Tiivistelmä: Tämä on muhkea tarina muhkeasta retkestä vierailemaan peräti kahdeksantoista Meikon alueen järven ja lammen rannalla yhden myöhäissyksyn päivän aikana! 30 hengen porukalla, mitäs siitä sanot?!
Retki 14.10.2018.
Retki osana suurempaa kokonaisuutta
Tämäkin syysretki oli osana Kirkkonummen kansalaisopiston varsinaisesti kevätkaudella 2019 käynnistyvää erityistä kokonaisuutta nimeltä ”Aikojen Kulkijat III”, mistä löytyy lisää tietoa edellisen linkin kautta. Tämä oli neljäs osanen kyseisen muhkean kurssikokonaisuuden syksyn kiihdytysvaiheessa. Ensimmäinen oli 6.9. pidetty luento ”Luontoretkeilijän varusteet”, toinen 16.9. toteutettu kävelyretki ”Keskusmetsän ihmeet”, ja kolmas 7.10. tapahtunut pyöräretki ”Parenteesin jäljet”.
Kaikki AK3:een liittyvät palaset kokivat huiman kiinnostuksen kansalaisopiston ilmoittautumisten aikaan 7. elokuuta, täyttyen heti ensimmäisten tuntien aikana ja jopa tälle kolmannellekin retkelle oli reilusti yli kolmekymmentä ilmoittautunutta. Myös tälle retkelle päätettiin ottaa mukaan kaikki ilmoittautuneet, vaikka suuri joukko näin vaativalla retkellä asettaa jo kovasti haasteita sen sujuvalle toteuttamiselle. Kyseessä kun on kuitenkin reilusti yli 20 kilometrin päivätaival aikamoisen vaihtelevissa maastoissa, syksyn lyhyen päivän aikana.
Joku voi tietysti aiheesta kysyä, että miksi ihmeessä noin tiukka retki suuren ja laajakirjoisen porukan kanssa? Vastaus siihen on seuraavanlainen. Syksyn kolmen päiväretken sarja on rakennettu vaikeusasteeltaan nousevaksi ja nyt oli kyseessä sen ”finaaliosa”. Jokainen retki tuo aina vähän enemmän erilaisia pikku haasteita kulkijoilleen. Sopivaa varustautumista kohdalle osuvista keleistä riippumatta. Fyysistä rasitusta, ehkä sen mukanaan tuomine pikku harmeineenkin. Joustamisen vaatimuksia esimerkiksi varhaisten lähtöaikojen, mahdollisesti venyvän päivän aikataulun, sekä kulkemisjärjestelyiden kanssa. Nämä kaikki siksi, että ihmiset pääsevät maistelemaan sellaisia asioita, joita tahtoo tulla eteen silloin, kun jollain pidemmillä retkillä ja vaelluksilla ollaan. Tämä syksyn viimeinen päiväretki oli myös asetettu ennakkovaatimukseksi joulun alla tapahtuvalle varsinaiseen Aikojen Kulkijat III –kokonaisuuteen ilmoittautumiselle.
Ennakkovalmisteluista
Syksyn edetessä ja tämän retken häämöttäessä jossain reilun kuukauden päässä, alkoi mieltä kaihertaa hitsin monet asiaan liittyvät haasteet, jotka stimuloivat ryhtymään suunnittelemaan ja valmistelemaan asioita ajoissa. Mainiten tässä nyt vaikka vain kolmen opaskumppanin saaminen mukaan retken sujuvuutta ja turvallisuutta varmistamaan, sekä roolien, erilaisten tehtävien ja toimintatapojen sopiminen heidän kanssaan. Suorastaan onnelliseksi tulin siitä, kun kolme erilaisista retkeilyasioihin kuuluvista yhteyksistä hyvin tuntemaani ihmistä suostui näihin omalla vapaa-ajalla ja kustannuksilla tehtäviin touhuihin!
Vaikka aivan kaikki tuon suunnittelemani reitin alueet, polut, järvien rannat, kalliot ja melkein kannotkin olivat minulle perin tuttuja sadoilta erilaisilta retkiltäni noilla seuduilla, halusin tätä varten silti päästä kävelemään juuri koko tuon reitin kerran läpi. Ihan sellaistahan en ollut sentään koskaan tehnyt ja etenkin eri reitin osiin kävellen kuluvat ajat tuntuivat hitsin tärkeiltä tiedoilta hankittavaksi. Koska vain niiden kanssa pystyisin riittävän luotettavasti arvioimaan mitä kaikkea mahdammekaan suuren ryhmän kanssa lyhyen syyspäivän aikana tehdä. Ja jäisihän noihin räknäyksiin silti vieläkin aivan tarpeeksi epävarmoja asioita!
Onneksi saatiin naapurini Aarnon kanssa yhdistettyä kaksi asiaa yhteen viikonloppuun. Harjoitusretki jo aika lähellä odottavaa suunniteltua melkoisen jännittävää Norjan vaellustamme varten, pakaten mukaan aivan sen retken täysvarustus. Minun Meikon 20 järven reittisuunnitelmani sopi oivallisesti tuohon tarkoitukseen ja niin saimme tuon retken toteutettua perjantai-illasta 7.9. sunnuntain aamupäivään, kahden yön yli.
Meikäläinen joutui sitten lopulta perumaan oman osallistumisensa tuohon Norjan seikkailuun, koska muuten 90-vuotiaan isäpappani muuttaminen 50 vuotta asutusta omakotitalosta kerrostaloasuntoon ei voisi onnistua sille asettuneessa määräajassa. Ja viimeisin tämän retken henkilökuntaan liittyvä haaste iski päälle alle viikko ennen H-hetkeä, kun autopäivystäjäksi lupautunut vaimoni joutui jäämään kuolevan äitinsä tueksi. Kun naapurini ja vanha eräkaverini Aarno sitten lupautui tuohon tehtävään minun asiaa häneltä polvet tutisten kysyessäni, oli vähällä etten häntä halaamaan ryhtynyt! Tuo virka kun on täysin välttämätön tällaisen retken kohdalla.
