Osa 1 – Matka Lappiin ja eräkämpälle
Tiivistelmä: Tarina kolmen eräkaveruksen matkasta ja seikkailuista talvisen latvalinnustuksen parissa Tulppion kylmissä ja lumisissa erämaissa.
Jatkokertomuksen ensimmäinen osa sitoo retken sen pitkäaikaiseen valmisteluun ja kertoo matkasta sinne Lapin itäkulmille, sekä asettumisesta vuokrakämppään ja TOSI TALVEEN.
Koko retki 23.-28.1.2020.
Matkapäivä 23.1.2020
Valokuvista: Tähän matkapäivän tarinaan sisällytän jokusia kuvia sieltä laajoilta hangilta, korpimailta ja tuntureilta. Koskei noista automatkoista enää kukaan mitään valokuvia viitsi ottaa. Hyvästä valikoimasta koetin napsia yhden kustakin värimaailmasta. Valkoisen, mustan, sinisen ja punaisen.
Nimen perässä mennään
Niin pääsi sitten käymään, että retkestä tuli mitä mieleenpainuvin. Ja nyt vielä niinkin, että omat kokemukseni ja näkemykseni siitä sain kuin sainkin myös talteen laitettua tämän tarinan muotoon.
Tähän retkeen valmistautumisen innostuksesta on jo olemassa tarina nimeltä Talvisota. Suosittelen kovasti sen lukemaan, sillä sen kautta voi saada käsitystä kuinka huimasta seikkailulajista tässä kysymys onkaan!
Ja aivan kuten tuostakin nimestä, haluan avata myös tämän jutun nimen taustan heti alkuun. Koska sillä on aika merkittävä osa minun ja parin kaverini metsänkäyntiharrastusten lyhyessä historiassa. Minä nimittäin perustin Whatsapp-ryhmän nimellä Latvalintua kohti Ry muistaakseni joskus vuonna 2018. Sen tavoitteena oli helpottaa erinäisistä asioista ja ideoista kommunikointia meidän kolmen kaveruksen kesken, jotka olimme alkaneet silloin tällöin yhdessä metsälläkin käydä. Ryhmän nimeksi tempaisin silloin tuollaisen legendaarisen metsästyslajin, josta piisaa hienoja tarinoita menneisyydestä. Ja kun kaverini A omisti lintuluodikon, jonka paras ja hienoin käyttö voisi tapahtua nimenomaan tuollaisissa ympyröissä, niin siitähän se nimi.
Enhän minä nyt oikeasti arvellut meidän koskaan juuri tuon varsinaisen legendalajin pariin pääsevämme, ainakaan täällä Suomessa. Mutta jotain sellaista kohti me silti tavoilla ja toisilla olimme yrittämässä. Ja kuinkas sitten päätyi käymäänkään, aukenee tuosta Talvisota–artikkelista.
Kaikki valmiiksi
Sovitun mukaisesti me kävimme Veli A:n kanssa keskiviikkoiltana viemässä kaikki varusteemme M:n luokse Espooseen, missä pakkasimme ne kattoboksilla varustettuun tila-autoon. Se tuli aivan hämmästyttävän täyteen! Taisi jokainen olla pakannut mukaan aikalailla kaikenlaista varalle, mikä vaan kertoi siitä, että kovasti uusia ja ennen kokemattomia haasteita odotimme edessämme olevan.
TORSTAI 23. TAMMIKUUTA – MATKAPÄIVÄ
Torstaina ajoimme sitten A:n autolla samaan paikkaan kello viisi aamulla ja melkein saman tien lähdimme huristelemaan pimeässä kohti pohjoista. Unirytmeiltään lähes täydellisesti vaihtolämpöisenä meikäläinen oli saanut tuon aamun ensimmäisen ajovuoron. Ja kerrassaan mukavaahan se oli lähteä huristelemaan kohti yhtä elämänsä seikkailua, termospullollinen kuumaa kahvia ja tukeva sämpylä keskikonsolissa, sekä samanhenkinen jutustelukaveri vieressä etupenkillä.
