Tiivistelmä: Kertomus yhdestä testirutistuksesta oman maantiekiitäjän uran alkukiihdytysvaiheissa. Siis jalkojen, kehon ja mielen opettamisessa kulkemaan pitkiä taipaleita myös asfaltilla ja muilla kovilla alustoilla.
Testikävelyretki Westend – Jorvas, 15 kg repun kanssa
Tapahtui 22.7.2014
Tämä tarina on yksi osa kirjoitussarjaa ”Sulaa Hulluutta”, missä tehdään erinäisiä, pieniä irtiottoja kaikkein tavallisimmasta arjesta. Sarja ei etene missään järjellisessä järjestyksessä. Ei ajankohtien, eikä minkään muunkaan mukaan. Vaan sellaisia tarinoita päätyy tähän kategoriaan joskus, kun mielestäni on kyse jostain ainakin vähän omalaatuisesta tekemisestä ulkona liikkumisen rintamilla. Joko nyt tai joskus ennen.
Kaikki liittyy Aikojen Kulkijoihin
Tämä kesällä 2014 tapahtunut tempaisu liittyi siihen, kun meikäläinen aikanaan ryhtyi opettamaan itseään myös kävelemisessä muualla, kuin luonnon keskellä, poluilla ja umpimetsissä. Innostus moiseen syttyi kaksivuotisen Aikojen Kulkijat II –kurssin aikana, jonka viimeisenä huipennuksena edessä odotti perinteinen pyhiinvaellus Portosta Santiago de Compostelaan keväällä 2015. Tuota elämää muuttanutta kurssia eri tavoin koskettavia artikkeleita on jo tässä blogissa kohtalainen määrä. Eikä se tuohonkaan tule seisahtumaan, koska vastaavanlainen kurssi tuon saman niskakarvat pörhistävän otsikon alla näkee päivänvalon uudelleen tulevana syksynä 2018!
- Maantiekävely on taitolaji
- Sandaalit ja heinäkuinen pikitie
- Pyhiinvaellus on takana! Ja kesäkin tulossa
- Camino Portuquoise 1001, osa1
- Camino Portuquoise 1001, osa2
- Camino Portuquoise 1001, osa3
- Camino Portuquoise 1001, osa4
- Camino Portuquoise 1001, osa5
- Yölaulajien retki
- Herttuan tarinat #10 – Pivileirejä Koilliskairassa
Sarjan jatkumo
Ennen tätä heinäkuussa 2014 toteuttamaani patikointia, olin jo hyvän aikaa sitten ryhtynyt oikein eräinsinöörin innolla perehtymään kovilla alustoilla kävelemiseen, jota ”asfalttikävelyksi” itse kutsuin. Se avasi minulle lopulta aivan uuden maailman ja tuon ajan välisummeeraus löytyy yo. listan ensimmäisestä artikkelista. Kympin, viidentoista ja kahdenkymmenenkin kilometrin lenkkejä oli jo takana ihan hyvällä menestyksellä ja nyt oli sitten vuorossa ensimmäinen kolmenkympin ylitys näillä asfalttirintamilla. Tai yritys.
Kuten GPS-träkkini nimestä ottamani alaotsikko kertoo, olin pakannut isompaan päiväreppuuni myös tuollaisen aika kunnollisen päiväretkeilijän kuorman. Enhän minä suinkaan mitään tuollaista tavara- tai eväsmäärää mukaani tällaiselle kävelylle tarvinnut, mutta halusin vaan viedä nämä testiretket mahdollisimman lähelle sellaista todellisuutta, joka minua edessäpäin odotti.
Espoon rantaraitille
Retkeni alkuosan reitiksi olin valinnut Espoon kuuluisan rantareitin. Koska siellä pääsee kävelemään kauniita ja vaihtelevia seutuja, enkä minä ollut vielä koskaan kaikkia reitin osia kävellytkään, vaan ainoastaan maastopyörän selästä niitä katsellut. Bussilla matkustin sinne Kirkkonummelta ja ihan ekaksi päätin poiketa Lyökkiniemessä soittamassa ovikelloa ja katsomassa sattuisiko vanha sukekamuni olemaan kotosalla. Olipa hyvinkin ja taisi siinä puoli tuntia tai enemmänkin kulua kuulumisia vaihtaen.