Retken suunnitelma
Hyvän tavan ja Suomen Ladun ohjeiden mukaan ainakin kaikille opastetuille retkille tulee olla tehtynä ja sopiville tahoille jaettuna turvallisuussuunnitelma. Sen tärkeämpää sellaisen olemassaolo on, mitä suurempi määrä osallistujia on kyseessä, koska ihmisten määrän myötä nousevat myös todennäköisyydet erilaisille suunnittelemattomille tapahtumille.
Tämän retken kohdalla täytyi valmistautuminen tehdä todella huolella ja näiden asioiden tuomiseksi kenen tahansa moisista mahdollisesti kiinnostuneen tietoon, käytän retken turvallisuussuunnitelmaa retkitarinan osana seuraavasti. Itse suunnitelma on tavallaan tämän tarinan liitteenä, eli aivan omana kokonaisuutenaan artikkelin lopussa. Katseltavaksi vain niille, jotka haluavat. Turvallisuussuunnitelman osana oleva karkea reittisuunnitelma muutamine paikkamerkintöineen on tässä alla.
Kuten jo edellisten AK3-kokonaisuuteen kuuluvien syksyn 2018 retkien tarinoissa olen kertonut, sisällytän nämä kaikki artikkelit blogini kategoriaan ”Opasopissa”. Koska niin mahdottoman intensiivistä ja opettavaista on tällaisten vähän haastavampien retkien tekeminen suurille osallistujamäärille ollut!
Retken nimen ollessa 20 järveä päivässä, jäsentyköön tämä tarinakin sitten noiden järvien nimien alle.
Valokuvat
Aivan upean kavalkadin valokuvia saimme retken osallistujilta kerättyä internetpilven reunalle! Niistä minä olen valinnut vain aivan jokusia harvoja piristämään tätä tarinaa. Ja pääosin vain yhden kuvan jokaisen kappaleen loppuun, ettei koko tarina hukkuisi kuvatulvan sekaan.
Bergträsk (1)
Lähtöpaikkamme oli pikkuriikkinen autopaikka Vanhan Rantatien varrella, Bergträskin merkityn uimapaikan kohdalla. Sinne meidät kyyditti ensin pari kolme autokuntaa kahdesti ajamalla ja lopulta neljä autoa jätettiin sinne parkkiin. Muutamia ihmisiä saapui sinne sovitusti kävellen lähistöltä. Aamuhämärä oli vielä aika tiivis, kun koko porukka oli kasassa ja yksi oppaista oli kaikki paikalla olijat kirjannut. Ennen patikoimaan lähtöämme, meikäläinen veti vielä lyhyehkön briiffin kaikille siitä, mikä meitä edessämme tänään odottaa. Tässä sen lista lyhennetyssä muodossa.
- Tervetuloa!
- Kaikki varmaan tietävät jo minkä osana tämä retki on?
- Oppaiden esittely
- Kartat ja reitti
- Sauvat
- Eväät
- Vauhti ja pysähdykset
- Valokuvat
- Alueesta ja paikoista kertominen
- Kysymyksiä?
Patikka lähti siitä sitten kulkemaan ensin Bergträsk-lammen eteläreunan polkua ja sen jälkeen oppaan pienten ”metsäoikaisuiden” kautta taas isommalle polulle, kohti Slättmossenin suota. Infopysähdyksiä ei tällä reissulla tarkoituksella tehty, muuta kuin harvoissa ja valituissa pysähdyspaikoissa. Koska muuten pitkän taipaleen taittamisen mahdollisuudet olisivat vaarantuneet liikaa suuren porukan pysähtymisten hitauksiin.
- Porukka aloittaa marssin Bergträsk-järven etelärannalta. Kuva: R.Avela.
Nimetön (2)
Mutta keikan pääetappien, eli kaikkien järvien ja lampien kohdalla nyt sentään tietenkin vähintään pysähdyttiin! Niin myös tämän retkemme toisen ”vesistön”, eli vallan ilman nimeä jääneen suolammen kohdalla. Kyseessä on siis aivan pysyvä ja hieno lampi, keskellä Slättmossenin upean avosuon eteläisemmän osan eteläisintä lahtea. Jos tämä kuvaus tuntui kummalliselta, niin suosittelen vilkaisemaan peruskarttaa J.
Emmekä me edes tuon lammen lähimmällä rannalla pysähtyneet, vaan yhdellä polun varren kalliolla. Siinä kertoilin ihmisille tuosta upeasta suosta, sekä meistä lännen suunnalla olevasta suon niemestä. Kerrassaan ihanasta tauko- tai leiripaikasta, mikä oli juuri tällä kertaa pakko jättää väliin. Olihan ihka ensimmäinen kerta, kun minä moisen oharin hirmuisen monilla retkilläni täälläpäin tein!
Vaipo (3)
Retkemme jatkui pitkin hienoa polkua Vaipo-järven rantaan. Tuosta polusta ja näistä paikoista löytyy kiinnostuneille enemmän tietoa tämän blogin artikkelista ”Pieni polkulenkki avosuon reunamilla”. Erämaisen kaunista Vaipoa ihailimme vain hetken verran sen lounaisreunoilla, mistä suuntasimme luoteeseen johtavalle polulle. Päätyen heti aika vetisille paikoille, mistä olin osallistujia etukäteen varoittanut oman testiretkeni kokemusten perusteella.