Ei matkasta kauheasti ainakaan uudenlaista kerrottavaa ole. M otti kuljettajan tehtävät hoitaakseen jossain keskisessä Suomessa, eikä tainnut niistä sen jälkeen luopuakaan, tapojensa mukaan. Lounastus jossain ABC:llä. Retken ensimmäinen tärkeä etappi tavoitettiin illansuussa, noin tuhannen kilometrin pöristelyn jälkeen. Se oli Savukoskella sijaitseva Samperin Savotta, mistä noudimme Metsähallitukselta varatun kämpän avaimet, pienen kahvi/olut/pissitauon kera.
Sielläkin vaikutti jo olevan ihan oikea talvi pakkasineen ja lumineen. Loppumatkan pienemmillä teillä retkeläisten innostus alkoi väkisinkin nousta, samaan tahtiin aurausvallien korkeuden kanssa! Pimeässä Espoosta lähdimme ja pimeässä lopulta olimme varaamamme tuvan kohdalla, joskus kello XXXXX maissa.
Perillä talvessa!
Kartan mukaan olimme oikeilla kulmilla ja siinä kohdassa oli myös pieni kohtaamislevennys tosi korkeiden lumivallien reunustaman, Kemihaaraan johtavan tien reunalla. Ja kun siitä näkyi myös tallattu polku metsän sisään johtavan, päättelimme olevamme perillä. Eikun siis tallustamaan kämpälle ensimmäisen kerran, rinkat selässä ja kasseja käsissä. Hitsin kylmältä tuntui pakkaskeli sellaiseen tänä vuonna täysin tottumattomien etelän miesten naamoihin ja sormiin. Tuo kartalta noin 150 metrin mittaiseksi päätelty polkukin tuntui kummallisen pitkältä siellä pimeässä, mutta tulihan sieltä sitten näkyviin hirsikämppä parine apurakennuksineen. Kaikki suorastaan lumeen hautautuneina! Lumi ulottui siis joillain seinillä jopa ikkunoiden alareunoihin ja joka rakennuksen katolla oli hyvinkin yli metrin verran lunta. Kaikki kuin jostain postikortista, vuosien takaa!
Tikkasen vieriharju
Tuo Tikkasen vieriharjun vuokratupa on sellainen oikein perinteinen Lapin hirsikämppä, hyvin samanlainen kuin useat kansallispuistojen vanhat kämpät. Tukevista kelohirsistä veistetty, kalustettu ikkunan vieressä olevalla tuvan pöydällä ja sen reunoilla olevilla, seiniin saakka ulottuvilla kahden hengen lavereilla. Yhdessä nurkassa on aivan pikkuruinen pöytä kaasukeittimen alla ja oven pielessä kamiina. Ilahtuneena havaitsin sen olevan yhä vanha kunnon Upon Pikkumusta! Jollaisilla noin kaikki Metsähallituksen kämpät ovat aikanaan varustetut. Osa niistä on nykyään jo onnistuttu rikkomaan liian kuumaksi polttamalla ja korvattu sitten ihan yhtä pätevillä norjalaisen Jötulin kamiinoilla. Minä kuitenkin tykkään juuri noista alkuperäisistä Pikkumustista vaan vieläkin enemmin ja ilahdun aina sellaiseen jossain törmätessäni!
Saman katon alla on myös väljä sauna, oman terassilta johtavan ovensa takana. Veli M päätti ottaa sellaisen taktiikan, että käyttää saunaa yöpymispaikkanaan. Varmasti koska siten hän saa itselleen oman rauhallisemman nukkumisympäristön, kuorsauksia hyvin vaimentavan järeän hirsiseinän takana. Samaten tuo yhtenäisten kaksoislaverien konsepti ei ehkä aivan parhaiten viehätä runsaiden varusteiden kanssa puuhailevia metsämiehiä. Sillä sellaisella kaksi miestä vierekkäin majoittuen ei kummallekaan juuri tarjoudu mitään tilaa tavaroiden laskemiseen ja lähellä pitämiseen. Puhumattakaan siitä, että pöydän ääreen täytyy aina raivata tilaa myös istumiseen.
