Metsähiihto vesisateessa

Tiivistelmä: Kahden naapuruksen ensimmäinen yhteinen umpihankihiihto epätodennäköisissä ulkoiluolosuhteissa . Tarina siitä, miten hieno talvinen luonto voi ollakaan, aivan säätiloista riippumatta.

DSC06446
Metson vai teeren syömäjälkiä? Kyllä se selvisi.

 

Retki 9.2.2019

 

Mitä tämä tämmöinen oikein on?

Tämän kokemuspaketin otsikoksi minulle tuli mieleen mahdottoman monia erilaisia asioita. Pelkästään sen vuoksi, että niin paljon hienouksia mahtui tuohon yhden kerrassaan märän ja tuulisen talvisen sunnuntaipäivän hiihtoretkeen läpi Meikon erämaiden umpihankien. Niinpä minua alkoi kiehtoa se kontrasti, mikä syntyy tuollaisen ei ehkä niin yleviä ajatuksia mieleen tuovan otsikon ja noiden kokemusten välille.

Jo retken toteutuminenkin oli vähän sellaisten omanlaistensa askelmerkkien takana. Ensin saatiin kuin saatiinkin sovittua naapurin isännän Harrin kanssa, että koetetaan nyt joskus mennä yhdessäkin jonnekin metsiin hiihtämään. Me olemme kummatkin tahoillamme erilaista luontoretkeilyä harrastaneet vaikka kuinka paljon. Tämän tiedämme molemmat vallan hyvin 13 vuotta naapureina asuttuamme ja jokusetkin kerrat pihalla jotain kommentteja vaihdettuamme.

 

DSC06461
Erikoinen ”tuulenpesä” pikkukuusessa, ihan silmän korkeudella.

 

Naapurihistorian havinaa

Kerran joskus puoli ikuisuutta sitten minä olin kyllä lähtenyt mukaan Harrin ja kavereittensa maastopyörälenkille, päätyen toteamaan sen olevan joku vallan toinen laji, kuin mitä itse harrastaan. Nämä nuoret ja kovakuntoiset veijarit siis päästelivät haasteellisia polkuja pitkin sellaista kyytiä, ettei meikäläinen tahtonut ollenkaan perässä pysyä. Siltä retkeltä mieleeni on ikuisesti syöpynyt tämä seuraava kokemus. Yhdessä karmean kivikkoisessa ja jyrkässä alamäessä yhdeltä kaverilta oli posahtanut eturengas. Meikä kun siihen paikkaan tuli, niin tuumailin huohottaessani, että onneksi pääsee nyt sitten vähän taukoamaan. Mutta tuo himskatin tyyppi vaihtoi sen renkaan niin vikkelään, etten minä ehtinyt sitä taukoani edes aloittaa! Ja meno jatkui saman tien hirmuista vauhtia yli kivien ja kantojen.

Niinpä meikäläinen oli vissiin tuumaillut, että Harri menee omia menojaan ja vauhtejaan, minä omiani. Vaikka ainakin periaatteessa osa harrastamistamme lajeista samoja onkin. Mutta Harrin kehumat umpihankiretkensä joka talvi olivat jääneet kaihertamaan. Ajattelin myös niin, että sellainen touhu tehdään joka tapauksessa rauhallisesti, mikä sopii parhaiten niin meikäläisen menemisen tapoihin, kuin tietysti kunnollekin.

 

Toteutuuko vai eikö toteudu?

Lauantai 9.2. oli sitten kuin ihmeen kaupalla saatu sovituksi yhteisen metsähiihtoretken toteuttamisen ajankohdaksi. Olosuhteetkin vaikuttivat vielä viikolla suorastaan täydellistä hienommilta, kun meillä täällä etelärannikolla lumipeitteen paksuus oli meikäläisen omien, empiiristen tutkimusten mukaan jo ainakin 60 senttiä tai enemmän. Mutta eikös perjantaina sitten päälle iskenyt taas joku etelän lämpöaalto parin asteen plussakelin, tuulten ja vesisateiden kera! Lainaan alle Harrille lähettämäni sähköpostin, joka varmaan hyvin kertoo, miltä asiat perjantai-iltana näyttivät.