Mutta hyvinpä kaikki tuntuivat selviävän niin noista ”ensikoitoksista”, kuin myös tämän polkujakson muista vetelämmistä paikoista. Tämä polku siis kulkee läpi Slättmossenin suon etelä- ja pohjoisosaan jakavan, hiukkasen korkeamman, pienten suomäntyjen kattaman kannaksen. Aivan maagisen hienoja olivat aamu-usvan dramatisoimat suomaisemat meidän varhaisten vaeltajien molemmilla puolin! Ainakin minun mielestäni. Loppumatka tästä polusta kulkee sitten jo kallioilla, joiden päältä pääsee myös hetken ihastelemaan tuon Meikon toisen, luonnonvaraisen avosuon upeita maisemia.
Vitträsk (4)
Retken ensimmäisen oikean ”rinkkatauon” paikka oli Vitträsk-järven kaakkoiskulman hienolla niemellä. Myös sellaisella paikalla, mistä minä en ole vielä ikinä pystynyt ohi menemään ilman vähintään jonkinlaista pysähdystä! Onneksi ei tarvinnut nytkään.
Siinä vietimme siis evästauon, jonka pituudeksi muodostui 23 minuuttia, retken GPS-lokista katsottuna. Noin vartin tauoksi se tuli vissiin pysähtyessämme julistettua, joten ihan mukavasti tuo sujui noin aivan aikataulunkin suhteen. Puhumattakaan siitä, että ainakin meikäläisestä se tuntui vallan riittävän pitkältä ja rauhalliselta oleskelulta. Missä ei opaskaan mitään isompia julistuksia harrastanut, vaan kaikki keskittyivät nauttimaan eväistä ja toistensa seurasta, upean erämaalammen rannalla!
Lähdettyämme jatkamaan matkaa, pysähdyimme seuraavalla kallioniemekkeellä hetkeksi katselemaan siellä olevia Porkkalan vuokra-ajan neuvostobunkkerin jäänteitä. Kyse oli siis sellaisesta raskaan konekiväärin asemasta, jollaisia juuri tuon silloin pakolla haltuun otetun alueen ”puolustajat” kaikkein eniten joka puolelle rakensivat. Vain juoksuhautoja poteroineen oli vieläkin enemmin.
Meiko (5)
Kirkkonummen helmi. Sen rannalle pääsimme kävelemällä vain noin parinsadan metrin matkan Vitträskin pohjoisreunalta. Juuri siinä kohtaa sattuu vielä olemaan paikka, jota paikallisasukkaat kutsuvat nimellä Meikoberget. Se on peruskarttaankin merkityn Meikobergen -nimisen kalliojonon korkein kohta, josta aukeavat kaikkein mahtavimmat näkymät yli koko tuon upean erämaajärven! Siinä oli siis pakko nytkin pitää pieni, epävirallinen maisematauko. Kuten joka ikinen kerta ennekin siitä kulkiessa on tehty. Ja hitsin hyvästä syystä.
Långträsk (6)
Meikobergetiltä reittimme johti pitkin yhden koko Meikon erämaiden pisimmän kallioalueen laella kulkevaa polkua länteen. Se on erittäin helppokulkuista ja hienoa maastoa, jota riittää tuosta kohdasta vielä noin kaksi kilometriä länteen päin. Koko porukka tuntui marssivan reippaasti ja tyytyväisinä eteenpäin, mitä hienoimmassa järjestyksessä. Mitään nurinoita ei kuulunut, vain mukavia jutusteluita lähellä kulkevien kanssa, eikä takaoppaaltamme Virvaltakaan kuulunut mitään (LA-puhelimen kautta).
- Porukkaa evästauolla kallioalueen päädyssä, Långträskin yläpuolella. Kuva: R.Avela.
Eipä aikaakaan, niin saavuimme koko kalliojonon läntisimpään reunaan, Långträsk-järven eteläisen osan itäreunalle. Siihen monen retken suosikkipaikkaan, loivien kallioiden päälle, asettauduimme retken toiselle evästauolle. Nyt olivat kaikki aamun sumut jo hälvenneet ja aika kaunis syyspäivä alkoi rikkoa taivaan pilvipeitettä. Eväät näkyivät maistuvan kaikille, erilaisissa pikku ryhmissä pitkin laajaa, järvelle katselevaa kalliorinnettä. 29 minuuttia oli tuon tauon mitta, jälkeenpäin GPS-lokista katsellen ja porukka suoriutui siitä tavattoman sujuvasti taas taipaleelle.
Lilla Bladträsk (7)
Reittimme vei ensin pienen matkaa takaisin tulopolkuamme, mistä etuopas osasi valita alas Långträskin eteläisimpään lahdenpohjukkaan johtavan polun. Tämä reittivalinta vältti järven rannassa kulkevan, sinänsä valtavan hienon polkureitin, joka kuitenkin sisältää paljon hankalia kohtia ainakin rinkka selässä kuljettaviksi. Jatkoimme länsirannan polulle, jota pitkin kävelimme kuitenkin vain aivan muutaman sataa metriä. Kannaksella, mistä näkyy hienosti järviä molemmin puolin, suuntasimme länteen, aivan poluttomille taipaleille. Paikka paikoin vyötäröön saakka ulottuvien suopursujen keskellä oli hieno vaihteeksi kulkea, mutta jos tuollaista pitäisi kilometrikaupalla talsia, niin saattaisipa innostus vähän laantua, sillä aikamoisen raskastahan maastoahan tuollainen on tarpoa.
