Pimeän uhka?

Tiivistelmä: Retki suuren ryhmän kanssa pimeään metsään. Tutustumaan helpolla ja ystävällisellä tavalla siihen, monelle nykyihmiselle ehkä jo outoon maailmaan.

DSC05888 - Kari Rantanen
Tulipiiriä enemmän ihmisiä yhdistäviä asioita on vähän. Jos ollenkaan. Kuva: KR.

 

 

Retki 1.11.2018.

 

Aikojen Kulkijoita kaikki tyynni

Vielä tämäkin syysretki oli osana Kirkkonummen kansalaisopiston varsinaisesti kevätkaudella 2019 käynnistyvää erityistä kokonaisuutta nimeltä ”Aikojen Kulkijat III”, mistä löytyy tietoa edellisen linkin kautta. Tämä oli nyt viides ja syksyn viimeinen osanen tuon muhkean kurssikokonaisuuden vuoden 2018 kiihdytysvaihetta. Ensimmäinen oli 6.9. pidetty luento ”Luontoretkeilijän varusteet”, toinen 16.9. toteutettu kävelyretki ”Keskusmetsän ihmeet”, kolmas 7.10. tapahtunut pyöräretki ”Parenteesin jäljet” ja neljäs muhkea päivävaellus ”20 järveä päivässä”.

 

Reitti GE-kartalla - 3,7 km ja 3 t 24 min
Retken reitti GE-satellittikuvalla. 3,7 km ja 3 t 24 min. Yöllä kyllä kovin erinäköinen! 

 

Hämärää touhuako?

AK-kokonaisuuden yksi kantavia ajatuksia on avata osallistujien silmiä katselemaan luontoa eri vinkkeleistä. Joita on aivan mahdottoman paljon, vaikkemme välttämättä sitä huomaa ja tule ajatelleeksi. Parhaimmillaan edellisten kolmen retken nimistä voi joku jo osata päätellä, miten ne kaikki omilla erilaisilla tavoillaan myös katselukulmia tarjosivat, mutta ainakin se selviää, jos lukee retkien tarinat. Tämä pimeän metsän retki on varmasti ainakin helppo tuollaiseksi ymmärtää, sillä aika monelle ihmiselle oikea pimeys ylipäätäänkin, saati pimeä metsä, ovat joko täysin outoja asioita tai ainakin henkilökohtaisen mukavuusalueen ulkopuolella. Tämän huolellisesti suunnitellun retken tarkoitus on:

  • Näyttää, miten hienoa öinen luonto on.
  • Antaa tietoa siitä, miksi pimeä metsä tuntuu monista ihmisistä vähän pelottavalta.
  • Opastaa nykyaikaisten valojen fiksua käyttöä pimeässä luonnossa.
  • Näyttää, miten ihminen kuitenkin näkee aika paljonkin, jopa melkoisen pimeässä.
  • Tarjota helppoa pimeässä kulkemista, turvallisesti jonossa kävellen.
  • Istua pimeässä metsässä, ilman mitään valoja, ihan hiljaa ympärillä olevaa luontoa aistien.
  • Viettää ikiaikaisen ihanaa iltaa tulipiirissä makkaraa paistaen ja leirilauluja laulellen!
  • Kaiken kaikkiaan, luoda jokaiselle positiivisia kokemuksia öisessä luonnossa kulkemisesta.

 

P1060448 - Hannu Heikkinen
Valolilmiöitä pimeässä metsässä. Kuva: H-Heikkinen.

 

Kokoontuminen

Tapahtui Meikon ulkoilualueen pysäköintialueella, Myllykylässä. Ajatus oli, että arki-iltana ja pimeässä siellä ei olisi yhtään ketään muuta meidän lisäksemme. Muttei se sitten niin mennyt, vaan parkkipaikalla oli tosi paljon autoja, koska siellä sattui olemaan joku polkujuoksutapahtuma juuri samana iltana! Mutta emme siitä pahastuneet, koska meidänkin automme sinne sekaan kuitenkin sopivat.