Pakko sanoa, että ainakin minä pidän paljon parempana sitä tällaisissa tuvissa myös käytettyä kahden kerrossängyn kalustusvaihtoehtoa. Toki sellaisesta aina seuraavat suuret lämpötilaerot ala- ja yläpunkan välillä talvisaikaan, mutta myös reippaasti enemmän lattiaa, sekä säilytyspaikkoja tavaroille.
Asetutaan taloksi
Varauskalenterin mukaan kämppä oli ollut tyhjänä edellisen vuorokauden ja kylmähän se oli sinne tullessamme. Muttei kuitenkaan sellainen aivan jäätyneessä tilassa oleva. Eli pikkuisen lämpöä oli kuitenkin yhä sitoutuneena järeisiin hirsiseiniin jopa sieltä vähän yli vuorokauden takaa! Minä pääsin laittamaan tulet Pikkumustaan heti kämppään tullessamme, pannen tyytyväisenä myhäillen merkille, miten hienosti edelliset asukkaat olivat seuraavia ajatelleet. Seinän vieressä oli valmiina hyvä pino klapeja, sekä myös kiehisiä ja aivan pieniä tikkuja tulien näppärää sytyttämistä varten. Tuollaista kun näkee, niin hölmöinkin ymmärtää, että hyvä kannattaa laittaa kiertämään!
M sytytti tulet saunan kahteen pesään, minne myös oli jätetty pari täyttä kantotelineellistä valmiita klapeja. Noin seuraavan tunnin tai parin ajan me kannoimme kaikki autossa olevat tavarat kämppään, vettä saunaan parin sadan metrin päässä olevasta lähteestä, kohentelimme tulia ja sahasimme sekä haloimme myös lisää polttopuita. Jottei hyviä varastoja nyt heti tyhjiksi syötäisi. Ulkona vallitsi oikein kirpakka pakkassää, A:n ulos ripustaman pienen mittarin mukaan -25 asteen verran.
Ensimmäinen illanvietto
Aikainen reissun lähtömme tarjosi meille nyt juuri sen luksuksen, minkä vuoksi moinen taktiikka oli valittu. Meillä oli aivan täysi, pitkä ilta kaikkeen tekemiseen ja taloksi asettumiseen! Askartelua tuntui myös riittävän paljon tavanomaista enemmän, koska tulevien päivien kulkemiset ja varusteet olivat monilta osiltaan erilaisia, mihin pitkän kokemuksen eräjermut olivat tottuneet.
Ilta tarjosi aikaa myös mielten tyyntymiseen sinne erämaan oloihin ja rauhaan, kaiken menemisen ja touhuamisen jälkeen.
Loppuillan rauhallisessa tunnelmassa päädyimme tietenkin myös tuumailemaan taktiikoita tulevan päivän ensimmäisiin latvalinnustusretkiin. Tai paremminkin tiedusteluretkiin, etsimään merkkejä noiden isojen lintujen mahdollisista oleskelu- ja ruokailupaikoista siellä suurilla saloilla. Alunperinkin oli jo ollut selvää, että jokainen tulisi kulkemaan ihan omillaan ja itsekseen kaikki tulevien päivien retket. Niinpä karttojen äärellä kertoilimme muille omista suunnitelmistamme, koettaen niitä jopa vähän synkronoida niin, ettemme nyt vaan sattuisi toisiamme häiritsemään siellä erämaissa.
Aivan suunnitellun mukaisesti M sai myös saunan asettumaan sopivaan lämpötilaan, ennen yöpuille vetäytymistä.
–Kari
Tarina jatkuu myöhemmin toisessa osassaan alaotsikolla:
Lähierä™ 
[…] tammikuussa kun hiihtelin latvalintujen perässä tuolla Tulppion hyytävän kylmissä talvierämaissa, päädyin huomaamaan, että kiväärin kuljettaminen olalla hihnan varassa toki toimi ihan […]
TykkääTykkää