Mutta tällä reitillä se oli todellakin vain piristävää vaihtelua, samoin kuin soisten metsien keskellä olevan pikkuisen kallionkin valtaaminen.
Stora Bladträsk (8)
Puhumattakaan seuraavasta pikku jaksosta. Nimittäin näiden ”Lehtijärvien” välisen kannaksen ylityksestä. Mistään oikeasta kannaksesta ei ole kyse, vaan noiden aikanaan samaa järveä olleiden kahden lammen kapeat keskiosat ovat ajan oloon kasvaneet umpeen suoksi, jonka kapeimmasta kohdasta me sen nyt ylitimme. Eikä tuo alue ollut onneksi vielä vettynyt yhtään sen enempää, kuin meidän Aarnon kanssa tekemämme testiretkenkään aikaan.
Mutta aivan ekstrana saimme nyt huomata, miten juuri tuolla suoalueella oli karpaloita aivan punaisenaan! Siihen oli tietenkin pakko pysähtyä niitä noukkimaan ja syömään. Hyviä olivat tietenkin, mutta aika moni totesi myös, että parhaimpaan makuun tarvittaisiin vielä vähän pakkasöitä.
Ehkä tuon Stora Bladträsketinkin joku huomasi siinä bongata, vaikka kaikki keskittyminen tuohon hienoon karpaloesiintymään suuntautuikin.
Lappträsk (9)
Sitten oli vuorossa yhden pienen, vaihtelevan kallioalueen ylitys vanhalle metsätielle. Jota pitkin jatkoimme puolisen kilsaa pohjoiseen päin. Siinä meikäläinen päätyi hiukan arpomaan, mistä kannattaisi lähteä jatkamaan länteen päin, kohti Lappträskin rantoja. Koska mikään muistaakseni neljästä tähän asti valitsemastani reitistä ei ole ollut ideaalinen. Jotkut helkkarin kaukana siitä. Nyt valitsemani arvaus taisi kuitenkin olla paras tähänastisista ja pääsimme patikoimaan aika helppoja maastoja myöten kaiken kaikkiaan. Päädyimme sitten sellaisen hienon kallion päälle, mistä aukenevat näkymät Lappträsk-järven eteläisempien selkien yli. Pidimme siinä sellaisen ”puolittaisen tauon”, missä jotkut ottivat reputkin pois selästään, toiset eivät. Aarnon testiretkellämme männyn kaarnaan unohtama kompassin ja lämpömittarin yhdistelmä valokuvattiin ja otettiin talteen. (Ja Aarno puolestaan kävi myöhemmin noukkimassa talteen minun Vitträsk-järven leiriin unohtamani vesileilin. Tämmöistä tämä nykyään 😊 Toim.huom.)
Mutta meidän varsinaiseksi Lappträskin pysähdyspaikaksemme tällä retkellä olin valinnut seuraavan etapin. Muutaman sata metriä talsimme vielä aivan järven rannassa kulkevaa, hienoa polkua. Jonka alkuosassa oli kyllä ensin aika haasteellinen, kuusenoksien haittaama kalliorinne. Sen ihmiset selvittivät kuka milläkin tavalla – mutta kaikki taas selvittivät, ilman ainuttakaan valituksen sanaa! Tai minä en aikanaan onnistunut sellaisia kuulemaan, vaikka aika pitkään tuossa paikassa katsomassa hengailin.
Ja kohta päädyimme siihen nättiin kallioniemeen, missä on niin monesti ennenkin mukavia lepotaukoja Lappträskin rannalla vietetty. Siinä oli vuorossa taas vaihteeksi oikea evästauko ja porukka asettui kuka minnekin mukavasti leiriin. Maisemia ei kukaan valittanut! Välillä ihmeteltiin jossain järvellä näkyviä melojia, surffaajia, tai mitä lie. He sitten tulivat yhä lähemmäs ja lopulta aivan jutteluetäisyydelle. Käydyt keskustelut olivat jotenkin lystikkäitä, ainakin suuren osan meikäläisten mielestä. Sinänsä aivan ystävällisesti juttelevien tyttöjen asenteet vaan jotenkin huusivat rivien väleistä. Niistä kuului sellaista, että me olemme nyt heidän sukunsa ikiaikaisilla mailla, heidän järvensä rannalla ja vähän niin kuin armosta saamme täällä kyllä olla. Siinä eivät meidän pyhät ja kuuluisat jokamiehen oikeutemme kyllä kaikuneet. Minä pystyin onneksi juuri ja juuri hillitsemään itseni menemästä mukaan tuohon keskusteluun.
Trehörningen (10)
Ja matka jatkui, kuin Kesoilin mainoksessa aikanaan. Ensin pitkin sinne järven rantaan johtavaa metsätietä ja ohi muutamia vuosia sitten sinne kuin taivaasta putkahtaneen uuden kesäasumuksen. Keskelle noita rauhallisia erämaa-alueita, joita joku hölmö suorastaan suojelluiksikin luuli. Mutta aina oppii uutta. Toisen tytön eno tai setä sen oli sinne rakentanut, niinpä tietysti.
Me kuitenkin jatkoimme kulkuamme metsäteitä myöten aika pitkälle Meikonjärven länsikulman suuntaan, ennen kuin tempaisin tiukasti vasemmalle. Ylös kalliolle, joka johtaa meidät seuraavan etappijärvemme rantaan. Niin talsimme Trehörningen-lammen itäkulman ympäri ja sen pohjoisreunan kallioisiin maastoihin. Helppo oli navigoida sen hienoimman rantakallion laelle, missä on niin monet upeat tauot aiemminkin pidetty. Kuten oikein yöleiritkin joskus.