Kakkosopas Vesa hoiti sopimuksemme mukaan tarkasti kaikkien meidän retkellemme osallistuvien nimien kirjaamista listaan, turvallisuussuunnitelman mukaisesti. Aikamoisesti se aktiivisuutta vaatikin siellä pimeässä, missä ei oikein erottanut ihmisiä toisistaan. Joka puolella oli vaan ties minkä ihmisten eri suuntiin kulkevia, kiiluvia otsavaloja. Mutta kakkos- ja ykkösoppaan toistuvilla, kuuluvilla huudoilla varmistettiin, että joka ikinen osallistuja todella on ylös kirjattuna.

 

IMG_2715 - Ann Sukapää
Valoakin porukasta lähtee. Kuva: A.Sukapää.

 

Sitten kun meidän porukkamme, jonka luvuksi muuten varmistui peräti 31 ihmistä, alkoi olla kasassa, meikäläinen ryhtyi pitämään pientä alkubriiffausta, parhaalla vääpelin äänellä, mikä miehestä silloin irti lähti. Useampia pieniä asioita, tärkeimmin liittyen erinäisiin käyttäytymistapoihin, joilla retken sujuminen siellä pimeässä metsässä voidaan varmistaa. Tyyliin: Pientä valotehoa otsalampussa, että häiritään mahdollisimman vähän silmien hämäräadaptaatiota, valokiila alaspäin, ettei häikäistä muita, jne. Myös harvoille infopysähdyksille kokoontumisen tavoista koetin antaa jotain suuntaviivoja.

Viimeisenä harjoituksena ennen pimeään metsään lähtöä oli sitten jonoon järjestäytyminen jo heti siellä parkkipaikalla. Koska tällä retkellä olin päättänyt soveltaa mm. bussimatkaoppaiden usein käyttämää niin kutsuttua ”naapurivahti-periaatetta”. Meillä se tarkoitti, että jokainen opettelee heti lähdössä tunnistamaan – parhaimmiten suorastaan tuntemaankin – edellään kulkevan henkilön. Jonka olemassa ja mukana olemista hän sitten tarkasti seuraa. Aina eri paikoista liikkeelle lähdettäessä jokainen asettuu sen saman, tutun henkilön taakse jonoon. Ja jos tuota henkilöä ei kerta kaikkiaan löydy, sitten täytyy nostaa haloo.

 

P1060432 - Hannu Heikkinen
Marssi lähtee hienon järjestäytyneesti pimeään metsään!  Kuva: H.Heikkinen.

 

Retken ensimmäiset pätkät

Jonoon järjestäytyminen sujui yllättävänkin sutjakkaasti, jopa siellä pimeässä ja varmistettuamme Vesan kanssa LA-puhelinten kautta kaiken olevan reilassa, lähdettiin liikkeelle. Lähdimme reitille, jonka olin varmuuden välttämisen ehkäisemiseksi käynyt vielä aivan läpi kävelemässä vaimoni kanssa sunnuntaina 28.10. Ihan vaan varmistaakseni, että muistikuvani noista minulle mahdottoman tutuista paikoista olivat oikeasti kohdillaan. Ja erityisesti katsomaan paras mahdollinen paikka suuren ryhmän ”pimeäpysähdykselle”. Tuo testiretki oli vallan mukava, tarjoten suorastaan dramaattisen hienoja iltaruskomaisemia Immerlammen taukopaikalla!

Ensimmäisen aika harvoista infopysäkeistä pidin heti Kotopolun jyrkkien portaiden yläpäässä, aivan suunnitelmani mukaan. Oikeastaan vaan testatakseni, miten moinen ylipäätään onnistuu näin suuren porukan kanssa pimeässä. Tokihan siihenkin paikkaan kertomista olisi riittänyt, vaikka varttitunnin pysähdykseen! Mutta vallan hyvin se sujui, eteenpäin jatkamista ja jonon uudelleen muodostamista myöten.

 

20181101_184739 - Vesa Reinivuo
Innokkaita yön kulkijoita retken ensimmäisellä infopysäkillä. Kuva: V.Reinivuo.

