Tiivistelmä: Tämä perjantai oli ihan oikeasti pitkä ainakin allekirjoittaneelle. Koska sen aikana tuli patikoitua 40 kilometrin ja 10 tunnin taival pitkin Espoon ja Kirkkonummen hienoja reittejä sekä tien vieriä. Muttei se tuntunut vähääkän pitkälle ainakaan ajan kulumisen puolesta.
Tämä tarina on yksi osa kirjoitussarjaa ”Sulaa Hulluutta”, missä tehdään erinäisiä, pieniä irtiottoja kaikkein tavallisimmasta omasta arjesta.
Tapahtui 3.4.2015
Tapahtumien ketju kohti pyhiinvaellusta
Tämäkin juttu on osana samaa tarinaketjua, kuin edellisestä asfalttipatikasta kertova ”30 kisaa Espoota ja Kirkkonummea”. Osana valmistautumista (silloin jo aivan lähellä) edessä odottavaan elämän ensimmäiseen pyhiinvaellusmatkaan.
Iso osa koko AK2-kurssin osallistujista oli myöskin etukäteen valmistautunut ja treenannut tuota pitkää pyhiinvaellusmarssia varten, kuten allekirjoittanutkin. Ja muistaakseni Virpi oli sitten heittänyt ilmaan ehdotuksen viimeisen kenraaliharjoituksen tekemisestä, ei enempää eikä vähempää kuin pitkänä perjantaina! Sellainenhan tuntui kerta kaikkiaan asiayhteyteen sopivalta ja muutenkin perin tavanomaisesta poikkeavalta tavalta viettää tuota pääsiäisen pyhää päivää!
Bussilla Westendiin
Niinpä oli sitten viisi meistä nousemassa bussin kyytiin Kirkkonummen asemalta perjantaiaamuna kello kahdeksan. Retken lähtöpisteenä oli taaskin Westend ja reittisuunnitelmana sama, jonka minä olin patikoinut silloin viime vuoden heinäkuussa.
Koko retken etenemisestä en nyt kerro mitään yhtenäistä tarinan ketjua, vaan ainoastaan poimintoja erinäisistä tapahtumista ja ajatuksista tuon matkan varrelta, jonka träkki on kuvassa alla.
Ensimmäiset taipaleet
Säätila oli patikoitsijoille hyvin suotuisa, sellainen viileähkö pilvipouta ja kävelijät olivat tietenkin niin intoa täynnä, että pidätellä olisi menoa tarvinnut. Onneksi reilun tunnin ja viiden kilsan päästä olevasta kahvilasta ei kukaan halunnut ohi kävellä ja niin päästiin pitämään eka lepotauko. Jonka jälkeen meno maittoi kaikille vähintään yhtä hyvin. Mukavassa seurassa marssien reitin tylsemmätkin taipaleet läpi asuinalueiden katujen tuntuivat pelkästään mukavilta. Yhtenä hauskana erityisjuttuna jostain noilta Espoon taipaleilta on muistiini jäänyt jutustelu sellaisilla muhkeilla jousitetuilla sauvoilla kulkevan päiväkävelijänuorukaisen kanssa. Hän kun oli niin ihanan innoissaan niistä nykyteknologian ihmeistään. Harmi ettei tullut otettua kuvaa.
Uusia rantoja ja lounastauko
Seuraava lyhyt tauko tapahtuikin sitten vasta Ryssjeholmsfjärdenin rannalla noin 14 kilometrin sekä kolmen ja puolen tunnin taipaleen kohdalla. Kiersimme tällä kerralla siis rantapolkuja, jotka olivat minulta aiemmilla retkilläni jääneet vallan käymättä. Mieleen jäivät myös kävelyt Suomenojan lintukosteikon reunoilla, voimala-alue pohjoispuolelta kiertäen. Olipa tuokin hienous jäänyt minulta katselematta, vaikka kuinka monet kerrat olen Espoon rantaraittia eri tavoin kierrellyt. Tällä kertaa siitä teki erityisen hienon tietysti myös mukana oleva todellinen lintujen tuntija, joka osasi näyttää meille normitallaajille asioita, joita emme olisi muuten edes huomanneet.