Siihen asetuimme viettämään taas oikein kunnon eväsleiriä. Ja jos lukijasta nyt tuntuu, ettemme me juuri muuta koko retkellä tehneetkään, kuin eväsleirejä vietimme – niin oikeassa hän on! Mikä millään retkillä sen hienompaa on, kuin mukava taukoilu ja leireily? Tuossa paikassa tuntui oikein erityisesti, että ihmiset nauttivat olostaan! Aurinko helli meitä vaeltajia ja suorastaan erilaisia lepoasentoja näkyi siellä sun täällä.
35 minuutin mittainen tuo hienon hieno eväsleirimme vain oli, mutta PALJON pidemmältä ja suorastaan kiireetömältä se tuntui, ainakin näin retken vetäjän perspektiivistä.
Kommelpott (11)
Siitä valitsemani reitti vei meidät polkua pitkin taas yhdelle metsätielle, jota pitkin kävelimme sen ääripäähän, vain muutaman sadan metrin päässä. Siinä matkalla näytin koko Meikon alueen pisimmän vesireitin, Korsobäcken -puron synnyt syvät ja kerroin jotain sen alkutaipaleista siellä Siuntion puolella. Jos ketä tämä puro kiinnostaisi, siitä saa tietää paljon lisää artikkelista ”Kaksoisvirran maa, osa 2.1 – Meikon vedet”.
Siitä taipaleemme jatkui vielä aika pitkään isoa polkua pitkin, tai oikeasti koko Meikon halkaisevaa vanhaa metsätiereittiä myöten. Kunnes noin parin kilometrin päässä Meikon parkkipaikasta tuli eteen paikka, mistä lähtisimme taas poluille ja aivan omille teillemme. Siinä kohdassa neljä seurueemme jäsentä päättivät ottaa oikotien onneen, eli Meikon parkkikselle. Hetken arvoimme, täytyykö yhden oppaistamme lähteä heitä saattamaan, mutta yhteinen ymmärrys ja päätös oli, ettei siihen ole tarvetta. Koska seurue vaikutti olevan erinomaisissa henkisissä ja fyysisisissä kunnoissa ja reitti kotiin oli selvääkin selvempi.
Pääryhmän matka jatkui sitten ensin kevyttä polkua pitkin kohti Dorgarnin ylängön ydinmaita ja sopivasta kohtaa suoraan pohjoiseen, läpi poluttomien kallioylänkömaiden singahtaen. Tai no, aika rauhallista vauhtia me jo silloin kävelimme, eli tuo singahdus-sana ei nyt ehkä aivan paras ole enää tässä kohdassa matkaa. Mutta niin vain päädyimme tuon Meikon alueen yhden syrjäisimmän lammen viereen, sen itäpuolen pienen kallion päälle.
Siellä oli taas rinkkatauon paikka – tai evästauon, mitä ikinä termiä kukakin haluaa käyttää. Mukavan 30 minuutin levähdyksen sielläkin joka tapauksessa vietimme, ennen kuin orjapiiskuri taas kiritti joukkueen matkaan. Oikeasti yhtään mitään piiskoja eikä kirityksiä ei siis taaskaan tarvittu, vaan motivoitunut porukka suoriutui seuraavalle taipaleelle ripeästi, niin kuin aina ennenkin.
Tränuhals (12)
Tämä vain noin kilometrin mittainen matka kulki pitkin hienoja, kallioiden ja pikku soiden täplittämiä Dorgarnin kallioylängön maastoja. Loppumatkasta tosin kuljettiin Tränuhals-lammen reunoihin kuuluvia soistuneita metsäalueita pitkin, missä täytyi etsiskellä sopivia reittejä ohi liian märkien kohtien. Mutta siitäkin selvittiin ja kohta jo kiivettiin lammen pohjoisemman itäreunan hienoille kalliolle.
Siellä meitä odotti taas yksi täysin ohittamaton paikka, jota mekään emme tietenkään ohittaneet. Vaan perustimme kevyen rinkkaleirin sinne kallion laelle, mistä aukeni upeat näkymät tuolle erämaiselle lammelle, missä yhäkin kevätaikaan pesivät monet aika harvinaisiksikin käyneet lintulajit. Nyt siellä ei ollut ketään häirittävänä, eikä tämä porukka olisi kyllä häiriötä tuottanut minään muunakaan aikana. Rauhallisesti istuskellen ja pieniä eväitä nakerrellen ihmiset siinä vaan 12 minuuttia ihailivat tuon erämaalammen maisemia. Kunnes taas kävi käsky lähteä jatkamaan matkaa, matka-ajalla 8 tuntia 6 minuuttia.
Storträsk (13)
Tränuhalsilta johtaa nykyään hyvä polku suoraan Mariefrediin – tai oikeastaan päinvastoin. Sitä pitkin meidän aikamoinen seurakuntamme siis marssi kohti retken seuraavaa, kolmattatoista etappia. Pitkin matkaa, jo aivan kolmannesta ja neljännestä lammesta lähtien minä olin aina silloin tällöin kysellyt ihmisiltä montako etappia on takana ja aika hyvin suuri osa porukkaa oli kärryillä pysynyt. Jotkut jopa järvien ja lampien nimiä myöten, joita myöskin olin joskus tentannut.
Storträskin, Kirkkonummen kolmanneksi suurimman järven rantaan saavuimme aivan Mariefredin vierellä, siis järven Nydalsviken -nimisen lahden pohjukassa. Erinomaisesti tuo suuri järvi saatiin siitä kuitenkin bongattua ja meidän matkamme jatkui yhä vaan eteenpäin, matka-ajan ollessa silloin 8:29 ja kellon 16:58.