 

Toinen vähän vastaavanlainen pysäkki oli sitten pieni kallionlaki ”alemman kraatterisuon” eteläpuolella. Missä kerroin tuosta pienestä, hienosta soiden järjestelmästä, jolle meikäläiset ovat tuollaisen nimen antaneet ihan alueen satelliittikuvien perusteella. Matkalla tuonne, olimme katselleet polkujuoksijoiden polun varteen laittamien lyhtyjen sarjaa ja nähneet heitä menemässä siellä ja täällä kirkkaiden otsavalojensa kanssa. Siitä eteenpäin jätimme kuitenkin kaikki tuollaiset taaksemme, päästen lopulta siirtymään aivan oikeasti pimeän luonnon syliin.

 

IMG_2716 - Ann Sukapää
Meitä valopäitä jossain siellä. Kuva: A.Sukapää.

 

Pimeä hetki

Retkemme jatkui ensin pienen pätkän pitkin vanhaa neljän lammen polkua ja siitä sitten myös vanhaa, Kotolammen pohjoispuolen polkua myöten. Kaikesta päätellen kulkeminen sujui vallan hyvin ja joissain kohdin kun pääsin sopivissa mutkissa taaksepäin katselemaan, pimeässä metsässä liikkuva valonauha näytti kyllä aivan makealta! Valokuviakin koetin siitä silloin ottaa, muttei niistä kyllä mitään tullut noin hätäisillä yrityksillä. Lyhyen matkaa kuljimme sitten nykyajan valtaväylää, Kotopolkua pohjoiseen, kunnes opas lähti viemään joukkoaan lopulta aivan villiin luontoon, polkujen ulkopuolelle!

No, mahdollisimman hienoa ja helppokulkuista, männikköistä kalliomaastoahan tuo oli, varta vasten tätä tarkoitusta varten katsottua. Sieltä löytyi sitten pian sellainen sopivan laaja kallioalue, minne pysähdyimme retken ensimmäiselle oikealle tauolle. Ohjeiden mukaan kaikki katsoivat itselleen sopivan istumapaikan, kaivoivat pefletit repuistaan ja asettuivat paikoilleen. Sitten oli vuorossa yksi retken huipennuksista. Komennosta kaikki sammuttivat valonsa ja jäivät istumaan hiiren hiljaa pimeän yön sisään, aistimaan sitä silmillään ja korvillaan!

 

20181101_191805-1 - Rita Jansson
Pienen tihkusumun keskellä sysimustassa yössä. Kuva: R.Jansson.

 

Upean hiljaa kaikki olivat! Se antoi minulle mukavan viestin siitä, että ihmiset todellakin halusivat kokeilla ja kokea tällaista. Itse havainnoin, miten hyvinkin nopeasti valojen sammuttamisen jälkeen huomasi, ettei siellä nyt oikeastaan edes pimeää ollut! Sillä ohuen pilviverhon takaa paistava puolikuu valaisi metsän niin, että jopa tällainen päiväeläinkin pystyi näkemään taivaan, puiden silhuetit, ja jopa hahmottamaan ympärillä olevaa maastoakin. Samaten eri suunnilla istuvista ihmisistä erotti hyvin ainakin ne, joilla oli päällään huomioliivit. Toivon monien muidenkin tehneen jotain tuollaisia, tai toisenlaisia havaintoja!

Öisen metsän äänimaailma on usein aivan kiehtova. Ensinnäkin sellainen hiljaisuus, johon me nykyiset urbaaniviheltäjät emme ole enää tottuneet. Ja sitten kaikkein eniten eksotiikkaa ja jopa pientä jännityksen kareiluakin tuoden, jotain satunnaisia, hiljaisia ääniä sieltä yön sisästä! Erinäiset yön saalistajat niitä ääniä useimmiten tuottavat, ihan oikeasti. Harvemminpa ne taitavat olla meitä oikeasti pelottavia susia tai karhuja, mutta syvällä meidän hermojärjestelmässämme majailevien tuhansien, kymmenien tai jopa satojen tuhansien vuosien takaiset yöaikaisen saaliseläimen vaistomme vaan tahtovat yhä sieltä päätään nostaa! Silloin, kun viemme itsemme mahdollisimman lähelle niitä muinaisia tilanteita. Onko yhtään kiehtovaa?