 

DSC06448
Teeren jätös tarkan tutkinnan alla.

 

Viestinvaihtoa perjantai-iltana

08.02.2019  20:34

Aihe: Suojalumeen ja vesisateeseen huomenna?

Morjens Harri,

Palasin tuossa juuri hetki sitten kotiin päivän viimeisiltä askareilta ja rupesin tuumaamaan huomista luontoretkeä. Ihan ensimmäinen ajatus vinhasti heiluvien tuulilasin pyyhkimien välistä katsellen oli tietysti, että voi paska mikä keli! Ja eihän mitään hiihtoretkeä nyt voikaan sateeseen suunnitella.

Mutta jo kotiin päästyäni mieli oli kääntänyt kaikki toisinpäin. Maastojen mahtavat lumimassathan eivät nimittäin ole kadonneet yhtään mihinkään, ihan vähäsen vain painuneet menneen viikonlopun noin 70 sentin keskipaksuudesta! Kun suojakeli on aina yksi niitä vallan haasteellisia elementtejä umpihankien kulkijalle eikä sadekelikään mitenkään ystävällisimpiä ja helpoimpa handlattavia, tuohan alkoi näyttää suorastaan kiehtovalta!

Minä siis lähden huomenna retkeilemään yhdessä metsäsuksieni ja ison päiväreppuni kanssa. Johtavaksi reittiajatelmaksi on päähäni nyt muodostunut sellainen, että suuntaan jonnekin aivan Meikon alueiden pohjoisosiin, ehkä jopa vielä pohjoisemmaksi, sähkölinjan tuolle puolen. Niilläkin alueilla olen kyllä jokuset kerran seikkaillut jalkaisin ja polkupyörän kanssa, mutta vähiten tuttuja seutuja ovat silti minulle Kirkkonummen ja Siuntion välimaastoissa. Tähtään siis jonnekin Karskogintien varteen, mistä Ritu on ystävällisesti lupautunut minut sitten noutamaan. Aikataulua en ole vielä ehtinyt loppuun asti miettimään. Luultavimmin lähden joskus 10-11 välillä.

Ja nyt kohta seuraavaksi meinaan mennä tuohon kotikalliolle testailemaan, miten sukseni mahtavat tuollaisissa hangissa ja +2-asteisessa lumessa pelata. Jos tarttuu ja paakkuuntuu, silloinhan etenemisen vauhti sekä energiankulutus alkavat lähestyä kesäajan konttaamista ja täytyy kokeilla jotain suojakelin voidetta pohjiin.

Epäilen, ettei mokoma hölmöily kiinnosta yhtään ainutta muuta ihmistä Suomenmaassa, mutta jos olen väärässä, niin soita tai heitä viestiä.

 

Reitti GE satelliittikuvalla, 7,5 km ja 3 t 66 min
Retken jälki Google Earth satelliittikuvalla. 7,5 km ja 3 t 26 min.

 

Menoksi vaan!

Harri kuitenkin oli jo aiemmin lähettänyt minulle toisella kanavalla viestin, että milloinkas lähdetään? Ja noin yhdeltätoista lauantaina me sitten tapasimme pihamaalla kunnon vesisateessa ja tuulessa. Pakkasimme varusteemme autoon ja vaimoni heitti meidät Meikon pumppuaseman parkkipaikalle, missä ei ollut ainuttakaan ihmistä eikä autoa.

 

Uusia näkökulmia tuttuihin maastoihin

Niin me vedimme sukset jalkaan ja lähdimme taivaltamaan. Ensin metsätietä ylös Korsolammelle, siitä lammen yli ja seuraavan lammen (Immerlampi) rannalta sitten suuntasimme Dorgarnin ikiaikaisen kallioylängön metsiin. Etenemisemme strategiseksi linjaksi olimme sopineet sellaisen, että seurailemme mahdollisimman hyvin ylänköalueen sikkuraista suojärjestelmää, mutkikkaasti lännen suuntaan edeten.