Mustjärvi (14)
Taival Nydalsvikenin pohjukasta Mustjärvelle sujuisi normaalisti hyvää polkua pitkin, muttei juuri nykyään. Sillä joku noita maita ja metsiä hoitava taho on suorittanut siellä pusikoiden harvennustoimia aivan lähiaikoina,. Niin, että kyseinen polku on muuttunut täysin kulkukelvottomaksi. Onneksi törmäsimme tuohon tilanteeseen jo Aarnon kanssa tekemällämme testivaelluksella, joten tällä kertaa osasin johdattaa porukan kulkemaan suosiolla pellon laitaa myöten. Sen kasteen märässä heinikossa puolisen kilometriä kahlaten tosin sain taas muistutuksen siitä, että omat vanhat vaelluskenkäni päästävät vedet läpi.
Loppumatka Mustjärven pohjoispäähän taittui sitten oikein helpossa, hoidetun kuusimetsän maastossa, joka ei ehkä kyllä mitään luonnon kauneuskilpailuja voittaisi. Tai mistä sitä tietää, mitkä asiat kenenkin kauneusihanteisiin kolahtavat. Mustjärvi sijaitsee hauskasti vedenjakajalla, eli sen molemmista päistä lähtee laskujoki. Etelän puoleinen on tosin maan kohoamisen vuoksi nykyään ”toiminnassa” enää suurimpien tulvavesien aikoina. Tuosta hauskasta vesistöjärjestelmästä löytyy lisää tietoa artikkelista ”Nimet vinoks, järvet Lonoks”.
Järvenpäästä siirryimme sitten Mustjärveä kiertävälle polulle, joka siellä Meikon (lännen) puolella tarjoaa jokusiakin luonnollisia haasteita kulkijalle. Siis mitä erilaisimpia polulle kaatuneita puita, joista jotkut täytyy ylittää, toiset alittaa ja kolmannet kiertää. Erittäin hauskaa vaihtelua ja kevennystä pitkän matkan kulkijoille joka tapauksessa!
Kotolampi (15)
Mustjärven länsirannalta nousimme isoa polkua pitkin ylös nykyiselle Meikon Kotokierroksen polulle. Tuo järven rannalle johtava polku kulkee rotkelman reunalla, jonka pohjalla virtaa valtaosat Dorgarnin ylängön koillispuolen vesistä alas tuova puro. Se on yksi koko Meikon hienoimpia puroja, joka tosin oli meidän retkemme aikaan kuivan kesän jäljiltä vieläkin kovin vähävetinen.
Meidän 25-hengen sitkeä porukkamme tallusteli sitten pikkuhiljaa ylös niille Dorgarnin kaakonkulman kalliohuipuille, minne Kotopolku nykyään kaikki turistit johtaa. Siellä näköalapaikalla vietimme vaihteeksi taas yhden lepo- ja evästystauon, pituudeltaan 21 minuuttia.
Tuollahan me olimme jo aivan kaikille tutuissa lähiulkoilupaikoissa ja kaikilla oli varmasti jo hyvät voittajan fiilikset, vaikka jokunen kilometri vielä edessämmekin odotti. Kotopolku johdatti meidät sitten helposti Kotolammen itäpäätyyn, missä jotkut pikaistahtivat siellä olevalle penkille melkein pysähtymättä.
Kakarlampi (16)
Kotolammen länsipäässä opas vei porukan sitten pois isolta polulta vanhalle neljän lammen kierroksen polulle, joka vei meidät Kakarlammen reunoille ja siitä yhä eteenpäin kohti vain pienen kannaksen takana olevaa Immerlampea.
Immerlampi (17)
Immerlammen huiman hienolla maisemakalliolla pysähdyimme sen verran, että meikäläinen sai kerrottua porukoille jotain näiden lampien nimien taustoista ja joku kerkesi pissitauollakin käydä.
Korsolampi (18)
Eikun enää muutaman sadan metrin matka tuttua polkua Korsolammen rantaan, missä nykyisen virallisen tulipaikan kohdalla pysähdyimme tietenkin hetkeksi tämän pitkän taipaleemme viimeisen etapin kunniaksi. Samalla kuljetimme jonkun sylyllisen klapeja nuotiopaikalta takaisin puuvajaan, jotta pysyvät kuivina seuraavia tulistelijoita varten.
Muhkea kakku!
Jäljellä oli enää alas laskeutuminen Dorgarnin ylänkömailta, kiitokset ja näkemisiin -moikkaukset, sekä sitten autokuljetukset takaisin kahteen paikkaan, minne suurin osa autoista oli pysäköity. Nuo kuljetukset ja kulkemiset organisoituivat itsestään porukan kesken. Ja kyytejä odotellessamme kakkosoppaamme Virva vielä veti meille mukavan jumppatuokion, pitkien taipaleiden puuduttamien lihasten verryttämiseksi.
Sen pituinen se. Siis 21,6 kilometriä :-). Ja 10 tuntia 29 minuuttia ulkona upeassa syksyssä kulkien.
Olipa kerrassaan muhkea kakku, josta jäi varmasti hyvä maku aivan kaikkien kulkijoiden suuhun! Niin minä ainakin uskon. Tuo maku sisälsi paljon mitä hienoimpia paikkoja ja maisemia, monia ihania taukoja luonnon helmassa, mukavaa, samanhenkistä seuraa, kaunista syyssäätä, sekä varmasti myös hyvin ansaittua ylpeyttä noin reippaan vaelluksen suorittamisesta!