 

20181101_193020 - Vesa Reinivuo
Porukkaa istumassa alas, ennen valojen sammuttamista: Kuva: V.Reinivuo.

Kaikki tällaiset asiat tulevat voimakkaimmin esiin silloin, kun olemme aivan yksin. Laumat ja ryhmät ovat aina tarjonneet turvan tunnetta ja ihan oikeaa suojaakin kaikille saalistuksen kohteina oleville maailman eläimille kautta pitkän historian. Aivan sama yhtälö toimii yhä vaan myös tämän pallon kuninkaaksi vääntäytyneen Homo Sapiens -lajin yksilöille, jos heidät vaan viedään edes lähelle sellaisia muinaisten aikojen tilanteita.

No mutta, meidän hiljainen yösessiomme ei tällä kertaa tarjonnut mitään tuon kaltaista. Lähellä olevilla, sinänsä kovin pienillä syrjäteillä, vaan sattui silloin ajelemaan autoja oikeastaan koko ajan. Ja kun niiden äänet tyynellä säällä kuuluivat kuin vierestä, ei siinä oikein erämaatunnelmaa päässyt aistimaan, ainakaan meikäläinen.

 

DSC05882 - Kari Rantanen
Metsän tuikkiva valomeri syttyy taas pimeän tauon jälkeen. Kuva: K.Rantanen.

 

Eteenpäin taas

Joku mukana olevista koirista taisi kuitenkin aistia jotain mielenkiintoista hämärästä ympäristöstämme, koska äityi haukkumaan hiljaisen sessiomme loppupuolella, säikäyttäen lähellä istujat. Kymmenen minuutin mittaiseksi olin tuon pimeän sessiomme julistanut, mutten sitten muistanut millään tavoin tarkistaa, miten oma perstuntumamittaukseni mahtoi toimia.

Joka tapauksessa valot syttyivät taas tiedotuksen jälkeen ja porukka nousi jatkamaan matkaa. Meikäläinen otti siinä liudan valokuvia, vähän asioita organisoidenkin yrittäen, muttei kummastakaan kyllä tainnut mitään tulla.

Siitä reittimme kulki noin suoraan lännen suuntaan, pieniä kalliosoita vältellen, kunnes päädyimme vanhalle neljän lammen polulle. Sitä pitkin sitten kuljimme, yhtyen nykyiseen Kotopolun valtaväylään, sitä myöten ensin Kakarlammen reunoille ja sitten peruspolkua Immerlammelle. Siellä huippuhienolla kallionlaen taukopaikalla ja epävirallisella tulistelupaikalla pidin retken viimeisen infopysähdyksen. Eipä sen sisältönä ollut enää juuri muuta, kuin vanhat tarinat näiden meidän kiertämien lampien nimistä, sekä jotain tämän Dorgarnin upeaakin upeamman ylänköalueen kaakonkulman hienouksista.

 

20181101_201015 - Vesa Reinivuo
Viimeisellä infopysähdyksellä Immerlammen näköalakalliolla. Kuva: V.Reinivuo.

 

Korsolammen nuotiopiiri

Sinne Korsolammen nykyiselle viralliselle nuotiopaikalle päädyimme sitten kello 20:21. Päähäni virittelemän  suunnitelman mukaan minä kysyin ensimmäiseksi, onko mukana ihmisiä, jotka tykkäävät tulien tekemisestä. Ja aikamoisen suureksi hämmästyksekseni, tällä kertaa ei kukaan ilmoittautunut! Muttei se tietenkään mitään haitannut, vaan sitten pyysin vapaaehtoisia noutamaan klapeja parin sadan metrin päässä olevasta vajasta, ryhtyen itse nuotion tekoon. Mikä on tietenkin yksi jokaisen eräjorman suurimpia intohimon kohteita!