Soilla eteneminenhän on mahdollisimman helppoa ja mukavaa pitkien metsäsuksien kanssa kulkeville. Lisäksi se on sillä tavoin hienoa, että sellaisia reittejä ei tule ikinä sulan kelin aikoina kuljettua, vaan nimenomaan ne aina kierrettyä korkeampia selänteitä myöten. Niinpä minulle tarjoutui melkein retken alkuvaiheista saakka jatkuvasti hienoja kokemuksia uusista paikoista ja maisemista! Vaikka olen kaikilla retkemme alueilla jo aivan mahdottoman monet kymmenet kerrat kulkenut ja tuttuja yksityiskohtia maastoissa riittää, kyllähän minun suuntavaistoni oli suuret osat aikaa aivan hukassa. Sillä eihän useita noita paikkoja ollut ennen noista perspektiiveistä katsellut. Toki paikat aina kartalta selvisivät, mutta eihän moista uusien maisemien löytämisen tunnelmaa viitsinyt mokomalla pilata kuin jonkun hassun kerran etenemisen reittiä tuumaillessamme.

Harri sen sijaan tunsi useat paikat hyvin, koska oli jo monina vuosina aiemminkin painellut siellä metsäsuksinensa juuri samantapaisia reittejä myöten.

 

DSC06502
Muhkeita lumen peittämiä metsiä ja rinteitä jossain siellä!

 

Talvinen luonto on hieno!

Dorgarnin alati vaihtelevat maastot näyttäytyivät meille kaikkialla aivan upeassa talviasussaan. Maastoissa voi liikkua vapaasti oikeastaan missä tahansa, sillä paksu lumikerros peitti kaikki alla mahdollisesti piilevät kivet ja risut, sekä männynkävyt. Pitkillä suksilla varustetut kulkijat toki suosivat reittejä, missä oli mahdollisimman vähän tiheitä kasvustoja. Puissakin roikkui yhä vielä paljon lunta ja paikka paikoin teki mieli hiukan kiertää kauempaa oikein hyvin ladattuja oksia. Sellaisen taktiikan järkevyydestä muistuttivat siellä täällä hangessa näkyvät lumipommien jäljet.

 

DSC06455
Avosuon huumaa sadekelillä!

 

Ihme suppoja?

Jo ensimmäisistä soista lähtien hämmästelimme syviä ja suuria ”suppoja”, joita näkyi siellä ja täällä. Ne olivat selvästi paikkoja, missä soiden vesi oli yhä sulana aivan pinnassa asti. Ja ilmeisesti tuon, jostain syvemmältä puskevan veden lämpö oli sulattanut kaikki taivaalta tulleet lumet niistä kohdin, jättäen paksuun hankeen jäljelle sellaisia ihmeellisiä kraattereita. Kumpikaan meistä ei muistanut moisia havainneensa aiempina vuosina ja tuumailimme, mistä moinen nyt juuri tänä talvena mahtoikaan johtua? Kaikkien niiden reunoilla ja ympärillä olevia merkillisiä jälkiä myös ihmettelimme. Mikä kumman eläin niitä oli tehnyt niin, että monet jäljet johtivat aina sinne kraatterin pohjalle? Siihen kahden luontoa paljon katselleen insinöörin tuumailut kyllä tuottivat lopulta päätelmän, että kyse oli lumikerroksen taittumisjäljistä noiden ”gravitaatiomonttujen” reunoilla.

 

DSC06470
Veden lämpö on sulattanut lumet monista paikoista tänä talvena.