Juuri kaikki nuo hyvät maut jäivät ainakin minun suuhuni, herkullisten retkieväiden lisäksi 😊. Sekä vielä kiitollisuus ja onnistumisen fiilis siitä, että noin vaativa kokonaisuus saatiin niin kertakaikkisen hienosti putkeen menemään! Edellisen lauseen passiivimuoto kertoo siitä, että apunani järjestelyissä ja retken turvallisuuden varmistamisessa toimi upea tiimi tuttuja retkeilijöitä! Kiitos siis vielä kerran Virva, Päivi, Vesa ja Aarno teidän pyyteettömästä toiminnastanne tuon huikean retken eteen!
–Kari
PS. Jos ketä kiinnostaa, niin tässä perässä on vielä retken turvallisuussuunnitelma, jonka katseleminen voi pikkuisen raottaa näkymää siihen, minkä verran valmistelua kannattaa isomman retken eteen tehdä.
Sivu 1(4)
20 järveä päivässä – Vaellusretki Meikon alueella 14.10.2018
Retki on Kirkkonummen kansalaisopiston järjestämä ja kuuluu kurssikokonaisuuteen Aikojen Kulkijat III.
TURVALLISUUSSUUNNITELMA
Tämä dokumentti yhdessä reitin sekä poistumispaikat sisältävän karttalehden kanssa muodostavat retken turvallisuussuunnitelman, joka on kaikkien retken alla mainittujen opas- ja tukihenkilöiden hallussa.
Suunnitelman laati: Kari Rantanen 12.10.2018.
Reitin kuvaus
Retki on suunniteltu kulkevaksi lyhintä mahdollista reittiä, jossa päästään näkemään peräti 18 Meikon alueen sisällä olevista tai siihen rajoittuvista järvistä ja lammista. Rudträsk on jätettävä reitin ulkopuolelle, koska se lisäisi matkaa liikaa, taitettavaksi syyspäivän aikana. Dorgarnin ylänköalueen pohjoispuolella sijaitseva Munkträsk vaatisi vielä paljon enemmän lisää matkaa, eikä se sijaitsekaan enää niillä alueilla, joita Meikon erämaiksi mielletään. Reitti poikkeaa järvien rannoilla seuraavasti:
Bergträsk – Nimetön lampi – Vaipo – Viträsk – Meiko – Långträsk – Lilla Bladträsk – Stora Bladträsk – Lappträsk – Trehörningen – Kommelpott – Tränuhals – Storträsk (Nydalsviken) – Mustjärvi – Kotolampi – Kakarlampi – Immerlampi – Korsolampi.
Reitin pituus kokonaisuudessaan on noin 25 km.
Lähtöpaikka ja maali
Kokoontumispaikka on Porkkalan lukion piha-alue Kirkkonummen keskustassa. Lähtöpaikka on Överbyntie 419, Bergträsk -lammen uimarannalle johtavan polun päässä. Retken päätepiste on Meikon pumppuaseman parkkipaikka, Myllykyläntien päässä.
Sivu 2(4)
Aikataulu ja osallistujalista
Koko ryhmä lähtee suunnitelman mukaan kävelemään lähtöpaikalta kello 8:00. Paluu Meikon parkkipaikalle tapahtuu viimeistään kello 20:00. Hyvin suurella todennäköisyydellä osa ihmisistä tulee oppaiden mukana takaisin jo aiemmin, lyhyempiä reittejä. Oppaat ja kaikki retkeläiset ovat joka tapauksessa varustautuneet myös valoilla, mahdollista hämärässä tai pimeässä kävelyä varten retken lopussa.
Tämä on pitkä retki, jolle osallistuu suuri määrä ihmisiä. Kaikkien retkeilijöiden mukana pysymisestä pidetään sen vuoksi erittäin tarkkaa lukua koko retken ajan. Myös ja erityisesti tilanteissa, joissa muodostuu useampia erillisiä ryhmiä.
Ryhmän erotessa pääryhmästä, sille nimetään opas, joka pitää huolen porukan viemisestä sovitulle Exit-paikalle, sekä kommunikoi tarvittavat kuljetukset päivystävän upseerin kanssa.
Apuoppaat raportoivat pääoppaalle osaryhmien päätymisestä takaisin kokoontumispaikalle, Porkkalan lukion pihaan. Kommunikointi tapahtuu 20 järveä –nimisen Whatsapp –ryhmän kautta, tai puhelimella.
Suunnitellut taukopaikat
Eväs- ja muita taukoja on suunniteltu pidettäväksi seuraavissa kuudessa paikassa, jotka ovat omilla tavoillaan erityisen hienoja pysähdyspaikkoja. Nämä paikat on merkitty kartalla olevaan retken reittisuunnitelmaan sinisillä ympyröillä, joiden vieressä on numerot.
- Pieni kallioniemi Viträsk järven kaakkoiskulmassa.
- Långträsk-järvelle katseleva kalliorinne järven etelänurkassa, lähellä kallioiden korkeinta kohtaa.
- Lappträsk-järvelle sen itäreunalta katselevat korkeat rantakalliot.
- Trehörningen-järven pohjoisreunan kallio.
- Tränuhals-lammen itäreunan kallio.
- Kotolammen itäpäädyn kallio.
Sivu 3(4)
Suunnitellut Exit-paikat
Näitä reittisuunnitelman karttaan keltaisilla, numeroiduilla ympyröillä merkittyjä paikkoja käytetään tilanteissa, joissa koko ryhmän tai jonkun osan siitä pitää tulla takaisin lyhyempää reittiä. Joku retken nimetyistä oppaista kuljettaa tällaiset ryhmät tai yksittäiset henkilöt jollekin näistä poistumispaikoista.
Retken taustavoimina on yksi alempana mainittu henkilö, joka on koko päivän puhelimen ääressä ja valmiina lähtemään noutamaan ihmisiä jonkun oppaan (tai hätätilassa ryhmän jäsenen) soittaessa.
