tuonut, joten paluumatkalla vaan auto parkkiin kapean, vanhan näköisen kivisillan korvaan ja joen rantoja tutkimaan. Eikä paljon tuota idyllisempiä joen rantoja varmaan juuri löydykään. Kirkkaana kivikoiden lomasta soliseva vesi virtailee lehtomaisen metsän keskellä, tammien ja muiden jalopuiden lehvästön suojatessa auringonpaisteelta, jonka säteet siivilöityvät kirkkaina viiruina läpi siellä täällä. Oho, runoahan pitäisi ryhtyä moisesta vääntämään! Yhden ja toisenkin sielu taisi vähän niin kuin levätä siellä. Ja kamerat lauloivat.
Englannin etelä(kin) on hieno alue!
Semmoinen oli tuon huiman hienon viikon kesälomamatkan viimeinen päiväretki Englannin Etelässä. Kerrassaan ihastuttavia olivat joka ainoa niistä Devonin maakunnan paikoista, joita me kävimme vähän maistelemassa. Suurikaan tilastomatemaatikko ei tarvitse olla osatakseen päätellä noilta seuduilta löytyvän hienoutta vähintään tuhansittain enemmän!
–Kari
Lähierä™ 