 

Evästauko

Retken ensimmäisen evästauon päätimme viettää noin puolentoista tunnin taivalluksen jälkeen ja edellä menevä Harri valitsi paikaksi yhden suon reunalla olevan kukkulan rinteen, joka suojasi meitä sopivasti aika vilpeän lounaistuulen pöhellyksiltä. Siihen me sitten istahdimme mutustelemaan voileipiä sekä kuumia juomia termospulloista. Minä kyllä ”pystytin” ensin itselleni Fjellduke-leirin, esitellen tuota hienon hienoa konseptia samalla Harrille. Ja innokas metsänkävijä kyllä tajusi konseptin voiman ilman mitään enempiä retosteluita. Minä sitten nautiskelin evästauosta siellä omassa lämpimässä yksiössäni, mutta sieltä ulos tultuani pelkästään Duken pakkaaminen ja repun alle kiinnittäminen hyydytti aika paljon meikäläistä hikistä hiihtäjää, pelkässä kosteassa kuoritakissaan. Onneksi hiihtäminen seuraavalla suolla laittoi taas veren kiertämään uudelleen, varsinkin kun nyt olin laittanut päähäni Sydwestin ja käsiini ohuet rukkaset.

 

Metsän eläinkunnan ”näkee” parhaiten talvella

Metsänkäynnistä puheen ollen, erilaisia eläinten jälkiä pääsimme katselemaan joka paikassa, pitkin matkaa. Sekä metson, että teeren syömäpaikkoja tutkittiin useampaan otteeseen. Kauriiden jälkiä oli siellä täällä ja melkein pelkästään omia, syviä polku-uriaan olivat he kulkeneet. Mitä ei kyllä kukaan ihmettele moisten hankien keskellä, missä satunnaiset, yksittäiset hirven jäljet olivat 60-70 senttiä syviä onkaloita! Jänisten jälkiä näkyi suorastaan yllättävän harvoja, mutta kettujen jälkiä paljon enemmän. Mahtavatkohan moiset havainnot peräti linkkautua toisiinsa jollain tavoin?

 

DSC06446
Metsämies tutkii Metson syömäjälkiä

 

Yksiä retken hienoimpia jälkikokonaisuuksia päästiin ihmettelemään suuren Grenomossen –suon itäisimmällä lahdella, mistä löytyi ketun jälkien keskeltä verinen monttu. Joku lumen alla piileskellyt saalis siihen oli lopetettu. Edes kaivelemalla ei kuitenkaan löytynyt sen paremmin sulkia, höyheniä kuin karvojakaan, joista olisimme voineet yrittää päätellä mikä eläin oli ketun eineeksi päätynyt. Mutta oli jännä havaita, miten kettu oli saalistaan lähestynyt ensin laajoja ja koko ajan pienemmäksi käyviä kehiä myöten!

 

DSC06477
Ketun saalistuksen huipennuksen paikka.

 

Suksi kulkee ja ei kulje

Heti alkumatkasta oli ollut hieno huomata, miten ensinnäkin sukset luistivat aika mainiosti suojalumisella hangella. Ja kun lumi ei kuitenkaan painunutkaan hiihtäjän alla kuin jonkun 2-5 senttiä paikasta riippuen, pääsi etummaisenakin menijä usein aivan sujuttelemaan eteenpäin. Ja takimmaisella kulkijalla vasta helpon makeaa menoa olikin! Monesti tuntui siltä, ettei sulan maan aikaan ikinä mitään sellaisia etenemisvauhteja pysty noissa maastoissa pitämään. Mutta aina pientenkin pysähdysten jälkeen suksien pohjat olivat kyllä aivan paakuilla, lähtien siitä sitten kyllä onneksi taas luistamaan muutaman kymmenen metrin ähkymisen jälkeen.

