Pieni villi sikajuttu

Tiivistelmä: Hieno heinäkuun iltakävely yhdelle monista Kirkkonummen superupeista luontokohteista, Korkbergetin luonnonsuojelualueelle. Siellä mukava kohtaaminen yhden nuoremman, intomielisen luontokulkijan kanssa ja sen perään elämän ensimmäinen, hätkähdyttävä havainto villisiasta, omissa kotimetsissä!

20190721_204155
Upea iltamaisema itään Korkbergetin jyrkänteen yläpuolelta.

 

 

Retki 21.7.2019.

 

Luontokokemuksia piisaa ihan lähellä!

Näitä luontokokemuksia ihan lähellä vaan riittää. Suoraan kotiovelta kävelemään lähtien minä törmään yhä vain silloin ja tällöin aivan uudenlaisiinkin paikkoihin, tapahtumiin ja elämyksiin. Vaikka lienen niitä juuri näissä lähimaastoissa kuitenkin jo monia satoja tehnyt, tai ehkä jo tuhatluvunkin tuolla puolen. Hienoja kokemuksia saan aivan joka ainoa kerta ulos luonnon sisään mennessäni, mutta tosiaan vallan erityisiäkin yhä vaan riittää. Tässä taas yksi sellainen.

Iltalenkki jälleen kyseessä, kun mielen ja kehon virkistystä teki sunnuntai-iltana miehen mieli. Vaikka oikein hyvin voisin – ja mielikin tekisi – kertoilla monenlaisista kivoista asioista ja mielen liikkeistä tuolla retkellä, pakotan tällä kertaa itseni vähän kompaktimpaan muotoon.

 

DSC08827
Mies ja pyörä uudelleen ”pelipaikoilla” heti seuraavana päivänä.

 

Yllättävä kohtaaminen upealla Korkbergetillä

Hienolle Korkbergetin niemelle päätin kävellä taas varmaan noin vuoden tauon jälkeen. Pari minulle uutta mikroaluettakin löysin matkallani, kun huolellisesti sillä tavoin reittiäni valitsin. Muiden muassa NIIN huikean näköisen mustikkapaikan, että sinnehän kyllä yhdessä vaimon kanssa viimeistään viikon kuluessa suunnataan!

Tämä on pakko kertoa. Siellä Korkbergetin niemen suojelualueen upean ikimetsän keskellä törmäsin yhteen nuoreen mieheen, jonka reitti ristesi omaani. Moikkasin tietenkin ja mehän päädyimme sitten jutustelemaan ihan niillä sijoillamme ties kuinka kauan. Koska molemmilla tuntui olevan suuri kiinnostus kaikkeen lähiseutujen luontoon. Ja silloin ei kuulkaa ole aiheista pulaa! Ei, vaikka keskityttäisiin pelkästään 300 metrin säteelle silloisesta olinpaikastamme. Päädyimme sitten lopulta kävelemään yhdessä sinne Korkbergetin upeiden kalliojyrkänteiden päälle, pitämään pientä mehutaukoa. Pientä ja pientä.

Paluumatkankin kuljimme sitten yhdessä, niemen rantapolkua pitkin kiertäen ja sen jälkeen suunnistaen ylös Mäyrätieltä tulevaa pääpolkua. Polunhaarassa hyvästelimme ja minä suunnistin takaisin Harabackenin länsikulmaan johtavaa polkua, mitä pitkin olin noille kulmille tullutkin.

 

20190721_204155
Pelkästään tämän kalliojyrkänteen yläreunalta avautuvan maisemankin vuoksi tuolla kannattaa käydä!

 

Vielä yllättävämpi kohtaaminen kotimatkalla!

Enpä ehtinyt kuin korkeintaan muutaman minuutin kävellä, kun oikealta puoleltani kuului kova kahahdus, ehkä noin 20 metrin päästä, ison ja tuuhean kuusen takaa. Ensimmäinen mieleen tullut ajatus oli tietenkin, että siitäpä lähti lentoon oikein räyhäkkään kokoinen metso, taikka teeri. Koska noita juttuja kuitenkin sattuu paljon metsissä yksin kulkevan kohdalle aina silloin tällöin. Mutta saman tien sieltä kuului myös kummallista röhinää, tai ties mitä ääntelyä! Semmoista kumminkin, jota ei kyllä mistään metsosta eikä muustakaan siivekkäästä eläjästä lähde. Sen voimakkuuskin oli sitä luokkaa, että aiheutti kulkijassa välittömän säikähdyksen. Myöskin refleksinomaisen tarpeen katsoa, josko lähellä olisi jotain karahkaa, mihin tarttua.

Pysähtynyt kulkuri tuijotti sitten intensiivisesti sinne suuren kuusen suuntaan, havaitsematta kuitenkaan yhtään mitään.

 

DSC08824
Tuolta jostain kuului aika pelästyttäviä ääniä!

 

Ihmeellisiä ovat luonnon sattumusten tiet

Siinä kaikki. Yhtään enempää en ehtinyt nähdä, enkä kokea. Kulkuri jatkoi siitä sitten kotimatkaansa läpi tuttujen seutujen, partiolaisten kämpän ja Frankbäckin niityn. Ensinalkuun pienessä adrenaliinihuurussa ja sen jälkeen kokemusta rauhallisesti sulatellen.

Loppumatkasta ei sen enempää, kuin kettuäidin rumat rääkäisyt poikastensa varoittamiseksi puron reunan metsikössä. Toinen moinen minun elämäni metsäkulkujen aikana noin viikon sisällä. Aika ihmeellisiä sattumuksia, päin taikka toisin.

 

DSC08830
Tämmöisiä maastoja siellä rinteen yläreunoilla piisaa.

 

Tarkistusmatka

Heti seuraavan päivän iltana oli sitten pakko mennä tutkailemaan, löytyisikö tuosta kohtaamisesta jotain oikeita jälkiäkin. Maastopyörällä sinne survaisin ja ryhdyin paikkoja tutkimaan. Hetikohta löytyi polun varrelta paikka, joka vaikutti ehdottomasti juuri siltä, missä olin tuon elämyksen eilen kokenut. Mutta vaikka kuinka tutkin paikkoja polun pohjoispuolella, yhtään mitään en löytänyt. Eipä sitten auttanut, kuin edetä polkua hiukan pidemmälle. Ja taas tuli eteen paikka, joka näytti aivan eilisen muistikuvan mukaiselta! Siinä kohtaa aloin jo tajuta, että ne mahdottoman varmoilta mielessä tuntuvat muistikuvat taitavat kuitenkin oikeasti olla jotain vallan muuta sorttia.

 

Otos kahden retken träkkiin, 1024x774
Kävelyretken reitti punaisella ja myöhemmät tutkailut sinisellä viivalla.

 

Paikkamuisti on hatara

Peräti kolme tuollaista paikkaa sitten tutkailin läpi aivan mahdottoman tarkasti, käyttäen siihen ainakin tunnin ajan. Ja lopulta yhden tuulenkaatopuun juurakon montussa havaitsin sitten jotain, joka ei sinne näyttänyt kuuluvan. Jonkun eläimen jätöksiä ilmiselvästi. Ja ehkä myös muita jälkiä siellä sekaisessa multamaassa. Kuvia otin, siinä se.

 

DSC08833
Kännykuvasta ei erotu juuri mitään! Täytyy mennä uusimaan!

 

Paitsi että tein havainnostani myös ilmoituksen kännykkäni Omariista –sovelluksen kautta. Kertoen rehellisesti vain kuulohavainnoista.

–Kari

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s