Eipä se tulenteko tietenkään montaa hetkeä ottanut, käyttäen omasta repusta löytyviä kiehisiä ja ripeän porukan samantien paikalle tuomia kuivia koivuklapeja. Melkein perinteisellä suomalaisella tavalla nuotion nyt sytytin, paitsi virittämällä klapikehikon sisään ensi tehokkaan tulen niillä omilla emmeillä.

 

P1060473 - Hannu Heikkinen
Opas on saanut tulet syttymään nuotiopaikalla. Kuva: H.Heikkinen.

 

Hieno tulipiiri syntyi siitä sitten tietenkin aivan saman tien. Makkaroita ja tikkuja löytyi joka puolelta, niin kuin pitikin ja aivan hetkessä oli tilanne jo sellainen, että kaikki eivät edes mahtuneet tuohon piiriin. Mutta tulipaikan grillaustasolle onneksi mahtui einettä kypsytettäväksi ja kaikki vissiin pääsivät sopivasti mukaan tähän retken pääruokailusessioon.

 

P1060482 - Hannu Heikkinen
Makkaratulet yön sisässä ne ovat vaan aika käheä kokemus! Kuva: H.Heikkinen.

 

Makkaranpaisto- ja ruokailusession jälkeen minä julistin, että aloitamme nuotiolaulusession, joka oli jo retken suunnitelmaankin kirjattu. Enkä tiedä johtuiko juuri siitä, vaiko muusta ajankohdasta tai retken vaiheesta, mutta samantien aika suuri osa porukkaa alkoi lähteä kotiin. Toivottelimme hyvää illan jatkoa puolin ja toisin.

Siitä illanvietto sitten vasta parhaille kierroksille lähtikin. Minä jaoin porukoille mukaan printtaamiani nuotiolaulujen sanojen vihkoset, joista lähdimme sopivilta tuntuvia läpi yhdessä laulamaan. Ja vaikkei kukaan tietenkään osannut mitään oikeaa taikka hienoa nuottia löytää, kyllä vaan yhteisellä innolla hoilasimme läpi ties mitkä tutut laulut. Loppujen lopuksi vissiin noin joka ainoan tuon Kalken leirilauluvihkosen kappaleet. Ja harvoja asioita tässä maailmassa on, jotka enemmän ihmisiä yhdistävät, kuin laulamiset yhdessä, nuotiopiirin loisteessa. Aamen!

 

20181101_211040 - Pia Lappalainen
Retken viimeinen otos Korsolammen rannan komeasta juurakosta. Kuva: P.Lappalainen.

 

Huimaa touhua!

Meidän yöretkemme tiivein tiimi poistui nuotiopaikalta noin kello kymmenen maissa ja Meikon parkkipaikalla toisemme hyvästelimme. Ainakin minusta tuntuu niin, että tuo nuotiopiirin sessiomme yhdisti meitä ehkä enemmän, kuin mitkään muut yhteiset interaktiomme monien hienojen ulkoilusessioiden aikana. Niin on tosin aina ollut – ja on varmaan aina oleva!

Tämä on varmaan jo tylsää asioiden toistelua, mutta niin hienoa, että se vaan täytyy panna merkille. Kaikki kulkeminen, oleminen ja tekeminen tapahtuivat aivan hämmästyttävän sujuvasti alusta loppuun saakka! Vaikka meitä oli hyvin suuri ryhmä ja vaikka retki tehtiin vallan pimeässä. Koska sama toistui nyt jo neljännen kerran, jotain on varmaan onnistuttu tekemään oikein. Ja kaikki nämä täytyy analysoida perin juurin, koska minulle pääsi jo syntymään haave siitä, että tästä eteenpäin ihan kaikki retket täytyy yrittää saada sujumaan juuri näin!

Vahva aavistus minulla kyllä jo on kaikkein merkittävimmästä syystä moiseen. Kyse lienee siitä, että retken osallistujat löytävät innon ja motivaation yhdessä olemiseen sekä kulkemiseen.

–Kari

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s