1. Överbyntie 419. Retken lähtöpaikka Bergträsk-lammen eteläpuolella.
Tänne kannattaa kävellä aivan retken alkumatkoilta, Slättmossen-suon eteläpuolelta. Paluu tapahtuu samaa polkua pitkin, jota olemme tulleet.
2. Granbackantie 135. Tien loppupää Vaipo-järven eteläpuolella.
Tänne kannattaa kävellä Vaipo-järven ja Vitträsk-järven välisiltä alueilta. Paluu tapahtuu samaa polkua, jota olemme tulleet ja lopussa 300-400 metriä metsätietä myöten.
3. Retken päätepiste Meikon pumppuaseman parkkipaikalla.
Tänne kannatta kävellä Vitträskin ja Långträskin välisiltä alueilta. Koko paluumatka kulkee hyviä polkuja pitkin, Meikojärven rannassa järven kiertävää pääpolkua.
4. Karskogintie 528. Taloille johtavan tien risteys Karskogin tien varrella.
Tänne kannattaa kävellä Lappträskin ja Trehörningenin tienoilta.
Jos sattuisi joku todellinen hätätilanne, pelastuslaitoksen ajoneuvot pystyvät ajamaan tuolle metsätielle puomista huolimatta. Tuon tien haarat johtavat a) Lappträskin rantaan, b) Meiko-järven luoteiskulmaan, c) Siuntion ja Kirkkonummen rajalle, Degermossen-suon itäpuolella.
5. Mariefred (Mariefredintie 59-75)
Tänne kannattaa kävellä väliltä Kommelpott – Tränuhals. Tränuhalsin itäpuolen kalliolta johtaa hyväkuntoinen, yhden kilometrin mittainen polku Mariefredin pihaan.
Turvavarusteet
Jokaisella oppaalla on mukanaan perusensiapuvälineet. Ykkös- ja kakkosoppailla on voimassa oleva vähintään SPR:n EA1-kortti. Kaikki oppaat kuljettavat mukanaan säältä suojattua matkapuhelinta, joka on retken aikana päällä ja hälytysäänet kuuluvilla. Kaikilla oppailla on myös äänekäs pilli, jolla voidaan kiinnittää ihmisten huomio tarvittaessa. Etu- ja takaopas pystyvät kommunikoimaan välittömästi keskenään LA-puhelimia käyttäen.
Sivu 4(4)
Retken oppaat ja yhdyshenkilöt
- Kari Rantanen (pääopas) – 0400-puhpuh
- Virva Niissalo (toinen opas, takavahti) – 050-puhpuhp
- Päivi Johansson (kolmas opas) – 050-puhpuhp
- Vesa Reinivuo (neljäs opas) – 050-puhpuhp
- Aarno Junkkari (päivystävä upseeri) – 045-puhpuhp
- Anni Henricsson (kansalaisopiston yhdyshenkilö) – 050-puhpuhp
Retken osallistujat
Osallistujat selviävät lähtöpaikalla, missä jokainen merkitsee läsnäolonsa oman nimensä kohdalle ilmoittautuneiden listaan. Tämä lista kulkee retkellä pääoppaan repussa. Lista lähetetään valokuvina kaikille ym. henkilöille ennen patikkaan lähtöä.
Ryhmän erotessa pääryhmästä, sille nimetään opas, joka pitää huolen porukan viemisestä sovitulle Exit-paikalle, sekä kommunikoi tarvittavat kuljetukset päivystävän upseerin kanssa. Valittu apuopas merkkaa omilla nimikirjaimillaan alkuperäiseen osallistujalistaan hänen mukaansa siirtyvät ihmiset ja lähettää sen jälkeen valokuvat listasta kaikille yllämainituille retken yhdyshenkilöille.
Hirven metsästys
Retki suuntautuu myös alueille, joilla voi olla hirvijahti käynnissä kyseisenä päivänä. Metsästyksessä noudatetaan tarkkoja turvallisuussääntöjä ja näkyvä sekä äänekäs suuri seurueemme ei pääse yhdellekään metsissä olijalle yllätyksenä tulemaan. Retkestämme, sen reitistä ja aikataulusta on silti myös toimitettu tieto noiden alueiden riistanhoitoyhdistysten vastuuhenkilöille.
12.10.2018
Kari Rantanen
Lähierä™ 
[…] Vielä tämäkin syysretki oli osana Kirkkonummen kansalaisopiston varsinaisesti kevätkaudella 2019 käynnistyvää erityistä kokonaisuutta nimeltä ”Aikojen Kulkijat III”, mistä löytyy tietoa edellisen linkin kautta. Tämä oli nyt viides ja syksyn viimeinen osanen tuon muhkean kurssikokonaisuuden vuoden 2018 kiihdytysvaihetta. Ensimmäinen oli 6.9. pidetty luento ”Luontoretkeilijän varusteet”, toinen 16.9. toteutettu kävelyretki ”Keskusmetsän ihmeet”, kolmas 7.10. tapahtunut pyöräretki ”Parenteesin jäljet” ja neljäs muhkea päivävaellus ”20 järveä päivässä”. […]
TykkääTykkää
Kiitos, Kari!
Paljon otin kuvia, yhtään hapanta naamaa en kuviini saanut. Hieno voittajafiilis kaikilla!
risto a
TykkääTykkää
[…] kuluneen kevätkauden aikana. Jopa joihinkin sellaisiin hiukan tiukempiinkin päiväretkiin, kuten 20 järveä päivässä, jonka läpi käyminen oli suorastaan ennakkoehtona AK3-kurssille mukaan […]
TykkääTykkää