Juuri ennen Grenomossenille pääsemistä minulle tapahtui kuitenkin yhtäkkiä semmoinen ihme, että vasen suksi hyytyi täysin. Se siis muuttui 2,7 metriä pitkäksi lumikengäksi, jonka pohjassa oli tuuma tai pari suojalunta! Siinä ei sitten auttanut mikään muu, kuin pysähtyä, ottaa suksi jalasta ja ryhtyä sen pohjaa puhdistamaan. Aivan sileä, ohut, kirkkaan jään kerros siinä pohjassa oli kiinni, kaikkialla muualla kuin keskiosan pitokarvoissa. Sormin ja kynsin kun sen siitä pois raavin, niin johan lähti sekin suksi taas kulkemaan. Ainoa moiselle ihmeelle keksitty selitysyritys oli sellainen, että tuo sukseni oli ehkä jossain kohtaa onnistunut putoamaan suojalumien läpi johonkin alla olevaan kerrokseen, missä oli vielä pakkaslunta jäljellä. Ehkä noin. Mutta hyvä kun selvisi näin vähällä. Olihan minulla sitten repussani myös kangasriepu suksen pohjan kuivaamiseen ja jotain ihme-nanovoidetta pahimpia takkukelejä varten.

 

DSC06458
Suolta taas metsän siimekseen välillä.

 

Avosuota, metsiä ja hakkuuaukio

Upeaa, suojeltua Grenomossen –avosuota hiihtelimme oikein antaumuksella eri lahdelmien reunoja pitkin. Sielläkin minulle tuli hienoja uusien paikkojen näkemisen fiiliksiä, koska enhän ikinä ennen ollut siellä varsinaisesti soita pitkin kulkenut. Tututkin paikat näyttivät aivan erilaisilta niistä näkökulmista katsellen.  Suo nautittiin läntisimpään reunaansa saakka, siirtyen sitten hiihtämään erilaisissa metsissä, jotka noilla kulmin olivat oikein sopivan harvoja suksimiesten kuljettavaksi. Vähän sellaisia vähemmän tuttuja nuo alueet olivat meille molemmille. Itse muistan kulkeneeni noilla seuduilla vain pari kertaa aiemmin, molemmat kerrat sulan maan aikoina. Harri puolestaan oli jostain kohdista sieltäkin joskus hiihdellyt.

Minulle uuden hakkuuaukean ylitimme, ihastellen miten sekin oli niin mukavakulkuinen suksimiehille. Pelkkää mahtavaa hankea, kaikki hakkujämät olivat jossain siellä tietymättömissä. Sen aukean länsireunoilla havaitsimme sitten muhkean kokoisten tassunjälkien jonon, jota tutkailimme ja valokuvasimme oikein antaumuksella. Ilveksen jäljiksi ne vahvasti tulkitsimme niiden koon ja leveyden perusteella. Mitään kynsien jättämiä merkkejä niissä ei myöskään ollut havaittavissa. Viisi varpaanjälkeäkin saattoi joistain jäljistä ehkä pystyä laskemaan.

 

DSC06482
Olivathan komiat jäljet!

 

Viimeisen kallion kiusaukset

Sitten oli vuorossa retkemme viimeisen kalliomuodostelman kiertäminen. Toinen vaihtoehto olisi ollut suunnistaa yli kalliohuippujen välisestä solasta, mistä olin yhdellä kauan sitten tapahtuneella retkelläni kulkenut. Mutta me valitsimme helpommaksi päättelemämme vaihtoehdon, kiertää kalliot pohjoisen puolelta, noin samalla korkeuskäyrällä pysytellen. Oikein mukavasti se sujuikin ja siellä piisasi myös monenlaista uutta katseltavaa. Kuten (luultavasti) ketun asuinkolo monine jälkineen, jääputouksia ja jopa pienen lumivyöryn jäljet alas kalliojyrkänteeltä!

 

DSC06489
Ketun kolo jäljistä päätellen.

 

Lumi oli pikkuhiljaa muuttunut aika paljon raskaammaksi kulkea, kuin retkemme alkupuolella. Lämpöasteet olivat sitä pikkuhiljaa pehmentäneet lisää niin, että etummaisen kulkija sukset upposivat keskimäärin jonkun kymmenkunta senttiä. Ja kun monot sitten puskivat eteenpäin hyvin painavaa suojalunta, kyllä se jo aika energiaa syövää kulkemista alkoi olla. Mutta hienoa yhä vaan!