Tämän retken merkittävin välietappi oli noin 23 kilometrin ja reilun kuuden tunnin vaellusajan kohdalla tapahtunut lounastauko. Se vietettiin aivan sisätiloissa, Kivenlahden Tebskalla. Tässä siis jo stimuloiden edessä odottavaa pyhiinvaellusta, missä oli tarkoitus ruokailla ja juomailla missä tahansa retken varrelle osuvissa ravintoloissa, baareissa tai kuppiloissa. Tuon kolmen vartin ruokailutauon jälkeen retkueemme lähti sitten pienenemään, koska kolmella henkilöllä odottivat kotona jo muut pääsiäismenot.
Kaksin jatketaan
Siitä marssi jatkui siis kahden hengen porukalla vanhaa viisykköstä, mistä singahdimme tällä kertaa Länärin yli jo Joutselahden risteyksestä, lähtien hakemaan polkureittiä Masalaan, läpi metsäalueiden ja Sundsbergin. Näin, koska se tarjosi vaihtelua isoille väylille ja koville kävelyalustoille – mikä tuntui perin mukavalta jo tuossa vaiheessa taipaleita. Suuret osat matkaa hyvät polut löytyivät helposti, mutta ennen saapumista uuden Sundsbergin alueelle, tuli kyllä jonkun verran myös harhailtua metsässä niitä etsimässä. Mistä muuan kartanlukija ottaa kyllä itselleen kaiken ”kunnian”.
Sundsbergista eteenpäin meni joku matka taas asfaltilla, jonka jälkeen pienelle peltotieosuudelle, ohi Masalan kylän. Siellä pellon keskellä, vanhan Sundetin vesiväylän varrella olevalla matonpesupaikalla vietimme Virpin kanssa tauon, jonka aikana ainakin minä viimeistään tajusin olevani jo vähintään kohtalaisen väsähtänyt. Mutta jalat eivät kuitenkaan tuntuneet olevan ollenkaan sillä tavoin ”kuolleet” kuin edellisellä kolmenkympin kävelyllä.
Tuon tauon jälkeen päädyttiin kohta tallaamaan taas vanhaa tuttua Kuninkaantien vartta ja Jorvaksessa Virpi päätti ”ottaa illan” bussipysäkin ja reilun 32 kilometrin taipaleen kohdalla.
Ja sitten yksin
Meikäläinen jatkoi sitten eteenpäin yksin, ihan kohtalaisella fiiliksellä yhä vielä. Kävelijälle tylsän Jorvaksen suoran kiersin Kvisin soratien kautta, jonka jälkeen oli pari kilsaa kevyen liikenteen väylän asfalttia, ennen kääntymistä taas soralle ennen vesitornin mäkeä. Ja vielä kun Kyrkvallassa näin karttaohjelmistoni kertovan takana olevan ”vasta” 36 kilometriä, päätin vielä kiertää kotiin Gesterbyn kautta. Kiersin sitten koko tuon alueen ja kotipihaan Neidonkalliolle talsin lopulta kello 19:41.
Kotiin saapuessani olin kyllä voipunut, turha sitä on koettaa kieltää. Mutta olin myös perin iloinen siitä, etten ollut siltikään vielä missään aivan lähellä lopullisen uupumisen rajaa. Eivätkä kaiken matkustamisen hoitaneet koivetkaan olleet sanomassa päivän sopimusta irti, mikä vasta hienolta tuntuikin!
Summauksia
Yllä olevan eräinsinöörin analyysin tein tästä retkestämme jonkun päivän päästä. Koska minua niin kiehtoi saada kokemusta ja ymmärrystä siitä, miten pitkät päivämatkat oikein etenevät juuri tuollaisissa ”pyhiinvaellusolosuhteissa” ja jonkun kokoisen porukan kanssa kulkiessa. Ja vaikkeivät nuo kaikki numerot ehkä helposti aukea jokaiselle lukijalle, kyllä ne ainakin meikäläiselle antoivat mainioita referenssejä, jotka aika hyvin paikkansa pitäviksikin sitten myöhemmin osoittautuivat.
Hiukan liian vähän taukoja taivalluksemme sisälsi jo koko matkalla ja varsinkin sen viimeisillä osuuksilla. Niitä pitäisi osata pitää niin pienten lepotaukojen, kuin energiatankkauksenkin vuoksi. Mutta aina se vaan tuntuu olevan vaikeaa!
–Kari
Lähierä™ 