Sen jälkeen kävely lähti etenemään noin klo 13:n jälkeen perin juurin mukavasti, pitkin Espoon kauneimpia rantapolkuja. Oli tiistaipäivä, mutta heinäkuun lomakautena ja kauniin aurinkoisena päivänä paljon muutakin porukkaa oli joka puolella siitä nauttimassa. Rannoilla varsinkin, kuinka ollakaan. Pelkästään mukavalta tuo tuntui, eikä mistään ruuhkasta tai ryysiksestä ollut tietoakaan. Minä lompsin eteenpäin maisemista herkutellen niin, etten edes kellon kulkua huomannut. Mutta vanha tuttavuus nälkä sentään toi ajan kulumisen esiin ja niin poikkesin polulta heti Kivenlahden venesatama-alueen jälkeen, viettämään mukavan evästauon yhden pienen laiturirakennelman reunalla. Kymmenen kilsaa ja kaksi tuntia oli silloin matkaa takanani.
Rantoja ja asuinalueita
Eespäin jatkui matka, joka kuljetti välillä myös muualla, kuin pelkästään meren rannoilla. Erilaisten Espoon asuma-alueiden läpi reitti vei, eikä joka paikassa ollut aivan helppo edes tietää, mistä se rantaraitti oikein menee. Samat ihmetykset muistan myös joiltain pyöräretkiltäni. Pitäessäni toista pientä juoma- ja snägäritaukoa puiston penkillä jossain venesatamassa Espoonlahden puolella, huomasin kyllä noin neljän tunnin ja 18 kilometrin tuntuvan jo jaloissa. Mutta vallan normaalisti ja sopivasti vaan, yhä toistaiseksi.
Jonkun ajan päästä olivat edessä viimeiset varsinaiset rantataipaleet Laurinlahden ja Kivenlahden nurkilla, sitten ohi tornitalokortteleiden ja Marinsataman. Jonka jälkeen tuntui taas olevan oikein sopiva tauon paikka puiston penkillä, sataman ja Länsiväylän välissä. Takana oli noin 22 kilsaa ja 5,5 tuntia.
Kunnan vaihto
Seuraavaksi yli Espoonlahden vanhan sillan, jatkaen patikointia pitkin nykyisen Länsiväylän eteläpuolella kulkevaa vanhaa Viisykköstä. Ja tauon paikka tuli vastaan taas Sundsbergintien liittymän tienoilla, liityntäpysäköintialueen mukavalla penkillä. Nyt kulkija huomasi kyllä jo olevansa väsynyt ja taukokin oli kutsunut heti 2,7 kilometriä edellisen jälkeen. Mutta eikun eteenpäin vaan, koska kyllähän se kolmekymppiä oli nyt tarkoitus rikkoa ja katsoa, mitä mies sekä jalat moisesta tuumaavat.
Walker’s Sky
Edessä oli sitten vanhan Sundsbergintien reittiä nykyään kulkeva kevyen liikenteen väylä Masalaan. Kello lähestyi silloin kahdeksaa, aurinko oli matalalla ja kesäillan leuto lämpö juuri hienoimmillaan, hiukan alaspäin menossa. Sen mukana kulkurin fiilis alkoikin mennä juuri toiseen suuntaan. Jalat olivat kyllä jo kipeät, mutta jotenkin kävely kulki suorastaan kummallisen keveän tuntuisesti ja ajatukset leijailivat iloisina ties missä sfääreissä. Olo oli kuin Euroopan omistajalla. Lompsiessani vasten ilta-auringon paistetta alas mäkeä kohti uutta Sundsbergin risteystä, tajusin päätyneeni juuri johonkin sellaiseen tilaan, josta juoksijat käyttävät nimitystä ”Runner’s High”. Minä pistin heti paremmaksi, antaen tuolle kondikselle nimen ”Walker’s Sky”. Olinhan kyllä jotain tuon tapaisia päässyt ennenkin hiukan maistelemaan, tosin vain muutaman hassun kerran, enkä ollenkaan noin voimakkaina.
Krapula
Harmi vaan, ettei se kestänyt kovin kauaa, ainakaan tuolla kertaa. Varmasti auringon painuminen pois näkösältä, illan viileneminen ja varsinkin jalkojen yhä enenevä kipeytyminen väänsivät kulkijan takaisin reaalimaailmaan. Masalan vielä ohitettuani näin sen kolmenkympin etapinkin jo lähestyvän täyttymystään ja laitoin vaimolleni viestin, että Jorvaksesta saisi mieluusti käydä noukkimassa kyytiin yhden väsyneen miehen.
Niin tapahtui ja sen verran surkeat olivat jo kulkijan jalat, että viimeisen vartin jätin vallan kävelemättä, istuen vain Västergårdin talon kohdalla olevalla bussipysäkillä, laskeutuvan kesäyön rauhaa ihmetellen.
–Kari
Lähierä™ 
[…] juttu on osana samaa tarinaketjua, kuin edellisestä asfalttipatikasta kertova ”30 kisaa Espoota ja Kirkkonummea”. Osana valmistautumista (silloin jo aivan lähellä) edessä odottavaan elämän ensimmäiseen […]
TykkääTykkää