 

DSC06507
Hiihtäjä ehtii juuri ja juuri pois lumivyöryn alta! No ei nyt sentään täällä päin 🙂

 

Kallioiden länsipuolelle päästyämme minä soitin vaimolleni, joka lupasi tulla meidät noutamaan Karskogin tieltä, sähkölinjan kohdalta. Tuttu noutopaikka hänelle ainakin yhdeltä meikäläisen aiemmalta retkeltä. Loppumatkan siirryimmekin sitten hiihtelemään sähkölinjan aukkoa pitkin, koska metsät suoraan edessä näyttivät kovin pusikkoisilta.

 

Maalialueen leiri ihmejuomineen

Ainakin meikäläisen suunnitelman mukaisesti perustimme sitten retken toisen eväsleirin samaisen, unohdetun tukkipinon viereen, missä olin ennenkin huilinut. Nyt se oli vaan hautautunut mahtavien lumikinosten alle. Harri hiihti suksinensa pinon päälle, minä jätin sukseni ehkä 10 metrin päähän. Se ei ollut maailman fiksuin veto, sillä tarpominen puolireiteen asti ulottuvassa hangessa oli melkoista ähellystä. Mutta pianpa meillä oli siihen pinon reunalle leiripaikka tampattuna ja Harrin sukset istuimeksi asetetettuina. Sitten meikäläinen levitti Fjell Duken King Sizen auki koko 2,4 x 2,2 metrin komeuteensa ja sankarit asettautuivat istumaan rinnakkain sen suojiin. Vielä kun vedettiin suojapeitteen sivureunat kunnolla umpeen, niin johan oli siinä mukava istuskella! Sillä jopa noinkin peite tarjosi huomattavasti paljon lämpöisemmän olotilan hikisille miehille, kuin kylmästi tuulahtelevassa tihkusateessa istuminen.

Ja sitten repusta esiin kaksi Kupilka-mukia, kuumaa vettä termospullosta ja muut välttämättömät ainesosat, joista syntyi höyryävät mukilliset Keskimaan haltioiden ihmejuomaa komean retken kruunajaisiksi! Johan ne hyvältä siinä maistuivatkin, jopa vaikkei ponneaine ollut tällä kertaa aivan puhtaimman haltiaversion mukaista. Sen saatavuus kun on nykymaailmassa aika tiukassa ja allekirjoittaneen kotivarastossa on juuri nyt paha aukko. Siinä istuskellessamme Harri otti kuvan Duken ”tyyppikilvestä”, mitähän se semmoinen mahtaa tarkoittaa?

 

DSC06495
Leireistä ei kuvia tullut, mutta pikku jääputouksesta sentään.

 

Hieno talviretki takana

Kohta pysähtyi sininen auto tien viereen sähkölinjan kohdalle ja meikäläiset hiihtelivät viimeisen satametrisen sinne.

Aivan mahtava tunne jäi tuosta retkestämme, vaikkei se edes pitkä ollut millään mittarilla. Mutta muhkeiden lumimassojen peittämät metsät, kalliot ja suot vaan tarjosivat niin kerta kaikkiaan erämaisia fiiliksiä tuollaisella vesiräntäkelillä, että oksat pois!

–Kari

2 thoughts on “Metsähiihto vesisateessa

  1. Mielenkiintonen erähiihtäjien kertomus havaintoineen,jotkut vieraskieliset sanat ja termit jää minulle mitään sanomattomaksi mutta kertomus kyllä tuli selväksi.

    Liked by 1 henkilö

    • Ensin ajattelin, että mitkä ihmeen erikoiset termit. Mutta katseltuani tarinani läpi tuolta kantilta, huomasin kyllä, että kaikenlaisia pieniä sinne näkyy mukaan putoilevan. Itse ollenkaan huomaamatta, etteivät kaikki termit välttämättä olekaan ollenkaan tuttuja, muuta kuin itselle.

      Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s